Avainsana-arkisto: Mauri Kinnunen

Miten ”Suuri turmelija ja paheen levittäjä” muutettiin hyväksytyksi


Jumalan Sanan perusteella uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin, josta syystä kristitty ei voi myöskään ammatissaan edistää Hapea televisio_PPtällaisten välineitten liiketoimia. – – Paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnat etsikööt sopivat henkilöt hoitamaan jäseniään tässäkin asiassa. – SRK:n vuosikokous Ylivieskassa 10.7.1963.

Jumalan valtakunnassa on otettu kielteinen kanta televisioon. Se ei ole kristityn kodin huonekalu, eikä sen katselutottumuksia tule missään muodossa suosia. – – Pyhä Henki ei koskaan anna seurakunnassaan ajallisestikaan vahingollisia neuvoja. Näin ei ole käynyt TV:nkään suhteen.Päivämies nro 7, 14.2.1979.

Televisiokysymyksessä tottelemattomia tulee paikallisten yhdistysten tai SRK:n kerran tai kahdesti joko yksityisesti tai yleisessä kokouksessa puhutella. Elleivät nöyrry parannukseen, pidetään heitä pakanoina ja publikaaneina eikä heitä oteta rauhanyhdistysten jäseniksi. Tottelemattomia ei myöskään tervehditä … Lue koko artikkeli…

Mainokset

5 kommenttia

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, forbidden things, hengellisyys, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kirkko, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, leimaaminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, norms, Olavi Voittonen, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, puhujat, retoriikka, sananjulistajat, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syyllistäminen, televisiokielto, totteleminen, vallankäyttö

Mauri Kinnunen: SRK tarvitsee radikaalin muutoksen


MKinnunen3B– Muutos pitäisi tehdä nyt, ettei koko liikkeelle käy huonosti. – Vastuunkantajien pitäisi mielestäni tulla nyt esille. – Kun missä tahansa muussa organisaatiossa tulee ilmi, ettei ole osattu toimia oikein, siitä vedetään johtopäätöksiä. – Kun on toimittu väärin, on syytä katsoa peiliin ja miettiä ratkaisuja oman jatkopestinsä suhteen.

Mauri Kinnunen, Suomenmaa 10.1.2014

Kun SRK ry. täytti sata vuotta vuonna 2006, tutkija Mauri Kinnunen kirjoitti ansiokkaan ja paljon luetun analyysin vanhoillislestadiolaisen liikkeen tilanteesta (Suomen suurimman herätysliikkeen pitäisi pystyä avoimesti kohtaamaan menneisyytensä kipupisteet  -Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden. Kaleva 1.10.2006).

Kinnunen nosti silloin esille liikkeen kipukohtia ja selitti tilannetta viittaamalla modernin ajan muutoksiin yhteiskunnassa, jossa uskovaisten keskinäinen elämäntapasääntöjen noudattamista … Lue koko artikkeli…

11 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, bans, Conservative Laestadianism, elämäntapa, ennuste, erehtymättömyys, fundamentalismi, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kannanotot, keskustelu, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, laestadianism, lakihengellisyys, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, pedofilia, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, syyllistäminen, tulevaisuus, tutkimus, uskon perusteet, uskontokritiikki, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Tutkijat HS:ssa: Herätysliike elää syvää murrosta


HSname1 pVan­hoil­lis­les­ta­dio­lai­nen lii­ke elää nyt voi­ma­kas­ta mur­ros­kaut­ta, arvioi Helsingin Sanomat 2.1.2014. Lehti perustaa arvionsa tutkijoiden näkemyksiin. Haastateltavana ovat FT Mauri Kinnunen, YTT Johanna Hurtig ja tutkija, pastori Mari Leppänen.

Vii­kon si­säl­lä liik­keen kak­si joh­to­hah­moa on il­moit­ta­nut … Lue koko artikkeli…

14 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, äitiys, ban of birth control, bans, Conservative Laestadianism, eettisyys, ehkäisykielto, ennuste, epäily, erehtymättömyys, fundamentalismi, hajaannukset, harhaoppi, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, Kotimaa, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, Päivämies, pedofilia, pelastus, pelko, pelot, perheettömyys, puhujat, Raamatun tulkinta, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, tulevaisuus, tutkimus, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhtenäisyys, yksilöllisyys

Uusi kirja vanhoillislestadiolaisuuden opista ja tulevaisuudesta


Tuoreet oksat viinipuussa, toim. Meri-Anna Hintsala ja Mauri Kinnunen. Kirjapaja 2013.

Tuoreet oksat viinipuussa, toim. Meri-Anna Hintsala ja Mauri Kinnunen. Kirjapaja 2013.

– Moniäänisyyden hyväksyminen on lestadiolaisen liikkeen säilymisen elinehto, totesi FT  Mauri Kinnunen Laestadius-seminaarissa, joka järjestettiin Oulussa lokakuussa 2012. Mauri Kinnunen on toinen vanhoillislestadiolaisuutta koskevan uutuuskirjan toimittajista.

Teoksen toinen toimittaja on uskonnonopettaja ja pappi Meri-Anna Hintsala. Hintsala on tutkimustyössään perehtynyt vanhoillislestadiolaisuuden keskustelukulttuuriin ja nettiajan verkkokeskustelujen kysymyksiin.

Kirjoittajiin kuuluvat lisäksi …Lue koko artikkeli…

6 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, lähihistoria, opilliset kysymykset, tiede, tutkimus, uskon perusteet, uskontokritiikki

Mauri Kinnunen: Lestadiolaiset naiset saarnasivat 1800-luvun loppupuolella


FT, vanhoillislestadiolaisuuden leviämisestä Karjalassa väitellyt tutkija Mauri Kinnunen osoittaa perusteellisessa kirjoituksessaan (Kotimaa24), että lestadiolaisuuden alkuvuosikymmeninä seurapuhujina toimi useita kymmeniä naissaarnaajia: Heidän vaikutuksensa evankeliumin julistamisessa laajeni paikallista toimintaa laajemmalle myös heidän kirjeidensä ja henkilökohtaisen yhteydenpitonsa tuloksena.  Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): 1800-luku, 2000-luku, 2010-luku, historia, itsesensuuri, johtokunta, Jumalan sana, kannanotot, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, maallikkosaarnaajat, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, Päivämies, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, seurat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden – suuri syntyvyys ei kasvata jäsenmäärää


suviseurateltta

Perheiden suuresta lapsiluvusta huolimatta vanhoillislestadiolaisten määrä kasvaa Suomessa vain hitaasti. Korkeaa syntyvyyttä ylläpitää liikkeen kielteinen suhtautuminen ehkäisyyn. Herätysliikkeen puhujien kokous määritteli päätöksellään vuonna 1967 syntyvyyden rajoittamisen ”synniksi kaikissa muodoissaan”.

Liike on 40 vuodessa kasvanut enintään 20000 hengellä, vaikka perheissä on keskimäärin 6–7 lasta. Myöskään 10-15-lapsiset perheet eivät ole harvinaisuuksia. Vanhoillislestadiolaisia arvioidaan olevan Suomessa nykyään noin 120000. Liike modostaa merkittävän vallankäyttäjäryhmän Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä, ja kirkon palveluksessa toimii arviolta 130 vanhoillislestadiolaista pappia. [SRK:n oma ilmoitus 2011: 140 pappia. Toim.huom.]

Lohi: ehkäisykiellon tehtävä on kasvattaa jäsenmäärää – mutta auttaako ehkäisykieltokaan?

Asiantuntijoiden mukaan vanhoillislestadiolaisuus leviää lähinnä sisäisen kasvun eli syntyvyyden kautta. Ulkopuolelta vanhoillislestadiolaisuuteen liitytään harvoin.  

Vahvojen sisäisten siteiden takia yhteydet yhteisön ulkopuolelle ovat heikkoja, joten liike kasvaa lähinnä sisältä, Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Hanna Salomäki kertoo. Vanhoillislestadiolaisuuden sananjulistustyö ja muu toiminta kohdistuvat lähinnä liikkeen sisälle. SRK:n varoilla ei ole palkattu esimerkiksi yhtään päätoimista lähetystyöntekijää.

Vanhoillislestadiolaisuuden oma edustaja, pappi ja vanhoillislestadiolaisuuden historiaan perehtynyt Seppo Lohi on jopa avoimesti perustellut ehkäisykiellon välttämättömyyttä sillä, että ilman sitä herätysliikkeen kannattajamäärä kääntyisi nopeasti laskuun. Lohi on esittänyt tämän hämmästyttävän, ei-hengellisen perustelun ehkäisemättömyysvaatimukselle esimerkiksi MTV:n haastattelussa 2002 seuraavasti.

– Jos säännöstelemättömyydestä luovuttaisiin, vanhoillislestadiolaisuus katoaisi viidenkymmenen vuoden sisällä.

Samalla syyllä Lohi perusteli ehkäisemättömyysmääräystä myös Kalajokilaakso-lehden haastattelussa 2008:

”… Ehkäisyn hyväksyminen heikentäisi lestadiolaisuutta. — Seppo Lohi sanoo, että ehkäisyn hyväksyminen olisi kuolema lestadiolaiselle liikkeelle. — Seppo Lohi pitää ehkäisykantaa koko liikkeen kannalta olennaisen tärkeänä.  Jos tässä asiassa kanta muuttuu, kuolema on lestadiolaisen liikkeen padassa ja koko liike sammuu.”

Vanhoillislestadiolaiset naiset on siis velvoitettu tekemään jatkuvasti ”lähetystyötä” omalla ruumiillaan, samalla kun tilanne on se että yhä useampi vl-uskoon kasvatettu nuori irrottautuu herätysliikkeestä.

Herätysliikkeiden kokoa vaikea arvioida

Lestadiolaisten tarkkaa määrää ja syntyvyyttä on melko vaikea arvioida. Lestadiolaisuuden historiaa tutkinut Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen sanoo kuitenkin, että suuri osa vanhoillislestadiolaisten lapsista jättää liikkeen.

Vaikka liike on kasvanut, niin on selvää, ettei kasvu ole samaa tasoa syntyvyyden kanssa. Jos näin olisi, vanhoillislestadiolaisten määrä olisi kasvanut vähintään kaksinkertaiseksi 40 vuodessa.

Talonen arvioi, että vanhoillislestadiolaisissa perheissä on keskimäärin 6–7 lasta. Kun liikkeen piirissä oli 1960-luvun lopussa 100000 ihmistä, määrä on hänen mukaansa nyt noin 120000.

Lestadiolaisuuden historiaa väitöskirjassaan tutkinut Mauri Kinnunen puolestaan arvioi, että liikkeen piirissä elää tätä nykyä noin 80000 ihmistä. Kinnunen sanoo, että liike ei ole juuri kasvanut viime vuosikymmeninä. Myös yhteisön kiinteys on murentunut yhteiskunnan muuttuessa.

Painopiste on siirtynyt kaupunkeihin ja etelään. Suurissa keskuksissa sitoutuminen liikkeeseen on heikentynyt, kun ei ole maaseudun sosiaalista painetta, Kinnunen sanoo.

Nuoret jättävät rauhanyhdistyksen

Vanhoillislestadiolaisten kattojärjestö Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys kertoo jäsenmääräkseen noin 33000. Jäseniksi voivat liittyä 15 vuotta täyttäneet. Yhdistyksen 1900-luvun historiaa tutkiva SRK:n kustannuspäällikkö Ari-Pekka Palola toteaa, että vanhoillislestadiolaisia ei luultavasti ole sataa tuhatta enempää. Hän arvioi yhdistyksen jäsenmäärän kasvaneen 1960-luvulta noin 50 prosenttia.

Suuri osa jäsenmäärän kasvusta tulee vanhoillislestadiolaisten järjestäytymisasteen noususta, Palola sanoo.

Vanhoillislestadiolaisten kokonaismäärä ei kuitenkaan ole kasvanut samassa suhteessa. Sekä SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen että pääsihteeri Aimo Hautamäki ovat todenneet, että vanhoillislestadiolaisten kotien lasten ”meneminen maailmaan” on 2000-luvulla lisääntynyt. Heidän mukaansa syynä ovat ”nykyelämän repivyys ja kotien tukiverkkojen pettäminen”.

Osa nuorista luopuu uskosta ja omaksuu toisenlaisen vakaumuksen, toteaa Palola.

Mikä irrottaa nuoria vanhoillislestadiolaisuudesta?

Yhtä selkeää syytä liikkeen jättämiselle ei löydy. Tutkija Hanna Salomäki arvelee, että ongelmia aiheutuu liikkeen tiukoista normeista, esimerkiksi syntyvyyden säännöstelyn kieltämisestä. Hänen mukaansa myös liikkeen oppi itsestään ainoana pelastavana yhteisönä nousee usein esiin. Ero yhteiskunnan valtavirtaan on suuri ja kasvava.

Saatetaan ajatella, että liikkeeseen kuuluminen on hyvin hintavaa, että joudutaan elämään marginaalissa, Salomäki summaa.

Vanhoillislestadiolaisten parissa liikkeen sisällä on Salomäen mukaan käyty viime aikoina runsaasti keskustelua liikkeen tilanteesta. Julkisuudessa esiin noussut ehkäisykieltokohu on herättänyt tunteita. Liikkeen arvopohjaa kriittisesti pohtivat lestadiolaiset kohtaavat toisiaan internetin keskustelupalstoilla.

Vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto maailman ankarin?

Syntyvyyden säännöstelyn kieltäminen on Suomessa harvinaista. Käytännössä vain vanhoillislestadiolaisilla on uskontoon perustuva ehkäisykielto. katolisessa kirkossa ehkäisyvälineiden käyttö on kiellettyä, mutta ns. luonnollinen ehkäisy eli hedelmöittymisen rajoittaminen ”varmojen päivien” avulla on sallittua. Vanhoillislestadiolaisuudessa ei hyväksytä sitä enempää kuin selibaattiakaan, aivan lyhytaikaista pidättymistä lukuun ottamatta.

”Perhesuunnittelu on synti kaikissa muodoissaan. Ei voi tulla kysymykseen kalenterin seuraaminen, ei edes yhteisestä sopimuksesta erillään oleminen. Se on Jumalan Sanan mukaan sallittu vain hetkeksi sairauden vuoksi. Mutta sairauttakaan ei saa tehdä pahemmaksi kuin se todellisuudessa on ja näitä tekosyitä käyttää väärään tarkoitukseen.” (Päivämies 1974.)

Väestöliiton tutkija Minna Säävälä kertoo, että joidenkin maahanmuuttajaryhmien suhtautuminen ehkäisyyn on kielteistä.

 –Esimerkiksi Afrikan maista tulevat suhtautuvat suureen lapsimäärään eri tavalla kuin suomalainen valtaväestö. Heidän arvostuksensa yleensä kuitenkin muuttuvat nopeasti, Säävälä sanoo.

Uskonnosta kumpuavia ehkäisykieltoja ei maahanmuuttajaryhmillä Suomessa Säävälän mukaan ole. Muslimit tosin suhtautuvat kielteisesti sterilisaatioon, vaikka muuten hyväksyvät ehkäisyn.

Maailmalla kielteistä suhtautumista ehkäisyyn esiintyy pääasiassa kristillisissä liikkeissä.

Tunnettuja ovat esimerkiksi nykyisin Pohjois-Amerikassa vaikuttavat, alkuaan eurooppalaisesta  protestanttisesta pietismistä nousseet amishit, hutteriitit ja mennoniitit, joiden syntyvyys on suurta. Esimerkiksi vanhakantaisesta elämäntavastaan tunnetun amish-yhteisön koko on lähes kaksinkertaistunut 16 viime vuoden aikana. Yhteisöön kuuluu nykyään noin 230 000 henkeä.

Lähteet ja aiheeseen liittyvää:

Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta (Hakomaja)

Dr. Propelli: Arvio: 40% vl-nuorista irtaantuu liikkeestä

Hallamaa, Hannu: Suuri syntyvyys kasvattaa lestadiolaisuutta hitaasti. STT, Verkkouutiset 8.2.2009; Itä-Savo 8.2.2009.

Rytkönen, Jussi:  ”Varmat päivät on tehokas menetelmä”.  Kotimaa 28.1.2009.

Rytkönen, Jussi: Ei pelastusta ilman oikeaa parannuksentekoa. Olavi Voittosen ja Aimo Hautamäen haastattelu. Kotimaa 9.1.2008.

 Miksi  vanhoillislestadiolaisuudesta erotaan: keskustelu Suomi 24-palstalla

Kaksijakoinen maailmankuva purkautui – minä lähdin pois

Guitar Hero: rehellisyys itselleen

Uskoni uskontoon teki kupperiskeikan

Nettikeskustelusta ja stooristani

Kuka ja mikä minä oikeasti olen?

Raja tuli vastaan

Minä lähdin pois

Pohjoisen lapsen raskas koulutie

Mitä jälkiä vanhempien ankara usko jättää lapsiin? Helena Itkosen vieraina Katriina Järvinen, Soili Juntumaa ja Teuvo Moisa YLEn TV2:n ohjelmassa Inhimillinen tekijä:

http://areena.yle.fi/video/810074

(Katsottavissa 26.2.2011 klo 21.00 saakka.)

Lestadiolaiset pitävät Pohjois-Pohjanmaan väkiluvun kasvussa: Seppo Lohen haastattelu MTV3, 24.7.2002.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/lestadiolaiset-pitavat-pohjois-pohjanmaan-vakiluvun-kasvussa/2002/07/122861

Kalajokilaakso  27.6.2008: Suviseurat-numero.

Joni Valkila: Vanhoillislestadiolaisten ehkäisykiellon eettisyys ja yhteisöstä irtaantuneiden määrä. UUT ry:n selvityksiä 1/2013 (28.6.2013). Helsinki: Uskontojen uhrien tuki ry.

5 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, alueelliset erot, ehkäisykielto, elämäntapa, ennuste, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, get rid of, historia, identiteetti, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, katolinen kirkko, kiellot, kirkko, kulttuurikiellot, lapset, lapsuus, lähihistoria, lisääntyminen, miehen asema, naisen asema, nettikeskustelu, normit, nuoret, Olavi Voittonen, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seurat, suurperhe, tulevaisuus, tutkimus, uskon jättäminen, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys

”Kipupisteet kohdattava avoimesti”


Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen  (SRK ry.) viettäessä Oulussa 100-vuotisjuhlaansa lokakuun alussa 2006 maakunnan valtalehti Kaleva julkaisi FT, historiantutkija Mauri Kinnnusen artikkelin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen ajan-kohtaisesta tilasta. Kinnunen suuntasi katseensa ennen kaikkea tulevaisuuteen, unohtamatta arviossaan liikkeen taustaa ja lähi-historiassa tapahtunutta avoimen hengellisen väkivallan vaihetta. Kinnunen oli muuten ensimmäisiä itse edelleen herätysliik-keen sisällä olevista, joka nosti hoitokokouskysymyksen julkisuuteen.

Hän jättää vastattavaksi myös kysymyksen, ovatko vuosikokousten, puhujien- ja seurakuntavanhinten sekä seurakuntapäivien linjaukset tapa-kulttuureissa, yhteiskunnallisissa ja kirkollisissa asioissa ”aikansa lapsia” vai tulisiko niitä noudattaa  hamaan ikuisuuteen saakka.

SRK:ssa Kinnusen keskustelunavaus sivuutettiin täysin julkisuu-dessa. SRK:n puheenjohtaja tai kukaan johtokunnan 24 jäsenestä ei esittänyt kommentteja eikä vastausta kirjoituk-sen johdosta. Kinnusen puheenvuoroa ei myöskään kukaan kommentoi-nut Päivämies-lehdessä.

lohen-gradustaLähde: Lohi, Tuomas: Haapajärven lestadiolaisuuden vaiheet 1863-1999, s.91.

Kaleva: Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden

Suomen suurimman herätysliik-keen pitäisi pystyä avoimesti koh-taamaan menneisyytensä kipupisteet

Perinteisillä vastakkainasetteluilla ei ole enää merkitystä, Mauri Kinnunen kirjoittaa.

Maamme kannattajajoukoltaan suurin ja laajimmalle levinnyt herätysliike, vanhoillislestadiolaisuus, viettää lokakuun alussa keskusjärjestönsä Suomen Rauhanyhdistysten Keskus-yhdistyksen (SRK) 100-vuotisjuhlaa. Herätysliikkeellä on kannattajia myös Ruotsissa, Norjassa, Pohjois-Amerikassa, Baltian maissa, Venäjällä ja Keski-Euroopassa. Uusimpana ”aluevaltauksena” ovat Ecuador Etelä-Amerikassa ja Togo sekä Kenia Afrikassa. Lestadiolaisuuden ydinsanoma, viesti siitä, että Jeesus on antanut opetuslapsilleen ja hänen seuraajilleen tehtävän saarnata parannusta ja syntien anteeksiantoa kaikille luoduille, on saanut yhä enemmän vastakaikua eri puolilla maailmaa.

Tämä kehitys ei ole kuitenkaan ollut vailla haasteita.

Levitessään uusille alueille ja täysin erilaisen kulttuurin keskuuteen vanhoillislestadiolaisuus on joutunut kohtaamaan tapoja, normeja ja uskomuksia, jotka poikkeavat täysin siitä, mihin on totuttu liikkeen vanhoilla ydinalueilla. Ilmeisesti tuo kohtaaminen on sujunut ilman suuria hankauksia.

Lestadiolaisuuden kansainvälistyminen tuo toki uusia haasteita liikkeen ydin-alueille Suomeen. Henkilökohtaiset kontaktit, matkailu ja kulttuurirajat ylittävät avioliitot asettavat Suomessa asuvat vanhoillislestadiolai-set kyselemään, mikä ”tässä kristillisyydessä” on uskon perusta ja mikä mahdollisesti on historian tuomaa,uskon kannalta epäolennaista tapakulttuuria.

Tässä tarkastelussa on olennaista tuntea lestadiolaisuuden historiaa ja perehtyä aikalaislähteisiin.

Ehdottomuus opillisissa ja tapakulttuuriin liittyvissä asioissa on ollut yksi lestadiolaisuuden tunnus. Aikoinaan lestadiolaisuudessa yleinen yksinkertaisen pukeutumisen ihannoin-ti juontaa juurensa Lars Levi Laestadiukseen ja hänen saarnoihinsa. Jos ihmisellä on Laestadiuksen mukaan elävä usko, sen tulee näkyä myös ulkonaisina merkkeinä. Uskova hylkää maailman koreuden ja turhuuden.

Laestadius paheksui varallisuuden näyttämistä ja rahojen tuhlaamista ulkoiseen ja maalliseen. Saarnojen innoittamana herätysliikkeeseen liittyneet alkoivat vähitellen kont-rolloida toisiansa normien ja ”kristityn”  ihanteiden noudattamisessa.

Lestadiolaisuus syntyi Fennoskandian äärimmäisessä perukassa, ja se omaksui ympäröivän tapakulttuurin askeettisimmillaan. Pohjan perillä monet rintamaiden arkipäiväiset vaatteet, esineet ja asiat olivat ylellisyyttä ja kerskaa ja niitä tuli ”kristityn” välttää.

Olosuhteissa, joissa ”heräämättömätkin” pitivät monia etelän tapoja ja esineitä ylellisyytenä, vältyttiin yhteentörmäyksiltä. Ristiriitaa herätysliikkeen ja ympäröivän yhteiskunnan välille syntyi, kun periferian tapakulttuuria siirrettiin rintamaiden lestadiolaisyhteisöihin. Lestadiolaisuus alkoi leimautua syntyalueensa ulkopuolella monissa tapa-kulttuuriin liittyvissä asioissa omituiseksi.

Lestadiolaisuuden hallitsema paikallis-kulttuuri kohtasi modernin

Uusi ristiriitatilanne syntyi modernisaation tunkeutuessa perimmäisiin-kin kyliin Pohjois-Pohjanmaalla 1960-luvulla. Tämä mursi lestadiolaisuuden pitkään hallitseman paikalliskulttuurin. Vanhoillislestadiolaisuus reagoi modernisaation haasteisiin (televisio, perhesuunnittelu, peruskoulu, maaltamuutto/suuri muuttoaalto Ruotsiin) käpertymällä itseensä ja suoristamalla rivejään.

Koko 1970-luvun Päivämies-lehden pääkirjoituksia ja artikkeleita leimaa ”piiritystunnelma maailman pahuuden raivotessa” ja usko pikaiseen maailmanloppuun. Kehitys johti ”puimatantereen puhdistamiseen” niin sanotuilla hoitokokouksilla.

Tilanne alkoi vähitellen muodostua liikkeen sisällä kestämättömäksi. Vuoden 1979 lopulla liikkeen johdossa suoritettiin henkilövaihdoksia ja otettiin uusi suunta. Tavoitteeksi tuli avoin tiedottaminen ja hyvien suhteiden ylläpito kirkkoon ja muihin yhteistyötahoihin.

Samalla niin sanotut hoitokokoukset päättyivät lähes tyystin. Keskustelu 1970-luvun tapahtumista ja niiden merkityksestä 2000-luvun vanhoillislestadiolaisuudelle odottaa edelleen sopivaa ajankoh-taa liikkeen sisällä.

Lestadiolaisuus on saanut voimaa selvistä vastakkainasetteluista (etelä/pohjoinen, kaupunki/ maaseutu, sivistyneistö/oppimattomat, papisto/maallikot, rikkaat/köyhät, maailmallisuus / askeettisuus). Tämäntyyppiset joko–tai -asettelut ovat olleet tyypillisiä useimmille uskonnollisille liikkeille. Niillä on synnytetty ja pidetty yllä yhteisöidentiteettiä.

Tämä vuosituhat tulee olemaan haasteellinen vanhoillislestadiolaisuudelle, kun perinteisillä vastakkainasetteluilla ei ole enää merkitystä. Suuri osa liikkeen jäsenistä etlää urbaanissa ympäristössä Etelä-Suomessa ja tuhannet vanhoillislestadiolaiset nuoret työskentelevät tai opiskelevat ulkomailla.

He törmäävät kymmeniin uskontoihin ja kulttuureihin. Tämä nostaa esiin lukuisia kysymyksiä, joihin heidän isovanhempansa eivät juurikaan joutuneet pohtimaan vastausta.

Pohjoinen herätysliike asennoitui alusta alkaen varauksellisesti tai kielteisesti uusiin aate- ja kulttuurivirtauksiin, esineisiin ja keksintöihin. Ne nähtiin turhina tai niiden pelättiin ”vieroittavan ihmistä Jumalasta ja haittaavan uskonkilvoitusta”.

Kulttuurivihamielisyydestä huolimatta lestadiolaisuus on ollut innoituksen lähteenä varsinkin kirjallisuudessa ja musiikissa. Lestadiolaisella laulu- ja virsiperinteellä on keskeinen osuus nykyisessä luterilaisen kirkon virsikirjassa.

Useilla Suomen eturivin kirjailijoilla on ollut/on lestadiolaistaustaa tai he ovat kuuluneet/kuuluvat liikkeeseen. Asennoituminen eri kulttuurimuotoihin on vaihdellut vuosikymmenien kuluessa. Kielteisintä asenne on perinteisesti ollut kilpaurheiluun, tanssiin, teatteriin, elokuviin, oopperaan ja viihdemusiikkiin.

Vanhoillislestadiolaisuus otti kielteisen asenteen television hankkimiseen koteihin vuonna 1963 vuosikokouksessaan. Tuo päätös sai aikoinaan muun muassa liikkeen arvostaman ja monissa tehtävissä käyttämän kirkkoherra Kullervo Hulkon puuskahtamaan: ”Kävi kuten 1930-luvulla, kun radio tuomittiin.”

Torjuva asenne televisioon tulee jatkossa varmasti uudestaan puntariin, kun raja tietokoneiden, kännyköiden ja televisiovastaanottimien välillä häviää. Ainoa kestävä ratkaisu näihin haasteisiin lienee valinnan suorittaminen ohjelmasisällön eikä mediavälineen tai taidemuodon pohjalta.

Lestadiolaisuus on muodostunut pienoiskulttuuriksi, jolla on omat sääntönsä ja tapansa

Viime aikoina on liikkeen sisällä keskusteltu suhteesta musiikkiin. Huomattava osa maamme eturivin kirkkomuusikoista on mukana vanhoillislestadiolaisuuden toiminnassa. Heidän konsertoimisensa ja vilkastunut kuorotoiminta on nostanut vastareaktioita, jotka ovat heijastuneet liikkeen äänenkannattajan Päivämiehen kirjoituksissa.

Nuo reaktiot ovat ilmeisesti heijastumia 1970-luvun linjauksista. Kuitenkin vielä 1950-luvulla Helsingin olympiakisojen hymnin säveltäjä Jaakko Linjama kehotti laulun lahjan omaavia vanhoillislestadiolaisia osallistumaan aktiivisesti kirkkokuoro-toimintaan.

Lestadiolaisuus on koko olemassaolonsa ajan ollut hyvin yhteisöllinen liike. Yhteisöllisyyttä on ylläpitänyt vilkas seuratoiminta ja tarkkarajainen seurakuntakäsitys. Liikkeen normisto on luonut rajaa uskovien ja ”suruttomien” välille auttaen yhteenkuuluvuuden tunteen syntymistä ja säilymistä.

Lestadiolaisuus on muodostunut pienoiskulttuuriksi, jolla on omat kirjoittamattomat ja kirjoitetut sääntönsä ja tapansa. Yhteisön jäsenet tietävät vaistomaisesti, miten uskovan tulee pukeutua ja käyttäytyä, millaiset mielipiteet ovat arvostettuja ja millaiset hylättäviä. Perhekeskeisyys, voimakas yhteenkuuluvuus ja selkeä normisto vetävät tänäkin päivänä ulkopuolisia puoleensa.

Toisaalta edellä mainitut ominaisuudet voivat olla nostamassa ulkopuolisten kynnystä hakeutua liikkeeseen. Samalla lestadiolaisuudesta erkanee niitä, jotka kokevat herätysliikkeen ahdistavana.

Haastavaksi on muodostunut normien ja tapakulttuurin päivittäminen. Liikkeen sisällä käydään keskustelua siitä, ovatko vuosikokousten, puhujien- ja seurakuntavanhinten sekä seurakuntapäivien linjaukset tapakulttuureissa, yhteiskunnallisissa ja kirkollisissa asioissa ”aikansa lapsia” vai tulisiko niitä noudattaa hamaan ikuisuuteen saakka.

Vanhoillislestadiolaisuuden tulevaisuus näyttää valoisalta, kun liikkeen piirissä tartutaan avoimesti ja rehellisesti 2000-luvun haasteisiin. Se edellyttää myös liikkeen historian ymmärtämistä ja menneisyyden kipupisteiden avointa kohtaamista.

Sitä haluavat varmaan myös ne kymmenettuhannet nuoret, joita on ilo katsella suviseuroissa.

Mauri Kinnunen
Kirjoittaja on lappeenrantalainen filosofian tohtori ja historian lehtori.

Kaleva 1.10.2006.

Lue lisää:

Liike kasvaa lähinnä sisältäpäin.

YLE, Hannu Karpo: Syntisin silmin: dokumentti hoitokokousvuosilta.

Hoitokokoukset ja 70-luku

Ihan mukava kesäjuhlafiilis

2 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 2000-luku, ehkäisykielto, elämäntapa, ennuste, erehtymättömyys, fundamentalismi, hajaannukset, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, identiteetti, Kaleva, kannanotot, keskustelu, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, lähihistoria, musiikki, normit, pietismi, retoriikka, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, taide, televisio, televisiokielto, tuomitseminen, tutkimus, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys