Avainsana-arkisto: maailmallinen musiikki

Kerro kokemuksistasi: Paleltunut taivas


kielletty_hedelma dance

Miten koet musiikin ja luomisen iloa toimiessasi seurasäestäjänä?  Kuuluu-ko kuorolaulu harrastuksiisi? Millaisia tunnelmia ja kokemuksia sinulla on siitä,  kun salaa kuuntelit kotona rockia, tai jotakin muuta ”maailmallista, rytmikästä” musiikkia? Entä kun kävit ensi kertaa elokuvissa, konsertissa tai katsomassa balettiesitystä?

Miltä sinusta tuntui koulussa eristäytyä muista, kun muut menivät katso-maan teatteria tai elokuvia? Mitä esimerkiksi tanssitaidon puuttuminen on merkinnyt elämässäsi?  Liittyykö kokemuksiisi ahdistavia asioita, mahdollisesti hengellistä väkivaltaa?

Kerro taiteeseen liittyvistä kokemuksistasi ammattitaiteilijalle, joka … Lue koko artikkeli…

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): ban of television, bans, concept of sin, elämäntapa, eristäminen, forbidden things, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, kannanotot, Kielletty hedelmä, kiellot, konsertit, kontrollointi, koulu, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, lähihistoria, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, painostaminen, perhe, retoriikka, sensuuri, taide, teatteri, televisio, televisiokielto, totteleminen, vallankäyttö

Jorma Hentilä: Tässä uskossa pääsee taivaaseen


Mediassa pyörii vanhoillislestadiolaisuudesta paljon huhujen perusteella kirjoitettuja perättömiä juttuja, on vanhoillislestadiolainen yhdeksän  lapsen isä Jorma Hentilä todennut MTV3:n haastattelussa. Lestadiolaisnuoret ovat joutuneet tämän takia usein kiusatuksi. Hentilä on halunnut kertoa julkisuuteen siitä, millaista uskovaisen perheen elämä todellisuudessa on ja mikä on uskon päämäärä. Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): avioliitto, ban of television, bans, elämäntapa, eroaminen uskosta, forbidden things, helvetti, iankaikkinen elämä, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, johtajat, kadotus, kiellot, kontrollointi, kuolema, lapset, leimaaminen, naisen asema, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelastus, perhe, rauhanyhdistys, seurat, suurperhe, synnit, syntilista, taivas, televisio, televisiokielto, uskon jättäminen, uskon perusteet

Olen vanhemmilleni viiva nimilistassa


Jos sanoisin suoraan mitä tunnen, niin oikeastaan olen vihainen lestadiolai-suudelle. Viha voi olla himpun liian voimakas sana, mutta muutakaan en keksi. Samalla vihan tunteeseen sekoittuu suru menete-tyistä asioista,  pettymys ja voimattomuus. Lue koko artikkeli…

14 kommenttia

Kategoria(t): 1980-luku, arvot, bans, eristäminen, eroaminen uskosta, hengellinen väkivalta, irrottautuminen yhteisöstä, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, koulu, lapset, lapsuus, leimaaminen, musiikki, normit, perhe, rauhanyhdistys, seurat, suru, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, yksinäisyys

Hitsi mä en jaksa uskooo


Jatkuvasti lähipiiri kyselee, jotta millä teillä sä oikein oot…
Ne luulee, että olen joku kamala sarvipääpeto. Tuntuu tympeeltä elää jatkuvassa epäluottamuksessa.
En tajuu, mistä ne ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että olisin jotenkin väärästä hengestä.

Mua on jopa epäilty mieltymisestä maailmalliseen menoon, maailmalliseen musiikkiin jne, vaikken itessäni sellaisia piirteitä tunnista. En kuuntele maailmallista musiikkia, en nauti alkoholia, enkä käy ravintoloissa.

Mistä ihmeestä lähelläni olevat ihmiset ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että minä harrastaisin tuollaista syntielämää?

Jotenkin rupeaa tuntuu raskaalta tämä, koska ihan sama, mitä tein, olen kuitenkin heidän mielessään synnissä eläjä. Kertooko joku minusta muunneltua totuutta, vai mistä tää valtava epäluottamus johtuu?

Onko ehkä jotku selän takana puhuneet, että minun näköinen ihminen käy baareissa tms. Voi ku tietäis.
Ite en oo kertaakaan baareissa sisällä käynyt, kuuntelen vain klassista ja SRK:n äänitteitä. En ole ikinä maistanut alkoholijuomia jne.

Tympeetä, ku mä en ilmeisesti osaa perustella noille, etten todellakaan tee kyseisiä syntejä. Ne jotenkin kokee minun valehtelevan, vaikka puhun ehdotonta totuutta :(.

Väkisin tässä rupee sitten itekkin epäilemään itteään, vaikka sen tiedän tasan tarkkaan, etten ole kertaakaan juonu tai tehny muita epäiltyjä asioita!!
Lähinnä epäilen sitä, onko mun uskos jotai vikaa sit, ku tällasii käsityksii päässy syntymään….

*   *    *

Ajattelemisen aihetta antoi  nimimerkki Lirlies” (Julkaistu Suomi 24 -palstalla).

Kyösti Haukipuro: ”Ei sääntöjä”

— Lestadiolaisuus painottaa nykyisin enemmän kasvatuskristillisyyttä kuin julistuskristillisyyttä. Kasvatuksella ja ohjauksella — ei säännöillä — on keskeinen merkitys esimerkiksi perheiden elämässä. (Vantaan Lauri 20.5.2003.)

Aiheen vierestä:

Vanhoillislestadiolaisuuden syntilista

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

Crisy: …mite ihanaa suvareis on!

Guitar Hero: Rehellisyys itselleen

Irtiotto kaksoiselämästä

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

Syntinen ja sairas: Äiti tyttärelle: Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema “   

Herpert: Minkä nuori kieltää? Syntien sovituksen… vai elämäntapanormin?

Säde: Onko omakohtainen usko itse asiassa tabu?

Voittaako järki sittenkin?

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, elämäntapa, epäily, hengellinen väkivalta, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, leimaaminen, manipulointi, mielenterveys, musiikki, normit, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, retoriikka, sananvapaus, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, vihjailu

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia


Tyttö soittaaHerätysliikkeemme arvomaailmaan sisältyvät voimakkaat ennakkoluulot lähes kaikkea kulttuurin harrastamista, jopa ns. korkeakulttuuria kohtaan. Klassinen musiikkikaan ei vieläkään sovi uskovaisen ammatiksi eikä harrastukseksi. Myös kuoroissa piilevät ”suuret maailmallisuuden vaarat”.

Musiikista keskustellaan usein seurakuntapäivillä ja siitä kirjoitetaan varoituksia Siionin keväässä ja Päivämiehessä. Erikoista on , että musiikkiin on niin kielteinen perusasenne, vaikka samaan aikaan suuri joukko uskovaisia lapsia ja nuoria opiskelee ammattimuusikoksi tai harrastaa musiikkia vakavassa mielessä pienestä saakka. Pian enemmistö Suomen ev.lut. kirkon kanttoreista on vanhoillislestadiolaisia…

Alkusyksystä 2006 uskovaiset kanttorit ja musiikinopiskelijat kokoontuivat  Reisjärvelle virikepäiville.  Tarkoitus oli selkiinnyttää näkemyksiä ja lisätä yksimielisyyttä musiikkiin asennoitumisessa. Siellä käytiinkin vilkas keskustelu konserteissa käymisestä ja esiintyvän muusikon työstä.Kuoro

Mutta jälkeäkään ei tästä melkoisen avoimessa ilmapiirissä käydystä keskustelusta näkynyt silloisen vt. toimitussihteerin Toivo Määtän Päivämieheen laatimassa pääkirjoituksessa eikä sisäsivuilla olleessa selostuksessa. Niissä tuomittiin konserteissa käyminen suoraa päätä synniksi. Ja myös ylipäänsä klassisen musiikin harjoittaminen ammattina ja harrastuksena. Paikalla olleiden mukaan lehden selostukset vääristelivat keskustelutilaisuuden ilmapiirin ja keskusteluissa esille tuodut mielipiteet musiikin vastaiseksi kieltojen ja varoittelujen sekasaarnaksi.Mies laulaa

”Sydän kiintyy maailmalliseen musiikkiin helposti, jos sitä ryhtyy kuuntelemaan. Myös sinänsä hyvä musiikki saattaa nousta liian tärkeälle sijalle ja jopa syrjäyttää sydämeltä uskon. Konsertointi voi olla houkutuksena lahjakkaalle muusikolle. Sama vaara liittyy konsertteihin osallistumiseen kuuntelijana. Myös kuorotoimintaa on tarpeen tarkastella uskossa säilymisen ja Siionin rakkauden vaalimisen näkökulmasta. – – Omakohtaisessa uskossa varjeltumiseksi Pyhä Henki opettaa luopumaan sellaisesta, joka jakaa mieliä. ” (Päivämiehen pääkirjoitus syyskuussa 2006.)

Lehden sisäsivulla selostettiin virkistyspäivien keskustelua aukeaman verran, kirjoittajana edelleen Toivo Määttä:

”Keskustelussa onkin nähty hyväksi, että uskovainen karttaa konsertteja – niin kuulijoina kuin esittäjinäkin – silloin kun ne eivät kuulu koulunkäyntiin, opiskeluun tai työhön ja kun ne turmelevat omaa tai lastemme uskonelämää. Toisenlainen menettely tuottaa kristittyjen keskuudessa murhetta. Kirkkokonserttienkin suhteen olemme kriittisiä edellämainituista syistä. Myös kuoroissa laulamista on haluttu kotisiioneissa tarkastella uskossa varjeltumisen ja Siionin rakkauden vaalimisen näkökulmasta.”

Moni paikalla ollut oli pettynyt ja turhautunut Määtän ja SRK:n menettelyyn, osa jopa lopetti lehden tilauksen siihen.

kvartetti

Ammattimuusikko musiikin leimaajana

Sama linja näkyy yhä jatkuvan. Rippikoulukanttori Johanna Suomala selosti Siionin Lähetyslehdessä julkaisemassaan kirjoituksessa ”Rippikoululaiselle: Musiikissa soi kiitos Jumalalle”,  mikä on sallittua ja mikä kiellettyä musiikkia. Kirjoitus on osa Siionin Lähetyslehden rippikoulu- ja musiikkikasvatus-vuositeemaa.

”Jumala on luonut mahdollisuuden taiteeseen ja musiikkiin. Musiikissa saamme nauttia monella tavalla lahjoista ja kauneudesta. Sen avulla voimme syventyä myös hengellisten asioiden äärelle. Martti Luther kirjoitti: ’Rakastan musiikkia, koska se on Jumalan lahja eikä ihmisten: se tekee mielen iloiseksi, karkottaa paholaisen ja synnyttää vilpitöntä iloa.’ – –

Musiikissa on vahva positiivinen voima. Olisi hienoa, jos me kaikki löytäisimme oman tapamme kokea musiikkia kuunnellen, laulaen tai soittaen.

Mutta musiikissa on, ikävä kyllä, myös vahva negatiivinen voima. Olisi tärkeää, että oppisimme suojaamaan itseämme siltä ja vaalisimme sitä musiikkia, joka soi Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi. Huonoon musiikkiin liittyy usein muitakin ikäviä ilmiöitä, esimerkiksi markkinavoimat, pinnallisuus, päihteet, ulkonäköasioiden korostuminen ja naisen esineellistäminen.” (Siionin Lähetyslehti 4, 2009.)

Suomala käyttää runsaasti tilaa kertoessaan kielteisistä asioista, jotka eivät kuitenkaan ole itse musiikkia lainkaan. Hän puuttuu ensi sijassa musiikin ulkopuolisiin seikkoihin, mutta ei kerro lainkaan siitä, mikä lopulta musiikkina olisi sitä ”huonoa musiikkia”.  Jos hänen tarkoituksensa on tukea nuorten oman musiikkimaun kehittymistä, hän epäonnistuu. Jos hän hlauaa lietsoa ennakkoluuloja musiikin lahjasta iloitsemista kohtaan, siinä hän ”onnistuu”.

Suomalan yleistävä ja epämääräinen kirjoitus on ammattilaisen kynästä vastuutonta musiikin kaikenkattavaa leimaamista asioilla, jotka esiintyvät yhteiskunnassa laajasti eri elämänalueilla, eivät suinkaan vain musiikissa.

Yhtä lailla vaikkapa kaupassa käymiseen tai aikakauslehden lukemiseen liittyvät ”markkinavoimat, pinnallisuus, päihteet, ulkonäköasioiden korostuminen ja naisen esineellistäminen”.  Näihin yhteiskunnan ilmiöihin törmää jokainen ja jokainen uskovainen joutuu tekemään valintoja. Omantuntonsa mukaan.

Suomala ei myöskään kerro, miten hänen mainitsemansa ilmiöt nousevat esiin esim. klassisen musiikin konsertissa elävää musiikkia kuunnellessa. Miten oopperan harrastamisen tai konsertissa käymisen synti perustellaan hengellisesti, Jumalan sanalla? Tiettävästi nuorella on lupa harrastaa sentään jotakin muutakin kuin vain hengellistä musiikkia.

Olisi myös rehellisempää, jos hengelliseen lehteen kirjoittava kanttori käyttäisi perusteluna mieluummin Raamattua kuin omia yksityisiä mielipiteitään.  Lisäksi, kun kanttorin koulutuksen hankkinut kirjoittaa omasta ammattialastaan, alan ammattilaiselta odotetaan huomattavasti syvällisempää ja musiikkia ja sen merkitystä ja eri puolia laajemmin hahmottavaa otetta. Varsinkin kun kirjoitus on suunnattu rippikouluikäisille nuorille lukijoille. He ovat ajattelukykyisiä ihmisiä ja ansaitsevat luotettavia, asiantuntevia ja hyvin perusteluja näkemyksiä opastajikseen.  Suomalan ylimalkainen sattumanvarainen höpinä aliarvioi nuoria. Yleisluonteinen musiikin leimaaminen kyseenalaiseksi ei herätä luottamusta kirjoittajaan.

Epämääräisellä ja teennäisellä varoitteluillaan kanttori vie uskottavuuden sinänsä oikeaan osuvalta toiveeltaan: ”Olisi hienoa, jos me kaikki löytäisimme oman tapamme kokea musiikkia kuunnellen, laulaen tai soittaen. – – Meillä kaikilla on oikeus musiikin lahjaan.”

Monet uskovaiset pitävät nykyisiä kulttuuriin liittyviä kieltoja epäasiallisina ja aikansa eläneinä elämäntapanormeina, jotka olisi syytä jättää taakse. Kirjailija Lassi Hyvärinen on kirjoittanut kulttuurikielloista erinomaisen analyysin Kaleva-lehteen.

Nimimerkki Dubius kommentoi aiheesta käytyä keskustelua Mopin palstalla:

Keskiajalla-renessanssin aikaan rytmi loivennettiin kaikenmaailman pidätyksillä sum muilla, koska melodia oli Jumalalta ja rytmi kiljuvalta jalopeuralta. Ba-rokki-musiikki on sitten vähän rytmikkäämpää. Bachin Brandenburgilaiset menee jo oikein kivasti jalan alle.

Jollain leirillä joskus keskusteltiin teemasta ”uskovaiselle sopiva musiikki” ja tuli kyllä sellanen olo, että tuohon ei kannata sanoa yhtään mitään: yks sano, että ei voi kuunnella ooppera-aarioita radiosta, toinen, että kyllä ne siionin laulut on parasta (ja kutakuinkin ainoaa) hyvää musiikkia, kolmas, että konserttiin voi mennä, jos se on kirkossa ja maksuton. Tervemenoa.

Päivämiehessä oli kerran tällanen kehäpäätelmä musiikista: ”On turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia.”

jousitrio

Lisää aiheesta:

Sauli Karhu: Itseni vartija. Uskosta näkemiseen? -blogi 22.10.2016.

Pystyyn kuolleet kannanotot

Miten toteutetaan onnistunut glasnost?

4 kommenttia

Kategoria(t): arvot, bans, elämäntapa, erehtymättömyys, fundamentalismi, kannanotot, kiellot, konsertit, kontrollointi, kulttuurikiellot, lapset, lähihistoria, manipulointi, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, retoriikka, synnit, syntilista, taide, uskon perusteet, vallankäyttö