Avainsana-arkisto: kirkostaeroaminen

Erositko kirkosta – miksi oikeastaan?


Oulun seurakuntayhtymän tiedottaja Rebekka Naatus on tarkastellut kirkosta eroamista eettisenä kannanottona kolumnissaan Rauhan Tervehdyksessä (14, 2013). Naatus huomauttaa, että nykyajan moraaliset kysymykset ovat usein monimutkaisia, mutta ihmiset yrittävät ratkaista niitä yksiulotteisella simppelillä menettelyllä: ”Nyt kyllä eroan kirkosta”.  Naatus epäilee, että moinen pikaratkaisu houkuttaa siksi, että se luo ihmiselle illuusion siitä että ”nyt on voinut vaikuttaa asioihin”. Siitähän ei kuitenkaan ole alkuunkaan kyse.

Kuva: YLE, Inhimillinen tekijä 13.9.2013.

Kuva: YLE, Inhimillinen tekijä 13.9.2013.

Kirkosta eroamalla päinvastoin ihminen luopuu siitä … Lue koko artikkeli…

Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): arvot, eettisyys, evankelis-luterilainen kirkko, hengellisyys, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, keskustelu, kirkko, luterilaisuus, naispappeus, omatunto, pelastus, seurakunta, tasa-arvo, uskon jättäminen, uskon perusteet, vastuullisuus, yhteisö

Pysyttelemme kirkossa kuin osuuskaupassa


Ero_kirkostaSRK:n pääsihteerin Tuomas Hännisen puheet kirkkomme piispasta ja Pyhästä hengestä (kenellä se on ja kenellä sitä ei ole ja että piispa Samuel Salmen messussa lausuma synninpäästö ei ole pätevä) ovat kirvoittaneet keskustelun siitä, olisiko vanhoillislestadiolaisten syytä erota luterilaisesta kirkosta. Keskustelu on tietenkin aivan luonnollinen seuraamus nykyisestä tilanteesta kirkossa ja toisaalta herätysliikkeessä.

Salmi Hänninen 1

On perusteltua kysyä: miksi uskovaisena olla enää luterilaisen kirkon jäsen, kun sen johtajat ja kaikki muut kirkon jäsenet ovat epäuskoisia. Näin voi lestadiolaisesta opillisesta näkökulmasta todeta, ottamatta tässä yhteydessä kantaa erimielisyyksiin siitä, mitä Raamattu tahi luterilainen kristinoppi sanoo ja miten niitä pitäisi ymmärtää.

Miksi olla kirkon jäsen, kun sen papit ja piispat opettavat ihmisille, toki tätä itsekään ymmärtämättä, katalaa harhaoppia ja johdattavat seurakuntalaiset suoraan sielunvihollisen syliin ja kadotukseen? … Lue koko artikkeli…

14 kommenttia

Kategoria(t): evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, kadotus, kaksinaismoralismi, kasvatus, kirkko, kristinoppi, lapset, luterilaisuus, nuoret, opilliset kysymykset, pelastus, rahoitus, rauhanyhdistys, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., vallankäyttö, yhteisö

Kirkko rahoittaa kolehti- ja kirkollisverovaroin Älä alistu! -kampanjan taustajärjestöjä


Kirkon johto on painottanut julkisuudessa, että kirkko ei ole mukana järjestäjänä kirkon sisällä toimivien herätysjärjestöjen kampanjassa, jossa suostutellaan seksuaalivähemmistöön kuuluvia ihmisiä muuttumaan uskon avulla heteroiksi(Video YouTubessa.)

Kirkko ei ole mukana järjestämässä kampanjaa, mutta kirkko tukee näitä herätysliikkeitä vuosittain taloudellisesti. Tänä vuonna tuki on vähintään pari-sataatuhatta euroa. Tämä ilmenee Helsingin Sanomien keräämistä tiedoista. Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, arkkipiispa, arvot, eettisyys, evankelis-luterilainen kirkko, fundamentalismi, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kannanotot, keskustelu, kirkko, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, Raamatun tulkinta, rahoitus, retoriikka, seurakunta, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta

Kirjoituspyyntö: Tutkimus uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumisesta – kerro kokemuksistasi


Teol.yo. Heli Karjalainen valmistelee Itä-Suomen yliopistossa pro gradu -tutkielmaa uskonnollisesta yhteisöstä irtautumisen merkityksestä ja vaikutuksesta yksilön elämässä.

Lähetä oma kertomuksesi 14.11.2010 mennessä!

Tutkielmansa aineistoksi hän kerää yksityisten ihmisten kertomuksia ja kokemuksia aiheesta. Eri yhteisöihin liittyvät kokemukset ovat tervetulleita, riippumatta uskonnollisesta suuntauksesta. Heli Karjalainen toivoo, että ihmiset lähettävät vapaamuotoisia kirjoituksia aiheesta hänelle sähköpostitse 14.11. mennessä osoitteella: helika@cc.joensuu.fi  

Tarkemmat vastausohjeet alla.

 *     *      *

Hei,

Teen pro gradu -tutkielmaa uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumisen merkityksestä ja vaikutuksesta yksilön elämässä. Työni valmistuu Itä-Suomen yliopiston läntisen teologian osastolta ja sitä ohjaa professori Antti Räsänen.

Oletko irtaantunut jonkin uskonnollisen yhteisön jäsenyydestä ja haluaisitko kertomalla kokemuksesi auttaa muita samassa tilanteessa olevia ymmärtämään tapahtumaa ja siihen liittyviä tuntemuksia?

Irtaantumiskokemuksesi voi olla vielä tuore ja kipeitäkin tunteita herättävä, mutta myös jo eletty ja käsitelty elämänkokemus, johon olet jo saanut välimatkaa. Tutkimuksen aihe on arka ja henkilökohtainen, joten siitä voi olla vaikea kirjoittaa. Kuitenkin tutkielmani valmistumisen kannalta jokainen kokemus ja kirjoitus ovat todella arvokkaita.

