Syrjimällä ette meitä rakasta, vaan te syrjitte

Kun kuulemme näitä oman kirkkomme ihmisten kannanottoja, emme voi kuin ajatella, että heidän päähänsä ei nähtävästi pälkähdä, kenestä he puhuvat. He puhuvat minusta ja monesta muusta, jotka palvelemme heidän kanssaan samassa kirkossa.

Kirkkopäivillä pastori Aino Vesti ”rakastaa” homoja

Kirkon konservatiivit, kuten pastori Aino Vesti, turvautuvat hokemaan rakkauttaan, että miten he rakastavat meitä seksuaalivähemmistöihin kuuluvia uskovia kanssaihmisiään.

Mitä ”rakkaus” tarkoittaa käytännössä, kirkossamme? Miten aitona ja rehellisenä meidän on syytä pitää tätä rakastamisen vakuuttelua,

Advertisement

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset eivät voi itse ajaa asiaansa yhteiskunnassa eivätkä kirkossa. He eivät välttämättä edes voi kertoa yhteisölleen, mitä he ovat. Näiden ihmisten tasavertaisten oikeuksien ajaminen on heteroseksuaalien velvollisuus, toteaa espoolainen rovasti Liisa  Tuovinen. Ja luonnollisesti tämän pitäisi olla erityisesti kristittyjen velvollisuus, lisää lukija mielessään.

Oopperalaulaja Jorma Hynninen julkaisi Kotimaa-lehden mielipideosastolla kirjoituksen 30.4.2009. Herätteenä  olivat Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtajan Timo Junkkaalan ja Suomen ev.lut. opiskelija- ja koululaislähetyksen pääsihteerin Jussi Miettisen kirjoitukset Kotimaassa. He olivat esittäneet vaatimuksen,  että rekisteröidyissä parisuhteissa eläviltä on kiellettävä toimiminen kirkon työsuhteessa.

Kysymys on ajankohtainen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Ruotsin kirkon kirkolliskokous päätti hyväksyä 22.10.2009 samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen avioliittoon vihkimisen. Suomessa piispainkokous ja kirkolliskokous käsittelee  tänä vuonna  kysymystä osana aiheen kokonaisvaltaista tarkastelua.

Piispainkokous valmistelee parhaillaan  kirkolliskokoukselle lausuntoa parisuhdelain rekisteröinnin seurauksiin liittyvistä teologisista ja juridisista näkökohdista. Lausunto hyväksytään piispainkokouksen istunnossa 9.-10.2. 2010. Kirkolliskokous käsittelee lausuntoa ”mahdollisesti” toukokuussa 2010.

Aiheesta on vuosikausia puhuttu, kirjoitettu ja laadittu mietintöjä ja selvityksiä. Piispainkokouksen asettama työryhmä, jonka puheenjohtaja oli Espoon piispa Mikko Heikka, jätti Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet –mietinnön piispainkokoukselle viime keväänä.Piispainkokouksen valmistusvaliokunta laatii nyt ”selvitystä” ko. mietinnön ja piispainkokouksen lähetekeskustelun perusteella. Se päivittää mietinnön kirjoittamisen jälkeen tapahtuneen kehityksen.

Kirkolliskokouksen enemmistö on ollut tunnetusti ollut kielteinen homoseksuaalien oikeuksien suhteen. Kotimaa-lehden tannoisessa kyselyssä nykyisistä kirkolliskokousedustajista 61 % ilmoitti vastustavansa esimerkiksi siunauskaavaa, jolla rekisteröidyssä parisuhteessa elävät parit voisivat saada Jumalan siunaksen liitolleen.  Hyväksyminen vaatisi kolmen neljäsosan enemmistön.

Vanhoillislestadiolaisuuden johtajat ovat toistuvasti korostaneet, että homoseksuaalisuus on heidän käsityksensä mukaan ”luonnotonta”. Homoseksuaali ihminen voi olla vl-uskovainen, mutta hänellä ei ole lupaa solmia parisuhdetta. Hänen tulee sitoutua elämään yksin ilmen elämänkumppania, ilman siihen liittyviä intiimin läheisyyden ja seksuaalisuuden iloja ja ilman perhettä. Tästä puhui esimerkiksi SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen Suomen Kuvalehden haastattelussa.

Jorma Hynninen kritisoi homoseksuaalit tuomitsevia kristittyjä ja kertoo omakohtaisesti, miltä tuntuu kohdata homoseksuaali omassa perheessä.

Tuomitseminen on rakkaudettomuutta

”Hyvä Timo Junkkaala, hyvä Jussi Miettinen ynnä muut. Saimme lukea Kotimaa-lehden (2.4.) mielipidepalstalta teidän ja muutamien muiden hengellisten järjestöjen johtajien ajatuksia homoseksuaalisesta käyttäytymisestä ja samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parien hengellisestä tukemisesta. Vaaditte, että tällaisessa suhteessa eläviltä tulee kieltää toimiminen kirkon työsuhteessa. Perustelette kantaanne Raamatun lauseilla.

Ihmetyttää, kuinka pappeina ja sivistyneinä ihmisinä tietonne ja asennoitumisenne on kovin rajallista. Teidän asenteenne on julma ja haluatte lyödä jo raskaasti lyötyjä.

Homoseksuaalisuus ei ole kenenkään oma valinta, vaan on geenien monimutkaisesta toiminnasta syntynyt ominaisuus. Totta kai se on ”luonnon vastaista”, mutta homoja on aina ollut ja tulee aina olemaan, vaikka miten asiaa tuomitsisimme. Jumala on homotkin jostain syystä luonut.

Kovin kummallinen on myös käsityksenne, että jos kirkko antaa tukensa samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, sillä on vaikutuksensa nuorten vasta vakiintumassa olevalle seksuaaliselle suuntautumiselle. Ei se nyt näin yksinkertaista ole.

Te olette ottaneet tuomarin osan. Kuitenkin me kaikki olemme syntisiä. Kuka meistä kykenee sanomaan, mikä syntisyys on suurempi toista?

Kahden ihmisen sitoutunut rakkaussuhde ei ole rikos minkään lain mukaan. Se ei vahingoita heitä itseään eikä ulkopuolisia, vaan on heidän oma asiansa. Meillä ei ole moraalista eikä hengellistä oikeutta pitää heitä alempiarvoisina ihmisinä eikä sulkea heitä pois erinomaisuutemme ulkopuolelle.

Rekisteröityminen tarkoittaa sitoutunutta yhdessä elämistä eikä siinä todellakaan ole kysymys Raamatun tarkoittamasta seksuaalisesta rietastelusta.

Olemme oppineet, että Jeesuksen tärkein opetus on kaiken kattava rakkaudenkäsky. Hän seurusteli syntisten kanssa, ei syrjinyt heitä – ei edes syntistä naista. Kiven heittämisestä hän sen sijaan sanoi tietyille ihmisille sen, mitä sanoi. Sen ajan oikeaoppisia Jeesus ei lievästi sanottunana arvostanut.

Maallikon mielestä kirkkomme on jo hajaantunut. On liian monia sen ”ainoan oikean” pelastususkon omivia yhteisöjä. Yhteistä niille näyttää olevan homokammo ja naispappeuden vastustaminen. Saattaa olla, että joku sai kimmokkeen erota kirkosta tämänkin julkilausumanne vuoksi.

Eiköhän olisi juuri nyt tärkeämpää julistaa armoa ja lähimmäisenrakkautta ja kertoa ihmisille siitä paljosta hyvästä, mitä kirkko meille edelleen antaa. Silloin ykkösargumentit ovat aivan muuta, kuin että onko sallittua viettää rukoushetki samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröinnin jälkeen. Tai että voinko palvella Jumalaa ja seurakuntaa kirkon alttarilla samanaikaisesti naispapin kanssa.

Henkilökohtaisesti olen kovin pettynyt siksi, että näen lausunnon alekirjoittajina kaksi yhteisöä, joiden toimintaa olen tukenut jo muutaman vuosikymmenen ajan. Vaikka haluaisin tukea kaikkea sitä hyvää, mitä teette, en voi hyväksyä teidän toimintanne argumentteja kokonaisuudessaan ja lopetan sinänsä vaatimattoman tukitoimintani yhteisöllenne. Minulla on siihen myös henkilökohtainen moraalinen syy.

Parin vuosikymmenen ajan perheemme joutui jakamaan sen kärsimyksen, mitä oma lapsi kantoi seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Hän ei kärsi enää, hän kuoli neljä vuotta sitten.

Poikamme oli lapsuudestaan lähtien valoisa ja positiivinen persoona – tosin välillä äkkipikainen, kuten isänsä. Lapsen kuolemasta on raskasta toipua. Hän on edelleen kanssamme kaipaavissa muistoissamme joka päivä.

Lapsuudestaan lähtien kirkko tuli hänelle tutuksi, mutta varsinaisen, voimakkaan hengellisen herätyksen hän koki rippikouluiässä. Hän osallistui sisarensa kanssa aktiiviseen seurakuntanuorten toimintaan kotipaikkakunnallamme. Hänen Raamattunsa loisti alleviivausten väreistä, ja hän kertoi aikomuksestaan ryhtyä lukemaan papiksi ylioppilaaksi tulon jälkeen. Jumalan tahto hänen kohdallaan oli kuitenkin toinen. Noin 15-16 vuoden ikäisenä hän kertoi meille hätääntyneenä olevansa homo.

Koska vielä silloin uskoimme, että kysymys omasta valinnasta ja että taipumuksensa voi haluttaessaan muuttaa jollakin keinolla, hankimme pappisystävämme välityksellä hoitavan terapeutin. Ei terapia, ei poikamme oma tahto eikä järkyttyneiden vanhempien tuki auttanut.

Poikamme tuli ”ulos kaapista” myös seurakuntanuorten yhteisössä sillä seurauksella, että joutui ulos ajetuksi ja helvettiin tuomituksi.

Voi arvata, että tämä armottomuus ja rakkaudettomuus aiheutti nuorukaisen mieleen kaaoksen, joka ilmeni monenlaisena holtittomuutena. Kun myös kirkko osoitti armoa siihen aikaan vähemmän kuin nykyisin, poikamme erosi viimein kirkosta. Keskustelimme usein siitä, että Jumala ei ole paha eikä kirkko ole paha, mutta kirkko koostuu meistä rajoittuneista ihmisistä ja meidän tulee ymmärtää se. Ainut lohtu meille jäi siitä, että poikamme kuitenkin antoi ymmärtää, että ei ole luopunut jumaluskostaan.

Poikamme eli sitoutuneessa parisuhteessa kumppaninsa kanssa viimeiset 20 elinvuottaan. He myös rekisteröityivät heti, kun se oli mahdollista.

Vain ne, jotka joutuvat henkilökohtaisesti kokemaan seksuaalisen poikkeavuuden aiheuttamat kärsimykset, voivat ymmärtää ja viimein asian hyväksyä. Tuomitseminen ja hylkääminen on rakkaudettomuutta.”

Jorma Hynninen
oopperalaulaja

Rovasti Matti J. Kuronen siunannut rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä

Lappeenrantalainen rovasti Matti J. Kuronen on kertonut jo parisen vuotta sitten, että hän on siunannut homoja heidän laillistetussa parisuhteessaan ”Herran siunauksella, joka ei ole kirkon siunaus”.

Hänen linjansa on, ettei hän kysy piispaltaan lupaa, koska papin tulee hänen mukaansa kantaa vastuu valinnoistaan eikä siirtää sitä esipaimenille. Kuronen on itse ilmoittanut omalle piispalleen etukäteen, mitä häneltä on pyydetty.

– Tämä on pienin yhteinen jaettava, jonka voin homoparille tarjota. Se on surullista. Tässä näkyy, että kirkko joutuu elämän sellaisen todellisuuden keskellä, joka ei noudata sen pykäliä.

Kurosen mukaan kirkolla pitäisi olla oma kaava homoparien siunaamiseen, sillä muuten siunauksissa päädytään monenkirjavuuteen.
– Kirkossa pitäisi käydä loppuun keskustelu siunaamisen ja homoseksuaalisuuden hyväksymisen välisestä suhteesta. Ja sielunhoito-nimikkeen alle ei pitäisi työntää vaikeita hallinnollisia asioita, koska se saattaa johtaa sielunhoidon alennustilaan, Kuronen sanoo.

Kirkon pitäisi pyytää homoilta anteeksi

Vaikka evankelisluterilainen kirkko odottaa edelleen piispojen virallista kantaa rekisteröityjen parisuhteiden kirkolliseen siunaamiseen, osa papeista on jo alkanut siunata nais- ja miesparien suhteita. Kallion seurakunnan pastori Jaana Partti, jonka toimenkuvaan kuuluu seksuaalivähemmistöjen kanssa tehtävä työ, tuntee kymmenkunta pappia, jotka siunaavat nais- ja miespareja.

– Piispojen prosessi on kestänyt luvattoman kauan, ja pian on liian myöhäistä. Suhtautuminen homoihin on yksi syy, jonka takia ihmiset eroavat kirkosta. Partin mielestä kirkon pitäisi pyytää nyt julkisesti anteeksi tapaansa kohdella homoseksuaaleja.

Rovasti Liisa Tuovinen: homoseksuaalien parisuhteille oma kaava

Myös espoolaisrovasti Liisa Tuovinen on todennut julkisuudessa etät hän on siunannut samaa sukupuolta olevien liiton (HS 27.7.2008). Hän on lisäksi raportoinut menettelystään piispalle.

– Rekisteröidyn parisuhteen siunaamiseksi pitäisi saada kaava, ja sen tulisi kuulua kirkon pyhiin toimituksiin, Tuovinen sanoo.

Kirkossa ei nykyisellään ole kirkollista toimitusta, jonka mukaan parisuhteensa virallistaneiden, samaa sukupuolta olevien liitto voitaisiin siunata.

Mistä eläytymisesi samaa sukupuolta olevien parien oikeuksiin sai alkunsa?

– Aloitin vuonna 1960 työt nuorisotyöntekijänä Helsingissä Johanneksen seurakunnassa. Lisäksi minulla oli vastaanotto opiskelijoille Helsingin perheasiain neuvottelukeskuksessa. Siellä ja perhetyössä asia tuli vastaan. Eniten asia tuli vastaan vanhempien huolena. He olivat hädissään lastensa puolesta.

– Kun sitten parisuhdelaki tuli eduskunnan käsittelyyn, ajattelin, että nyt täytyy tehdä jotain. Kuulin Yhdysvaltain luterilaisen kirkon solidaarisuusliikkeestä, jossa toimi seksuaalivähemmistöjen asiaa ajava heterojen järjestö. Se oli virike kirkkojen rajat ylittävän Yhteysliikkeen perustamiselle, joka tukee seksuaalivähemmistöjä Suomessa.

– Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset eivät itse voi ajaa asiaansa yhteiskunnassa ja kirkossa. Se on kohtuuton vaatimus, koska he eivät välttämättä edes voi kertoa yhteisölleen, mitä he ovat. Näiden ihmisten oikeuksien ajaminen on heteroseksuaalien velvollisuus, kertoo Tuovinen.

Vedit miehesi kanssa viime keväänä Helsingin Kallion seurakunnassa ensimmäisen parisuhdekurssin samaa sukupuolta oleville pareille. Ovatko sateenkaariperheiden ja heteroperheiden ongelmat samanlaisia?

– Ei siinä oleellisia eroja ole. Suhde ympäristöön voi sateenkaariparilla tietysti olla hyvin erilainen kuin heteroparilla. Jos suhde pidetään salassa, on paineita, joita heteropareilla ei ole.

Sinut palkittiin syksyn Seksuaalimessuilla rohkeasta työstä seksuaalisuuskysymyksissä. Mihin viittaat, kun sanot, että seksuaalisuuteen liittyvä tieto on kovin nuorta?

– Seksuaalisuus on ihmisessä hallitseva ja laaja-alainen juttu kehdosta hautaan. Sehän ei liity vain jälkikasvun tuottamiseen, vaan paljon syvemmin yhteisyyteen ja omaan hyvinvointiin. Suorastaan kohtalokasta seksuaalisuuteen liittyvä tieto on siksi, että ihmisellä on kaksi seksuaalisuuden keskusta: vaistomaisten seksuaalisten reaktioiden keskus ja isot aivot, jotka koko ajan sekaantuvat peliin.

– Vasta 1960-luvulla ryhdyttiin keräämään tietoa siitä, mitä kemiallisia ja fyysisiä muutoksia elimistössä yhdynnän aikana tapahtuu. Samalla saatiin tietoa häiriöistä. Seksuaalisuhteen hoitamiseen liittyvä tieto on 1900-luvun loppupuolen asiaa, mutta ihan perusasiatkin, kuten mistä kuukautisissa on kysymys, selvisivät ihmiskunnalle vasta 1830-luvulla, toteaa rovasti Liisa Tuovinen.

Olet tehnyt töitä perheiden ja pariskuntien kanssa 1970-luvulta lähtien. Miksi perhetyö kirkossa alkoi?

– Me, jotka aloitimme parisuhdetyön, olimme huolissamme omista parisuhteistamme. Koimme, ettei niistä tule mitään. Olimme kuulleet Yhdysvalloissa alkaneesta ryhmätyöstä, jossa tavoiteltiin paremmin toimivaa parisuhdetta. Voisiko ystävystyä syvemmin puolisonsa kanssa, ennen kuin ongelmat ovat niin isoja, että tarvitaan terapiaa tai harkitaan eroa? Se oli se kysymys.

– Ensimmäinen parisuhderyhmä koottiin 1972. Silloin oli uutta, että parisuhdetta voi hoitaa. Siihen aikaan oli kliseisiä mielikuvia siitä, että on ihmisiä, jotka ovat löytäneet sen oikean, eikä heillä ole ongelmia ja että sitten on meitä, jotka olemme valinneet väärän, eikä meistä tule mitään.

Aiheeseen liittyvää:

Minna Akimo: Vanhoillislestadiolainen voi olla homoseksuaali, mutta ei parisuhteessa – ”Selibaatti koetaan ristin kantamisena”. Aamulehti  29.6.2018.

Piispa Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Risto Lindstedt: Armon ikävä. Suomen Kuvalehti 25-26, 2009. Jorma Hynnisen haastattelu.

Leanne Waldal: How does “sweetie” become shunned? (On ostracism after leaving Leastadian church when being lesbo; also interesting comments)

Janne Villa:  ”Isän tehtävä on puolustaa lapsiaan”. Sana-lehti 5.11.2009.

Fil.toht. Seppo Lohi: ”Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Yhteys-liike

SETAn kristillinen ryhmä Malkus

Tulkaa kaikki -liike

Miika Sahamies: Homoseksuaalit kristityt – sosiaalisen maailman synnyttämä erityisryhmä

Homoparin siunannut pappi teki oikein (Kirkko ja Kaupunki 12.2.2007)

Rovastin parhaat (Vihreä Lanka 7.7.2009, Lena Björklund)

Sateenkaaripastori: Kirkon pyydettävä homoilta anteeksi (Kirkko ja kaupunki 18.2.2009)

Niklas Herlin: Kristityt homoja parantamassa

Juhani E. Lehto ja Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana. Lilith 2010.

Homoille räätälöity ”light-liitto” innosti heterot Ranskassa