Avainsana-arkisto: nuorisokulttuuri

Arman ja nerokkaasti koodattu saippuapala


–  Lähdin selvittämään, mitä lestadiolaisuus liikkeen sisällä tarkoittaa, sanoo toimittaja Arman Alizad. Hän matkusti suviseuroihin ja puhutti siellä lestadiolaissaarnaajia. Lisäksi hän haastatteli myös liikkeestä irtautuneita. Syntyi monipuolinen ja asiallinen tv-dokumentti.

Nelosen ohjelma sarjassa Pohjantähden alla on katsottavissa Ruudussa noin 30 päivää.

– Kun ihminen elinaikanaan ottaa Jumalan tarjoaman evankeliumin eli hyvän sanoman Jeesuksesta Kristuksesta vastaan, niin kuoleman jälkeen hän pääsee taivaan kotiin. Jo täällä meidän ajassa Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, arvot, avioliitto, ehkäisykielto, elämäntapa, ennuste, eroaminen uskosta, homoseksuaalisuus, insesti, itsesensuuri, johtajat, kiellot, kulttuurikiellot, laestadianism, lapsuus, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, musiikki, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, pedofilia, pelastus, sukupuolijärjestelmä, tasa-arvo, televisiokielto, tulevaisuus, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, yhteisöllisyys

Ulkopuolinen. Pakolainen.


Loneliness4Luin Jennin kirjoituksen Häpeästä rohkeuteen ja ajattelin kirjoittaa omista kokemuksistani.  Hänen kokemuksensa tuntuu tutulta.  ”Ulkopuolisuuden tunne.” Se kosketti. On muitakin jotka ovat kokeneet saman kuin minä.

Itselläni oli läpi lapsuuden aina jokin tunnistamaton, mutta selvästi erilaisuuden, vierauden ja ulkopuolisuuden tunne. En osannut selittä sitä itsellenikään mistä oli kysymys. Olen ollut sen ymmärtämisessä täysin jumissa. Olen nyt, 35-vuotiaana, terapian läpikäyneenä ja perheellisenä työstänyt lapsuuden kokemuksia aika paljon. Kun saa omia lapsia, näitä asioita alkaa katsoa toisella tavalla.

Jokin avain lukkoon oli lukea Hanna-Leena Nissilän kirjoituksesta, miten kääntöpuolena … Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): elämäntapa, eroaminen uskosta, häpeä, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kontrollointi, kulttuurikiellot, lapset, lapsuus, manipulointi, mielenterveys, normit, norms, nuoret, painostaminen, rauhanyhdistys, retoriikka, syyllistäminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, yksilöllisyys, yksinäisyys

Kerro kokemuksistasi: Paleltunut taivas


kielletty_hedelma dance

Miten koet musiikin ja luomisen iloa toimiessasi seurasäestäjänä?  Kuuluu-ko kuorolaulu harrastuksiisi? Millaisia tunnelmia ja kokemuksia sinulla on siitä,  kun salaa kuuntelit kotona rockia, tai jotakin muuta ”maailmallista, rytmikästä” musiikkia? Entä kun kävit ensi kertaa elokuvissa, konsertissa tai katsomassa balettiesitystä?

Miltä sinusta tuntui koulussa eristäytyä muista, kun muut menivät katso-maan teatteria tai elokuvia? Mitä esimerkiksi tanssitaidon puuttuminen on merkinnyt elämässäsi?  Liittyykö kokemuksiisi ahdistavia asioita, mahdollisesti hengellistä väkivaltaa?

Kerro taiteeseen liittyvistä kokemuksistasi ammattitaiteilijalle, joka … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): ban of television, bans, concept of sin, elämäntapa, eristäminen, forbidden things, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, kannanotot, Kielletty hedelmä, kiellot, konsertit, kontrollointi, koulu, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, lähihistoria, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, painostaminen, perhe, retoriikka, sensuuri, taide, teatteri, televisio, televisiokielto, totteleminen, vallankäyttö

Hitsi mä en jaksa uskooo


Jatkuvasti lähipiiri kyselee, jotta millä teillä sä oikein oot…
Ne luulee, että olen joku kamala sarvipääpeto. Tuntuu tympeeltä elää jatkuvassa epäluottamuksessa.
En tajuu, mistä ne ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että olisin jotenkin väärästä hengestä.

Mua on jopa epäilty mieltymisestä maailmalliseen menoon, maailmalliseen musiikkiin jne, vaikken itessäni sellaisia piirteitä tunnista. En kuuntele maailmallista musiikkia, en nauti alkoholia, enkä käy ravintoloissa.

Mistä ihmeestä lähelläni olevat ihmiset ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että minä harrastaisin tuollaista syntielämää?

Jotenkin rupeaa tuntuu raskaalta tämä, koska ihan sama, mitä tein, olen kuitenkin heidän mielessään synnissä eläjä. Kertooko joku minusta muunneltua totuutta, vai mistä tää valtava epäluottamus johtuu?

Onko ehkä jotku selän takana puhuneet, että minun näköinen ihminen käy baareissa tms. Voi ku tietäis.
Ite en oo kertaakaan baareissa sisällä käynyt, kuuntelen vain klassista ja SRK:n äänitteitä. En ole ikinä maistanut alkoholijuomia jne.

Tympeetä, ku mä en ilmeisesti osaa perustella noille, etten todellakaan tee kyseisiä syntejä. Ne jotenkin kokee minun valehtelevan, vaikka puhun ehdotonta totuutta :(.

Väkisin tässä rupee sitten itekkin epäilemään itteään, vaikka sen tiedän tasan tarkkaan, etten ole kertaakaan juonu tai tehny muita epäiltyjä asioita!!
Lähinnä epäilen sitä, onko mun uskos jotai vikaa sit, ku tällasii käsityksii päässy syntymään….

*   *    *

Ajattelemisen aihetta antoi  nimimerkki Lirlies” (Julkaistu Suomi 24 -palstalla).

Kyösti Haukipuro: ”Ei sääntöjä”

— Lestadiolaisuus painottaa nykyisin enemmän kasvatuskristillisyyttä kuin julistuskristillisyyttä. Kasvatuksella ja ohjauksella — ei säännöillä — on keskeinen merkitys esimerkiksi perheiden elämässä. (Vantaan Lauri 20.5.2003.)

Aiheen vierestä:

Vanhoillislestadiolaisuuden syntilista

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

Crisy: …mite ihanaa suvareis on!

Guitar Hero: Rehellisyys itselleen

Irtiotto kaksoiselämästä

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

Syntinen ja sairas: Äiti tyttärelle: Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema “   

Herpert: Minkä nuori kieltää? Syntien sovituksen… vai elämäntapanormin?

Säde: Onko omakohtainen usko itse asiassa tabu?

Voittaako järki sittenkin?

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, elämäntapa, epäily, hengellinen väkivalta, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, leimaaminen, manipulointi, mielenterveys, musiikki, normit, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, retoriikka, sananvapaus, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, vihjailu

Guitar Hero: Rehellisyys itselleen


Olen hyvissä väleissä kaikkien tuntemieni lestadiolaisten kanssa. Ala-asteen lopulla kaverit alkoivat sitten erottua, toiset  lestadiolaisiksi, toiset ei lestadiolaisiksi. Yläasteella en puhunut tai ollut tekemisissä teikäläisten kanssa juuri ollenkaan. Lukiossa aloin olemaan heidän kanssaan vaikka olin vaan oma itseni. Ja pienen alkukankeuden jälkeen hekään eivät kieltäneet multa seuraansa.  Eivät, vaikka kitaransoitto on kuulunut kakarasta asti harrastuksiin ja soitan rock-musiikkia, ja muutakin laidasta laitaan.

Lestadiolaisuus on tekopyhää. Se näkyy esimerkiksi suhtautumisessa musiikkiin. He kieltää nuorilta musiikin kokonaan, hengellistä ja jotain klassista lukuunottamatta. Musiikin monimuotoisuus on niin ihmeellinen ja hieno asia että sitä ei pitäisi kieltää keneltäkään!

Mäkin tunnen selvästi erittäin lahjakkaita vl-tyyppejä jotka eivät ikinä pääse toteuttamaan lahjojaan eikä ideoitaan koska pelkäävät vanhempien reaktiota ja yhteisön hylkäämistä. Monet eivät edes koskaan rohkene itsenäiseen lahkosääntöjen kyseenalaistamiseen. Eivätkä he suostu näkemään lestadiolaisuuden epäkohtia tippaakaan. Koska heidät on aivopesty pitämään kaikkia rock ja yleensä populaarimusiikkia automaattisesti pahana.

Koulussani kolmea lahjakasta tyttöä pyydettiin soittamaan viulua ja muita soittimia ylioppilasjuhlaan. Siellä haluttiin nuorten omaa ohjelmaa. Opettaja pyysi myös minut mukaan, kun tiesi että soitan sähkökitaraa. Meillä piti harjoitella siinä juhlassa esitettäväksi yhdessä sellanen myrskyluodon maija- tyylinen kappale. Ei siis mitään rankkaa rockia. Treenit menivätkin todella hyvin. Oli hyvä fiilis treenata yhdessä. Nää vl-tytöt olivat innoissaan vaikkei he sitä avoimesti myöntäneetkään, sen näki silmistä.

Mutta. Viimeisissä treeneissä yksi tytöistä lähestyi opettajaa ja sanoi, jotenkin ihan nolona: ”Ei meikäläiset oikein katso hyvällä tämmöstä, että parempi että me ei soiteta”. Opettajasta näki kyllä miten hämmästyi ja yllättyi. Olihan viikkokausia treenattu. Ite otin asian tyynesti vaikka aikaahan treenaaminen oli vienyt. Opettaja kysyi vielä sitten epätoivoissaan minulta että saisinko paikattua tyttöjä jotenkin mutta minä luovutin homman siihen. Pisti miettimään. Ei yhtään reilusti tehty.

Lähes kaikki tuntemani vl-jätkät käyvät toisilla paikkakunnilla baarissa ja he käskevät olla asiasta hiljaa. Pieni paikkakunta on huono paikka kun kaikki tunnetaan ja juttu kiertää salamana. Entisessä kotikunnassani oli nuorisotilat jotka oli auki 13-24. Sen ajan kun ite sillä hengailin, yläasteikäiset vl-lapset kävivät siellä kattelemassa  tv-sarjoja ja surffasivat pornosivuilla niin että moni heistä saivat porttikiellon sinne.  Pornosivut oli kiellettyjä. Valvojien piti puuttua  jatkuvaan surffailuun.

Oon kuullu tutuilta että nykyään vl koululaiset pelaavat siellä guitar hero- peliä jossa kaikki suosituimmat ”saatanalliset” rokki/hevi/death metal kappaleet pitää soittaa yksinkertaistetulla kitaralla. Heille on pääasia että heidän vanhempiensa julkisivu pysyy kunnossa. Ja heidän vanhempansa ovat todella tiukkoja kannoistaan kieltojen suhteen. Millaset välit on sillon vanhempiin kun täytyy salailla?

Olkaa rehellisiä, ensalkuun edes ittellenne. Silloin voi olla sitten rehellinen omille vanhemmilleen ja muillekkin. Ulospäinkin. Ei se sen kummempaa ole.

(Guitar Hero)

Lue myös:

“Meistä on tullut kaksinaamaisia”

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

6 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, alakulttuuri, eettisyys, elämäntapa, hengellisyys, identiteetti, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, lapset, lapsuus, manipulointi, musiikki, normit, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, synnit, syntilista, tuomitseminen, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Magdalena: Onko uskominen harkittua näyttelemistä?


Nykyisin on lisääntyvässä määrin niitä uskovaisia (vanhoillislestadiolaisia), jotka toivoisivat herätysliikkeen käytäntöön muutoksia. Ristiriitainen kaksoisviestintä sisälle ja toisaalta ulospäin kiusaa monia, ja oma kysymyksensä on suhtautuminen elämäntapanormeihin. Osa uskovaisista ottaa ne tosissaan, osa taas ei piittaa enää esimerkiksi ehkäisy-, televisio-, urheilu- ja musiikkikielloista. 

Erilaiset ja keskenään ristiriitaiset käytännöt herättävät hämmennystä varsinkin niissä, jotka ovat uskoneet puhujien viestin että opetus on muuttumatonta. Kun näkee lähipiirissään, että virallisia ”armoneuvoja” ja jopa puhujienkokousten ja vuosikokousten päätöksiä avoimesti rikotaan, ilman että tästä seuraa keskustelua ko. neuvojen merkityksestä, seuraa epäilyksiä ja uskovaisen koko maailmankuva saattaa särkyä. Tämä on luonnollinen seuraus ainakin silloin jos se on perustunut elämäntapojen osalta selvään erottautumiseen ”maailmallisista ihmisistä” .

Tässä itse asiassa paljastuu se, mihin joidenkin uskonelämä on perustunut: ei Raamattuun, vaan pelkästään mustavalkoiseen normistoon ja muista ihmisistä erottautumiseen. Kyse on pohjimmiltaan opillisesta perustavasta asiasta: miten ymmärretään ihmisen pelastuminen? Riittääkö siihen ”uskonvanhurskaus” eli luottaminen Jumalan armoon (kuten asia on Lutherin mukaan) vai tarvitseeko ihmisen sen lisäksi ”suorittaa” Jumalalle mieluisia tekoja, kuten luopua televisiosta?

Yleisesti ottaen on paljon uskovaisia, jotka toivovat  avointa, vapaata keskustelua opillisista kysymyksista ja elämäntapanormeista.

Muutamat vl-uskovaiset ovat rohjenneet esittää julkisuudessa avoimesti omalla nimellään kysymyksiä  herätysliikkeen johdolle (esimerkiksi Mauri Kinnunen, Juho Kalliokoski, Vuokko Ilola, Terttu Holmi, Stiven Naatus, Lassi Hyvärinen, Virpi Hyvärinen ), mutta herätysliikkeen johtohenkilöiltä ei ole julkisuudessa näkynyt vastausta yhteenkään kommenttipyyntöön.