Mitä erilaisemmasta ja useammasta kokemuksesta saan tietoa, sitä luotettavampaa tietoa ilmiöstä tutkimukseni välittää.

Kerro kokemuksestasi vapaamuotoisella kirjoituksella.

Kirjoituksessa on hyvä käsitellä seuraavia asioita: syyt irtaantumiseen yhteisöstä, irtaantumiseen liittyvät tapahtumat ja vaiheet sekä irtaantumiseen liittyvät kokemukset.

Painota kirjoituksessasi sitä, mitä irtaantuminen on merkinnyt ja vaikuttanut elämässäsi nykyhetken näkökulmasta; mitä ajattelet tapahtuneesta nyt.

Taustatietona kerro ikäsi, sukupuolesi, yhteisössä viettämäsi aika ja halutessasi, mistä yhteisöstä olet irtaantunut.

Lähetä tarinasi minulle sähköpostilla 14.11.2010 mennessä.

Tutkimusaineistoa tulen käsittelemään niin, ettei ketään voi tunnistaa tutkimusraportissa. Minun lisäkseni kukaan ei pysty yhdistämään sähköpostiosoitettasi ja tarinaasi toisiinsa. Voit siis lähettää tarinasi täysin luottamuksellisesti.

Sähköpostiosoitteeni on helika@cc.joensuu.fi

Kiitos jo etukäteen!

Ystävällisin terveisin,

Heli Karjalainen
teol.yo
Itä-Suomen yliopisto

*       *       *

Aiheeseen liittyvää:

Vapaan pudotuksen hetki 

Kadotettu hengellisyys

Kaksijakoinen maailmankuva purkautui

Kuka ja mikä minä oikeasti olen?

Minun tarinani

Nettikeskustelusta ja stooristani

Uskonto ei anna minulle mitään

Kannan syyllisyyttä ja kadun

Lestadiolaisuuden poliittinen valta tutkimuksen kohteeksi

Hakomaja: Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta  (selviytymisopas)

Hakomaja: Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet. (Kirjoittanut vuonna 2009 vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut mies.)

Hakomajan keskusteluja:

Miten kielsit uskosi?

“Uskon kieltäminen”

Se on nyt sitten tehty

Yhä useampi jättää vl-liikkeen

Mistä tulee huonommuuden  tunne?

1 kommentti

Kategoria(t): eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, get rid of, hengellisyys, identiteetti, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, omatunto, seurakunta, spiritualiteetti, tulevaisuus, tutkimus, ulossulkeminen, uskon jättäminen, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Väite: Voittonen painosti arkkipiispaa: ”Eroamme kirkosta”


Uhkaako kirkkoa seuraavaksi kymmenien tuhansien vanhoillislestadiolaisten joukkoero? Vaiensiko SRK:n työvaliokunnan ja puheenjohtaja Olavi Voittosen harjoittama painostus sekä edellisen että nykyisen arkkipiispan? 

Painostuksen ja kirkosta eroamisen uhkavaatimuksen käyttö kirkon linjaan vaikuttamisessa tuntuu vieraalta neuvottelukeinolta lestadiolaisuuden perinteen pohjalta. Nykyisen kirkosta eroamismuodin mukaista se kylläkin olisi.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen, joka on itse vanhoillislestadiolainen, kirjoitti hyvän katsauksen homokeskustelusta ja kirkon tilanteesta otsikolla Uuden arkkipiispan tulikoe (19.10.2010).

Hän ei kuitenkaan mainitse sitä, että kirkon suurin herätysliike turvautui uhkailuun ja painostukseen. Voidaan kysyä, osoittaako kirkosta eroamisella uhkaileminen halua ratkaista asioita rakentavalla tavalla ja yhteistoimin kirkon kanssa. Menettely ei anna hyvää kuvaa SRK:n tavasta hoitaa vaikeita kysymyksiä.

Arkkipiispa Kari Mäkinen on kommentoinut viime päivien tuhansien suomalaisten eroa kirkosta varovaisesti ja ympäripyöreästi, viitaten kirkon moniäänisyyteen homokeskustelussa. Kirkon moniäänisyyteen mahtuvat niin konservatiiviset kuin liberaalitkin äänenpainot.

Kari Mäkinen oli tullut aikaisemmin tunnetuksi rohkeasti ja yksiselitteisesti ihmisoikeuksien ja nimenomaan homoseksuaalien parisuhteiden tukemisen puolesta  kantaa ottavana kirkonmiehenä. Viimeaikaisista lausunnoista syntyy vaikutelma varovaisesta arkkipiispasta ja linjattomasta kirkosta.

Vaiensiko painostus arkkipiispan?

(Arkkipiispa Kari Mäkinen keskustelee uudella Suomi24-sivuston uudella Kirkko kuulolla -palstalla  ensi kerran keskiviikkona 20.10. klo 12.30-13.30. , jolloin on tilaisuus kysellä  häneltä suoraan, vaikkapa tästäkin asiasta.)

SRK uhkasi arkkipiispaa joukkoerolla

Puheenjohtaja Olavi Voittonen kertoi Liperin suviseuroissa medialle pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että työvaliokunta on käynyt tapaamassa arkkipiispaa keväällä 2010. Yhtenä kysymyksenä asialistalla oli kirkon linja homoseksuaalien parisuhteisiin.

Tuoreen lehtikirjoituksen mukaan Voittonen oli kertonut Liperissä, että SRK esitti arkkipiispalle uhkauksen, että vanhoillislestadiolaiset herätysliikkeenä harkitsevat joukkoeroa kirkosta, mikäli kirkko hyväksyy samaa sukupuolta olevien liiton siunaamisen.Piispat eivät ole toistaiseksi esittäneet siunaamista, joskin viisi piispaa kannattaa sitä.

Joukkoeroamisuhan nosti julkisuudessa esiin kuopiolainen toimittaja ja helluntailiikkeen evankelista Juhani Happonen alakerta-artikkelissaan Kirkon sisällä ristivetoa monissa kysymyksissä (Turun Sanomat 14.10.2010). Hän oli itse paikalla Liperin tiedotustilaisuudessa.

SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki on kiistänyt joukkoerolla uhkaamisen (Kaleva 20.10.2o10 ) ”Keskustelimme asiasta muistaakseni jo tammikuussa 2009 ja tänä vuonna, kun asia oli kirkolliskokouksessa esillä. Joukkoeroamista kirkosta emme asian yhteydessä ole esittäneet.”

Joukkoero kirkosta tulisi Hautamäen mukaan harkittavaksi siinä tapauksessa, että homoparin siunaaminen määriteltäisiin kirkkolaissa papille pakolliseksi velvoitteeksi. Arkkipiispa Kari Mäkinen on todennut julkisuudessa, että pakkosiunaamista tai edes pakollista rukoilemisvelvoitetta ei olisi tarkoitus papille säätää.

Tarkoitus on ilmeisesti jättää joillekin papeille lupa syrjiä edelleen ihmisiä kirkossa seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Naispappien syrjinnästä kirkossa on yritetty päästä irti 20 vuodessa, mutta lopulta siinä kirkon johto joutui velvoittamaan konservatiiviset papit hyväksymään työskentelyn yhdessä naiskollegojen kanssa. Voidaan kysyä, kuinka käy homoseksuaalien kohdalla. Miten kauan homojen syrjintä sallitaan käytännössä, kun rukoilukaavat tai siunaamismallit on hyväksytty?

Kuten tunnettua, asia tulee seuraavaksi marraskuussa kirkolliskokouksen käsiteltäväksi. Piispojen laatima mietintö sisältää yksimielisen esityksen, että kirkossa sallittaisiin rukoileminen homoparin rekisteröidyn parisuhteen puolesta. Parisuhteen siunaamisesta, saati vihkimisestä ei ole ollut kysymys.

Erouhka pelotteluaseeksi seurakuntavaaleissa ja kirkolliskokouksessa?

Happosen kirjoitusta on luettava kriittisesti. Se vaikuttaa kirkkopoliittisesti tarkoitushakuiselta, varsinkin juuri ennen seurakuntavaaleja. Seurakuntavaalit ja kirkolliskokouksen läheisyys voivat olla syynä, miksi Happonen liittää myös vanhoillislestadiolaisten eroamisuhkailun tilannearvioonsa. Tämä tapahtuu lisäksi ajankohtana, jolloin kirkosta on juuri eronnut yli 20 000 jäsentä TV2:n Homoilta-keskustelun jälkeen.

Konservatiivien maalitauluina ja yhteistyön boikotoinnin kohteena ovat jo jonkin aikaa olleet arkkipiispa Mäkisen lisäksi Helsingin piispa Irja Askola, Espoon piispa Mikko Heikka ja Kuopion piispa Wille Riekkinen.

Helluntailaisevankelista on ottanut SRK:n ja Olavi Voittosen aseekseen kirkon painostamisessa.

Siihen tarjoutuu tietysti mainio tilaisuus, kun kerran Voittonen on esitellyt julkisuudessa medialle  SRK:n kirkonvastaista kritiikkiä ja uhkaustoimienpiteitä. Voittonen on itse profiloitunut ehdottoman homovastaisena mm. haastattelussaan Suomen Kuvalehdessä 2007.

Joukkoeroamisen käytännön toimeenpano herättää kysymyksiä. On vaikea uskoa, että kukaan vl-liikkeen johtajista voisi noin vain ilmoittaa herätysliikkeen sadan tuhannen kannattajan liikkeenä eroavan tai uhkaavan erota kirkosta. Jos tällaista uhkausta joukkoerosta olisi tarkoitus käyttää todellisena aseena kirkkoon vaikuttamisessa, siitä tulisi tietenkin käydä laaja keskustelu jäsenistössä ennen joukkoeron toteuttamista.

Vanhoillislestadiolaiset ovat herätysliikkeensä jäseninäkin sittenkin itsenäisiä toimijoita ja ainakin kirkosta eroamista ajatellen he ratkaisevat itse suhteensa evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kirkosta eroamisen käytännössä edellyttää yksilön omaa, henkilökohtaista aktiivisuutta. Keskusjohdon saneluna kollektiivinen massaeroaminen tuskin sentään menisi läpi.

Toisaalta, monella vanhoillislestadiolaisella on kokemuksia hoitokokouksista, että mikä hyvänsä puhujan tai SRK:n edustajan sanelema absurdikin määräys on pakko niellä absoluuttisena käskynä vastaan panematta, jos ei halua menettää taivaspaikkaansa.

Painostuksen ja uhkavaatimuksen käyttö kirkkoon vaikuttamisessa tuntuu kuitenkin vieraalta neuvottelukeinolta lestadiolaisuuden perinnettä ajatellen.

”Jos homopareja aletaan siunata, vanhoillislestadiolaiset eroavat kirkosta”

Happonen kirjoittaa Turun Sanomissa:

”Suviseuroissa Liperissä vanhoillislestadiolaisen liikkeen SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen kertoi mediaväelle, että Suomen suurimman kirkollisen herätysliikkeen edustajana hän oli johtoryhmänsä kanssa käynyt kertomassa syvän huolensa keväällä arkkipiispalle nähtävissä olevan muutoksen vuoksi.

Mikäli kirkko alkaa siunata samaa sukupuolta olevia, lestadiolaiset harkitsevat herätysliikkeenä eroamista kirkosta. Se olisi kirkon ja herätysliikkeiden välisissä suhteissa ennennäkemätön tilanne.

Tähän saakka lestadiolaiset ovat nielleet kirkossa ilmenevät muutokset ja uudistukset perustellen pysymistään kansankirkossa kahdella näkökohdalla. Niin kauan kuin jumalanpalveluksissa luetaan Isä meidän –rukous ja Herran siunaus, edellytykset yhteistyölle ovat riittävät. Nyt puheena olevaan mahdolliseen siunaamiskäytäntöön siirtyminen tulee ylittämään lestadiolaisten sietorajan.”  (Turun Sanomat 14.10.2010.)

Olavi Voittosen lausunto vl-liikkeen asennoitumisesta homoseksuaalisuuteen

Vanhoillislestadiolaisuuden käsitys homoseksuaalien oikeuksista sekä heidän asemastaan kirkossa ja herätysliikkeessä ilmenee puheenjohtaja Olavi Voittosen Suomen Kuvalehdelle anatamasta haastattelusta (2007). Voittosen mukaan vanhoillislestadiolaiset kävivät keskustelua homoseksuaalisuudesta vuosikokouksessaan vuonna 2005.

Liike on tuominnut vuosikokouksen hyväksymässä kannanotossa homoseksuaalisuuden syntinä. Olavi Voittosen mukaan kannanottoa ei ole tarkoitus muuttaa.

Voittosen mukaan lisäksi on syytä välttää avointa keskustelua homoseksuaalisuudesta rauhanyhdistyksissä, koska keskustelu voi houkutella nuoria poikia ryhtymään homoksi. Voittonen viittaa  joskus 1960-luvulla voimassa olleeseen lakiin, jossa oli silloin kriminalisoitu ”yllyttäminen” homoseksuaaliseen tekoon.

– Väärä keskustelu voi olla valtava sysäys murrosikäiselle pojalle, joka etsii seksuaalista identiteettiään, toteaa Voittonen. Meidän pitää muistaa, kuinka lyhyt aika on siitä, kun yllytys tähän [homoseksuaalisuuteen] oli rikos. Kyllä sillekin on omat perusteensa olleet, muistuttaa Voittonen.

Voittosen mukaan vanhoillislestadiolaiset eivät hyväksy rekisteröityjä parisuhteita, vaikka ne ovat laillisia Suomen kymmenen vuotta sitten hyväksytyn parisyhdelain mukaan.  Voittonen pitää parisuhdelakia valitettavana.

Suomen Kuvalehden toimittaja kysyi, onko sellainen lopultakaan aivan inhimillistä, että homo ei saa solmia parisuhdetta koskaan.

– Joo, ihmissuhteissa on eri tasoja. Ystävyyssuhde voi olla, toteaa Voittonen tähän. Hän pahoittelee lakia, joka sallii parisuhteen rekisteröinnin, eli antaa mahdollisuuden homoillekin mennä ikään kuin naimisiin. Voittonen kiistää, että kysymyksessä olisi kuitenkaan avioliitto.

– Mutta ei se avioliittoa salli, Voittonen painottaa.

– Me rukoilemme, että tällainen henkilö voisi Jumalan armon voimin vapautua taipumuksestaan. Näitäkin esimerkkejä on, hän sanoo.

Ev.-lut. kirkon piirissä käytävästä keskustelusta Voittonen on päätellyt, että kirkko on joutunut luopumuksen tilaan. Hän on itse puolestaan huolissaan siitä, että vanhoillislestadiolaisuus on  joutumassa julkisesti silmätikuksi yhteiskunnassa ja kirkossa homovastaisuutensa takia.

Rukoileminen, siunaaminen, vihkiminen – puolet alle 35-vuotiaista kannattaa myös vihkimisen sallimista

Kirkolliskokouksessa tullaan käsittelemään piispojen ehdotus homoparin puolesta rukoilemisen sallimisesta. Tiettävästi viisi piispaa kannattaa myös parisuhteen siunaamista, ja yksi heistä, Kuopion Wille Riekkinen on valmis myös vihkimään samansukupuolisen parin avioliittoon, jos se vain olisi jo mahdollista. Ei ole todennäköistä, että siunaamisen tai vihkimisen sallimista koskeva esitys tulisi käsittelyyn kirkolliskokouksessa marraskuussa.

Runsaat 60 prosenttia suomalaisista hyväksyy homoparien siunaamisen kirkossa, ilmeni Aamulehden huhtikuussa 2010 teettämästä tutkimuksesta. Suuri osa kansalaisista hyväksyisi myös vihkimisen kirkossa. Tämä tulos saatiin Etelä-Suomen Sanomien, Kalevan, Karjalaisen, Keskisuomalaisen, Savon Sanomien ja Turun Sanomien teettämässä kyselyssä loppuvuodesta 2009.

Taloustutkimuksen tekemässä gallupissa tuhannelta vastaajalta kysyttiin, pitäisikö Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurata Ruotsin kirkon päätöstä aloittaa samaa sukupuolta olevien vihkiminen avioon. 43 prosenttia vastaajista katsoi, että kirkon pitäisi vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja Alle 35-vuotiaista reilusti yli puolet kannattaa vihkimistä.

Lähde:

Juhani Happonen: Kirkon sisällä ristivetoa monissa kysymyksissä. Turun Sanomat 14.10.2010.

*      *      *

Ajattelemisen aihetta antoi Leksa Anonyymi

*      *      *

Lue lisää aiheesta:

Elina Järvinen: Irtiottoja: Kimmo syntyi vanhoillislestadiolaiseksi… Suomen Kuvalehti 2007, nro 50.

Fil.toht. Seppo Lohi: “Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”

SRK:n Hautamäki: ”Emme ole uhanneet erota kirkosta”. Kaleva 20.10.2010.

Mikael Pentikäinen: Uuden arkkipiispan tulikoe. Helsingin Sanomat 19.10.2010.

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Piispainkokous ei suosita homoparien siunaamista. Helsingin Sanomat 10.2.2010.

Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät miesten pappeudessa

Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Liisa Tuovinen: Luterilainen seksuaalietiikka ja muuttuva parisuhde. Esitelmä 2006.

Niklas  Herlin: Kristityt homoja parantamassa

Juhani E. Lehto & Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana. Lilith 2010.

