Avainsana-arkisto: naissaarnaajat

Tyttären kysymys vanhoillislestadiolaiselle isälle


Tie_auto_3_pimea_R

Viiden tyttären isä kertoo.

Ajelemme iltapimeällä tyttäreni kanssa kotia kohti. Tällaisissa tilanteissa syntyy usein hyviä keskusteluja. Niissä huomaan välillä joutuvani vaikeuksiin yrittäessäni löytää hyviä perusteluja itsestäänselvinä pitämilleni kysymyksille.

Mutta jokainen sukupolvi kysyy samalla tavalla, uteliaasti, ehkä kyseenalaistaenkin. Ja vanhemman tehtävä on vastata.

Tie_auto_4_pimea_ilta_keskustelu_MR

Taaskaan ei jälkikasvu päästä vähällä. Keskustelu liikkuu tasa-arvoteemassa.

– Isä, miksi naiset eivät ole seuroissa puhujina? Miksi miehet ovat kuuluttajina, kantavat kolehtia, ovat järjestyksenvalvojina? Miksi naiset eivät ole johtajia?

Tyttö on kulkenut silmät ja korvat auki.

Nainenpuhuu_Large

Kysymysten sävy ei ole vaativa vaan ihmettelevä.

– Miksi suviseuroissa esilaulajana ovat vain miehet? … Lue koko artikkeli…

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): eettisyys, epäily, erehtymättömyys, ihmisarvo, ihmisoikeudet, isyys, johtokunta, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, lapset, miehen asema, naisen asema, naiseus, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, puhujat, sananjulistajat, sananvapaus, seurat, SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, vallankäyttö, valta

Muslimit ja lestadiolaiset, kuin kaksi marjaa


–  Olimme yllättyneitä huomatessamme, että ex-vanhoillislestadiolaisilla oli ollut samankaltaisia kokemuksia kuin meilläkin. -Ex-muslimit.

–  Silmälasipäinen Veli oli aamupäivällä saarnannut, että paljaat käsivarret ovat syntiä, uskovainen nainen ei saisi pitää hihatonta kesäleninkiä, miesten himot heräävät, sanoi.  – Anna-Maija Ylimaula: Papintyttö.

– Jos jotain olen tähän asti elämässäni oppinut, niin sen, että mikään muu ei seksualisoi naista yhtä suuresti kuin hijab. – Nainen, entinen muslimi.

Pyhiinvaeltajat Mekassa.

Pyhiinvaellus suviseuroihin.

Pyhiinvaeltajat suviseuroissa.

Vanhoillislestadiolaisuuden ja muslimien uskomusjärjestelmissä, yhteisön rakenteessa sekä elämäntapanormeissa on paljon samaa. Tarkastelipa asiaa liikkeiden ulkopuolelta tai sisältä, yhtäläisyyksiä löytyy  paljon.

Samoin kuin muslimeilla, vanhoillislestadiolaisuus on miesten johtama uskonliike, jossa … Lue koko artikkeli…

9 kommenttia

Kategoria(t): arvot, avioliitto, bans, ehkäisykielto, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, johtokunta, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, manipulointi, meikkaaminen, naisen asema, naissaarnaajat, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, retoriikka, Rippi, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syyllistäminen, tasa-arvo, totteleminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Puhuvaiset miehet puhujainkokouksesta toiseen


Uskokaa Jumalaan. Älkää saarnaajiin. – Nimimerkki Köpi Vartijan sivulla.

Puhujainkokous on hyvin outo tapahtuma: tuhat “äijää” tippa linssissä paaluttamassa ainoaa oikeaa uskoa. – Johannes Alaranta kirjassaan Erään prosessin kuvausherra_puhuu1

Tälle foorumille on toivottu ajatuksia siitä, miten puhujien kokous toimii. Ja mikä asema puhujilla on ry:llä. Asia on sikälikin ajankohtainen että vuodenvaihteen puhujienkokouksen aika on taas pian käsillä.

Kuulee semmoistakin että puhujilla olisi nykyään erilainen asema ja jossain määrin myös erilainen ajatus …Lue koko artikkeli…

10 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, bans, Conservative Laestadianism, erehtymättömyys, hengellisyys, johtajat, johtokunta, Jumalan sana, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, kristinoppi, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, Päivämies, pelko, pelot, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sensuuri, SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, ulossulkeminen, vallankäyttö

Mauri Kinnunen: Lestadiolaiset naiset saarnasivat 1800-luvun loppupuolella


FT, vanhoillislestadiolaisuuden leviämisestä Karjalassa väitellyt tutkija Mauri Kinnunen osoittaa perusteellisessa kirjoituksessaan (Kotimaa24), että lestadiolaisuuden alkuvuosikymmeninä seurapuhujina toimi useita kymmeniä naissaarnaajia: Heidän vaikutuksensa evankeliumin julistamisessa laajeni paikallista toimintaa laajemmalle myös heidän kirjeidensä ja henkilökohtaisen yhteydenpitonsa tuloksena.  Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): 1800-luku, 2000-luku, 2010-luku, historia, itsesensuuri, johtokunta, Jumalan sana, kannanotot, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, maallikkosaarnaajat, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, Päivämies, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, seurat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo

K. N. ja mutkikas kakkutemppu


Joskus meitä houkuttelee sellainen ratkaisu, että kakun voisi sekä syödä että säästää.

Vanhoillislestadiolainen pappi, teologian tohtori ja eläkkeellä oleva luterilaisen kirkon Oulun hiippakunnan hiippakuntadekaani  Keijo Nissilä kirjoitti Päivämiehessä naispappeuskysymyksestä: ”Raamatun tulkinnan ja sen soveltamisen tie on osoittautunut mutkikkaaksi nykyaikana.”

Mutkia matkassa? Ei kai se kovinkaan mutkikasta kuitenkaan ole.  On ilmeistä, että ”tulkinta ja soveltaminen” saattaa riippua siitä, onko kyse omasta vai kalliin sisaren tai veljen työpaikasta. Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, historia, kaksinaismoralismi, kannanotot, keskustelu, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, lähihistoria, luterilaisuus, manipulointi, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, Paavali, Päivämies, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, tasa-arvo, vallankäyttö

Leppäsen haastattelemat naiset: suorat sanat kutsumuksesta, syrjinnästä ja SRK:sta


Jeesus sanoo: Ota minun ikeeni harteillesi. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. – Matt. 11:29–30.

Nämä Jeesuksen sanat lausutaan pappisvihkimyksessä.

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä elävät naisteologit ovat pettyneet siihen, millä tavoin oma hengellinen yhteisö on kohdellut ja edelleen kohtelee heitä, osoittaa teologi Mari Leppäsen tutkimus.

Tunnen usein epäoikeudenmukaisuuden, voimattomuuden ja jopa vihan tai katkeruuden tunteita naisten roolin vuoksi. Miksi naisen täytyy koko elämänsä ajan kuunnella pelkästään miesten julkista puhetta siitä, mitä on naisen elämä? (Haastateltu teologi.)

Ensimmäiset lestadiolaiset naisteologit valmistuivat Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta 1930-luvulla. He työskentelivät sittemmin uskonnonopettajina, viestintäaloilla, kouluttajina, ja tutkijoina. Tunnetuimpia heistä on kirjailija, suomentaja ja runoilija  Anna-Maija Raittila (s. 1928), joka kuuluu kansainvälisesti arvostetuimpiin suomalaisiin teologeihin.

Papiksi vihitään ensimmäinen vanhoillislestadiolainen nainen kuitenkin vasta yli 70 vuotta myöhemmin. Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): 1800-luku, 2010-luku, ahdistus, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, fundamentalismi, harhaoppi, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, historia, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, Kaleva, keskustelu, kiellot, kirkko, kontrollointi, lähihistoria, leimaaminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, Olavi Voittonen, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta

Teologikokous Helsingissä 7.10.2010 – suljettu kutsutilaisuus


Helsingin rauhanyhdistyksellä järjestetään 7.10.2010 asialistan  mukaan mm. pappisviran avaamista vanhoillislestadiolaisille naisille käsittelevä keskustelutilaisuus, ns. teologi-ilta, jonne on kutsuttu herätysliikkeen teologeja ja puhujia sekä mm.  tutkijoita. Alustuksen pitää SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen, joka tarkastelee saarnavirkaa sekä kristillisen kirkon virkakäsitystä hengelliseltä ja opilliselta kannalta. Keskustelu on poikkeuksellisesti kutsutilaisuus, jonne ei muilla kuin kutsutuilla ole pääsyä. Tiedotusvälineiden edustajat eivät myöskään ole tervetulleita paikalle. Tämä kävi ilmi, kun Kotimaan toimittaja tiedusteli asiaa.  

Huoli herätysliikkeen tulevaisuudesta kirkossa

Kuten Omat Polut – blogissa viime  vuonna todettiin, monet vanhoillislestadiolaiset naiset  ja myös jotkut miehet kannattavat naisten toiminnan sallimista pappisvirassa. He eivät näe asiassa enempää hengellistä kuin teologistakaan ongelmaa.  Mutta yhä hankalampi ongelma sen sijaan on juuri se, että naiset eivät ylipäätään näy liikkeen keskeisissä tehtävissä nykyisin lainkaan. Papinviran avaaminen naisille nähdään tilanteen parantamisessa keskeinenä avaimena.

Julkisuudessa esimerkiksi päätoimittaja Mikael Pentikäinen viittasi naisten näkymättömyyteen epäkohtana  Helsingin Sanomien pääkirjoituksessaan heinäkuussa 2010.

Naiskysymys tulee nousemaan esiin ensi sijassa suhteessa ev.-lut. kirkkoon. Julkisuuteen päin ristiriitaa ei ole päästetty näkyville, mutta on selvää, että jossain vaiheessa kysymys nousee väistämättä esille. 

Tätä eivät halua kirkko eivätkä visionäärisimmät vl-teologit myöskään. Vanhoillislestadiolaiset naispappeuden kannattajat ovat vakavasti huolissaan oman liikkeensä tulevaisuudesta nykyjohdon linjausten tähden, ja syystä.

Historian ironista leikkiä

Vanhoillislestadiolaisuus on naisten sananjulistuksen ja kirkkosuhteensa osalta häkellyttävällä tavalla historiallisesti samassa tilanteessa kuin lestadiolainen liike oli 1800-luvun lopulla. Siihen aikaan lestadiolaisuudessa oli tavallista, että  naisetkin toimivat sananjulistajina. Silloinen kirkko ei suvainnut tätä, vaan piti käytäntöä yhtenä liikkeen vakavimmista harhaopeista. Lestadiolaisuudessa päätettiin silloin luopua naispuhujista, jotta piispojen arvostelu ja uhka kirkon ulkopuolelle joutumisesta saatiin torjutuksi. Kirkosta tuli lestadiolaisuuden ”tekninen kumppani” ja käyttökelpoinen tukirakenne, joten päätöstä voidaan nykytietojen valossa pitää viisaana ja kaukonäköisenä.  

Tänään ollaan tilanteessa, että naiset kannattaisi kiireesti hyväksyä ainakin papeiksi, koska näyttää erittäin selvältä, että kirkko ei pitkään enää sulata naisten eristämistä näistä tehtävistä. Historian ironista leikkiä!

On paljon myös myös lestadiolaisia miespappeja, teologian ja muiden alojen tutkijoita ja muita nuoremman polven edustajia, jotka eivät  asiallisestikaan näe naisen sukupuolta kristinopilliselta eivätkä hengelliseltä kannalta esteenä seurakunnan kaitsijan ja sananjulistajan tehtävässä. 

Osa heistä näkee lisäksi nykytilanteen selkeästi lainvastaisena syrjintänä, joka kuormittaa ei ainoastaan uskovaisia naisia, vaan kaikkia liikkeessä toimivia, ja myös herätysliikkeen julkisuuskuvaa. Syvimmiltään tietenkin kyse on lainkuuliaisuudesta, eettisestä selkärangasta, moraalista. Toisin sanoen, miespappeuteen ei olla enää liikkeen sisälläkään valmiita sitoutumaan, eettis-moraalisista ja periaatteellisista syistä.

Tavoite varmistaa vanhoillislestadiolaisuuden asema kirkossa myös tulevaisuudessa

SRK:n nykykannasta seuraa ennen pitkää vakavia ongelmia suhteessa ev.-lut. kirkkoon, jossa piispat ovat lähteneet entistä tiukemmin torjumaan naisten syrjintää pappisvirassa.

Myös seurakunnissa on toleranssi hyväksyä naisten syrjintää missään muodossa on selvästi madaltunut. Perustuslaki syrjimättömyyspykälineen on noussut keskeiseksi asiaksi myös kirkossa.

Toisaalta on muistettava, että vanhoillislestadiolaisuudella on kirkossa tätä nykyä hengellisesti, kristinopillisesti ja käytännön toiminnassaan edelleenkin jokseenkin rajoittamaton itsenäisyys ja toimintavapaus. Kirkko ei ole puuttunut herätysliikkeen toimintamenetelmiin eikä opetukseen. Sillä ei ole keinoja eikä tiettävästi haluakaan siihen, tällä hetkellä, jos sen ei ole aivan pakko.

Onkin kysyttävä, mikä voisi olla tilanne, jolloin piispoilla ja papeilla seurakunnissa tulee kipuraja vastaan. Se on ilman muuta naisten syrjintä vl-liikkeessä, ja tälle käsitykselle on jo näyttöä. Naisten syrjintää ei voida pitää enää vl-liikkeen eikä SRK:n yksityisasiana, koska ollaan kirkon jäseniä. Kirkko on selkeästi sitoutunut syrjimättömyyteen ja syrjinnän kriminalisoivaan perustuslakiin.

Naisten syrjinnän lainvastaisuuden osalta kyse on nyt jo sanktioista, eli vakavista ja  konkreettisista, jopa euroina kouriintuntuvista seuraamuksista, toisin sanoen painavammista intresseistä kuin epämääräisestä ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksestä. Näitä seuraamuksia on jo nähty. Piispat ja varsinkaan seurakunnat,  kirkollisveroa maksavat ev.lut. kirkon jäsenet, eivät ole enää yhtä valmiita tässä asiassa nielemään mitä hyvänsä, edes vanhoillislestadiolaisuudelta. Seurakuntien juristit joutuvat seuraamaan asioita myös tältä kannalta.

Luther-Säätiön tilanne on kaikkien tiedossa, mutta sen kohtaamat sanktiot koskevat sittenkin vielä melko pientä ryhmää. Merkittävämpi signaali on ollut suurten kaupunkiseurakuntien suhtautuminen SLEY:n tiukkaan naispappeuden vastustukseen. Se on sekä maksanut ko. järjestölle jo kymmeniä tuhansia menetettyjä tukieuroja että aiheuttanut yhteistyö- ja luottamusongelmia seurakunnissa. Ratkaisuilla on ollut laaja tuki seurakunnissa.

Tulevaisuudessa piispat eivät myöskään enää halua nähdä ev.-lut. kirkkoa  liitettävän naisten toimintamahdollisuuksia rajoittaviin tahoihin. Kirkostaeroamista ei onnistuta pysäyttämään, jos julkisuudessa toistuvasti  paljastuu, että kirkko yhä edelleen suosii naisia syrjiviä toimintamalleja sisällään.  

Moni koulutettu vl onkin vakavasti huolissaan ajatellessaan herätysliikkeen tulevaisuutta SRK:n nykyjohdon järjettömän jääräpäisellä linjalla, sillä törmäyskurssi on jo kaukonäköisimpien silmin nähtävillä.

Kirkon taholta asiaan suhtaudutaan tällä hetkellä tietenkin suurella varovaisuudella ja diskreetisti, mikä on ymmärrettävää sillä kirkoon ei tosiaankaan  toivota enää lisää myöskään julkista epävakautta. Tosin, toistettakoon tämä,  kirkolla ei ole enää varaa  myöskään  naisten syrjintään liittyvään julkisuuteen.  Yksi esimerkki keskustelusta kirkossa oli Turussa järjestetty piispaehdokkaiden paneeli 6.10.2010 ,   jossa piispaehdokkailta pyydettiin kantaa vanhoillislestadiolaisuuden naispappeuskysymykseen.

Käytännön ratkaisua kohti

Useimmat muutoksen kannattajat ilmaisevat mielipiteensä kuitenkin mieluiten vain anonyymisti. Julkisuudessa naispappeutta ovat puoltaneet esimerkiksi oululainen seurakuntapappi Stiven Naatus, tutkija ja seurakunnan tiedottaja Mari Leppänen sekä tutkija Heikki Nenonen.

Asiassa on haluttu edetä pragmaattisesti, eli niin, että tunnetusti maallikkovaltaisessa herätysliikkeessä ei asetettaisi ainakaan vielä lähivuosien tavoitteeksi sitä, että naispappi saisi oikeuden saarnata myös rauhanyhdistyksellä.

Tärkeintä olisi aluksi saada vanhoillislestadiolaisuuden julkisivu kirkkoon päin nyt nopeasti kuntoon.

Samalla naisten ”lupa” toimia tulevaisuudessa papin virassa ev.-lut. seurakunnissa saattaisi vahvistaa mahdollisuuksia saaada naisia valituksi myös herätysliikkeen ylimpään päätöksentekoon, eli SRK:n johtokuntaan. Tällä hetkellä johtokuntaan kuuluu 24 miestä eikä siihen ole koskaan SRK:n yli satavuostisen historian aikana ole valittu yhtään naista. Herätysliikkeen naisvaltaisuus ei siis  näy lainkaan sen ylimmillä tasoilla. Silloin on vaikeata perustella väitteitä,  että naisten ääni ja tasaveroinen valta oman herätysliikkeen päätöksenteossa todella toteutuisi.

Vallankäyttöä yli kuoleman rajan

SRK:n johto, mm. johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen, on julkisissa lausunnoissaan järjestelmällisesti torjunut vanhoillislestadiolaisten naisten pääsyn papin virkaan. Muodollista, maallista, virallista kieltovaltaa liikkeen johdolla ei tietenkään ole siihen mitä yksityiset uskovaiset naiset päättävät omasta tulevaisuudestaan ja elämäntehtävästään, mutta on selvää, että kyse onkin tässä tapauksessa kaikkein voimakkaimmasta vallasta. Vallasta, joka ulottuu tuonpuoleisuuteen saakka.

Jos nainen rikkoo SRK:n naispappeuden kieltävän normin, hänen asemansa uskovaisena ja hänen pelastustoivonsa taivaaseen pääsystä joutuvat kyseenalaistettavaksi.

Lapsesta saakka liikkeen piirissä kasvanut ja sen hengellisyyden elämänsä perustaksi mieltävä ihminen voi kadottaa elämänhallinnan ja elämän  merkityksellisyyden kokemuksen, jos hän menettää oikeuden tulla hyväksytyksi uskovaisena taivaan tien matkaajana ”Jumalan valtakunnassa”. Hänet eristetään ja suljetaan ulkopuolelle. Valta tuomita yksityinen uskovainen ulottuu kuolemankin yli. Lisäksi hän menettää ystävyys- ja sukulaisuusverkoston lojaalisuuden ja tuen.

Tästä syystä vanhoillislestadiolaiset teologinaiset eivät ole voineet  itsenäisesti ratkaista tomintansa laajuutta ja luonnetta evankelis-luterilaisessa kirkossa. Ja tästä syystä nyt käynnistyvät keskustelut liikkeen johdon kanssa ovat erittäin merkittäviä vanhoillislestadiolaisille naisille. Mutta asian ratkaisulla on varmasti painava merkitys koko liikkeen tulevaisuudelle.

1980-luvulla SRK:n papit tekivät puhtaasti käytännön ratkaisun, nyt uuden aika 

Yhtenä perusteluna voidaan nähdä se, että pappisviran avaamista kannattavien mukaan 1980-luvulla päätettyä kieltoa ei pitäisi nähdä lopullisena, vaan tiettyyn historialliseen tilanteeseen liittyvänä ratkaisuna. Lisäksi voidaan pitää moititavana, että vanhoillislestadiolaisilla naisilla itsellään ei ollut silloin mahdollisuutta ottaa asiaan kantaa.  Asiasta ei käyty vl-pappispiirejä  laajempia keskusteluja.

Tämä voidaan ymmärtää nyt niin että kyse oli silloisessa tilanteessa tehdystä käytännön ratkaisusta SRK:n piirissä.

Naispappeuden kannattajat ovatkin ehdottaneet, että asiaa voidaan ryhtyä tarkastelmaan 2010-luvulla uudelta kannalta, lähtökohtana vanhoillislestadiolaisen liikkeen tulevaisuus sekä kirkon nykyinen tilanne, ja varsinkin liikkeen asema tulevaisuuden ev.lut. kirkossa. Nykytilanne kirkossa vaatii uutta reagointia SRK:lta.

Sisäinen keskustelu käynnistetään juuri Helsingin rauhanyhdistyksellä käytännön syistä, koska vanhoillislestadioaliset teologit, SRK:n edustajat ja Helsingin yliopistossa teologiaa  opiskelevat ja tutkivat vanhoillislestadiolaiset  ovat pitäneet tapana kokoontua vuosittain yhteen ns. teologi-iltaan keskustelemaan ajankohtaisista kysymyksistä. Tällä kertaa maininta teologi-illasta on Helsingin ry:n nettisivun seuraohjelmasta pudonnnut pois, mutta ilmoitettiin Päivämiehessä.

*    *    *

”Vanhoillislestadiolaisten Helsingin Rauhanyhdistyksen johtokunta järjestää tänään teologikokouksen, jonka asialistan yksi kohta ennakkotiedon mukaan käsittelee naisten pappeutta. Liikkeen sisällä on ainakin puolenkymmentä naista, jotka toivovat liikkeen muuttavan kielteisen kantansa naispappeuteen, jotta voisivat itse ottaa pappisvihkimyksen.

Yhteisön sisällä asia on siinä määrin herkkä, että naiset ovat toistaiseksi valinneet matalan profiilin linjan ja anonymiteetin. He korostavat, että nimettömyyden syy ei ole pyrkimys marttyyriasemaan eikä edes niinkään pelko silmätikuksi tulemisesta.

Kotimaa24:n tavoittama papeutta miettivä vanhoillislestadiolainen naisteologi ei halua, että keskustelua käydään julkisuuden kautta, vaan toivoo, että asia ratkaistaan herätysliikkeen sisällä.

Mikäli vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät kuitenkin perinteisessä virkakäsityksessä, eikä asiaan ole nähtävissä millään aikavälillä muutosta, lähtevätkö naiset liikkeestä vai luopuvatko pappishaaveistaan?

Vastauksena on hiljainen katse.

Helsingin Rauhanyhdistyksen perinteinen teologikokous on kutsutilaisuus, eikä tiedotusvälineitä haluta päästää mukaan.”

Ville Talola: Useat lestadiolaiset naiset toivovat pappisvihkimystä. Kotimaa24-uutiset 7.10.2010. 

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Skribentti.

Lue lisää aiheesta:

Naiset tulossa sananjulistajiksi 

Stiven Naatus: Vl-naispappeus on käytännön järjestely, ei hengellinen kysymys

Mikael Pentikäinen: Kahden maan kansalaisia. Helsingin Sanomat 13.7.2010.

Johannes Ijäs: ”Naispappeudesta syytä keskustella”. Kotimaa 18.9.2010.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät miesten pappeudessa. Kotimaa 18.9.2010.

Ville Talola: Kalliala toivoo vanhoillislestadiolaisia naispappeja. Kotimaa24 uutiset 7.10.2010.

Simo Alastalo: Lestadiolaisten keskusteluillassa ei väitelty naispappeudesta. Kotimaan uutiset 12.10.2010.

Protestiliikkeestä äärikonservatiiviseksi

SRK:n vuosikokous 2010: päätöksentekijät yksinomaan miehiä

SRK:n vuosikokous 27.6.2009: johdossa edelleen vain miehiä

Sley:n asema vaakalaudalla naispappikysymyksen vuoksi. Kirkko ja Kaupunki 12.3.2007.

Naispappeus – Viimeinen linnake. Aamulehti 27.4.2007.

Naispappeus pirstoo evankelisen liikkeen. YLE 30.3.2008.

Jani Laukkanen: Papin vaatekaapilla. Miespiispat pohtivat naispapin virkapukua vuonna 2007. Vantaan Lauri 13..9.2007. (Kuvissa Tikkurilan seurakunnan pappi Kristiina Kartano.)

6 kommenttia

Kategoria(t): 1800-luku, 1980-luku, 2000-luku, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, Helsingin Sanomat, historia, johtajat, johtokunta, kannanotot, keskustelu, kiellot, kirkko, kontrollointi, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, miehen asema, naisen asema, naissaarnaajat, normit, Olavi Voittonen, opilliset kysymykset, pelko, pelot, puhujat, sananjulistajat, seurat, SRK ry., suvaitsevaisuus, syrjintä, tasa-arvo, tulevaisuus, vallankäyttö