Avainsana-arkisto: lestadiolaisuus ja naispappeus

Eristettynä ja ulossuljettuna suviseuroihin


kriisi1Enää harvemmin jaksan provosoitua tervehtimättä jättämisestä, tuomitsevista katseista tai ikävistä sanoista, vaikka ne pahalta tuntuvatkin. Vääryyteen pitää väsymättä puuttua, mutta lopulta lohduttaudun siihen, että jokaisessa hylätyssä Kristus itse murtuu ja rukoilee: ”Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.  – Ystävien tuella säilytin työkykyni. Sielun toipumisessa on sen sijaan mennyt vuosia.  – Risto Leppänen lehtikirjoituksessaan Ulossuljettujen suviseurat.

Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä väkivaltaa ja naisten mitätöintiä vastustaneen uskovaisen kohtalo on joutua ulossuljetuksi ja eristetyksi suvusta ja ystävistä. Herätysliikkeessä on kuitenkin tosiasiassa paljon niitä uskovia, jotka tosiasiassa kannattavat naisten hyväksymistä papiksia ja jotka niinikään ovat huolissaan liikkeessä harjoitettavasta hengellisestä alistamisesta ja väkivallasta (ns. hoitokokousmenettelystä). Mutta he pelkäävät ja siksi he vaikenevat. Yksikään heistä ei käy avoimesti puolustamaan … Lue koko artikkeli…

Mainokset

13 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, Conservative Laestadianism, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, etniset vanhoillislestadiolaiset, hartauskirjoitukset, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, johtajat, johtokunta, lähihistoria, mielenterveys, naisen asema, naispappeus, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, puhujat, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, sielunhoito, sukupuolijärjestelmä, suru, suvaitsevaisuus, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Naisten hengellinen syrjintä on syntiä


Suviseurojen äänimaisemassa kaikuu yksi ääni, vain miehen ääni. Se on se ainoa sopivaksi katsottu, sukupuoleen sidottu, ääni puhumaan ihmisille Jumalasta, herra_puhuu1toistaiseksi. Naista pidetään yhä ”sopimattomana” ja epäilyttävänä tulemaan esille uskomme julkisille foorumeille, ihmisenä jolle Jumala myös antoi äänen ja uskon lahjan. Nainen, ”naisväki”, pysyköön niissä tehtävissä jotka hänelle miehet ovat osoittaneet, kuten tuottamassa uusia jälkeläisiä ja hoitamassa työvuorojansa talkoissa ja myyjäisissä. Julkiset hengelliset tehtävät pidetään edelleen poissa naisten ulottuvilta.

Kyse on syrjinnästä, kyse on vallasta.

Tässä näkyy liikkeen sisäinen jäykistyminen 1900-luvun alun yhteiskunnan ulkonaiseen rakenteeseen, aikaan jolloin syrjintä sukupuolen perusteella oli valtavirtaa yhteiskunnassa. Aikaan jolloin naisella ei ollut äänivaltaa eikä yhdenvertaista semaa juridisesti eikä taloudellisesti, eikä myöskään hengellisesti. Nainen oli miehen alainen esimerkiksi lainkäytössä.

Eikä nyt monikaan älyä sanoa ääneen, että tässä on kyse ihmisopista, miesten itse keksimästä mallista. Sitä saadaan jotkut uskovaiset naisetkin toistelemaan julki mediassa, kuten psyko- ja perheterapeutti Aino Kanniainen tällä kertaa SRK:n tiedotustilaisuudessa. Kanniainen vaikuttaa myös SRK:n perhe- ja diakoniatyöryhmän jäsenenä.

Psyko- ja perheterapeutti, SRK:n perhe- ja diakoniatyöryhmän jäsen Aino Kanniainen ja johtokunnan puheenjohtaja, rovasti Olavi Voittonen. - Kuva: Päivämies.

Psyko- ja perheterapeutti, SRK:n perhe- ja diakoniatyöryhmän jäsen Aino Kanniainen ja johtokunnan puheenjohtaja, rovasti Olavi Voittonen. – Kuva: Päivämies.

SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen ilmoitti … Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, arvot, bans, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, hengellinen väkivalta, hengellisyys, johtajat, johtokunta, Kaleva, kiellot, kirkko, kontrollointi, maallikkosaarnaajat, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, opilliset kysymykset, retoriikka, sananjulistajat, seurat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, ulossulkeminen, vallankäyttö

Tutkijat HS:ssa: Herätysliike elää syvää murrosta


HSname1 pVan­hoil­lis­les­ta­dio­lai­nen lii­ke elää nyt voi­ma­kas­ta mur­ros­kaut­ta, arvioi Helsingin Sanomat 2.1.2014. Lehti perustaa arvionsa tutkijoiden näkemyksiin. Haastateltavana ovat FT Mauri Kinnunen, YTT Johanna Hurtig ja tutkija, pastori Mari Leppänen.

Vii­kon si­säl­lä liik­keen kak­si joh­to­hah­moa on il­moit­ta­nut … Lue koko artikkeli…

14 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, äitiys, ban of birth control, bans, Conservative Laestadianism, eettisyys, ehkäisykielto, ennuste, epäily, erehtymättömyys, fundamentalismi, hajaannukset, harhaoppi, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, Kotimaa, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, Päivämies, pedofilia, pelastus, pelko, pelot, perheettömyys, puhujat, Raamatun tulkinta, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, tulevaisuus, tutkimus, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhtenäisyys, yksilöllisyys

Uutta tutkimusta: lestadiolaisuus ja sukupuoli


PrintTutkijat kokoontuvat pohtimaan lestadiolaisuuteen ja sukupuoleen liittyviä ilmiöitä Lapin yliopiston tutikijaseminaarin Totta ja Tarua -konferenssin työryhmässä, jonka otsikko on Uskonto ja sukupuoli. Esitelmissä, joissa kuvataan käynnissä olevia tutkimuksia, tarkastellaan aihetta monipuolisesti.

Tulossa on kiinnostavaa uutta tietoa ja tuoreita näkökulmia lestadiolaisuuteen ja uskontoon yleensä sukupuolen tutkimuksen ja yhteiskuntatieteiden perspektiivistä.  Esimerkiksi syksyn esikoiskirjailijan Pauliina Rauhalan romaani Taivaslaulu on jo nyt myös akateemisen tutkimuksen kohteena.

Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat keskeinen osa uskonnollisten liikkeiden ja yhteisöjen opillisia rakenteita, käytäntöjä sekä vallan muotoutumisen ulottuvuuksia. Esitelmissä keskitytään uskonnon sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden välisten suhteiden tarkasteluun.

Kiinnostavana nähdään erilaiset kulttuurisesti ja sosiaalisesti rakentuneet tavat, joilla uskonnot ja uskonnolliset yhteisöt muovaavat sukupuolta, seksuaalisuutta ja sukupuoleen sidottua toimijuutta. Tämä ilmenee avoimimmin sellaisissa käytännöissä kuten naisten sulkeminen puhujainstituution ja pappeuden ulkopuolelle.

Tämän lisäksi kiinnostuksen kohteena ovat myös sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvien uskonnollisten määräysten tuottamat seuraukset: miten sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät normit ohjaavat yksittäisiä uskonnollisen yhteisön jäseniä ja millaisia vaikutuksia sillä on yksityiselle ihmiselle ja koko yhteisölle.

Tällaisia ovat tyypilisesti esimerkiksi lestadiolaisuudessa seurusteluun ja avioitumiseen liittyvät normit ja ehkäisykielto, jolla on konkreettiset seuraamuksensa niin naisten, miesten kuin lastenkin elämään.

Seuraavassa tiivistelmät tulevan seminaarin esityksistä. Mukana ovat mm. tutkija ja pappi Meri-Anna Hintsala, tutkijatohtori Johanna Hurtig, FT Satu Koho, YTT Aini Linjakumpu, tutkijat Johanna Pelkonen ja Sandra Wallenius-Korkalo sekä akatemiaprofessori Elina Vuola.

Lestadiolaisuutta koskevaa tutkimusta Uskonto ja sukupuoli -ryhmässä

Torstai 28.11.2013 klo 15-18

klo 15.00-15.30

Akatemiaprofessori Elina Vuola: Ruumiillinen uskonto

Akatemiaprofessori Elina Vuola, Helsingin yliopisto

Akatemiaprofessori Elina Vuola, Helsingin yliopisto

”Esittelen akatemiaprofessuurihankkeeni Embodied Religion. Changing Meanings of Body and Gender in Contemporary Forms of Religious Identity in Finland (2013-2017; Ruumiillinen  uskonto. Ruumiillisuuden ja sukupuolen muuttuvat merkitykset uskonnollisen  identiteetin nykymuodoissa Suomessa), jossa … Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): äitiys, ban of birth control, bans, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, elämäntapa, hengellinen väkivalta, hengellisyys, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, isyys, kannanotot, kasvatus, kiellot, kirjallisuus, kontrollointi, laestadian, laestadianism, lapset, lapsuus, lähihistoria, lisääntyminen, miehen asema, naisen asema, naiseus, nettikeskustelu, normit, norms, painostaminen, perhe, politiikka, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, spiritualiteetti, sukupuolijärjestelmä, tasa-arvo, tiede, tutkimus, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys

Elokuva Armosta osaton – Beyond Grace, a movie on leaving or staying Conservative Laestadian


Beyond Grace

Watch the movie

Two young women are fighting in the cross-pressures  of the religious self and its shadows  after their childhood in the In the Conservative Laestadian Community . The adaptation into the parents’ standard of activity has been the only option for a child but growing up and living as an adult independent person challenge to face the values ​​in a new light.

Armosta_osaton_0.P

Elina has seven children. She is as a mother concerned about herself and the family’s coping.  As well known, any family planning and contraceptives are taboo and sin in the Laestadian community.

Elina’s sister, Alina, is single. She is studying literature, even if she personally wanted to become Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, arvot, äitiys, ban of birth control, concept of sin, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, epäilykset, eroaminen uskosta, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, in English, irrottautuminen yhteisöstä, kontrollointi, laestadianism, leimaaminen, mielenterveys, naisen asema, naiseus, naispappeus, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seurat, sin, sukupuolijärjestelmä, synnit, syyllistäminen, uskon jättäminen, vapaus

Armosta osaton? Elokuva lestadiolaisuudesta luopumisesta


Armosta_osaton_4.a

Katso elokuva blogista. – Information in English here.

Kaksi nuorta naista taistelee sisimmässään uskomusten kanssa, joihin heidät on kasvatettu, mutta jotka ovat johtamassa heidät henkilökohtaiseen umpikujaan. Ristiriidat uskonnollisen yhteisön ja kodin muokkaaman identiteetin, aidon oman äänen kuuntelemisen ja haastavan arkielämän paineissa ovat kasva-neet ylipääsemättömiksi.

Voisiko ihminen elää omannäköistään elämää? … Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): äitiys, ban of birth control, ban of television, ehkäisykielto, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, manipulointi, mielenterveys, naisen asema, naispappeus, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, sananvapaus, seurakuntaoppi, sielunhoito, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskontokritiikki, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yksinäisyys

Söpöt Solsidan-vaimot ja vaaralliset vl-naiset


KiellettyDVDOpas-SOn heitetty arvio, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen johtotasolla ja paikallisissa rauhanyhdistyksissä pelätään nyt eniten naisia. Nuoria naisia. Näin arvioi esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuuden  hoitokokousten tutkija, dosentti Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta. Jos herätysliikkeen muutos sisältäpäin terveemmän yhteisön suuntaan on ylipäätään mahdollinen, se tapahtuu juuri nuorten naisten voimin. Linjakummun mukaan hetki muutokseen on nyt otollinen.

Vielä takavuosina vanhoillislestadiolaiset naiset tyytyivät nöyrästi niiaten heille osoitettuun osaan herätysliikkeessä. Nyt he eivät ole …Lue koko artikkeli…

15 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, 2010-luku, arvot, elämäntapa, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, insesti, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, lakihengellisyys, lapset, lähihistoria, leimaaminen, miehen asema, naisen asema, naispappeus, normit, norms, nuoret, omatunto, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, suurperhe, suvaitsevaisuus, syyllistäminen, tasa-arvo, tutkimus, ulossulkeminen, uskon perusteet, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys