Avainsana-arkisto: kirkolliskokous

Risto Leppänen ja Heikki Rainio joutumassa puhujakieltoon Turun rauhanyhdistyksellä


Rauhanyhdistysten kurinpitoratkaisuissa kietoutuvat toisiinsa vanhoillislestadiolaisen, täysin miesjohtoisen herätysliikkeen naisia alistava ja mitätöivä  kulttuuri, yhteisön piirissä tapahtuneet  lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvät rikokset ja liikkeessä voimistunut sisäinen kritiikki, jota SRK ja paikallinen johto yrittävät rangaistuksilla ja pelottelulla vaientaa.  Kaikki nämä piirteet ovat näkösällä tällä kertaa Turun rauhanyhdistyksellä. Aloitteentekijänä on yhdistyksen johtokunta puheenjohtajansa johdolla.

Arkkipiispa Kari Mäkisen teologinen kansliasihteeri, teologian tohtori Risto Leppänen aiotaan asettaa puhujakieltoon Turun rauhanyhdistyksellä.

Yhdistyksen puheenjohtaja, diplomi-insinööri Kimmo Puolitaival on lähettänyt asiasta kokouskutsun johtokunnan muille jäsenille sekä Turun rauhanyhdistyksen muille maallikkopuhujille Mauri Tuikkalalle, Martti Telkille, Jouni Ritalalle ja Kimmo Lahdenperälle.

Herätysliikkeen maallikkojohtoisuus havainnollistuu tässäkin tilanteessa. Enempää Puolitaival kuin muutkaan johtokunnan jäsenet eivät ole teologeja.

Puolitaival itse on myös maallikkopuhuja ja lisäksi SRK:n johtokunnan jäsen. Hän on myös osallistunut saarnaajana ja SRK:n johtokunnan jäsenenä aktiivisesti vanhoillislestadiolaisuuden lähetystyöhön Länsi-Afrikassa

Puolitaival on ehdolla kirkolliskokouksen maallikkojäseneksi helmikuussa käytävissä vaaleissa. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Puolitaival on ehdolla vaaleissa ryhmässä Yhteisellä tiellä, jonka vaaliohjelmassaan julkisesti ilmoittaa torjuvansa  kaikenlaisen syrjinnän: 

Kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto ovat Suomen perustuslakiin kirjattuja, jokaiselle kansalaisille kuuluvia perusoikeuksia. Kirkon pitää niitä edistää myös omassa piirissään, etenkin kun nämä oikeudet ovat sopusoinnussa Jeesuksen julistuksen ja kirkon yhteisen uskon kanssa.

 Kokouskutsussa, joka on vuodettu Suomi24-keskustelupalstalle, Puolitaival kirjoittaa: Lue koko artikkeli…

9 kommenttia

Kategoria(t): bans, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, fundamentalismi, hajaannukset, harhaoppi, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kirkko, kontrollointi, Kotimaa, kuuliaisuus, leimaaminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat

Leppäsen haastattelemat naiset: suorat sanat kutsumuksesta, syrjinnästä ja SRK:sta


Jeesus sanoo: Ota minun ikeeni harteillesi. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. – Matt. 11:29–30.

Nämä Jeesuksen sanat lausutaan pappisvihkimyksessä.

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä elävät naisteologit ovat pettyneet siihen, millä tavoin oma hengellinen yhteisö on kohdellut ja edelleen kohtelee heitä, osoittaa teologi Mari Leppäsen tutkimus.

Tunnen usein epäoikeudenmukaisuuden, voimattomuuden ja jopa vihan tai katkeruuden tunteita naisten roolin vuoksi. Miksi naisen täytyy koko elämänsä ajan kuunnella pelkästään miesten julkista puhetta siitä, mitä on naisen elämä? (Haastateltu teologi.)

Ensimmäiset lestadiolaiset naisteologit valmistuivat Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta 1930-luvulla. He työskentelivät sittemmin uskonnonopettajina, viestintäaloilla, kouluttajina, ja tutkijoina. Tunnetuimpia heistä on kirjailija, suomentaja ja runoilija  Anna-Maija Raittila (s. 1928), joka kuuluu kansainvälisesti arvostetuimpiin suomalaisiin teologeihin.

Papiksi vihitään ensimmäinen vanhoillislestadiolainen nainen kuitenkin vasta yli 70 vuotta myöhemmin. Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): 1800-luku, 2010-luku, ahdistus, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, fundamentalismi, harhaoppi, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, historia, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, Kaleva, keskustelu, kiellot, kirkko, kontrollointi, lähihistoria, leimaaminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, Olavi Voittonen, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta

Vahingoittiko SRK:n takaisinveto evankeliumin asiaa?


 Pidämme tärkeänä, että usko ja sen mukainen elämä olisivat Jumalan sanan mukaisia. Joka uskoo niin kuin Raamattu sanoo, tulee autuaaksi. Olemme halunneet kuitenkin välttää sellaista taistelua joka ei rakenna, vaan vahingoittaa evankeliumin asiaa.

Hannu Ojalehto: Moniääninen kirkko. (Päivämies, heinäkuussa  2006.)