8 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, arkkipiispa, arvot, avioliitto, homoseksuaalisuus, johtokunta, kannanotot, keskustelu, kirkko, normit, Olavi Voittonen, painostaminen, seksuaalivähemmistöt, SRK ry., SRK:n johtokunta, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, tulevaisuus, vallankäyttö

Ennätys kirkosta eroamisessa: ihmisoikeuksien loukkaaminen maksoi kirkolle yli 24 milj.€


 

Ajankohtaisen Kakkosen homokeskustelu 12.10.2010 heikensi evankelisluterilaisen kirkon kannatusta. Kahdessa päivässä kaikkiaan 3005 henkilöä erosi kirkosta. 13.10. kirkosta erosi 2633 jäsentä. (Homoillan jälkeisen viikon aikana kirkosta erosi yhteensä yli 30 000 suomalaista. Päivittäistä eroamistilastoa voi seurata tästä.)

Vakaumusten Tasa-arvo ry:n (VATA) ylläpitämän  Eroakirkosta.fi-palvelun tiedottajan Heikki Orsilan mukaan ohjelma yli tuplasi jo lähetysiltana tavanomaisen päivän eroluvut.

– Odotimme koko päivän saldoksi noin 160 kirkosta eroamista. Ohjelman ensimmäisen tunnin aikana erosi 80 henkilöä, ja tiistaina 12.10. eronneiden kokonaissaldo oli 372 kirkosta eronnutta. Tämä on yksi kovimpia yksittäisen ohjelman aiheuttamia eropiikkejä, Orsila sanoi Kotimaa 24:n haastattelussa keskiviikkoaamuna.

Mutta eroamispiikki ei jäänyt nyt ohjelman esitysiltaan, vaan jatkui seuraavana päivänä.  Keskivikkona 13.10. eroajien määrä kipusi kaikkien aikojen ennätykseen  2633.

Joka neljäs verkkosivujen kautta eroava ilmoittaa syyn eroamiselleen. Keskiviikkona eroja perusteltiin kirkon suvaitsemattomuudella ja yhdenvertaisuuden puutteella.

– Palautteen perusteella ihmiset kokivat kirkon linjan liian konservatiiviseksi, tiedottaja Heikki Orsila sanoi Ilta-Sanomissa. Vain muutaman palautteen mukaan kirkko on homoja kohtaan liian suvaitseva.

Yhteensä eroajia oli kahden päivän aikana kaikkiaan 3 005 jaloillaan äänestänyttä. Joku jo laskikin, että Suomen ev.lut. kirkko menetti kertalaakilla ensi vuoden tuloista yli 1,2 miljoonaa euroa.

Kirkon vuosibudjetissa menetys on kuitenkin jokseenkin merkityksetön. Vuonna 2009 kirkollisverotulot olivat 859 milj. euroa.

Tämä laskutapa ei  kuitenkaan kerro kirkosta eroamisen todellista taloudellista vaikutusta, eikä se kerro mitään sen hengellisestä eikä yhteiskunnallisesta vaikutuksesta. Vaikutukset ulottuvat yhtä vuotta pidemmälle.

Kun näin suuri joukko, nuoria ja vanhempia ihmisiä, lakkaa maksamasta vuosittain kirkolle veroaan, se vie kirkolta yhden ihmisen osalta arviolta 15-35 vuoden verotulot. Näin tapahtuu, mikäli asianomainen ei muuta kantaansa eikä liity takaisin kirkon jäseneksi jossain elämänvaiheessa.

Oletetaan hänet keskituloiseksi 2 500€/kk palkalla. Tällöin hän maksaisi kirkollisveroa noin 400€ vuosittain läpi työssäoloaikansa. Veron määrän vaikuttaa seurakunnan veroprosentti (vaihtelu 1-2%, keskiarvo 1,3). Lisäksi eläkkeellä tulot laskevat ja verokin pienenee silloin.

Arvioidaan oletuksena, että kirkko menettää verokertymästään 400 euroa vuodessa jokaisen eroajan kohdalta. Eroaja olisi maksanut kirkolle keskimäärin 20 vuoden ajan tämän summan vuosittain.

20 x 400=  8 000  euroa (korkoja ja veroprosenttien muutoksia ei ole huomioitu)
3 005  x 8 000 euroa = 24 040 000 euroa, eli menetys 20 vuoden ajalta on ilman korkoja runsas 24 miljoonaa euroa.

Normaalisti kirkosta eroaa keskimäärin 140 – 170 henkilöä päivittäin Eroakirkosta.fi-palvelun kautta. Yli 90% eroamisista tehdään tämän palvelun kautta. Mainittakoon, että eroamisvauhti jatkui myös 14.10., jolloin tilaston mukaan  jälleen 2032 ihmistä luopui kirkon jäsenyydestä.

(Voit laskea kirkollisverosi määrän nappia painamalla täällä.)

Päivi Räsänen kirkosta eroamispiikistä: ”Löyhästi kirkossa olevat joutavat mennäkin”

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen, jonka panos ohjelman keskustelussa oli jokseenkin hallitseva,  sanoo, että hän ei ole huolissaan keskustelua seuranneesta eropiikistä.  Hänen arvionsa mukaan kirkosta eroavat protestina sellaiset henkilöt, joilla on siihen jo ennestään vain löyhä suhde.

– Tästä ei kannata säikähtää. Paljon vaarallisempaa on kirkon kannalta hiljaa näivettyminen. Se, että ihmiset menettävät pikkuhiljaa mielenkiintonsa kirkkoon, totesi Räsänen Kotimaa24:n haastattelussa

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Räsänen vaikutti lausunnoissaan kieltämättä hieman ylimieliseltä. Hän ei tuntunut kunnioittavan tavallisten ihmisten vakaumusta. Päivi Räsänen ei ole ehkä havainnut, että itse asiassa valtaosa kirkon jäsenistä pitää suhdettaan kirkkoon ja uskoon nimenomaan melko löyhänä, mutta silti tärkeänä osana elämäänsä.

Tapakristittyjen enemmistö vieroksuu kirkon fanaatikkoja

Itse asiassa kirkossa on voimistumassa ajatus, että kirkon jäsenyys on monille suomalaisille nykyisin lähinnä kulttuuri- ja identiteettikysymys. Uskominen kristinuskon teologisiin opinkappaleisiin, kuten Jeesuksen ylösnousemukseen, ihmetekoihin ja Jumalan toimintaan maailmankaikkeuden luojana ja jokapäiväisenä tapahtumiin vaikuttajana ei ole nykysuomalaiselle välttämätöntä pitäytyäkseen kirkon jäsenenä. Puhutaan kulttuurikristillisyydestä, jollainen esimerkiksi Raamatun tutkijana tunnettu professori Heikki Räisänen on itse todennut olevansa.

Helsingin Sanomien Nyt-liitteen toimituksen esimies Ville Blåfield on esittänyt toivomuksen, että kirkossa tulisi erityisesti pitää kiinni juuri näistä Päivi Räsäsen väheksymistä tavallisista, kirkon oppeihin ja rituaaleihin lopulta melko löyhästi sidoksissa olevista, itseään tapakristittyinä pitävistä jäsenistään. 

Blåfieldin mukaan tapakristityt ”katsovat hämmentyneenä sivusta, kuinka pieni joukko kiivailee opillisista kysymyksistä, kuten naispappeudesta ja homoliitoista.” Nämä suomalaiset pitävät ihmisoikeuksia ja tasavertaisuutta arvona, jota myös kirkossa tulee noudattaa.

– Kirkkoon kuuluvien tapakristittyjen suuri  joukko tarvitsisi jonkun puhumaan puolestaan, vetosi Blåfield. 

– Mutta kirkon sisäiset oppiriidat ja tiukan linjan fanaatikot saavat meidät hiljaiset massat kokemaan toiseutta omassa kirkossamme. Mieli kuohahtaa uskon tiukoista mittareista ja siitä, kun joku laukoo yhtä totuutta.

Myös emerituspiispa Eero Huovinen on lähtenyt puolustamaan tapakristillisyyttä.

– Arvelen, että monet kuuluvat kirkkoon saadakseen jonkin-laisen uskonnollisen henkivakuutuksen. Minusta se on oikein hyvä syy. Ei ihmisten tarvitse perustella kirkkoon kuulumis-taan yksityiskohtai-sesti.

– Kirkkoon voi kuulua hyvin matalalla kynnyksellä.

– Tapakristillisyyttä pitää tukea. Sekin voi olla hyvä syy kuulua kirkkoon. Suuri enemmistö kirkon jäsenistä kuuluu kirkkoon, koska heidät on kastettu, sanoi Huovinen Askel-lehden haastattelussa.

Päivi Räsänen sen sijaan ei tunnu antavan arvoa tapakristityille ja heidän palvelemiselleen kirkossa.

Naisten asenteet muuttumassa – kirkosta eroaminen kasvaa

Perinteellisesti kirkosta eroavien enemmistö on ollut miehiä, noin 60%. Heikki Orsilan mukaan uutisten ja keskusteluohjelmien havahduttamat kirkosta eroajat ovat sekä miehiä että naisia. Nyt naisten osuus oli noussut peräti 48 prosenttiin. Eroajat olivat nyt myös keskimääräistä vanhempia.

Naisten osuus eronneista on kasvanut selvästi koko kuluvan vuoden aikana. Vuosina 2007-2009 naisten osuus tammi-elokuussa oli 40-42 prosentin kohdalla, mutta tänä vuonna naisten osuus on noussut 44 prosenttiin, ja elokuussa eroajista oli jo 47 % naisia.

 – Tällaista kasvua ei ole nähty aikaisemmin. Naisten osuus kääntyi kasvuun kuin nappia painamalla tammikuussa. Tilastojen perusteella on ilmeistä, että naisten asenteet kirkkoa kohtaan ovat muuttuneet, arvioi tiedottaja Heikki Orsila. Syytä sille,  miksi juuri naisten osuus on tänä vuonna kasvanut, emme vielä tiedä, Orsila sanoo.

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijan Kati Niemelän mukaan kirkosta erotaan aina, kun kirkko on esillä mediassa. Homokeskustelun hän uskoo lisäävän erityisesti nuorten naisten kirkosta eroamista.

– Homokeskustelu ärsyttää tutkimusten mukaan enemmän naisia kuin miehiä. Nuorilla naisilla on hyvin vahva tasa-arvon vaatimus, Niemelä sanoo.

Naisten merkitys on keskeinen kristillisessä kasvatustyössä. Naisten eroaminen kirkosta viittaa siihen, että lapsia ei enää yhtä itsestäänselvästi kasvateta kristillisen kirkon jäsenyyteen eikä kristinuskoon. Varsinkin suurissa kaupungeissa lasten kastaminen on vähentymässä. Tällöin kirkon jäsenyys alkaa nopeasti kutistua seuraavissa sukupolvissa.

Kirkon oman ennusteen mukaan vuonna 2025 enää 67 % suomalaisista olisi ev.-lut. kirkon jäseniä, kun nyt osuus on 79%.

Esimerkkejä muista eropiikeistä

Toinen suuri tv-ohjelman aiheuttama eropiikki on Orsilan mukaan vuodelta 2008, jolloin YLEn A-Talk –ohjelmassa keskusteltiin muun muassa naispappeudesta. Tuolloin kirkosta erosi illan aikana 180 ihmistä.

Lehtiuutiset ovat nostaneet erolukuja vielä televisio-ohjelmiakin enemmän. Kun sanomalehdet uutisoivat huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa 2010 näkyvästi kirkkohallituksen alustavasta selvityksestä, jonka mukaan kirkossa ja sen herätysliikekeisäs on paljastunut kymmenittäin lasten hyväksikäyttörikoksia, kirkostaeroaminen lisääntyi. Yksin 1.5. Helsingin Sanomien kerrottua ns. Minnan tapauksesta  (”Syntisten piiri”) kirkosta lähti yli 450 ihmistä yhden päivän aikana.

