Avainsana-arkisto: naisteologit

Miten Päivämiehen naiskuva rakennettiin


Ei meitä kukaan alista! Minä ainakin saan ihan itse päättää asioista, useimmat vanhoillislestadiolaiset naiset sanovat. – Sehän on ihan itsestä kiinni!

Kun naisen asemasta ja mahdollisuuksista puhutaan, asioita tarkastellaan niin Päivämiehessä kuin ”maailmankin mediassa” yksilöhaastattelujen kautta. Tällöin korostetaan sitä muka feministiseltä vaikuttavaa periaatetta, että ”sukupuolella ei ole mitään merkitystä”.

Yliopistonlehtori, kirkolliskokousedustaja Johanna Lumijärvi. (Kuva: Kotimaa24.)

Yliopistonlehtori, kirkolliskokousedustaja Johanna Lumijärvi. (Kuva: Kotimaa24.)

Sukupuolen mukanaan tuomat normit ja rakenteet, eli patriarkaalinen sukupuolijärjestelmä, halutaan mielellään häivyttää näkyvistä ja korostetaan ”neutraalisti” vain yksilön omia kykyjä.

Päivämies tarjoaa kirjoituksissaan kuvauksia siitä, miten hyvin erinomaiset vl naiset voivat ja menestyvät, samalla kun suuren perheen lapset myös voivat hyvin ja menestyvät. Se ansaitsee kaiken arvostuksen, mutta yksilötason näkökulma on riittämätön kuvaamaan kokonaisuutta, rakennelmaa, jossa kaikkia kymmeniä tuhansia naisia yhdistää patriarkaatin sanelema normisto.

Päivämiehen lukijakyselystä paljastuikin, että monet lukijat pitävät lehden henkilöjuttuja todellisuudelle vieraana kaunisteluna.

Samaa individualistista ajattelua kuvastaa sattuvasti kirkolliskokouksen maallikkoedustajan, yliopistonlehtori Johanna Lumijärven kirjoitus muutama vuosi sitten Päivämiehessä. Lumijärvi onnistui …Lue koko artikkeli…

13 kommenttia

Kategoria(t): 1950-luku, 1960-luku, 1970-luku, arvot, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, ehkäisykielto, elämäntapa, hartauskirjoitukset, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, journalismi, julkaisutoiminta, kannanotot, kiellot, kontrollointi, lähihistoria, manipulointi, miehen asema, naisen asema, naiseus, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, tutkimus, vallankäyttö, yhtenäisyys

On Jumalan aika: Meri-Anna Hintsala vihitään papiksi Jumalan valtakuntaan


Pappeus lähtee siitä, että kirkko kutsuu virkaan. Pappeus on tosi hieno tehtävä, jossa saa olla armon, Jumalan rakkauden ja vapauden asialla.  – –  Olen vain ollut rehellinen itselleni. Siinä mulla on hirveän hyvä olla.  – Teologi ja tutkija Meri-Anna Hintsala, vihitään papiksi 16.12.2012.

Kun jakaa leivän ja viinin elämän kuluttamille huulille, jotka juuri ja juuri avautuvat,  se on aika tunteisiin käyvä tilanne. Siinä ajattelee, että on oikeastaan aika sama, jos jotkut eivät pidä sitä oikeana. – Pastori, tutkija Mari Leppänen, vihittiin papiksi 4.3.2012.

(Kuva: ESSE ja Kotimaa 2012)

(Kuva: ESSE ja Kotimaa 2012)

Kiittäkää Herraa!

Jeesus sanoo: »Ota minun ikeeni harteillesi. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.» – Siunatkoon sinua kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, ja pyhittäköön sinut palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla.

Teologian maisteri, uskonnonpettaja, sisaremme Meri-Anna Hintsala vihitään papiksi Espoon tuomiokirkossa tänään. Hänet on kutsuttu …Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, arvot, bans, eettisyys, Espoo, evankelis-luterilainen kirkko, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, julkaisutoiminta, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, kontrollointi, kuuliaisuus, leimaaminen, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, vihjailu, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys

Naispappeus uhkaa liikkeen valtarakennelmaa, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei


Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen johtajat ovat reagoineet nopeasti ja tehokkaasti siihen, että jotkut liikkeen papit, puhujat ja rivijäsenet ovat asettuneet kannattamaan naisten oikeutta toimia papinvirassa kirkossamme.  Naispappeutta avoimesti kannattaneet on nopeasti siirretty pois puhujan tehtävistä. Heidät on samoin syrjäytetty rauhanyhdistyksen muistakin tehtävistä, ja osa on myös kokonaan erotettu uskovaisten piiristä, epäuskoiseksi leimattuna.  

Sitävastoin vuosikymmeniä jatkuneeseen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liikkeen johto ei puuttunut lainkaan, ei vielä  silloinkaan, kun lastensuojelun asiantuntijat ja muut asiasta huolestuneet sitä pyysivät, ennen kuin asia ryöpsähti julkisuuteen mediassa. Tietoa hyväksikäyttöriskeistä ei levitetty, uhreja ei tuettu saamaan apua, perheitä ei varoitettu, lapsia ja nuoria ei opastettu.

Liikkeen ylin vastuullinen johto hankki myös nopeasti SRK:n johtokunnan ja laajemminkin vl-uskovaisten kentän tuen itse itselleen teettämällään ”selvityksellä”, jota ei edes näytetty sen maksaneille rauhanyhdistysten jäsenille. Selvitystä ei ole tähän päivään mennessä julkaistu. Mutta siitä uutisoitiin kuin sillä olisi johtokunnan koko vastuu kuitattu, vastuu opetuksesta, joka oli johtanut rikosten peittelyyn.

Mikä voi selittää sen, että SRK:ssa on käsitelty näitä kahta kysymystä näin eri tavoin? Lue koko artikkeli…

16 kommenttia

Kategoria(t): insesti, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, lapset, lähihistoria, manipulointi, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, Raamatun tulkinta, retoriikka, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, vallankäyttö, vastuullisuus

Mauri Kinnunen: Lestadiolaiset naiset saarnasivat 1800-luvun loppupuolella


FT, vanhoillislestadiolaisuuden leviämisestä Karjalassa väitellyt tutkija Mauri Kinnunen osoittaa perusteellisessa kirjoituksessaan (Kotimaa24), että lestadiolaisuuden alkuvuosikymmeninä seurapuhujina toimi useita kymmeniä naissaarnaajia: Heidän vaikutuksensa evankeliumin julistamisessa laajeni paikallista toimintaa laajemmalle myös heidän kirjeidensä ja henkilökohtaisen yhteydenpitonsa tuloksena.  Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): 1800-luku, 2000-luku, 2010-luku, historia, itsesensuuri, johtokunta, Jumalan sana, kannanotot, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, maallikkosaarnaajat, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, Päivämies, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, seurat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo

K. N. ja mutkikas kakkutemppu


Joskus meitä houkuttelee sellainen ratkaisu, että kakun voisi sekä syödä että säästää.

Vanhoillislestadiolainen pappi, teologian tohtori ja eläkkeellä oleva luterilaisen kirkon Oulun hiippakunnan hiippakuntadekaani  Keijo Nissilä kirjoitti Päivämiehessä naispappeuskysymyksestä: ”Raamatun tulkinnan ja sen soveltamisen tie on osoittautunut mutkikkaaksi nykyaikana.”

Mutkia matkassa? Ei kai se kovinkaan mutkikasta kuitenkaan ole.  On ilmeistä, että ”tulkinta ja soveltaminen” saattaa riippua siitä, onko kyse omasta vai kalliin sisaren tai veljen työpaikasta. Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, historia, kaksinaismoralismi, kannanotot, keskustelu, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, lähihistoria, luterilaisuus, manipulointi, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, Paavali, Päivämies, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, tasa-arvo, vallankäyttö

Naisväelle runsaasti tehtäviä!


Olemme kuitenkin saaneet iloita siitä, että naisillekin löytyy runsaasti tehtäviä. Suositeltavia ovat esimerkiksi kahvipöydän kattaminen puhujaveljille ja parempien palojen valikoiminen heidän nautittavaksi.

Jos omaa tehtävää ei näistä tahdo löytyä tai sitä ei osata arvostaa, johtokunta ottaa siunauksensa pois, mutta kuulijaiset [naisensa] se on luvannut kalliisti siunata.”  (OHO! Siioni.)
SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen pitää viimeaikaisia  keskustelunavauksia …Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): arvot, äitiys, hengellinen väkivalta, hengellisyys, huumori, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, isyys, itsesensuuri, johtajat, kannanotot, kiellot, kontrollointi, Kotimaa, miehen asema, naisen asema, naiseus, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, spiritualiteetti, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, totteleminen, vallankäyttö

Johtokunta erotti Risto Leppäsen rauhanyhdistyksen tehtävistä, syynä sitoutuminen kirkkomme virkakäsitykseen


Turun rauhanyhdistyksen johtokunta on kokouksessaan 15.3. erottanut arkkipiispan teologisen sihteerin Risto Leppäsen  rauhanyhdistyksen  puhujan tehtävästä. Erottamisen syy on Leppäsen sitoutuminen evankelis-luterilaisen kirkkomme virkakäsitykseen, toisin sanoen myönteinen kanta nais-pappeuteen. Erottamisen tavoitteena on painostaa teologian tohtori ja pappi Risto Leppänen luopumaan myönteisestä kannastaan nais-pappeuteen, tilanteessa, jolloin hänen puolisonsa Mari Leppänen on juuri aloittanut työnsä Liedon seurakunnan pappina.

Risto Leppänen oli kutsuttu paikalle Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): eristäminen, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, johtokunta, kannanotot, kirkko, kontrollointi, naispappeus, naissaarnaajat, painostaminen, puhujat, rauhanyhdistys, SRK ry., syrjintä, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta