Avainsana-arkisto: laki

SRK:n johto lupasi uudistaa opetusta, rakenteita ja menettelytapoja


SRK-info-2013-2

SRK ry. järjesti 24.10. tiedotustilaisuuden, jonka aiheena oli lastensuojelu. Tutkija Johanna Hurtigin juuri ilmestynyt tutkimus Taivaan taimet on nostanut kysymyksen jälleen esille.

Merkittävimmät asiat, jotka paikalla olleet SRK:n puheenjohtajat ja pääsihteeri toivat esiin, koskevat liikkeen oppien uudistamista ja sisäisen yhteisökulttuurin parantamista avoimempaan suuntaan.  Johtokunnan käsityksen mukaan herätysliikkeen opetusta ja rakenteita sekä käytäntöjä on uudistettava, ja maallikkorippisalaisuudesta luovutaan tapauksissa, joissa on kyse rikoksista.

Tässä suhteessa lestadiolaisen liikkeen opetukseen siis edelleen jää ristiriita Kirkkolain knassa. Kirkkolain mukaan rippisalaisuus ei lainkaan koske maallikoita. Se velvoittaa vain pappeja ja lehtoreita. Toisaalta on selvää, että mikäli maallikko ottaa vastaan kanssaihmisen synnintunnustuksen ja siten toimii rippi-isänä tai rippiäitinä, hänen on kyettävä olemaan luotettava ja pidettävä tietoonsa tulleet henkilökohtaiset asiat omana tietonaan, silloin kun kyse ei ole rikosasioista.

Nykyinen opetus ja käytännöt ovat johtaneet vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä vakavien rikosten piilottamiseen. Syylliset ovat lisäksi päässeet piiloon oikeudellista vastuutaan, koska keskustelukulttuuri rauhanyhdistyksissä ei ole vapaata eikä avointa.

SRK:n johtohenkilöt myönsivät tehneensä henkilökohtaisesti virheitä ja myös kollektiivisesti johtokunnassa. He totesivat myös, että hyväksikäytön uhrit eivät ole saaneet apua. SRK:n johdon mielestä muutoksista ovat vastuussa ensi sijassa paikalliset rauhanyhdistykset.

Johanna Hurtigin tutkimus on nostanut keskustelun keskiöön vanhoillislestadiolaisuuden teologian …Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, arvot, concept of sin, eettisyys, ihmisoikeudet, insesti, johtajat, johtokunta, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, kristinoppi, lapset, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, meikkaaminen, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, pedofilia, pelko, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syyllisyys, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys

Alaranta väitöskirjassa: Lapsen etu ykköseksi kirkkolakiin


Teologian ja hallintotieteiden maisteri Johannes Alaranta toteaa väitöksessään Taakkojen kantaja vai ilmiantaja, että evankelisluterilaisen kirkon rippisalaisuus on ristiriidassa kansainvälisten ihmisoikeuslakien ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kanssa.

Euroopan lait ja sopimukset lapsen edun vaalimisesta ovat Alarannan tutkimuksen mukaan velvoittavampia kuin kirkon ja esimerkiksi vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen vaitiolosäännöt.

Kuva: Heikki Haapalainen, Yle.

Kuva: Heikki Haapalainen, Yle.

Alaranta esittääkin,  että papeilla pitäisi olla samanlainen ilmoittamisvelvollisuus lapsiin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta kuin lääkäreillä. Alarannan mukaan kirkkolakia pitäisi muuttaa siten, että papin velvollisuus on ryhtyä toimiin joka kerta, kun hän havaitsee lapsen edun olevan vaarassa, lapsen suojelemiseksi kaltoinkohtelulta.

Lisäksi Alaranta ehdottaa lievennystä vaitiolovelvoitteeseen papin työnohjaustilanteessa, jossa keskustelun toista osapuolta niin ikään sitoo lakiin perustuva vaitiolovelvoite.

Kirkkolaki säätää nykyisin, että pappia sitoo …Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, armo, eettisyys, evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, ihmisarvo, ihmisoikeudet, insesti, kannanotot, kirkko, kristinoppi, laestadianism, lapset, luterilaisuus, omatunto, opilliset kysymykset, pedofilia, Raamattu, rauhanyhdistys, sielunhoito, syntien anteeksiantamus, syyllisyys, tiede, tutkimus, vallankäyttö, vastuullisuus

Jumalan laki?


Comics2013_7P

Ajattelemisen aihetta antoi: Efva.

*       *       *

Lue lisää:

Hentilä: Jatkuuko homoseksuaalien uskovien syrjintä rauhanyhdistyksellä yhä?

Homoseksuaalisuus ja kristinusko. Wikipedia.

Homosuhteiden puolesta rukoilemista kannattaneet lestadiolaiset katuvat. YLE uutiset 14.11.2011.

Johannes Ijäs: Arkkipiispa Räsäsen puheista: Ei pidä sotkea kirkon kannanotoiksi. Kotimaa24 11.7.2013.

Sanna Jompero: Videoanalyysi: Maailma ministeri Räsäsen ympärillä on muuttunut. Helsingin Sanomat 11.7.2013.

Petri Karisma, Vapaa-ajattelijat ry. : Avoin kirje arkkipiispa Kari Mäkiselle. 12.7.2013.

Kirkko ei tuomitse Päivi Räsäsen Raamattu-kommentteja. YLE 11.7.2013.

K. K-nen: Meri-Anna: Jumala loi ihmiseen läheisyyden kaipauksen

R. K.: Kirkko ei puutu vanhoillislestadiolaisuuden homojen syrjintään

R. K.: Rauhanyhdistyksellä homoihin kohdistettu torjunta jyrkentynyt 2000-luvulla

R. K.: Räisänen: Homokysymys ei ratkea hakemalla vastausta Raamatusta

Elina Korhonen & Riikka Närhi (toim.).: Uskonnot ja seksuaalisuus. Väestöliitto 2011.

Raamattu ja homoseksuaalisuus. Arcus.

Päivi Räsänen vertaa aborttia eläinten teurastukseen. YLE 10.7.2013.

Päivi Räsäsen puhe Kansalähetyspäivillä 6.7.2013.

Joona Raudaskoski: Poutiainen: Jumalan tahto maallisen lain ohi vain ääritilanteissa. Kotimaa24 13.7.2013.

Heikki Toivola:  Avioliiton kehitys: miten suhtautua tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Kirkonkellari 2013.

Riikka Vuorijärvi: Pahinta on elää kaapissa.  Kirkko ja Kaupunki 14.4.2008.

Yksi meistä: Mikael Pentikäinen: homojen parisuhteille tasavertainen asema

Anniina Wallius:  Suomen sijoitus tasa-arvomaana heikkeni. YLE uutiset 16.5.2013.

1 kommentti

Kategoria(t): avioliitto, eettisyys, evankelis-luterilainen kirkko, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, kannanotot, kiellot, kontrollointi, leimaaminen, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, perhe, Raamatun tulkinta, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, tasa-arvo, uskon perusteet

Mitä tapahtuu Iloisen talon kellareissa? Uutuuskirja ihmisoikeuskeskustelun sokeasta pisteestä


Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros on nostanut esiin uskonnollisten liikkeiden ja etnisten ryhmien ihmisoikeusloukkaukset Suomessa. Tämä on uusi näkökulma suomalaisessa ihmisoikeuskeskustelussa.

Hän on toimittanut yhdessä Susan Villan kanssa artikkelikokoelman Iloisen talon kellarissa, jossa tarkastellaan mm. vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia. Teoksen kirjoittajina ovat mm. Johanna Hurtig, Topi Linjama ja Rebekka Naatus. Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, alakulttuuri, arvot, ban of birth control, bans, eettisyys, ehkäisykielto, ennuste, erottaminen yhteisöstä, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, Ihmisoikeusliitto, isyys, kiellot, kontrollointi, lapset, lapsuus, leimaaminen, lisääntyminen, miehen asema, naisen asema, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, raskaudenpelko, sananvapaus, sukupuolijärjestelmä, tasa-arvo, tulevaisuus, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisö, yksinäisyys

Anne Mikkola: Piispojen puututtava ehkäisykieltoon, jo kirkon uskottavuuden takia


Taloustieteen tohtori ja yliopistonopettaja Anne Mikkola, joka viimeistelee parhaillaan teologian opintojaan,  tarkasteli 17.7.2011 blogissaan piispojen suhtautumista ihmisoikeuksiin, liittyen kirkon suurimman herätysliikkeen, lestadiolaisuuden, ehkäisykieltoon.

Mikkola on opiskellut ja väitellyt Yhdysvalloissa ja työskennellyt yliopistonopettajana ja vt. professorina Helsingissä. Hän on lisäksi toiminut ihmisoikeustyössä Afrikassa.

Mikkola katsoo, että kirkon tulee puuttua vanhoillislestadiolaisuuden ehkäisykielto -kysymykseen, koska se koskee ihmisoikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa, joihin kirkkomme on ilmoittanut sitoutuneensa. Mikkola viittaa Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvottelukunnan (KION) asiasta antamaan lausuntoon. Lue koko artikkeli…

20 kommenttia

Kategoria(t): arkkipiispa, arvot, avioliitto, äitiys, ban of birth control, eettisyys, ehkäisykielto, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, Ihmisoikeusliitto, isyys, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kannanotot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, lapset, leimaaminen, lisääntyminen, luterilaisuus, manipulointi, miehen asema, naisen asema, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, raskaudenpelko, retoriikka, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syyllistäminen, tasa-arvo, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta

Voittonen hyllylle Ruotsin puolella – Hänninen turvautui katkeruus-korttiin


SRK:n johtokunnan pj. Olavi Voittonen on itse kohdannut nyt hyllyttä-misen puhujan tehtävästä. Häntä ei haluta pitämään saarnaa jumalanpalveluk-sessa Ruotsin vanhoillis-lestadiolaisten keskusyhdis-tyksen SFC:n  kevät-seuroissa 2.6. Haaparannan kirkossa. Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): arvot, eettisyys, erehtymättömyys, harhaoppi, hengellinen väkivalta, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, Kaleva, kirkko, lapset, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, Olavi Voittonen, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, seurakuntaoppi, seurat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta

Mikael Pentikäinen: homojen parisuhteille tasavertainen asema


Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäisen pääkirjoitus (Luovuttamaton yhdenvertaisuus, 28.8.2010) tarkasteli ihmisten tasavertaisuutta ihonvärin, uskonnon ja seksuaalisen suuntautumisen näkökulmasta.

Pentikäinen nostaa havainnollisesti esiin tasavertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden historiallisen jatkumon, jossa on edetty kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisen syntymässä saadut ominaisuudet eivät oikeuta syrjimään ketään. Tasavertaisuus on demokratian perusta. Myös homoseksuaaleilla on tasavertainen oikeus elämänkumppaniin ja avioliittoon yhtä lailla kuin heteroseksuaaleilla.

Pentikäinen kirjoittaa:

”…meillä on paljon yhteisöjä, yhdistyksiä ja myös yrityksiä, joissa yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat utuisia unelmia. – – Samaa ja eri sukupuolta olevat parit eivät tätä nykyä ole lain edessä yhdenvertaisia. Yhteiskunnassa, joka rakentuu yhdenvertaisuuden varaan, tilanne on ongelmallinen.

Uskonnonvapauteen kuuluu se, että kirkkojen pitää saada tehdä omat valintansa omassa tahdissaan. – – Uskonnonvapauteen kuuluu sekin, että joissakin asioissa kirkot voivat päätyä eri kannalle kuin yhteiskunnan enemmistö. Yhteiskunnallisen yhdenvertaisuuden yläpuolelle ne eivät voi kuitenkaan nousta.”

Lestadiolaisyhteisö syrjii homoseksuaaleja: he ovat ”perverssi ilmiö”

Laki samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröimisestä tuli voimaan jo vuonna 2002. Seuraavaksi avioliittolainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa niin että kaikki parit ovat tasavertaisia lain edessä, mitä enemmistö puuolueista ja yli puolet suomalaisista kannattavat.

Mutta edelleenkään ei vanhoillislestadiolainen samaa sukupuolta oleva pari voi solmia avioliittoa joutumatta erotetuksi uskonyhteisöstä. Rauhanyhdistyksessä ei ole vieläkään tilaa homoseksuaaleille tasavertaisina uskovaisina, joille puoliso  on samanveroinen Jumalan lahja, kuten asia ymmärretään silloin kun kyseessä on hetero. 

SRK:n kannanotossa vuodelta 2005 pääsihteeri Aimo Hautamäki toteaa: ”Viime vuosina keskusteluun ovat nousseet myös ns. perverssi-ilmiöt kuten suhtautuminen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. – –  Homoseksuaalisuus on ”siveettömyyttä ja sellaisenaan synti. ”  

Jotkut vanhoillislestadiolaiset homoseksuaalit ovat päättäneet hyväksyä liikkeen opetuksen sellai-senaan ja alistuvat elämään yksinäisyydessä. Toiset taas ratkaisevat asian joko salaamalla homoutensa ja kumppaninsa tai yrittämällä elää hetero-kulissiavioliitossa. Kaikki nämä ratkaisut ovat yleensä aina ristiriidassa yksilön hyvinvoinnin ja onnellisen elämän kanssa ja johtavat ihmisen ja hänen läheisensä kärsimyksiin. Asetelma ei ole terve kenenkään kannalta.

Vanhoillislestadiolainen, keski-ikäinen homomies kertoo elämänkokemuk-sistaan hiljattain ilmestyneessä Lehdon ja Koveron tutkimuksessa. Myös Kirkko ja Kaupunki-lehden haastateltavista kaksi on vanhoillislestadiolaista. Toinen heistä joutui jättämään yhteisön, koska ei halunnut elää elämäänsä ilman elämänkumppania, kun taas toinen on päättänyt kokonaan luopua elämänkumppanihaaveista.

Pahinta on elää kaapissa

Vanhoillislestadiolainen homo Tuomas ei aio elää koskaan parisuhteessa, koska se on hänen mielestään Raamatun vastaista.

Mutta Liisan ja Annikan mielestä parisuhde on tarkoitettu elämän voimavaraksi lesboillekin. Kaikki kolme ovat siitä yhtä mieltä, että pahinta olisi joutua salaamaan homoutensa peläten ympäristön hyljeksintää.

Tuomas on nuori mies Pohjois-Suomesta. Hän ei puhu julkisuudessa omalla nimellään, mutta haluaisi herättää keskustelua asiasta, joka koskettaa suurta ihmisryhmää. Homoseksuaaleja, miehiä ja naisia, on arviolta 2–4 prosenttia väestöstä, ja sama osuus heitä on myös vanhoillislestadiolaisista.

– Ilmeisesti kaikki vanhoillislestadiolaiset eivät tiedosta, että meidänkin keskuudessamme on homoseksuaaleja, ja monet heistä joutuvat kärsimään hiljaa, Tuomas painottaa.

– Jos homoseksuaalisuudesta tiedettäisiin enemmän, voitaisiin paremmin auttaa sen kanssa kamppailevia. Haluaisin auttaa luomaan rakkauden ilmapiiriä, jossa homoseksuaali saisi tukea, niin että jaksaisi taipumuksestaan huolimatta pysyä uskomassa.

– Homoseksuaalinen taipumus ei sinänsä ole synti, mutta sen toteuttaminen merkitsee uskosta luopumista, selvittää Tuomas vanhoillislestadiolaisten näkemystä.

”Homoseksuaalisuuden toteuttamisella” vanhoillislestadiolaiset tarkoittavat parisuhteessa elämistä ja sukupuolielämää. Käytännössä vl-homo on tuomittu elämänmittaiseen täydeliseen selibaattiin, koska sukupuolielmä on totaalisesti kiellettyä ja myös marsturbointi syntiä.

Tuomas on miettinyt pitkään, voisiko hän sittenkin mennä naimisiin naisen kanssa. Sille vl yhteisö antaisi siunauksensa.

Mutta hän on päättänyt katsoa totuutta silmästä silmään. Homoseksuaalinen taipumus on syntymässä saatu inhimillinen ominaisuus, joka pysyy. ­

– Koen, etten minä voi heteroksi muuttua. Mutta Jumala voi silti johdattaa minut avioliittoon.

Kaikki kristityt eivät jaa yhtä  jyrkkää raamatuntulkintaa kuin vanhoillislestadiolaiset. Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä on pappeja, jotka siunaavat samaa sukupuolta olevia pareja. Kirkko ei ole vielä ottanut asiaan lopullista virallista kantaa. Kirkkovihkimystä homopareille ei Suomessa toistaiseksi tarjota, mutta liiton siunaaminen kirkossa on mahdollista.

Mahdollinen avioliittolainsäädännön muutos voi muuttaa myös kirkon käytäntöjä.

Vaihtoehdot vähissä

Liisa Kunnari on myös lähtöisin vanhoillislestadiolaisesta kodista, mutta hän valitsi elämälleen toisen suunnan. Kunnari toimii aktiivisesti Oulun Setassa, joka on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintää vastustava järjestö.

– Jos olisin halunnut pysyä uskossa, olisivat kulissiavioliitto tai parisuhteesta kokonaan kieltäytyminen olleet ainoat vaihtoehdot. Kumpikaan ei tunnu ollenkaan realistiselta vaihtoehdolta itselleni, Kunnari huokaa.

Välit perheeseen ovat pysyneet hyvinä, vaikka mielipiteet välillä törmäävätkin yhteen. Kun hänellä oli murrosikäisenä tarve käydä läpi identiteettiään, hän puhui mieluummin ei-lestadiolaisten ystävien kanssa.

– Heidän kanssaan saattoi keskustella ilman, että tarvitsi pelätä tuomitsemista. Nyt voin olla avoimesti se mikä olen. Olen löytänyt sisäisen rauhan.

Kunnari ei jättänyt uskonyhteisöä siksi, ettei usko olisi ollut hänelle tärkeää. Mutta rehellisyys itseä ja muita kohtaan oli välttämätöntä.

– Pahinta olisi hankkia kulissiavioliitto ja vetää jotakin roolia koko ikänsä. Se olisi väärin myös puolisoa kohtaan, koska silloin häntä käytettäisiin välineenä. Kai se on lastenkin paras, että vanhemmat ovat toisilleen rehellisiä ja rakastavat toisiaan.

Salailu ja selibaatti kuormittavat ihmistä

Kunnari ei usko, että fyysisen rakkauden kieltäminen tekisi hänet paremmaksi ihmiseksi. Päinvastoin: voisi olla vaikeaa olla rakastava muita ihmisiä kohtaan, jos olisi täysin kiellettävä itseltään asia, joka on useimmille itsestäänselvyys.

– Jollain tavalla se tulisi ulos. Aggressiona, masennuksena tai huonommuuden tunteena. Koko ajan kyselisi katkerana, miksi Jumala on kieltänyt itseltä parisuhteen, mutta antanut sen toisille suurimmaksi siunaukseksi.

– Kyllä niitä yleisönosastokirjoittajia riittää, jotka julistavat, ettei tietyillä ihmisillä ole oikeutta hankkia parisuhdetta. On helpompi heitellä kommenttejaan paperilla kuin sanoa asiansa naamatusten, Kunnari tietää.

Hänen mielestään vaikein tilanne on niillä, jotka joutuvat salaamaan taipumuksensa jopa läheisiltään välien katkeamisen pelossa. Jos poikkeavaa seksuaalista suuntautumistaan ei pysty käsittelemään edes puhumalla, ihminen voi mennä lukkoon ja eristäytyä täysin.

Kunnari ymmärtää hyvin, miksi Setan toimintaan tulee vanhempiakin ihmisiä – myös uskonnollisesta taustasta – jotka haluavat vihdoin viimein selvittää identiteettiään kaltaistensa kanssa.

”Jokaisella on ristinsä, minulla tämä”

Tuomaksen olemuksesta ei aisti katkeruutta. Itse asiassa hän on kiitollinen siitä, ettei kaikki ole ollut hänelle itsestään selvää.

– Koen, että homoseksuaalinen taipumus on Jumalan rakkautta minua kohtaan. Se on minulle annettu koettelemus. Jokaisella on ristinsä kannettavana, ja minulla on tämä. Se, että joudun jatkuvasti kamppailemaan taipumukseni kanssa, auttaa pitämään uskon päämäärän tärkeänä.

Tuomas ei ole jäänyt yksin uskonyhteisössään, vaikka on taipumuksestaan puhunutkin. Ennakkoluulottomia ihmisiä on löytynyt varsinkin nuoremman sukupolven, mutta myös elämää kokeneempien joukosta.

– Rohkea ja puhelias luonne on auttanut siinä, että olen saanut tulpan auki, nuori mies toteaa.

Tuomaksen mielestä hänen taipumuksensa on yksi niistä vieteistä, joille on tervettä asettaa rajat.

– Ihmisillä voi olla taipumusta moniin asioihin, vaikkapa varastamiseen. Mutta kaikkia taipumuksia ei saa toteuttaa. Usko varjelee ja näyttää suuntaa, mikä on oikein. Raamatussa sanotaan, että avioliitto on tarkoitettu miehen ja naisen väliseksi. Paavalin mukaan on ihmisiä, jotka eivät sovi avioliittoon, Tuomas perustelee.

Hän tuntee ihmisiä, jotka ovat luopuneet vanhoillislestadiolaisesta uskosta ja ryhtyneet toteuttamaan homoseksuaalista taipumustaan.

– Minullakin on ollut välillä tosi vaikeaa. Olen ollut masentunut ja maahan lyöty, ja olen miettinyt, sovinko mihinkään muottiin. Mutta haluan pysyä taivastiellä.

Tuomas myöntää kaipaavansa välillä fyysistä läheisyyttä. Hän ei silti koe, että olisi kieltänyt rakkauden itseltään – rakkauden lajejahan on monia.
– Minulla on paljon ystäviä ja muita läheisiä. Ihminen voi olla perheellinen, vaikkei ole parisuhteessa, Tuomas vakuuttaa.

Enemmän pelkoa vai rakkautta?

Mielipiteet jakautuvat kirkon sisälläkin siinä, kuinka kristillisestä näkökulmasta tulisi suhtautua homoseksuaalisuuteen. Tulisiko kirkon tukea kaikkia pariskuntia, jotka haluavat sitoutua vakavaan parisuhteeseen? Arkkipiispa Kari Mäkinen on vahvasti tätä mieltä, mutta toivoo että kirkko saa aikaa käsitellä tätä kysymystä ja edetä omaa tahtiaan.

Voidaan kysyä, onko Jumala antanut ihmisille valtuudet kieltää joitakin ihmisiä rakastamasta toisiaan? Eikö rakkauden kaksoiskäsky ulotukaan niihin, jotka rakastavat eri tavalla?

Liisa tietää tapauksen, jossa samaa sukupuolta oleva pari käännytettiin pois kirkon järjestämältä parisuhdekurssilta. Perusteeksi sanottiin, ettei seurakunnalla ole heille mitään tarjottavaa.

Tuomaksen kanta homoseksuaalisuuden toteuttamiseen on toinen kuin Setan kannattajilla. Mutta hänenkin kohdallaan oman tilanteen tiedostaminen ja hyväksyminen vaati pitkällistä itsetutkiskelua ja keskusteluja läheisten kanssa.

Tuomas pohtii realistisesti, ettei aika ehkä ole kypsä homoseksuaalisuuden avoimelle käsittelylle uskovaisissa piireissä.

– Toivon kuitenkin, ettei kukaan ymmärtämättömyyttään loukkaisi ketään ja näin aiheuttaisi kärsimystä lähimmäiselle, Tuomas sanoo. Liisakin haluaa lievittää kanssaihmistensä turhaa kärsimystä.

– Haluaisin uskoa sellaiseen Jumalaan, joka rakastaa enemmän kuin tavallinen ihminen. Maanpäällinen helvetti on se, jos joutuu esittämään muuta kuin on, Liisa kiteyttää.

Asiallista tietoa haukkumasanojen sijaan

Liisa Kunnari ja Annika Perttula ovat Seta ry:n aktiiveja. Nuoret naiset haluavat jakaa asiallista tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Perttula on kiertänyt puhumassa muun muassa kouluilla.

– Kun nuoret homottelevat toisiaan, he eivät tiedä mistä on kyse, hän sanoo.

– Homoutta ajatellaan kauhean seksikeskeisenä. Seksihän on vain yksi ihmisyyden osa-alue. Ei seksuaalisuus leimaa homoja sen enempää kuin muitakaan, Perttula sanoo.

Sama seksistinen käsitys voi olla Setan toiminnasta. Järjestön tarkoitus on ajaa seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa ja vastustaa yhteiskunnallista syrjintää. Keskeistä on avun tarvitsijoiden tukeminen.

Myös sateenkaariperheitä tuetaan. Järjestön mukaan perhe, jossa vanhemmat ovat samaa sukupuolta, voi olla lapselle aivan yhtä hyvä kasvuympäristö kuin perinteinenkin perhe.

Homous ei näy päälle

Annika Perttulan mukaan yleistä on sekoittaa keskenään seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti. Ajatellaan virheellisesti, että homous näkyy päälle päin. Kuitenkaan kenestäkään ei tee homoa se, ettei hän halua sopeutua perinteisiin miehen tai naisen roolimalleihin.

– Ihmiset pelkäävät sitä, minkä tuntevat huonosti. Monissa perheissä sukupuoliasioista vaietaan, koska ihmiset pelkäävät ja häpeävät jopa heteroseksuaalisuutta. Ollaan huolissaan siitä, sopiiko oma seksuaalisuus tiettyyn muottiin tai keskiarvoon, Liisa Kunnari sanoo.

– Seksuaalinen suuntautuminen on jatkumo, jonka toisessa päässä on homous ja toisessa heterous. On paljon ihmisiä, jotka ovat jotakin homon ja heteron väliltä. Biseksuaalit voivat kokea vetoa molempia sukupuolia kohtaan, Annika tietää.

Nykyisin arvellaan, että seksuaalinen suuntautuminen määrittyy ennen syntymää. Yksi teoria on, että homoseksuaalisuus johtuu äidin alkuraskauden aikaisesta hormonitasapainon vaihtelusta. Äidin erittämät hormonit vaikuttavat sikiön aivojen rakenteeseen. Erilainen aivotoiminta voi selittää, miksi homoseksuaalien käytöksessä ja kiinnostuksen kohteissa on usein lapsesta alkaen vastakkaisen sukupuolen piirteitä.

– Itse olen ollut lapsesta saakka kiinnostunut pukeutumisesta, mikä ei ole pojille niin tavallista, naurahtaa Tuomas.

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi ”Yksi meistä”.

Lähteet:

Juhani E. Lehto & Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana. Lilith 2010.

Mikael Pentikäinen: Luovuttamaton yhdenvertaisuus.  Helsingin Sanomat 29.8.2010, pääkirjoitussivu, A2.

Riikka Vuorijärvi: Pahinta on elää kaapissa.  Kirkko ja kaupunki 14.4.2008.

*     *     *

Lue lisää:

Mikael Pentikäinen: Luovuttamaton yhdenvertaisuus.  Helsingin Sanomat 29.8.2010, pääkirjoitussivu, A2.

Jan Ahonen: Kanadan suurin luterilainen kirkko muutti homokantojaan. Kotimaa24 22.7.2011.

Aimo Hautamäki: Oikea ja väärä. Alustus Perhon suviseuroissa 2.7.2005.

Johannes Leppänen: Arvojen muutosten vaikutuksia kirkossa ja yhteiskunnassa. Agrologi, silloisen kansanedustajan ja SRK:n johtokunnan jäsenen Johannes Leppäsen alustus tiedotustilaisuudessa  26.6.2008 Sievin suviseuroissa.

Juhani E. Lehto & Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana. Lilith 2010.

Kirkkoneuvosto: Kajaanin kirkossa lupa rukoilla rekisteröidyn parisuhteen puolesta

Leanne Waldal: How does “sweetie” become shunned? (Lestadiolaisen lesbon syrjintä ja eristäminen)

Elina Järvinen: Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen (Suomen Kuvalehti 50/2007)

Kirkkokansa ojentaisi käden vähemmistöille. Helsingin Sanomat 30.10.2010, pääkirjoitus.

Johannes Ijäs & Ville Talola: Vanhoillislestadiolaisia edustajia pyytänyt anteeksi kirkolliskokousäänestystään. Kotimaa24 30.12.2010.

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

Kun perheenjäsen kertoo olevansa homo

Piispa Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

R. K.: Nöyryyttävä päätös: kirkko ei kohtele homoseksuaaleja yhdenvertaisina seurakunnassa

Parisuhdelain seuraukset kirkossa: piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle 2010. (Pohjana kirkolliskokouksessa käsittelylle keväällä ja syksyllä 2010.)

Niklas Herlin: Kristityt homoja parantamassa

Seksuaalivähemmistöt EU:ssa

YLEn haastattelupyyntö

Polliisi Karhunen: Uskovainen ja järki

Mikael Pentikäisen tilanneanalyysi

9 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, Aimo Hautamäki, avioliitto, eettisyys, etniset vanhoillislestadiolaiset, Helsingin Sanomat, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, kannanotot, kiellot, kirkko, Kirkko ja kaupunki, kontrollointi, normit, nuoret, Olavi Voittonen, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, Raamatun tulkinta, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko


Uskovaisille on annettava oikeus tuntea, kokea, ajatella ja puhua myös julkisesti ilman jatkuvaa sieluntilan kyseenalaistamista tai pelkoa yhteisön ulkopuolelle sulkemisesta”, vaatii  joensuulainen freelance-toimittaja Topi Linjama Kalevassa.

Linjaman mukaan  vakavaan tilanteeseen on pohjimmiltaan syynä se, että uskovaisten yhteisö, seurakunta, on kohotettu kuuliaisuuden ja uskomisen kohteeksi.  Sitä valvoo rauhanyhdistyksen hienosyinen, hierarkkinen vahvemman valta -järjestelmä.

Hengellisesti tilanne on johtanut siihen, että monet vl uskovaiset eivät voi  uskoa vapaasti, vaan uskoa varjostaa pelko ja kilvoittelussa uskomisen rauha ja ilo kuivettuvat elämäntapanormien ulkonaiseksi noudattamiseksi. Ihmiset mieluummin vain alistuvat ja vaikenevat kuin sanovat ääneen omia ajatuksiaan.

Topi Linjama julkaisi  Kalevassa 29.5.2010 näkemyksensä vanhoillislestadiolaisen yhteisön sisäisestä  vaikenemisen ja pelon kulttuurista. osittain samoja pohdintoja hän on julkaissut myös Kotimaan blogissaan, artikkelissa Eroon hengellisestä väkivallasta (11.5.2010).

Linjama pitää sisäistä vaikenemisen ja pelon kulttuuria syynä myös siihen, että rauhanyhdistyksissä ei ole määrätietoisesti  tartuttu lasten hyväksikäyttöön ja monet hyväksikäyttörikokset on jätetty ilmoittamatta viranomaisille.

 Linjaman mukaan huolestuttavaan tilanteeseen on johtanut liikkeen hienosyinen, huomaamaton mutta tiukka hierarkia sekä yhteisön kohottaminen kuuliaisuuden ja uskomisen kohteeksi.

Vanhoillisestadiolaisuudessa juuri oma yhteisö, seurakunta, on nostettu Jumalan rinnalle uskomisen kohteeksi. Sen perustelemattomille normeille on osoitettava ”kuuliaisuutta”.  Seurakunnan elämäntapaneuvot (ns. ”armoneuvot”) on rinnastettu Raamatun auktoriteettiin.

Linjama kysyy: ”Täytyykö yksilön omatunto sitoa yhteisön neuvoihin, jotka muuttuvat ajan mittaan, vai sopisiko kristityn elämänohjeiksi paremmin kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky? Syntyy epäselvyyttä siitä, liittyvätkö televisiottomuuden kaltaiset elämäntapanormit pelastumiseen, vai riittääkö pelastumiseen yksin Kristus.”

Lääkkeeksi Linjama ehdottaa avointa opillista keskustelua liikkeen sisällä kristinuskon peruskäsitteistä. kuten Jumalan valtakunta, synti, laki ja evankeliumi.

Samoin hän suosittaa, että rauhanyhdistysten johtokunnan tehtävä ja toimivalta tulee arvioida ja määritellä selkeästi maalliselta, yhdistyslain periaatteiden pohjalta, ilman sielunhoidollista erityisasemaa. Tähän suuntaan viittasi myös Mauno Hepola Päivämiehen kirjoituksessaan, jossa hän totesi: ”Jumalan seurakunta ei ole mikään sadoista kansankirkkomme seurakunnista. Se ei myöskään tarkoita rauhanyhdistyksiä tai niiden toimitiloja, sillä ne ovat näkyviä ja ajallisia instituutioita ja yhdistyksiä.”

Linjaman mukaan ongelmien käsittelyä rauhanyhdistyksissä on vaikeuttanut 1970-luvun hoitokokousten selvittämätön väkivallan perintö.

Vanhukset  ja keskipolvi muistavat hoitokokousten kurinpidon. Hoitokokousten toimintamalli on yhä käytössä ja  toimii pelotteena.  Tämä  on johtanut pelokkaaseen vaikenemiseen. Vain yhteisössä vahvoissa asemissa olevat voivat saada äänensä kuuluviin.

Yksittäisiin jäseniin kohdistettu hengellinen väkivalta hoitokokousmenettelyineen on oikeustajun vastaista, toteaa Linjama.  ”Missä on hierarkiaa ja pelkoa, käy helposti niin, että vain vahvat ja rohkeat saavat oikeutta. Jumala on kuitenkin heikkojen puolella. Myös Jumalaa pelkäävien ja Jeesusta seuraavien ihmisten tulee puolustaa heikkoja.”

 

Topi Linjaman kirjoitus Kalevassa:

”Mediassa käytävän pedofiliakeskustelun vuoksi tuntuu välttämättömältä tarkastella joitakin vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön pesiytyneitä vaientamisen ja vallankäytön kulttuureja. Itse tässä yhteisössä kasvaneena olen kohdannut lämmintä yhteisöllisyyttä ja paljon rehellisiä, Jumalaan turvaavia ihmisiä. Olen kokenut ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa”, eli juuri sitä, mitä Paavali kutsuu Jumalan valtakunnaksi.

Ikäväkseni olen silloin tällöin kohdannut myös ihmisten vaientamista, uhkailua ja painostamista uskonnollisella kielellä. Tätä kutsutaan hengelliseksi väkivallaksi.

Hengellinen väkivalta on mahdollista, koska yhteisöön on vuosikymmenten saatossa muodostunut hienosyinen hierarkia. Valtarakennelman seurauksena yhteisössä on pelkoa. Monet varsinkin 1970-luvun hoitokokousajat nähneet pelkäävät, että heidät suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Kun yhteisön lisäksi voidaan sulkea taivaan portit, panokset ovat kovat.

Jeesusta seuraavien ihmisten tulee puolustaa heikkoja

Vanhoillislestadiolaiselle usko ja uskonyhteisö ovat hyvin tärkeitä. Niinpä yhteisö voi pahimmassa tapauksessa viedä jäseneltään miltei kaiken, minkä varaan hän on elämänsä rakentanut. Ei ihme, että moni vaikenee tai kirjoittaa netissä nimimerkin takana. Tiedän yhteisön piiristä pappeja ja puhujia, jotka asemansa säilyttääkseen vaikenevat epäkohdista.

Missä on hierarkiaa ja pelkoa, käy helposti niin, että vain vahvat ja rohkeat saavat oikeutta. Jumala on kuitenkin heikkojen puolella. Jeesus osoitti elämällään, mitä se merkitsee käytännössä. Myös Jumalaa pelkäävien ja Jeesusta seuraavien ihmisten tulee puolustaa heikkoja.

Hierarkia pysyy pystyssä esimerkiksi siksi, ettei rauhanyhdistysten johtokunnissa aina tiedetä, mitä niiden toimenkuvaan kuuluu. Jos rauhanyhdistys on maallinen yhdistys, sen tulee noudattaa yhdistyksen sääntöjä.

Nyt joidenkin rauhanyhdistysten johtokunnat katsovat oikeudekseen hoitaa yhdistyksen jäsentä, jos hänen elämäntapansa, käytöksensä ja mielipiteensä poikkeavat totutusta.

Toisinaan nämä hoitotilaisuudet ovat silkkaa hengellistä väkivaltaa. Tällaisia kokouksia eivät tue yhdistyksen säännöt eikä uskoakseni myöskään yhteisön jäsenten enemmistön oikeustaju. Siksi niiden järjestäminen on lopetettava. SRK:n, joka toimi aktiivisesti 70–80-lukujen hoitokokouksissa, tulisi olla aloitteellinen tuolloin syntyneiden epäterveiden käytäntöjen kitkemiseksi.

Johtokuntien puuttuminen yksittäisten kristittyjen elämään palautunee käsitykseen, jonka mukaan yksilön on oltava kuuliainen seurakunnalle.

Tuleeko yhteisölle olla kuuliainen niin kuin Jumalalle?

Olisikin syytä pohtia, mikä on uskonyhteisön tehtävä suhteessa yksittäisen kristityn uskonelämään. Voiko uskomisen kohteena kolmiyhteisen Jumalan ohella olla yhteisö, ja tuleeko yhteisölle olla kuuliainen niin kuin Jumalalle? Täytyykö yksilön omatunto sitoa yhteisön neuvoihin, jotka muuttuvat ajan mittaan, vai sopisiko kristityn elämänohjeiksi paremmin kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky?

Kun usko ja yhteisön normit sekoittuvat toisiinsa, syntyy epäselvyyttä esimerkiksi siitä, liittyvätkö televisiottomuuden kaltaiset elämäntapanormit jollain tavalla pelastumiseen, vai riittääkö pelastumiseen yksin Kristus.

Seurakuntapäivillä ja rauhanyhdistysten keskusteluilloissa voisi selvittää, mitä tarkoitetaan esimerkiksi Jumalan valtakunnalla, synnillä, lailla ja evankeliumilla. Onko Jumalan valtakunta näkyvä ihmisten joukko vai jotain muuta? Onko synti vain sitä, että sydän luopuu Jumalasta vai myös sitä, että ihminen luopuu yhteisön normeista? Kuuluvatko ”neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat” evankeliumiin vai lakiin? Näkökulmia keskusteluun löytyy Raamatusta sekä sitä selittävästä kristinopista ja evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjoista.

linjamasuunta1

Keskustelu on ohitettu uhkailemalla keskustelua toivovia uskovaisia

Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ongelmat on pyritty hoitamaan hiljaisesti, yhteisön sisällä.

Se on tarkoittanut samalla sitä, että hierarkiaa ei ole tarvinnut purkaa. Kritiikki on voitu ohittaa siirtämällä katse kritiikistä kritisoijaan ja asettamalla hänen sieluntilansa kyseenalaiseksi.

Kritisoijaa on ohjattu toivottuun suuntaan korostamalla kuuliaisuutta tai sitä, että ”kristillisyydessämme on aina ymmärretty näin”. On voitu sanoa, että usko avaa ymmärryksen tai että epäkohtiin puuttuva jopa ”nousee Jumalan valtakuntaa vastaan” tai ”rakentaa eriseuraa”.

Viimeistään pedofiilien uhriksi joutuneen Minnan traaginen kertomus (HS 1.5.) osoittaa, että vaikenemisen ja vaientamisen tie on kuljettu loppuun. Kulttuurin on muututtava avoimeksi ja tasa-arvoiseksi, jottei yhdellekään ihmiselle enää tapahtuisi tämän yhteisön sisällä mitään vastaavaa.

Yhteisöön kuuluville on annettava oikeus tuntea, kokea, ajatella ja puhua myös julkisesti ilman jatkuvaa sieluntilan kyseenalaistamista tai pelkoa yhteisön ulkopuolelle sulkemisesta. Menneisyyden kipupisteet on kohdattava ja vahingollisista toimintamalleista on luovuttava.

Kristinuskon perussanoman kannalta hierarkian purkaminen ja hengellisestä väkivallasta luopuminen ei ole ongelma, pikemminkin päinvastoin. En myöskään usko, että näkyvä yhteisö hajoaa avoimuuteen. Oman kokemukseni mukaan avoin keskustelu voi auttaa ihmisiä löytämään uudelleen rakastavan yhteisön sekä elämän ja kuoleman ylitse kantavan elävän uskon.”

Topi Linjama
Kirjoittaja on joensuulainen freelance-toimittaja

*    *    *

”Pelko on totta tänä päivänä meikäläisyydessä”

Yhä useampi 1970-90-luvulla syntyneiden sukupolveen kuuluva vanhoillislestadiolainen on oivaltanut, että rauhanyhdistyksen toimintamekanismeissa ei ole kaikki kunnossa.

Sekä vl-uskovaisille että ulkopuolisille evankelis-luterilaisen kirkon suurin herätysliike vaikuttaa olevan hämmentävässä tilassa, jossa valtionsyyttäjä on ilmoittanut käynnistävänsä tutkimuksen rauhanyhdistyksissä tapahtuneista pedofiliarikosten vyyhdestä, ihmisoikeusjuristit ovat todenneet liikkeen ehkäisykieltoon liittyvien menettelyjen loukkaavan perustuslakia ja liikkeen johdon käsitys rippisalaisuudesta on Suomen rikoslain vastainen.  

Topi Linjama toteaa blogissaan: ”Hengellistä väkivaltaa tai ihmisten vaientamista ei pidä enää sallia. Vahinkoa on tehty jo tarpeeksi.”  Linjama kertoo joutuneensa myös itse henkilökohtaisesti painostuksen kohteeksi vuosi sitten, keväällä 2009. ”Siinä kokouksessa, jossa istuin, ei puhuttu sanaakaan armahtavasta ja rakastavasta Jumalasta eikä siellä tarvittu ensinkään Raamattua. Kokous vastasi sitä, mitä evlut kirkko kutsuu hengelliseksi väkivallaksi.”

Kalevassa julkaistu Linjaman puheenvuoro on herättänyt keskustelua. Nimimerkki Palmu totesi Hakomajassa:

”On kokemusta ihan lähivuosikymmeneltä siitä, että juuri edellä mainittuja keskeisiä käsitteitä on yritetty ottaa käsittelyn ja keskustelun piiriin esim. kansanopistoissa järjestetyillä Raamattutiedon kursseilla.

Mikäli tällaiset kurssit ja raamattukeskustelut noudattavat tarkasti etukäteen annettua opillista esiymmärrystä asioista, kaikki sujuu ristiriidattomasti. Jos taas on ryhdytty rehellisesti avaamaan omassa mielessä pyöriviä ristiriitaisuuksia ja kysymyksiä opista tai syntikäsityksestä, seuraukset ovat olleet surullisia hoitokokouksineen.”

Nimimerkki Reflektio eritteli Hakomajan keskustelussa yhteisön jäsenten hienostuneita kielellisen manipuloinnin tapoja, joilla hierarkiaa ja vallankäyttö naamioidaan teeskennellyksi huolenpidoksi lähimmäisen sielusta:

”Hierarkian olemassaolo kielletään jyrkästi liikkeen sisällä. Usein kuultuja sanontoja ovat: ”Me olemme tasapäistä joukkoa” tai: ”Ei ole Jumalan valtakunnassa isäntähenkeä eikä emäntähenkeä vaan joukko heikkoja jumalanlapsia.”

Tavallista on myös heikoksi tekeytyminen, joka on mielestäni aivan eri asia kuin todellinen heikkous. Heikoksi tekeytyminen kätkeytyy usein pahentumisen taakse. Puhuteltavalle todetaan: ” Emmehän me halua tahallamme pahentaa Jumalan seurakuntaa tai heikkoa veljeä tai sisarta.”

Heikoksi tekeytymistä on kuultavissa myös seuraavan kaltaisissa lausahduksissa: ” Minä tunnen itseni aivan laitimmaiseksi Jumalan lasten joukossa, mutta rohkenen ottaa esille…”. Tai: ” Minä tunnen vaellukseni niin epäonnistuneeksi ja enkä tunne olevani mahdollinen lausumaan…”

Nimimerkki Siansaparo totesi VL Foorumilla:

”Topin kirjoitus on hyvä. Pelko on totta tänä päivänä meikäläisyydessä. Sitä ovat sanoneet jotkut vl-papit miullekkin: pelko tulee esiin sielunhoidollisissa keskusteluissa. Ja olen saanut kuulla siitä koko elämäni myös ”tavallisilta” vl-ihmisiltä: ”Eihän tätä uskalla ääneen sanoa, ettei joudu hoitokokoukseen”.

Kalevan pääkirjoitus 6.5.2010

Myös Kalevan pääkirjoituksessa  6.5.2010 kiinnitettiin huomiota rauhanyhdistysten vallankäytön mentelmiin,  jotka ovat lisänneet esimerkiksi  pedofiilirikollisten toimintamahdollisuuksia:

”…etenkin tiukoissa uskonnollisissa yhteisöissä on piirteitä, jotka tekevät niistä otollisia ympäristöjä pedofiilisten taipumusten toteuttamiselle.

Näissä liikkeissä on esimerkiksi hengellisessä auktoriteettiasemissa olevia henkilöitä, joiden tekoja tai näkemyksiä ei voi seurauksitta uhmata. Myös oman liikkeen maineen varjelu voi mennä yksilön oikeuksien ja lastensuojelun ohitse.

Hätkähdyttävää on se, että sellaiset henkilöt, jotka ovat pyrkineet nostamaan omat tai tuntemansa hyväksikäyttötapaukset liikkeessään julki, ovat joutuneet rajun painostuksen tai parjauksen kohteeksi.

Näissä tapauksissa ei voi toivoa muuta kuin sitä, että ihmiset kielteisistä kokemuksistaan huolimatta rohkaistuvat nousemaan harhautunutta hengellistä auktoriteettia vastaan. Yhden ihmisen ulostulo voi toimia hyvänä esimerkkinä muille saman kohtalon kokeneille.”

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoivat Topi Linjama Kalevassa sekä Nestori tänne kooten ja kommentoiden.

Lue myös:

Topi Linjaman analyysi: SRK vahvisti laulukirjauudistuksessa seurakunnan auktoriteettia

Topi Linjama:  Vanhoillislestadiolaisuuden hiljaisuus ja pelko. Kaleva 29.5.2010, s. 28.

Topi Linjama: Eroon hengellisestä väkivallasta  (Vihreässä valossa -blogi Kotimaa24:ssä)

Epäkuluttajan blogi

Alaranta: Kokousta pukkaa, “ollaan hänestä huolissaan”, porukalla

Jemima: Tämän päivän pakkokeskusteltavat aiheet, eli kuumat perunat vanhoillislestadiolaisuudessa

Puhuja rauhanyhdistyksellä: “Olet noussut Jumalanvaltakuntaa vastaan!”

Miksi teatteri on syntiä? (Pastori Stiven Naatuksen hyllytystapaus.)

Eroon hengellisestä väkivallasta  (Pekka Asikainen, Topi Linjama)

Asteriski: Rippisalaisuuden purku ei auta, kirkon puututtava SRK:n rippiopetukseen ja väkivaltaan

Hautamäki: “Keskustelutilaisuuksissa jokaisella on vapaus ilmaista mielipiteensä”

Mauno Hepola: Uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan. Päivämies 21/2010.

Hoitokokous (Wikipedia)

Juho Kalliokoski:  Laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

Hoitokokoukset pitää selvittää!

Uskoni uskontoon teki kupperiskeikan

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

Tuiralainen: Väkivallan peittely leimaa vanhoillislestadiolaista liikettä – ja samoin kirkkoa

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

”Verkkokeskustelu on lestadiolaisuuden toinen todellisuus”: Kirkkohallituksen verkkokeskustelija Meri-Anna Hintslan haastattelu. Kotimaa24, 26.9.2010.

19 kommenttia

Kategoria(t): 1900-luku, 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, ahdistus, eettisyys, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, eriseura, erottaminen yhteisöstä, hajaannukset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, Jumalan sana, kaksinaismoralismi, Kaleva, käskyt, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kilvoittelu, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, kymmenen käskyä, lapset, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, Raamattu, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, sananvapaus, sensuuri, seurakunta, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, televisio, televisiokielto, totteleminen, tulevaisuus, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhtenäisyys, yksilöllisyys

”Nettikeskustelulla lakihenkeä vastaan”


Nettikeskustelu työkalu lakihenkeä vastaan  boat Pien(Kirjoitus Suomi24-palstalla)

Näitä elämän tärkeimpinä pitämiäni asioita miettiessäni ja nämä ”palstat” löydettyäni olen suuresti iloinnut täällä käytävästä keskustelusta. Olen kai asunut tähän saakka jossakin luolassa, koska niin vähän aikaa olen saanut hengittää näitä raikkaita tuulia. Siksi haluan tässä todeta, että pitämällä yllä näitä keskusteluja ja puhumalla vallitsevista epäkohdista täällä, autamme jo siten asiaa.

Kovin monessa muussa paikassa asioiden kyseenalaistaminen tukahdutetaan. Joku taisi tuolla aiemmin mainita, että meillä ei ole keskustelukulttuuria. Ehkä se on yksi syy.

Hahmo 1Olisiko ongelma kuitenkin vielä syvemmällä: Asioiden kyseenalaistaminen koetaan valtavan pelottavaksi asiaksi. Kyseenalaistaja itsekin pelkää. Pelkää tulevansa tuomituksi. Samoin kuuntelija pelkää ja siksi helposti tuomitsee kyseenalaistajan. Ainut ratkaisu monille on vaieta asioista.

Helpoin ratkaisu on asettua tuomarin paikalle tai siirtyä pelkästään muiden rivissä nyökyttelijöiden rinnalle. Tuttua ja turvallista? Ainakin niin kauan turvallista, jos ei koskaan edes kuuntele omalle kohdalleen Jumalan sanaa. ”Kulkee vain tässä matkasaatossa”, vuodesta toiseen, nuoruudesta vanhuuteen, koskaan itse omalle kohdalleen asiaa ajattelematta.nettikeskustelu 2 Pien

Toivon itse, että me 70-luvun nuoret olisimme se viimeisin sukupolvi, joka on kadottanut tärkeimmästä asiasta sen raittiuden, joka sille kuuluu. Me ja meidän vanhempamme edustamme mielestäni tiukinta lakihenkisyyttä, joka siionissamme on nyt vallalla. Sen juuret istutettiin varmaankin 60-luvulla vallinneiden voimakkaiden henkilöiden johdolla. Moni heistä on nyt poissa, mutta aivan liian moni saa vielä nostetuksi oman lakihenkisen tahtonsa esiin. Viimeisimmän vuoden aikana toki osa näistä vaikuttajista on luopunut näennäisesti asemastaan, hyvä edes niin.

Toivon todella, että meidän lapsemme ja lastemme lapset saisivat elää raittiimmassa ja avoimemmassa ilmapiirissä, minkä näen oman sukupolveni ja ja meidän vanhempiemme aikaan saamaksi.

Olen itse nuorena käynyt kansanopiston. En ole halunnut omia lapsiani kannustaa opistoon erityisesti tämän asian vuoksi. He kyllä ovat saaneet opetusta lakihenkisyydestä aivan riittämiin muidenkin tahojen kautta. (En tosin tunne opistojemme tämän hetken tilannetta.)

Jos alkuperäinen ajatukseni hukkui monisanaisuuteni ja epäselvän ilmaisuni joukkoon, mainitsen sen vielä kerran: Nämä keskustelut tällä palstalla [Suomi24] ja samoin Mopin palstalla ovat jo omata osaltaan avaamassa ihmisten mieliä huomaamaan niitä valtavia epäkohtia, jotka ahdistavat monia taivaan tien matkaajia nykyisin kuulemassamme julistuksessa.Nettikeskustelu 3

Meistä kukaan ei varmaankaan voi kovin nopeasti saada kääntymään näinkin raskaskulkuista ”alusta”. Ja eihän me ihmisvoimin sitä tehdä.

Haluan ainakin itse uskoa, että juuri nämä palstat ovat se työkalu, joka meille nyt on annettu käyttöön. Itse olen suorastaan haltioitunut löydöstäni. (kiitos Kalevan/S. Lohen historiakirjan uutisointi).

 (Nimimerkki ”Perttu” Suomi24-palstalla 29.12.2007)

Lue myös:

Hautamäki: “Keskustelutilaisuuksissa jokaisella on vapaus ilmaista mielipiteensä”

Opillinen harha puhujienkokouksissa 2007

Armoneuvot päälaellaan

“Meistä on tullut kaksinaamaisia”

Synnit  (ns. syntilista)

3 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 2000-luku, ahdistus, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, historia, itsesensuuri, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kristinoppi, lakihengellisyys, Mopin palsta, nettikeskustelu, normit, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, retoriikka, SRK ry., SRK:n johtokunta, tuomitseminen, uskon perusteet, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys

Kilvoittelu armon varassa


Kun täällä jo käsiteltiin armoneuvojen käsitettä, jossa olemme yleisessä puheenparressa ajautuneet harhapoluille, lienee soveliasta jatkaa kielenkäytön pohdintaa. Kielellä  ja käsitteillä luodaan uskonkäsitys , jonka varassa nekin vaeltavat, jotka eivät ehkä itse perehdy Raamattuun ja kristinoppiin.

Toinen meillä vääristyneenä esiintyvä käsite on kilvoittelu. Ei se ole yksi tai kaksi kertaa, kun sananjulistaja puhuttelee kuulijoita ja kehottaa kilvoittelemaan ja torjumaan ”syntiä ja saastaisuutta” ja nimenomaan nimeltä mainittuja syntejä.

Tämä saattaa monesta kuulostaa oikeanoloiselta, ”yksinkertaiselta uskolta”, mutta se ei todellisuudessa ole sitä. Todellinen kristillisyys on vielä yksinkertaisempi asia – mutta silti vaikeampi järjelliselle rakentaja-ihmiselle ottaa vastaan.

Kristillisten käsitteiden vääristymiin  ja harhaanjohtavaan sananjulistukseen on olemassa selityksiä. Keskeinen selittävä tekijä lienee kristillisyydellemme tyypillinen konkreettinen ajattelutapa. Taipumus konkreettiseen ja samalla auttamatta pinnalliseen hengelliseen ajatteluun nousee historiallisesti tarkastellen tietenkin suoraan pietismistä.

Kuten on monta kertaa tullut todetuksi, synti ymmärretään konkreettisesti moninaisiksi vältettäviksi teoiksi, ja jopa Jumalan valtakuntakin ymmärretään konkreettisesti silminnähtävänä, organisoituneena yhteisönä. Niinpä taipumus tulkita uskonkysymyksiä hyvin konkreettisesti on johtanut siihen, että myös itse uskossa osoitetaan olevan konkreettisia tunnuspiirteitä.Heprealaiskirje 1

Kuitenkin, puhtaan evankeliumin uskominen vaatii vahvaa uskallusta näkymättömään, ei-konkreettiseen (Hepr. 11:1). Vain se tarjoaa todellisen vapahduksen. Muunlainen asennoituminen merkitsee kiinnittäytymistä näkyväiseen, ajalliseen, ihmiseen ja tämänpuoleiseen. Tätä lienee monen kristillisyyden nykyopetukseen sopeutuneen vaikea ymmärtää. Suosittelen kuitenkin yrittämään.

Miten kilvoitus sitten pitäisi ymmärtää?

Ensinnäkin on syytä korostaa, että kilvoitus ei todellakaan merkitse kilvoitusta torjua pahaa maailmaa täältä ”hyvästä valtakunnasta” käsin. Kilvoitus ei merkitse yksittäisten normeissa kiellettyjen (synniksi määriteltyjen) tekojen välttelyä. Kilvoitus merkitsee sen sijaan Jumalan Pojan armon tarkastelua kristityn oman elämän näkökulmasta.

Kilvoittelulla uskovainen haluaa  säilyttää Kristuksen vanhurskauden elämän tärkeimpänä asiana. Ettei mikään muu asia, tapakulttuurin tai perinnäissäännön noudattaminen, nousisi tärkeämmäksi kuin puhtaan armon varassa vaeltaminen.

Tässä on kaksi näkökohtaa. Toisaalta meidän tulee kilvoitella siinä, että tunnistamme ja tunnustamme oman huonoutemme Jumalan edessä. Sillä kuten Luther katekismuksessa korostaa: Kristityn elämään kuuluu kamppailu vanhan ihmisen ja uuden ihmisen välillä, ja siinä jäämme näkemään itsemme kokovikaiseksi  (peccator). Toisaalta meidän tulee kilvoitella siinä, että pidämme ainoana apunamme ja lääkkeenämme Jumalan täydellistä armoa. Tällöin olemme pukeutuneet täydelliseen vanhurskauteen.  Uskovainen on samalla kertaa vanhurskas ja syntinen (simul iustus et peccator).

Kilvoittelua ei siis ole se, että olemme kuuliaisia seurakunnalle, kun noudatamme perinnäissääntöjä, niitä niin sanottuja ”armoneuvoja”. Sen sijaan me olemme silloin joutuneet suoraan lain alle, ”ojasta allikkoon”. Juuri nämä yhteiset normit, joiden rikkominen katsotaan synniksi ja jopa peräti uskon kieltämiseksi, ovat sitä lakia (kristitylle).

Kilvoittelua on meille riittämiin juuri tässä, että kuuliaisuus seurakunnalle ei pääsisi tulemaan kristityn ja puhtaan evankeliumin väliin. Jos kristillisyydessä asetetaan sitovia normeja noudatettavaksi, silloin vääjäämättä niin käy. Näin on käynyt.

Luther kirjoittaa Isossa Katekismuksessa: ”Se [synti] pysyy meissä lihamme tähden, jota yhä kannamme mukanamme. – – Siksi kristikunnassa kaikki on olemassa sitä varten, että saisimme sen keskuudessa sanan ja merkkien välityksellä joka päivä elämämme loppuun asti sulaa syntien anteeksiantamusta. Se tapahtuu omantuntomme lohduksi ja rohkaisuksi. Pyhä Henki vaikuttaa näin sen, ettei meihin jäänyt synti pysty meitä vahingoittamaan.”

Lain alla elävistä Luther toteaa: ”…kristikunnan ulkopuolella, missä ei ole evankeliumia, ei ole myöskään anteeksiantamusta. Siellä ei liioin voi olla mitään pyhyyttä. Itse ovat itsensä heittäneet ulos ja erottaneet kristikunnasta ne, jotka yrittävät etsiä ja ansaita pyhyyttä omin teoin eivätkä etsi sitä evankeliumista ja syntien anteeksiantamuksesta.” (Iso Katekismus, 381.)

Uskomisessa huomion ei siis pidä asettua synnin välttämiseen vaan Kristuksen sovitustyöhön, armoon. Yksin sen varassa on pelastus.

Tämän kaksoisvalotuksen näkymän tavoitti 1800-luvun uskovainen, kalastaja ja lauluntekijä Gustaf Skinnari.

Kirkasta, oi Kristus, meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydän Jumalan.
Uskon silmä kiinnitä
aina kohti ristiä.

Ei siis alla kiusausten
epäillä nyt tarvitse,
eikä tiellä huokausten
epätoivo vallitse,
kun on täysi sovitus,
sielun turva, pelastus.

perämeri

(Kirjoitti: ”Verstaalla pohtija”)

Lue myös:

Luther: Iso Katekismus

Syntikäsitys

3 kommenttia

Kategoria(t): armo, elämäntapa, hengellisyys, historia, kiellot, kilvoittelu, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, opilliset kysymykset, pelastus, pietismi, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, synnit, uskon perusteet