Avainsana-arkisto: klassinen musiikki

Kapellimestariuden hinta: suku hylkäsi


Kuva: Rondo Classica 1, 2009.

Kuva: Rondo Classica 1, 2009.

Kapellimestari Anna-Maria Helsing on joutunut tekemään elämässään suuria valintoja.

Anna-Maria Helsingin oma ensimmäinen instrumentti on ollut viulu.  Hän kertoo siirtyneensä kapellimestariopintontoihin vasta melko myöhään. Pitkän miettimisajan taustalla on ollut uskonto, jonka elämäntapaa ohjaavat määräykset rajoittavat sitä, millaisissa ammateissa ihminen voi työskennellä.

Helsing joutui irrottautumaan Jehovan todistajien  uskonyhteisöstä voidakseen toimia toiveammatissaan, kapellimestarina.

Helsing_1

Ratkaisun seurauksena välit sukulaisiin katkesivat. Lue koko artikkeli…

Mainokset

13 kommenttia

Kategoria(t): arvot, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kannanotot, kiellot, konsertit, kontrollointi, kulttuurikiellot, manipulointi, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, painostaminen, perhe, seurakunta, synnit, syrjintä, syyllistäminen, toivo, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus

Risto Leppänen sai rauhanyhdistykseltä luvan jatkaa puhujana


 Arkkipiispa Kari Mäkisen teologinen sihteeri, pappi ja teologian tohtori Risto Leppänen on äskettäin joutunut käymään keskustelemassa Turun Rauhanyhdistyksellä yhdistyksen johtokunnan ja puhujien kanssa. Häen kutsuttiin tekemään tiliä naispappeuden hyväksyvästä kannastaan, mutta ainakaan tässä vaiheessa häntä ei päätetty hyllyttää.

Keskustelu oli lähtökohdiltaan sen kaltainen, jota aikaisemmin on ollut tapana nimittää hoitokokoukseksi.

Nykyisin rauhanyhdistyksissä puhutaan häveliäästi vain ”keskusteluista”. SRK:n johtokuntahan on ilmoittanut julkisesti, että hoitokokouksia ei enää järjestetä ja että johtokunta pahoittelee hoitokokousten väkivaltaa. Väkivalta ja painostaminen ei kuitenkaan ole kadonnut Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, insesti, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, keskustelu, kiellot, kirkko, kontrollointi, kulttuurikiellot, lähihistoria, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, miehen asema, musiikki, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, pedofilia, pelko, pelot, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, seurat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Hitsi mä en jaksa uskooo


Jatkuvasti lähipiiri kyselee, jotta millä teillä sä oikein oot…
Ne luulee, että olen joku kamala sarvipääpeto. Tuntuu tympeeltä elää jatkuvassa epäluottamuksessa.
En tajuu, mistä ne ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että olisin jotenkin väärästä hengestä.

Mua on jopa epäilty mieltymisestä maailmalliseen menoon, maailmalliseen musiikkiin jne, vaikken itessäni sellaisia piirteitä tunnista. En kuuntele maailmallista musiikkia, en nauti alkoholia, enkä käy ravintoloissa.

Mistä ihmeestä lähelläni olevat ihmiset ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että minä harrastaisin tuollaista syntielämää?

Jotenkin rupeaa tuntuu raskaalta tämä, koska ihan sama, mitä tein, olen kuitenkin heidän mielessään synnissä eläjä. Kertooko joku minusta muunneltua totuutta, vai mistä tää valtava epäluottamus johtuu?

Onko ehkä jotku selän takana puhuneet, että minun näköinen ihminen käy baareissa tms. Voi ku tietäis.
Ite en oo kertaakaan baareissa sisällä käynyt, kuuntelen vain klassista ja SRK:n äänitteitä. En ole ikinä maistanut alkoholijuomia jne.

Tympeetä, ku mä en ilmeisesti osaa perustella noille, etten todellakaan tee kyseisiä syntejä. Ne jotenkin kokee minun valehtelevan, vaikka puhun ehdotonta totuutta :(.

Väkisin tässä rupee sitten itekkin epäilemään itteään, vaikka sen tiedän tasan tarkkaan, etten ole kertaakaan juonu tai tehny muita epäiltyjä asioita!!
Lähinnä epäilen sitä, onko mun uskos jotai vikaa sit, ku tällasii käsityksii päässy syntymään….

*   *    *

Ajattelemisen aihetta antoi  nimimerkki Lirlies” (Julkaistu Suomi 24 -palstalla).

Kyösti Haukipuro: ”Ei sääntöjä”

— Lestadiolaisuus painottaa nykyisin enemmän kasvatuskristillisyyttä kuin julistuskristillisyyttä. Kasvatuksella ja ohjauksella — ei säännöillä — on keskeinen merkitys esimerkiksi perheiden elämässä. (Vantaan Lauri 20.5.2003.)

Aiheen vierestä:

Vanhoillislestadiolaisuuden syntilista

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

Crisy: …mite ihanaa suvareis on!

Guitar Hero: Rehellisyys itselleen

Irtiotto kaksoiselämästä

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

Syntinen ja sairas: Äiti tyttärelle: Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema “   

Herpert: Minkä nuori kieltää? Syntien sovituksen… vai elämäntapanormin?

Säde: Onko omakohtainen usko itse asiassa tabu?

Voittaako järki sittenkin?

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, elämäntapa, epäily, hengellinen väkivalta, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, leimaaminen, manipulointi, mielenterveys, musiikki, normit, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, retoriikka, sananvapaus, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, vihjailu

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti


 Rauhanyhdistysten vuosikokousedustajat päättivät vuonna 1963 Ylivieskan suviseurojen yhteydessä pidetyssä vuosikokouksessa, että television hankkiminen on synti. Uskovaisella ei ole lupa hankkia vastaanotinta kotiin.

”Jumalan Sanan perusteella uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin, josta syystä kristitty ei voi myöskään ammatissaan edistää tällaisten välineitten liiketoimia. – – Paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnat etsikööt sopivat henkilöt hoitamaan jäseniään tässäkin asiassa.” (SRK:n vuosikokous Ylivieskassa 10.7.1963.)

”Televisio ei ole kristityn kodin huonekalu”, todettiin julkisuuteen annetussa tiedotteessa ja monissa Päivämiehen kirjoituksissa. Tätä on toisteltu lähes 50 vuotta.

SRK:n johtokunta ryhtyi myös valvomaan, että televisiokieltoa noudatettiin. Asiaa seurattiin pitkin 1970-lukua, sillä SRK:n johtokunta nosti asian säännöllisin välein puhujienkokouksiin. Puhujienkokouksissa päätettiin vuosi vuodelta tiukentaa uskovaisten valvontaa ja asetettiin kieltoa rikkoneille sanktioita.  Sanktiona toimi eristämine uskonyhteydestä, eli asianomaista lakattiin tervehtimästä Jumalan terveellä ja hänen katsottiin kieltäneen uskonsa. Jos hän sattui olemaan rauhanyhdistyksen jäsen, hänelle ilmoitettiin kirjeellä johtokunnan päätöksestä että hänet on erotettu yhdistyksestä – saatettiinpa erottaa ilman kirjallista päätöstä.

Televisiokielto oli ensimmäinen niinsanotuista kulttuurikielloista, jotka SRK:n johtokunta vakiinnutti uskomisen kriittiseksi osaksi 1970-luvulla puhujienkokousten päätöksillä ja Päivämiehen kirjotuksilla. Niinpä myös klassisen musiikin harrastamisesta tehtiin synti 1970-luvulla. Konsertit, ts. elävien musiikkiesitysten seuraaminen, sekä muusikon ammatti määriteltiin synniksi (lukuunottamatta musiikinopettajana ja kanttorina toimimista). Samaten vain osa soittimista katsottiin uskovaiselle sopiviksi.

Tämä kielto, samoin kuin televisiokielto, on sittemmin uudestaan ja toistuvasti vahvistettu Päivämiehessä myös 2000-luvulla. Konsertti- ja televisiokieltoa ei ole tähän päivään mennessä kumottu.

Kokous kokoukselta kiristyvä ”televisiokuri” pohjusti hoitokokouksia

Vuoden 1963 päätöksen jälkeen televisiokiellon perusteluksi vakiintui kaksi näkökohtaa. Ensinnäkin uskovaisenkin on SRK:n mukaan mahdotonta kyetä valitsemaan synnillisen ja ei-synnillisen ohjelman välillä ja jättää katsomatta niitä synnillisiä.

Toiseksi, TV:n hankkimisella uskovainen syyllistyy tottelemattomuuden syntiin, sillä seurakuntahan on jo päättänyt, ettei  uskovainen saa hankkia vastaanotinlaitetta. Uskovainen oli velvoitettu osoittamaan kuuliaisuutta tälle päätökselle.

TV-päätökseen liitetty kuuliaisuuden valvonta loi käytännnössä perustan sille, että ihmiset myöhemminen alistuivat hoitokokousten tapaiseen julkiseen toinen toistensa häpäisemiseen ja nöyryyttämiseen. Tv-päätös oli avoimen alistamisen ensimmäinen askel.

