Avainsana-arkisto: kritiikki

Pidin puheenvuoron puhujienkokouksessa, erotettiin puhujan tehtävästä


”- Näinollen hyväksikäytetty joutuu kuuntelemaan  Sanaa hyväksikäyttäjän suusta.” – Koopee M. blogissaan.

”- Hirveää tajuta, että on uskonut kaiken, mitä luottamustehtävissä olevat ihmiset ovat kertoneet totena.
Kammottavaa, että ei voi tietää, mitkä kaikki niistä ovat olleet vastaavanlaista valhep-kaa, mitä meistäkin on kerrottu muille. On tämä ollut ankara koulu.” – Katariina Ma elän -blogissa 27.4.2016.

*       *      *

Helsingin Sanomat 6.1.2014.

Helsingin Sanomat 6.1.2014.

Pidin puheenvuoron puhujien kokouksessa Jyväskylässä 30.12.2013, jossa toivoin vl-liikkeen johdolta rehellisyyttä tiedottamisessa.

Puhujainkokouksessa 30.12.2013 eräs johtokunnan jäsen kertoi silloisen pääsihteerin eroamiseksi syyn, joka on ristiriidassa todellisten syiden kanssa. Tuo kerrottiin totuutena paikalla olleille noin 900 puhujalle.

Puheenvuoro puhujainkokouksessa 30.12.2013

Mieleen nousee kuva muuttolintuparven lennosta sinistä taivaankantta vasten. Vetäjä auran kärjessä vaihtuu hätkähdyttävän sulavasti – ei ole tönimistä, vaan sulavaa siirtymistä kärjestä taaemmaksi ’lepopaikoille’. Lintuaurasta kuuluu laulua. Nousee mieleen väkevästi laulu.

SRK-info-2013-2

SRK:n tiedotustilaisuus Oulussa 24.10.2013.

Taivaan_ihanat_llintuset_1

 

 

 

 

 

 

Toinen kuva … Lue koko artikkeli…

28 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, arvot, eettisyys, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, insesti, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, Puhujienkokous, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, syyllistäminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, valta

Tutkiva journalisti ja hyväksikäytön uhrit


Jani-Kaaro-R”Tutkiva journalisti Jani Kaaro heittää epäilyksen että 2-3 hyväksikäyttötapauksessa joihin hän kohdistaa huomionsa, ei uhreja olisikaan ollut lainkaan, vaan kyse olisi voinut olla ns. valemuistoista.”

Ongelmat Kaaron kirjoituksessa voi kiteyttää kolmeen kohtaan. Hänen kirjoitustapansa ei ole tasapuolinen eikä objektiivisuuteen pyrkivä. Toiseksi hän esittää joitain täysin virheellisiä väittämiä. Kolmanneksi hän vetää asioiden välille yhteyksiä, joita ei ole.Matti Hämäläinen Kotimaa24:n blogissa.

Maijan tarina -raportin toimittajat, Hesingin yliopiston tutkijatohtori Johanna Hurtig, kirjan toinen toimittaja Mari Leppänen ja kirjassa käsitellyn hyväksikäyttörikoksen uhri ”Maija”  julkaisivat Jani Kaarolle  kriittisen vastineen Rapport-nettilehden sivulla 20.8.2015.

Artikkeli ei kumoa tosiasiaa, että liikkeen piirissä on ollut todellisia lasten hyväksikäyttötapauksia. Me emme tutki emmekä arvaile, se kuuluu viranomaisille. – SRK:n puheenjohtaja Viljo Juntunen Kotimaa24:n haastattelussa.

Kokenut, arvostettu, vuoden 2015 tiedetoimittajana palkittu toimittaja Jani Kaaro on selvitellyt joukkorahoituksen turvin paria hyväksikäyttötapausta, pohdiskellut aiheesta julkaistua tutkimusta ja ennen kaikkea ottaa kantaa … Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, insesti, johtokunta, keskustelu, lapset, leimaaminen, nettikeskustelu, pedofilia, syyllisyys, tutkimus, vihjailu

Hoitokokous Tornion ry:llä, johtokunta pyrkii erottamaan perheenisän yhteisöstä


–  Lähes viiden tunnin hoitokokous päättyi puolen yön jälkeen. – Erkki Hurtig.

SRK_2013_LOGOTornion rauhanyhdistyksen johtokunta yritti erottaa liikkeen hoitokokousmenettelyjä kritisoineen, aiemmin rauhanyhdistyksen puhujana toimineen suurperheen isän Erkki Hurtigin yhdistyksen jäsenyydestä. Erottamishankkeen vahvana taustavoimana lienee liikkeen valtakunnallinen johto, SRK:n johtokunta.

Rauhanyhdistyksellä luettiin kokoontuneelle siionille hiljattain sunnuntain seurojen jälkeen rauhanyhdistyksen johtokunnan kirje, jonka mukaan Erkki Hurtigilla on erilainen ymmärrys uskonasioista kuin johtokunnalla ja muulla seurakunnalla. Tämä tarkoittaa käytännössä, että johtokunnan mielestä hänen ei katsota olevan enää oikealla tavalla kristitty. Poikkeuksellisesti osa väestä asettui puolustamaan Hurtigia ja tuomitsi johtokunnan kirjeen.Erkki_Hurtig_1.2

Hurtigin mukaan rauhanyhdistyksen kokouksessa oli käytetty kaksi puheenvuoroa, joissa asetuttiin yhdistyksen johtokunnan puolelle ja yhdeksän puheenvuoroa, joissa puolustettiin häntä ja tuomittiin johtokunnan kirje aiheettomana.  Enemmistössä puheenvuoroja ei siis katsottu olevan perusteita … Lue koko artikkeli…

24 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, Conservative Laestadianism, eettisyys, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, laestadianism, Lappi, lähihistoria, leimaaminen, maallikkosaarnaajat, normit, norms, Olavi Voittonen, omatunto, painostaminen, pedofilia, puhujat, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, syrjintä, syyllistäminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö

Piispa: ”Perhesuunnittelu ei ole väärin Jumalan silmissä” – mutta rauhanyhdistyksellä se on synti


Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma korostaa, että ”kristitty perhe, joka turvautuu perhesuunnitteluun, ei tee mitään sellaista, joka olisi väärin Jumalan silmissä”. Vanhoillislestadiolaisen liikkeen johtajat eivät piittaa piispan näkemyksistä.

Piispa_Luoma_SRK_ehkäisykielto_2

SRK:n puheenjohtaja Viljo Juntunen ja Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma.

Ehkäisemättömyys on edellytys pääsylle iankaikkiseen elämään. SRK-lestadiolaisessa synnyttämispakossa on kyse lapsen hyväksikäytöstä hengellisessä mielessä, vanhempien taivaspaikan … Lue koko artikkeli…

39 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, äitiys, ban of birth control, ehkäisykielto, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, isyys, Jumalan sana, kaksoisviestintä, kannanotot, katolinen kirkko, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, laestadianism, lapset, lisääntyminen, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamattu, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syyllistäminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta

Oululainen, sano EI vihapuheelle!


Oululainen Karjasillan seurakuntapastori ja kirjailija Satu Kreivi-Palosaari on huolissaan lestadiolaisuutta kohtaan kohdistuvasta jyrkästä kielteisyydestä, torjunnasta ja mustamaalaus1suoranaisesta vihapuheesta Oulussa.

Satu Kreivi-Palosaari totesi kolumnissaan Kalevassa, että hän on kohdannut juuri Oulussa kaikkein kielteisimmät asenteet herätysliikkeen jäseniä kohtaan.

Samaan aikaan kirkossa on alettu laajemminkin kantaa huolta kristittyjen keskinäisestä … Lue koko artikkeli…

20 kommenttia

Kategoria(t): arkkipiispa, arvot, eettisyys, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, keskustelu, keskusteluilmapiiri, lähihistoria, leimaaminen, luterilaisuus, mielenterveys, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, painostaminen, SRK ry., suvaitsevaisuus, syrjintä, syyllistäminen, tuomitseminen, ulossulkeminen

SRK:n uusi pääsihteeri Tuomas Hänninen: Menkää hoitoon


SRK:n tuleva pääsihteeri Tuomas Hänninen on suositellut ammattiauttajia ja traumaterapiaa hoitokokousten väkivallasta kärsineille ihmisille. SRK:n väistyvä pääsihteeri Aimo Hautamäki puolestaan on leimannut ihmisten omiiin kokemuksiin perustuvat anonyymit nettipuheenvuorot yksiselitteisesti sanalla ”arvoton”.  Uskovaisten ihmisten kokemukset yhteisön hengellisestä väkivallasta ja muista ongelmista ovat SRK:lle ”arvotonta tietoa”, totesi Hautamäki Kotimaan haastattelussa.

SRK:n johdon näkemykset ja yksityisten ihmisten kokemusten mitätöinti eivät ole tuntuneet rohkaisevilta niistä, jotka ovat elätelleet toivoa väkivallasta ja painostamisesta luopumisesta  tulevaisuudessa.

Kannanotot hämmästyttävät myös niitä, jotka ovat nähneet, miten laajaksi ja aktiiviseksi nettikeskustelu vanhoillislestadiolaissuudesta on muodostunut.

Toisaalta, herätysliikkeen sisällä on alettu levittää huhuja remonttiryhmästä, joukosta nuoren polven vanhoillislestadiolaisia, jotka pyrkivät uudistamaan herätysliikettä. Onkin kysyttävä, mitä on remonttiseiskapuheen takana. Onko SRK:n johdon tarkoitus mustamaalata anonyymien lisäksi myös niitä, jotka ovat rohjenneet keskustella herätysliikkeen tilasta julkisuudessa omalla nimellään?

*    *     *

SRK:n tuleva pääsihteeri Tuomas Hänninen kehottaa hoitokokouksista kärsineitä ihmisiä hakeutumaan ammattiauttajien hoitoon saamaan trauma-terapiaa. Hänninen ”hienosti” sanottuna yksioikoisesti medikalisoi  hoitokokousten väkivaltaa kokeneiden ihmisten tilanteen. Hän katsoo, ettei heidän kärsimyksensä kytkeydy varsinaisesti vanhoillislestadiolaiseen hengellisyyteen eikä yhteisöön, sen velvoitteisiin eikä mahdollisuuksiin tukea kristittyjä.

Muuttamalla puheen yhteisön menettelytavoista seuranneesta ihmisten kärsimyksestä yksityisten henkilöiden henkilökohtaisiksi ”traumoiksi” ja liittämällä siihen sairauden leiman Hänninen seuraa johdonmukaisesti vanhoillislestadiolaisuuden perinteistä vallankäyttöä, vahvemman vallan kulttuuria.  

Jos jotkut ihmiset ovat vaikeuksissa ja kärsivät, ongelmat eivät koskaan seurausta SRK.yhteisön menettelytavoista eivätkä ne velvoita SRK-yhteisöä, vaan ne ovat seurausta kyseisten yksittäisten ihmisten henkilökohtaisesta heikkoudesta, sairaudesta ja/tai syntisyydestä.

Hänninen totesikin uutista seuranneessa Kotimaan keskustelussa, että hän ei ole itse koskaan tavannut sellaista uskovaista (vanhoillislestadiolaista), joka olisi pelännyt kysellä ja keskustella hoitokokouksien asioista.   

Hänninen antoi lausuntonsa Kotimaa24:n nimitysuutisen yhteydessä käydyssä keskustelussa 27.10.2010.

Samassa yhteydessä Hänninen ilmoitti myös, että hän ei itse aio osallistua nettikeskusteluihin. Hänninen aloittaa työnsä SRK:n pääsihteerinä vuoden 2011 alusta.

Vuokko Ilola ja Topi Linjama: Uskovaiset pelkäävät

Vuokko Ilola tiedusteli Kotimaa24:n haastattelua seuranneessa keskustelussa Hänniseltä, onko vanhoillislestadiolaisuuden hoitokokousten väkivaltaa tarkoitus ryhtyä selvittämään. Hän esitti Hänniselle useita kysymyksiä.

”Liikkeessämme on tapahtunut pahoja juttuja 70-luvun hoitokokouksissa, joista minulla on monen muun ihmisen kanssa edelleenkin syviä traumoja. Onko milloin(kaan) odotettavissa, että silloisia hoitokokouksia alettaisiin selvittämään, jotta mahdollisimman moni traumatisoitunut voisi saada avun traumaansa?

Mielestäni silloinen sielunhoidollinen väkivalta tuli osaksi liikkeen kurinpitomentaliteettia, josta ei olla luovuttu edelleenkään. Tämä aiheuttaa vl-ihmisissä pelkoa ja orjuutta ja vie Jumalan lapsen vapautta, jonka pitäisi olla ihan oleellinen ilmentymä kristityn elämässä.

Ja pelkoa on. Ihan raavaat ja isot miehetkin ihmettelevät minun ”rohkeutta” puhua asioista nimellä ja ääneeni ja ajattelevat olevansa itse ”vellihousuja”, kun eivät uskalla puhua avoimesti ajatuksistaan. Ja mitä he pelkäävät? Noh, tulevansa mahdollisesti hoidetuiksi avoimuutensa johdosta. Ja. Pelko on ihan aiheellinen, kun katsoo historiaamme eikä tarvitse katsoa kovinkaan kauas. Minulle on myös kerrottu, että heidän psyyke ei kestäisi hoitokokousta.”

Myös free lance -toimittaja Topi Linjama on herätellyt julkisuudessa keskustelua vanhoillislestadiolaisen yhteisön sisäisestä pelon ja vaikenemisen ilmapiiristä Kalevan pääkirjoitussivulla julkaistussa katsauksessaan ”Vanhoillislestadiolaisuuden hiljaisuus ja pelko (Kaleva 29.5.2010) sekä blogikirjoituksessaan ”Eroon hengellisestä väkivallasta” (Kotimaan blogi  Vihreällä valolla, 11.5.2010).

Hänninen: Turvautukaa ammattiauttajiin – ei kuulu SRK:lle

 Tuomas Hänninen vastasi Ilolalle Kotimaan nettisivulla.

Hän kiisti kohdanneensa sellaisia uskovaisia ihmisiä, jotka pelkäisivät tehdä kysymyksiä tai keskustella hoitokokousten asioista, tai muustakaan aiheesta.

Hän kehotti traumoja saaneita kääntymään ammattiauttajien puoleen. Hännisen mukaan SRK:n organisaatio ei ole auttamiseen tarkoitettu organisaatio. Se on tarkoitettu vain ”evankeliumin työhön”.

– En oikein kykene hahmottamaan millä tavoin evankeliumin työhön keskittyvä SRK:n nykyinen organisaatio tai rauhanyhdistykset kykenisivät vastaamaan esittämääsi haasteeseen, totesi Hänninen.

– Siksi osaan vain ystävällisesti neuvoa kohtaamaan ammattiauttajan ja hänen tuellaan mahdollisesti ne henkilöt joiden koet aiheuttaneen trauman. Tietenkin on mahdollista että ko. henkilö ei valitettavasti ole enää kohdattavissa.

– Minun kokemukseni ”hoitokokouksiin” osallistuneena on aivan toisenlainen mutta silti en voi tehdä tyhjäksi toisten kokemuksia. Tuskin koskaan on oikein ja raamatullista ryhtyä pakolla hoitamaan sellaisen ihmisen sielua joka sitä itse ei halua, sanoi Hänninen.

Hänninen ilmoittaa haastattelussa arvostavansa avoimuutta, mutta nettikeskusteluihin hän ei aio osallistua.

– Vaikka arvostan avoimuutta, en aio jatkossakaan toteuttaa sitä verkossa – teen sen tällä kertaa velvollisuuden tunnosta. Erityisen mieluusti kohtaan keskustelijan kasvot jos se vain on mahdollista.

Tapaamisia varten pääsihteeri Hänninen ilmoitti keskustelussa yhteystietonsa: tuomas.hanninen@srk.fi; puh. 0400242686.

Painostus pyrkii murtamaan perheenjäsenten keskinäisen lojaalisuuden – pelko vaientaa

Tämän jälkeen Vuokko Ilola pohdiskeli  blogissaan, että se henkilö, joka toivoo vain asioiden selvittämistä, saatetaankin leimata syntipukiksi.

”Se ei ole paha, että toimitaan väärin ja tehdään pahaa ja ajetaan ihmisiä rotkon reunalle, vaan se on paha, että toivoo vääryyden loppuvan ja puhuu asioista ääneensä. Paha poistunee, kun hyypiön suu tukitaan, jalat ja kädet sidotaan ja hyypiö heitetään rotkon reunalta alas muitten heitettyjen joukkoon. Sillä tavallahan se paha saadaan poistumaan  : (

Paha, pahempi, (sanonko kuka?)… Syyllinen, syyllisempi, (sanonko kuka?)…

”Kun uuvun, haavoitun,
huomassas, Herra sun,
suuren ja siunatun, levätä saan.
Toiset jos hylkäävät,
kasvosi lempeät
puoleeni kääntyvät rokaisemaan.”

Nyt itkettää.

En itse halunnut enkä järjestänyt hoitokokouksia. Ei itselläni ollut mahdollisuutta olla menemättä niihin. En liioin olisi halunnut ystävilleni hoitokokouksia. En en. Olisin järjestänyt ja valinnut toisin. Tässä nyt yritetään pärjätä.”

Toisessa kirjoituksessaan Iso Please. Pyydän, toivon ja anelen  Ilola esitti julkisen vetoomuksen siitä, että hänen perheenjäseniään ei painostettaisi.

”He eivät ole millään tavalla vastuussa kirjoituksistani/käsityksistäni/ajatuksistani, eivätkä myöskään selittelyvelvollisia. Itse vastaan itsestäni ja toimistani, eikä ihan kukaan muu.

En tiedä nykykäytäntöä em. kaltaisissa tapauksissa, mutta 70-luvullahan ainakin perheeni olisi pistetty valitsemaan minun käsitysteni ja vl-opetuksen välillä. Ja tuomio olis sitten ollut sen mukainen. Ja se oli väärin. Ja se aiheutti perheitten hajoamisia tai vähintäänkin paljon ongelmia perheen sisällä.

Perheenjäsenilläni on vapaus ajatella käsityksistäni ihan just niin kuin he ajattelevat, minä en ole ihan ketään ihmistä tämän maan päällä vaatimassa ”omaan ruotuuni”, minun on vain kerrottava oma uskoni niin kuin se on ”julki ihmisten ja Jumalan edessä”.”

Rauhanyhdistyksen johtokunnan jäsenet ja muut uskovaiset, joiden mielestä mielipiteitä ei ole luvallista esittää julkisesti, voivat pyrkiä murtamaan perheen sisäisen yhteenkuuluvuuden ja lojaalisuuden uhkailemalla ja painostamalla muita perheenjäseniä. Menettely on ollut hoitokokousten yhteydessä tavallista kautta aikojen.

Tällöin sananvapauttaan omalla nimellään julkisesti käyttänyt uskovainen on tilanteessa, jossa hän joutuu tavallisesti lopulta sulkemaan suunsa. Harva haluaisi saattaa rakkaimpansa kärsimään omien mielipiteidensä takia. Perheenjäseniin kohdistettu painostaminen on julma mutta tehokas keino lopettaa julkinen keskustelu. Monen ääni on tällä uhkailulla ja kiusaamisella vaiennettu.

Julkisesti esitetty mielipide leimataan ”hyökkäykseksi jumalanvaltakuntaa vastaan”, riippumatta sen sisällöstä 

Vuokko Ilolalla on havaintoja myös omien julkisten kirjoitustensa herättämästä kasvokkain keskustelusta uskovaisten kesken.  Hän kirjoittaa:

– Keskustelussa on tullut ilmi kaksi mielenkiintoista seikkaa: kukaan ei ole sinällään pitänyt kirjoituksiani Jumalan sanan vastaisina, mutta itte kirjoittamista Jumalan valtakuntaa vastaan hyökkäämisenä. Ja tuon jälkimmäisen syytöksen perusteella uskoni on asetettu kyseenalaiseksi.

– On totta, että meillä on vielä matkaa reiluun keskusteluun ja hurjasti onkin, Ilola toteaa Verkkokeskustelu on lestadiolaisuuden toinen todellisuus -keskustelussa.

Toisin sanoen, jokainen, joka omalla nimellään julkisesti ottaa kantaa yhtään mihinkään herätysliikkeessä, altistaa sielunsa autuuden ja taivaspaikkansa kyseenalaistamisen kohteeksi.

Alaranta: Tee painostamisesta AINA julkinen – ryhdy remonttimieheksi

Vanhoillislestadiolainen pappi Johannes Alaranta on blogissaan huomauttanut, että hoitokokousväkivalta jatkuu yhä edelleen (Huolinkaisia, 26.2.2010).

Hän on myös  esittänyt blogissaan vakavan vetoomuksen, että vanhoillislestadiolaisten piirissä ei enää alistuttaisi hoitokokouksiin eikä enää hyväksyttäisi minkäänlaista hengellistä väkivaltaa. Hän kehottaa jokaista julkistamaan kaikki painostamistapaukset. Enää ei pidä sulkea silmiä eikä suuta siltä, mitä itselle uskonystäville tapahtuu.

”Hengellinen väkivalta on vaarallista ja tappavaa. Vuosien saatossa moni on laskenut matkasauvansa ennenaikaisesti hengellisen väkivallan uhrina. Joku oman käden kautta, joku toinen mielenterveyden petettyä, kolmas siksi, ettei sydän kestänyt.

Jos kohtaat hengellistä väkivaltaa, puutu siihen aina. Älä sulje silmiäsi vaan estä väkivalta. Jos joudut hengellisen väkivallan uhriksi, ilmoita asiasta eteenpäin ja tee tapauksesta julkinen. Kiusaaminen on AINA väärin.”

Vain harvat vanhoillislestadiolaiset rohkenevat tuoda johdon linjasta poikkeavat käsityksensä julki omalla nimellään.

Vanhoillislestadiolaisten nettikeskustelu on erittäin vilkasta, kuten kirkon nettikeskustelija-koordinaattori Meri-Anna Hintsala on todennnut, mutta se on pääosin anonyymia, niin tässä blogissa kuin muillakin lestadiolaisuudesta keskustelua käyvillä foorumeilla. Keskustelufoorumeita on kaikkiaan ainakin kymmenkunta.

Ihmiset ottavat kantaa liikkeensä kysymyksiin aktiivisesti, mutta eivät halua tulla tunnistetuksi, koska pelkäävät itsensä ja läheistensä puolesta.

Herätysliikkeen sisällä on tiettävästi levitetty huhuja SRK:n nykyistä lijaa kritisoivasta ”remonttiryhmästä”. Alaranta on paljastanut huhun sisällön.

– Olen kuullut monelta taholta puhuttavan remonttiryhmästä. Nyt tämä ryhmä on tarkennettu vielä remonttiseiskaksi. Jos ei ole olemassa näkyvää vihollista, se pitää keksiä. – – Mukava ajatella, että kaikki paha on jossain ulkopuolella. Paljon hankalampaa on myöntää, että se paha on minussa ja jokaisessa meissä. Remonttiryhmästä puhuminen on vain yksi pahan puhumisen muoto monien muiden joukossa. Ei se sen kummallisempaa ole, hän pohdiskelee blogissaan.

Hän peräänkuuluttaa sijaan rakentavaa keskustelua ja kannustaa:

– Ryhdy remonttimieheksi ja lopeta puheet remonttiryhmistä.

Puheella remonttiseiskasta saatetaan vetää tavallisten uskovaisten tuki pois julkisesti omalla nimellään mileipiteitään esittäneiden ajatuksilta. Pelko tulla itsekin leimatuksi remonttiryhmään on tehokas mustamaalausase, jolla nettiin laajentunutta keskustelua voidaan jälleen kerran yrittää suitsia.

Kyse ei kuitenkaan liene vain näiden seitsemän ryhmästä, vaan laajemmasta liikkeen uudistussiivestä, jonka on esimerkiksi tutkija Hanna Salomäki tunnistanut herätysliikkeitä koskeneen väitöskirjatyönsä yhteydessä. On paljon vl-ihmisiä, jotka eivät enää jaa SRK:n johdon opillisia näkemyksiä.

Asikainen: Pelkoa, ahdistusta ja vahvemman valtaa

Oulun hiippakunnassa työskentelevä kasvatuksen hiippakuntasihteeri, TT Pekka Asikainen on esittänyt samoja kysymyksiä herätysliikkeelleen Kotimaan blogissaan.

”Vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä on kysyttävä rohkeasti, onko liikkeen taustahistoriassa läpikäymättömiä asioita, jotka heijastuvat nykyajan toimintaan. Onko liikkeessä edelleen vallalla lähihistoriaan kytkeytyviä mekanismeja, jotka pyrkivät tukahduttamaan avointa keskustelua, luomaan puhumattomuutta ja vaikenemista, kylvämään pelkoa ja ahdistusta, luomaan pelisääntöjä pelkästään vahvemman vallankäyttäjän näkökulmasta sekä ohjaamaan liikettä entistä tiiviimpään eristäytymisen tilaan?”, kysyy Asikainen.

– Leimataanko pohdiskeleva ja avoin keskustelu epäilyttäväksi järkeilyksi, joka ei kumpua uskosta? Heijastuvatko puhumattomat 1970-luvun vaikutukset edelleenkin tähän päivään? Nyt olisi aika toimia ja selvittää perusteellisesti nämä kysymykset, Asikainen toteaa ja toivoo avointa keskustelua herätysliikkeensä sisälle.

Stiven Naatus: On pystyttävä keskustelemaan

Oululainen pappi, Tuiran seurakunnan kappalainen Stiven Naatus esitti Kalevassa julkaistussa haastattelussaan toivomuksen, että oman herätysliikkeen sisällä voitaisiin sallia julkinen keskustelu lähihistorian tapahtumista. 

Kalevan haastattelu liittyi Oulussa silloin esitettyyn Juha Jokelan näytelmään Fundamentalisti, jonka Naatus kävi katsomassa kalevan pyynnöstä. Suosikiksi kohonnut esitys käsitteli hegellistä väkivaltaa uskonnollisessa yhteisössä. Tällöin Naatus totesi:

–  Jos ajattelen omaa liikettä, ihmisten on vaikea kuvailla omia tunteitaan avoimesti. Johtuu varmaan historiallisesta kokemuksesta. Haluaisin opetella puhumaan muiden kanssa, myös yhteisön sisällä.

SRK:n tuleva pääsihteeri Tuomas Hänninen toimi silloin SRK:n leirityön sihteerinä. Hän ja SRK:n johto hyllyttivät Naatuksen jo sovitusta SRK:n rippikoulupapin tehtävästä. Julkisuudessa hän ilmoitti syyksi sen hämmennyksen, jonka uskovaisen papin tutustuminen teatteriesitykseen oli herättänyt vanhoillislestadiolaisten rippikoululaisten vanhemmissa.

– Tiesin, että se aiheuttaisi hämmennystä. Tässä mielessä se ei ollut ansiokas teko. Pointtini oli kuitenkin siinä, että näistäkin asioista on pystyttävä keskustelemaan, kertoi Naatus Kotimaan haastattelussa (9.8.2007).

Teatterissa käymistä pidetäänkin vanhoillislestadiolaisuudessa edelleen syntinä, kuten Ylikiimingin rauhanyhdistyksen puheenjohtaja, menestynyt yrittäjä ja maallikkopuhuja Sami Pikkuaho totesi TV-uutisissa (24.11.2010). (Perusteluna synnille hän esitti, että teatterissa ”ihminen lähtee hakemaan itselleen mainetta ja kunniaa, minkä tavoittelu ei ole Raamatun mukaista”.)

Myös Juho Kalliokoski on kertonut kokemuksistaan, joiden keskelle hän joutui kysyessään julkisesti omalla nimellään SRK:n perusteluja eräisiin kristinopillisiin kysymyksiin ja kritoisoituaan liikkeen opetusta. Hän on kohdannut painostusta ja uhkailua, henkistä väkivaltaa, jota on kohdistettu myös hänen läheisiinsä.

Kalliokoski onkin pohtinut syitä miksi opetuksen kriittinen tarkasteleminen ei ole rauhanyhdistyksellä mahdollista. Kalliokoski pitää kyseenalaistamisen kieltämistä Raamatun opetuksen vastaisena.

Yksityisille ihmisille on siis koitunut ikäviä seuraamuksia siitä, kun he ovat tehneet kysymyksiä SRK:lle tai jo siitä että he ovat esittäneet toivomuksien liikkeen sisäisen keskustelun sallimisesta ilman sanktioita.

Siten ei ole ihmeteltävää, että useimmat pitäytyvät anonyymeina.

Hautamäki: Uskovaisten anonyymit mielipiteet ovat arvottomia 

SRK:n nykyinen pääsihteeri Aimo Hautamäki pitää heidän keskusteluaan täysin yhdentekevänä ja ”arvottomana”:

– Nimetön keskustelu on arvotonta keskustelua ja arvotonta tietoa, Hautamäki kuittasi haastattelussa  Kotimaan toimittaja Johannes Ijäkselle 30.10.2010 .

Aimo Hautamäki on todennut aikaisemmin Kalevassa:

-Anonyymilla nettikeskustelulla ei ole merkitystä eikä uskovaisilla ole sellaiseen tarvetta. Yleisönosastokeskustelu ei kuulu vanhoillislestadiolaisuuteen. Keskustelutilaisuuksissa jokaisella läsnäolijalla on vapaus ilmaista mielipiteensä.

Hautamäen lausunto pitää sisällään logiikan, jonka mukaan se joka ei rohkene käydä keskustelua omalla nimellään vaan pelkää, ja kokee tarvetta tuoda esiin ajatuksiaan anonyymisti ei ole oikealla tavalla uskomassa. Lisäksi hänen näkemyksensä ovat ”arvottomia”.

Hän ei tunnu piittaavan siitä tosiasiasta, että ihmiset ovat joutuneet painostetuksi mielipiteidensä julkistamisen jälkeen, samoin heidän omaisensa. Tämän luulisi olevan vakava hälytysmerkki yhteisön johdossa olevalle henkilölle siitä että kaikki ei ole kunnossa.

Missä ihmisiä vaiennetaan, siellä on pelkoa – eristämisen, ulossulkemisen ja taivaspaikan menetyksen pelko

Monia Hautamäen asenne on on hämmästyttänyt ja myös loukannut. Free lance –toimittaja Topi Linjama totesi kommentissaan:

-Toisella puolella ei tunnisteta pelkoa, joka ilmenee esimerkiksi siten, ettei ihmiset uskalla puhua omalla nimellä. Ja miksi eivät. Sen takia, että tähän yhteisöön kasvaneella on niin paljon pelissä, tässä yhteisössä on hänen sosiaalinen elämänsä, tässä on kaikki se, mitä hän pitää pysyvänä ja ikuisena. Tästä on lähimenneisyydestä liian paljon liian rankkoja esimerkkejä. Jos joku kuitenkin tulee ulos omalla nimellään, kuten Vuokko, hänestä ”huolestutaan” ja annetaan ymmärtää, ettei hän ehkä ole ihan oikein uskomassakaan. Pahimmillaan ihminen voidaan eristää yhteisöstä ja viedä häneltä samalla iankaikkisen elämän toivo.

-Kun pelataan tällaisilla panoksilla, niin ei totisesti ole mikään ihme, että ihmiset eivät puhu omalla nimellään, totesi Topi Linjama.

Tavallisen riviuskovaisen riskit menettää uskovaisen asema rauhanyhdistyksellä, koko ystäväpiiri, sosiaalinen verkosto ja  iankaikkisen elämän toivo ovat useimmille aivan liian kallis hinta asioihin puuttumisesta ja avoimesti keskustelemisesta. 

Topi Linjama on pohtinut myös konkreettisia käytännön askeleita, joilla tilannetta voitaisiin lähteä korjaamaan. Hän on ehdottanut, että paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnan roolia ja tehtävää suhteessa sielunhoidolliseen työhön täsmennettäisiin.

– Nyt joidenkin rauhanyhdistysten johtokunnat katsovat oikeudekseen hoitaa yhdistyksen jäsentä, jos hänen elämäntapansa, käytöksensä ja mielipiteensä poikkeavat totutusta.

– Toisinaan nämä hoitotilaisuudet ovat silkkaa hengellistä väkivaltaa. Tällaisia kokouksia eivät tue yhdistyksen säännöt eikä uskoakseni myöskään yhteisön jäsenten enemmistön oikeustaju. Siksi niiden järjestäminen on lopetettava, toteaa Linjama.

– Ilman perusteellista itsetutkistelua muutos vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä ei uskoakseni tule onnistumaan. Siellä missä ihmisiä vaiennetaan, siellä on hierarkiaa, valtaa ja pelkoa. Siellä heikot poljetaan maahan eivätkä he saa oikeutta. Jos Jumala on heikkojen puolella, myös Häneen uskovien ihmisten pitäisi olla heikkojen puolella, kirjoittaa Linjama.

– Vaientamista harjoitetaan monella tavalla. Julkisesti asioita pohtiva vaiennetaan ääritapauksissa sellaisilla ilmauksilla kuin ”nouset Jumalan valtakuntaa vastaan”. Mielestäni se kuulostaa samalta kuin nousta Jumalaa vastaan.

Filosofi George Santayana on sanonut: ”Kaikki ne, jotka eivät muista historiaansa, ovat tuomittuja toistamaan sitä.”  Tästä laista on muistuttanut myös kirjailija Primo Levi holokaustia käsittelevissä kirjoissaan. Väkivallasta vaikeneminen ja sen peittely jatkaa ja ylläpitää vakivaltaa.

Niin kauan kuin vanhoillislestadiolaisuudessa ei  selvitetä avoimesti lähimenneisyyden väkivaltaa, sitä toistetaan yhä uudelleen.

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi Nestori.

*    *     *

Lisää aiheesta:

Pekka Asikainen: Nyt olisi aika toimia. Blogikirjoitus 24.4.2010.

Ex: Miksi teatteri on syntiä?

Ioannis Gostaja: Huolinkaisia

Ioannis Gostaja: VäkiVallaton

Aimo Hautamäki: Nimetön keskustelu on arvotonta. Kotimaa24, 31.10.2010.

Aimo Hautamäki: “Keskustelutilaisuuksissa jokaisella on vapaus ilmaista mielipiteensä” (Kaleva 15.9.2007.)

Virpi Hyvärinen: Tarvitsemme(-ko) glasnostia?

Vuokko Ilola, vetoomus SRK:lle: ”Hoitokokoukset pitää selvittää!” Kotimaa 18.12.2008.

Vuokko Ilola: Kehoitetaanko Sanassa murehtimaan? Blogi 29.10.2010.

Vuokko Ilola: Iso Please. Pyydän, toivon ja anelen. Blogi 30.10.2010.

Johannes Ijäs: Kuka pääsee taivaaseen? Kotimaa24 Uutiset, 29.11.2010.

Johannes Ijäs: Laestadianleaks julkaisee dokumentteja lestadiolaisuuden kipupisteistä. Kotimaa24, 29.10.2010.

Johannes Ijäs: Tuomas Hänninen vanhoillislestadiolaisen liikkeen pääsihteeriksi. Kotimaa24, 26.10.2010.

Outi Ikonen: ”Verkkokeskustelu on lestadiolaisuuden toinen todellisuus”. Kirkkohallituksen verkkokeskustelun koordinaattori, teologi Meri-Anna Hintsalan haastattelu.Kotimaa24, 26.9.2010.

Juho Kalliokoski: Epäilystä. Blogikirjoitus 21.10.2010.

Juho Kalliokoski:  Laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

Mauri Kinnunen: Kipupisteet kohdattava avoimesti. (Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden – Suomen suurimman herätysliikkeen pitäisi pystyä avoimesti kohtaamaan menneisyytensä kipupisteet. Kaleva 1.10.2006.)

M.K. & P.T.: Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville

Topi Linjama: Avoimen keskustelun esteitä. Blogikirjoitus 8.12.2010.

Topi Linjama: Eroon hengellisestä väkivallasta. Blogikirjoitus 11.5.2010.

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolaisuuden hiljaisuus ja pelko. Kaleva 29.5.2010, s. 28.

Pekka Mikkola: SRK tyynnyttelee Naatus-jupakkaa. Kaleva 8.9.2007.

Nestori: Hoitokokous on väkivaltaa, ei sielunhoitoa

Nestori: Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet (Toimittaja Hannu Karpon haastattelu.)

M.T.: Eroon hengellisestä väkivallasta

Perttu: Nettikeskustelulla lakihenkeä vastaan   

Puhuja rauhanyhdistyksellä: “Olet noussut Jumalanvaltakuntaa vastaan”

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

Heikki Rusama: Teatterivierailiu sulki papin pois SRK:n rippileiriltä. Kotimaa 9.9.2007.

Voitto Savela: 1970 -luvun tarkastelua. SRK:n vuosikirja 1989. ”Jumala rakentaa kaupunkiaan.”

Tuiralainen: Väkivallan peittely leimaa vanhoillislestadiolaista liikettä – ja samoin kirkkoa

7 kommenttia

Kategoria(t): 1900-luku, 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, ahdistus, Aimo Hautamäki, arvot, avainten valta, eettisyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, Kotimaa, lähihistoria, leimaaminen, nettikeskustelu, normit, painostaminen, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys

Mitä he eivät oppineet hiekkalaatikolla eivätkä Raamatusta


Tähtiteteen professori, kirjailija  Esko Valtaoja kirjoitti kolumnissaan luterilaisen kirkon tilanteesta. Hän toteaa, että homojen syrjinnässä on kyse senkaltaisesta pahuudesta,  jota ei tarvitse enää sietää eikä edes yrittää ymmärtää.

”Kirkko niittää nyt sitä mitä se on kauan kylvänyt. Niin naisten kuin homojenkin kohdalla on vetkuteltu vuosikymmenestä toiseen, koetettu katsoa muualle, vedottu siihen, että kyseessä on ”vaikea ja herkkä” asia, käyty viivytystaistelua, jossa annetaan perään aina vain välttämätön minimi, ja kerta toisensa jälkeen haudattu asiat komiteoihin ja muutaman vuoden kuluttua kokoontuviin elimiin.

Kirkon tragedia tiivistyy arkkipiispa Kari Mäkisen perjantaisessa tiedotteessa, jossa hän kertoo olevansa hämmentynyt, että ihmiset eroavat kirkosta homoseksuaalisuuteen liittyvien kysymysten takia. ”Juuri nyt on aika käydä keskustelua homoseksuaalisuudesta, toisia kunnioittaen ja kuunnellen.”

Ei, niin ei ole. Se aika oli ja meni jo kauan aikaa sitten.

En kehtaisi enää katsoa homo- ja lesboystäviäni silmiin, jos todella alkaisin ”käydä keskustelua” homoseksuaalisuudesta Päivi Räsäsen kaltaisia ihmisiä ”kunnioittaen ja kuunnellen”. Nyt eletään vuotta 2010 ja kaikki ajattelevat, lähimmäistään rakastavat ihmiset ovat sen keskustelun jo aikapäiviä sitten käyneet. –  –

Johonkin täytyy vetää raja. Vaikka kuinka kannatan keskustelua ja sillanrakennusta, on pahuutta, jota ei tarvitse sietää eikä edes yrittää ymmärtää.

Hätääntyneet kirkon edustajat ovat vedonneet siihen, että puheenjohtaja Päivi Räsänen ja piispa Matti Repo eivät edusta koko kirkkoa, ja että parhaiten homojen asemaa parannetaan vaikuttamalla kirkon sisällä.

On tietysti totta, että kristillisdemokraattien suhde kristillisyyteen on suunnilleen sama kuin kansandemokraattien suhde demokratiaan. Totta on sekin, että kirkon sisältä löytyy runsaasti myös homomyönteistä suhtautumista, piispoja myöten.

Mutta kyse ei olekaan siitä. Kyse on siitä, kuinka kukaan ajatteleva ihminen voi enää samaistua yhteisöön, joka väittää olevansa rakkauden asialla ja samalla sallii pahuuden lietsonnan omassa piirissään.”

*    *     *

Vanhoillislestadiolaisuuden kanta homoseksuaalien oikeuksista  tunnetaan muodossa: homoseksuaalit ovat samanarvoisia kuin muutkin ihmiset, mutta heillä ei ole lupaa ”toteuttaa seksuaalisuuttaan”.

”Homoseksuaalinen käyttäytyminen on siveettömyyttä ja sellaisenaan synti. Jokainen on velvollinen pidättäytymään sen toteuttamisesta.(SRK:n kannanotto 2005.)

Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä homoseksuaalisuudesta ei keskustella. Se tuomitaan yksinkertisesti synniksi ja nimitellään ”perverssi-ilmiöksi” (esim. SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki alustuksessan 2005) . Ainoastaan Helsingin Sanomien  päätoimittaja Mikael Pentikäinen on julkisuudessa ilmaissut vaatimuksen, että homoseksuaalien tulee saada yhteiskunnassa tasavertainen asema.

Kansanedustaja Oras Tynkkynen osoittaa kolumnissaan havainnollisesti, mistä tämäntyyppisessä argumentaatiossa on pohjimmiltaan kyse kristinuskon kannalta. Asenne loukkaa häikäilemättömästi Jeesuksen tärkeimpänä opetuksenaan pitämää kultaista sääntöä vastaan.

Miten on mahdollista, että kristittyinä itseään pitävillä ihmisillä on juuri tässä kohtaa sokea piste? Eikö tätä opetettu rauhanyhdistyksen pyhäkoulussa?

Oras Tynkkynen: Kultainen sääntö opitaan hiekkalaatikolla

”Pikkulapsille opetettava etiikka perustuu usein empatiaan. Jos Karoliina lyö Miroa muovilapiolla otsaan, häntä kehotetaan miettimään, miltä tuntuisi itse kokea sama. Ikävältähän se tuntuisi, joten Karoliina yrittää hetken olla kiltisti.

Jeesuksen opettamana samaa neuvoa kutsutaan kultaiseksi säännöksi. Sanassa sanotaan: ”Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”.

Kultaisen säännön noudattaminen edellyttää kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Tätä eivät konservatiivit nähtävästi ole oppineet sen paremmin hiekkalaatikolla kuin Raamatustakaan. He vaativat toisilta asioita, joihin itse eivät ole valmiita.

Ajankohtaisen Kakkosen homoillassa äärilaidan kristityt julistivat, että homot ovat toki ihmisinä ihan ok, mutta homoseksuaalisia “taipumuksia” ei sovi harjoittaa. Homot eivät saisi mennä naimisiin eivätkä etenkään adoptoida lapsia.

Mutta miltä konservatiiveista tuntuisi, jos heiltä kiellettäisiin mahdollisuus mennä naimisiin? Tyytyisivätkö vanhoillisten arvojen kannattajat osaansa, jos he voisivat vain rekisteröidä parisuhteensa samalla, kun liberaalit voisivat avioitua?

Miten konservatiivi laittaisi suunsa, jos olisi ihan ok olla hetero, kunhan ei vain harjoita heteroseksuaalisia “taipumuksia”? Miten sujuisi Päivi Räsäseltä tai Pentti Oinoselta elinikäinen selibaatti?

Entä miten vanhoilliset suhtautuisivat siihen, jos heitä ei pidettäisi kelvollisina vanhempina siksi, että he eivät tarjoa lapsilleen kunnollisia sukupuolimalleja? Jos heitä ei kelpuutettaisi edes sijaisvanhemmiksi – pitämään huolta lapsista, jotka ovat kokonaan vailla turvallista kotia?

Jos vanhoilliset kristityt osaisivat asettua toisten ihmisten asemaan, he tajuaisivat pian saarnaamansa opin vääryyden. Että avioliiton ja vanhemmuuden epääminen tuntuu pahalta. Että rakkauden ja seksuaalisuuden kieltäminen on julmaa.

Hiekkalaatikollakin ymmärretään, ettei toisia saa kohdella niin.”

*    *     *

Filosofi Jukka Relander kehotti YLEn kolumnissaan kaikkia suvaitsevaisuutta kirkkoon toivovia ihmisiä äänestämään seurakuntavaaleissa, jotta fundamentalistien valta kirkossa vähenisi.

Synti on itsekkyyttä – Äänestä kirkon vaaleissa!

”Koko vanhoillista porukkaa yhdistää ajatus siitä, että seksuaalisuus sinällään on syntiä, paitsi silloin, kun seksiä harrastetaan kirkon siunauksella avioliitossa. Ja avioliitto taas halutaan tulkita vain miehen ja naisen väliseksi siteeksi, joka on solmittu lisääntymistarkoituksessa. Kakkosen teemailta onnistui synnyttämään vaikutelman että tämä on myös kirkon kanta.

Se ei mene näin. Nykykirkko suhtautuu laumaansa aika lempeästi, ja jos kirkon jäsenten maltillinen valtavirta todella myös äänestäisi seurakuntavaaleissa, kirkon hallintoelinten ei tarvitsisi enää myötäillä aktiivista konservatiivista vähemmistöä. Nyt tarvitsee, koska pohjoisen lahkolaisilla on lukumääräänsä nähden suhteettoman paljon valtaa. – – Kristinuskon lempeästä sanomasta ei fundamentalistien puheissa näy jälkeäkään.

Itse näen, että kirkon viesti on jossain aivan muualla kuin seksuaalimoraalissa, ja ihmettelen, miksi fundamentalistit ajattelevat koko ajan vain seksiä kun puhuvat uskonnostaan. Kristinusko on oppi armosta ja anteeksiannosta, lähimmäisen rakkaudesta ja siitä, että hyvää ei voi ansaita itselleen omin teoin. Se kannattaisi räsäsläistenkin muistaa, ennen kuin alkavat tuomitsemaan kokonaista väestöryhmää heidän olemuksensa takia.

Kristinuskon pointti on suunnilleen tämä: ihminen on ahne ja liha on heikko. Ihmisen itsekkyys ja halu omaan hyvään on juuri se, jota Raamatussa kutsutaan synniksi. Ja ideana on, että armo –  ja vain armo –  pelastaa näistä.

Itse olen sitä mieltä, että Ajankohtaisen Kakkosen lähetyksessä toista poskeaan kääntänyt Oras Tynkkynen on parempi kristitty kuin tuomiotaan jylissyt Päivi Räsänen, kuului Oras sitten kirkkoon tai ei. – –

En ole koskaan äänestänyt seurakuntavaaleissa, mutta seuraavissa aion tehdä sen. Kirkkoa ei saa jättää vain niille, jotka tulkitsevat koko kristillisen tradition omista ennakkoluuloistaan käsin.

Maltillinen, lempeä ja salliva kirkko voisi parhaimmillaan olla mahtava foorumi sellaisille keskusteluille, joita emme tieteen ja rahan käsitteistöllä osaa käydä. Jos kirkko jätetään lahkolaisille, juuri me maltilliset ja vähemmän uskonnolliset ihmiset menetämme eniten, tai ainakin toiseksi eniten niiden homojen jälkeen, jotka kokevat kirkon omakseen.

Heitä haluan tukea.”

*     *      *

Kolumneja selasi  R.K.

Lue lisää:

Elina Järvinen: Irtiottoja: Kimmo syntyi vanhoillislestadiolaiseksi… Suomen Kuvalehti 2007, nro 50.

Fil.toht. Seppo Lohi: “Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”

Oras Tynkkysen sivusto.

Esko Valtaoja: Homoilua, taas kerran. Turun Sanomat 19.10.2010.

Professori veikkaa erobuumin katoksi 30 000. Aamulehti 18.10.2010.

Mikael Pentikäinen: Uuden arkkipiispan tulikoe. Helsingin Sanomat 19.10.2010.

Katrina Lumikallio: ”Markon” kokemus 1990-luvun suomalaisesta ex-gay-liikkeestä. Finnqueer 16.9.2009.

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Piispainkokous ei suosita homoparien siunaamista. Helsingin Sanomat 10.2.2010.

Aimo Hautamäki: Oikea ja väärä. Alustus Perhon suviseuroissa 2.7.2005.

Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät miesten pappeudessa

Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Liisa Tuovinen: Luterilainen seksuaalietiikka ja muuttuva parisuhde. Esitelmä 2006.

Jukka Relander: Kirkko ja kadonneet lampaat. Uusi Suomi/YLE 19.10.2010.

Olli Seppälä: Kirkolliskokous hyväksyi rukouksen. Kotimaa24, uutiset 12.11.2010.

Homoparien puolesta voidaan rukoilla. YLE uutiset 12.11.2010.

Lesbopappi: Minua ei ole syrjitty. Seurakuntapappi Laura Mäntylän haastattelu. Iltalehti 23.10.2010.

Santeri Palin: Pohdintaa A2 Homoillan pohjalta

Sateenkaaripastori: Kirkon pyydettävä homoilta anteeksi (Kirkko ja kaupunki 18.2.2009)

2 kommenttia

Kategoria(t): arkkipiispa, arvot, eettisyys, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kannanotot, kirkko, kristinoppi, lapset, leimaaminen, luterilaisuus, normit, omatunto, opilliset kysymykset, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, seksuaalivähemmistöt, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Uskovainen ja järki


Paavali kirjoittaa Korinttolaiskirjeessä: ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1 Kor 14:20.)

Miten uskovaisen tulisi suhtautua kysy-mykseen järjestä? Alkuun on korjattava yleinen virheellinen käsitys. Uskon vastakohta ei ole järki, vaan epäusko. Järjen vastakohta on järjettömyys.

Uskovaisilla on jonkinlainen vastenmielisyys järjen korostusta kohtaan. Järki pitää ottaa vangiksi, sanotaan. Lausetta toistellaan niin sopivassa kuin sopimattomassakin tilanteessa. Eräs vakavimmista syytöksistä toiselle uskovaiselle on, että tämä luottaa liiaksi järkeensä. Järjen pelätään voittavan uskomisen. Kukaan ei halua eksyä myöskään järkeisuskoon, joka on sama asia kuin hengetön, kuollut usko. Tällä voidaan ymmärtää esimerkiksi uskomista ”varmuuden vuoksi”, tai uskomista sosiaalisena elämäntapana,  ”kavereiden takia”.

Järjen ”pelossa” saattaa ilmetä myös uskovaisten aito ja hyvin perusteltu halu vastustaa nykyajan teknologista asennetta, jonka alle jäävät kestävät elämänarvot ja elämän tärkein päämäärä. Lattea naturalismi ja materialismi tuntuvat hallitsevan ihmisten elämää. Ei tunnusteta muuta kuin tämänpuoleinen arkitodellisuus, ja ihmisiä arvioidaan ulkonaisen menestyksen mukaan. Hengellisyys, lähimmäisenrakkaus ja ihmisten välinen keskinäinen vastuu ja kunnioitus sivuutetaan juostessa mammonan, ulkoisen menestyksen ja viihteelllisyyden perässä.

Meille on siksi saattanut syntyä vaikutelma tai asenne, että järki sinänsä olisi pahasta, vaikka emme tosiasiassa niin ajattelekaan.

Onko siis järki kaikkineen torjuttava? Asiaa on syytä tarkastella Raamatun valossa.

Yksin armosta

Jumalan sana arvostelee järjen käyttöä silloin, kun on kysymys Jumalan pelastusteoista ja evankeliumista. Usko ei perustu ihmisten viisauteen (1 Kor 2:5). Mikään viisaus ei saa mitätöidä Kristuksen ristiä (1 Kor 1:17). Ihmisten ymmärrys on mitättömyyttä Jumalan pelastusteoissa (1:20, 3:19). Jumalan viisaus on silloinkin suurempi, kun se maailman viisauden mielestä on silkkaa hulluutta (1:21, 25). ”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan – -. ” (2 Kor.10:5.)

On tärkeää ymmärtää, mikä on kristitylle uskomisen kohde: ei inhimillisen elämän asiat vaan evankeliumi omalle kohdalle. Uskomisen kohteeseen, Jumalan mittaamattoman armon tuntemiseen ei inhimillinen järki riitä. Yksin Kristuksen sovitustyö, eivät ihmisen omat teot eivätkä tekemättäjättämiset.

Jumala lahjoitti luomisessa ihmiselle järjen

Mutta samaan aikaan Raamattu korostaa järjellisyyden, kriittisen älyn ja viisauden merkitystä, sillä järki on Jumalan lahja. Jumala asetti sen ihmiseen luodessaan hänet omaksi kuvak-seen. Jumalan lahjana sitä on arvostettava, kehitettävä ja käytettävä, sillä eihän kynttilää panna vakan alle vaan kynttilän jalkaan (Mark 4:.21; Luuk 11: 33), ja Jumalan siu-nauksellaan antama  lahjakkuus on asetettava vaihetuspöydälle (Luuk 19:23).  Kyse on kriittisestä arvostelukyvystä, harkinnasta ja vastuuntunnosta. ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaa-matta” (Jaak 1:5).

Jo vanhan liiton aikana nähtiin järjellisyys ja kriittinen viisaus arvokkaaksi. Raamattu kertoo kuinka poliittisen neuvon-antajan tehtävään koulutettavat Daniel ja hänen toverinsa olivat nimenomaisesti kyvykkäitä käsittämään kaikkea viisautta. He olivat älykkäitä ja hyväoppisia (Dan 1:4). Muistamme myös, että Jeesus sanoi: ”Minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle, olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset” (Matt 10:16).

”Pitäkää se mikä on hyvää”

Alkuseurakunnassa diakonin tehtäviin piti valita nimenomaan sellaisia uskovaisia, jotka olivat ”viisautta täynnä” (Apt 6:3). Apostoli Paavali vetoaa uskovaisten itsenäiseen arvostelukykyyn: ”Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille, arvostelkaa itse, mitä minä sanon” (1 Kor 10:15).

Paavali ei nähnyt uskovaisten ajattelun velttoudessa ja pinnallisessa tyhmyydessä mitään ihailtavaa. Myös sananjulistusta oli arvioitava joka kerta erikseen kriittisesti (1 Kor 14:29). Ainoatakaan opetusta ei kristitty saa uskoa sokeasti. On kriittisesti arvosteltava varsinkin niitä jotka toimivat profeettoina ja sananjulistajina (1 Kor 14:29). ”Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget” (1 Joh 4:1.)

Paavali nuhteli siionia: ”Oi te älyttömät galatalaiset, kuka on lumonnut teidät” (Gal 3:1). ”Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte, ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat .” (Ef 5:15). Raamattu varoittaa meitä myös tiukasti fanaattisuudesta: ”ettette anna minkään hengen ettekä sanan… heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin… Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavoin.” (2 Tess 2:1-3). Mielen maltin menettäminen eli yksisilmäinen fanaattisuus on aina syntiä. Myös Luther kirjoittaa tästä viidennen käskyn selityksessä.

Raamatun mukaan kyky eritellä asioita analyyttisesti ja arvioida niitä on kristityn arvokas hyve. Tätä lahjaa tarvitsemme kaikki yhä enemmän tässä ajassa. Uskovaisen on tarpeen oppia arvioimaan itseään ja erittelemään asioita (1 Kor 11:31).

Tässä yhteydessä kreikankielisessä Raamatussa esiintyy kreikan sana diakrinoo, jonka merkitys on ”koetella, arvioida, tehdä erotus, panna erilleen, eritellä”. Uskovan on koeteltava kaikkea ja pidettävä vain se, mikä on hyvää (1 Tess 5:21). Arvioinnissa ei saa typerästi sotkea yhteen sellaisia asioita, jotka eivät kuulu yhteen, ne on osattava erottaa toistaan (1 Kor 11:29).  ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1 Kor 14:20.)

Harkinnan ja arvostelukyvyn lahjan käyttö varjelee kristityitä liioittelemasta puoleen tai toiseen. Se auttaa uskovaista taistelemaan lihan heikkoutta, itsekkyyttä ja kiihkoilua vastaan. Arvostelukykyinen säilyttää terveen varovaisuuden omaan itseensä, toiseen ihmiseen ja ilmiöön nähden (vert. Jer 9:4, Miik 7:5). Se myös varjelee liialliselta herkkäuskoisuudelta ja itsetyytyväisyydeltä.

Harkintaa tarvitaan, koska valmiita vastauksia ei ole

On totta, että arvostelukykyinen kristitty voi jäädä joukossa toisinaan yksinäiseksi. Ihmisellä on luontainen taipumus mennä joukon mukana, silloinkin kun joukolla ollaan menossa vahingolliseen suuntaan. Veltto auktoriteettiusko on kuitenkin rehellisen oikeamielisyyden ja vastuuntuntoisen harkinnan vastakohta.

Arvostelukykyisinä tiedämme, että valmiita vastauksia monimutkaisiin ja muuttuviin olosuhteisiin ei ole yhdelläkään kristityllä. Juuri tätä varten ihmiselle on annettu järki, arvostelukyky ja omatunto. Myös Luther sanoo, että usko ei ole järjen asia, mutta toisaalta se ei myöskään voi olla terveen järjen vastaista. Arvostelukykyinen ymmärtää tämän eikä voi siksi sokeasti innostua väitteistä, jotka muka antaisivat vastauksen kaikkiin ongelmiin noin vain. Yhdelläkään ihmisellä ei ole hallussaan kaikkea valoa, ei edes yhdelläkään uskovaisella. ”Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti” (Fil 3:12).

On kuunneltava herkällä mielellä omantunnon ääntä, eriteltävä harkiten ja yritettävä suunnata kohti parasta.

Ja olivatpa valintamme mitä tahansa, niitä leimaa inhimillinen erehdys ja synti, silloinkin kun yritämme parastamme. Täydellisyyttä ei ole tässä ajassa.

*     *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Polliisi Karhunen.

Lisää aiheesta:

Aleksi: Vaarallisin erehdys: uskomus erehtymättömyydestä

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Ulla-Maija Vilmi: Miten usko ja järki mahtuvat samaan päähän? Vantaan Lauri 6.10.2005. Terho Pursiaisen haastattelu.

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

Lamminmäki-Kärkkäinen, Tanja: “Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa”

Mauri Kinnunen: Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden – Kipupisteet kohdattava avoimesti

Synti vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen mukaan

Sami Pihlström: Usko, järki ja ihminen: Uskonnonfilosofisia esseitä. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2001.

Juha Sihvola: Uskonnon karikoista mediafilosofian hehkuun. Helsingin Sanomat 30.6.2001. Sami Pihströmin kirjan arvostelu.

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

Usko ei aukea järjelle. OHO! Siioni.

1 kommentti

Kategoria(t): armo, arvot, eettisyys, epäily, hengellisyys, käskyt, keskustelu, kristinoppi, luomiskertomus, luterilaisuus, normit, omatunto, opilliset kysymykset, Paavali, Raamattu, sananvapaus, suvaitsevaisuus, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus

Eroon hengellisestä väkivallasta


Jeesuksen sana aikansa uskonnollisille johtajille oli tutunoloinen: ”Te siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin”.

Harva voi pitää kristillisenä yhteisöä, jossa elämäntapasääntöjen rikkoja joutuu korvakoruista tai ripsiväristä nuhtelun kohteeksi ja hänen uskonsa raittiutta epäillään koko yhteisössä, mutta puolustuskyvyttömän lapsen koskemattomuuteen puuttuva häikäilemätön hyväksikäyttäjä saa osakseen armon ja rippisalaisuuden häveliään verhon.

Tyrmistys omassa herätysliikkeessä paljastuneista seksuaalisesta väkivallasta ja lasten hyväksikäytöstä on johtanut monet rauhanyhdistyksillä tekemään vakavia kysymyksiä  vanhoillislestadiolaisuuden sisäisestä tilasta ja menettelytavoista.

Vanhoillislestadiolainen teologi Pekka Asikainen, joka toimii Oulun hiippakunnassa  kasvatuksen hiippakuntasihteerinä,  teki tiukkoja kysymyksiä blogissaan (Nyt olisi aika toimia, 24.4.2010):

 ”…on syytä itsetutkisteluun. Keskeinen kysymys on, onko ryhmässä sellaisia elementtejä, jotka antavat vähänkin tilaa karmeille teoille. Vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä on kysyttävä rohkeasti, onko liikkeen taustahistoriassa läpikäymättömiä asioita, jotka heijastuvat nykyajan toimintaan.

 Onko liikkeessä edelleen vallalla lähihistoriaan kytkeytyviä mekanismeja, jotka pyrkivät tukahduttamaan avointa keskustelua, luomaan puhumattomuutta ja vaikenemista, kylvämään pelkoa ja ahdistusta, luomaan pelisääntöjä pelkästään vahvemman vallankäyttäjän näkökulmasta sekä ohjaamaan liikettä entistä tiiviimpään eristäytymisen tilaan?

 Onko miesvetoisessa järjestössä unohdettu naisten tuoma viisaus? Leimataanko pohdiskeleva ja avoin keskustelu epäilyttäväksi järkeilyksi, joka ei kumpua uskosta? Heijastuvatko puhumattomat 1970-luvun vaikutukset edelleenkin tähän päivään? Nyt olisi aika toimia ja selvittää perusteellisesti nämä kysymykset.”

 Tätä ennen ovat esimerkiksi Mauri Kinnunen, Juho Kalliokoski, Lassi Hyvärinen, Virpi Hyvärinen, Vuokko Ilola ja Johannes Alaranta julkisesti yrittäneet herätellä näitä kysymyksiä avoimeen keskusteluun liikkeen sisällä ja dialogissa muun yhteiskunnan kanssa. Vielä useammat liikkeen sisältä  ovat osallistuneet anonyymisti nettikeskusteluun. Toistaiseksi tuloksetta.

Vallan keskittäminen ja hierarkia, lasten kasvattaminen kyseenalaistamattomaan auktoriteettiuskoon, kritiikin vaientaminen, painostaminen keskusteluilloissa yksimielisyyteen, pelotteena hoitokokousten hengellinen väkivalta ja taivaspaikan riistämisellä uhkailu – nämä yhteisön käytäntöön otetut menettelyt ovat luoneet rauhanyhdistyksiin epäterveen tilan.

Tavallisen riviuskovaisen riskit menettää uskovaisen asema rauhanyhdistyksellä, koko ystäväpiiri, sosiaalinen verkosto ja  iankaikkisen elämän toivo ovat useimmille aivan liian kallis hinta asioihin puuttumisesta ja avoimesti keskustelemisesta. 

Yhteisössä on näin ollut valmiina vaikenemisen rakenteet, joissa on ollut myös hyväksikäyttötapauksissa mahdollisuus polkea heikompia ja vaientaa uhrit. Samat rakenteet ovat sen sijaan auttaneet rikollisia joutumasta vastaamaan teoistaan oikeudessa.

 Rippioppiin sisältyvä sisäinen ristiriita, pedofiilin mentävä porsaanreikä, ei ole ainoa opillisiin pohdintoihin liittyvä hälyttävä havainto.

Keskustelussa nousevat auttamatta esiin myös vanhoillislestadiolaisuuden nykyinen ekslusiivinen seurakuntaoppi, opetus että vain vanhoillislestadiolaisittain uskova on Jumalan lapsi ja vain vanhoillislestadiolainen voi luottaa kuolevansa iankaikkisen elämän toivossa. Muiden kohdalla ei toivoa ole. (Tässä kohden vanhoillislestadiolainen tosin joustaa sen verran, että opin mukaan myös kaikkialla maailmassa ”lapsena kuolleet sekä lapsen tasolla elävät kehitysvammaiset” pääsevät taivaan iloon.)

Topi Linjama avasi uuden keskustelun väkivallasta

Topi Linjama toteaa 11.5.2010 Kotimaan blogissaan, että pedofiliakohu on  johtanut pohtimaan liikkeen toimintaa laajemminkin.

Linjama korostaa kristittyjen ihmisten henkilökohtaista vastuuta ja perusteellisen itsetutkistelun välttämättömyyttä. Hän viittaa Paavaliin: ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1. Kor. 14:20.)

Topi Linjama kertoo joutuneensa itse  hoitokokouksen kurinpidollisen menettelyn kohteeksi vuosi sitten rauhanyhdistyksellä. Tätä hän ei kokenut sielunhoitona, vaan toteaa: ”Kokous vastasi sitä, mitä evlut kirkko kutsuu hengelliseksi väkivallaksi.”

Hengellisen pohdinnan lähtökohtana Linjama painottaa, että kristityn ei tule uskoa kyseenalaistamatta puhujien raamatuntulkintoihin tai muihin puheisiin, ei elämäntapanormeihin, ei eksluusioon (muut ulos sulkevaan vain me –oppiin), vaan – yksin Kristukseen.”Vain se on perusta, joka kestää. Kaikki muu häviää.”

Hoitokokousmallia ylläpidetään yhä

 ”Vanhoillislestadiolaista liikettä liippaavan pedofiliakohun hyvä puoli on siinä, että sen kautta joudutaan pohtimaan liikkeessä vallalla olevia toimintatapoja ja käytäntöjä. Osa käytännöistä on hyviä, osa huonoja.

Hyviä kannattaa vaalia, mutta huonoista, kuten hengellisen väkivallan käytöstä, kannattaisi pyrkiä eroon.

 Minnan tarina vappupäivän Hesarissa ei ollut mekanismeiltaan mitenkään erikoinen. Uhrin syyllistäminen ja vaientaminen ovat valitettavasti käytäntöä myös ”lievemmissä tapauksissa” kuten perheväkivaltajuttujen käsittelyssä. 70-luvulla omaksuttua hoitokokousmallia ylläpidetään yhä ainakin joillakin paikkakunnilla.

En usko, että kovinkaan moni liikkeeseen kuuluva hyväksyisi näitä kokouksia, jos tietäisi, mitä niissä tapahtuu ja miten ne vaikuttavat ihmisiin, jotka joutuvat niissä painostuksen kohteeksi.

Tällaisia kokouksia saatetaan kutsua ”sielunhoitokeskusteluiksi”. Ei kuitenkaan siksi, että niihin kutsuttu (tai vaadittu) ihminen pyytäisi tai tarvitsisi sielulleen hoitoa, vaan sen vuoksi, jottei kokouksista puhuttaisi. Sielunhoidon kanssa niillä on tekemistä kovin vähän.

Itse sain tuntumaa tähän käytäntöön vuosi sitten keväällä. Siinä kokouksessa, jossa istuin, ei puhuttu sanaakaan armahtavasta ja rakastavasta Jumalasta eikä siellä tarvittu ensinkään Raamattua. Kokous vastasi sitä, mitä evlut kirkko kutsuu hengelliseksi väkivallaksi.

Onko rauhanyhdistyksen johtokunnan toimivaltaa rajattava?

Minusta on välttämätöntä alkaa purkaa sitä suljettua ja hierarkkista rakennelmaa, jonka suojissa Minnan kaltaiset tapaukset ovat mahdollisia. Voitaisiin lähteä liikkeelle vaikka siitä, että määriteltäisiin rauhanyhdistysten johtokuntien toimiala. Eikä sallittaisi niiden lähtevän järjestämään hoitokokouksia ja muita epävirallisia tuomioistuimia. Hengellistä väkivaltaa tai ihmisten vaientamista ei pidä enää sallia. Vahinkoa on tehty jo tarpeeksi.

Sikäli kuin ymmärrän, uskovaisille on annettu valta julistaa evankeliumia. Ja edelleen, jos olen käsittänyt oikein, seurakunnan ja sen auktoriteettien tehtävä on kirkastaa Kristusta, ei alistaa toisia. Päivämiehen pääkirjoituksessa 5.5. tämä muotoiltiin oikein hyvin: ”Vanhoillislestadiolaisuudessa korostetaan omakohtaista sydämen kristillisyyttä, jonka voimanlähde on yksin Kristuksen sovitustyö.”

Juuri näin asioiden pitäisi luterilaisessa liikkeessä olla.

Yksilön omantunnon siirto seurakunnalle – ”omakohtainen usko” kääntyy irvikuvaksi

Toisaalta Päivämies-lehdestä (14.4.2010 s. 6) voi kuitenkin lukea, mitä usko on käytännössä: ”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni. Elämän ja uskon neuvoja ei etsitä internetistä eikä kaveriporukoista, vaan niitä kysytään Jumalan valtakunnasta. … Lauman mukana kulkien pääsemme perille taivaan kotiin. Se on Jumalan vahva lupaus.”

Tällä tavoin ajatellen sekä omatunto että usko ulkoistetaan seurakunnalle. Uskovainen jäsentää itsensä seurakunnan kautta, seurakunnan, jonka auktoriteetit määrittelevät hengellisellä retoriikalla sen, mikä on oikein ja mikä on väärin, millainen on Jumala, mitä tarkoittaa synti, usko tai armo. Samat auktoriteetit määrittelevät myös sen, mitä ja missä saa sanoa ja mitä saa tuntea ja kokea. Ja paradoksaalisesti myös sen, mitä on ”omakohtainen usko”.

Missä keskustelu vaiennetaan, siellä heikot poljetaan

”Kielen – ja samalla ajattelun – tasolla vanhoillislestadiolaisen liikkeen ongelma kiteytyy nähdäkseni sen tapaisiin käsitteisiin kuin ”Jumalan valtakunta”. Tällaisten käsitteiden avulla näkymätön on sekoitettu näkyvään, ääretön äärelliseen. Siitä, mikä on inhimillistä, on tehty hengellisen kielen avulla jumalaista. Subjektista, seuroja järjestävästä organisaatiosta, onkin tullut objekti, jolle vaaditaan kuuliaisuutta. Organisaatiosta on tullut missio.

Ilman perusteellista itsetutkistelua muutos vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä ei uskoakseni tule onnistumaan. Siellä missä ihmisiä vaiennetaan, siellä on hierarkiaa, valtaa ja pelkoa. Siellä heikot poljetaan maahan eivätkä he saa oikeutta. Jos Jumala on heikkojen puolella, myös Häneen uskovien ihmisten pitäisi olla heikkojen puolella.

Vaientamista harjoitetaan monella tavalla. Julkisesti asioita pohtiva vaiennetaan ääritapauksissa sellaisilla ilmauksilla kuin ”nouset Jumalan valtakuntaa vastaan”. Mielestäni se kuulostaa samalta kuin nousta Jumalaa vastaan.”

Jumalan äärettömyys kutistettu rauhanyhdistyksellä käyvien joukoksi

”Jumala on ääretön ja näkymätön. Loogista olisi, että myös Hänen valtakuntansa olisi niitä. Kuitenkin Jumalan valtakunnasta puhuttaessa tarkoitetaan vanhoillislestadiolaisessa kielenkäytössä usein äärellistä ja näkyvää ihmisten joukkoa. Jos Jumalasta tehdään näkyvä ja äärellinen, se lakkaa olemasta Jumala.

Useammin kuulee pehmeämpiä ilmauksia, kuten ”älä järkeile, usko ainoastaan”.

Paavali painottaa toisin: ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1 Kor 14:20) Minnan tarinan perusteella pahuus yhteisössämme ei ole niin kehittymätöntä kuin haluaisimme uskoa.

Entä mihin pitäisi ”uskoa ainoastaan”?

Ei puhujien raamatuntulkintoihin tai muihin puheisiin, ei elämäntapanormeihin, ei ekskluusioon, vaan yksin Kristukseen. Hän on uskovaiselle alku, loppu, ja kaikki siltä väliltä. Vain se on perusta, joka kestää. Kaikki muu häviää.”

 Topi Linjama: Vihreällä valolla –blogin postaus 11.5.2010. (Väliotsikointi M.T.)

 *    *    *

M. T.

Lue myös:

Alaranta: Kokousta pukkaa, “ollaan hänestä huolissaan”, porukalla

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

Nestori: Hoitokokous on väkivaltaa, ei sielunhoitoa

Hautamäki: “Keskustelutilaisuuksissa jokaisella on vapaus ilmaista mielipiteensä”

Topi Linjaman analyysi: laulukirjauudistuksella SRK vahvisti yhteisön auktoriteettia

Puhuja rauhanyhdistyksellä: ”Olet noussut Jumalanvaltakuntaa vastaan”

Juho Kalliokoski:  Laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

Hoitokokoukset pitää selvittää!

Tarvitsemme(ko) glasnostia (Virpi Hyvärinen)

Vuokko Ilola: Jumalan valtakunnan raja – näkymätön lasiseinä

Tuiralainen: Väkivallan peittely leimaa vanhoillislestadiolaista liikettä – ja samoin kirkkoa

Tuiralainen: Kirkko peitteli hengellistä väkivaltaa 30 vuotta

Miksi teatteri on syntiä? (Pastori Stiven Naatuksen hyllytystapaus.)

Arkkipiispan puhe suviseuroissa: neljä kipupistettä

M.K. & P.T.:  Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville

Sivusta seurannnut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri? (Terho Pursiainen)

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

“Jumalanpelko muuttui ihmispeloksi”  – Puhujan kirje puhujille vuonna 1974

Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet

Suden uhrit – Matkalippu helvettiin

Kommentteja hoitokokouksista: sitaattikooste julkisuudessa esitetyistä arvioista 

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

Hoitokokous (Wikipedia)

2 kommenttia

Kategoria(t): arvot, eettisyys, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hengellisyys, hoitokokoukset, ihmisoikeudet, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, Jumala, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kasvatus, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, Kotimaa, kristinoppi, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, nettikeskustelu, normit, omatunto, opilliset kysymykset, Paavali, painostaminen, Päivämies, pelko, pelot, puhujat, Raamattu, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syyllistäminen, tasa-arvo, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Minkä nuori kieltää? Syntien sovituksen… vai elämäntapanormin?


Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa usko on kuvattu armollisesti:

”Vanhurskauttava usko ei kuitenkaan ole yksinomaan historian tosiseikkojen tuntemusta, vaan se on suostumusta siihen Jumalan lupaukseen, jossa meille tarjotaan syntien anteeksiantamusta ja vanhurskautus lahjaksi Kristuksen tähden. Ja jottei kukaan kuvittelisi, että on kysymys pelkästään tiedosta, lisäämme vielä: usko on tarjotun syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskautuksen haluamista ja vastaanottamista.

On helppoa huomata, mikä erottaa tämän uskon ja lain vanhurskauden toisistaan. Usko on latreiaa, jumalanpalvelusta, joka ottaa Jumalalta vastaan hänen tarjoamiansa hyviä tekoja. Lain vanhurskaus taas on sellaista latreiaa, joka tarjoaa Jumalalle meidän omia ansioitamme. Jumala tahtoo itseään palveltavan uskolla siten, että me häneltä otamme vastaan, mitä hän lupaa ja tarjoaa.- –

”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin tahdon auttaa sinua.” Jumala tahtoo, että hän tulee siten tunnetuksi ja palvelluksi, että me otamme häneltä vastaan hyviä tekoja hänen laupeutensa tähden, emme omien ansioidemme tähden. Tästä saamme runsaan lohdutuksen kaikissa ahdistuksissamme. Vastustajamme siis hävittävät tällaiset lohdutukset, kun he halventavat ja väheksyvät uskoa ja neuvovat ihmisiä lähestymään Jumalaa vain omiin tekoihinsa ja ansioihinsa luottaen.”

Olen pohtinut tuota uskon kilvoitusta – – usein se ajatellaan hyvin konkreettiseksi, tietynlaisen elämäntavan noudattamiseksi. Tämä ajattelu on havaintojeni mukaan erityisen yleistä nuorilla.

Sen ajattelun mukaan kilvoituksessa väsyy silloin, kun ei syystä tai toisesta jaksa noudattaa tuota elämäntapaa, riippumatta siitä, näkeekö itse (tai ylipäätään koko oma ikäpolvi) tuota kyseistä elämäntapa-asiaa uskon säilymiselle vaarallisena.

On muistettava, että moraalisesti paheksuttavat teot ovat aina suhteessa kulttuuriin ja yleisesti vallitsevaan käsitykseen hyveistä ja paheista. Näin ollen saattaa joskus käydä niin, että jokin elämäntapaan liittyvä asia on esim. 60-luvulla ollut yleisenkin eettisen normiston mukaan ollut kyseenalaista, ja se on kristillisyytemme keskuudessa koettu (ehkäpä aivan oikein) synniksi: kyseisen asian on koettu erottavan ihmistä Jumalasta.

Sitten, kun 18-vuotias uskovainen nuori kohtaa saman kysymyksen vuonna 2008, ei hän enää näekään siinä mitään moraalisesti arveluttavaa tai uskonelämää vahingoittavaa.

Ja jos hän ei sitä näe mutta silti toimii ”niin kuin ennenkin”, hän tekee sen todennäköisesti jommastakummasta syystä:

a) siksi, koska hän haluaa olla loukkaamatta vanhempia ihmisiä (ja siinä hän tekee aivan oikein, koska haluaa säilyttää rakkauden) tai

b) siksi, koska hän ajattelee että tämä on (perinnäis)sääntö, ja sitä pitää noudattaa.

Kolmas, todennäköisin vaihtoehto on a:n ja b:n yhdistelmä. Ja näin ollen kilvoittelusta tulee kovasti konkreettista.

Muutamilta läheisiltä olenkin viime aikoina kysynyt, että kun nuori kieltää uskonsa, kieltääkö hän tarkalleen ottaen Kristuksen ristinkuoleman hänen syntiensä sovitukseksi, vai kenties kristillisyytemme tapanormiston, koska hän ei jaksa enää ”kilvoitella”.

Ehkä usein käy niin, että elämäntavan kieltäminen johtaa myös uskon menettämiseen, koska seurakuntayhteys katkeaa ja paholainen pääsee rikkomaan kristittyjen keskinäisen rakkauden.

Käsittääkseni uskon kilvoittelu on kahden rintaman taistelua: toisaalta taistellaan synnin luvallisuutta eli ns. lihan vapautta vastaan, toisaalta taistellaan omiin tekoihin turvautumista vastaan. Viime kädessä kyse on oikeastaan samasta asiasta: molemmissa jokin muu asia tulee ihmiselle tärkeämmäksi kuin Jumalan armo.

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi Herpert.  (Julkaistu Mopin palstalla.)

Aiheeseen liittyvää:

Johannes Alaranta: Seuraa Minua

Hulluinhuonelainen: Raamattu jäi toiseksi

Lotta: Jumalan kuva. Irti kahleista -blogi.

NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta?

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan

Herpert: Seppo Lohen perustelut kristinopillisesti kiistanalaisia

Jumalan armo – ei merta edemmäksi (Herpert ja Maalaispoika)

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden – suuri syntyvyys ei kasvata jäsenmäärää

Opillinen harha puhujainkokouksissa 2007

M. K. & P. T.:  Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville

Kaksijakoinen maailmankuva purkautui: minä lähdin pois

Meikkaus tai veikkaus: irti itsepetoksesta

Juliaana: Uskoni uskontoon teki kupperiskeikan

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Synti vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen mukaan

Syntinen ja sairas: Äiti tyttärelle: “Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema.”

2 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, armo, elämäntapa, epäily, epäilykset, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, evankeliumi, hengellisyys, Herpert, identiteetti, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kilvoittelu, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, luterilaisuus, normit, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, pietismi, Raamatun tulkinta, retoriikka, sielunhoito, spiritualiteetti, suvaitsevaisuus, synnit, syntien anteeksiantamus, syntilista, totteleminen, tuomitseminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vapaus, vastuullisuus, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys