Avainsana-arkisto: masennus

Taivaslaulu näyttämöllä: miten minä sen koin


Taivaslaulu_teksti_R

– Rakkaus, hellyys, kapina! Miten ne näkyvät. Kun Vilja ja Aleksi kohtaavat ensi kertaa hartaushetkessä, viritys tuntuu selkäpiissä. Tommi Raitolehto osaa tämän lajin, olla läsnä intohimoa hehkuen, vaikka rönöttäisi seinää vasten kädet taskussa. –  Toimittaja Anne Välinoro.  Tampereen Työväen Teatterin esityksestä, Aamulehti.

– Kun kaikista kaunein asia kahden ihmisen välillä johtaa toisen  jatkuvaan vankilakokemukseen elämässä. Lisääntymisvelvoitteen taakkaa ei kestä keho eikä mieli. – Kriitikko Katri Kekäläinen, Huminaa-blogi.

Taivaslaulu_lapsi

Isä Aleksi lohduttaa esikoista, joka pelkää äidin menettämistä.

*  *   *

Jaan samat tunteet katsomon pimeässä. Minä, lestadiolainen nainen ja äiti, istun teatterissa katsomassa näytelmää joka kertoo ”meistä”. Elän mukana, sydän sykkyrällä, odottaen ja peläten.  Meitä on muitakin. … Lue koko artikkeli…

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, hengellinen väkivalta, identiteetti, isyys, johtajat, johtokunta, kannanotot, keskustelu, kiellot, kontrollointi, lapset, lisääntyminen, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sensuuri, seurakuntaoppi, seurat, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syyllistäminen, tasa-arvo, totteleminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, väkivalta

Inhimillinen tekijä 13.9.2013: Nyt kuuluu naisten oma ääni


Inhimillinen tekija_2

Meri-Anna Hintsala (takana vas.), Sari Valto, Pauliina Rauhala ja Rebekka Naatus puhuvat nykynaisen asemasta vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä, TV1:n keskusteluohjelmassa Inhimillinen tekijä. Ohjelma lähetetään perjantaina 13.9.2013 klo 22.00 – 22.50, uusinta sunnuntaina 15.9. klo 17.10.  Voit katsoa ennakkoon katkelman keskustelusta.

Vanhoillislestadiolainen nainen on oppinut elämään ristiriitojen kanssa häivyttäen ja jopa kadottaen …Lue koko artikkeli…

22 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, avioliitto, äitiys, ban of birth control, ehkäisykielto, elämäntapa, erottaminen yhteisöstä, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, isyys, johtajat, johtokunta, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, laestadianism, lapset, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, naisen asema, naiseus, naispappeus, naissaarnaajat, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, Raamatun tulkinta, retoriikka, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, suvaitsevaisuus, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, tulevaisuus, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Lestadiolaisuuden tabu: raiskaus avioliitossa


Kenellä on valta päättää naisen kehosta? kysyy nimimerkki ”Vanhoillislestadiolainen aviopari” (Helsingin Sanomat 14.6.2012).

Kysymys oli noussut esiin SRK:n järjestämällä äitikurssilla keskusteltaessa avioliiton sukupuolielämästä.

Perhekeskeisyydellään ylpeilevän vanhoillislestadiolaisuuden tabu on naisten raiskaaminen avioliitossa.

Raiskaus tarkoittaa alistamista sukupuoliseen kanssakäymiseen vastoin toisen osapuolen tahtoa. Vanhoillislestadiolaisessa opetuksessa omaksuttu ehkäisykielto on yksi tekijä, joka altistaa naiset alistumaan sukupuoliyhteyteen vastoin heidän omaa tahtoaan. …Lue koko artikkeli…

24 kommenttia

Kategoria(t): avioliitto, äitiys, ban of birth control, ehkäisykielto, häpeä, Helsingin Sanomat, historia, ihmisoikeudet, Ihmisoikeusliitto, insesti, isyys, itsesensuuri, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, lapset, lisääntyminen, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, painostaminen, perhe, raskaudenpelko, retoriikka, sananvapaus, sensuuri, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syyllistäminen, tasa-arvo, vallankäyttö, väkivalta

Hintsala ja Manner: Naisen terveydentila arvioidaan rauhanyhdistyksellä, ei lääkärissä


Vanhoillislestadiolainen nainen saa vl-yhteisöstä apua ongelmiin… joita hänellä ei ehkä lainkaan olisi ilman tätä yhteisöä. Ensin yhteisö tuottaa ihmiselle terveysongelmia ja sitten sitä lääkitään evankeliumilla Julkisuuteen tosin kerrotaan mielellään, miten ”voimaannuttava” usko ja vl-yhteisö on,  ja miten uskovaisten ”lämmin yhteisöllisyys” hoitaa jopa mielenterveyttä. Sillä on kuitenkin kääntöpuolensa.

– Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä rauhanyhdistyksen vertaisyhteisö määrittelee ja arvioi ihmisen jaksamista, ei ihminen itse. Yksilön omalla arviolla jaksamisestaan ei ole sellaista painoa kuin valtakulttuurissa, arvioivat väitöskirjatutkijat Meri-Anna Hintsalaja Katja Manner.

Myös terveysalan asiantuntijat Lue koko artikkeli…

21 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, eettisyys, ehkäisykielto, hengellinen väkivalta, isyys, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, leimaaminen, lisääntyminen, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, painostaminen, perhe, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, suurperhe, syyllistäminen, vallankäyttö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Tutkimus masennuksesta toipumisesta ja uskonnollisuudesta


Millaisena sinä olet kokenut uskonnollisuuden merkityksen suhteessa masennukseesi ja siitä toipumiseen?

Helsingin yliopiston tutkija kerää parhaillaan aineistoa toipumiskokemuksista. Voit osallistua tutkimukseen kertomalla omista kokemuksistasi anonyymisti.  

Olen Pyry Hannula, 28-vuotias filosofian maisteri Helsingin yliopistosta, ja valmistelen parhaillaan väitös­kirja­tutki­musta uskonnolli­suu­den merki­tyk­sestä varhais­aikui­suuden masen­nuk­ses­ta kärsinei­den ja toi­pu­neiden ihmisten elä­mäs­sä.

Tavoit­tee­nani on muo­dos­taa Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): hengellisyys, mielenterveys, nuoret, perhe, spiritualiteetti, tutkimus

En alkaisi tätä rumpaa uudestaan


Olemme miehen kanssa pian nelikymppisiä ja ikämme olleet uskomassa. Olen  lestadiolainen isonperheen äiti.

Lapsuuden usko tuntuu nyt olevan koettelemuksissa. Olen elämästäni laittanut yli 20 vuotta lasten odottamiseen ja imettämiseen. Nuorena sitä vielä jaksoi mutta nyt on toisin. Lue koko artikkeli…

22 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, äitiys, ehkäisykielto, epäilykset, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kiellot, lapset, lapsuus, lisääntyminen, miehen asema, naisen asema, normit, perhe, SRK ry., SRK:n johtokunta, suurperhe, syyllisyys, vastuullisuus

Minulla ei ollut äitiä


Lapsuuteni vanhoillislestadiolaisessa kodissa jätti minuun lähtemättö-mät haavat. Aikansa arpeuduttuaan ne aukeavat yhä uudelleen, tuskallisesti. Se on kuorma jota kannan, ehkä kuolemaan saakka?

Muistan tunteet, sillä asiat ja kokemukset  jää lapsella tunnemuistiin.  Lapsen sivuuttamisen, nöyryyttämisen, häpäisemisen, pelot, hädän ja painostavan ilmapiirin, pakenin yksinäisyyteen aina kun pääsin. En tiennyt mikä se paha oli, sille ei ollut sanoja. Minua ei ollut olemassa muuten kuin kotitöiden tekijänä. Turvattomuutta ja pelkoa. 

Ei hyväksyntää, ei huolenpitoa, ei turvallisuutta, ei rakkautta.

Sen sijaan kannoin alle kymmenvuo-tiaasta saakka vastuuta  sisaruksistani, kodin arjen pyörittämisestä  ja vanhempien jaksamisesta.

Joka ilta rukoilin Jumalaa, et-tä äiti ei tappaisi itseään. Äidistä oli tullut oudon etäinen. Vieraan oloinen.

Pelkäsin äidin uupuvan taakkansa alle. Aikuisena olen tajunnut, että hän luultavasti sairasti hoitamatonta masennusta, vuosikaudet.

Olin vain lapsi mutta yritin auttaa ja suojella häntä.

Äiti  kantoi vastuun perheen arjesta. Jouduin katsomaan liian läheltä miten ko-vaa se hänelle oli.  Isä oli impulsiivisen väkivaltainen ja hakkasi pikkuveljiäni milloin kotona oli.

Itseni sisälle jäi hätääntynyt ja arka lapsi. Käsitykseni itsestä jäi kysymysmerkiksi, koska omaksi itsekseen kasvaminen tarvitsee rakkautta ja tunnistetuksi tulemista. Nähdyksi tulemista vanhempien silmissä. Nyt aikuisena, monien terapiavuosien jälkeen, katson sitä lasta sisälläni hellästi ja hyväksyvästi. En aina sitä ymmärrä vieläkään.

Tiedän että minullekin olisi kuulunut salliva, rakastava ja onnellinen lapsuus, ja oikeus äitiin, äidinrakkauteen. Ei ollut minun syyni että jäin sitä vaille.

Olen järjen tasolla tiedostanut syyt, olihan äidillä kohtuuton työtaakka suurperheessä. Isästä ei ollut arkeen apua koska hänen piti välillä tehdä kahtakin työtä. Pitääkseen meidät leivässä. Sitäkin olen miettinyt, että miten heikot evää vanhemmat olivat itse saaneet tullak-seen isäksi ja äidiksi?

Lapsuuden vajavaisuus, vajaaksi jääminen, on noussut voimallisena esiin nyt kun olen itse saanut lapsia. Pelottaa. Pystynkö katkaisemaan rakkaudettomuuden kierteen? Mistä minä joka jäin vaille, voisin ammentaa hyvyyttä omille lapsilleni.

Vastuu on nyt minun. Kykeneekö  haavoitettu sydämeni rakastamaan, kohtaamaan, tunnistamaan lapseni? Jokaisen erikseen, erityisine lahjoineen ja persoonallisuuden piirteineen, omana itsenään?

Toivonkipinän tuovat lapsen onnellinen hymy ja valoisa katse. Ne ovat päivän valoisia hetkiä.

Sain  selvyyttä ristiriitaisuuk-sia ryöppyäviin tunteisiini  Tommy Hellstenin ajatuksista hänen kirjoistaan. Hän oli myös puhumassa  jossain televisio-ohjelmassa.

Oman minän heiveröisyys johtuu oikeastaan häpeästä, jonka takana on pienen lapsen rakkaudettomuuden ja hylkäämisen kokemus. Lapsi aistii jos häntä ei huomata, ja se tuottaa häneen kovan pettymyksen ja häpeän kokemuksen. Nimenomaan häpeän.

”Vanhemmat, jotka ovat täynnä tyydyttämättömiä lapsen tarpeita, kantavat sylissään omaa haavoittunutta sisäistä lastaan. He eivät ole koskaan kasvaneet aikuisiksi. Siksi syliin ei enää mahdu ”ulkoinen lapsi”, toisin sanoen oma lapsi. Oma lapsi saattaa jäädä ulkopuoliseksi.

Tällaiset vanhemmat odottavat lapsiltaan sitä, mitä heidän olisi pitänyt saada omilta vanhemmiltaan. Näin heidän lapsensa joutuvat varttumaan aikuisiksi ilman aitoa vanhemmuutta.

Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan häpeä, joka on persoonan mitätöimistä, vähättelyä, pilkkaa ja halveksuntaa. Juuri rakkauden puute synnyttää tällaista häpeää.”

Saattaa olla että samantapaisia kokemuksia on muillakin, varsinkin oman lapsen syntymisen jälkeen. Silloin voimistuvat omat lapsuuden kokemukset. Näin kävi ainakin minulle. Ei osaakaan nauttia ja olla onnellinen uudesta pikkuihmisestä, vaan oman lapsuuden taakka ahdistaa.

(M @ mma)

Aiheeseen liittyvää:

Keksinmuru: Oliko sinulla lapsi isänä tai äitinä?

Peltonen: Alustaja rauhanyhdistyksellä: Uskovaisen ei sovi lapsia sääliä

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä käynnistymässä

Työssäkäyvä vl-äiti: Mistäkö sen tietää, onko äiti väsynyt?

Uskovainen: Perheenäiti: Tunnen itseni höynäytetyksi

10 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, äitiys, häpeä, identiteetti, lapset, lapsuus, mielenterveys, naiseus, nuoret, pelko, pelot, perhe, suurperhe, suvaitsevaisuus, syyllistäminen, tuomitseminen, vallankäyttö, väkivalta, yksinäisyys