Kirkosta eroaminen alkaa ennen pitkää muuttaa kirkon sisäisiä valtasuhteita. Herätysliikkeiden jäsenet ovat uskollisimpia kirkon jäseniä, joten heidän useimmiten konservatiivisimmat näkemyksensä voimistuvat sitä enemmän mitä enemmän kirkosta erotaan. Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisilla on seurakuntien hallintoelimissä ja kirkolliskokouksessa jo nyt huomattava vaikutusvalta liikkeen kannattajien määrään suhteutettuna. Seurakunnat ”vanhoilislestadiolaistuvat”.

Näin siitä huolimatta, että lestadiolaiset eivät pidä kirkkoa Kristuksen todellisena kirkkona. Heille kirkko on tavallisesti lähinnä maallinen, hengellisiä asioita hallinnoiva virasto. Heidän uskomuksensa mukaan kaikki muut luterilaisen kirkon jäsenet papeista ja piispoista tavallisiin seurakuntalaisiin saakka joutuvat kadotukseen ja vain ns. SRK-lestadiolaiset pelastuvat. Vanhoillislestadiolaisen Raamatun tulkinnan ja pelastusopin mukaan vain yksi joukko on todellinen Jumalan valtakunta, eräänlainen ”kirkko kirkossa”. Tämä on virallinen SRK:n opetus, mutta kaikki riviuskovaiset eivät pidä tätä totena.

Kirkosta eroaminen ja autenttisen katsomuksen puolustus

Korkeimmat eroluvut sattuvat perinteisesti vuoden viimeiselle päivälle, jolloin kirkosta lähtee verosyistä yli tuhat henkilöä. Jotkut ovatkin leimanneet kirkosta eroavat pinnallisiksi mammonan palvojiksi jotka eivät halua kantaa vastuutaan maksamalla kirkollisveroa.

Monille kirkosta eroaminen on nimenomaan pinnallisuuden vastakohta. Juuri  pinnallinen tapauskovainen hakee kirkosta ns. ”asiakkaan tarvitsemia juhlapalveluja”, kuten koristeellisia ja valokuvauksellisia kirkkohäitä jne.

Moni nykyajan ihminen on päätellyt, että voi uskoa jumalaansa ilman kirkkoa eikä kirkon jäsenyydessä ole järkeä silloin jos ei itse sen oppien mukaan usko eikä ajattele. Monille ovat muodostuneet kynnyskysymyksiksi kirkon vuosikymmeniä velloneet kiistanalaiset asiat, kuten naisten ja homojen asema kirkossa sekä ylipäätään ihmisoikeudet. Todennäköistä on, että kirkon johto joutuu lähitulevaisuudessa ottamaan kantaa myös herätysliikkeidensä ihmisoikeusongelmiin eettiseltä ja kristillis-teologiselta kannalta.

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi R.K.

(Kirjoitus nousi 14.10.2010 kansainvälisellä WordPress.com-blogilistalla sadan luetuimman postauksen joukkoon.)

Ajankohtaisen Kakkosen Homoilta katsottavissa Yle Areenalta.

Lähteet: 

Simo Alastalo: Homokeskustelu aiheutti hurjan eropiikin. Kotimaa24 -uutiset 13.10.2010

Eilen kirkosta erosi 2633 jäsentä. www.eroakirkosta.fi

Kirkosta eroaminen kasvoi kesällä rajusti, www.eroakirkosta.fi

Petri Turunen: Ylen Homoilta tv:ssä lisäsi kirkosta eroamista. Ilta-Sanomat 13.10.2010.

*    *    *

Aiheeseen liittyvää:

Kirkkoneuvosto: Kajaanin kirkossa lupa rukoilla rekisteröidyn parisuhteen puolesta

Erotilastot online. Eroakirkosta.fi

Kirkollisverolaskuri: laskee napin painalluksella, paljonko maksat kirkollisveroa vuodessa

Kirkosta eroaminen kasvoi kesällä rajusti

Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.

Peilissä kahdet kasvot: Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

Simo Alastalo: Eropiikki ei huoleta Päivi Räsästä. Kotimaa24 uutiset 13.10.2010

Simo Alastalo: Kirkosta eroamisessa uusi ennätys. Kotimaa24 uutiset 14.10.2010.

Jori Mäntysalo: Homoillan saldosta. 14.10.2010.

Parisuhdelain seuraukset kirkossa: piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle 2010. (Pohjana kirkolliskokouksessa käsittelylle keväällä ja syksyllä 2010.)

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Viron kirkko erotti homopapin (Kotimaa24 uutiset, 13.10.2010)

Olli Seppälä: ”Kuka puolustaisi iloista tapakristittyä?”

Olli Seppälä: Eero Huovinen puolustaa tapakristillisyyttä

YLEn haastattelupyyntö: homoseksuaalit, “eheytys” ja kirkko

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Ylen Homoilta nosti kirkosta eronneiden määrää. Helsingin Sanomat 13.10.2010.

Kirkosta eronnut ennätysmäärä ihmisiä. YLE uutiset 20.10.2010.

Kirkon kassassa tikittää eläkepommi. Helsingin Sanomat 8.1.2011.

Piia Elonen: Kirkon nykylinja ei tyydytä: Enemmistö suomalaisista muuttaisi kirkkoa suvaitsevampaan suuntaan. Helsingin Sanomat 30.10.2010, A3, A5.

Risto Leppänen ja Martti Nissinen: Raamattunäkemykset ja homoseksuaalisuus

HS-gallup: Kiista homojen oikeuksista ei ole syy erota kirkosta. Helsingin Sanomat 30.10.2010.

Santeri Palin: Pohdintaa A2 Homoillan pohjalta

Jari Tervo: Homoilta ja ihmisoikeudet. Uusi Suomi 15.10.2010.

Leena Seivo: Kun sana tulee vihaksi. Raportti rekisteröityyn parisuhteeseen liittyvien kysymysten käsittelystä kirkolliskokouksessa. Finnqueer 4.4.2004.

Kari Pekka Kinnunen: Näytä kantasi äänestämällä. Vantaan seurakunnat.

Simo Alastalo: Piispa Repo piti homoillan keskustelua latistavana

Anna Kortelainen: Shoppailevat ateistit. Turun Sanomat 10.5.2008.

Ville Talola: Jyrki Richt: Homoillan vierasvalinta ei täysin onnistunut. Kotimaa24, 3.12.2010.

15 kommenttia

Kategoria(t): arvot, avioliitto, eettisyys, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellisyys, homoseksuaalisuus, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kasvatus, kirkko, Kotimaa, opilliset kysymykset, seksuaalivähemmistöt, suvaitsevaisuus, tasa-arvo, uskon perusteet, vallankäyttö

Pidän kirkoista – konserttipaikkoina


Olen jo keski-ikäinen mies ja taustani on vanhoillislestadiolainen. Siitä on seurannut monet elämän taistelut itsen ja läheisten kanssa. Yksi on ollut soittamisen ja yleensä musiikin harrastukseni. Niitä ei hyväksytty eikä sallittu. Se satutti. Tietysti tuli sitten paljon muutakin. Niistä ei sen enempää.

Ihminen ei voi valita ”taustaansa”. Hän syntyy aina ”johonkin”, joka sitten alkaa määritellä ja muokata ihmislasta. Sillä lailla ihminen on mielestäni enemmän tai vähemmän ennalta määrätty. Jos sattuu syntymään tiukkaan hengellisyyteen, jossa pidetään välttämättömänä kieltää normaaleja asioita ja rajoittaa yksilöllisten lahjojen kehittämistä, ei voi tietää mistään muusta mitään. Ei osaa aavistaa millainen olisi vapaa ja suvaitsevainen kasvuympäristö. Mutta uskon, että sen kyllä tunnistaa, jos pääsee sitä kokemaan ja tekemään vertailuja.

Lahja vai oma valinta?

Olen jättänyt vl-uskon taakse. Se kuitenkin on varhainen kaikupohja, jolta aikoinaan ponnistin näitä asioita ihmettelemään. Olen usein pohtinut vl-uskon ristiriitaista opetusta siitä, miksi toiset ihmiset uskovat ja pelastuvat ja toiset taas eivät.

He opettavat ensin, että usko on Jumalan lahja, jonka saa ilman ihmisen omaa tekemistä. Mutta sitten kuitenkin he opettavat samaan aikaan, että ihminen voi itse valita, uskooko vai ei, pelastuuko vai ei. Seuroissa aina sanottiin, että Jumala on jättänyt valinnan ihmiselle. Tästä on suosittu vl-sanontatapa, että ”usko ei ole joka miehen”. En tiedä onko tuo fraasi otettu Raamatusta. Enkä sitäkään, mitä se oikeastaan tarkoittaa. He myös uhkailevat, että jo ihminen sivuuttaa uskon silloin kun se on tarjolla, hänen etsikkoaikansa menee ohi ja Jumala hylkää  hänet lopullisesti.

Mihin tämä opetus mahtaa perustua. Usko ja armo ei siis ole alun alkaenkaan kaikille tarkoitettu lahja? Tässä vaiheessa huomaa tulleensa petetyksi.

Olen allerginen uskoon liittyvälle liturgialle, puhetavalle jossa ei ole mitään sisältöä. Luulen, että en ole pohjimmiltaan ollenkaan uskonnollinen ihminen. Ehkä minulta puuttuu ”uskon geeni”. En alkuunkaan käsitä, miksi pitäisi ”uskoa jumalaan”.  Mitä se edes tarkoittaa? Jumalan olemassaoloon uskomistako, ja jos sitä, niin mitä se Jumalan olemassaolo sitten on? Mitä toisaalta on ”jumalan olemattomuus”. Kumpikin käsite on minusta täysin tyhjä. Mitä siis pitäisi uskoa, tai uskotella itselleen?

Minusta on alkanut tuntua siltä että jumala ei ole ollenkaan tarpeellinen käsite voidakseni ymmärtää sitä mitä on olemassa ja mikä itse on.

En siis tietenkään osaa sanoa, millainen minusta olisi tullut ilman lestadiolaista kasvatusta. Nykyään en ajattele jumalaa, en vaan tunne ”tarpeelliseksi”.  Olen vieraantunut koko ajatusmaailmasta. Erosin lopulta viime vuonna kirkostakin ilman ihmeempää dramatiikkaa. Kirkoista rakennuksina pidän. Mutta muutoin ei kirkko eikä usko tunnu koskettavan elämääni mitenkään.

Tuntuisi vieraalta ja suoraan sanoen epärehelliseltä miettiä Raamatun tarinoita vakavissaan otettavina juttuina. Tai ylipäätään hengellisiä olentoja ja käsitteitä, kuten enkeleitä, saatanaa, kadotusta ja taivasta. Näen ne tarinoina samalla lailla kuin esim. antiikin jumalatarut.

Minulle on tullut sellainen käsitys, että uskonto perustuu suurelta osin pelkoon. Pelko taas johtuu tietämättömyydestä.

Jos tietäisimme enemmän, ja jos hyväksyisimme sen, että emme edes voi kaikkea tietää, silloin ei tarvita uskontoa eikä jumalia minkään selitykseksi.  Oman rajallisuutemme  hyväksymisessä olisi enemmän nöyryyttä kuin jumalauskossa.

K.U.

*          *          *

Lue lisää:

Helmihytti: Mun elämään ei mahdu jumalaa.

2 kommenttia

Kategoria(t): epäily, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, helvetti, hengellisyys, iankaikkinen elämä, identiteetti, irrottautuminen yhteisöstä, Jumala, kadotus, kasvatus, kiellot, kirkko, konsertit, kontrollointi, kulttuurikiellot, lakihengellisyys, lapsuus, musiikki, normit, pelastus, pelko, pelot, retoriikka, spiritualiteetti, suvaitsevaisuus, synnit, taivas, uskon jättäminen, uskon perusteet, vapaus, yksilöllisyys