Avainsana-arkisto: naiseus

Palkittu Pauliina Rauhala: Rehellisyyden kaipuu tuo rohkeuden


Mikään kirja ei ole käynyt niin lähellä vanhoillislestadiolaisen nuorenparin ja kasvavan perheen olemusta. –Torvi-blogisti 5.10.2013.

Pauliina Rauhalan romaani Taivaslaulu palkittiin Vuoden kristillinen kirja -palkinnolla. Lämpimät onnittelut tunnustuksesta!

Esikoiskirjailija Pauliina Rauhala. Kuva: Päivi Seeskorpi.

Esikoiskirjailija Pauliina Rauhala. Kuva: Päivi Seeskorp

– Taivaslaulu on järkyttävän todellinen tarina vielä tämän päivän Suomessa. Se on henkinen selviytymiskamppailu ja kahden pienen ihmisen irtautuminen Lue koko artikkeli…

17 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, 2010-luku, ahdistus, arvot, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, Conservative Laestadianism, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, ilo, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, kasvatus, keskusteluilmapiiri, kiellot, kilvoittelu, kirjallisuus, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, lähihistoria, lisääntyminen, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, naiseus, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, romaani, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, spiritualiteetti, sukupuolijärjestelmä, suru, suurperhe, synnit, syyllistäminen, taide, tasa-arvo, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Meikkaamiskielto on vl-naisen huntupakko


Ajattelinpa tässä kertoa oman ”psalmini” josta saa jokainen olla ihan mitä mieltä haluaa. Olin julkisesti, siis virallisesti, vanhoillislestadiolainen (vl) noin 30-vuotiaaksi asti. Asia joka alkoi minua erityisesti nyppimään, ensin murrosiässä, ja sitten enemmän siinä kaksvitosena  oli meikkaamiskielto. Tunsin sisäistä halua kaunistautua ja olla naisellinen …Lue koko artikkeli…

41 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, eroaminen uskosta, hengellinen väkivalta, identiteetti, ihmisoikeudet, ilo, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, lakihengellisyys, leimaaminen, meikkaaminen, naisen asema, naiseus, normit, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, tyttökulttuuri, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yksilöllisyys

Naisväelle runsaasti tehtäviä!


Olemme kuitenkin saaneet iloita siitä, että naisillekin löytyy runsaasti tehtäviä. Suositeltavia ovat esimerkiksi kahvipöydän kattaminen puhujaveljille ja parempien palojen valikoiminen heidän nautittavaksi.

Jos omaa tehtävää ei näistä tahdo löytyä tai sitä ei osata arvostaa, johtokunta ottaa siunauksensa pois, mutta kuulijaiset [naisensa] se on luvannut kalliisti siunata.”  (OHO! Siioni.)
SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen pitää viimeaikaisia  keskustelunavauksia …Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): arvot, äitiys, hengellinen väkivalta, hengellisyys, huumori, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, isyys, itsesensuuri, johtajat, kannanotot, kiellot, kontrollointi, Kotimaa, miehen asema, naisen asema, naiseus, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, spiritualiteetti, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, totteleminen, vallankäyttö

Voimalassa: Nainen lestadiolaisyhteisössä


TV1 tiistaina 17.4. klo 22.00 – 22.50, uusintalähetys lauantaina 21.4.2012. Katsottavissa 17.5.2012 saakka YLEn Areenalla.

Mikä on naisen paikka lestadiolaisyhteisössä?

Mukana ohjelmassa pastori Mari Leppänen, sosiaalityön tutkija Johanna Hurtig ja teologi, tutkija Meri-Anna Hintsala.

Pitkään kiistelty teema naisten asemasta vanhoillislestadiolaisuudessa on noussut taas …Lue koko artikkeli…

9 kommenttia

Kategoria(t): evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, itsesensuuri, johtajat, kaksoisviestintä, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, kontrollointi, lähihistoria, miehen asema, naisen asema, naiseus, naispappeus, naissaarnaajat, nettikeskustelu, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, tasa-arvo, tulevaisuus, ulossulkeminen, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta

Ai mutta ei lapsia?


Olen nuori aviovaimo ja olemme olleet naimisissa muutaman vuoden.

Haluaisimme kyllä mieheni kanssa lapsia, mutta niitä ei ole kuulunut eikä näkynyt. Olen turhautunut tähän toiseuden tunteeseen, kun en ole enää sinkku, joten oletetaan lähes suoraan, että minulla on sitten lapsia.

Tuntuu, kuin seurakunnassa ei ole kuin yksinäisiä ihmisiä eli sinkkuja, lapsiperheitä ja sitten ns. lapsettomiksi jääneitä, jotka ovat siis selkeästi jo vanhempia, eivätkä enää voi saadakaan lapsia ainakaan luonnollisesti.

Emme kuulu mihinkään ryhmään, koska ei lapsettomia nuoria pareja muisteta kuin naimisiin mentäessä vihkipuheessa.

Hassuinta on se, että aina puhutaan siitä, miten sinkut jäävät yksinäisiksi kaverien pariutuessa, mutta siitä ei puhuta että parit jäävät rannalle kaverien saadessa lapsia.

Kyllä meistäkin on niille lapsille leikkikaveriksi, ei ole pakko aina pyytää kylään vain niitä toisia lapsiperheitä.

Olemme näinä naimisissaolovuosien aikana käyneet useita faaseja läpi lapsettomuusasian kohdalla, ensiksi kiihkeät kyselyt ja vatsantuijottelut pikimmiten häiden jälkeen, sitten varovaista kyselyä ja odottelua uutisista, sitten jo julmempia katseita ja puheita siitä, miksi meillä ei ole lapsia.

Etenkin tällaiset lähes ilkeäsävyiset kyselyt ja puheet raastavat, koska kuitenkin haluamme lapsia emmekä ole itse aiheuttamassa lapsettomuuttamme!

Käsittämätöntä on myös se, että he jotka tietävät mahdollisista syistä, joista johtuen meillä ei ole lapsia, silti yrittävät huumorin kautta udella ja jopa piikitellä ehkäisyn mahdollisuudesta.

Ensimmäinen erittäin voimakas ikävä tunne asiasta tuli, kun menimme aivan vastanaineina nuorten avioparien leirille.

Olimme hakemassa tukea uuteen elämäntilanteeseemme, mutta mitä näimme? Yli nelikymppisiä aviopareja joilla oli jo isoja lapsia, ja pienimmät suuresta katraasta mukana. Olimme ainoa lapseton pari ja olo oli lähes naurettava. Tuntui lähes huojentavalta joutua lähtemään äkillisestä syystä kesken leirin pois.

En siinä vaiheessa tiennyt että isät ja äidit -leirit ovat nykyään aviopuolisoleirejä… Jos olisin tiennyt, olisin kai tajunnut pysyä poissa, jos olisin naiiviudeltani tajunnut millainen olo kokemuksesta tulee.

Emme kuitenkaan koe kuuluvamme aivan lapsettomien parien leirillekään, kyllä meidät sieltäkin naurettaisiin ulos, takanapäin.

Voiko näin pieneltä tuntuva asia katkeroittaa aivan uskon rajojen partaalle saakka?

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi nimim. Rosie.

Lue myös:

Meinasin kaatua: sarjakuvia lapsettomuudesta. (Varoitus: blogissa vakava nauruunpurskahtelu- ja kyyneltymisriski. Postauksen kuva lainattu sieltä, muok.)

Maailma mustavalkoinen – blogin ja sarjakuva-albumin aiheena lapsettomuus

“Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa.” (Tanja Lamminmäki-Kärkkäinen)

Hanna-Leena Nissilä: vanhoillislestadiolainen feministi, pian kahden lapsen äiti

Selittämätön lapsettomuus. Kaks’Plus -keskustelu.

Keskustelu lapsettomuudesta ja tuttavien kyselyistä – Vauva.fi

Lapsettomus – Perhe.fi

Lapsettomuus – keskustelu Mopin palstalla.

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko

Vilja Paavola: Parisuhde. Päivämies 24.7.2016.

Simpukka ry. Lapsettomien yhdistys

5 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, avioliitto, häpeä, ihmisarvo, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, leimaaminen, lisääntyminen, miehen asema, naisen asema, naiseus, normit, nuoret, painostaminen, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seurakunta, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys, ystävyys

Lisääntymisvelvoite voi viedä naisen kuoleman porteille


Ihmisoikeusliiton käynnistämä julkinen keskustelu on ollut herätysliikkeelle hyvä asia, totesi vanhoillislestadiolainen kymmenen lapsen äiti, ylikiiminkiläinen terveydenhoitaja Terttu Holmi Kotimaassa tammikuussa 2009. Hän on perännyt lestadiolaisen liikkeen sisälle avoimempaa keskustelua uskovan parin ehkäisyn käytöstä. Suhtautuminen ehkäisyyn muuttuu liikkeen sisällä, mutta hitaasti. ”Minä toivon, että nyt olisi sen aika, että asia käydään rauhanyhdistyksissä läpi ja ehkäisyyn päätyneet saisivat rauhan ja vapauden päätökselleen.”

Holmi vaatii herätysliikkeen sisälle avointa keskustelua ehkäisyn hyväksymisestä erityisesti silloin, kun äidin tai vauvan henki on uhattuna.  Toisin sanoen kyse olisi ehkäisyn sallimisesta hoitomuotona.

Vanhoillislestadiolaisten puhujien päätösten mukaan (1967, 1971) ”perhesuunnittelu ja lapsisäännöstely sen kaikissa muodoissa on synti Jumalan sanan jälkeen. Siihen ei voi lääkärikään muutosta tehdä, vaan on kaikessa pyrittävä rohkaisemaan ja auttamaan synnyttäviä äitejä.” Toisin sanoen, vaikka lestadiolaisnaista uhkaisi kuoleman riski, hänen ei ole luvallista estää hedelmöittymistä.

Terveydenhoitaja Terttu Holmin mukaan Ihmisoikeusliiton viimekeväinen pyrkimys selvittää lestadiolaisten ehkäisykieltoa herätti  liikkeessä ja mediassa ”ihan tarpeellisen keskustelun”. Hänen mukaansa esimerkiksi liikkeen omissa julkaisuissa, kuten Päivämiehessä, olisi nyt vihdoin todettava avoimesti, että ehkäisy on sallittua silloin, kun ”äidin kroppa tai psyyke ei enää kestä seuraavaa raskautta”.

– Mikään vakaumus ei saa olla niin sydämetön, että se johtaa niin epäinhimillisiin ratkaisuihin kuin mitä osa äideistä on tehnyt kieltäytyessään omantunnon syistä ehkäisystä terveytensä uhalla, korostaa Holmi. Jos vakaumus velvoittaa kuoleman porteilla käymistä, se on liikaa vaadittu!

– Jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään hoitoon. Miksi lestadiolaisäiti joutuu miettimään hulluuden rajamaille päätöksensä oikeellisuutta vielä senkin jälkeen, kun lääkärin on suositellut hänelle ehkäisyä painavista syistä?,  kysyy Terttu Holmi.

Terttu Holmi, jolla on itsellään terveydenhoitajan koulutus,  painottaa, että ehkäisy on itse kunkin ihmisen henkilökohtainen eikä kenenkään ole tarpeen tehdä niistä  ratkaisuista muille ihmisille tiliä.

Sitävastoin,  uskovaiselle tulee olla mahdollista halutessaan kertoa ehkäisyn käytöstä oman yhteisön sisällä vapaasti, ilman pelkoa siitä, että nainen tai aviomies joutuisi suljetuksi liikkeen ulkopuolelle. Holmin mukaan nykytilanne on johtanut käytännössä karsinointiin liikkeen sisällä.

– Uskovaisilla ei pitäisi olla pelkoja, joiden takia nainen ja/tai mies joutuu salailemaan asioita. Salailuun ei pitäisi olla  syytä.

– Suhtautuminen ehkäisyyn muuttuu liikkeen sisällä, mutta hitaasti. Minä toivon, että nyt olisi sen aika, että ehkäisyyn päätyneet saisivat rauhan ja vapauden päätökselleen.

– Jos asiaa ei käydä kunnolla rauhanyhdistyksissä läpi, äidit jäävät päätöksessään liian suuren taakan alle.

– Kun monien raskauksien uuvuttama nainen romahtaa, hänellä pitää olla toipumisen rauha. Joskus tuo aika voi olla pitkäkin. Siksi selibaatti ei ole hyvä ratkaisu. Se tuntuu mielestäni kohtuuttomalta suhteen tervettä osapuolta kohtaan. Holmi painottaa, että myös miesten tulee ymmärtää ehkäisyn tarpeellisuus.

(Referaatti Kotimaa-lehden haastattelusta 28.1.2009.)

Tavallinen pulliainen taikka insinööri jää tuon luettuaan tietenkin kysymään, miksi uskovaisen naisen täytyy ensin saattaa itsensä pahaan kuntoon ja sairaaksi liian tiheillä synnytyksillä ennen kuin hän voi – luvan perästä – käyttää turvallista ehkäisyä. Eikö hänen olisi viisasta jättää suosiolla fysiikalleen tilaa ja aikaa toipumiseen välillä.  Toiseksi, myöntääkö seurapuhuja sen luvan ehkäisemiseen? Semmoinenkin melko perustavaa laatua oleva yksityiskohta tulee mieleen, että  tiettävästi Raamatussa Jumala ei ole esittänyt kristitylle velvoitetta lisääntyä maksimaalisesti.

Lisää aiheesta:

Seppo Lohen perustelut ehkäisykiellolle

Hautamäki ei perustele Raamatulla

Raskauden pelko – Avoin kirje herätysliikkeelleni (Rauhan Tervehdys 5.2.2009 )

Poliitikot Tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa: ehkäisykielto ongelmallinen ihmisoikeuksien todellisen toteutumisen näkökulmasta

Lucas: Alinta kastia ovat naiset ja lapset (YTT Johanna Hurtigin näkemyksiä naisten ja lasten asemasta)

Keskinäinen asia

Ihmisoikeusliiton taustamuistio 4.3.2009: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia

Vuokko Ilola: Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas. Blogikirjoitus 29.1.2015.

Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvotelukunta: Ehkäisykielto on ihmisoikeusloukkaus.

K-mo: Vuorisaarnasta

Nuori vanhoillislestadiolainen perheenisä: Uupuneelle ja epäonnistuneelle äidille!  Postilloja-blogi.

Antti Ämmälä:  Uskonnon rooli perhesuunnittelussa hiipuu. Helsingin Sanomat 17.4.2010.

Seurakuntavanhinten ja puhujain kokous Ruukissa kesällä 1971. Päivämies 28.7.1971. (Suurkiitos  asiantunteva Ms/Mr Hyrsyläinen, joka on arkistoinut historiallisen dokumentin Mopin palstalle.)

Yksi keskihuoneen tytöistä: Äitini kohtalo lapsen silmin

18 kommenttia

Kategoria(t): arvot, äitiys, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, isyys, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, journalismi, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, Kotimaa, kristinoppi, kuolema, lakihengellisyys, lapset, lisääntyminen, manipulointi, mielenterveys, naisen asema, normit, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, romaani, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, suurperhe, suvaitsevaisuus, synnit, syyllistäminen, tasa-arvo, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhtenäisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Minulla ei ollut äitiä


Lapsuuteni vanhoillislestadiolaisessa kodissa jätti minuun lähtemättö-mät haavat. Aikansa arpeuduttuaan ne aukeavat yhä uudelleen, tuskallisesti. Se on kuorma jota kannan, ehkä kuolemaan saakka?

Muistan tunteet, sillä asiat ja kokemukset  jää lapsella tunnemuistiin.  Lapsen sivuuttamisen, nöyryyttämisen, häpäisemisen, pelot, hädän ja painostavan ilmapiirin, pakenin yksinäisyyteen aina kun pääsin. En tiennyt mikä se paha oli, sille ei ollut sanoja. Minua ei ollut olemassa muuten kuin kotitöiden tekijänä. Turvattomuutta ja pelkoa. 

Ei hyväksyntää, ei huolenpitoa, ei turvallisuutta, ei rakkautta.

Sen sijaan kannoin alle kymmenvuo-tiaasta saakka vastuuta  sisaruksistani, kodin arjen pyörittämisestä  ja vanhempien jaksamisesta.

Joka ilta rukoilin Jumalaa, et-tä äiti ei tappaisi itseään. Äidistä oli tullut oudon etäinen. Vieraan oloinen.

Pelkäsin äidin uupuvan taakkansa alle. Aikuisena olen tajunnut, että hän luultavasti sairasti hoitamatonta masennusta, vuosikaudet.

Olin vain lapsi mutta yritin auttaa ja suojella häntä.

Äiti  kantoi vastuun perheen arjesta. Jouduin katsomaan liian läheltä miten ko-vaa se hänelle oli.  Isä oli impulsiivisen väkivaltainen ja hakkasi pikkuveljiäni milloin kotona oli.

Itseni sisälle jäi hätääntynyt ja arka lapsi. Käsitykseni itsestä jäi kysymysmerkiksi, koska omaksi itsekseen kasvaminen tarvitsee rakkautta ja tunnistetuksi tulemista. Nähdyksi tulemista vanhempien silmissä. Nyt aikuisena, monien terapiavuosien jälkeen, katson sitä lasta sisälläni hellästi ja hyväksyvästi. En aina sitä ymmärrä vieläkään.

Tiedän että minullekin olisi kuulunut salliva, rakastava ja onnellinen lapsuus, ja oikeus äitiin, äidinrakkauteen. Ei ollut minun syyni että jäin sitä vaille.

Olen järjen tasolla tiedostanut syyt, olihan äidillä kohtuuton työtaakka suurperheessä. Isästä ei ollut arkeen apua koska hänen piti välillä tehdä kahtakin työtä. Pitääkseen meidät leivässä. Sitäkin olen miettinyt, että miten heikot evää vanhemmat olivat itse saaneet tullak-seen isäksi ja äidiksi?

Lapsuuden vajavaisuus, vajaaksi jääminen, on noussut voimallisena esiin nyt kun olen itse saanut lapsia. Pelottaa. Pystynkö katkaisemaan rakkaudettomuuden kierteen? Mistä minä joka jäin vaille, voisin ammentaa hyvyyttä omille lapsilleni.

Vastuu on nyt minun. Kykeneekö  haavoitettu sydämeni rakastamaan, kohtaamaan, tunnistamaan lapseni? Jokaisen erikseen, erityisine lahjoineen ja persoonallisuuden piirteineen, omana itsenään?

Toivonkipinän tuovat lapsen onnellinen hymy ja valoisa katse. Ne ovat päivän valoisia hetkiä.

Sain  selvyyttä ristiriitaisuuk-sia ryöppyäviin tunteisiini  Tommy Hellstenin ajatuksista hänen kirjoistaan. Hän oli myös puhumassa  jossain televisio-ohjelmassa.

Oman minän heiveröisyys johtuu oikeastaan häpeästä, jonka takana on pienen lapsen rakkaudettomuuden ja hylkäämisen kokemus. Lapsi aistii jos häntä ei huomata, ja se tuottaa häneen kovan pettymyksen ja häpeän kokemuksen. Nimenomaan häpeän.

”Vanhemmat, jotka ovat täynnä tyydyttämättömiä lapsen tarpeita, kantavat sylissään omaa haavoittunutta sisäistä lastaan. He eivät ole koskaan kasvaneet aikuisiksi. Siksi syliin ei enää mahdu ”ulkoinen lapsi”, toisin sanoen oma lapsi. Oma lapsi saattaa jäädä ulkopuoliseksi.

Tällaiset vanhemmat odottavat lapsiltaan sitä, mitä heidän olisi pitänyt saada omilta vanhemmiltaan. Näin heidän lapsensa joutuvat varttumaan aikuisiksi ilman aitoa vanhemmuutta.

Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan häpeä, joka on persoonan mitätöimistä, vähättelyä, pilkkaa ja halveksuntaa. Juuri rakkauden puute synnyttää tällaista häpeää.”

Saattaa olla että samantapaisia kokemuksia on muillakin, varsinkin oman lapsen syntymisen jälkeen. Silloin voimistuvat omat lapsuuden kokemukset. Näin kävi ainakin minulle. Ei osaakaan nauttia ja olla onnellinen uudesta pikkuihmisestä, vaan oman lapsuuden taakka ahdistaa.

(M @ mma)

Aiheeseen liittyvää:

Keksinmuru: Oliko sinulla lapsi isänä tai äitinä?

Peltonen: Alustaja rauhanyhdistyksellä: Uskovaisen ei sovi lapsia sääliä

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä käynnistymässä

Työssäkäyvä vl-äiti: Mistäkö sen tietää, onko äiti väsynyt?

Uskovainen: Perheenäiti: Tunnen itseni höynäytetyksi

10 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, äitiys, häpeä, identiteetti, lapset, lapsuus, mielenterveys, naiseus, nuoret, pelko, pelot, perhe, suurperhe, suvaitsevaisuus, syyllistäminen, tuomitseminen, vallankäyttö, väkivalta, yksinäisyys