Nimimerkki Magdalena kirjoitti näistä kysymyksistä Mopin palstalla.

Kaksinaismoralismi kukoistaa vanhoillislestadiolaisuudessa 

Tänä päivänä ”talostelu” vanhoillislestadiolaisuudessa on hieman tukalaa. Vaikkakin oikeastaan yllättävän harvat asiat enää todellisesti yhdistävät liikkeen jäseniä toisiinsa, niin tilanteesta annetaan ulospäin ihan erilainen kuva.

Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa televisio. Liikkeen jäsenten suhtautuminen televisioon on käytännön tasolla muuttunut, vaikkakin virallinen kanta on yhä kielteinen.

Uskoisin, että aika harva vanhoillislestadiolainen on tänä päivänä ns. absolutisti suhteessa televisioon. Kenellä on tietokoneessaan mahdollisuus seurata televisiota, kuka katselee televisiota aina tilaisuuden tullen, esimerkiksi hotelleissa yöpyessään, vaikka ei itse omistaisikaan kyseistä laitetta . Moni sitten katselee tv-ohjelmia netin kautta epäsuorana lähetyksenä.

Löytyykö vl-nuoristakaan enää monta sellaisia, jotka eivät katselisi tv-ohjelmia netistä? Kyselyjeni mukaan ei.

Jotkut nuoret ovat kuulemani mukaan sitä mieltä, että melkein mitä vaan voi tehdä, kun sen tekee salassa muilta tai sellaisilta, jotka voisivat asiasta pahentua. Esimerkiksi, sen takia ei voi kuulema meikata ja värjätä hiuksiaan, koska se näkyy ulospäin ja aiheuttaa toisissa uskovaisissa pahennusta.

Samat nuoret, jotka katsovat pilvin pimein tv-ohjelmia netistä, kyttäävät irc-gallerian sivuilta niitä, jotka olisivat mahdollisesti meikanneet tai värjänneet hiuksiaan. Yhdessä sitten kuulemani mukaan arvuutellaan, kuka mahdollisesti on sortunut tekemään niin. Osa nuorista on sitä mieltä, että laittautuminen, johon kuuluu mm. meikkivoide, runsas hiuslakan käyttö ja paljastava pukeutuminen, on ihan hyväksyttävää, mutta kaikki videot alkaen viattomista lasten videoista ovat kovastikkin tuomittavia. Siis sisällöstä riippumatta.

Muita asioita, joissa kaksinaismoralismi kukoistaa vanhoillislestadiolaisuudessa, on esimerkiksi konserteissa käynti ja konsertointi. Molemmat ovat asioita, joita ei hyväksytä liikkeen virallisessa kannassa, mutta jotka hyväksytään käytännössä.

Varsinkin kirkoissa pidettävät konsertit ovat yleisesti hyväksyttyjä ja harvasta löytyy enää niin konservatiiveja vanhoillislestadiolaisia, jotka pitäisivät niitä syntinä entisajan malliin.

Vielä yksi esimerkki kaksinaismoralismista: urheilu. Kun urheilun, mm. jääkiekon seuraamisen paikanpäällä sanotaan olevan ihan sopimatonta (osan kuitenkin käydessä niissä), niitä voi seurata televisiosta, esim. huoltoasemilla tai epäuskoisten ystävien luona.

Miksi kaksinaismoralismin kukoistaminen vl-liikkeen sisällä sitten tukaloittaa sen jäsenten elämää?

Se kankeuttaa kanssakäymistä. Jos esimerkiksi kuulut niihin vanhoillislestadiolaisiin, jotka eivät piittaa ollenkaan ns. virallisesta kannasta, vaan elelet iloisesti lauman mukana ihan omalla tavallasi, joudut valitsemaan ystäväsi niistä, jotka ovat kanssasi ns. samanmielisiä. Miksi näin?

Näkisin, että syynä on pelko. Pelko sosiaalisesta eristämisestä, lähipiirin mahdollisista kärsimyksistä ja epäuskoiseksi julistamisesta pistää pitämään ”pään piilossa” erilaisten elämäntapojen suhteen. Mutta, onko se oikein ja totuudellista?

Jos taas kuulut niihin vanhoillislestadiolaisiin, jotka pitäytyvät tarkasti virallisessa opetuksessa, sinua karttavat sellaiset uskonystävät, jotka eivät niissä sydämessään pitäydy.

Liikkeessämme on myös niitä, jotka kuuluvat edellämainittujen välimaastoon. He ymmärtävät tavallaan molempia ääripäitä ja ovatkin elämäntavoiltaan molempien kaltaisia.

Liikkeen piiristä on noussut julkisuuteen toisinajattelijoita ja niitä, jotka kritisoivat voimakkaasti liikkeen epäkohtia. Heitä vaivaa liikkeen sisällä vallitseva valheellinen ilmapiiri, jota ilmeisesti ei kyetä purkamaan.

Mitä pelätään? Ja minkä takia he eivät saa minkäänlaista vastausta kysymyksiinsä?

Heidän kysymyksensä ovat kuin ”huutavan ääni korvessa”, koska he eivät saa kysymyksiinsä vastauksia ja elämä vanhoillislestadiolaisuudessa jatkuu entiseen malliin.

Onko kaikki hyvin niin kauan vanhoillislestadiolaisuudessa, kun pidetään näennäisesti kiinni virallisesta opetuksesta, sekä täytetään uskovaisen ihmisen ulkonaiset merkit?

(”Magdalena”)

*   *   *  

Lue myös:

Jemima Mopin palstalla: ”Näen todella paljon hyvää vl-kristillisyydessä ja samaan aikaan olen todella huolissani liikkeen tilasta.”

Olinko hölmö? (Speedy)

Miksi teatteri on syntiä?

Meistä on tullut kaksinaamaisia

Kysymys kuuliaisuudesta ja omastatunnosta (Juho Kalliokoski)

Mitä jää puuttumaan, jos sitoo omantunnon vain Jumalan sanaan? (Juho Kalliokoski)

Tarvitsemme(-ko) glasnostia? (Virpi Hyvärinen)

Vastuu omastatunnosta puuttuu  (Virpi H.)

Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Kaksoisviestintää 1

Kulttuurikielloilla ei ole raamatullisia perusteita (Lassi Hyvärinen)

Kipupisteet kohdattava avoimesti (Mauri Kinnunen)

Armoneuvot päälaellaan (“Verstaalla pohtija”)

Ennustus: ajaudumme umpikujaan (”Jes-mies”)

x-vl: Kirjeeni SRK:lle -07.

Kuka vastaa Päivämiehen harhaopetuksesta (”Maalaispoika”)

Keskustelu Mopin palstalla

Uskovainen isä: ”Oikea” uskovainen. Keskustelu Mopin palstalla 3.5.2010.

Synti vanhoillislestadiolaisen opetuksen mukaan

*   *    *

Esimerkki elämäntapanormien perusteluista:

Neuvonpito Ranualla 1976

Ranuan Jumalan lapset kotoontuivat sunnuntaina 5.12.1976 Ranuan Rauhanyhdistyksen kutsumana yhteiseen neuvonpitoonsa. Tilaisuuteen oli saapunut kunnan eri puolilta paljon Jumalan lapsia, yhteensä n. 350 henkeä.

Alkuvirren 381 jälkeen piti alkurukouksen S…K…, tämän jälkeen Ranuan Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja J…P… avasi kokouksen
toivottaen osanottajat tervetulleiksi.

Veljemme S… K…:n alustuksen aiheena oli: ”Hengellinen raittius ja veljellinen rakkaus”. Alustuksen lähtökohtana oli Pyhä Henki,’ jonka Jumala on antanut lapsilleen. Tästä Hengestä Raamattu todistaa: ”Sillä ei Jumala ole meille antanut pelvon henkeä, vaan väkevyyden, rakkauden ja raittiuden” (2. Tim. 1:7).

Pyhä Henki on liittänyt meidät toisiimme. Se neuvoo meitä. Se antaa meille tiedon, taidon ja voiman taistella kaikkea väärää vastaan. Pyhä Henki on Väkevyyden Henki. Se on Rakkauden Henki, joka liitää Jumalan Lapset Saara-äitiin ja toinen toisiinsa. Se on Raittiuden Henki, Jumalan valtakunnassa rakastetaan totuudessa. Pyhä Henki on Totuuden Henki. Se panee meidät kantamaan huolta toisistamme, rakkaudella puhuttelemaan vikaan joutunutta.

Pyhän Hengen hedelmät ovat: ”Rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus” (Gal. 5:22). Jos synti saa vallan tai tulee hengen vika, seuraa sitä rakkauden särkyminen. Jos syntiä ei panna nimeltä pois, seuraa usein kapinamieli Jumalan valtakuntaa kohtaan.

Rakkaus on kahtalainen: ”Veljellinen ja yhteinen” (2. Piet. 1:7). Rakkaus on aina totuudessa, se jopa ”iloitsee totuudesta” (1. Kor. 13:6). Sen tähden se myös haluaa neuvoa vikaan joutunutta. Se ei vain silittele ja kaunistele, vaan sanoo synnin oikealla nimellä: esim. televisio, politiikka, alkoholi ja muut tottelemattomuudet.

”Ottakaat vaari, ettei joku Jumalan armosta tulisi pois, ettei joskus kasvaisi joku karvas juuri jotakuta vastahakoisuutta tekemään ja monta sen kautta saastutetuksi tulisi” (Hebr. 12:15). On lupa nytkin uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Keskustelun johdannoksi puheenjohtaja luki SRK:n johtokunnan kirjelmän hengen vikaan joutuneiden hoitamisesta ja Sievin vuosikokouksen kannanoton koulutelevisioasiasta.

Käydyssä keskustelussa todettiin, ettei kristitty voi kannattaa sitä katkeruuden ja ekumenian henkeä, joka ns. protestipuolueissa esiintyy. Todettiin myös, että liika kiintyminen politiikkaan on kristitylle vaarallista. Me elämme maailmassa, mutta emme maailmasta. Katkeruus ja kapinamieli yhteiskuntaa vastaan ei sovi kristittyyn sydämeen. Sen sijaan lakeja, jotka sallivat synnin ja puoltavat syntiä, tulee vastustaa. Monia hengen- ja muita synnin vikoja korjattiin Jeesuksen sovintoverellä.

Kahvitauon jälkeen keskusteltiin koulutelevisioasiasta. Todettiin, että siitä on selvät toimintaohjeet vuosikokouksen kannanotossa. Rakentavassa hengessä käännytään koulun puoleen ja pyritään saamaan uskovaisille lapsille kokonaan vapautus televisiotunneista. Jos tämä tuo kohtuuttomia vaikeuksia lasten koulunkäynnille, pyritään vapautumaan ainakin niistä tunneista, jotka etukäteen voidaan todeta Jumalan lapsen omaatuntoa loukkaaviksi. Erityisesti korostettiin, että arkojen ja heikkojen uskonsa tunnustajien koulunkäyntiä tulee vanhempien ja kaikkien Jumalan lasten tukea.

Keskusteltiin myös kristillisyyden kansanopistoista SRK:n kirjelmän pohjalta. Yksimielisesti todettiin, kuinka kalliita ja siunattua työtä niissä tehdään. Tänä pahana aikana tulisi vanhempien varata nuorilleen tilaisuus opiskella vuoden tai useampiakin kansanopistossa. Yhteinen kokemus oli, että ajallisen hyödyn lisäksi nuori saa siellä korvaamattoman hyödyn, uskonelämän virkistymisen.

Ranuan alueen apulähetystoimikuntaan valittiin entiset jäsenet…..

Lopuksi keskusteltiin väärähengellisten laupeudentyöstä mm. joulupakettien muodossa. Todettiin, ettei ole syytä mennä heidän tilaisuuksiinsa paketteja vastaanottamaan. Sen sijaan postissa tulleet paketit voi hyvällä omallatunnolla käyttää. Näissäkin asioissa on syytä muistaa, että meillä on hyvä Jumala, joka on luvannut omat lapsensa siunata ja heistä huolen pitää. – -”

Päivämies 1/29.12.1976.

Martti Luther: Galatalaiskirjeen selitys. 1538.

”Viisikymmentä itsevanhurskauden ihailemaa etua joita se pyrkii saavuttamaan tekojen nojalla, apostoli Paavalin Galatalaiskirjeen mukaan.” (Ote.)

Pyhän Paavalin Galatalaiskirjeen aine

”Kaikkein ensiksi on mainittava aine, toisin sanoen, tämän Paavalin kirjoittaman kirjeen pääasia. Tämä aine on seuraava: Paavali tahtoo niin vakiinnuttaa uskon-, armon-, syntien anteeksiantamus- eli kristillisen vanhurskausopin, että täydellisesti käsittäisimme kristillisen vanhurskauden ja kaikkien muiden vanhurskausmuotojen välisen erotuksen. On näet olemassa monenlaista vanhurskautta.
On maallista: sen kanssa on keisarilla, maallisilla vallanpitäjillä, filosofeilla ja lainoppineilla tekemistä.

On sitten seremoniallista: sitä opettavat ihmissäännöt, kuten paavin säännöt ja sen sellaiset; sitä perheenisät ja opettajat vaaratta opettavat, kun eivät lue sen ansioksi synneistä hyvityksen tekemistä, Jumalan sovittamista ja armon ansaitsemista, vaan opettavat seremonioiden olevan välttämättömiä ainoastaan siveellistä kuria ja määrättyjä velvollisuuksia silmällä pitäen.

Paitsi näitä on vielä olemassa eräs vanhurskaus: lainvanhurskaus eli kymmenen käskyn vanhurskaus, jota Mooses opettaa. Tätä mekin opetamme uskonopin jälkeen.

Näiden kaikkien vanhurskausmuotojen ulko- ja yläpuolella on uskon- eli kristillinen vanhurskaus, joka mitä huolellisimmin on erotettava noista edellisistä.

Nuo edelliset näet ovat tähän verrattuna kerrassaan vastakkaisia osaksi siitä syystä, että ne ovat lähtöisin keisarien laeista, paavin säännöistä ja Jumalan käskyistä, osaksi siitä syystä, että niillä on tekemistä meidän tekojemme kanssa ja me kykenemme niitä aikaansaamaan joko pelkin luonnollisin voimin – niin sofistit sanovat – tahi myös Jumalan voimasta, – ovathan nämä tekojenkin vanhurskauden eri muodot Jumalan lahjoja, kuten kaikki muukin mitä meillä on.

Mutta tämä ihanista ihanin vanhurskaus, nimittäin uskonvanhurskaus, jonka Jumala Kristuksen kautta teoittamme lukee omaksemme, ei ole maallista eikä seremoniallista eikä Jumalan lain vanhurskautta, eikä sillä ole mitään tekemistä tekojemme kanssa, vaan se on suhteessaan näihin kerrassaan vastakkaista, toisin sanoen, sulaa lahjavanhurskautta – samoin kun nuo edelliset toimivanhurskauden muotoja. Siinä nimittäin me emme tee emmekä anna mitään Jumalalle, vaan ainoastaan otamme omaksemme ja annamme toisen, nimittäin Jumalan toimia itsessämme.Ja tämä vanhurskaus on syvään kätketty salaisuus (Kol. 1: 26), jota maailma ei käsitä, niin, jota kristitytkään eivät ole kylliksi käsittäneet ja jonka he kiusauksissa vaivoin saattavat omistaa. Siksipä sitä on aina teroitettava ja ahkerasti käytännössä harjoiteltava. Ei saata säilyä se, joka murheissa ja omantunnon kauhistuksissa sitä ei käsitä eikä omista. Mikään muu ei näet niin varmasti ja luotettavasti lohduta omiatuntoja kuin tämä lahjavanhurskaus. – –

…ahdistetulla omallatunnolla ei ole mitään neuvoa epätoivoa ja iankaikkista kuolemaa vastaan, ellei se omista Kristuksessa tarjotun armon lupausta, toisin sanoen, mainittua lahjavanhurskautta eli kristillistä vanhurskautta. Se sanoo turvallisesti: Minä en tavoittele toimivanhurskautta; se minulla tosin pitäisi olla ja sitä minun pitäisi toteuttaa; ja vaikka olisi niinkin, että se minulla olisi ja minä sitä toteuttaisinkin, minä en siihen voi luottaa enkä sen turvin kestää Jumalan tuomion tullen. Sen tähden erotan itseni kaiken, sekä oman että jumalallisen lain toimivanhurskauden ulkopuolelle ja omistan muitta mutkitta tuon lahjavanhurskauden, toisin sanoen, armon, laupeuden ja syntien anteeksiantamuksen vanhurskauden, sanalla sanoen, Kristuksen ja Pyhän Hengen vanhurskauden. Sitä me emme toimellamme saa aikaan, vaan me annamme sen tapahtua; sitä meillä ei ole, vaan sen me saamme, Isän Jumalan sen meille lahjoittaessa Jeesuksen Kristuksen kautta.

Samoin kuin näet maa ei itse tuota sadetta, eikä liioin millään vaivannäöllä, hoitamisilla eikä pakottelemisilla voi sitä saada toimeen, vaan päinvastoin saa sen ylhäältä yksinomaan taivaallisena lahjana, samoin Jumala meille lahjoittaa tämän taivaallisen vanhurskauden teoittamme ja ansioittamme. Yhtä vähän siis kuin kuiva maa itsestään voi osallistua runsaan ja siunauksellisen sateen hankkimiseen, yhtä vähän me ihmiset omasta voimastamme ja omilla teoillamme kykenemme itsellemme hankkimaan tätä jumalallista, taivaallista ja iankaikkista vanhurskautta: me saamme sen ilmaiseksi tapahtuvan ansioksemme lukemisen ja Jumalan sanomattoman lahjan voimasta. Kristittyjen suurinta taitoa ja Viisautta siis on se, että ollaan laista mitään tietämättä, poistetaan mielestä teot ja koko toimihurskaus – varsinkin omantunnon kamppaillessa Jumalan tuomion kanssa – samoin kuin suurinta viisautta Jumalan kansan piirin ulkopuolella on se, että tunnetaan ja tutkitaan lakia, tekoja ja toimivanhurskautta.”

Uskon ja elämän vanhurskaus: Siionin Lähetyslehti 1945

Uskova tietää, että silloin, kun hän armon kerjäläisenä otti vastaan syntien anteeksiantamuksen taivaallisen lahjan, hänen ylleen puettiin Jeesuksen vanhurskauden lumivalkea puku, jossa hän kelpaa taivaaseen. Moni uskova kuitenkin ajattelee, että tämä puku tahraantuu syntien ja tottelemattomuuden kautta. Tämä on kuitenkin erehdys, joka johtuu siitä, että hän sekoittaa yhteen uskon ja elämän vanhurskauden, jotka olisi tarkoin pidettävä eroissa.

Kun meille on evankeliumin sanassa julistettu syntien anteeksiantamus, niin Jeesuksen veri on pyyhkinyt kaikki synnit pois. Kristus on tullut meidän vanhurskaudeksemme, elämäksemme ja autuudeksemme. On tapahtunut autuas vaihtokauppa: Kristus on ottanut itselleen meidän syntimme, tuomiomme, kuolemamme ja kadotuksemme ja antanut meille armonsa, vanhurskautensa, elämänsä ja autuutensa, niin että se, mikä oli meidän, on nyt Kristuksen omana, ja se, mikä on hänen, on meidän omanamme.

Uskon kautta armosta vanhurskaiksi tulleina meillä on Pyhä Henki sydämessämme. Henki vaikuttaa meissä Jumalan lasten vapaata ja iloista; kuuliaisuutta, niin että pukeudumme vanhurskauden pukuun myös vaelluksen ja käytöksen puolesta (Ef. 4:24). Tämä elämän vanhurskauden puku on kuitenkin eri asia kuin uskon vanhurskauden puku, kuten puu on eri asia kuin sen. hedelmät, vaikka ne toisaalta kuuluvatkin yhteen. Hyvä puu on hyvä silloinkin, kun siinä ei näy hedelmiä, eikä se tule hyväksi vasta sen kautta, että siihen kasvaa hyviä hedelmiä. Uskovan vanhurskaus, hänen hyvyytensä Jumalan edessä, johtuu siitä, että hän omistaa Kristuksen. Hyvä vaellus, vanhurskauden työt eivät häntä tee vanhurskaaksi eivätkä lisää mitään siihen vanhurskauteen, joka hänellä jo on uskon kautta.

Jumalan lapsen vanhurskaus ei täten ole riippuvainen hänen kilvoituksensa hyvästä tai huonosta onnistumisesta, koska se ei ole hänen vanhurskauttaan, vaan hänen omanaan on uskon kautta Kristus, joka ei muutu. Luther sanoo tätä ”vieraaksi” vanhurskaudeksi.

Hän puhuu usein siitä, miten meidän elämässämme kaikki on vaihtelevaa kilvoituksen onnistumisen, tunteitten ja kokemusten puolesta, mutta meillä on tämän elämän yläpuolella vanhurskaus, joka ei muutu, Jeesus Kristus, joka on Isän oikealla puolella. Kristuksen vanhurskauden puku ei saata muuttua eikä tahriintua, koska se on meidän ulkopuolellamme ja meistä riippumaton. Meidän syntimme ja lankeemuksemmekaan eivät saata siihen vaikuttaa.

Uskovaisina meillä on halu vaeltaa Jumalan kuuliaisina lapsina, mutta tämä elämän ja vaelluksen vanhurskaus on meissä aina alkavaa ja puutteellista. Sen perusteella me emme saata toivoa kelpaavamme Jumalaa edessä, sillä hänen edessään ei kelpaa mikään muu kuin täydellinen.

Meillä on kuitenkin luonnollisen ymmärryksemme puolesta aina taipumus sekoittaa yhteen näitä kahta vanhurskautta, uskon ja elämän, ajatellen, että uskon vanhurskauden puku riippuu jollakin tavoin elämän vanhurskauden puvusta, toisin sanoen, että Jumalan armo meitä kohtaan vaihtelee meidän vaelluksemme onnistumisen mukaan. Tämä johtuu meidän luonnollisen järkemme, vanhan aatamimme, riippumisesta omassa vanhurskaudessa: se ei koskaan uskalla perustautua meidän ulkopuolellamme olevaan Kristuksen vanhurskauteen, vaan se katsoo aina omaan itseen löytääkseen itsestään jotakin Jumalalle kelpaavaa ja ansiokasta.

Luther sanoo uskon vanhurskaudesta Galatalaiskirjeen selityksessään tähän tapaan: ”Meidän jumaluusoppimme on varmaa sen tähden, että se siirtää meidät itsemme ulkopuolelle, niin ettemme perusta autuuttamme omiin voimiimme, omaantuntoomme, tunteeseemme, persoonaamme ja työhömme, vaan siihen, mikä on ulkopuolellamme, se on, Jumalan lupaukseen ja totuuteen, joka ei saata pettää”.

Jos me katselemme itseämme, nojaudumme sydämemme tunteisiin ja kokemuksiimme vanhurskauttamisessa, olemme langenneet omaan vanhurskauteen. Itsessämme on vain syntiä ja heikkoutta. Vaikka uskoa seuraakin uusi ajatustapa, uudet tunteet ja uusi tahto, meidän uskomme on tuntemisen ja käsittämisen puolesta tässä elämässä kuin pieni kipinä vain, siksi uskon ja pelastuksen varmuus ei saata perustua mihinkään muuhun kuin siihen, että anteeksiantamus ja vanhurskaus Jeesuksen veressä on täydellinen ja että Jumala pitää meitä, uskovaisiaan, sen tähden, yksin sen tähden, viattomina ja puhtaina, taivaaseen kelpaavina.

Tämä itsensä syntisenä vanhurskaaksi ja autuaaksi uskominen on vaikein läksy, mikä kristityllä on opittavana maan päällä. Sitä emme saata tässä elämässä muuta kuin tavailla vain. Vasta iäisyydessä käsitämme täydellisesti tämän armon suuruuden.

Paavali puhuu usein hyvästä omastatunnosta Jumalan ja ihmisten edessä. Jumalan edessä meillä on hyvä omatunto, kun olemme saaneet syntimme Jeesuksen veressä anteeksi ja uskoimme olevamme hänessä vanhurskaita. Ihmisten edessä meillä on hyvä omatunto hyvän vaelluksen kautta, Hebr. 13:18, ja sen kautta, että olemme valmiit pyytämään anteeksi vikojamme ja rikkomuksiamme. Kun tämä vaelluksen vanhurskaus on kuitenkin aina vaillinaista, meidän on siinäkin turvattava armoon. Ja Jumala lupaa meille, että hän ei Poikansa tähden lue meille vaelluksen vanhurskauden vajavaisuutta, vaan pitää uskossa suoritettuja töitä ja palvelusta kelvollisena uskon tähden, joka omistaa Kristuksen vanhurskauden.

Meidän on tarkoin muistettava, että me emme ole Jumalan edessä vanhurskaita elämän vanhurskauden, vaan ainoastaan uskossa omistetun armon eli Kristuksen vanhurskauden perusteella. Vain tämän armon vanhurskauden eli syntien anteeksiantamuksen kautta ja tähden meidän vaelluksemme ja työmmekin on Jumalan edessä otollista. Jumalan tahto on kyllä se, että me vaellamme nuhteettomasti ihmistenkin edessä, otamme tarkoin vaarin siitä, miten vaellamme.

Hänen tahtonsa on myös, että olemme aina valmiit katuen tunnustamaan syntimme ja vikamme ja rukoilemaan niitä anteeksi, turvaten Kristuksen sovintotyöhön. Mutta hän ei tahdo, että me perustaisimme tähän autuutemme, vaan että me uskoisimme jo olevamme autuaita ja vanhurskaita hänen Pojassaan. Me asustamme ja vaellamme Kristuksen vanhurskauden kalliolla, joskin meidän vaelluksemme askeleet tällä kalliolla vielä ovat horjuvaisia. Mutta niin kauan kuin me uskomme, me pysymme tällä kalliolla, eikä meidän askeltemme horjuvaisuus tätä kalliota horjuta tai meitä siltä työnnä pois. Vain epäusko saattaa meidät tältä autuuden horjumattomalta perustukselta pois.

Moni kristitty ajattelee, että jos hän lankeaa syntiin ja kuolee, ennenkuin on ennättänyt tehdä siitä parannusta, hän on kadotuksen oma. Esim., jos uskova vihastuu lähimmäiseensä, saa halvauksen ja kuolee, hänelle käy onnettomasti.

On paha asia, että uskova näin lankeaa, mutta Jumalan kiitos, meidän pelastuksemme ei sentään ole näin täpärällä. Jos se olisi tällaisesta kilvoituksen onnistumisesta riippuvainen, tuskin kukaan saattaisi pelastua, sillä pelastus olisi silloin lopultakin meidän töittemme perustuksella.

Hän on vanhurskas Jumalan edessä kaiken aikaa, myös syntiä tehdessään ja ennenkuin ennättää katuen rukoilla syntiään anteeksi. Itse asiassa hän on koko ajan vastarinnassa syntiä vastaan, vaikkakin liha pääsee joksikin hetkeksi voitolle, niin ettei hän tee sitä, mitä sisimmässään, uuden ihmisen puolesta, tahtoo. Mutta jos hän paaduttaa sydämensä, niin ettei enää halua kuunnella Pyhän Hengen nuhdetta eikä myöskään toisten kristittyjen nuhteita ja neuvoja, hän on jo kadottanut uskon tai kadottaa sen pian.

Valvomisen ja kuuliaisena Jumalan lapsena vaeltamisen merkki on se, että uskova joka päivä tunnustaa Jumalalle syntinsä ja rukoilee niitä anteeksi, luottaen Golgatan uhriin, jossa hänen velkansa on maksettu. Valvova Jumalan lapsi on valmis pyytämään myös lähimmäisiltään anteeksi rikkomuksiaan, vaikkakin tässä kohden monesti on käytävä vaikeita taisteluita lihan ja Hengen välillä, kun ylpeä oma minä ei halua siihen taipua.

Kristitty pitää armona sitäkin, että saa avata sydämensä ja puhua kiusauksistaan, synneistään ja murheistaan jollekulle toiselle uskovalle saadakseen häneltä uuden vakuutuksen siitä, että synnit todellakin ovat Kristuksen lunastustyössä anteeksi. Hän tietää kyllä, että hänen syntinsä eivät ole anteeksi vain sikäli, kuin hän ne näin tunnustaa. Hän tietää olevansa koko elämää koskevan anteeksiantamuksen ja vanhurskauden omistaja uskon kautta. Mutta jotta sielunvihollinen ei saisi häneltä riistetyksi tätä uskoa, hän tuntee tarvitsevansa yhä uusia todistuksia siitä, että anteeksiantamus ja armo todellakin kuuluu hänelle — kuuluu siitä huolimatta, että oma lihallinen järki, perkele ja maailma yhä uudestaan koettavat saada häntä epäilemään sitä, että Jumala saattaisi olla hänelle, syntiselle ja itsessään kelvottomalle ihmislapselle, armollinen.

Omaan hurskauteensa ja hyvyyteensä luottava ei tällaisia todistuksia tarvitse. Itsensä köyhäksi syntiseksi tunteva ja sellaisena Kristuksen vanhurskauden, varassa elävä uskova tietää, että hän voittaa vain ”Karitsan veren ja heidän todistuksensa sanan kautta”,Ilm. 12:11.

Hän tarvitsee tätä todistuksen sanaa kaikissa muodoissa, missä Jumala on sen hänelle ”matkasauvaksi” antanut: hän muistelee, kuinka Jumala on hänet kasteessa ottanut lapsekseen ja luvannut hänelle elinikäisen armon, hän lukee ja ajattelee Raamatun lupauksia, kuuntelee evankeliumin saarnaa, käy ehtoollisella nauttimassa Kristuksen ruumista ja verta, pyytää toisilta uskovaisilta synninpäästön siunausta jne. Näitten armokeinojen avulla Jumala tukee hänen askeleitaan uskossa ja pitää häntä Kristus-kalliolla, kunnes hän pääsee uskosta näkemiseen, vajavaisuudesta täydellisyyteen.

Siionin Lähetyslehti  1945 , nro 9. (Lyhennelmä.)

(Kirjoituksesta puuttuu kirjoittajan nimi, mahdollinen kirjoittaja on voinut olla Wäinö Havas.)

1 kommentti

Kategoria(t): 1900-luku, 2000-luku, ahdistus, anteeksianto, armo, arvot, elämäntapa, epäily, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankeliumi, hartauskirjoitukset, hengellinen väkivalta, hengellisyys, historia, itsesensuuri, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kasvatus, käskyt, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kilvoittelu, konsertit, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, kymmenen käskyä, lakihengellisyys, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, meikkaaminen, musiikki, nettikeskustelu, normit, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, Paavali, Päivämies, pelastus, pelko, pelot, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, suvaitsevaisuus, synnit, syntien anteeksiantamus, syntilista, syrjintä, televisio, televisiokielto, totteleminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, videot, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia


Tyttö soittaaHerätysliikkeemme arvomaailmaan sisältyvät voimakkaat ennakkoluulot lähes kaikkea kulttuurin harrastamista, jopa ns. korkeakulttuuria kohtaan. Klassinen musiikkikaan ei vieläkään sovi uskovaisen ammatiksi eikä harrastukseksi. Myös kuoroissa piilevät ”suuret maailmallisuuden vaarat”.

Musiikista keskustellaan usein seurakuntapäivillä ja siitä kirjoitetaan varoituksia Siionin keväässä ja Päivämiehessä. Erikoista on , että musiikkiin on niin kielteinen perusasenne, vaikka samaan aikaan suuri joukko uskovaisia lapsia ja nuoria opiskelee ammattimuusikoksi tai harrastaa musiikkia vakavassa mielessä pienestä saakka. Pian enemmistö Suomen ev.lut. kirkon kanttoreista on vanhoillislestadiolaisia…

Alkusyksystä 2006 uskovaiset kanttorit ja musiikinopiskelijat kokoontuivat  Reisjärvelle virikepäiville.  Tarkoitus oli selkiinnyttää näkemyksiä ja lisätä yksimielisyyttä musiikkiin asennoitumisessa. Siellä käytiinkin vilkas keskustelu konserteissa käymisestä ja esiintyvän muusikon työstä.Kuoro

Mutta jälkeäkään ei tästä melkoisen avoimessa ilmapiirissä käydystä keskustelusta näkynyt silloisen vt. toimitussihteerin Toivo Määtän Päivämieheen laatimassa pääkirjoituksessa eikä sisäsivuilla olleessa selostuksessa. Niissä tuomittiin konserteissa käyminen suoraa päätä synniksi. Ja myös ylipäänsä klassisen musiikin harjoittaminen ammattina ja harrastuksena. Paikalla olleiden mukaan lehden selostukset vääristelivat keskustelutilaisuuden ilmapiirin ja keskusteluissa esille tuodut mielipiteet musiikin vastaiseksi kieltojen ja varoittelujen sekasaarnaksi.Mies laulaa

”Sydän kiintyy maailmalliseen musiikkiin helposti, jos sitä ryhtyy kuuntelemaan. Myös sinänsä hyvä musiikki saattaa nousta liian tärkeälle sijalle ja jopa syrjäyttää sydämeltä uskon. Konsertointi voi olla houkutuksena lahjakkaalle muusikolle. Sama vaara liittyy konsertteihin osallistumiseen kuuntelijana. Myös kuorotoimintaa on tarpeen tarkastella uskossa säilymisen ja Siionin rakkauden vaalimisen näkökulmasta. – – Omakohtaisessa uskossa varjeltumiseksi Pyhä Henki opettaa luopumaan sellaisesta, joka jakaa mieliä. ” (Päivämiehen pääkirjoitus syyskuussa 2006.)

Lehden sisäsivulla selostettiin virkistyspäivien keskustelua aukeaman verran, kirjoittajana edelleen Toivo Määttä:

”Keskustelussa onkin nähty hyväksi, että uskovainen karttaa konsertteja – niin kuulijoina kuin esittäjinäkin – silloin kun ne eivät kuulu koulunkäyntiin, opiskeluun tai työhön ja kun ne turmelevat omaa tai lastemme uskonelämää. Toisenlainen menettely tuottaa kristittyjen keskuudessa murhetta. Kirkkokonserttienkin suhteen olemme kriittisiä edellämainituista syistä. Myös kuoroissa laulamista on haluttu kotisiioneissa tarkastella uskossa varjeltumisen ja Siionin rakkauden vaalimisen näkökulmasta.”

Moni paikalla ollut oli pettynyt ja turhautunut Määtän ja SRK:n menettelyyn, osa jopa lopetti lehden tilauksen siihen.

kvartetti

Ammattimuusikko musiikin leimaajana

Sama linja näkyy yhä jatkuvan. Rippikoulukanttori Johanna Suomala selosti Siionin Lähetyslehdessä julkaisemassaan kirjoituksessa ”Rippikoululaiselle: Musiikissa soi kiitos Jumalalle”,  mikä on sallittua ja mikä kiellettyä musiikkia. Kirjoitus on osa Siionin Lähetyslehden rippikoulu- ja musiikkikasvatus-vuositeemaa.

”Jumala on luonut mahdollisuuden taiteeseen ja musiikkiin. Musiikissa saamme nauttia monella tavalla lahjoista ja kauneudesta. Sen avulla voimme syventyä myös hengellisten asioiden äärelle. Martti Luther kirjoitti: ’Rakastan musiikkia, koska se on Jumalan lahja eikä ihmisten: se tekee mielen iloiseksi, karkottaa paholaisen ja synnyttää vilpitöntä iloa.’ – –

Musiikissa on vahva positiivinen voima. Olisi hienoa, jos me kaikki löytäisimme oman tapamme kokea musiikkia kuunnellen, laulaen tai soittaen.

Mutta musiikissa on, ikävä kyllä, myös vahva negatiivinen voima. Olisi tärkeää, että oppisimme suojaamaan itseämme siltä ja vaalisimme sitä musiikkia, joka soi Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi. Huonoon musiikkiin liittyy usein muitakin ikäviä ilmiöitä, esimerkiksi markkinavoimat, pinnallisuus, päihteet, ulkonäköasioiden korostuminen ja naisen esineellistäminen.” (Siionin Lähetyslehti 4, 2009.)

Suomala käyttää runsaasti tilaa kertoessaan kielteisistä asioista, jotka eivät kuitenkaan ole itse musiikkia lainkaan. Hän puuttuu ensi sijassa musiikin ulkopuolisiin seikkoihin, mutta ei kerro lainkaan siitä, mikä lopulta musiikkina olisi sitä ”huonoa musiikkia”.  Jos hänen tarkoituksensa on tukea nuorten oman musiikkimaun kehittymistä, hän epäonnistuu. Jos hän hlauaa lietsoa ennakkoluuloja musiikin lahjasta iloitsemista kohtaan, siinä hän ”onnistuu”.

Suomalan yleistävä ja epämääräinen kirjoitus on ammattilaisen kynästä vastuutonta musiikin kaikenkattavaa leimaamista asioilla, jotka esiintyvät yhteiskunnassa laajasti eri elämänalueilla, eivät suinkaan vain musiikissa.

Yhtä lailla vaikkapa kaupassa käymiseen tai aikakauslehden lukemiseen liittyvät ”markkinavoimat, pinnallisuus, päihteet, ulkonäköasioiden korostuminen ja naisen esineellistäminen”.  Näihin yhteiskunnan ilmiöihin törmää jokainen ja jokainen uskovainen joutuu tekemään valintoja. Omantuntonsa mukaan.

Suomala ei myöskään kerro, miten hänen mainitsemansa ilmiöt nousevat esiin esim. klassisen musiikin konsertissa elävää musiikkia kuunnellessa. Miten oopperan harrastamisen tai konsertissa käymisen synti perustellaan hengellisesti, Jumalan sanalla? Tiettävästi nuorella on lupa harrastaa sentään jotakin muutakin kuin vain hengellistä musiikkia.

Olisi myös rehellisempää, jos hengelliseen lehteen kirjoittava kanttori käyttäisi perusteluna mieluummin Raamattua kuin omia yksityisiä mielipiteitään.  Lisäksi, kun kanttorin koulutuksen hankkinut kirjoittaa omasta ammattialastaan, alan ammattilaiselta odotetaan huomattavasti syvällisempää ja musiikkia ja sen merkitystä ja eri puolia laajemmin hahmottavaa otetta. Varsinkin kun kirjoitus on suunnattu rippikouluikäisille nuorille lukijoille. He ovat ajattelukykyisiä ihmisiä ja ansaitsevat luotettavia, asiantuntevia ja hyvin perusteluja näkemyksiä opastajikseen.  Suomalan ylimalkainen sattumanvarainen höpinä aliarvioi nuoria. Yleisluonteinen musiikin leimaaminen kyseenalaiseksi ei herätä luottamusta kirjoittajaan.

Epämääräisellä ja teennäisellä varoitteluillaan kanttori vie uskottavuuden sinänsä oikeaan osuvalta toiveeltaan: ”Olisi hienoa, jos me kaikki löytäisimme oman tapamme kokea musiikkia kuunnellen, laulaen tai soittaen. – – Meillä kaikilla on oikeus musiikin lahjaan.”

Monet uskovaiset pitävät nykyisiä kulttuuriin liittyviä kieltoja epäasiallisina ja aikansa eläneinä elämäntapanormeina, jotka olisi syytä jättää taakse. Kirjailija Lassi Hyvärinen on kirjoittanut kulttuurikielloista erinomaisen analyysin Kaleva-lehteen.

Nimimerkki Dubius kommentoi aiheesta käytyä keskustelua Mopin palstalla:

Keskiajalla-renessanssin aikaan rytmi loivennettiin kaikenmaailman pidätyksillä sum muilla, koska melodia oli Jumalalta ja rytmi kiljuvalta jalopeuralta. Ba-rokki-musiikki on sitten vähän rytmikkäämpää. Bachin Brandenburgilaiset menee jo oikein kivasti jalan alle.

Jollain leirillä joskus keskusteltiin teemasta ”uskovaiselle sopiva musiikki” ja tuli kyllä sellanen olo, että tuohon ei kannata sanoa yhtään mitään: yks sano, että ei voi kuunnella ooppera-aarioita radiosta, toinen, että kyllä ne siionin laulut on parasta (ja kutakuinkin ainoaa) hyvää musiikkia, kolmas, että konserttiin voi mennä, jos se on kirkossa ja maksuton. Tervemenoa.

Päivämiehessä oli kerran tällanen kehäpäätelmä musiikista: ”On turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia.”

jousitrio

Lisää aiheesta:

Sauli Karhu: Itseni vartija. Uskosta näkemiseen? -blogi 22.10.2016.

Pystyyn kuolleet kannanotot

Miten toteutetaan onnistunut glasnost?

3 kommenttia

Kategoria(t): arvot, bans, elämäntapa, erehtymättömyys, fundamentalismi, kannanotot, kiellot, konsertit, kontrollointi, kulttuurikiellot, lapset, lähihistoria, manipulointi, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, retoriikka, synnit, syntilista, taide, uskon perusteet, vallankäyttö