Avainsana-arkisto: musiikki

Kokemuksiasi koulun musiikintunneilta – mitä opetuksessa pitäisi ottaa huomioon?


Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen opiskelija Heikki Mustakallio valmistelee pro gradu -tutkielmaa aiheenaan vanhoillislestadiolaisten nuorten aikuisten kokemukset koulun musiikinopetuksesta.kuoro Ranua

Tutkimuksensa aineistoksi hän kaipaa tietoja ja kokemuksia elävästä elämästä, vanhoillislestadiolaisuuden piiristä. Mitä erityiskysymyksiä liittyy vanhoillislestadiolaisesta taustasta tulevan oppilaan musiikinopiskeluun? 

Kerro siis ajatuksiasi, kokemuksistasi ja muistoistasi hänelle lähettämällä sähköpostia helmikuun loppuun mennessä.  Toimi nopeasti!

Tutkija toivottaa tervetulleeksi niin liikkeeseen enemmän tai vähemmän tiiviisti kuuluvien kuin siitä irtautuneidenkin kokemukset ja ajatukset, sillä tutkimusaineistoon on hyvä saada mahdollisimman monipuolisesti erilaisia vastauksia.

Alla Heikin viesti ja ohjeet.

Mitä erityiskysymyksiä liittyy vanhoillislestadiolaisesta taustasta tulevan oppilaan musiikinopiskeluun? 

Hei!

Olen 27-vuotias Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen opiskelija ja teen gradua vanhoillislestadiolaisten nuorten aikuisten kokemuksista koulun musiikinopetuksesta. Työtä ohjaa musiikkikasvatuksen professori Juha Ojala.

Voit osallistua tutkimukseen, jos olet 18-29-vuotias, liikkeeseen kuuluva, siitä eronnut tai jotain siltä väliltä. Osallistumisesi olisi arvokasta ja antaisi tietoa täysin uudesta tutkimusaiheesta. Tutkijana sitoudun noudattamaan aineiston käsittelyyn liittyviä eettisiä ohjeita, jotka löytyvät Yhteiskunnallisen tietoarkiston nettisivuilta http://www.fsd.uta.fi/fi/

Pyydän sinua lähettämään minulle lyhyen kirjoitelman, jossa vastaat seuraaviin kysymyksiin:

Minkälaisia kokemuksia sinulla on peruskoulun ja sen jälkeisestä musiikinopetuksesta?
Kuinka kattavasti osallistuit toimintaan musiikin tunnilla?
Mitä etua ja haittaa herätysliiketaustastasi oli musiikintunnilla?
Koitko musiikinopetuksen olevan ristiriidassa vakaumuksesi/herätysliikkeesi perinteen kanssa? Jos koit, millä tavalla?
Millä tavalla koulun musiikinopetus voisi ottaa vanhoillislestadiolaiset oppilaat paremmin huomioon?

Lähetä kirjoitelmasi mieluiten heti, viimeistään 28.2 mennessä osoitteeseen Heikki.Mustakallio@student.oulu.fi.

*       *        *

Lue lisää:

Jaakko Antila: vanhoillislestadiolaisuus elää rajanvedosta muuhun maailmaan

”Huumausaineesta” hyväksytyksi 30 vuodessa

Lassi Hyvärinen: Lestadiolaisuuden vaikea kulttuurisuhde  (Kaleva 29.3.2009)

Kaisu Innanen: “Mitä ne oikein ajattelee?”: kulttuurikiellot (Kaltio 2009)

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

Orava: Pastellinsävyinen elämä

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Soili Tikka: ”…joskus sitä oikein eläytyy siihen musiikkiin.”Soittamisen motivaatio ylivieskalaisilla 14–15-vuotiailla musiikkiopiston oppilailla. Pro gradu –tutkielma. Jyväskylän yliopisto, 2005.

Vl-muusikko: Suunnanmuutos Reisjärvellä. Suomi24 31.8.2006.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): alakulttuuri, identiteetti, identity, konsertit, koulu, lapset, lapsuus, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, perhe, tutkimus, yhteisö, yhteisöllisyys

Kerro kokemuksistasi: Paleltunut taivas


kielletty_hedelma dance

Miten koet musiikin ja luomisen iloa toimiessasi seurasäestäjänä?  Kuuluu-ko kuorolaulu harrastuksiisi? Millaisia tunnelmia ja kokemuksia sinulla on siitä,  kun salaa kuuntelit kotona rockia, tai jotakin muuta ”maailmallista, rytmikästä” musiikkia? Entä kun kävit ensi kertaa elokuvissa, konsertissa tai katsomassa balettiesitystä?

Miltä sinusta tuntui koulussa eristäytyä muista, kun muut menivät katso-maan teatteria tai elokuvia? Mitä esimerkiksi tanssitaidon puuttuminen on merkinnyt elämässäsi?  Liittyykö kokemuksiisi ahdistavia asioita, mahdollisesti hengellistä väkivaltaa?

Kerro taiteeseen liittyvistä kokemuksistasi ammattitaiteilijalle, joka … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): ban of television, bans, concept of sin, elämäntapa, eristäminen, forbidden things, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, kannanotot, Kielletty hedelmä, kiellot, konsertit, kontrollointi, koulu, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, lähihistoria, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, painostaminen, perhe, retoriikka, sensuuri, taide, teatteri, televisio, televisiokielto, totteleminen, vallankäyttö

Kapellimestariuden hinta: suku hylkäsi


Kuva: Rondo Classica 1, 2009.

Kuva: Rondo Classica 1, 2009.

Kapellimestari Anna-Maria Helsing on joutunut tekemään elämässään suuria valintoja.

Anna-Maria Helsingin oma ensimmäinen instrumentti on ollut viulu.  Hän kertoo siirtyneensä kapellimestariopintontoihin vasta melko myöhään. Pitkän miettimisajan taustalla on ollut uskonto, jonka elämäntapaa ohjaavat määräykset rajoittavat sitä, millaisissa ammateissa ihminen voi työskennellä.

Helsing joutui irrottautumaan Jehovan todistajien  uskonyhteisöstä voidakseen toimia toiveammatissaan, kapellimestarina.

Helsing_1

Ratkaisun seurauksena välit sukulaisiin katkesivat. Lue koko artikkeli…

13 kommenttia

Kategoria(t): arvot, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kannanotot, kiellot, konsertit, kontrollointi, kulttuurikiellot, manipulointi, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, painostaminen, perhe, seurakunta, synnit, syrjintä, syyllistäminen, toivo, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus

Jolla on korvat, se kuulkoon


Owe Wikströmin mukaan Bach antaa passioissaan ilmaisun ”ihmiskunnan yhteiselle murheelle”. Matteus-passiota kuunnellessa tarjoutuu Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): concept of sin, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, ilo, musiikki, omatunto, sielunhoito, synnit, syyllisyys

Risto Leppänen sai rauhanyhdistykseltä luvan jatkaa puhujana


 Arkkipiispa Kari Mäkisen teologinen sihteeri, pappi ja teologian tohtori Risto Leppänen on äskettäin joutunut käymään keskustelemassa Turun Rauhanyhdistyksellä yhdistyksen johtokunnan ja puhujien kanssa. Häen kutsuttiin tekemään tiliä naispappeuden hyväksyvästä kannastaan, mutta ainakaan tässä vaiheessa häntä ei päätetty hyllyttää.

Keskustelu oli lähtökohdiltaan sen kaltainen, jota aikaisemmin on ollut tapana nimittää hoitokokoukseksi.

Nykyisin rauhanyhdistyksissä puhutaan häveliäästi vain ”keskusteluista”. SRK:n johtokuntahan on ilmoittanut julkisesti, että hoitokokouksia ei enää järjestetä ja että johtokunta pahoittelee hoitokokousten väkivaltaa. Väkivalta ja painostaminen ei kuitenkaan ole kadonnut Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, insesti, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, keskustelu, kiellot, kirkko, kontrollointi, kulttuurikiellot, lähihistoria, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, miehen asema, musiikki, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, pedofilia, pelko, pelot, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, seurat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Jeesus, Sä Auttaja


Kun uuvun, haavoitun, huomassas, Herra, sun,
suuren ja siunatun, levätä saan.
Toiset jos hylkäävät, kasvosi lempeät
puoleeni kääntyvät rohkaisemaan.

Virsi 318.

Laulu Soile Isokoski. Säestys Marita Viitasalo
Säv. Caroline Volla Sørlie n. 1910. Sov. Olli Heikkilä
San. Ole Theodor Moe 1904.
Suom. Aune Krohn 1928. Uud. Anna-Maija Raittila virsikirjaan 1986.

Kun mielen tapaa yksinäisyys, kun läheiset ihmiset torjuvat tai jopa hylkäävät, lohduttakoon sana ja sävel tänä hetkenä murheellista sydäntä.

*       *       *

Ajattelemisen aihetta antoi Yksi joukossanne.

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistus, armo, musiikki

Jorma Hentilä: Tässä uskossa pääsee taivaaseen


Mediassa pyörii vanhoillislestadiolaisuudesta paljon huhujen perusteella kirjoitettuja perättömiä juttuja, on vanhoillislestadiolainen yhdeksän  lapsen isä Jorma Hentilä todennut MTV3:n haastattelussa. Lestadiolaisnuoret ovat joutuneet tämän takia usein kiusatuksi. Hentilä on halunnut kertoa julkisuuteen siitä, millaista uskovaisen perheen elämä todellisuudessa on ja mikä on uskon päämäärä. Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): avioliitto, ban of television, bans, elämäntapa, eroaminen uskosta, forbidden things, helvetti, iankaikkinen elämä, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, johtajat, kadotus, kiellot, kontrollointi, kuolema, lapset, leimaaminen, naisen asema, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelastus, perhe, rauhanyhdistys, seurat, suurperhe, synnit, syntilista, taivas, televisio, televisiokielto, uskon jättäminen, uskon perusteet

Olen vanhemmilleni viiva nimilistassa


Jos sanoisin suoraan mitä tunnen, niin oikeastaan olen vihainen lestadiolai-suudelle. Viha voi olla himpun liian voimakas sana, mutta muutakaan en keksi. Samalla vihan tunteeseen sekoittuu suru menete-tyistä asioista,  pettymys ja voimattomuus. Lue koko artikkeli…

14 kommenttia

Kategoria(t): 1980-luku, arvot, bans, eristäminen, eroaminen uskosta, hengellinen väkivalta, irrottautuminen yhteisöstä, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, koulu, lapset, lapsuus, leimaaminen, musiikki, normit, perhe, rauhanyhdistys, seurat, suru, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, yksinäisyys

Aarno Haho: Kuuliaisuus tärkeämpi kuin omatunto


Reisjärven kristillisen opiston rehtorin tehtävästä eläkkeelle jäänyt puhuja, rovasti Aarno Haho piti 5.10.2008 Yhdysvalloissa, Minneapolisissa saarnan, jossa hän painotti kuuliaisuutta seu-rakunnan opetukselle kristityn kaikkein tärkeimpänä tekona. (Saarnan Suomea koskeva osuus luettavana suo-raan äänitteestä litteroituna tämän postauksen lopussa.)

Haho ei ole yksin ajattelussaan. Kristityn omantunnon sivuuttaminen on todellakin julki lausuttu hengellinen ohje nykyisessä SRK-lestadiolaisuu-dessa. Päivämiehessä käsitys on ilmaistu ytimekkäästi esimerkiksi huhtikuussa 2010 Outokummun nuoriso- ja seurakuntapäivistä kertoneen artikkelin otsikossa: ”Saara-äidin neuvot ohjaavat Jumalan lapsia” (Päivämies 15 14.4.2010). Tekstissä tarkennetaan seuraavasti: ”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.”

Sekä yksilön omakohtainen usko että omatunto ovat ohentuneet pelkästään kuuliaisuudeksi yhteisölle, ne on ulkoisettu oman itsen ulkopuoliselle kollektiiville. Samaisesta ristiriidasta ovat kirjoittaneet Juho Kalliokoski ja Topi Linjama blogeissaan. myös Virpi Hyvärinen eritteli omantunnon syrjäyttämistä Topi Linjaman blogiin kirjoittamassaan analyysissa.

Videoelokuvat ja konsertissa käyminen ovat syntiä

Aarno Haho nosti parin vuoden takaisessa Amerikan-saarnassaan esiin erityisenä kristityn kuuliasuuden kohteena luopumisen videoelokuvien katselusta ja konsertissa käymisestä.

Ne ovat edelleenkin synti.  Ne edellyttävät Hahon mukaan oikealta uskovaiselta  ”ristin kantamista”, ja tämän ihminen osoittaa Jumalalle pidättymällä videoelokuvien katselemisesta ja kosertissa käymisestä, väittää Haho. Mitäpä tämä on muuta kuin tekojen oppia.

Hän selostaa amerikkalaisille, että nykypäivänä monet uskovaiset Suomessa ovat kuitenkin sitä mieltä, että video(DVD?)-elokuvat ja konsertissa käyminen ovat sopivia myös uskovaiselle eivätkä siis enää syntiä. Tämä käsitys on Hahon mukaan väärä.

Haho ennakoi ”puhdistuksia”

Haho ennakoi puheessaan, että nämä ihmiset tullaan erottamaan uskovaisten yhteydestä sisäisillä  ”puhdistuksilla”.

Opetusneuvos, rovasti Aarno Haho on ollut yksi SRK:n johtokunnan pitkäaikaisimpia jäseniä. Hän luopui tästä luottamustehtävästä vasta muutama vuosi sitten.

Hahon merkitys vanhoillislestadiolaisuudelle on ollut suuri erityisesti siinä prosessissa, kun vanhoillislestadiolaisuuden kristinopillista tulkintaa  on viety kohti nykyistä seurakuntakeskeisyyttä. Moni onkin todennut, että Kristuksen sijalle on uskomisen kohteeksi nostettu seurakunta

Prosessi alkoi jo 1960-luvulla, mutta sitä on voimistettu erityisesti 70-luvun kurinpidolla ja juurruttamalla seurakuntakeskeinen kuuliaisuusvelvoite usean sukupolven nuorten vanhoillislestadiolaisten mieliin erityisesti SRK:n opistoissa ja raamattuluokka- ja rippikoulutyössä. Hahon henkilökohtainen ideologinen vaikutusvalta on ollut erityisen merkittävää, sillä vuosikymmenten mittaisen SRK:n johtokunnan jäsenyyden lisäksi hän johti yhtäjaksoisesti peräti 36 vuotta Reisjärven kristillistä opistoa. Hän on ollut yksi niitä, jotka kasvattivat vanhoillislestadiolaisuuden nykyisen lakihenkisen, ehdotonta eksklusiivisuutta painottavan ja suorastaan fundamentalistisen siiven. Sellaista ei aikaisemmin vanhoillislestadiolaisuudessa juuri ollut.

Haho ja ”yhteistunto”

Yksi osoitus seurakuntakeskeisyydestä on se, että Aarno Haho on ollut aktiivisesti luomassa ja vakiinnuttamassa vanhoillislestadiolaisuuteen uutta käsitettä yhteistunto. Hän on puheillaan ja Päivämiehen kirjoituksillaan  joh-donmukaisesti vahvistanut kollektiivista seurakuntaan uskomista, ehdotonta kuuliaisuutta ja yhteistunnon asettamista vanhan luterilaisen käsitteen, yksilön omantunnon  ja yksin Raamattuun nojautumisen tilalle.

Yhteistunto-käsitteellä onkin jo onnistuttu lähes tuhoamaan vanhoillislesta-diolaisuudesta sekä henkilökohtaisen vastuun ajatus että luterilaisuuden peruslähtökohta, jonka mukaan uskon tulee perustua yksin Raamattuun. Kuten tunnettua, Martti Luther halusi oikaista katolisen kirkon oppia raamatulliseen suuntaan ja ryhtyi vastustamaan perinnäistapojen ja ulkoraamatullisten normien nostamista autuuden ehdoksi.

Varhainen lestadiolaiskanta: uskon tulee perustua yksin Raamattuun

Lestadiolaiset puhujat keskustelivat 1900-luvun alussa samasta kysymyksestä: kysymyksestä mihin uskon tulee perustua.

He kysyivät, pitäisikö seurakunnan neuvot nostaa Raamatun rinnalle. He päätyivät siihen, että näin nimenomaan ei pidä tehdä, koska ”seurakunta voi erehtyä”. he totesivat yksimielisesti: uskovaisille riittää yksin Raamattu.

”Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan. Seurakunta voi joskus erehtyä. Me emme oikein kunnioita Jumalan sanaa, jos siihen rinnalle pannaan mitään muuta perustusta.”

Juho Kalliokoski kirjoitti Kalevassa osuvasti: ”Kuuliaisuuden vaatimus Jumalan seurakunnalle vanhoillislestadiolaisuudessa on kuuliaisuuden vaatimus inhimilliselle ymmärrykselle, eikä Raamattu siihen opeta.” (Kaleva 24.9.2009.)

Myös Hahon Minneapolisissa pitämä puhe vahvistaa sen, miten mitättömänä Haho pitää kristityn henkilökohtaista omaatuntoa. Hän pitää sitä suorastaan haitallisena, vaarallisena asiana. 

Haho on osoittanut aikaisemminkin julkisesti kaipaavansa hoitokokouksia, joita hänen mukaansa on nykyisin aivan liian vähän. Puhujienkokouksessa 27.12.2007 Oulussa Haho lausui huolensa  siitä, ettei ”sielunhoitoa ole kirkkolain mukaisesti juurikaan käytetty 70-luvun jälkeen”. (Tiettävästi hoitokokouksia järjestetään edelleen, mutta pienimuotoisemmin kuin 1970-luvulla.)

Olisi erehdys pitää Hahon julkisia lausuntoja kaikkien vanhoillislestadiolaisen liikkeen opillisten linjanvetäjien kantana. Esimerkiksi Päivämiehessä on julkaistu myös Raamattu-korosteisia pääkirjoituksia, kuten esim. vuoden 2009  numerossa 40: ”Kestävän elämän perusta”.

Alla Hahon puheen se osa, jossa hän käsitteli vanhoillislestadiolaisuuden tilaa Suomessa. Teksti on litteroitu Hakomaja-sivustolle talletetusta MP3-äänityksestä.

”Suomessa on koteja, jotka eivät ole yksimielisiä toisten kotien kanssa”

”Tekstistä poikkeavasti puhun vielä tuosta kuuliaisuudesta. Suomessa on ollut sellaista, että jotkut ovat sanoneet että minun omatuntoni voi tehdä sitä ja sitä. Ja ne ovat eri mieltä Jumalan seurakunnan omantunnon kanssa. Pyhän Hengen äänen kanssa. Ja minusta on vaarallista lähteä tälle tielle. Sanon esimerkiksi sellaisen asian kuin video.

On sellaisia uskovaisia jotka sanovat:

– Minä voin hyvällä omallatunnolla katsoa videoista elokuvia.

On sellaisia kristittyjä jotka sanovat, että ”minä voin hyvällä omallatunnolla mennä konserttiin”.

He ottavat itselleen omia lupia. Ja ne eivät ole yhtä seurakuntaäidin kanssa. Siellähän Raamatussa sanotaan, että kun on vähässä uskollinen. niin se on paljossakin uskollinen. Joka on vähässä väärä, niin se on paljossakin väärä.

Ja Suomessa on sellaisia koteja, jotka eivät ole yksimielisiä toisten kotien kanssa.

Ja me sanomme näin,  että kun sitten tulee Jumalan aika, ja tulee sitten seurakunnassa puhdistuksen aika, sanomme sitä, että silloin kun eriseura syntyy, niin ne jotka jaetulla omalla tunnolla kulkevat, saattavat joutua väärälle puolelle.

On vaarallista se ettei ole yksimielinen Jumalan seurakunnan kanssa. Kannattaa sitä luopua ja kantaa ristiä kuin olla tottelematon.”

*    *    *

(Kirjoittaja: Nestori.)

Kuuntele puhe tästä.

Saarna ei ole enää kuunneltavissa LLC:n nettiarkistossa, mutta puheen tätä koskeva osuus on talletettu MP3-tiedostona  Hakomajassa. Suurkiitokset Admatalle tallennuksesta.

The sermon  is translated in English.

*     *     *

Lisää aiheesta:

Puhujan huomio: Opillinen harha puhujainkokouksissa 2007   

Juho Kalliokoski: Kysymys kuuliaisuudesta ja omastatunnosta

Juho Kalliokoski: Rippisalaisuudesta, ripistä ja salaisuudesta

Mitä jää puuttumaan, jos sitoo omantunnon vain Jumalan sanaan? (Juho Kalliokoski)

SRK-lestadiolaisuuden käsitys Jumalan sanasta (päättynyt vai jatkuva ilmoitus?)

Kertomus ja pöytäkirja lestadiolaiskristittyjen suuresta kokouksesta, Oulu, 1909. (Julkaistu mm. Mopin palstalla.)

Pääkirjoitus: Oikea yksilön vapaus perustuu Jumalan sanaan. Päivämies 31/2009.

Pääkirjoitus: Kestävän elämän perusta. Päivämies 40/2009.

x-vl: Kirjeeni SRK:lle -07.

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Topi Linjama: Eroon hengellisestä väkivallasta (Kotimaan blogi)

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan 

Verstaalla pohtija: Kilvoittelu armon varassa

Vastuu omastatunnosta puuttuu (Virpi H.)

Lassi Hyvärinen: Kulttuurikielloilla ei ole raamatullisia perusteluja. Kaleva 29.3.2009.

Jumala tarvitsee nyt niitä, jotka lopettavat tottelemisen

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Polliisi Karhunen: Uskovainen ja järki

Miksi teatteri on syntiä? (Stiven Naatus)

Magdalena: Onko uskominen harkittua näyttelemistä?

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

M. K. ja P. T:  Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville

Aarno Haho: Kristitty koti ja perhe aikamme murroksessa. Päivämies 3o, 2003.

Junker Jörg: Mara, teesit ja me

Saara-äidin neuvot ohjaavat Jumalan lapsia. Päivämies 15, 14.4.2010, s. 6.

7 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, bans, elämäntapa, ennuste, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, hajaannukset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, kannanotot, kasvatus, kiellot, konsertit, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, puhujat, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, televisio, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vihjailu

”Huumausaineesta” hyväksytyksi 30 vuodessa


Kuvassa Ranuan kristillisen opiston kuoro ja orkesteri 2009. (Kuva Juho Kuha.)

Ruukin suviseurojen yhteydessä vuonna 1971 vanhoillis-lestadiolaisuudessa keskusteltiin suhtautumisesta musiikin esittämiseen ja kuuntelemiseen. Tuolloin järjestettiin vl-kanttoreiden, musiikinopettajien ja musiikista kiinnostuneiden sekä SRK:n johtokunnan yhteinen erityinen neuvonpito. Neuvonpidossa todettiin, että ”kuorossa laulaminen on sellaista huumausainetta, joka vie uskon ja hyvän omantunnon”. 

Neuvonpidolla valmisteltiin kieltoja, jotka tulivat voimaan vuoden kuluttua, kun Pudasjärven suviseurojen yhteydessä puhujien-kokous päätti, että mm. kirkkokuoro on synti. Keskustelussa oli ilmeisesti esiintynyt myös toiveita maltillisemmasta linjasta, mutta se jyrättiin. Tähän viittaa kannanoton lausuma, että hallitsevaa torjuvaa ja tiukkaa linjaa olivat jotkut kritisoineet lakihenkisenä.

Vielä niinkin myöhään kuin vuonna 2006 musiikkiin suhtauduttiin Päivämiehen artikkelissa  ja sen pääkirjoituksessa  sekä SRK:n järjestämässä neuvonpidossa jokseenkin yhtä torjuvasti kuin 1970-luvun alussa.

“… onkin nähty hyväksi, että uskovainen karttaa konsertteja – niin kuulijoina kuin esittäjinäkin – silloin kun ne eivät kuulu koulunkäyntiin, opiskeluun tai työhön ja kun ne turmelevat omaa tai lastemme uskonelämää. Toisenlainen menettely tuottaa kristittyjen keskuudessa murhetta.

Kirkkokonserttienkin suhteen olemme kriittisiä edellämainituista syistä. Myös kuoroissa laulamista on haluttu kotisiioneissa tarkastella uskossa varjeltumisen ja Siionin rakkauden vaalimisen näkökulmasta.” (Päivämies, syyskuu 2006.)

Vuoden 2006 tiukennusyritys jäi kuitenkin lopulta yritykseksi. Sitä moitittiin vl-muusikkopiireissä melko avoimesti kelvottomaksi ja ihmiset eivät vain yksinkertaisesti noudata sitä. 2000-luvulle tullessa vl-muusikot ovatkin voineet harjoittaa ammattiaan vapaammin.

Lisäksi kuuntelemisen osalta valvonta on käynyt tosiasiassa mahdottomaksi musiikin jakelun siirryttyä  nettiin ja henkilökohtaisiin kannettaviin laitteisiin. Niinsanotun ”maailmallisen musiikin” harrastamisesta ei jää enää kiinni.

Kieltoja lievennetty kaikessa hiljaisuudessa

Puhujienkokouksen päätöstä vuodelta 1972 ei ole koskaan kumottu, mutta on ilmeistä, että se ei enää velvoita luopumaan esiintyvän taitelijan ammatista eikä kuoroharrastuksestakaan. Muusikoita ei enää painosteta rauhanyhdistyksellä. He saavat tehdä rauhassa työtään.

Eri taidemuodoista teatteria ja oopperaa pidetään  yhä edelleen syntinä, mutta kuoroharrastus on vapautettu ”syntilistalta”. Se on itse asiassa esim. opistoissa nostettu uudelleen arvoonsa, joka sillä lestadiolaisuudessa aikanaan oli, 1930-40-luvulla.

Nykyisin vanhoillislestadiolaisten kuorotoiminta on yleistä sekä omissa kuoroissa että ev.lut. seurakunnissa.  Vl-uskovaisia toimii myös kuorojen johtajina ja esiintyvinä ammattimuusikkoina. Jotkut ovat saavuttaneet taiteilijoina huomattavaa arvostusta ja tulleet tunnetuiksi. Vl-uskovaisten omat kuorot ovat tuottaneet paljon myös äänitteitä.

Nykyisin ooppera lienee edelleen synnillistä, mutta kuorot ja kuorojen konsertteihin osallistuminen sallitaan. Ilmeisesti myös klassisen musiikin konsertit on vapautettu syntilistalta.

Musiikkipäätösten hiljainen ”unohtaminen” on vain yksi havainnollinen esimerkki käytännöstä, jolla uskovaisten elämää kontrolloidaan mielivaltaisesti. Aikanaan virallisesti päätettyä kieltoa ei reilusti ja avoimesti kumota, mutta enää vain ei  puututa  siitä lipsumiseen samalla ankaruudella kuin aikaisemmin.

Sama prosessi on parhaillaan käynnissä televisio- ja ehkäisykiellon osalta.

Menettely on omiaan herättämään sisäistä hämmennystä. Yhä edelleen voi kuulla myös kireitä kannanottoja. Ilmeisesti vastuunkantajat odottavat että aika hoitaa ongelmalliset lähihistorian päätökset.

Puhujat joutuvat usein ratkaisemaan sallitun ja kielletyn rajoja epäselväksi käyneessä tilanteessa. Heille on noussut joissakin tapauksissa kiusaus ajella kaksilla vankkureilla, eli pitää kiinni siitä että tietyt tekemiset ovat syntiä,   ja kuitenkin  löysäillä joidenkin yksittäisten henkilöiden kohdalla. Tällaiset ratkaisut heärttävät tietenkin paljon kysymyksiä, kuten esimerkiksi nimim. Jemima kertoi Mopin palstalla:

”Sellainen asia harmittaa mua kovasti, että monet sellaiset puhujaveljet, jotka ovat esittäytyneet meikäläisyydessä virallisen kannan edustajiksi esim. elämätapa-asioissa, niin he ovat yksityisissä keskusteluissa tiukan paikan tullen ”löysänneet kravattiaan” joittenki asioitten kohdalla. Esim. eräs palstoillakin nimeään tunnetuksi saanut puhujaveli on sanonut korvakoruista ”kyllähän se niin on, etteivät ne ole syntiä”. Ja eräs tunnettu puhuja”kööri” on antanut eräälle muusikolle luvan järjestää konsertteja, noin niinku yksityisessä audienssissa. [Puhujat] ovat ilmaisseet konserttien olevan heidän mielestään ihan ookoo tän kys. muusikon kohdalla.” (Jemima Mopin palstalla 12.12.2009.)

Musiikkikieltoja valmisteltiin yli vuoden ajan

Seurakuntavanhinten ja puhujain kokous käsitteli musiikkikysymystä 1971 Ruukin suviseurojen yhteydessä alustavasti ja seuraavan kerran 1972 Pudasjärven suviseuroissa. Musiikkiin suhtautumista pidettiin ”arkana ja ajankohtaisena” kysymyksenä.

Ruukin kokousta oli valmisteltu ennakkoon julkaisemalla Päivämiehessä SRK:n johtokunnan kannanotto “Televisio ja konsertit kristityn näkökannalta” (Päivämies 2.6.1971). Ruukissa pidettyjen kokousten tuloksena todettiin kategorisesti, että kuoroharrastus ei uskovaiselle sovi, ei edes  kirkkokuoroharrastus.

Konserteissa käyminen on myös synti. Erikseen synniksi osoitettiin oopperan harrastaminen.

Pudasjärven suviseuroissa 1972 puhujainkokous teki lopulta virallisen päätöksen, jonka mukaan kuorolaulu ja esiintyvänä taitelijana toimiminen ovat molemmat syntiä. Näiden suhteen ryhdyttiin heti myös kurinpitotoimenpiteisiin yksityisten henkilöiden tasolla.

Tuolloin moni musiikin ammattilainen joutui vakavaan tilanteeseen: luopuako omasta ammatista kokonaan, muokatako siitä jollain lailla ”sopiva” siirtymällä pelkästään opetustyöhön, vai kieltääkö usko. Seurasi paljon henkilökohtaista ahdistusta, vaikeita ratkaisuja ja surullisia ihmissuhteiden katkeamisia, joista kärsineet jäivät monessa tapauksessa täysin yksin.

Mutta nyt, kun vapaammat tuulet puhaltavat, kukaan ei tunnu piittaavan niiden ihmisten kohtalosta, jotka aikoinaan ottivat musiikkikiellot todesta ja luopuivat kuorostaan tai peräti musiikista ammattina. Tai joutuivat tuhoamaan ”syntiseksi” leimatun sävellyksensä. Tai niistä jotka murheellisina jättivät rauhanyhdistyksen, koska vuosikymmenien opiskelun ja jatkuvaa harjoittelua vaativasta ammatista luopuminen oli käytännön mahdottomuus ja  tuntui kohtuuttomalta.

Monet luovat ja lahjakkaat ihmiset joutuivat kärsimään, täysin aiheettomasti.

Syyllisiä ovat puhujienkokouksen tietämättömät ja kulttuurisesti kapeakatseiset sanajulistajat. Heissä ole ollut miestä kantamaan vastuutaan edes nyt jälkenpäin. Se taho jonka nyt asiaan pitäisi NYT tarttua, on tietenkin vl liikkeessä päätöksiä tekevä taho eli SRK:n johtokunta.

1970-luvulla ammattiaan aloittelevien muusikoiden  olisi pitänyt syntyä vasta myöhemmin, kun herätysliikkeen syntikäsitys muutettiin.

Kukaan ei niistä uhreista enää puhu eikä edes tiedä. Silloiset päätösten tekijät tai SRK:n edustajat eivät ole esittäneet pahoitteluaan kärsimyksistä, joita päätös aikanaan heille epäoikeudenmukaisella tavalla aiheutti.  Kaiken tämän nähnyt vanhempi uskovainen tuntee itsensä vähintään hölmöksi.

Näitä virallisia SRK:n puhujainkokousten ja johtokunnan päätöksiä ei siis ole kumottu. Tästä huolimatta niitä ei kuitenkaan enää tarvitse noudattaa voidakseen olla vl-uskovainen.

Erehtymätön jumalanvaltakunta saattaa siis joskus erehtyä. Mutta erehdysten seuraamuksista ei nähtävästi kenenkään tarvitse piitata.

Liperin suviseurojen yhteydessä SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen korosti jumalanvaltakunnan absoluuttista erehtymättömyyttä.

Henkilökohtainen menestys muilla aloilla hyväksytään – miksi ei musiikissa? 

Ristiriitaista on,  että sillä jyrkkyydellä, jolla opin vartijat ovat torjuneet musiikin, he eivät ole koskaan puuttuneet muilla elämänalueilla ja ammattialoilla toimivien uskovaisten ammatinharjoittamisen ongelmiin. Henkilökohtaisen osaamisen ja menestyksen tuottamat saavutukset ovat julkisia myös politiikassa, talouselämässä ja julkisen hallinnon huipulla. Ne tuottavat yksityiselle ihmiselle mainetta ja kunniaa jopa enemmän kuin musiikkielämässä. ”Ihmiskunniaa” nostavat myös talousivuilla euroina julkistetut yrityskaupat, tilaukset ja sijoittajien voitot. Taloudelliset palkinnot ovat yrityselämässä lisäksi kokonaan eri maailmasta verrattuna musiikkialojen usein hyvin vaatimattomiin ansioihin.

On vaikea ymmärtää, mihin kristinopillisesti nojaudutaan, kun ankarimmat kiellot on päätetty kohdistaa  juuri musiikkialalle.

*   *    *

Päivämies-lehti julkaisi Ruukin suviseurojen jälkeen seikkaperäisen artikkelin  Kristitty ja taide (Päivämies 37, 8.9.1971). Tässä siitä musiikkia koskenut katkelma.

 

SRK 1971: ”Kirkkokuorossa laulaminen on vaarallinen silta maailmaan”

Päivämies 37, 8.9.1971

Musikaalisuutta ei ole lupa käyttää oman kunnian eikä epäjumalien hyväksi

Periaatteellisena näkemyksenä todettiin, että taiteellinenkin lahja on Jumalan lahja ja sitä sellaisenaan ei kukaan saa katsoa ylen. Kuitenkin tuli esille, että tätä lahjaa paljon käytetään väärin. Ei Jumala ole antanut näitä lahjojaan ihmiskunnian korottamiseksi, ei Jumala anna kunniaansa toisille eikä ylistystänsä epäjumalille. – –

TÄLLAINEN NEUVONPITO käytiin seurojen viimeisenä päivänä ja siihen oli kokoontunut niin runsaasti osanottajia, että osan oli etsittävä itselleen istumapaikka ikkunalaudalta.

Keskustelussa aikaisemmin oli tullut esille sellaisiakin ajatuksia, että Jumalan valtakuntaan olisi tullut jonkinlaisia kahleita ja laillisia määräyksiä tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

Heti alussa todettiin, että itse meissämme me ahtaalla olemme; Jumalan valtakunnassa ei ahdista eikä purista kun vain tunnon asiat ovat kunnossa. Neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat ovat osa evankeliumia.

MITEN SITTEN käytämme Jumalan antamia lahjoja musiikin alalla? Toiminnan muodot sillä alalla ovat avartuneet.

Musiikista on tulemassa vaara joutua maailmanmielisyyteen.

Jumalanlapset arvostavat Jumalan lahjaa myös musiikin alalla, mutta sitä ei saa käyttää väärin. — Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. — Musiikin taidossakaan ei ole varaa lähteä etsimään ihmiskiitosta, vaan mahdollisimman epäitsekästä Jumalan lahjojen käyttöä Jumalan kunniaksi.

Vapaaehtoisena harrastuksena kuoroissakin laulaminen, myös kirkkokuorossa, on osoittautunut monelle vaaralliseksi sillaksi maailmaan.

Yhteyden rakentaminen on kadottanut suolan, ja Jumalan valtakunnan rajat ovat alkaneet pimentyä. Viimeisen eriseuran aikana oli huomattava osa eriseuraan menneistä n.s. kirkkokuorolaisia. Laulettiin sydämet yhteen epäuskoisten kanssa. Jumala ei asu jaetussa sydämessä. Ei kukaan voi palvella kahta herraa.

”Solistina esiintyminen saa aikaan pahennusta”

TÄHÄNKIN OLISI lähtökohdaksi tehtävä kysymys-asettelu: etsinko siellä Jumalan kunniaa vai tämän maailman kunniaa. Eiköhän siellä pohjimmaisena tavoitteena ole tuoda esille itseään ja etsiä omaa kunniaa.

Osallistumisen turmiollisena seurauksena ei ole vain omantuntonsa turmeleminen, vaan siellä on vielä esimerkin vuoksi pahennukseksi monille muille.

Toisille tieto uskovaisen esiintymisestä jossakin tilaisuudessa tuo tervettä hätää sielun autuuden tähden, toisille se on houkutuksena osallistumiseen ja näin saa aikaan pahennusta.

Paavali sanoi, että hän ei lihaakaan söisi, jos tietäisi sen veljiä pahentaneen. Vaarat ovat perin moninaiset. Kannattaa siis pysyä erossa oman ja toisten sielujen autuuden tähden. Ei laulamisesta saa tulla epäjumalaa, se ei vie taivaaseen. Ei saa myös houkutella kanssaveljiä ja -sisaria sinne, missä pilkkaajat istuvat.

Tämä on sellaista huumausainetta, joka vie uskon ja hyvän omantunnon. Liiallinen kiintyminen taiteeseen saattaa tulla epäjumalaksi ja nousta evankeliumin edelle.

”Oopperat ovat ilveilyä”

ILMAN ENEMPÄÄ selitystä on selvä asia, että jumalanlapsen paikka ei ole oopperassa. Kokouksessa olikin syvä huoli, että jumalanlapset karttaisivat tällaisia tilaisuuksia.

Oopperat ovat suoranaista ilveilyä, johon usein sekoitetaan jumalisuuden kuva. Samasta suusta tulee kiitos ja kirous, miten voisi sellaiseen osallistua ja siihen yhtyä.

”Kuorot ja konsertit vievät sielun autuuden”

KUOROTOIMINTA on vapaaehtoisena musiikkiharrastuksena hyvin yleistä. On eri järjestöjen piirissä toimivia kuoroja, kirkkokuoroja ja vielä lapsikuoroja. Laulutaidon kehittämisen suhteen ne ovat hyviä ja monet näennäisesti ajanvietteenä vaarattoman näköisiä.

Mutta ajatellaanpa tilannetta. Kuorossa on suurin osa epäuskoisia laulajia, on laulettu sydämet yhteen. Monelle on käynyt niin, ettei ole jaksanut tunnustaa uskoaan ja vielä vähemmän saarnata kavereille parannusta. On joutunut jaetulle sydämelle.

Raamattu sanoo: Jumala ei asu jaetussa sydämessä, eikä kukaan voi palvella kahta herraa. Näin on vaarattoman tuntuisesta ajanvietteestä ollutkin mitä suurin vaara, on mennyt sielun autuus.

Kumpi on silloin parempi, säilyttää jumalanlapsen oikeus vai menettää se kallein aarre. Sielun autuus on kaikkein kallein asia, kaikki muu sen rinnalla on pelkkää roskaa.

KUOROT ESIINTYVÄT kaiken lisäksi erilaisissa konserteissa ja pitävät konsertteja. Eivät kaikki ole edes kirkkokonsertteja. Ulkonaisesti kaunista menoa, mutta puuttuu se eläväksi tekevä voima, Kristuksen evankeliumi.

Kun kuorossa on uskovaisia pitää moni kuoroon kuulumatonkin kristitty täysin oikeutettuna mennä konserttia kuuntelemaan ja saa siellä sielulleen kipuja; tunto tulee sairaaksi. Esiintymisellään on loukannut oman omantuntonsa ja vielä pahentanut monia muita.

Ei tarvinne kerrata, mitä Raamattu sanoo niille, jotka pahentavat yhden näistä vähimmistä, jotka uskovat Kristuksen nimen päälle. Sielunvihollisen eksytykset ovat niin ovelat ja kavalat, että jos taitaisi tapahtua, niin valitutkm eksytettäisiin.

Näitä asioita kannattaa tarkasti tutkia Jumalan sanan valossa. Vielä kannattaa tutkistella näitä Jumalanlasten kanssa keskustellen, että säilyttäisi uskon ja hyvän omantunnon. Paavali kirjoittaa Koi. 3:1—2: ”Jos te siis Kristuksen kanssa olette nousseet ylös, niin etsikäät niitä, jotka ylhäällä ovat, missä Kristus istuu Isän oikialla kädellä. Pyrkikäät niiden perään, jotka ylhäällä ovat ja ei niiden, Jotka maan päällä ovat”. – –

Loppusanat

KAIKISSA KOKOUKSISSA tuli esille voimallisesti se tosiasia, että kristityn elämä on todellista taistelua kehdosta hautaan asti.

Taistelu on jatkuvasti kiihtynyt ja edelleen kiihtyy. Syntielämä suojataan lailla. Onhan luonnollista, että sitä silloin tehdään ja joka ei siihen voi yhtyä hyvän omantuntonsa tähden, joutuu yhä suuremman painostuksen alaiseksi. Kristittyä pidetään ahdasmielisenä ja kehityksestä jäljessä olevana, nimityksiä löytyy toinen toistaan kummallisempia. Näin on kalkilla elämänaloilla, joten ei ole mitään aihetta asettaa toista vartiopaikkaa toista helpommaksi. Missään ei jaksa, ellei Jumala anna voimaa.

*    *    *

Päivämiehen artikkeli on julkaistiin kokonaisuudessaan aikoinaan ”Mopin palstalla” (palsta on lopetettu).

Lue lisää:

Lassi Hyvärinen: Lestadiolaisuuden vaikea kulttuurisuhde 

Puhujain- ja seurakuntavanhinten kokouksen päätös (Ruukki 1971), jossa kielletään kirkkokuoroissa ja muissa kuoroissa laulaminen, solistina esiintyminen ja oopperaharrastus sek varoitetaan kuvataiteilijan ja musiinkinopettajan ammateista.  Julk. Päivämies nro 37, 8.9.1971: “Kristitty ja taide”.

Televisiopäätös (Wikipedia)

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

x-vl: Kirjeeni SRK:lle -07.

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

Kaisu Innanen:  “Mitä ne oikein ajattelee?”: kulttuurikiellot  (Kaltio-lehdessä julkaistu artikkeli)

Jyrki Linjama: Kirkko-ooppera: säveltäjän puheenvuoro. 11.2.2010 Amfion.fi

Topi Linjaman analyysi: SRK vahvisti laulukirjauudistuksessa seurakunnan auktoriteettia

Mauri Kinnunen: Kipupisteet kohdattava avoimesti

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Speedy: “Olinko hölmö -?”

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

Syntilista

Tampereen rauhanyhdistyksellä 10.3.1976

12 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 2000-luku, elämäntapa, epäily, erehdys, erehtymättömyys, hengellinen väkivalta, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kilvoittelu, konsertit, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, musiikki, normit, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, retoriikka, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, taide, teatteri, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta