Lestadiolaiset estivät v. 1966 jumalanpalveluksen televisiolähetyksen – suviseuroja ei edelleenkään televisioida

Tulevan kesän suviseurapuheita voi seurata radiosta. Mistä syystä SRK ei lähetä seuroista televisiolähetyksiä? 

”Mikään, mikä televisiosta näkyy, ei ole totta. Se on vain sielunvihollisen järjestämää irvokkuutta, joka varmasti turmelisi meidät ja meidän lapsemme. Televisio on vihoviimeinen sielunvihollisen eksytyskeino.” Kuusamolainen kirkkoneuvoston jäsen, vanhoillislestadiolainen Eetu Säkkinen (1966).

Keväällä 1966 Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen Televisio halusivat lähettää  jumalanpalveluksen televisioituna Suomessa suomalaisille ja myös Eurooppaan, osana Eurovision kansainvälistä radio- ja tv-yhteistyötä. Jumalanpalvelus oli suunniteltu lähetettäväksi Kuusamosta. Vanhoillislestadiolaiset kuitenkin estivät televisioinnin.

Advertisement

Toimittajat ja lehdistönvapaus painostuksen kohteena

”Jos lehti julkaisee SRK:ta arvostelevia kirjoituksia, niin uskovaiset Ry: jäsenet lopettavat lehden tilaamisen ja samoin uskovat liikemiehet lopettavat yritystensä ilmoitukset ja mainokset. Eli jos lehti jatkaa julkaisemista, niin näin tulee käymään ja se on lehden loppu, konkurssi”.

Lehdistön vapaus julkaista vapaasti tietoja ja parhaaksi katsomiaan kirjoituksia on Suomessa säädetty lailla. Sananvapaus, joka sisältyy Suomen perustuslakiin, on tärkeimpiä länsimaisen demokratian ja suomalaisen yhteiskunnan tukipilareita.

Ei ole täysin uutta, että vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvat yksityishenkilöt ovat pyrkineet painostamaan tiedotusvälineitä. Myös SRK organisaationa on syyllistynyt median painostamiseen.

Vuoden 2009 alussa, kun Ihmisoikeusliitto oli käynnistänyt selvityksen siitä loukkaako SRK:n ehkäisykielto ihmisoikeuslainsäädäntöä, oululaisen seurakuntalehden Rauhan tervehdyksen pakinasarjassa 1. kivi julkaistiin sarjan provosivaan tyyliin juttu otsikolla Lapsi – avain taivaaseen. Lehden hallituksen puheenjohtaja, vanhoillislestadiolainen Tuiran seurakunnan kirkkoherra Hannu Ojalehto, nosti pakinan hallituksen käsittelyyn. Ojalehdon  mukaan pakinasta oli seurannut hallituksen jäsenille todellinen palautevyöry. Jutun oli koettu loukanneen suurpeheiden ihmisarvoa. Hallitus päätti puuttua asiaan ja seurauksena koko pakinasarja lopetettiin.

 Toimittaja Johannes Ijäs selosti tapausta Kotimaa-lehdessä 29.1.2009 ja haastatteli myös Rauhan tervehdyksen päätomittajaa Janne Kankaalaa. Hänen mukaansa tekstiin piilotettu ironia oli sillä kertaa jäänyt lukijoilta havaitsematta. Tekstissä oli ollut tarkoitus kritisoida ylipäätän aiheeseen liittyvän keskustelun piirteitä. Toimitukseen oli tullut kaikkiaan yhdeksän moittivaa  palauteviestiä lukijoilta.

Televisiokiellosta ei olisi saanut kertoa Kalevassa – SRK veti pois työt Kalevan kirjapainosta

Aika ajoin on liikkunut huhuja vanhoillislestadiolaisuuden keskusjärjestön SRK ry:n oululaislehtiin kohdistamasta painostuksesta. Asiaa ei ole tutkittu.

Kesällä 2011 lestadiolaiset uhkailivat Kaleva-lehteä tilausten peruutuksilla ja boikotilla. SRK:n johto ilmaisiymmärtävänsä boikottikampanjaa, mutta sanoutui järjestönä siitä irti. Johtokunnan jäsenistä yksi, Viljo Juntunen, totesi YLEn haastattelussa, ettei hän itse kannata kampanjaa. 

Kalevaan tuli kampanjan aikana noin 400 tilausperuutusta. Lisäksi päätomittajaa oli uhkailtu.

Oululainen pitkän linjan toimittaja Tuulikki Ukkola, joka on toiminut myös kokoomuksen kansanedustajana, on kertonut blogissaan, että Kalevan boikotointiuhkaus ei ollut itse asiassa lainkaan uutta oululaisessa mediamaailmassa.

SRK:n ja rivilestadiolaisten taholta tullet uhkaukset ja painostaminen olivat Kalevassa tulleet lehden johdolle ja toimittajille tutuksi jo vuosikymmeniä sitten.

 – Jokainen päätoimittaja lähes 40-vuotisen toimittajaurani aikana on ollut helisemässä tämän joukon kanssa, totesi Ukkola blogissaan.

Ukkolan ensimmäinen kokemus lestadiolaisten toimintamenetelmistä oli osunut toimittajauran alkuvuosiin 1962-1964. Silloin SRK oli ottanut käyttöön taloudelliset painostamiskeinot lehteä kohtaan.

Syynä oli silloin se, että Kalevassa oli julkistettu tieto, että herätysliikkeessä oli julistettu televisio synniksi.

– Vanhoillislestadiolaisilla oli tuolloin suviseurat Oulussa. [Ukkola tarkoittanee joko Ylivieskan suviseuroja v. 1963 tai vuoden 1966 suviseuroja Oulussa.] Vääräuskoisena toimittajana keräsin saarna- ym. papereita, etten vain tekisi virheitä. Yhden huoneen lattialta poimin myös paperin, jossa kiellettiin oikeassa uskossa olevilta television katselu. Se oli syntiä ja saatanasta.

Totta kai lestadiolaisten katselukielto julkaistiin Kalevassa. Seuraukset olivat melkoiset. Rauhanyhdistys pani suhteet poikki suhteet Kalevaan ja keskeytti Kuvaraamatun painattamisen Kalevan kirjapainossa moneksi vuodeksi. Vaikka taloudellinen menetys oli melkoinen, sen enempää päätoimittaja kuin talouspuolen johtajatkaan eivät puhuneet asiasta minulle mitään, saati että olisivat moittineet. 

On sananvapauden kannalta varsin vakavaa, jos nämä puheet pitävät paikkansa, että myös SRK järjestönä rajoittaisi tai olisi yrittänyt rajoittaa laissa säädettyä sanan- ja lehdistönvapautta ja painostanut tiedotusvälineitä.  Toimittajien uhkaileminen ja järjestön oman mielen mukaisen journalismin vaatimukset  ovat ennakkosensuuria ja loukkaavat perustuslakia.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen moitti kampanjaa sananvapauden loukkaamisesta.

– Kyse on vakavasta vaientamisyrityksestä ja sensuurista, totesi Uimonen (Kotimaa 24 8.7.2011).

Vuonna 2008 tuli tunnetuksi kirkkoherra Seppo Lohen julkisuuteen antama lausunto Lapin Kansan ja Johanna Korhosen tapauksessa. Lohi väitti että jos Johanna Korhonen olisi tullut valituksi päätoimittajaksi, Lapin Kansaa olisi uhannut tilauskato, koska tuhannet vanhoillislestadiolaiset ja heitä komppaavat lappilaiset olisivat irtisanoneet lehden tilauksen. 

SRK:n johtokunnan jäsenet uhkailivat Kalajokilaakso-lehteä

Keskustelupalstoilta tuttu, lestadiolaisena puhujana toiminut nimimerkki Heino1 on esittänyt toivomuksen, että näitä asioita ryhdyttäisiin tutkimaan. Hänet itsensä oli erotettu liikkeestä ilmeisesti hoitokokousvuosina. Hänen kuvauksensa ns. henkiopin synnyn ja hoitokokousten alkuvuosilta voi lukea täältä.

 Heino kertoi vuonna 2008 Suomi24-keskustelupalstalla, että hänen tietoonsa on tullut  Ylivieskassa, Keski-Pohjanmaalla, tapahtunut painostamistapaus, josta SRK ry.  olisi yhdistyksenä vastuussa.

Eräät SRK:n johtokunnan jäsenet, ilmeisesti työvaliokunta, kohdistivat uhkailua ja panostamista Kalajokilaakso-lehden omistajaa ja päätoimittajaa Pauli Isoahoa kohtaan 1980-luvulla. He olivat uhkailleet häntä  vanhoillislestadiolaisten liikemiesten omistamien yritysten ilmoitusten poisvetämisellä, uskovaisten tilausten lopettamisella ja jopa lehtiyrityksen ajamisella konkurssiin. Heinon kertomus tässä.

”Mitään kielteistä ei saa julkaista, tai uskovaiset lopettavat tilaukset ja ilmoitukset”

”Kävin alkuviikosta Ylivieskassa, eli Saari Heikin kotikaupungissa. Istun kirpputorin kahviossa ja odotan vaimoani. Hän kun tykkää tehdä ”löytöjä” kirpputorilla. Samaan pöytään istui tutunnäköinen mies, en tunnista häntä, mutta mies sanoo: ”Minä taidan tuntea sinut”.

Tuo mieshenkilö oli Pauli Isoaho, omisti 80-luvulla Kalajokilaakso lehden. Moni varmaan muistaa hänen pakinoitaan joita hän kirjoitti nimimerkkinään: ”Paavali”. Keskustelimme 80-luvun vaiheista, myös SRK:n painostuksesta lehteä vastaan.

Kysyin häneltä: ”Otettiinko lehteen yhteyttä esim. minun hartauskirjoituksia ei julkaistu kuin yhden kerran. Entä muut kirjoitukset, niitähän joitakin julkaistiin, minulla on joitakin tallessa”.

Pauli Isoaho kertoi, että SRK:sta otettiin yhteyttä ja johtokunnasta kävi lähetystö Ylivieskassa taivuttelemassa Isoahoa, ettei mitään negatiivista tulisi julkaista lehdessä. Ilmeisesti Johtokunnasta oli asialla työvaliokunta. SRK:n lähetystö uhkaili: ”Jos lehti julkaisee SRK:ta arvostelevia kirjoituksia, niin uskovaiset Ry: jäsenet lopettavat lehden tilaamisen ja samoin uskovat liikemiehet lopettavat yritystensä ilmoitukset ja mainokset. Eli jos lehti jatkaa julkaisemista, niin näin tulee käymään ja se on lehden loppu, konkurssi”.

Mietin sitä, kun näyttää, että puolueetonta tutkimusta ei lähitulevaisuudessa saada aikaan, niin eikö löydy ketään joka ottaisi esim. Isoahon, lehden omistajan ja päätoimittajan henkilökohtaiset 80-luvulla kokemat SRK:n yhteyden otot muistiin.

Joskus tutkimus kuitenkin tehdään ja varmaan tuleva tutkija on kiitollinen kaikesta tiedosta. Vähän aikaa kun kuluu, niin kaikki ne ihmiset joilla on omia kokemuksia tapahtuneista hoidoista ja kielloista, on ajanrajan toisella puolen. Eli kysyn neuvoa, miten meidän tulisi menetellä, ettei arvokas muistitieto mene ’maanrakoon’? ”

Heinon kirjoitus on julkaistu Suomi24-palstalla 25.1.2008.

SRK:n johto painosti Pirkka-lehteä ja uhkasi K-kauppoja boikotilla v. 1985

 A-klinikkasäätiön viestintäjohtajan tehtävistä eläkkeelle jäänyt Teuvo Peltoniemi on kertonut blogissaan Iltalehdessä 20.5.2011, että vanhoillislestadiolaiset yksityishenkilöt ja liikkeen johto käynnistivät vuonna 1985 vakavanlaatuisen painostamisen sen jälkeen, kun Pirkka-lehdessä oli julkaistu maininta siitä, että silloin tutkijana toimineen Peltoniemen keräämä tutkimusaineisto osoittaa insestiä esiintyvän erityisen paljon lestadiolaisen herätysliikkeen piirissä.

Peltonimi joutui myös henkilökohtaisten  uhkailujen ja painostamisen kohteeksi. Häntä yritettiin poainostaa mm. uhkailemalla, että hän menettää työpaikkansa.

Peltoniemi keräsi 1980-luvulla tutkimusaineistoa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan kirjaan, joka ilmestyi 1988. K-kaupan Pirkka-lehdessä julkaistiin hänen haastattelunsa (Pirkka 2/1985). Haastattelussa tutkija viittasi lyhyesti myös siihen, että erityisen paljon insestiä näytti aineiston perusteella esiintyvän lestadiolaisten keskuudessa. Myös terveydenhoidon asiantuntijat olivat havainneet saman.

Peltoniemi oli muistuttanut haastattelussa, että ilmiö kenties liity niinkään itse lestadiolaiseen uskoon kuin siihen, että maaseudun oloissa on ollut vaikea löytää seksuaalikumppania ja siihen, että perheessä ja liikkeen piirissä muutoinkin vallitsee miehen ylivalta. Lisäksi lestadiolaisissa perheissä oli paljon lapsia ja intiimisuhteet ryhmän ulkopuolisiin olivat epätodennäköisiä.

Peltoniemen mukaan viittaus Pirkka-lehden jutussa oli saanut herätysliikkeen jäsenet liikkeelle. Monet olivat ottaneet yhteyttä häneen henkilökohtaisesti, ja yhteydenotot olivat olleet hyvin epämiellyttäviä, ”vihaisia puhelinsoittoja ympäri vuorokauden”. Peltoniemi kertoo blogissaan:

”Erityisesti jäi mieleen nimettömänä esiintynyt maallikkosaarnaaja, joka puolenyön maissa pitkässä puhelinkeskustelussa vannoi, että taivaspaikan menettämisen lisäksi urani olisi lopussa, enkä enää seuraavalla viikolla olisi silloisen työnantajani Helsingin kaupungin palveluksessa.

Asiaa oli ilmeisesti käsitelty vanhoillislestadiolaisten korkeimmassa johdossa, sillä pari päivää myöhemmin minulle soitti Pirkan päätoimittaja Osmo Jokinen ja kertoi, että Rauhanyhdistysten päämajasta oli otettu yhteyttä ja vaadittu kirjoituksessa mainitun viittauksen peruutusta. Ellei sitä tulisi, lestadiolaiset julistaisivat K-kaupan boikottiin.

Totesin lestadiolaismaininnan kirjan perusviestin kannalta sivuasiaksi, jonka edestä ei kannattaisi kauppaboikottia hankkia, vaikka painostus oli tietysti sinänsä hämmästyttävää.

Jokinen vakuutteli kuitenkin, että journalismin vapaudesta ei painostuksen edessä luovuta, eikä mitään oikaisua tehdä.

Seuraavassa Pirkan numerossa ilmestyi kuitenkin päätoimittajan hyvin nöyrä ”oikaisu”: ’Pidän näinollen aiheettomana, että päästin alussa mainitun kohdan julkisuuteen, ja esitän anteeksipyyntöni Pirkan lukijoille, eritoten lestadiolaisille.’ – Ilmeisesti asiaan oli puututtu Keskon johdon kautta.”

Peltoniemi kertoo päätelleensä, että insestirikollisuus oli jo 1980-luvulla SRK:n johtokunnan tiedossa, toisin kuin SRK:n johtokunta väitti tiedotustilaisuudessaan 7.4.2011.

”En ole aikaisemmin tätä asiaa halunnut kertonut julkisesti, mutta nyt kun lestadiolaisliike on itsekin lopulta tunnustanut ongelmansa  ja ilmeisesti haluaa tapojaan muuttaa, on varmaan paikallaan kirjata tämä aikalaistodistus siitä, kuinka todella arka asia oli rauhanyhdistyksissä vielä 20–30 vuotta sitten. Boikottiuhka viittaa siihen, että asia oli jo silloin lestadiolaisten johdossa hyvinkin tuttu ja yhteistä salaisuutta piti varjella ulkopuolisilta todella jyrkillä keinoilla.”

Keskustapuolue ja vanhoillislestadiolaiset painostivat toimittajaa Kuusamossa

Mediaan liittyvästä painostustapauksesta kertoi hiljattain oululainen Matti Kyllönen Kalevassa 12.5.2010. Hän joutui painostuksen kohteeksi toimiessaan sanomalehden kustantajana ja päätoimittajana Kuusamossa 1990-luvulla.  

Häntä painostaneet olivat keskustapuolueeseen kuuluvia, sekä lestadiolaisia että ei-lestadiolaisia. Painostus liittyi talousrikosvyyhteen, joihin paikalliset kunnan päättäjät olivat eri tavoin sekaantuneet. Kirjoitus on julkaistu Hakomaja-foorumilla.

SRK kaunistelee totuutta  

SRK:n johtajien Olavi Voittosen ja Aimo Hautamäen kirjoituksessa (Kaleva 9.5.2010 Lukijalta) puhuttiin kauniisti vanhoillislestadiolaisten esivaltauskollisuudesta ja siitä, että yhteiskuntaa ja esivaltaa vastaan tehdyt rikokset pitää tunnustaa ja saattaa poliisitutkintaan.

Pitkäaikaisen lehtimies-, kustantaja- ja tutkijakokemukseni perusteella voin sanoa, ettei tämä kaunis puhe ole todellisuutta ainakaan Kuusamon vanhoillislestadiolaisuuden ja kepun yhteiselon oloissa.

Kuusamon seurakunnan historiaa 1970-luvulta kirjoittaessani jouduin kokemaan, että vaikka käsikirjoitukseni, joka koski seurakunnan suhteita yhteiskunnallisiin liikkeisiin kuten työväenliikkeeseen 1900-luvulla, julkaisu yritettiin estää.  

Asialla oli historiatoimikunnan sihteeri vl-pastori Osvald Carlson.

Tutkimus kuitenkin julkaistiin sopimuksen mukaan. Kiitos kuuluu historiatoimikunnan puheenjohtajalle kihlakunnantuomari Pekka Leppäsaajolle, joka jämerästi piti tutkijan oikeuksista kiinni.

Kysymys oli lestadiolaisten toimien piilotteluyrityksestä suhteessa kommunisteihin. Myöhempi kirkkohistoriallinenkin tutkimus on tullut samoille linjoille. Vl-liike on torjunut demarit ja kommunistit. Se oli tutkimukseni ydin ja sitä ei olisi saanut sanoa.

Vanhoillislestadiolaisten toimesta tapahtunut rikollisuuden suoranainen suojelu oli Kuusamossa 1995 – 1996 menossa ollut Rukan kaavoitukseen liittyvä Tulihta-juttu.

Toimiessani paikallislehti Koillismaan Uutisten kustantajana ja päätoimittajana lehteni yritettiin poliittisin toimin lakkauttaa, koska julkaisin rikostutkimuksen edistymistä koskevia uutisia. 

Yritys tapahtui kunnanhallituksen puheenjohtajan, vanhoillislestadiolaisen Osvald Carlsonin ja keskustan silloisiin johtajiin kuuluneen Reijo Ronkaisen johdolla

Kokoomuksen, demarien ja vasemmistoliiton ryhmänjohtajat eivät lähteneet mukaan, ja hanke raukesi. Asia oli julkisuudessa silloin.

Sain myös nimettömiä muilutus-, mökinpoltto- ynnä muita uhkauksia, mikäli jatkan rikosasian tutkimuksen seurantaa. Dokumentteja on tallella.

Kun rikosepäilyt kunnanjohtaja Erkki Juntusta vastaan olivat menossa sanotussa Tulihta-jutussa 1995, kunnanvaltuustossa kysyttiin kunnanhallituksen puheenjohtajalta vanhoillislestadiolaiselta Osval Carlsonilta, aikooko kunnanhallitus käynnistää tutkimukset Juntusta vastaan, Carlson vastasi kieltävästl.

Löytyi kuitenkin neljä valtuutettua, jotka tekivät tutkintapyynnön ja aikanaan tuomittiin kunnanjohtaja, nimismies, kaavoitusjohtaja, EVO-johtaja ja pankinjohtaja vapausrangaistuksiin ja po. virkamiehet virkansa menettäneiksi.

Osvald Carlsonin toimia kunnanhallituksen puheenjohtajana tässä jutussa ei koskaan tutkittu.

Toisin kuin SRK:n miehet puhuvat, Carlsonin olisi tullut kunnanjohtajansa esimiehenä saattaa asia tutkintaan. Sitä hän ei tehnyt.

Kuusamon kunta / kaupunki ei ole koskaan sanoutunut irti Tulihta-rikollisuudesta.

Käsittääkseni rippisalaisuus on eräs vl-salailun syy. 

Uskonveljelle tunnustettu esivaltaan ja yhteiskuntaankin kohdistunut rikos on armonmereen upotettu, eikä sitä tarvitse sieltä enää naarailla.

Matti Kyllönen
filosofian tohtori
Oulu

Kaleva 12.5.2010, Lukijalta -palsta.

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi  K-mo.

Lisää aiheesta:

Simo Alastalo: Uimonen: Lestadiolaisten Kaleva-protestissa kyse vaientamisyrityksestä. Kotimaa24 8.7.2011.

Kuusamon Tulihta-jutun tuomiot ehdollisiksi. MTV3 29.10.1999.

Kuusamon kunnanjohto on tuomittu ankariin vankeusrangaistuksiin ns Rukan maakauppajutuissa (Tulihta-juttu). MOT 2.12.1996

Lestadiolaisuuden poliittinen valta tutkimuksen kohteeksi

Political dimensions of the Laestadianism in the research focus funded by Academy of Finland

Keksityn henkiopin leviäminen (Heino)

SRK:n johtokunta teki hengelliseksi naamioitua puoluepoliittista työtä

Juho Kalliokosken kokemukset: laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

Kun yhteisö painostaa ja hallitsee pelolla

Hannu Lauerman lausunnon osa TV1:n Silminmäkijä-ohjlemassa 3.1.2008  lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvästä rikollisuudesta. 

Hannu Lauerman vastine hänelle annettuun palautteeseen: ”Olen pahoillani että jokin lausumani…” Suomi24 7.1.2008.

SRK: Sisäinen selvitys lasten hyväksikäyttöön liittyvien asioiden hoidosta. SRK:n lehdistötiedote 7.4.2011.

Teuvo Peltoniemi: Insesti jo vuosikymmeniä sitten lestadiolaisten yhteinen salaisuus (SRK:n johto painosti insestintutkijaa, Pirkka-lehteä ja Keskoa v. 1985)

SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista – vaati tuhoamaan aineistoa?

Johannes Ijäs: Citykanien ja suurperheiden rinnastaminen ei naurattanut seurakuntalehden hallitusta. Kotimaa 29.1.2009.

IL:n blogisti väittää uskonliikkeen painostaneen lehteä. Kotimaa24 uutiset, 21.5.2011.

K-mo: Lestadiolaiset käynnistivät Kaleva-boikotin – mediasensuuriko takaisin? 7.7.2011.

Laestadians threaten Kaleva subscription cancellations. YLE 8.7.2011.

Fil.toht. Seppo Lohi: “Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”. 1.11.2009.

SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin

Tuulikki Ukkola: Suvaitsevaisuus ja vapaamielisyys ovat kuolemassa. Blogikirjoitus 8.7.2011.

Arkkipiispa Mikko Juva 1979: ”Kirkko ei voi vaieta”

Jani Alatalo on historian pro gradu -työssään selvittänyt hoitokokouksiin liittynyttä julkista keskustelua. Gradusta käy hätkähdyttävällä tavalla ilmi, millaista hoitokokousmeno todellisuudessa oli ollut. Alatalo vahvistaa silminnäkijöiden kokemukset hengellisestä painostuksesta. Erityisen kiinnostava on hänen selostamansa arkkipiispa Mikko Juvan laaja kirjoitus Helsingin Sanomissa 2.12.1979, samana vuonna jolloin ensimmäiset julkiset kirjoitukset hoitokokouksista oli julkaistu tiedotusvälineissä.

Hoitokokousväkivalta nostettiin ensimmäisenä julkisuuteen Koillismaalla, Kuusamon seurakunnassa.

Alatalo kirjoittaa: s. 58–61 seuraavaa:

”Eräs ’hoitokokouksien’ ongelmakohta oli synnin määritelmä. Käytännössä asioiden syntisyys saatettiin määritellä paikallisella rauhanyhdistyksellä, joten jonkin asian syntisyys tai syntisyysaste saattoi olla erilaista eripuolella Suomea. Paljon saattoi vaikuttaa sekin, millaisia olivat kunkin rauhanyhdistyksen voimahahmot. Jos he edustivat hyvin tiukkaa linjaa, niin lähes kaikki kokouksiin osallistuneet olivat syntisiä johonkin asiaan ja heidän olisi tullut tehdä julkisesti parannusta milloin mistäkin ’väärästä hengestä’. Osa kokouksissa olleista tekikin parannusta tietämättä edes tarkasti, mistä tekivät parannusta.

Kaikki eivät kuitenkaan suostuneet tekemään parannusta asioista, joita he eivät katsoneet vääriksi tai synnillisiksi. Tällaisia henkilöitä lestadiolaisuudessa pidettiin ’vääräuskoisina’ ja he joutuivat yleensä ulos paikallisen rauhanyhdistyksen toiminnasta, ja sitä kautta myös vanhoillislestadiolaisuudesta. Yleensä parannusta tekemättömien kohdalla käytettiin ’avainten valtaa’, eli heidät ’sidottiin syntiensä vuoksi’, jolloin lestadiolaisen tulkinnan mukaan heillä ei olisi pääsyä taivaaseen.

Kaikkein eniten ’jumalanlasten hoito’ oli esillä Päivämies-lehdessä, jossa asiaa oli käsitelty jo ennen vuotta 1979. Lähes kaikissa aihetta käsittelevissä kirjoituksissa lähinnä puolustettiin ’hoitojen’ tarpeellisuutta.

Lestadiolaisten aiheuttamaan painostukseen liittynyt runsas julkinen huomio alkoi lokakuussa 1979. Alkuvaiheessa lehtikirjoituksia oli erityisesti Kuusamon alueella ilmestyvässä Koillissanomat-lehdessä. Kirjoituksissa käsiteltiin lestadiolaisten yöllisiä ’hoitokokouksia’, lestadiolaisten soveliaisuutta toimia opetustehtävässä sensuroimalla oppikirjoja ja lestadiolaisten käsitystä pelastuksesta vain lestadiolaisuuden kautta. Huomionarvoista on, että kaikki Koillissanomat-lehden kirjoitukset oli kirjoitettu omalla nimellä, eli kirjoittajat olivat valmiita seisomaan sanojensa takana.

Painostukseen liittyvät syytteet olivat marraskuuhun mennessä saaneet jo sellaiset mitat, että Kuusamon kirkkoneuvosto käsitteli asiaa kokouksessaan 14.11.1979. Vilkkaan keskustelun jälkeen saatiin aikaiseksi julkilausuma, joka hyväksyttiin äänin 5–5. Tasatuloksessa kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Raimo Karvosen ääni ratkaisi.

Julkilausumasta sanoutuivat irti muun muassa kaikki rauhanyhdistykseen kuuluneet kirkkoneuvoston jäsenet. Julkilausuman vastustajien mielestä kyseessä oli rauhanyhdistyksen sisäinen asia.

Julkilausuman viesti oli yksinkertainen. Rekisteröitynä yhdistyksenä rauhanyhdistys voi erottaa jäseniään, kunhan se tapahtuu laillisesti. Mutta kaikenlaisesta omantunnon hallitsemisesta ja kristittyjen orjuuttamisesta ’uskonpuhdistuksen seurakunnat’ sanoutuvat irti.

Lestadiolaisten oli väitetty kieltäneen jäseniään käymästä muiden kuin lestadiolaisten pappien tilaisuuksissa. Julkilausuman mukaan jokaisella kirkon jäsenellä on täysi vapaus käydä kaikissa evankelis-luterilaisen kirkon tilaisuuksissa. Tulevien painostustapauksien varalta neuvottiin kääntymään kirkkoherran ja kirkkoneuvoston puoleen –.

Voimakkain ääni julkisuudessa painostuskeskusteluun liittyen tuli Suomen kirkon korkeimmalta taholta. Kirkon johdon kauan kestänyt vaikeneminen lestadiolaisväittelyyn päättyi, kun Helsingin Sanomat julkaisi 2.12.1979 kokonaisen sivun laajuisen arkkipiispan Mikko Juvan puheenvuoron.

Kirjoituksen taustalla oli Juvalle tullut runsas joukko kirjeitä, joissa valitettiin muun muassa lestadiolaisten painostavista ’hoitokokouksista’. Valitukset tulivat Pohjois-Suomesta, joten asia olisi kuulunut lähinnä Oulun piispa Hannes Leinoselle. Hän ei kuitenkaan lestadiolaisen taustansa vuoksi halunnut puuttua asiaan ja toisaalta Leinonen myös sairasteli paljon viimeisinä piispanaikoinaan. Siksi käytännössä Oulusta puuttui istuva piispa vuonna 1979.

Kirjoituksessaan Juva tunnusti Oulun erityisaseman vahvana lestadiolaisalueena, mutta harhaoppisyytöksien osalta Juva totesi, että ’Suomen kirkossa ovat seinät avaralla ja katto korkealla, mutta sen sallivuudella on rajansa’. Painostukseen liittyvään keskusteluun Juva otti kolme näkökulmaa kirkkolakia apuna käyttäen.

Ensiksi esimerkiksi televisio tai ehkäisyvälineiden käyttäminen ei ole syntiä, mutta on jokaisen henkilökohtaisen vakaumuksen asia, kuinka näihin suhtautuu. (Aivan samaa näkökohtaa on tänä vuonna nykyinen arkkipiispa Jukka Paarma painottanut julkisuudessa.) Toiseksi lestadiolaisiin kohdistetut väitteet voivat pitää paikkansa, mutta ongelmat ei rajaudu lestadiolaisuuteen ja on väärin lyödä leima vain yhteen liikkeeseen, jos ongelmaa on kaikkialla.

Kolmas näkökulma olikin jo jyrkempi: Missä lähimmäisiä painostetaan nöyryyttäviin tunnustuksiin, missä häntä kielletään seurustelemasta vääräuskoisten naapurin kanssa tai edes tervehtimästä tätä, missä sairasta estetään hakeutumasta lääkärinhoitoon, missä lapset eristetään ’uskottomista’ leikkitovereistaan ja missä vaimot alistetaan joka suhteessa, nimenomaan myös seksuaalisesti, siellä luterilainen paikallisseurakunta ei voi vaieta.

Juvan kanta oli siis selvä. Juva oli valmis toimimaan tilanteen muuttamiseksi – ’paikallisseurakunta ei voi vaieta’. Mutta ensisijaisesti asiaa tulisi selvittää paikallisesti, ei valtakunnallisella julkisuudella.”

Jani Alatalo: Kohti avoimuutta. Vanhoillislestadiolaisuuden käsittely julkisuudessa ja vanhoillislestadiolaisten suhtautuminen julkisuuteen Suomessa vuosina 1976–1984.  Jyväskylän yliopisto 2006.
http://thesis.jyu.fi/07/URN_NBN_fi_jyu-2007441.pdf
Jani Alatalon pro gradun ohjaajana on toiminut Jyväskylän yliopiston vl-uskovainen historian dosentti Mauri Kinnunen.

Lue lisää:

Mitä hoitokokoukset olivat? (Hakomajan artikkeli 9.7.2006.)