Sytytän kynttilän

On ihminen kuin ruoho vaan,

ja pysyväistä oloaan

hän ei voi täällä rakentaa.

Sen murtaa rikki kuolema.

Tänään meistä moni muistelee poismenneitä läheisiään. Rohkaiskoon ikiaikojen Jumalan sana Sinua, joka tänään ikävöit rakasta ihmistä, samoin kuten tässä allekirjoittanut.

Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään, vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa, mutta näkymätön ikuisesti. (2 Kor.4:18.)

Suru on tullut osaksi elämää. Se on muuttanut suhtautumista elämään kokonaisuutena enemmän kuin mikään aikaisemmin koettu. On surun, kaipauksen ja ikävöimisen aika.

Läheisen kuolema muuttaa elämää. Muutoksen kokee jokainen eri tavalla. Hyvin henkilökohtaisella tavalla. Ja elää sitä omaan tahtiinsa.

Surun kanssa eläessä kohtaa niin kovaa ja mustaa ahdistusta, josta voi olla vaikea uskoa pääsevänsä koskaan eteenpäin. On kuin ahdistuksen vanki. Tässä tilanteessa haluan rohkaista sinua luottamaan, että siihen ei Jumala surevaa jätä. Hän johdattaa armossaan meidät aikanaan uuteen turvalliseen vaiheeseen, jolloin sydämen täyttää surun ja kaipauksen lisäksi syvä kiitollisuus. Ilo ja kiitollisuus siitä mitä tuo poismennyt ihminen elämällään ja työllään antoi. Ja luottamus siihen että usko kantaa myös ikuisuuteen asti. Jumalan armo on loputon ja kantaa yli kuoleman meren.  Meillä on aina toivon näkymä surunkin keskellä.  Kynttilän elävä liekki muistuttaa poismenneen rakkaan elämästä ja luo mieleen kiitollisuutta tässä ja nyt. 

(Eveliina)

Usko antaa toivon näköalan

Advertisement