Avainsana-arkisto: Mopin palsta

Herpert: Seppo Lohen perustelut kristinopillisesti kiistanalaisia


”Herpert” kyseenalaistaa Seppo Lohen opilliset perustelut

Mopin palstalla 15.7.2009 julkaistu nimimerkki Herpertin kriittinen analyysi Seppo Lohen ehkäisyalustuksen perusteluista.

 *    *    *

Työnnänpä lusikkani soppaan. Keräsin muutaman silmään pistävän kohdan alustuksesta ja kommentoin niitä.

Pahoittelen, että tyylini on siis niin ongelmiin keskittyvä ja negatiivinen, tarkoitukseni ei ole haukkua vaan rakentaa. Ehkä ongelmakeskeisyys johtuu siitä, että olen muutamissa perustavissa asioissa alustajan kanssa erilaisissa ajatuksissa. Olen kaikesta huolimatta siviilissä oikein lapsimyönteinen kaveri. 🙂

Seppo Lohi:
Ensimmäisenä ehkäisyn kannalle asettui anglikaaninen kirkko vuonna 1930. Muut protestanttiset yhteisöt seurasivat yksi toisensa jälkeen perässä. Suomen evankelisluterilainen kirkko oli kypsä muutokseen vuonna 1952 ja salli ehkäisyn. Roomalaiskatoliset sen sijaan pitäytyivät perinteisessä näkemyksessä, jonka ydin on, että syntyvyyden säännöstely on Jumalan sanan vastaista (Paavi Pius XI 1930, Paavali VI 1968).

Tarkalleen ottaen katolisessa kirkossa kysymys ei ole Jumalan sanan (siinä merkityksessä kuin me sen ymmärrämme) vaan luonnonjärjestyksen ja luonnollisen moraalilain vastainen.

Minusta ei tunnu hyvältä, että nyt kaksi näkyvää vanhoillislestadiolaista pappia (OV ja SL) ovat hakeneet tukea katoliselta kirkolta. Kuitenkaan ei ole vaivauduttu pohtimaan, millaiseen ajatteluun paavien kannanotot pohjautuvat, ja mistä oikeastaan katolisessa ehkäisykielteisyydessä on kysymys.

Me luterilaisina emme yksinkertaisesti voi lähteä peesailemaan katolista luonnonoikeusajattelua ja samalla pitää kiinni omasta ihmis- ja syntikäsityksestämme.

En jauha tästä nyt enempää, tulisi liian pitkä ja rönsyilevä stoori. Totean vain lyhyesti, että katolinen kirkkohan ei suinkaan vastusta syntyvyyden säännöstelyä sinänsä, vaan kyse on keinoista (joko luonnonmukaisista tai luonnonvastaisista), joilla säännöstely toteutetaan.

Siksi nämä paavi-viittaukset saavat korvissani koomisia piirteitä, ja hyväuskoisesti kuvittelen, että kohta mekin ehdotamme Paavali VI:n ensyklikan (1968) tyyliin seuraavasti: ”On erityisesti toivottava, niin kuin jo paavi Pius XII:n toive oli, että lääketiede kykenisi luomaan riittävän varman perustuksen luonnollisiin vaiheisiin perustuvalle syntyvyyden sääntelylle.”

Seppo Lohi:
Lapsen elämä on pyhä ja arvo ehdoton
Luterilainen kirkko seisoi 1950-luvun alkuun saakka virallisesti samassa rintamassa vanhoillislestadiolaisten kanssa. Rohkeutta ei ainakaan kirkon tai yleisen mielipiteen vuoksi tarvittu. Suuret lapsiperheet olivat arkipäivää. Kokouksen päätökset eivät sisältäneet millään tavoin leimallisesti les-tadiolaisia piirteitä. Perustelut ammennettiin Raamatusta ja yhteisestä kristillisestä perinteestä. Tämä on hyvä tiedostaa, kun tänä päivänä puhutaan vanhoillislestadiolaisten ehkäisykannasta! Puhujat, joita Oulussa oli koolla kaikkiaan 175, pitivät itsestään selvänä asettumista kirkon perinteiselle linjalle. Ajan kuva oli sekin, että kirkkoherra Kullervo Hulkko saattoi esitelmää laatiessaan tukeutua saksalaisiin ja suomalaisiin teologeihin, joita hän varsinkin avioliittoetiikan osalta suoraan myös siteerasi (esim. Emil Brunner, Y. J. E. Alanen ja Antti J. Pietilä)

Hyvin epäilyttävää ottaa tässä taustatukea sieltä, mistä sitä ei yleensä oteta, eli akateemiselta teologialta, jota yleensä keskitytään moittimaan, pelkäämään ja nonchaleeraamaan.

Eikös kyseessä olekaan epäuskoisia oppineita, joiden asiantuntemukseen tukeudutaan?

Seppo Lohi:
T. P. Virkkusen artikkelin mukaan lapsirajoitus kytkeytyi suurempaan kokonaisuuteen: avioliittoon itseensä. Myös SRK:n kokouksen valmistelutoimikunta oli evästänyt alustajaa, ettei kysymyksessä ole vain yksittäinen lapsirajoitusta koskeva asia, vaan avioliitto kokonaisuudessaan ja lasten oikeudet ennen kaikkea. Avioliitto on Jumalan säädös, jossa mies ja nainen tulevat henkisesti ja ruumiillisesti yhdeksi. ”Luomakunnan alusta Jumala on luonut heidät mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Niin he eivät enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Mark. 10:6–9) Jeesuksen mukaan luomiskertomus ei ole pelkästään normaalitilannetta kuvaava, vaan myös normatiivinen, ohjeellinen, auktoriteetiltaan Mooseksen lain yläpuolella. Tähän perustui Lutherin rohkeus ilmaisuun ”enemmästä kuin käskystä”.

Miten ”enemmän kuin käsky” liittyy yllä mainittuun Raamatunkohtaan, ja ylipäätään siihen, että avioliitto on Jumalan säädös? Toisaalla on käsitelty hyvin sitä asiayhteyttä, johon Luther-sitaatti todellisuudessa viittaa, eli pappien selibaattia ja ylipäätään luostari-ihannetta.

Seppo Lohi:
Tästä edettiin käsillä olevan ongelman ytimeen. Avioliiton tarkoituksena ei ole yksin puolisoiden persoonallisen nautinnon ja mukavuudenhalun tyydyttäminen, vaikka Jumala itse totesikin, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Avioliiton varsinaisena tehtävänä on suvun jatkaminen. Avioliiton välityksellä Jumala lahjoittaa lapset. Tätä luomistapahtumaa varten Jumala kutsuu työtovereikseen äidin ja isän, suo heille perheen ja kodin. ”Koti on yhteiskunnan voimanlähde” ja ”lapsirikkaat avioliitot” sen varmin tae. Yhdenkin lapsen ehkäisyssä otetaan jopa sukupolviin ulottuva ratkaisu omiin käsiin.

Sen lisäksi, että viimeinen lause on kaikin puolin outo ja ongelmallinen, ihmettelen, miten se liittyy edeltäviin lauseisiin?

 Aina Jumala ei muuten lahjoita lapsia, eli eikö avioliitto silloin ole kunnon avioliitto? Vastauksesta lienevät kiinnostuneita monet lapsettomat avioparit.

Seppo Lohi:
Tästä lasta arvostavasta ihmiskuvasta nousee itsestään selvänä lapsen oikeus elämään, olemassaoloon, vanhempiin, kotiin ja kasvatukseen, jotka kytkeytyvät saumattomasti avioliittoon. Ja tämä ei koske pelkästään jo hedelmöitynyttä munasolua, josta elämän katsotaan kohdussa alkavan. ”Siellä, missä elävä kristillisyys on vaikuttanut ja vaikuttaa, on aina lapsirikkaita koteja ja samalla onnellisia avioliittoja”, alustaja lausui.

Koominen kappale, johon on saatu kolme lausetta, jotka eivät juurikaan liity toisiinsa. Ensin puhutaan lapsen oikeudesta elämään jne. Sitten viittaillaan hedelmöitymättömään munasoluun, jolla siis on oikeus elämään. Siis millä tai kenellä? Loppuun loogisesti irrationaalinen lause lapsirikkaista kodeista ja elävästä kristillisyydestä. Pitänee sinänsä paikkansa, mutta miten tuo liittyy edeltäviin asioihin?

Seppo Lohi:
Kullervo Hulkko myönsi, ettei sellaisia sanoja kuin lapsirajoitus, säännöstely, ehkäisy tai perhesuunnittelu Raamatussa esiinny. Hän tulkitsi tämän professori Y. J. E. Alaseen vedoten niin, että jo keskustelu syntyvyyden rajoittamisesta on tahra avioliiton etiikassa. Alustaja nosti esiin Heprealaiskirjeen kehotuksen: ”Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee siveettömät ja aviorikkojat” (Hepr. 13:4). Hän viittasi myös Augustinukseen, joka piti muinaisen Rooman syntyvyyden laskua kulttuurin rappeutumisen merkkinä.

On huomattavaa, että Hulkko viittailee tässäkin selkeästi Raamatusta nousevaan eettiseen ohjeeseen. Kyseessä on ns. siveysopillinen eli eettinen asia, eikä H mainitse missään myöhemmin kuuluisaksi tullutta ensimmäistä uskonkappaletta.

Muuten, joskus aiemmin esittämäni kysymys siitä, kuinka ensimmäinen uskonkpl voidaan ”tiukan paikan tullen” kumota, on vielä vailla vastausta.

Seppo Lohi:
Roomalaiset harjoittivat perhesuunnittelua yhtä brutaalisti kuin Egyptin farao aikanaan. Rajatakseen heprealaisten voimakasta lisääntymistä farao antoi kätilöille käskyn tappaa välittömästi vastasyntyneet heprealaisten poikalapset (2. Moos. 1:16). Roomalaiset puolestaan jättivät ei-toivotut lapset yksinkertaisesti vain heitteille. Kristityt keräsivät ne sitten huostaansa – niin elävät kuin kuolleet. Rooman katakombeissa onkin nähtävänä valtava määrä vauvojen hautoja. Kristittyjen arvot olivat siis erilaiset kuin valtaväestön, ja kristityt käytännössä myös toimivat arvojensa mukaan. ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä” (Room. 12:2).

Tässä pyritään hakemaan pietistiselle, erottautumiseen ja ”parempaan vanhurskauteen” perustuvaan maailmankuvaan omituisia perusteita: mainitussa esimerkissä kristityt roomalaiset yksinkertaisesti toimivat universaalin lähimmäisenrakkauden periaatteen mukaisesti, eikä tilanne liene ollut se, että muut eli ”maailma” heittivät lapsiaan säännönmukaisesti heitteille, kun taas kristityt toimivat päinvastoin.

En silti epäile, etteikö usko olisi tuonut tuon(kin) ajan kristityille motivaatiota toimia rakkauden periaatteen mukaan. Mutta argumenttina tämänhetkiseen keskusteluun tämä esimerkki on hassu keppihevonen, jolla perustellaan erottautumisen välttämättömyyttä ja välillisesti ehkäisemättömyyttä. Mainittu esimerkki ei oikeastaan tarkoita kumpaakaan.

Seppo Lohi:
Kullervo Hulkko arvosteli myös ehkäisyvälineiden käyttöä ja pohti sukupuoliyhteydestä pidättäytymistä. Hän päätyi siihen, ettei sukupuolielämää tarkoitettu yksin lasten synnyttämistä varten. ”Se on myös aistillisen rakkauden korkein ilmaus.” Sukupuoliyhteys merkitsee myös aviopuolisoiden henkisen yhteyden lujittamista. ”Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voisitte keskittyä rukoukseen: palatkaa sitten taas yhteen” (1. Kor. 7:5).

Jälleen Hulkko suhtautuu koko asiaan moraalikysymyksenä, sellaisena, jossa ihmiset voivat valita hyvän tai huonon. Hulkko edustaa selvästi 1900-luvun alkupuolella sekä luterilaisessa että reformoidussa perinteessä tyypillistä uskonetiikkaa (jossa siis usko eli yliluonnollinen ilmoitus antaa moraaliseen toimintaan motivaation lisäksi myös vaatimussisällön, ja jolloin kristityn ns. uskonymmärrys tekee hänestä pätevämmän moraalisen toimijan ja velvoittaa häntä muita korkeampiin moraalisiin tekoihin).

Uskonasia ja uskoneettinen asia ovat siis eri asioita, mutta eroa ei yleensä ymmärretä. Ja ymmärtämättömyys aiheuttaa ongelmia.

Seppo Lohi:
Kaiken tämän jälkeen Kuivaniemen kirkkoherra Kullervo Hulkko kysyi: ”Mitä elävän kristillisyyden ja hyvän omantunnon näkökulmasta sanomme kaikesta tästä?” Hän vastasi: ”Lapsirajoitus on vastoin Raamattua ja hyvää omaatuntoa. Jeesuksen avioihanne on Jumalan valtakunnan jäsenten ihanne. – – Niin kuin emme saa tehdä avioeroa kristitylle luvalliseksi emme myöskään lapsirajoitusta.” Hulkko muistutti, että ongelmatilanteissa kysytään sielunhoitajalta kärsivällisyyttä ja herkkää korvaa, varsinkin kun kysymyksessä on äidin henki. Tällaiset asiat on harkiten käsiteltävä tapaus tapaukselta.

Ymmärrän Hulkkoa täysin. Siinä teologisessa ja kirkollisessa ympäristössä tämäntyyppinen kanta on ymmärrettävä ja oikea. Olisi ollut hyvin radikaalia, jos vl-liike olisi revennyt kirkon linjasta ja ”pistänyt ranttaliksi”. Varsinkin, kun suurin osa vanhoillislestadiolaisista, niin papeista kuin maallikoista, elivät sellaisessa maailmassa ja sellaisten moraalisten ihanteiden keskellä, jossa pienille perheille ei ollut monestakaan syystä sijaa.

Seppo Lohi:
Elämän pyhyys avaa näköalan kristinuskon ydinasiaan
Koska ”kokous yhtyi alustuksessa esitettyihin ajatuksiin”, voidaan vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielteisyys pelkistää seuraavaan: 1) Avioliitto on Jumalan luomisjärjestyksen mukaan miehen ja naisen välinen liitto, jonka varsinaisena tehtävänä on suvun jatkaminen. Tähän luomistapahtumaan Jumala kutsuu yhteistyökumppanikseen äidin ja isän. 2) Koska lapsi on Jumalan luomisteko, Herran lahja, ja lapsen arvo Jeesuksen mukaan ehdoton, uuden elämän syntyminen on alusta lähtien pyhä tapahtuma, johon ihminen ei saa puuttua.

Tällä kakkoskohdan puuttumisella ilmeisesti tarkoitetaan sitä, ettei sukupuoliyhteydessä oleva saa kontrolloida itse aktia sillä tavalla, ettei uuden elämän syntymiseen olisi mahdollisuuksia.

Muilla tavoillahan asiaan puututaan jatkuvasti monin eri tavoin (edellisen lapsen pitkäaikainen imettäminen, naimisiinmenon pitkittäminen, seksistä pidättäytyminen, seksuaalinen haluttomuus raskaudenpelon takia).

Tällä hetkellä noudatetaan enemmän lain kirjainta kuin henkeä, jos vertaus sallitaan. Se on farisealaista hurskastelua viattomilta uskovaisilta, jotka eivät edes ymmärrä toimintansa ja ajattelutapansa farisealaista luonnetta.

Seppo Lohi:
Tällainen uskonkäsitys rakentuu Jumalan oman sanan, kristikunnan vuosituhantisen Raamatun tulkinnan, Martti Lutherin käsityksen sekä lestadiolaiskristittyjen omien elämänkokemusten varaan.

Kuten sanottua, tämä ei ole uskonkäsitys. Se on eettinen käsitys. Se voi olla uskonnollisesta ajattelusta nouseva eettinen käsitys, mutta uskonkäsitys se ei edelleenkään ole. Mielestäni esim. OV sanoi jossain haastattelussa selkeämmin ja paremmin, että kyse on asiasta, joka nousee uskosta Luojaan (ts. edusti 1900-luvun alkupuolelle tyypillistä protestanttista uskonetiikkaa), kun taas tämän artikkelin pohjalta on helposti vaarana syntyä käsitys, että kyseessä on ensimmäiseen uskonkohtaan sisältyvä asia. Jos näin ajatellaan olevan, saa uskon olemus varsin konkreettisia piirteitä, ja usko alkaa olla riippuvaista meidän tekemisistämme.Tunnustuskirjat I

Mitkä sitten ovat uskoon sisältyviä asioita?

Jos pyrin määrittelemään uskon olemusta vajavaisella kielelläni, voin tehdä sen toisaalla mainitulla Augustinuksen fides qua/fides quae-jaottelulla, ja käsitykseni on tiivistetysti jotensakin seuraava: uskon, jolla uskon (fides qua), muoto eli olemus on evankeliumissa itsensä lahjoittava Kristus, ja usko johon uskon (fides quae), on ilmaistu pääpiirteissään uskontunnustuksen kolmessa uskonkohdassa.

Näistä mikään kohta ei ole sellainen, että se vaatii meiltä tekoja ja valintoja, päinvastoin.

Luther sanoo Isossa K:ssa, että kymmenessä käskyssä kerrotaan meille siitä, mitä Jumala tahtoo meidän tekevän ja mitä jättävän tekemättä, kun taas uskontunnustus (kolme uskonkohtaa) kertovat siitä, mitä Jumala meille lahjoittaa.

Erinomaisena lauseena pidän seuraavaa: ” Tämä [uskontunnustuksen] tuntemus puolestaan auttaa meitä tekemään sen, mihin kymmenen käskyä meitä velvoittavat.”

Eli: uskonkohdat eivät tuo meille moraalisia velvotteita, vaan velvoitteet on ilmoitettu kymmenessä käskyssä. Toisin sanoen laissa, ei evankeliumissa.

Seppo Lohi:
Onko vuoden 1945 jälkeen tullut jotakin sellaista uutta tietoa ja oivallusta, joka olisi saanut vanhoillislestadiolaiset muuttamaan kantaansa? Kun SRK:n myöhemmissä kokouksissa 1960- ja 1970-luvulla palattiin ehkäisykysymykseen, vastaus oli toistuvasti sama: pidetään kiinni siitä, mitä asiasta on aikaisemmin lausuttu. ”Tässä on kysymys taistelusta Jumalan luomisjärjestystä ja ensimmäistä uskonkappaletta vastaan” (vsk:n ptk. 3.7.1965). ”Perhesuunnittelu kaikissa muodoissaan edellyttää luopumista kristillisen kirkon ensimmäisestä uskokappaleesta” (vsk:n ptk. 29.6.1974).

Ensimmäisellä uskonkappaleella argumentointi tulee siis 20 vuotta Hulkon jälkeen. Se sekoittaa ajattelua, ja tekee entistä epäselvemmäksi sen, miten tässä herätysliikkeessä ymmärretään uskon ja etiikan suhde. Toistaiseksi sillä kohdalla on ollut aika sumeaa.

Seppo Lohi:
Ehkäisykielteisen näkemyksen ymmärtäjien ja tukijoiden joukon harvenemiseen on useita syitä. Kristillisen kulttuurin vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut. Ratkaiseva taite arvomaailman muutoksessa tapahtui vuonna 1970, jolloin nykyinen vapaa aborttilaki astui voimaan. Abortti ei tule koskaan olemaan neutraali lääketieteellinen toimenpide. Se nostaa esiin erilaisten ihmiskäsitysten ja arvojen ristiriidat. Ehkäisyn lopputulos on sama kuin abortin: estää uuden elämän syntyminen.

Tässä kohdassa mietin, miksi käytin näinkin paljon vaivaa tällaisen tekstin pohtimiseen.

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi Herpert.

Julkaistu Mopin palstalla mutta sittemmin sieltä poistettu.

Lue lisää:

Ei hengellisiä perusteluja vaan raamatunlause-retoriikkaa

Hautamäki ei perustele Raamatulla

M4 Sherman: Luomiskertomuksen sanoma

Terttu Holmi: Lisääntymisvelvoite voi viedä naisen kuoleman porteille

Mopin palstalla käytyä keskustelua  Seppo Lohen alustuksesta

Jes-mies: Ennustus: ajaudumme umpikujaan

Jes-mies: Onanin tapaus ja Juudan vapaa seksuaalisuus

Pauli Niemelä: Raskaaksi tulo voidaan estää

Pena: On väärin vääntää väkisin Raamatusta vahvistusta keksitylle ehkäisykiellolle

Maria Saari: Ehkäisykiellosta on muodostunut tabu

Nainen, myös äiti, Jumalan armosta: Avoin kirje herätysliikkeelleni (Rauhan Tervehdys)

Verstaalla pohtija:  Emme elä paratiisillisessa tilassa

Arkkipiispa: neljä kipupistettä

Poliitikot: ehkäisykielto ongelmallinen ihmisoikeuksien todellisen toteutumisen näkökulmasta

Tarkoittiko Kärkölä miestäkin?

Viiden lapsen usk. äiti: Jumalan luomistyö tapahtuu hedelmöityksessä  

3 kommenttia

Kategoria(t): äitiys, ehkäisykielto, evankelis-luterilainen kirkko, Herpert, historia, isyys, kannanotot, katolinen kirkko, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, kymmenen käskyä, lisääntyminen, luterilaisuus, manipulointi, miehen asema, Mopin palsta, naisen asema, nettikeskustelu, normit, opilliset kysymykset, paavi, painostaminen, perhe, pietismi, Raamatun tulkinta, raskaudenpelko, retoriikka, SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, tasa-arvo, uskon perusteet, vallankäyttö, väestönkasvu

SRK kieltänyt synninpäästön julistamisen tekstissä


Vanhoillislestadiolaisuuden opin keskeisessä asiassa, syntien anteeksi uskomisessa, on tapahtunut hämmästyttävä muutos – kaikessa hiljaisuudessa. Evankeliumin sanojen julkaiseminen kirjallisessa muodossa on nyt kielletty kristillisyyden julkaisuissa. Käytäntö on vain kaikessa hiljaisuudessa muutettu ja tätä pidetään nyt oikeana menettelynä.

srk

SRK:n johdon päätöksellä kirjoitetussa muodossa oleva synninpäästö on nyt todettu voimansa menettäneeksi. Varmuuden vuoksi kaikkia hartauskirjoittajia on kielletty kirjoittamasta synninpäästön sanoja kristillisyyden julkaisuihin tarkoitettuihin hartaus- ja muihin kirjoituksiin. Kieltäjä on SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen sekä SRK:n julkaisutoimikunta ohjeineen kirjoittajille. Sievin suviseurojen yhteydessä 2008 pidetyssä puhujainkokouksessa ratkaisu siunattiin virallisesti.

Yli sadan vuoden ajan on totuttu että lestadiolaisuuden piirissä julkaistut hartauskirjoitukset Päivämiehessä, Siionin Lähetyslehdessä ja Siionin keväässä (aik. Lasten Siionissa) useasti päättyvät syntien anteeksi saamisen ja uskomisen julistamiseen: ”Usko tälläkin hetkellä kaikki synnit ja heikkoudet anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä”. Tällaista tai muutakaan synninpäästöön viittaavaa lausetta ei saa enää SRK:n julkaisemissa hartauskirjoituksissa esiintyä.

SRK on siis sensuroinut synninpäästön omista julkaisuistaan. Hartauskirjoituksissa ei saa enää julistaa syntejä anteeksi.

Päätös siitä, että synninpäästöä ei enää liitetä teksteihin, on tehty SRK:n johtokunnassa ja julkaisutoimikunnassa jo joitakin vuosia sitten, mutta kaikessa hiljaisuudessa. Yhtenä perusteluna ratkaisulle on esitetty, että SRK:n johto haluaa näin varmistaa kaikilla tasoilla, että ihminen ei voisi tai saisi uskoa ikään kuin vahingossa syntejään anteeksi annetuksi lukemalla liikkeen hartauskirjoituksia, eikä myöskään kuuntelemalla radiosta tai netistä vanhoillislestadiolaista sananjulistusta. Tällainen vahingossa uskominen täytyy estää.

Synnit voi saada anteeksi ja uskoa anteeksi annetuksi vain menemällä fyysisesti samaan kokoontumispaikkaan kuin muut vanhoillislestadiolaiset ja kuulemalla korvillaan jonkun vanhoillislestadiolaisen lausuman synninpäästön eli anteeksi antamisen sanat samassa maantieteellisessä paikassa.

Nimimerkki Pakkula kertoo asiasta 13.4.2009 Mopin palstalla:

Muutama vuosi sitten läheisen kansanopiston kurssilla eräs kurssilainen kysyi, onko hänen havaintonsa oikea, ja jos on, mihin käytännön muutos perustuu.

Saimme kurssin opettajalta vastauksen, että havainto on oikea, ja että käytäntöä vaihdettiin tietoisesti, kun alkoi siellä täällä tulla ihmisiä, jotka väittivät saaneensa uskon niitä vastauksia lukemalla. Koska ei haluta antaa ihmisille Raamattuun perustumattomia lupauksia, käytäntöä vaihdettiin hiljaisuudessa.”

Sittemmin SRK:n alueasiamiehiä ja lehtiavustajia onkin koulutettu tässä asiassa. Kursseilla on varmistettu, että Päivämieheen ja muihin julkaisuihin ei enää käsikirjoitusvaiheessakaan kirjoiteta syntien anteeksiantamusta eikä kehoteta uskomaan synnit anteeksi.

Asiasta on myös kirjoitettu Päivämiehessä, sillä marraskuussa 2007 lehdessä julkaistiin raportti SRK:n hartauskirjoitusten laatijoille pidetystä kurssista Siikatörmällä. SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen oli kyseisessä tilaisuudessa antanut kirjoittajille täsmällisen ohjeen siitä, että kirjoittajan ei tule koskaan liittää kirjoitukseensa varsinaista synninpäästöä.

Voittonen muistutti myös kirjoitetun ja puhutun Jumalan sanan erosta:
– Emme julista hartauskirjoituksissamme suoranaista synninpäästöä, sillä usko tulee kuulosta.”

Ratkaisu vaikuttaa sikäli erikoiselta, koska herätysliikkeen julkaisujen tarkoitus lienee juuri evankeliumin julistaminen.  Kristinuskossa ja luterilaisessa opetuksessa erityinen paino on juuri uskon ja syntien anteeksisaamisen julistamisessa:

”Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.” (Joh. 20:31)

Paavali tähdentää korinttolaiskirjeessä:

”Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan.” (1. Kor. 15:3)

Perinne kirjoitetun evankeliumin julistuksessa on lestadiolaisuudessakin historiallisesti pitkä. Erityisesti aikaisempina vuosikymmeninä, jolloin seuratilaisuuksia järjestettiin harvoin ja matkat olivat pitkiä, ihmiset kirjoittivat toisilleen kirjeitä ja siunasivat niissä toisilleen synnit anteeksi.

Näitä kirjeitä on sittemmin julkaistu myös painettuna, joten tähän uskonkäsitykseen on helppo tutustua. Nyt keski-iässä olevat vanhoillislestadiolaiset muistavat vielä hyvin, miten Siionin Kevään edeltäjässä Lasten Siionissa toimittajasetä siunasi kaikki synnit anteeksi nuorille lukijoille ja kirjoittajille.

”Nytkin on lupa uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.”

Kuten tunnettua, vanhoillislestadiolaisuuden vanhurskauttamiskäsityksen mukaan synnin anteeksi antamisen vakuutuksen sanat tulee äänellisesti kuulla lisäksi tietyssä sanamuodossa sanottuna: Jeesuksen nimessä ja veressä ovat synnit anteeksi.

On vielä lisättävä, että vanhoillislestadiolaisen opin mukaan näiden sanojen lausujan täytyy itsensä olla vanhoillislestadiolainen. Vain vanhoillislestadiolaisella tavalla uskovaiset voivat antaa synnit anteeksi. Tässä on kyseessä ns. välimiehen välimies -oppi: Kristuksen kärsimys ja ristinkuolema ei vielä riittäisi Jumalan pelastussuunnitelmassa, vaan siihen tarvitaan lestadiolaistulkinnan mukaan inhimillinen ihminen äänellisesti sanomaan synninpäästön sanat. Luterilainen kirkkomme tulkinta puolestaan ei edellytä tätä välimiestä.

Tiettävästi vanhoillislestadiolaisten käsitys kirjoitetun ja puhutun sanan suhteesta lähti muuttumaan jo 1930-luvulla. Kuitenkin esimerkiksi Väinö Havaksella oli raamatullinen ja raattamaalainen käsitys, että myös luettu sana vaikuttaa uskon.  Hän joutui kuitenkin puhutteluun käsitystensä takia ja teki siitä julkisen parannuksen Oulun Rauhanyhdistyksellä.

Syntien anteeksi saaminen ja uskominen ei tietenkään Raamatun, luterilaisen kristinopin eikä Tunnustuskirjojen mukaan vaaadi tiettyä inhimillisiin aisteihin eikä historialliseen viestintätapaan sidoksissa olevaa kommunikatiomenetelmää.

Armo ei siis ole sidoksissa esimerkiksi siihen, että asianomaisella on mahdollisuus kuuloaistin välityksellä kuulla synninpäästön sanat. Tällainen ajattelu olisikin suoranaista taikauskoa. Lestadiolaisuudessa tunnettu historiallinen ja muistiinmerkitty esimerkki uskon saamisesta sanaa lukemalla on 1800-luvulta, Raattamaan työtoverin Erkki Antin kääntymys:

”Eräänä päivänä olin yksin Vanhatalon perätuvassa, jossa silloin olin huonetta. Ja kuin lu’in ”Armon järjestys” -nimistä kirjaa, ja ensimäinen kanssapuhe oli minun riisunut alasti omasta pyhyydestä, niin olin lukemassa toisen kanssapuheen loppupuolta, silloin aukeni minulle evankeliumin armonlupaukset, etta jos us kot Herraan Jesukseen, niin olet autuas. Mutta nyt tuli mahdottomuus, etta kuinka minun sopii uskoa, kun en ole vielä saattanut oikeaa katumusta ja parannustakaan tehdä, minusta tulee ulko kullattu j.n.e. Mutta Jumalan Henki, joka on uskon alkaja ja päättäjä, kävi sisällisesti sen luetun sanan kautta, että jos et usko. niin menet helvettiin, vaikka kuinka katuvainen olisit. Pelko oli suuri, mutta oli vähän toivoakin, silloin tartuin lujasti kiinni armolupauksiin ja siitä myöden kuin uskoin, niin tunsin rauhan ja levon, tunsin myös ilon ja sain nähdä Jesusta voittokunniassa ensi kerran, kun saatoin usko a itseni autuaaksi. En muuta muista, mutta sen muistan, että olin iloinen ja kiitollisuuden tähden kävelemässä ympäri lattiaa, ja menin pirttiin sanomaan muillekin mikä suuri armo minulle on tapahtunut, sillä minä tunsin selkeästi, kuin uskon kautta Jesuksen verellä sydän särjettiin. niin kolmeen kertaan puhdistuksen tuli kävi läpitse koko minun olentoni.  (Leonard Typpö: Kirjeitä virvoitukseksi. 1907.)

SRK:n oma julkaisu todistaa: vanhat saarnamiehet uskalsivat kirjoittaa  synninpäästön

Mopin palstan moderaattori Moppaajasefu on julkaissut palstalla esimerkkejä liikeen vanhoista puhujista, jotka ovat julistaneet ihan kirjaimellisesti synninpäästön hartauskirjoiutksissaan,  ehdollistamatta sitä millään tavoin. Lähteenä Mopaaajasefu käytti SRK:n itsensä julkaisemaa kirjaa Profeettain jäljillä (1969). Tämäkin osoittaa, että liikkeessä ei ole nähty vanhastaan ongelmia synninpäästön kirjallisessa julkaisemisessa. Samaten tämä osoittaa, että ainakaan vielä 1960-luvulla ei nykyistä kirjoittamiskieltoa tunnettu.

”Voittosen kommentti Päivämiehessä siitä, että synninpäästöä ei julisteta hartauskirjoituksissa herätti myös minun huomioni, sillä vanhoissa vl-kristillisyyden hartauskirjoituksissa synninpäästön sanoja on useinkin käytetty.

SRK:n työvaliokunta julkaisi vuonna 1969 kirjan Profeettain jäljillä, jossa on jo edesmenneitten saarnamiesten raamatunselityksiä.

Kirja on painettu Kuopiossa Kirjapaino Oy Savossa vuonna 1969.

Juho Näppä selitti sanaa Jes.12:1-2:n pohjalta otsikolla Jumala on minun autuuteni (s.14-16) ja päätti kirjoituksensa sanoihin ”Uskomme nytkin synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä rauhaan, vapauteen ja iloon asti, niin olemme armosta autuaita Jeesuksen tähden.” Samoin hän selitti sanaa 1.Moos.3:1-13 pohjalta (s.20-24) ja päätti kirjoituksensa sanoihin: Niin uskomme vieläkin kaikki synnit ja matkanviat anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä rauhaan ja iloon asti.

Pentti Pelkonen
selitti Tuomarien kirjan kuudetta ja seitsemättä lukua otsikolla Herran ja Gideonin miekka (s.48-61) ja päätti kirjoituksensa sanoihin: Kaikki synnit ja matkan viat ovat Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä anteeksi.

Ahti Aspegren ”Jumala rakastaa totuutta ja vihaa valhetta” Hes. 13: 1-10 (s.75-78 ): Uskomme nytkin synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja sen kautta rakennumme yhdeksi huoneeksi Herrassa.

Lauri Myllynen: Jumalan liitonarkkia seuraa siunaus ja ilo (s.107-110): Sitä päivää odotellessa uskomme synnit, viat ja epäilykset anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.Amen.

Yrjö Pajari: Paimen – kuningas (s. 111-114): Ole kallis ystäväni hyvässä turvassa sen tähden, että saat kaikki puutteesi, vikasi ja syntisi uskoa anteeksi Herran Jeesuksen kalliissa nimessä ja pyhässä sovintoveressä. Amen.

Heikki Lohilahti, Danielin kolmas luku (s.115-116): Nytkin saamme uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä aivan iloon ja rauhaan asti.

Armas Karsikas, 1.Kun.16:30-32, ”Bileamin salainen neuvo” (s.121-126): Jääkää joka hetki uskomaan Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä kaikki turmeluksen viat ja niistä johtuvat epäilykset ja synnit armosta anteeksi. Amen.

Heikki Lohilahti, 5.Moos.4:2,3 ”Meidän tulee pitää kiinni Jumalan sanasta, joka on hukkumaton ja muuttumaton” (s.127-129):Uskomme lihan himot ja kaikki sen houkutukset anteeksi. Ne annetaan anteeksi Jumalan valtakunnasta Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Ole hyvässä turvassa, Herrasi veri puhdistaa sinut kaikesta synnistä ja saastasta”.

Nimeltä mainitsematon kirjoittaja
, 4.Moos.6:22-27 ”Herran siunaus” (s.140-148):Sentähden, usko, kiusattu veljeni ja sisareni, tälläkin armon hetkellä, synnit ja matkan viat anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä vapauteen, rauhaan ja iloon asti.

Pentti Pelkonen
, Sak.13:1, Jerusalem ja sen vesihuolto (s.149-156): Ja sinä matkaystävä, usko tälläkin hetkellä kuivankin tuntoisena, kaikki synnit anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä vapauteen, rauhaan ja taivaan iloon asti. Amen.

Juho Näppä, Jes. 38:1-9, ”Hätä turvasta”, (s.157-160): Olemme saaneet kaksinkertaisesti Jumalan kädestä, sillä meillä on syntien anteeksisaamisen armo ja myös anteeksiantamisen armo Jeesuksen nimessä nytkin. Synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä! Joka uskoo, hän on autuas. Amen.”

Lisää aiheesta:

Hakomaja: Oppi välimiehen välimiehestä

Hakomaja: ”Usko tulee kuulosta”

Uusi tuote tukena taivastiellä. OHO! Siioni.

Synnit vahingossa anteeksi?

ikoni_deesis-synnit-anteeksi

6 kommenttia

Kategoria(t): armo, evankeliumi, hartauskirjoitukset, julkaisutoiminta, kiellot, Mopin palsta, normit, puhujat, retoriikka, syntien anteeksiantamus, uskon perusteet