Omien ajatusten ilmaiseminen julkisesti on vl-teologille hankala paikka. Pohdiskelevilla vl-teologeilla on omat hyvin perustellut näkemyksensä, mutta julkisen ilmaisun on aina mahduttava vl-uskon kollektion sisään, niin ettei synny eriseuran hajua. Sitä varotaan kaikkein eniten Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 2010-luku, erehtymättömyys, eriseura, evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, hengellinen väkivalta, hengellisyys, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, Jumalan sana, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kirkko, kristinoppi, lakihengellisyys, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, Rippi, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, televisio, televisiokielto, tulevaisuus, vallankäyttö, vastuullisuus, yhtenäisyys

Niemelä, Voittonen ja valta


Oulun hiippakunnan vanhempi pappisasessori, Kiimingin kirkkoherra Pauli Niemelä, joka on myös kirkolliskokousedustaja, totesi Kotimaa-lehden haastattelussa, että hänelle on tärkeää, että parisuhteensa rekisteröineet voidaan seurakunnissa kohdata pastoraalisesti.

Hän katsoo myös, että kirkko tarvitsee tähän kohtaamiseen yhtenäiset ohjeet ja niiden noudattamisessa on oltava kirkon työntekijöille omantunnon suoja.

Niemelä on yksi yhdeksästä vanhoillis-lestadiolaisesta kirkolliskokousedusta-jasta. Hän toteaa, ettei itse lähde kom-mentoimaan Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, evankelis-luterilainen kirkko, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kirkko, kontrollointi, Kotimaa, kuuliaisuus, manipulointi, normit, Olavi Voittonen, painostaminen, retoriikka, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, totteleminen, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Keskuskomiteassa tapahtuu: kaksi anteeksipyyntöä


Vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat ovat pyytäneet anteeksi äänestyskäyttäytymistään kirkolliskokouksessa.

Sisältö

1. Äänestys vuonna 2010 – Yhdeksän miestä pyysi anteeksi

2. Mitä edustajat siis kannattivat äänestyksessä?

3. Lestadiolaisten edustajien perustelut äänestysratkaisulleen

4. SRK:n johtokunta totesi yksimielisesti äänestysratkaisun vääräksi 
Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, erehtymättömyys, eriseura, evankelis-luterilainen kirkko, hajaannukset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, homoseksuaalisuus, ihmisoikeudet, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, kontrollointi, Kotimaa, kuuliaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, nettikeskustelu, normit, Olavi Voittonen, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, rauhanyhdistys, retoriikka, rukoileminen, sananjulistajat, sananvapaus, seksuaalivähemmistöt, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, tasa-arvo, totteleminen, vallankäyttö, väkivalta

Nöyryyttävä päätös: kirkko ei kohtele homoseksuaaleja yhdenvertaisina seurakunnassa


Kirkolliskokous päätti, että  samasukupuolisia parisuhteita ei kohdella jatkossakaan yhdenvartaisina kirkossa. Heille ei haluta vieläkään sallia yhtäläistä oikeutta kokea Jumalan siunausta,  pyhyyttä ja liittymistä kristillisyyden ja kirkon perinteeseen sekä omaan seurakuntaansa kuin muille ev.-lut. seurakuntalaisille.

Homoseksuaalien eristäminen ja ulkopuolisiksi osoittelu seurakunnissa jatkuu. Alistaminen ja vallankäyttö paljastuvat kirkolliskokouksen päätöksen ehdoista ja rajoituksista. Itse asiassa päätös paljastaa erityisesti kirkolliskokouksen perustevaliokunnan suoranaisen ilkeämielisyyden ja pahantahtoisuuden seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Päätöksen myönteinen viesti kuitenkin on, että kirkko näin päättäessään on myöntänyt erehtyneensä. Homoseksuaalisuus on poistettu kirkon syntilistalta. 

Kirkolliskokous antoi luvan: Isä meidän -rukous sallittu

Esityksessä todetaan, että ”rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa ja laulaa virsiä ja että esirukoukseen voidaan liittää Isä meidän -rukous ja Herran siunaus”. 

Tämä onkin historiallinen lupa kristinuskon ja Suomen kirkon piirissä.

Minkään muun ihmisryhmän kanssa rukoiltaessa ei ole erikseen vaadittu peräti kirkolliskokouksen päätöstä Raamatun ja Isä meidän -rukouksen lukemisesta. 

Isä meidän -rukous on rukous, jonka itse Jeesus opetti Vuorisaarnassa. Rukous yhdistää maailman kaikkia kristillisä kirkkoja kirkkokunnasta riippumatta. Suomen ev.-lut. kirkossa tarvittiin erikseen kirkolliskokouksen hallinnollinen lupa lausua Jeesuksen opettamaa rukousta homoseksuaalien kanssa! Tämä ”hyväntahtoinen” lausuma osoittaa syrjinnän syvyyttä. Päätös osoittaa kirkon omat syrjivät asenteet.

Alla julkaistaan tiivistelmä piispainkokouksen mietinnöstä kirkollis-kokoukselle sekä perustevaliokunnan laatimasta lopullisesta esityksestä, joka kirkolliskokouksessa hyväksyttiin. Esitys oli rakennettu siten, että myös vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat suostuivat hyväksymään sen. http://www.kotimaa24.fi/uutiset/841-vanhoillislestadiolaiset-aanestivat-rukouksen-puolesta

Asiakirja rukoukselle vaadittuine ehtoineen paljastaa, että kirkossa on yhä yksimielisyys kaukana samasukupuolisten ihmisten ja heidän rakkautensa sekä perheidensä ihmisarvoa kunnioittavasta ja yhdenvertaisesta kohtelusta.

 Onko minkään muun ihmisryhmän kanssa rukoilemiseen liitetty kirkossa vastaavia ankaria ehtoja ja kieltoja kuin homoseksuaalien liiton kohdalla nyt tehdään?

Vertauskohtaa ei löydy, ei muualta kuin Vanhasta testamentista, jossa itse Jumala kieltää vammaisia ihmisiä astumasta sisälle temppeliin (3. Moos. 21:17-23).

Pyhyys ja sormukset kiellettyjä

Kokouksen päätöksen mukaan rukoustilanne homoseksuaalisen parin kanssa on pidettävä mahdollisimman kaukana mistään kirkon viralliseen, pyhään toimitukseen viittaavasta tai siitä muistuttavasta. Homoseksuaaleilta riistetään oikeus kokea pyhyyttä omana juhlapäivänään.  ”Rukoiltaessa ei pidä käyttää esimerkiksi avioliitoon vihkimiseen kuuluvia osia, mm. kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, liiton siunaaminen.”

Kirkon työntekijät voivat vapaasti kieltäytyä antamasta kirkossa edes tätä rukoushetkeä.

Samaan aikaan julkisuudessa on puhuttu paljon enemmistöön kuuluvien seurakuntalaisten kirkkohääjuhlien maallistumisesta ja pinnallisuudesta. He ovat tunnetusti alkaneet asettaa papille vaatimuksia ulkonäöstä, kampauksesta ja pukeutumisesta, jotta hääkuvista ja -videoista saadaan mahdollisimman näyttäviä.

Kun sitten löytyy sellainen pappi, joka suostuu rukoilemaan samasukupuolisen parin kanssa, hän ei saa siunata parisuhdetta, ei kysyä heiltä sitoutumiseen liittyviä lupauksia, ja pari ei saa liittää rakkauden ikuisuutta vuosituhansia symboloinutta sormusta tilaisuuteen.

On hämmentävää lukea, että juuri sormukset ovat homoseksuaaleilta erikseen kiellettyjä.

Nöyryyttävä ja alistava  symboleihin saakka ulottuva kontrollointi paljastaa kiistatta sen, että kirkko haluaa yhä jatkaa homoseksuaalien ihmisarvon loukkaamista ja heidän syrjimistään.

Kontrollin ulottaminen rakkauden yleisinhimillisen symboliikan alueelle osoittaa erityisen ankaraa ja syvää torjuntaa ja vallankäyttöä, homojen torjuntaa vuorovaikutustilanteessa  heidän kanssaan, vahvasti sekä hengellisellä että myös tunteiden tasolla. Seksuaalivähemmistöön kuuluvia halutaan loukata heidän omassa juhlassaan.

Juuri pyhyyden symboliikan ja siten pyhyyden yhteisen kokemisen kielto rukoustilanteessa paljastaa kirkon todelliset kylmät, ilkeät kasvot.

Vain tähän piispojen yksimielisyys riitti  –  ”vapaamuotoinen  rukous”   

Tiivistelmä perustevaliokunnan tekstistä.

”Piispainkokous pohti kuutta eri vaihtoehtoa siitä, kuinka tulisi suhtautua rekisteröityihin parisuhteisiin:

1. liiton siunaaminen

2. ihmisten siunaaminen

3. kodin siunaaminen

4. vapaamuotoinen rukous

5. asian katsotaan kuuluvan yksityisen elämän piiriin

6. erityinen kielto rukoilla tai siunata.

Näistä vaihtoehdot 1 ja 2 merkitsisivät uuden toimituskaavan laatimista, vaihtoehdot 4 ja 5 pastoraalista kohtaamista. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa edellyttäisivät kirkolliskokouksen päätöstä, vaihtoehtojen 3-5 osalta piispainkokous tai piispa voisi antaa menettelyä koskevan pastoraalisen ohjeen. – –

Piispainkokous katsoi, että kirkon yhteisen uskon, aiempien kannanottojen ja selvityksen perusteella yhteistä ratkaisua on mahdollista etsiä lähinnä neljännen vaihtoehdon pohjalta. – –

Rukouksen luonne suhteessa kirkollisiin toimituksiin

Toimivalta uuden kirkollisen toimituskaavan luomisessa kuuluu kirkolliskokoukselle ja edellyttää määräenemmistöä. Tämän vuoksi piispainkokouskaan ei esitäkirkkokäsikirjaan sisältyvien toimitusten soveltamista tai rukoushetken kaavan käyttämistä. Sen esittämässä vaihtoehdossa on kyse vapaamuotoisesta, pastoraalisen kohtaamisen piiriin kuuluvasta rukouksesta. Sisäisesti jännitteisten tulkintojen välttämiseksi on tärkeää avoimesti selvittää, mitä vapaamuotoinen rukous merkitsee ja miten se eroaa kirkollisesta toimituksesta.

 Piispainkokous toteaa, että rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa ja laulaa virsiä ja että esirukoukseen voidaan liittää Isä meidän -rukous ja Herran siunaus.

Perustevaliokunta pitää tätä mahdollisena. Samalla se toteaa, että mitä enemmän rukouksen yksittäisiä osia luetellaan, sitä lähemmäksi tullaan kaavan luomista, mikä kuuluu kirkolliskokouksen toimivaltaan ja edellyttää määräenemmistöä.

Sen vuoksi on parempi, että pastoraalinen ohje on riittävän yleisluontoinen.

Perustevaliokunta pitää hyvänä piispainkokouksen linjausta, että työntekijä rukoilee vapaasti tai käyttää harkintansa mukaan olemassa olevaa, kirkon hengelliseen rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukouksessa voidaan pyytää esimerkiksi Jumalan huolenpitoa ja johdatusta, voimaa kunnioittaa toista ja etsiä Jumalan tahtoa.

Perustevaliokunnan mielestä sekä kirkon ykseyden että aidon kohtaamisen toteutumisen kannalta on tärkeää, että pappi antaa tilaisuudesta sen luonnetta vastaavan kuvan. Luterilaiseen perinteeseen kuuluu, että uskon säännön eli kirkon opin sisällön ja rukouksen säännön eli rukouksen ulkoisen toteutuksen tulee olla sopusoinnussa keskenään.

Koska kyseessä ei ole kirkollinen toimitus, rukoiltaessa ei pidä käyttää esimerkiksi avioliitoon vihkimiseen kuuluvia osia (mm. kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, liiton siunaaminen). Perustevaliokunta katsoo, että rukous voidaan toteuttaa kirkkotilassa, mikäli siitä on päätetty paikallistasolla ja seurakunnan yhteisellä päätöksellä (KJ 9:7, 14:2).

Kirkon työntekijän omantunnonvapaus

Piispainkokouksen mukaan kristityille kuuluu velvollisuus rukoilla toisten ihmisten puolesta. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuuntelemaan toista.

Samalla piispainkokous painottaa, että on tärkeää kunnioittaa papin ja kirkon muun työntekijän omantunnonvapautta ja että parisuhteensa rekisteröineiden pastoraalisessa kohtaamisessa rukous perustuu vapaaseen harkintaan.

Perustevaliokunta katsoo, että piispainkokouksen selvityksen mukainen pastoraalinenkohtaaminen on tulkittavissa julkisen jumalanpalveluselämän ja yksityisen sielunhoidon välillä olevaksi alueeksi, josta ei ole olemassa tarkempia ohjeita. Siksi pastoraalinen ohje perustuu joko piispan toimivaltaan tai piispainkokouksen yleistoimivaltaan.

Ohje on luonteeltaan suositus, josta ei seuraa kirkon työntekijälle kasuaalitoimituksen tavoin virkavelvollisuutta.

Toisaalta kirkon työntekijä ei saa lisätä tilanteeseen elementtejä, jotka tekisivät siitä erehdyttävästi julkisen kasuaalitoimituksen kaltaisen.

Valiokunnan kanta 

Perustevaliokunta on yhtä mieltä kristillisestä avioliittokäsityksestä ja jokaisen ihmisen luovuttamattomasta arvosta. Näihin kahteen kirkko on sitoutunut useassa aiemmassa kannanotossaan, myös piispainkokous esittäessään vapaamuotoista rukousta parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta. Tämä perustevaliokunnan mietintö ei muuta kirkon oppia avioliitosta eikä jokaisen ihmisen luovuttamattomasta arvosta.

Perustevaliokunta katsoo, että kirkolliskokous voi näiden kahden peruslähtökohdan varassa pyytää piispainkokousta laatimaan pastoraalisen toimintaohjeen. Sen tulee perustua tässä mietinnössä esitettyihin näkökohtiin.

Tällainen rukous ei merkitse rekisteröidyn parisuhteen siunaamista, mikä edellyttäisi uuden kaavan luomista. Piispainkokouksen tulee huolehtia ohjetta antaessaan siitä, että ohje on riittävän yleisluontoinen eikä sen tarkoittamasta rukouksesta muodostu kirkollista toimitusta.

Perustevaliokunta katsoo, että tällainen rukous tarjoaa myönteisen mahdollisuuden kohdata pastoraalisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kirkon jäsenet.

Perustevaliokunta lausuu piispainkokoukselle lämpimät kiitokset sen laatimasta selvityksestä, joka koskee parisuhdelain seuraamuksia kirkossa.

Valiokunnan esitys: annetaan lupa laatia toimintaohje

Perustevaliokunta esittää, että kirkolliskokous antaa piispainkokouksen tehtäväksi laatia tämän mietinnön perustelujen mukaisen pastoraalisen toimintaohjeen.

Turussa 10. päivänä marraskuuta 2010

Valiokunnan puolesta

Simo Peura, puheenjohtaja                             

Ilmari Karimies,  sihteeri

Asian käsittelyyn ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Simo Peura sekä jäsenet Aspinen, Grönlund, Kainulainen, Ketonen, Koukkari, Liljeström, Luoma, Marjokorpi (osin), Peltonen, Perret (osin), Rainerma (osin), Rasimus, Repo, Rissanen, Rämä (osin), Salonen ja Vuorikari.”

”Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi perustevaliokunnan mietinnön parisuhdelain seurauksista kirkossa perjantain täysistunnossa 12.11.2010 äänestystuloksella 78 – 30. Tyhjiä oli 0 ja poissa 0.

Päätöksen mukaan piispainkokous sai tehtäväksi laatia pastoraalisen toimintaohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta. Mietinnön mukaan rukous tarjoaa myönteisen mahdollisuuden kohdata seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kirkon jäsenet. Rukous ei merkitse parisuhteen siunaamista, mikä edellyttäisi uuden kirkollisen toimituksen kaavan luomista ja 3/4 määräenemmistöä kirkolliskokouksessa.”

Kirkko ei kyennyt vieläkään yhdenvertaisuuteen  

Päätöksen sisällöstä ja rajoitusten paljastavista asenteista on vaikea löytää mitään erityisen myönteistä. Ainoastaan kai se, että kirkko on nyt liikahtanut edes vähän seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien suuntaan, vaikkakin sortuu yhä syrjimään, erottelemaan ja paikan osoittamiseen heille vain jossain kirkon takanurkassa. 

Milloin ihmisten yhdenvertaisuus toteutuu ev.-lut. kirkossa ja seurakunnissa?

Tähän saakkahan kirkon menettely homoseksuaalien kohdalla on ollut kautta historian varsin synkkä. Kirkko on vastustanut homoseksuaalien ihmisoikeuksia kaikissa yhteiskunnan vaiheissa. (Toisaalta tutkimus on osittanut, että kirkon historiassa on ollut aikoja, jolloin samasukupuolisten suhteita on luostareissa virallisesti siunattu, joskus 1200-1300-luvulla, mutta näistä asioista on vasta vähän tutkimustietoa.)

Suomen luterilainen kirkko on historian aikansa  opettanut aina käsitystä, että homoseksuaalisuus on syntiä, se merkitsee luopumista Jumalasta ja  jopa Jumalan tahdon tietoista vastustamista. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on vastusti homoseksuaalisuuden poistamista rikoslaista 1970-luvulla ja sairausluokituksesta 1980-luvulla sekä samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröintiä 2000-luvulla.

Kirkko on siis kaikissa vaiheissa aina torjunut homoseksuaalien ihmisoikeuksia niin pitkään kuin se vain on ollut mahdollista, menettämättä kirkon omia etuja ja asemia.

Tämäkin päätös on vain pakon edesssä tehty myönnytys, koska ilman sitä kirkkoa uhkaa jääminen marginaaliin yhteiskuntakehityksessä ja kansalaisten elämässä. Yleinen kansalaismielipide ja lainsäädäntö eivät Suomessa enää hyväksy seksuaalivähemmistöjen syrjintää. Massaero kirkosta osoitti tämän vastaansanomattomalla tavalla.

Ev-lut kirkko Suomessa on nyt ilmaissut erehtyneensä homoseksuaaleja koskevissa käsityksissään. Homoseksuaalisuus on poistettu kirkon syntilistalta.

Mutta  kirkolliskokouksen päätelmä, miten kirkko tekee parannuksen erehdyksestään, on täysin riittämätön ja lyö vallankäytöllään homoseksuaaleja vasten kasvoja.

Olemassaolon tunnustamisesta yhdenvertaisuuteen?

Tämä kirkolliskokouksen päätös ei tee poikkeusta kirkon homoja syrjivästä perinteestä. Nytkin homoille annettiin vain niin niukasti sitä kuuluisaa ”kotipaikakoikeutta” seurakunnassa kuin mahdollista.

Humaaneista käsityksistään tunnettu vanhoillislestadiolainen pappi, oululainen kappalainen Stiven Naatus on todennut, että ”kirkko tunnusti näiden ihmisten olemassaolon”.

Se ei vielä ole kovin paljon vuonna 2010. Mutta, kuten Naatus tunnustaa, tämä oli se, johon asti nyt kirkon päättäjien mahdollisuudet riittivät.

”Olen arkkipiispan kanssa samaa mieltä siitä, että on hyvä, kun kirkko on tunnustanut näiden ihmisten olemassaolon. Tämä oli tässä tilanteessa, ja kirkon yhtenäisyyden kannalta, mahdollinen kädenojennus.” (Kaleva 13.11.2010.) SRK.n pääsihteeri Aimo Hautamäki puolestaan oli samaa mieltä äärimmäisen rajan osalta: ” Tällä päätöksellä on menty äärirajoille, ellei jo ylitettykin niitä.”

Kirkko joutuu käsittelemään samasukupuolisten parisuhteiden ”kohtaamista” yhä uudestaan. Karkuun se ei asiaa pääse tällä päätöksellä.

Eduskunta päättää ennemmin tai myöhemmin avioliittolain muutoksesta. Sen jälkeen vihkimisoikeuden nykyisin omaava kirkko ei voi enää jatkaa yhden ihmisyhmän syrjintää. Sen on valittava joko parisuhteiden yhdenvertaisuus tai luopuminen juridisesta vihkimisoikeudestaan.

Samaa sukupuolta olevien parien avioliitto on hyväksytty lailla seuraavissa maissa: Hollannissa (vuodesta 2001), Belgiassa (2003), Espanjassa (2005),Kanadassa (2005), Etelä-Afrikassa (2006), Norjassa (2009), Ruotsissa (2009), Portugalissa (2010), Islannissa (2010) ja Argentiinassa (2010).

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan  ratkaisu ei tyydytä seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ev.-lut. kirkon jäseniä. He itse haluaisivat vihkimisen parisuhteelleen. Tutka-lehden verkkokyselyn muk.aan reilu kolmannes seksuaalivähemmistöjen edustajista, eli käytännössä kaikki evl-kirkkoon kuuluvat, haluavat kirkollisen vihkimisen. Kyselyyn vastasi yli 400 vähemmistöihin kuuluvaa.

*    *     *

 (R. K.)

Lähde:  Perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous.

Lue lisää:

Homokeskustelu jatkuu kirkossa. Kaleva 14.11.2010, pääkirjoitus.

Ennätys kirkosta eroamisessa: ihmisoikeuksien loukkaaminen maksoi kirkolle yli 24 milj.€

Juhani Alaranta ja ontto kumina kuuliaisuudesta

Johannes Ijäs: Kirkkoon kuuluvat seksuaalivähemmistöjen edustajat haluaisivat vihkimisen. Kotimaa24 uutiset, 30.11.2010.

Kirkkoneuvosto: Kajaanin kirkossa lupa rukoilla rekisteröidyn parisuhteen puolesta

Kirkolliskokous. Syysituntokausi 2010.

Kun perheenjäsen kertoo olevansa homo

Risto Leppänen ja Martti Nissinen: Raamattunäkemykset ja homoseksuaalisuus

Martti Nissinen: On väärin käyttää Raamattua samasukupuolisten parisuhteiden ja heidän perheidensä tuomitsemisessa

Mikael Pentikäinen: homojen parisuhteille tasavertainen asema

Piispa Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Kaisa Tanttu: ”Vihkikaava” houkuttaa homopareja Hyvinkäälle. Kotimaa24, Uutiset 30.11.2010.

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

 
 

4 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, avioliitto, erehdys, eristäminen, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, ihmisarvo, kannanotot, kirkko, kontrollointi, leimaaminen, luterilaisuus, normit, opilliset kysymykset, perhe, retoriikka, rukoileminen, seksuaalivähemmistöt, spiritualiteetti, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, tasa-arvo, vallankäyttö

Mitä he eivät oppineet hiekkalaatikolla eivätkä Raamatusta


Tähtiteteen professori, kirjailija  Esko Valtaoja kirjoitti kolumnissaan luterilaisen kirkon tilanteesta. Hän toteaa, että homojen syrjinnässä on kyse senkaltaisesta pahuudesta,  jota ei tarvitse enää sietää eikä edes yrittää ymmärtää.

”Kirkko niittää nyt sitä mitä se on kauan kylvänyt. Niin naisten kuin homojenkin kohdalla on vetkuteltu vuosikymmenestä toiseen, koetettu katsoa muualle, vedottu siihen, että kyseessä on ”vaikea ja herkkä” asia, käyty viivytystaistelua, jossa annetaan perään aina vain välttämätön minimi, ja kerta toisensa jälkeen haudattu asiat komiteoihin ja muutaman vuoden kuluttua kokoontuviin elimiin.

Kirkon tragedia tiivistyy arkkipiispa Kari Mäkisen perjantaisessa tiedotteessa, jossa hän kertoo olevansa hämmentynyt, että ihmiset eroavat kirkosta homoseksuaalisuuteen liittyvien kysymysten takia. ”Juuri nyt on aika käydä keskustelua homoseksuaalisuudesta, toisia kunnioittaen ja kuunnellen.”

Ei, niin ei ole. Se aika oli ja meni jo kauan aikaa sitten.

En kehtaisi enää katsoa homo- ja lesboystäviäni silmiin, jos todella alkaisin ”käydä keskustelua” homoseksuaalisuudesta Päivi Räsäsen kaltaisia ihmisiä ”kunnioittaen ja kuunnellen”. Nyt eletään vuotta 2010 ja kaikki ajattelevat, lähimmäistään rakastavat ihmiset ovat sen keskustelun jo aikapäiviä sitten käyneet. –  –

Johonkin täytyy vetää raja. Vaikka kuinka kannatan keskustelua ja sillanrakennusta, on pahuutta, jota ei tarvitse sietää eikä edes yrittää ymmärtää.

Hätääntyneet kirkon edustajat ovat vedonneet siihen, että puheenjohtaja Päivi Räsänen ja piispa Matti Repo eivät edusta koko kirkkoa, ja että parhaiten homojen asemaa parannetaan vaikuttamalla kirkon sisällä.

On tietysti totta, että kristillisdemokraattien suhde kristillisyyteen on suunnilleen sama kuin kansandemokraattien suhde demokratiaan. Totta on sekin, että kirkon sisältä löytyy runsaasti myös homomyönteistä suhtautumista, piispoja myöten.

Mutta kyse ei olekaan siitä. Kyse on siitä, kuinka kukaan ajatteleva ihminen voi enää samaistua yhteisöön, joka väittää olevansa rakkauden asialla ja samalla sallii pahuuden lietsonnan omassa piirissään.”

*    *     *

Vanhoillislestadiolaisuuden kanta homoseksuaalien oikeuksista  tunnetaan muodossa: homoseksuaalit ovat samanarvoisia kuin muutkin ihmiset, mutta heillä ei ole lupaa ”toteuttaa seksuaalisuuttaan”.

”Homoseksuaalinen käyttäytyminen on siveettömyyttä ja sellaisenaan synti. Jokainen on velvollinen pidättäytymään sen toteuttamisesta.(SRK:n kannanotto 2005.)

Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä homoseksuaalisuudesta ei keskustella. Se tuomitaan yksinkertisesti synniksi ja nimitellään ”perverssi-ilmiöksi” (esim. SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki alustuksessan 2005) . Ainoastaan Helsingin Sanomien  päätoimittaja Mikael Pentikäinen on julkisuudessa ilmaissut vaatimuksen, että homoseksuaalien tulee saada yhteiskunnassa tasavertainen asema.

Kansanedustaja Oras Tynkkynen osoittaa kolumnissaan havainnollisesti, mistä tämäntyyppisessä argumentaatiossa on pohjimmiltaan kyse kristinuskon kannalta. Asenne loukkaa häikäilemättömästi Jeesuksen tärkeimpänä opetuksenaan pitämää kultaista sääntöä vastaan.

Miten on mahdollista, että kristittyinä itseään pitävillä ihmisillä on juuri tässä kohtaa sokea piste? Eikö tätä opetettu rauhanyhdistyksen pyhäkoulussa?

Oras Tynkkynen: Kultainen sääntö opitaan hiekkalaatikolla

”Pikkulapsille opetettava etiikka perustuu usein empatiaan. Jos Karoliina lyö Miroa muovilapiolla otsaan, häntä kehotetaan miettimään, miltä tuntuisi itse kokea sama. Ikävältähän se tuntuisi, joten Karoliina yrittää hetken olla kiltisti.

Jeesuksen opettamana samaa neuvoa kutsutaan kultaiseksi säännöksi. Sanassa sanotaan: ”Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”.

Kultaisen säännön noudattaminen edellyttää kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Tätä eivät konservatiivit nähtävästi ole oppineet sen paremmin hiekkalaatikolla kuin Raamatustakaan. He vaativat toisilta asioita, joihin itse eivät ole valmiita.

Ajankohtaisen Kakkosen homoillassa äärilaidan kristityt julistivat, että homot ovat toki ihmisinä ihan ok, mutta homoseksuaalisia “taipumuksia” ei sovi harjoittaa. Homot eivät saisi mennä naimisiin eivätkä etenkään adoptoida lapsia.

Mutta miltä konservatiiveista tuntuisi, jos heiltä kiellettäisiin mahdollisuus mennä naimisiin? Tyytyisivätkö vanhoillisten arvojen kannattajat osaansa, jos he voisivat vain rekisteröidä parisuhteensa samalla, kun liberaalit voisivat avioitua?

Miten konservatiivi laittaisi suunsa, jos olisi ihan ok olla hetero, kunhan ei vain harjoita heteroseksuaalisia “taipumuksia”? Miten sujuisi Päivi Räsäseltä tai Pentti Oinoselta elinikäinen selibaatti?

Entä miten vanhoilliset suhtautuisivat siihen, jos heitä ei pidettäisi kelvollisina vanhempina siksi, että he eivät tarjoa lapsilleen kunnollisia sukupuolimalleja? Jos heitä ei kelpuutettaisi edes sijaisvanhemmiksi – pitämään huolta lapsista, jotka ovat kokonaan vailla turvallista kotia?

Jos vanhoilliset kristityt osaisivat asettua toisten ihmisten asemaan, he tajuaisivat pian saarnaamansa opin vääryyden. Että avioliiton ja vanhemmuuden epääminen tuntuu pahalta. Että rakkauden ja seksuaalisuuden kieltäminen on julmaa.

Hiekkalaatikollakin ymmärretään, ettei toisia saa kohdella niin.”

*    *     *

Filosofi Jukka Relander kehotti YLEn kolumnissaan kaikkia suvaitsevaisuutta kirkkoon toivovia ihmisiä äänestämään seurakuntavaaleissa, jotta fundamentalistien valta kirkossa vähenisi.

Synti on itsekkyyttä – Äänestä kirkon vaaleissa!

”Koko vanhoillista porukkaa yhdistää ajatus siitä, että seksuaalisuus sinällään on syntiä, paitsi silloin, kun seksiä harrastetaan kirkon siunauksella avioliitossa. Ja avioliitto taas halutaan tulkita vain miehen ja naisen väliseksi siteeksi, joka on solmittu lisääntymistarkoituksessa. Kakkosen teemailta onnistui synnyttämään vaikutelman että tämä on myös kirkon kanta.

Se ei mene näin. Nykykirkko suhtautuu laumaansa aika lempeästi, ja jos kirkon jäsenten maltillinen valtavirta todella myös äänestäisi seurakuntavaaleissa, kirkon hallintoelinten ei tarvitsisi enää myötäillä aktiivista konservatiivista vähemmistöä. Nyt tarvitsee, koska pohjoisen lahkolaisilla on lukumääräänsä nähden suhteettoman paljon valtaa. – – Kristinuskon lempeästä sanomasta ei fundamentalistien puheissa näy jälkeäkään.

Itse näen, että kirkon viesti on jossain aivan muualla kuin seksuaalimoraalissa, ja ihmettelen, miksi fundamentalistit ajattelevat koko ajan vain seksiä kun puhuvat uskonnostaan. Kristinusko on oppi armosta ja anteeksiannosta, lähimmäisen rakkaudesta ja siitä, että hyvää ei voi ansaita itselleen omin teoin. Se kannattaisi räsäsläistenkin muistaa, ennen kuin alkavat tuomitsemaan kokonaista väestöryhmää heidän olemuksensa takia.

Kristinuskon pointti on suunnilleen tämä: ihminen on ahne ja liha on heikko. Ihmisen itsekkyys ja halu omaan hyvään on juuri se, jota Raamatussa kutsutaan synniksi. Ja ideana on, että armo –  ja vain armo –  pelastaa näistä.

Itse olen sitä mieltä, että Ajankohtaisen Kakkosen lähetyksessä toista poskeaan kääntänyt Oras Tynkkynen on parempi kristitty kuin tuomiotaan jylissyt Päivi Räsänen, kuului Oras sitten kirkkoon tai ei. – –

En ole koskaan äänestänyt seurakuntavaaleissa, mutta seuraavissa aion tehdä sen. Kirkkoa ei saa jättää vain niille, jotka tulkitsevat koko kristillisen tradition omista ennakkoluuloistaan käsin.

Maltillinen, lempeä ja salliva kirkko voisi parhaimmillaan olla mahtava foorumi sellaisille keskusteluille, joita emme tieteen ja rahan käsitteistöllä osaa käydä. Jos kirkko jätetään lahkolaisille, juuri me maltilliset ja vähemmän uskonnolliset ihmiset menetämme eniten, tai ainakin toiseksi eniten niiden homojen jälkeen, jotka kokevat kirkon omakseen.

Heitä haluan tukea.”

*     *      *

Kolumneja selasi  R.K.

Lue lisää:

Elina Järvinen: Irtiottoja: Kimmo syntyi vanhoillislestadiolaiseksi… Suomen Kuvalehti 2007, nro 50.

Fil.toht. Seppo Lohi: “Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”

Oras Tynkkysen sivusto.

Esko Valtaoja: Homoilua, taas kerran. Turun Sanomat 19.10.2010.

Professori veikkaa erobuumin katoksi 30 000. Aamulehti 18.10.2010.

Mikael Pentikäinen: Uuden arkkipiispan tulikoe. Helsingin Sanomat 19.10.2010.

Katrina Lumikallio: ”Markon” kokemus 1990-luvun suomalaisesta ex-gay-liikkeestä. Finnqueer 16.9.2009.

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Piispainkokous ei suosita homoparien siunaamista. Helsingin Sanomat 10.2.2010.

Aimo Hautamäki: Oikea ja väärä. Alustus Perhon suviseuroissa 2.7.2005.

Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät miesten pappeudessa

Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Liisa Tuovinen: Luterilainen seksuaalietiikka ja muuttuva parisuhde. Esitelmä 2006.

Jukka Relander: Kirkko ja kadonneet lampaat. Uusi Suomi/YLE 19.10.2010.

Olli Seppälä: Kirkolliskokous hyväksyi rukouksen. Kotimaa24, uutiset 12.11.2010.

Homoparien puolesta voidaan rukoilla. YLE uutiset 12.11.2010.

Lesbopappi: Minua ei ole syrjitty. Seurakuntapappi Laura Mäntylän haastattelu. Iltalehti 23.10.2010.

Santeri Palin: Pohdintaa A2 Homoillan pohjalta

Sateenkaaripastori: Kirkon pyydettävä homoilta anteeksi (Kirkko ja kaupunki 18.2.2009)

2 kommenttia

Kategoria(t): arkkipiispa, arvot, eettisyys, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kannanotot, kirkko, kristinoppi, lapset, leimaaminen, luterilaisuus, normit, omatunto, opilliset kysymykset, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, seksuaalivähemmistöt, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta