Meneekö usko rikki vai ihminen?

Tämä ”Maunun” kirjoitus joskus viime vuodelta on saanut minut ja vaimoni miettimään uskonasioita pitkään ja hartaasti. Olemme keskustelleet keskenään näistä ulospääsyä löytämättä. Mitä se tarkoittaa että on Hyvä Jumala? Onko ihminen määrätty ennalta kadotukseen tai helvettiin? Mitä se tosissaan tarkoittaa, että on puhdas omatunto. Entä jos se alkaa tuntumaan ontolta ja peräti väärältä?  Rikkooko siinä mielensä? Erään puhujan kanssa rohkenimme myös nostaa tätä, tosin varovasti, keskusteluun kun hän oli meillä käymässä. Tahto olisi olla uskomassa, ja silloin ei välinpitämättömyys asenne tunnu oikealta. Meistä tuntuu, että uskon että on muitakin näistä kiinnostuneita. Ei monta mutta kuitenkin. Olemme rukoilleet että tulisi vielä päivä että Taivaan Isä antaisi ymmärrystä. Ja rohkeutta ottaa esille veljien ja sisarten kanssa. Jonkun muun näkökulmien tunteminen saattaisi auttaa ulos umpikujasta.

Toivomme että moni uskovainen löytäisi tämän.

Vanhoillislestadiolaisuuden moraalinen luonne

15.1.2015 23:30 – Maunu

Vanhoillislestadiolaisuudessa on vahvaa moraalista luonnetta: Ihmiset ovat valmiita tekemään uhrauksia – jopa elämän kokoisia uhrauksia – hyvän puolesta.

Mutta mikä on moraalisen luonteen eli eetoksen sisältö?

Jokin osa vanhoillislestadiolaisuuden normistosta tukee ihmisen moraalista unelmaa. Esimerkiksi oppi kaikkien vauvojen uskovaisuudesta on kristinuskon yleisestä normista poikkeava helmi.

Osa vanhoillislestadiolaisuuden normistosta on ristiriidassa ihmisen moraalisen unelman ja siis Jumalan

Advertisement

Elän kristillisessä kuplassa

Metro-lehden toimittaja ja kolumnisti Janne Metso, kolumni 29.4.2015.

Minä en tunnista itseäni vaalituloksesta, koska elän kuplassa. Sen kuplan sisällä uskotaan Jumalaan ja kuvitellaan, että kristillisyyteen kuuluu lähimmäisenrakkaus.

Kristillisyydellä ratsastavat perussuomalaiset vaa-tii maahanmuuton vähentämistä muun muassa, koska muslimien virta uhkaa kristillisiä arvoja.

Katso, hän on poikani

Sastamalan seurakunnan kirkkoherra Ari Paavilainen kirjoitti seurakuntansa lehden Sananjalan pääkirjoituksessa, miten hän on kasvanut ymmärtämään ja hyväksymään oman poikansa homoseksuaalisuuden. Asia oli selvinnyt hänelle noin vuosi sitten.

”Hän istuu auton penkillä vaiti. Tiedän hänen olevan mietteissään ja ahdistunut.

Olen tuntenut tämän nuoren miehen kauan.

Hän on aina ollut herkkä, erittäin älykäs ja hänellä on loistava huumorintaju. Koulussa on sujunut hyvin.  Hän on tavattoman lahjakas piirtämään. Teini-iässä hän oli lupaava suunnistaja.

Rippikoulun jälkeen hän oli isosena ja kristillinen elämänkatsomus tuli

Oppineen puhujan kanta hoitokokouksiin

Eräs 30-vuotias puhuja, ja teologian ja filosofian maisteri,