Johanna Hurtig: Saako lestadiolaislapsi kasvaa itsenäiseksi moraaliseksi toimijaksi?

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetettu käsitys,  että tämä uskonyhteisö on ainoa oikea ja erehtymätön, ja siihen liittyvä vaatimus kuuliaisuudesta liikkeen normeille muodostavat vaarallisen yhdistelmän. Se on johtanut kohtalokkaaseen piittaamattomuuteen  rikosten kohteiksi joutuneiden lasten kohdalla.

Erehtymättömyyteensä ja pyhyyteensä luottava yhteisö on ollut sokea epäkohdilleen. Liikkeen jäsenten piirissä ilmennyt kyvyttömyys empatian ja heikompien suojeluun on tyrmistyttänyt ulkopuolisia, esimerkiksi hoitokokousväkivallan ja lapsiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön tultua julkisuuteen.

– Lasten kärsimys on sivuutettu. Ensi sijalle  on asetettu kuuliaisuus kollektiiville.  Näin totesi YTT, sosiaalityön tutkija Johanna Hurtig puhuessaan

Advertisement

Peltoniemi: SRK:n johto tiesi lasten hyväksikäytöstä jo 1985 ja yritti estää tiedon levittämistä

Tutkija Teuvo Peltoniemi on kokemuksiinsa nojautuen kyseenalaistanut SRK:n johtokunnan julkisuuteen ja mediassa 7.4. 2011 antamat tiedot, että lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei ole herätysliikkeen johdon tasolla oltu tietoisia ennen vuonna 2010 käynnistynyttä julkista keskustelua.

Hoitokokousten taakka on syytä purkaa

”Vääryyden tunnustaminen ei riitä, tulisi tehdä parannus ja korjata mitä pystyy vielä korjaamaan. Monet vääryyttä kärsineet ovat jo kuolleet. Vääryys on opillinen, eikä riitä, että väärintekijät toisilleen tunnustavat vääryytensä.”

Luin Heinon kirjoituksen. Luin hänen kokemuksistaan ja yrityksistään ottaa juurta myöden selville mistä ”henkioppi”-parannuksenteossa oli kysymys. Vanhan miehen muistot ja puhuttelevat ajatukset kirvoittivat laittamaan jotain paperille.

Vaikka en itse ole hoitokokousaikoja kokenut, tapahtumien jäljet tuntuvat ja näkyvät edelleen tänä päivänä. Riippuu tietysti paikkakunnasta.

Moniko jakaa kanssani saman kokemuksen, tuntee häpeää. Väkivalta tuntuu yhä, vaiettuna yhteisenä häpeänä rauhanyhdistyksellä.