Olisin halunnut äidin syliin

”Itken nuoruutta joka loppui liian nopeasti ja keski-ikää joka siintää liian kaukana. Itken lapsia jotka jäävät sylittämättä ja miestä joka jää suutelematta. Itken päiviä joina aurinko ei nouse ja öitä joina kuu tuijottaa kasvojani kuolemankalpeana. Itken iloa joka katosi ja surua joka on kätkettävä.” – Pauliina Rauhala: Taivaslaulu.

–  Minulla on yksi ainoa muistikuva sylissä istumisesta tai pikemminkin äidin syliin pyrkimisestä. Alle kouluikäisenä pelkäsin joulupukkia. Pyrin äitini syliin, mutta olin jo tuolloin, alle kouluikäisenä, ”liian iso tyttö pelkäämään” ja ”liian iso syliin”.  – Nimimerkki ”Sairaanhoitaja”.

*     *     *

–  Kyse on ahtaalle ajettujen, väsyneiden naisten epätoivosta. Heidän äitiytensä kestää usein vuosikymmenien ajan ja he ovat paljon lasten kanssa yksin. Neuvottomuus sekä hoivaan että kasvatukseen ja ehkä myös oman elämäntilanteen vaihtoehdottomuuteen voi purkautua tällaisena. – Tutkija Johanna Hurtig äitien harjoittamasta väkivallasta, joka ilmeni lasten kokemuksissa, tutkimuksessa Taivaan taimet. Kaleva 16.10.2013.

Lapsen puheenvuoro

Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirjan Usko, toivo ja raskaus aikaansaama julkinen keskustelu on repinyt minussa, 12-lapsisessa

Advertisement

Ulkopuolinen. Pakolainen.

Luin Jennin kirjoituksen Häpeästä rohkeuteen ja ajattelin kirjoittaa omista kokemuksistani.  Hänen kokemuksensa tuntuu tutulta.  ”Ulkopuolisuuden tunne.” Se kosketti. On muitakin jotka ovat kokeneet saman kuin minä.

Itselläni oli läpi lapsuuden aina jokin tunnistamaton, mutta selvästi erilaisuuden, vierauden ja ulkopuolisuuden tunne. En osannut selittä sitä itsellenikään mistä oli kysymys. Olen ollut sen ymmärtämisessä täysin jumissa. Olen nyt, 35-vuotiaana, terapian läpikäyneenä ja perheellisenä työstänyt lapsuuden kokemuksia aika paljon. Kun saa omia lapsia, näitä asioita alkaa katsoa toisella tavalla.

Jokin avain lukkoon oli lukea Hanna-Leena Nissilän kirjoituksesta, miten kääntöpuolena

Kasvoitko uskovaisessa suurperheessä?

 

Tahdotko kertoa kokemuksistasi suurperheen jäsenenä?

Opiskelija Tuuli Leinonen pyysi jokin aika sitten  blogin lukijoilta kuvauksia lapsuudesta vanhoillislestadiolaisessa suurperheessä. Hän on saanut jonkin verran vastauksia tiedusteluunsa, mutta valmistuakseen graduun tarvitaan vielä kertomuksia monipuoliseksi tutkimusaineistoksi. Kerro siis sähköpostitse kokemuksistasi ja tunteistasi lapsuudesta suurperheessä, mielellään 7.5. mennessä.

Voit kertoa lapsuudenkokemuksistasi vapaamuotoisesti. Tutkija on ennalta muotoillut muutamia kysymyksiä vastaamisen helpottamiseksi (ks. alla). Kysymykset on kuitenkin tarkoitettu vain suuntaa-antaviksi, ja voit muotoilla vastauksesi haluamallasi tavalla.

Tuulin ohjeita ja vinkkejä

”Olen sosiaalipsykologian opiskelija Tampereen yliopistosta, ja käsittelen pro gradu -tutkielmassani vanhoillislestadiolaisessa uskonyhteisössä vallitsevaa kielteistä suhtautumista raskauden ehkäisyyn.

Tutkielmaani varten pyrin keräämään mahdollisimman monipuolisen kokoelman kuvauksia suurperheen arjesta ja sen herättämistä tunteista kaikessa rikkaudessaan.

Jos sinulla on kokemuksia suurperheen jäsenyydestä (äiti, isä, lapsi) entisenä tai nykyisenä vanhoillislestadiolaisena, pyytäisin sinua kirjoittamaan minulle kokemuksistasi. Toivoisin kertomuksesi käsittelevän kokemaasi suurperheen arkea realistisesti kaikkine puolineen. Voit kirjoittaa omin sanoin, ja halutessasi voit lähestyä ilmiötä esimerkiksi seuraavista näkökulmista:

– Millaisena olet kokenut suurperheen jäsenyyden?

– Oletko kokenut saavasi itse päättää perheesi koosta?

– Onko perheessäsi ilmennyt uupumiskokemuksia? Mistä arvelet niiden johtuneen?

– Toivoisitko tai olisitko toivonut, että perheesi lapsiluku olisi (ollut) pienempi tai suurempi kuin se on?

– Miten raskaudet ja synnytykset ovat vaikuttaneet kehoosi ja kehonkuvaasi?

Kertomuksesi muodon ja pituuden voit kuitenkin määritellä itse, ja edellä luetellut kysymykset on tarkoitettu vain suuntaa antaviksi. Lyhyetkin kertomukset ovat tervetulleita!

Käsittelen aineistoa täysin luottamuksellisesti ja poistan aineistosta kaikki tiedot, joista vastaajien henkilöllisyyden voisi tunnistaa. Halutessasi voit

Tunteet ja arki suurperheessä – kerro kokemuksistasi graduntekijälle

Onko sinulla henkilökohtaisia kokemuksia elämästä lestadiolaisen suurperheen jäsenenä? Nyt on tilaisuus saattaa ainutkertaisia henkilökohtaisia kokemuksia ja oivalluksia tutkimuksen aineistoksi.

Tampereen yliopistossa opiskeleva Tuuli Leinonen toivoo kuvauksia henkilökohtaisista kokemuksistasi. Hän on laatimassa aiheesta pro gradu -tutkielmaa, jossa hän tarkastelee vanhoillislestadiolaisen liikkeen kielteistä suhtautumista raskauden ehkäisyyn.

Mitä seuraamuksia tästä on ollut sinun elämässäsi, lapsena, nuorena ja aikuisena? Millä tavoin 

Vl-liikkeen jättänyt Matias: Elämä on lahja

Matias Säily erosi vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä (=vl-liikkeestä) kymmenen vuotta sitten, 16-vuotiaana.

Sitä ennen hän oli elänyt koko lapsuutensa ja nuoruutensa vl-uskovaisten yhteisön piirissä. Lapsena liikkeen uskomukset herättivät hänessä pelkotiloja, esimerkiksi puheet ”pedon merkistä” ja helvetillä pelottelu.

Kuva: Youtube.

– Makasin lapsena sängyssä ja itkin, koska pelkäsin joutuvani helvettiin. Syyllisyydentunto oli kolossaalinen, jos olin vaikkapa katsonut televisiota kaverin luona. Mietin silloin sellaisia asioita, joita lapsen ei kuuluisi edes miettiä, Säily muistelee.
– Olen kokenut tulleeni huijatuksi.

Hänellä on myös kauniita ja arvokkaita muistoja liikkeen tarjoamasta vahvasta yhteisöllisyydestä ja keskinäisestä, turvallisuuden tunnetta lisäävästä yhteenkuuluvuuden kokemuksesta.

Kun liikkeestä eroamisesta on kulunut jo kymmenen

Kipeimpiä asioita elämässäni

– En voi sanoin kuvailla, millaisen kiirastulen läpi kuljin tämän tilanteen eteen. Mitä tunsin sydämessäni, kun koin, että olen tuomittu helvettiin sen vuoksi, että en pysty ottamaan lapsia vastaan ja hylkämään heitä emotionaalisesti. Edelleen en tiedä olenko toiminut oikein.  Onko todellakin niin, että päästäkseni taivaaseen, minun pitää uhrata lapseni, ajaa itseni ja perheeni totaaliseen katastrofiin? Asian kipeyttä ei kukaan, joka ei itse ole sitä kokenut voi ymmärtää. Kohta olen kymmenen vuotta asian kanssa kipuillut…ehkä kipuilen elämäni loppuun asti. – – Pahinta oli, kun painajaismaisten vuosieni keskellä istuin äitienpäiväjuhlassa, jossa puhuja saarnasi siitä, kuinka äidit joutuvat synnyttämään lapsia helvetissä, jos eivät ole sitä tehneet täällä

Maailmassa

Maailmassa (2004) – Pia Andellin käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva kahdesta erilaisesta lapsuudesta, kahdesta lestadiolaisperheissä kasvaneesta miehestä ja heidän elämänratkaisuistaan.

Musiikki: Timo Hietala. (Produced by Production House/ Liisa Akimoff. Distributor Arte Channel France.)

ooo

Osa 1

Kiusaamista Oulunsalossa

Vitsailu yhdistää ja erottaa. Se luo mukavaa yhteenkuuluvuuden vaikutelmaa  ja usein samalla suljetaan joku yhteisestä piiristä ulos. Se voi naurattaa ja se voi haavoittaa. Milloin se satuttaa kohtuuttomasti? Missä on raja? Tätä pohtii Anna Pesonen kirjoituksessaan, jossa hän kuvaa lapsuuden maisemia ja arvomaailmaa Oulunsalossa. 

Valtaryhmään, enemmistöön, kuuluva kiusaa vähemmistöön kuuluvaa. Tässä uskovaiset toimivat samoin kuin epäuskoiset, ollessaan itse enemmistö. On todennäköistä, että lestadiolaislapset joutuvat useammin kiusatuksi, uskon takia, koska lestadiolaisenemmistö on vain pienessä määrässä Suomen kuntia. 

Siitä huolimatta, että uskontoon liittyvää kiusaamista kouluissa esiintyy, opettajat eivät useinkaan ole tietävinään siitä.  Aihetta ei juuri käsitellä vanhempainilloissakaan. Kysymys on saanut uuden ulottuvuuden kun maahanmuuttajien määrä on kasvanut. Kaivataan entistä enemmän suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä, mutta sitä tulee osoittaa myös kansallisia uskonnollisia vähemmistöryhmiä kohtaan. Toisaalta, lestadiolaisten itsensä harjoittama kiusaaminen on jäänyt keskustelussa piiloon. Liikkeen sisäistä väkivaltaa koskeva tutkimus osoittaa, että vähemmistölläkin on kykyä ja halua kiusata lähimmäistä.

Oulunsalossa on kaksi rauhanyhdistystä. Kirkonkylän Rauhanyhdistyksessä on noin 550 jäsentä ja Salonpään Rauhanyhdistyksessä jäseniä on noin 130. Lestadiolaisia on asukkaista moninkertainen määrä, sillä kaikki eivät liity rauhanyhdistyksen jäseneksi ja alaikäisiä on suurperhiden ansiosta ennätysmäärä. Ehkäisyä pidetään syntinä.Kunnan väki onkin Suomen nuorinta ja hedelmällisintä.

Oulunsalossa onkiin väännetty vitsiä esimerkiksi julkisista taideteoksista, kuten Outi Niskasen Tuulipussilegioonasta.

Virallisen selvityksen mukaan Tuulipussilegioona kertoo Oulunsalon kunnan yhteisöllisyydestä sekä vahvojen omantienkulkijoiden vaikutuksesta pitäjässä. Ei-esittävän taiteen etuihin kuuluvat kuitenkin vapaat tulkinnat, ja vääräleuat ovatkin lukeneet teosta kuin piru raamattua. Voimakkaasti lestadiolaisen kunnan tiellä voi nähdä myös … ehkäisyvälineitä.

Muutama lapsi sinne ja muutama tuonne

Ystäväni oli kuullut, kun kahden lapsensa kanssa kaupassa ollut nainen puhui puhelimessa miehelleen. Nainen oli iloinen kertoessaan, että pariskunta voi viedä muutaman lapsistaan samana iltana hoitoon.

Nainen ei siis puhunut lapsesta, eikä lapsista, vaan muutamasta lapsesta. Kommentti ei kenties kuulosta huumorinkukkaselta, jollei ole sattunut asumaan voimakkaasti vanhoillislestadiolaisella alueella.

Ystäväni kommentoi kuulemaansa lakonis-ironiseen tyyliin, että näin täällä pohjoisen huudeilla.

Kun fundamentalistiuskon arvot ovat normi

Olen itse kasvanut täysi-ikäiseksi Oulunsalossa, Oulun naapurissa.

Jos on elänyt vaikutuspiirissä, jossa evankelisluterilainen normi onkin lähes vähemmistö ja vanhoillislestadiolainen vähemmistö on lähes koko normi, muodostuu asenteeksi helposti joko viha- tai huumorimielinen suhtautuminen asetelmaa kohtaan.

Jälkimmäistä vaihtoehtoa kuvaa hirtehinen, ei kuitenkaan missään nimessä loukkaavaksi tarkoitettu, hauskuuttelu.

Teiden varsilla kiusattiin – puolin ja toisin

Suomen fundamentalistisimman kirkkosuuntauksen vaikutuksen alla eläminen tuli esille esimerkiksi siinä, että yläasteen ja lukion opetus oli paikoin värittynyttä, kun opettajina toimi lestadiolaisia.

Osa heistä oli kasvattajina ykkösluokkaa, mutta valitettavan usein jotakin jäi tekemättä tai opeteltiin rajatusta vinkkelistä, kun opettaja ei muuhun pystynyt uskoltaan taipumaan.

Kunnassa oli jonkinlaista kahnausta kahden eri väestöryhmän välillä.

Lestadiolaisperheiden lapset huutelivat 1980-luvulla teiden varsilla, onko muiden lasten kotona televisiota. Jos vastasi kyllä, sai kuulla, että palaa tulimeressä. Se oli pelottavaa toiselle pienelle lapselle.

Haastoin itse lestadiolaiskaveriani koulumatkallamme. Kysyin, voiko hän sanoa hitsi, kusi ja paska. Kaveri toisti kyllä perässä kaiken, mutta itse en uskaltanut sanoa paskaa roisimpaa kirosanaa. Näin siksi, että Jumala tuntui tarkkailevan Oulunsalossa myös meitä pakanoita, eli peruskristittyjä.

Missä raja menee?

Vitsailu on toiminut suhtautumiskeinona. Ikuinen kysymys on, missä raja menee. Mikä saa olla toisen uskontoon liittyen hieman huvittavaa? Ehkä lestadiolaisperheen äitiä itseäänkin voisi hymyilyttää, jos hän esimerkiksi unohtaisi jonkun lapsensa nimen katraan lukumäärästä johtuen.

Taivaspaikoista voi tapella eri suuntausten kesken. Mutta jos Jumala on olemassa, eivät ihmiset näistä taivaspaikoista päätä.

Palatakseni alun aiheeseen lapset ovat totta kai lahjoja. Silti joskus lestadiolaisäitejä on varoiteltu synnyttämästä vauvoja enempää, sillä heidän oma terveytensä voi olla tällöin vaakalaudalla. Lasten lukumäärä voi vain ihmetyttää, itkettää tai naurattaa.

*      *      *

Ajattelemisen aihetta antoi Anna Pesonen. Kommentit: Kapu. – Kolumni on julkastu Satakunnan Kansassa 10.2.2013.

*      *      *

Lue lisää:

AL: Kiusattu teki rikosilmoituksen vanhoillislestadiolaisista. Helsingin Sanomat 26.8.2012.

Alaranta: Jos et uskalla sanoa suoraan, ryhdy hiljaiseen kapinaan, puolusta kiusattua!

Esa Hyytinen: Hoitokokous mursi isän. Helsingin Sanomat, mielipidekirjoitus 5.5.2012.

Kapu: Lempäälän rauhanyhdistyksestä rikosilmoitus

Satu Kreivi-Palosaari: Uskolla kiusaaminen iskee arkaan kohtaan. Kaleva 23.8.2007. Julkaistu Mopin palstalla.

Lestadiolaislapset ja kiusaaminen. Hakomaja, keskustelu.

Aini Linjakumpu & Johanna Hurtig: Hengellinen väkivalta ja vanhoillislestadiolaisuus

Oulunsalo. Hikipedia.

Dr. Propelli: Hengellinen väkivalta voi tuhota työkyvyn ja terveyden

Teletapas: Painostava ilmapiiri sai minut lähtemään

Hanna Pylväinen, etninen lestadiolainen New Yorkissa

Vanhoillislestadiolaisen yhteisön jättäminen merkitsee käytännössä koko entisen elämän hylkäämistä. Nimi poistetaan puhelinluettelosta. – Kirjailija Hanna Pylväinen.

Hanna Pylväinen. Kuva: Tuukka Koski, HS-NYT 7.-13.9.2012.

Näin toteaa palkittu amerikkalainen esikoiskirjailija Hanna Pylväinen. Pylväinen kasvoi Detroitin esikaupunkialueella vanhoillislestadiolaisessa suurperheessä.  Nyt hän on kiitetty esikoiskirjailija,

Kerro tutkijalle uskonnollisesta kotikasvatuksesta

Nyt tutkitaan  lapsuudenkodin uskonnollisen  kasvatuksen                                                                                                                                                                                                                  vaikutuksia myöhempään elämään – kerro omista kokemuksistasi tutkijalle!

Helsingin yliopiston opiskelija Mari Hietala etsii aineistoa uskonnollista kasvatusta koskevaan tutkimukseen. Hietala selvittää sitä, mitä ne ihmiset, jotka ovat kokeneet uskonnollisen kotikasvatuksen vaikuttaneen kielteisesti elämässä, pitäisivät nykytietonsa valossa parempana ratkaisuna kuin sitä, miten heidän omat vanhempansa aikoinaan menettelivät.

Millä tavoin vanhempien olisi ollut parempi toimia toisin?

Ja toisaalta on totta, että monet ovat saattaneet kokea esimerkiksi painostavankin uskonnollisen kasvatuksen tuoneen mukanaan kielteisten seurausten lisäksi myös jotain myönteistä. Näitäkin on  hyvä nostaa esiin.

Omakohtaiset lapsuudenkokemukset lapsen silmin kuvattuna, ja siihen rinnalle ehkä myös nykyisen aikuisen ymmärrys ja tulkinta – niistä voi rakentua uutta tietoa tarjoavaa aineistoa tutkijalle. Ja  nykypäivän perheenisille ja -äideille.

Kyseessä on pro gradu -tutkielma. Lähetä kirjoituksesi sähköpostitse 3.2.2013 mennessä.