Entä jos vanhoillislestadiolaisuuden opit eivät olekaan totta?

”Peppiinaevelin” puhuu videolla päätöksestään.

” – Mitä jos se ei olisikaan totta? Entä jos vanhoillislestadiolaisuuden opit eivät olekaan totta? Millä perusteella meikkaaminen on syntiä? Tuntuisi tosi väärältä jos en kunnioittaisi omaa sisäistä tunnettani, sydämeni ääntä… Lopulta on kyse opillisista asioista. Hengellisyys on mielestäni mysteeri, ja haluan säilyttää nöyrään asenteen siihen.”

”- Synnyin vanhoillislestadiolaiseen perheeseen ja yhteisöön ja se on ollut hengellinen kotini 26 vuotta. Parin vuoden sisällä oon käyny suuret sisäiset taistelut siitä mikä on totta ja mihin oikeasti uskon. Nyt on vihdoin tullu aika tehdä päätös siitä mitä mä oikeasti oon.”

Peppiinaevelinan punnittua ja henkilökohtaista pohdintaa isosta elämänmuutoksesta.

Peppiinaevelina antaa myös havainnollisella tavalla tietoa myös siitä, millainen vanhoillislestadiolainen uskonoppi on, ihan konkreettisesti.

 

” – Entä jos kaikki pääsee taivaaseen? tai jos taivasta ei olekaan?

Nämä ovat mysteereitä.

Lopulta tulin siihen lopputulokseen, että…”

Vaikea päätös!

*       *       *

Lue lisää:

16-vuotias opiskelijanuori Keski-Suomesta: Kun kielsin uskon

Anna Egutkina: ”Tajusin, että olin jo helvetissä” – Häpeä, pohjaton pelko, syyllisyys ja mielenterveysongelmat. Nämä asiat yhdistävät monia uskonnollisista liikkeistä eronneita. Iltalehti 11.8.2019.

Veera Koivaara: Usko, toivo ja yksilöllisyys; Mitä tapahtuu, kun milleniaalien arvot törmäävät vanhempien uskontoon?  Ylioppilaslehti 8.9.2017.

Kuka ja mikä minä oikeasti olen? : Saara Tuomaalan ajatuksia

Maija Maitoparta: Jätimme uskon lastemme tähden

Nyt vapaa olen: Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden kertomuksia. Toimittanut Topi Linjama. Hai 2014.  

Orava: Pastellinsävyinen elämä: nuoren perheenisän kuvaus irtaantumisesta vl-liikkeestä.

Sinulle, lähtijä. Nyt vapaa olen -blogi 7.7.2017. Ex-vanhoillislestadiolaisen kertomuksia liikkeestä eroamisesta ja uuden elämän rakentamisesta.

Heini Särkkä: Lestadiolaisuudesta eronnut Katri, 35, kertoo raskaasta ratkaisustaan – ”Usko on nyt aina välissämme”. Ilta-Sanomat 8.7.2017.

Meri Toivanen: Pelastuvatko muut kuin vanhoillislestadiolaiset?  Kotimaa 2.7.2009.

Advertisement

Nyt vapaa olen – Kun kaikki on arvioitava uudelleen

”Kun rehellisyys on kuuliaisuutta tärkeämpää.”

Nyt vapaa olen – Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden kertomuksia. Toim. Topi Linjama. Kustannusosakeyhtiö Hai 2014.

Kuuntele kirjan toimittajan Topi Linjaman haastattelu (YLE, Pohjois-Karjalan radio 23.3.2014.) – Voit tilata kirjan tästä.

Ihminen ei pysty kantamaan sitä taakkaa jonka tämä yhteisö asettaa hänen harteilleen. Kun hän jättää yhteisön niin hän tuntee syyllisyyttä ja häpeää sen vuoksi,  että hän ei olekaan ollut sellainen kuin tämä yhteisö olisi toivonut hänen olevan.

Jotta tästä häpeästä pääsee eteenpäin,  ihmisen pitäisi tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin hän on, ja myös hänen omilla ehdoillaan. Ihmisen täytyy itse saada kertoa oma tarinansa.

Professori Paavo Kettunen Nyt vapaa olen -kirjan julkistamistilaisuudessa.

Kokemuksista dokumenttielokuva: kerro kokemuksiasi uskonnollisesta yhteisöstä

Dokumenttielokuvien ohjaajaksi opiskeleva Moona Pennanen kutsuu  nykyisiä ja entisiä lestadiolaisia ja muissa yhteisöissä eläneitä kertomaan siitä, millaisia omakohtaisia kokemuksia ihmisillä on ankarasta tai tavalla tai toisella  uskonnol-lisesti kapeakatseisesta yhteisöstä.

Miten uskonto voi vahingoittaa ihmistä? Dokumentista ei ole tarkoitus tehdä uskon-nonvastaista sinänsä, vaan  tavoitteena on antaa tilaa yksityisten ihmisten henkilö-kohtaisille kokemuksille.  

Voit lähettää kuvauksen kokemuksistasi, vaikka et olisi valmis esiintymään kas-voillasi dokumentissa. Tässä vaiheessa kerätään ennen kaikkea tausta-tietoa asiasta. Ihmisten omakohtaisista kokemuksista saata-vien iedoiden pohjalta luodaan dokumentin rakennetta ja sisältöä. Kaikkien kokemukset ovat arvokkaita.

Lähetä kuvauksesi sähköpostitse huhti-toukokuun aikana, osoitteella:  moona.pennanen@aalto.fi. Lue lisää Moona Pennasen viestistä alla.

Hei,

Opiskelen dokumenttielokuvaohjaajaksi Taiteiden ja Suunnittelun Korkeakoulussa. Olen suunnittelemassa elokuvaa uskonnollisesti ankarassa yhteisössä

Miten tässä uskossa jaksaisi?

Olen perheellinen uskovainen nainen ja äiti, ja olen vuosia taistellut sen kysymyksen kanssa uskoako tässä vai jättääkö tämä yhteisö. Siis itse uskon silti moneen asiaan jota meille on opetettu. Nämä kauhean ristiriitaiset tuntemukset ovat piinanneet kauan,  enkä tänä päivänäkään tiedä mitä  lopunviimeks tekisin. Olen pohtinut näitä pääni puhki. Välillä asia laimenee ja sitten taas pomppaa uudestaan kuormittamaan ajatuksia. En tiedä onko teillä muuilla samanlaista?

Toisaalta, tässä uskossa on minulla ja perhellä turvallinen olla. Olen miettinyt varsinkin lapsia, että miten heille käy jos lopetan seuroissa käynnin ja kaikki ne

Uskovainen mies: Liian paljon lähipiirissä romahtaa, jos nostan asiat julkisuuteen

” On kehotettu tekemään perheen sisällä selväksi, että valtakunnan raja menee perheen sisällä. Tilanne on tietysti kuvottava ja järkyttävä. Se voi johtaa jopa kuolemaan.” – Johannes Alaranta: (Oikeus)murha, 2011.

Väliin on tuntunut, että vl-uskossa kulkeminen on kohdallani muodostunut enemmän ristiksi kuin lahjaksi, tunnustaa keski-ikäinen vanhoillislestadiolainen mies.

Alaranta: Tajusin että muissakin on meitä ja meissä muita

Se että jako [vuohiin ja lampaisiin] on olemassa ei tarkoita sitä että tietäisimme missä jakolinja menee. – Topi Linjama 2010.

”Muistan, kuinka turvallista oli pienenä poikana istua seuroissa, nukahtaa isän tai äidin lämpimään syliin siionin laulujen kaikuessa. Muistan, kuinka sydäntä puristavasta pahasta olosta pääsi eroon, kun sai uskoa syntinsä anteeksi, pois pyyhityiksi. Armosta. Yksin Armosta.

Muistan, kuinka kasvaessani tajusin, etten ole kuten toiset. Minulle kerrottiin, että olen ”uskovainen”.

Hämmentyneenä katsoin maailmaa ja opin, että on me ja muut. Pelastuvat, ja ne, jotka kerran tuhotaan.