Pelkkä vuosikokouspäätös ei ilmeisesti ollut osoittautunut sittenkään riittäväksi, vaan television juuriminen pois kodeista ja ehdottoman kuulaisuuden aikaansaaminen vaati SRK:n johtokunnalta seuraavina vuosikymmeninä yhä kovempia toimenpiteitä.

SRK:n johtokunta käsitteli televisiokysymystä kokouksessaan keväällä 1971 ja päätti viedä asian uudestaan puhujienkokouksen käsittelyyn, jotta voidaan yhteisesti laajalla joukossa sitoutua aikaisempaa tiukempaan kuriin asiassa.

Ruukin suviseuroissa pidetyssä puhujienkokouksessa 1971 tehtiinkin SRK:n johtokunnan ennalta valmistelema päätös, että jokainen television kotiinsa hankkinut uskovainen puhutellaan ja, mikäli asianomainen ei luovu televisiostaan, hänet katsotaan epäuskoiseksi, koska asianomainen on television ostamis-teollaan kieltänyt uskonsa. Samalla päätettiin että kaikki tällaiset uskovaiset erotetaan rauhanyhdistyksen jäsenyydestä.

Päätös merkittiin SRK:n vuosikokouspöytäkirjaan:  ”Televisiokysymyksessä tottelemattomia tulee paikallisten yhdistysten tai SRK:n kerran tai kahdesti joko yksityisesti tai yleisessä kokouksessa puhutella. Elleivät nöyrry parannukseen, pidetään heitä pakanoina ja publikaaneina eikä heitä oteta rauhanayhdistysten jäseniksi. Tottelemattomia ei myöskään tervehditä Jumalan lasten tervehdyksellä.” (SRK:n vuosikokouspöytäkirja 1971.)

SRK:n pääsihteeri lähetti sittemmin rauhanyhdistyksille ohjeet erottamismenettelystä. Televisioon liittyvän kurinpidon loppuvarmistus tehtiin vielä puhujienkokouksessa Sievissä 1976. Tällöin päätös kuului:  ”Asiasta on niin paljon puhuttu ja kirjoitettu, että tulevaisuudessa uskoa tunnustavat television hankkijat katsotaan uskonsa kieltäneiksi ja heidät välittömästi erotetaan rauhanyhdistysten jäsenyydestä.” (SRK:n vuosikokouspöytäkirja 3.7.1976.)

Vanhoillislestadiolaista kansaa valmisteltiin ennalta vuonna 1971 Ruukin suviseurojen puhujienkokouksen päätöksiin kirjoituksella Päivämiehessä kesäkuun alussa (alla).   Siinä todetaan, että SRK:n johtokunta oli käsitellyt televisioasiaa  kesän suviseuroja valmistelleessa kokouksessaan.

Kuten tunnettua, normien kiristäminen ja niiden noudattamisen entistä tiukempi valvonta oli sittemmin erottamaton osa hoitokokousvuosien väkivallan leimaamaa uskonelämää rauhanyhdistyksissä. Ne olivat seurausta pappishajaannuksen jälkeen aloitetusta syntilistan rakentelusta, jolloin siitä mitä pidetään syntinä, alettiin tehdä uskovaisten omiatuntoja sitovia kokouspäätöksiä, joiden nojalla ihmisiä sittemmin kuulusteltiin.

”Elävä kristillisyys ei ole konserttikristillisyyttä

Kirjoitus on merkittävä historiallisesti myös siitä syystä, että siinä valmisteltiin musiikkiin liittyviä laajempia kieltoja, joista Ruukissa myös päätettiin ja joita edelleen tiukennettiin Pudasjärven suviseurojen yhteydessä 1972. Kirjoitus ei kuitenkaan kerro, olivatko kaikki SRK:n johtokunnan jäsenet myös musiikkia koskevan tiukennuksen takana. Tämä on kuitenkin todennäköistä.

Päivämiehen kirjoitus osoittaa, että konserttiharrastus oli julistettu SRK:n johtokunnassa synniksi jo ennen kuin asiasta päätettiin puhujienkokouksessa. Konserttiharrastus oli SRK:n johtokunnan mukaan ”murheellinen ajanviete” josta kehotettiin tekemään parannusta, jos sellaiseen oli sortunut, kuten monen uskovaisen oli todettu sortuneen.

Tällaista erikseen korostettua konserttikieltoa ei lehteen tietenkään painettaisi ilman todettua tarvetta. Vielä 1950- ja 60-luvulla monet koulutetut kaupunkilais-uskovaiset harrastivat myös elävää musiikkia ja kävivät konserteissa. Klassisen musiikin harrastusta ei pidetty syntinä. Sen harrastajia oli tosin siihen aikaan suhteellisen vähän, koska silloinen vl-joukko eli valtaosaltaan vielä maaseutukylissä.

Toisaalta tiedetään, että on ollut olemassa vanhoillislesatdiolaista uskoa tunnustavia  säveltäjiä, joiden ammattiin musiikin julkiset esitykset  ovat tietenkin liittyneet luonnollisena osana.

Tästä seuraakin absurdeja kuvioita, kuten että uskovainen säveltäjä saa hyvällä omallatunnolla seurata konserttia, koska on kyse hänen ammatistaan ja työstään, mutta sen sijana vl-uskovainen musiikinystävä tulee langenneeksi syntiin joka jää omalletunnolle taakaksi jos saapuu paikalle, koska konsertissa istuminen on hänelle syntiä. Hän joutuu tästä parannuksen askelille, mutta vl-uskovainen säveltäjä ei (eihän? Ei kai sentään?).

Omituiset perustelut konserttikiellolle

”Konsertti-synnin” perustelu jää kirjoituksessa oudon epämääräisesti ilmaan. Toteamus ”elävä kristillyys ei ole mitään konserttikristillisyyttä” on tietenkin ontto retorinen hölynpöly-lause, pelkkää demagogiaa joka ei perustu mihinkään.

Kirjoituksen vihjailevaa tyyliä tulkiten siitä on mahdollista lisäksi saada sekin käsitys, että kaikki muut konsertit olisivat syntiä, paitsi sellaiset (mitä ne sitten olisivatkaan), joissa kokoontuvat ”kaikki joilla henki on”.  (Sic! Erilaiset henget olivat suostitua selitysarsenaalia 1970-luvulla.)

Ainoana ”raamatullisena” perusteluna konserttikiellolle kirjoittaja esittää  irrallisen viittauksen psalmiin 1, muotoilulla ”vanhurskaat eivät istu siellä missä pilkkaajat istuvat eivätkä käyskentele syntisten tiellä”.

Lukija jää miettimään, tarkoittaako kirjoittaja, että konsertissa muusikoiden esitystä kuuntelemaan asettuvat ihmiset olisivat ikään kuin erityisen syntisiä? Syntisempiä kuin vanhoillislestadiolaiset ihmiset, jotka eivät voisi kirjoittajan mukaan juuri muiden ihmisten syntisyyden takia tulla ”istumaan” konserttisaliin ja iloitsemaan musiikista? Mutta tuonkaltainen ajatus ei tunnu lainkaan istuvan lestadiolaiseen uskonperinteseen ja tuntuu lisäksi pöyristyttävän omahyväiseltä.

Onkin varsin kiusallista ja häpeäksi kristillisyydelle, että omassa hengellisessä lehdessä esitetään tämäntasoista höpinää muka totena pidettäväksi.

Oma teologinen kysymyksensä on, missä määrin nimenomaan psalmeilla on ylipäätään mahdollista perustella kristittyä sitovia tapoja, määräyksiä ja lakeja. Psalmien asema Vanhassa testamentissa ei ole tietenkään ollenkaan samantasoinen kuin esimerkiksi kymmenen käskyn. Psalmit edustavat lähinnä hengellistä runoutta, eivät samalla tavoin ytimeltään Jumalan sanaa kuin vaikkapa Uuden testamentin Jeesuksen puheet.

Kyseinen psalmin säe on lisäksi sisällöltään sen laatuinen, että sillä on hyvin vaikea perustella konserttikieltoa:

”Hyvä on sen osa, joka ei vaella jumalattomien tavoin, ei astu syntisten teille, ei istu pilkkaajien parissa, vaan löytää ilonsa Herran laista, tutkii sitä päivin ja öin. Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu: se antaa hedelmän ajallaan, eivätkä sen lehdet lakastu.

Hän menestyy kaikissa toimissaan. Niin ei käy jumalattomien. He ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa. Väärintekijät saavat kerran tuomionsa, syntisillä ei ole sijaa vanhurskaiden joukossa. Herra ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päätyy tuhoon.”  (Ps. 1:1-6, 1992.)

Kaikkien psalmien on perinteisesti uskottu olevan Daavidin kirjoittamia, mutta nykyiset tutkijat pitävät niitä useiden kirjoittajien tai kirjoittajaryhmien tuotoksena. Suurin osa kirjoittajista on jäänyt tuntemattomaksi.

Psalmit ovat lähinnä laulu- ja mietelmärunoutta, siis kaunokirjallisuutta. Niitä on ryhmitelty aiheittain: kiitospsalmit sisältävät kiitosta ja ylistystä Jumalalle, valituspsalmit kuvaavat ihmisen murheita ja vastoinkäymisiä elämässä, kuningaspsalmit kertaavat Israelin historiaa ja matkalauluja laulettiin erityisten juhlapäivien aikaan juhlakulkueissa.

Psalmit kuuluvat nuorimpaan osaa Vanhaa testamenttia. Lopullisesti Psalmien kirja on koottiin lopulliseen muotoonsa vasta noin vuonna 175 ennen ajanlaskun alkua.

”Televisio ja konsertit kristityn näkökannalta”

Päivämies no 23, 2.6.1971

”Kristillisyyden selvä kannanilmaisu television sopivaisuudesta kristityn  kodin huonekaluksi on tehty kaikkien tiettäväksi.

On syytetty, että kuolleesta kappaleesta on tehty vaarallinen ja sieluja surmaava, vaikka selvästi on aina puhuttu televisiosta ohjelmineen. Kappale sinänsä on kuollut, mutta kun se alkaa elää, ei se enää ole kuollut. Ohjelma on selvästi osoitettu ala-arvoiseksi ja lihaa ruokkivaksi roskaksi, mutta mikään ei näy auttavan.

Uudelleen on asiaan puututtava vain siksi, että television ohjelman tuoma hedelmä puhuu niin sanomattoman murheellista kieltä. Melkein kaikille niille, joille televisio on tullut rakkaaksi, ovat seuravälit tulleet pitkiksi. Kotiseurat ovat melkein loppuneet ja jäljelle on jäänyt vain paha omatunto.

On myös niitä, joille televisio ohjelmineen on kirkastunut synniksi, mutta monelle on tullut heikkous sen hävittämiseen nähden. On keksitty puolustuksia jos jonkinlaisia, lapset eivät anna hävittää, lapset pysyvät kotona, ympäristö on niin paha, että siltä suojellaan lapsia istuttamalla television äärelle jne.

Ajatelkaa rakkaat ystävät millainen suojamuuri. Onko parempaa turmella lasten ja aikuisten sielunelämä kotona kuin kylässä. Jos televisio on kylässä, ei sitä ainakaan niin ahkerasti käydä katsomassa.

Turha on kenenkään luulla olevansa niin vahva, että pystyy valitsemaan sopivan tai sopimattoman ohjelman. Vanha osa on voimallinen vaatimuksissaan. Siksi se, mikä tänään on kielletyn tuntoista, on huomenna sopivaa. Kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden.

Monella on jäänyt huomaamatta, että tässä on kuitenkin tullut tottelemattomuuden synti. Seurakunta on sitä mieltä, että televisio ei ole sopiva ja kuitenkin on sellainen hankittu. Esimerkkinä toisille se saattaa olla vaarallinen.

SRK:n johtokunta käsitteli televisioasiaa viime kokouksessaan. Televisio käsitettiin erittäin murheellisena ilmiönä ja toivottiin, että sen vaarallisuus kirkastuisi jokaiselle.

Toinen yhä enemmän jalansijaa saanut murheellinen ajanviete, johon kristitytkin ovat sortuneet, on konserttiharrastus. Vanhurskaat eivät istu siellä missä pilkkaajat istuvat eivätkä käyskentele syntisten tiellä.

Elävä kristillisyys ei ole mitään konserttikristillisyyttä.

Psalmien kirjassa puhutaan kyllä paljon lauluista ja soitoista, mutta siellä on kaiken ehtona: Kaikki, joilla Henki on.

Oman sielun autuuden tähden kannattaa kaikista näistä luopua ja palata Herran tykö Hänen seurakuntaansa ja kysellä vieläkö nämäkin synnit saa anteeksi. Varma on se, että Jumalan sydämellä on paljon anteeksiantamusta Ja seurakunnassa hyviä neuvoja uskon kuuliaisuudessa vaeltamiseen.

Lähemmin nämä kysymykset tulevat keskusteluun ensi kesän suviseuroissa pidettävissä kokouksissa.

Jäämme uskomaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.”

Päivämies 2006: tahdommehan karttaa konsertteja

Onko mikään muuttunut vuodesta 1971?

”… onkin nähty hyväksi, että uskovainen karttaa konsertteja – niin kuulijoina kuin esittäjinäkin – silloin kun ne eivät kuulu koulunkäyntiin, opiskeluun tai työhön ja kun ne turmelevat omaa tai lastemme uskonelämää. Toisenlainen menettely tuottaa kristittyjen keskuudessa murhetta. Kirkkokonserttienkin suhteen olemme kriittisiä edellämainituista syistä. Myös kuoroissa laulamista on haluttu kotisiioneissa tarkastella uskossa varjeltumisen ja Siionin rakkauden vaalimisen näkökulmasta.” (Päivämies, syyskuu 2006.)

Televisiokantaa ei ole syytä muuttaa.” Näin totesi SRK:n silloinen johtokunnan jäsen Aarno Haho lehdistötilaisuudessa Sotkamon suviseuroissa (Helsingin Sanomat, kuukausiliite, elokuu 2006).  Samaa vakuutti myös SRK:n pääsihteri Aimo Hautamäki seuraavana vuonna Kotimaa-lehden haastattelussa (19.4.2007).

PS. Huomiota kiinnittää että vielä 1970-luvulla Päivämiehessä oli ihan OK  kirjoittaa lehteen sanallinen synninpäästö perinteelliseen vl-tapaan, kuten yllä olevankin kirjoituksen lopussa. Tämä kiellettiin 2000-luvun alkuvuosina ja päätettiin virallisesti puhujienkokouksessa vuonna 2008.

Jotkin asiat siis voivat muuttuakin! Eihän toki televisio- eikä konserttikieltopäätös –  mutta niinkin keskeinen opillinen seikka kuin syntien anteeksi uskominen…!

*     *      *

Aiheeseen liittyvää:

Lassi Hyvärinen: Lestadiolaisuuden vaikea kulttuurisuhde

Puhujain- ja seurakuntavanhinten kokouksen päätös (Ruukki 1971), jossa kielletään kirkkokuoroissa ja muissa kuoroissa laulaminen, solistina esiintyminen ja oopperaharrastus sek varoitetaan kuvataiteilijan ja musiinkinopettajan ammateista.  Päivämies nro 37, 8.9.1971: ”Kristitty ja taide”. (Nimim. Pölyttynyt: suothan esittää parhaimmat kiitokset jälleen historian havainnnollistamisesta nostamalla esiin autenttisia dokumentteja.)

Televisiopäätös (Wikipedia)

Nestori: Lestadiolaiset estivät v. 1966 jumalanpalveluksen televisiolähetyksen – suviseuroja ei edelleenkään televisioida

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

Vanhoillislestadiolaiset katselevat televisiota salaa

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

”Mitä ne oikein ajattelee?”: kulttuurikiellot (Kaltio)

Synti vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen mukaan

Miksi teatteri on syntiä? (Ex)

Magdalena: Onko uskominen harkittua näyttelemistä?

”Meistä on tullut kaksinaamaisia” (Sivusta seurannut)

Nestori: Lestadiolaiset estivät v. 1966 jumalanpalveluksen televisiolähetyksen

Olinko hölmö

Teatteriesitys koulussa (Koululaisten äiti)

*    *     *

Välittäköön Alban Berg -kvartetti Schubertin sävelin kiitoksemme Mopin Palstan Pölyttyneen aarre-arkistolle, josta hän on siirtänyt ylläolevan Päivämiehen kirjoituksen nettiin. (Toimitus.)

13 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, elämäntapa, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hajaannukset, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, kannanotot, kiellot, kilvoittelu, konsertit, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, leimaaminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananvapaus, seurakunta, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, taide, televisio, televisiokielto, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, vihjailu, yhteisö, yhtenäisyys

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia


Tyttö soittaaHerätysliikkeemme arvomaailmaan sisältyvät voimakkaat ennakkoluulot lähes kaikkea kulttuurin harrastamista, jopa ns. korkeakulttuuria kohtaan. Klassinen musiikkikaan ei vieläkään sovi uskovaisen ammatiksi eikä harrastukseksi. Myös kuoroissa piilevät ”suuret maailmallisuuden vaarat”.

Musiikista keskustellaan usein seurakuntapäivillä ja siitä kirjoitetaan varoituksia Siionin keväässä ja Päivämiehessä. Erikoista on , että musiikkiin on niin kielteinen perusasenne, vaikka samaan aikaan suuri joukko uskovaisia lapsia ja nuoria opiskelee ammattimuusikoksi tai harrastaa musiikkia vakavassa mielessä pienestä saakka. Pian enemmistö Suomen ev.lut. kirkon kanttoreista on vanhoillislestadiolaisia…

Alkusyksystä 2006 uskovaiset kanttorit ja musiikinopiskelijat kokoontuivat  Reisjärvelle virikepäiville.  Tarkoitus oli selkiinnyttää näkemyksiä ja lisätä yksimielisyyttä musiikkiin asennoitumisessa. Siellä käytiinkin vilkas keskustelu konserteissa käymisestä ja esiintyvän muusikon työstä.Kuoro

Mutta jälkeäkään ei tästä melkoisen avoimessa ilmapiirissä käydystä keskustelusta näkynyt silloisen vt. toimitussihteerin Toivo Määtän Päivämieheen laatimassa pääkirjoituksessa eikä sisäsivuilla olleessa selostuksessa. Niissä tuomittiin konserteissa käyminen suoraa päätä synniksi. Ja myös ylipäänsä klassisen musiikin harjoittaminen ammattina ja harrastuksena. Paikalla olleiden mukaan lehden selostukset vääristelivat keskustelutilaisuuden ilmapiirin ja keskusteluissa esille tuodut mielipiteet musiikin vastaiseksi kieltojen ja varoittelujen sekasaarnaksi.Mies laulaa

”Sydän kiintyy maailmalliseen musiikkiin helposti, jos sitä ryhtyy kuuntelemaan. Myös sinänsä hyvä musiikki saattaa nousta liian tärkeälle sijalle ja jopa syrjäyttää sydämeltä uskon. Konsertointi voi olla houkutuksena lahjakkaalle muusikolle. Sama vaara liittyy konsertteihin osallistumiseen kuuntelijana. Myös kuorotoimintaa on tarpeen tarkastella uskossa säilymisen ja Siionin rakkauden vaalimisen näkökulmasta. – – Omakohtaisessa uskossa varjeltumiseksi Pyhä Henki opettaa luopumaan sellaisesta, joka jakaa mieliä. ” (Päivämiehen pääkirjoitus syyskuussa 2006.)

Lehden sisäsivulla selostettiin virkistyspäivien keskustelua aukeaman verran, kirjoittajana edelleen Toivo Määttä:

”Keskustelussa onkin nähty hyväksi, että uskovainen karttaa konsertteja – niin kuulijoina kuin esittäjinäkin – silloin kun ne eivät kuulu koulunkäyntiin, opiskeluun tai työhön ja kun ne turmelevat omaa tai lastemme uskonelämää. Toisenlainen menettely tuottaa kristittyjen keskuudessa murhetta. Kirkkokonserttienkin suhteen olemme kriittisiä edellämainituista syistä. Myös kuoroissa laulamista on haluttu kotisiioneissa tarkastella uskossa varjeltumisen ja Siionin rakkauden vaalimisen näkökulmasta.”

Moni paikalla ollut oli pettynyt ja turhautunut Määtän ja SRK:n menettelyyn, osa jopa lopetti lehden tilauksen siihen.

kvartetti

Ammattimuusikko musiikin leimaajana

Sama linja näkyy yhä jatkuvan. Rippikoulukanttori Johanna Suomala selosti Siionin Lähetyslehdessä julkaisemassaan kirjoituksessa ”Rippikoululaiselle: Musiikissa soi kiitos Jumalalle”,  mikä on sallittua ja mikä kiellettyä musiikkia. Kirjoitus on osa Siionin Lähetyslehden rippikoulu- ja musiikkikasvatus-vuositeemaa.

”Jumala on luonut mahdollisuuden taiteeseen ja musiikkiin. Musiikissa saamme nauttia monella tavalla lahjoista ja kauneudesta. Sen avulla voimme syventyä myös hengellisten asioiden äärelle. Martti Luther kirjoitti: ’Rakastan musiikkia, koska se on Jumalan lahja eikä ihmisten: se tekee mielen iloiseksi, karkottaa paholaisen ja synnyttää vilpitöntä iloa.’ – –

Musiikissa on vahva positiivinen voima. Olisi hienoa, jos me kaikki löytäisimme oman tapamme kokea musiikkia kuunnellen, laulaen tai soittaen.

Mutta musiikissa on, ikävä kyllä, myös vahva negatiivinen voima. Olisi tärkeää, että oppisimme suojaamaan itseämme siltä ja vaalisimme sitä musiikkia, joka soi Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi. Huonoon musiikkiin liittyy usein muitakin ikäviä ilmiöitä, esimerkiksi markkinavoimat, pinnallisuus, päihteet, ulkonäköasioiden korostuminen ja naisen esineellistäminen.” (Siionin Lähetyslehti 4, 2009.)

Suomala käyttää runsaasti tilaa kertoessaan kielteisistä asioista, jotka eivät kuitenkaan ole itse musiikkia lainkaan. Hän puuttuu ensi sijassa musiikin ulkopuolisiin seikkoihin, mutta ei kerro lainkaan siitä, mikä lopulta musiikkina olisi sitä ”huonoa musiikkia”.  Jos hänen tarkoituksensa on tukea nuorten oman musiikkimaun kehittymistä, hän epäonnistuu. Jos hän hlauaa lietsoa ennakkoluuloja musiikin lahjasta iloitsemista kohtaan, siinä hän ”onnistuu”.

Suomalan yleistävä ja epämääräinen kirjoitus on ammattilaisen kynästä vastuutonta musiikin kaikenkattavaa leimaamista asioilla, jotka esiintyvät yhteiskunnassa laajasti eri elämänalueilla, eivät suinkaan vain musiikissa.

Yhtä lailla vaikkapa kaupassa käymiseen tai aikakauslehden lukemiseen liittyvät ”markkinavoimat, pinnallisuus, päihteet, ulkonäköasioiden korostuminen ja naisen esineellistäminen”.  Näihin yhteiskunnan ilmiöihin törmää jokainen ja jokainen uskovainen joutuu tekemään valintoja. Omantuntonsa mukaan.

Suomala ei myöskään kerro, miten hänen mainitsemansa ilmiöt nousevat esiin esim. klassisen musiikin konsertissa elävää musiikkia kuunnellessa. Miten oopperan harrastamisen tai konsertissa käymisen synti perustellaan hengellisesti, Jumalan sanalla? Tiettävästi nuorella on lupa harrastaa sentään jotakin muutakin kuin vain hengellistä musiikkia.

Olisi myös rehellisempää, jos hengelliseen lehteen kirjoittava kanttori käyttäisi perusteluna mieluummin Raamattua kuin omia yksityisiä mielipiteitään.  Lisäksi, kun kanttorin koulutuksen hankkinut kirjoittaa omasta ammattialastaan, alan ammattilaiselta odotetaan huomattavasti syvällisempää ja musiikkia ja sen merkitystä ja eri puolia laajemmin hahmottavaa otetta. Varsinkin kun kirjoitus on suunnattu rippikouluikäisille nuorille lukijoille. He ovat ajattelukykyisiä ihmisiä ja ansaitsevat luotettavia, asiantuntevia ja hyvin perusteluja näkemyksiä opastajikseen.  Suomalan ylimalkainen sattumanvarainen höpinä aliarvioi nuoria. Yleisluonteinen musiikin leimaaminen kyseenalaiseksi ei herätä luottamusta kirjoittajaan.

Epämääräisellä ja teennäisellä varoitteluillaan kanttori vie uskottavuuden sinänsä oikeaan osuvalta toiveeltaan: ”Olisi hienoa, jos me kaikki löytäisimme oman tapamme kokea musiikkia kuunnellen, laulaen tai soittaen. – – Meillä kaikilla on oikeus musiikin lahjaan.”

Monet uskovaiset pitävät nykyisiä kulttuuriin liittyviä kieltoja epäasiallisina ja aikansa eläneinä elämäntapanormeina, jotka olisi syytä jättää taakse. Kirjailija Lassi Hyvärinen on kirjoittanut kulttuurikielloista erinomaisen analyysin Kaleva-lehteen.

Nimimerkki Dubius kommentoi aiheesta käytyä keskustelua Mopin palstalla:

Keskiajalla-renessanssin aikaan rytmi loivennettiin kaikenmaailman pidätyksillä sum muilla, koska melodia oli Jumalalta ja rytmi kiljuvalta jalopeuralta. Ba-rokki-musiikki on sitten vähän rytmikkäämpää. Bachin Brandenburgilaiset menee jo oikein kivasti jalan alle.

Jollain leirillä joskus keskusteltiin teemasta ”uskovaiselle sopiva musiikki” ja tuli kyllä sellanen olo, että tuohon ei kannata sanoa yhtään mitään: yks sano, että ei voi kuunnella ooppera-aarioita radiosta, toinen, että kyllä ne siionin laulut on parasta (ja kutakuinkin ainoaa) hyvää musiikkia, kolmas, että konserttiin voi mennä, jos se on kirkossa ja maksuton. Tervemenoa.

Päivämiehessä oli kerran tällanen kehäpäätelmä musiikista: ”On turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia.”

jousitrio

Lisää aiheesta:

Sauli Karhu: Itseni vartija. Uskosta näkemiseen? -blogi 22.10.2016.

Pystyyn kuolleet kannanotot

Miten toteutetaan onnistunut glasnost?

4 kommenttia

Kategoria(t): arvot, bans, elämäntapa, erehtymättömyys, fundamentalismi, kannanotot, kiellot, konsertit, kontrollointi, kulttuurikiellot, lapset, lähihistoria, manipulointi, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, retoriikka, synnit, syntilista, taide, uskon perusteet, vallankäyttö