Avainsana-arkisto: Oripää

Arkkipiispa: neljä kipupistettä


Sukupuolten tasa-arvo, kristityn omantunnon vapaus, hengellisen väkivallan ehdoton torjunta ja avioparien oikeus päättää itse perhekoosta olivat arkkipiispa Jukka Paarman tervehdyspuheen keskeiset painotukset Oripään suviseurojen avajaisissa. Arkkipiispa korosti, että kristityn uskon tulee perustua vain Jumalan sanaan: ”Ohjenuorana voi olla vain Raamatussa ilmoitettu Jumalan tahto ja siihen perustuvat luterilaiset eettiset periaatteet.”

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen oma lehti Päivämies kuitenkin vaikeni puheen kriittisistä osuuksista ja kertoi lukijoilleen vain SRK:n kannalta myönteiset lausumat.  arkkipiispa

Arkkipiispa Jukka Paarma puuttui tervehdyspuheessaan suviseurojen avajaisissa Oripäässä 26.6.2009 vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen kipupisteisiin. Puheessaaan arkkipiispa viestitti, että luterilaisen kirkkomme näkökulmasta on ilmennyt kaikkiaan neljä erityistä teemaa, joiden osalta vl-liikkellä on syytä korjata asioitaan. Nämä kysymykset ovat ongelmallisia evankelis-luterilaisen opetuksen ja kirkon kannalta, jonka sisällä myös vanhoillislestadiolaiset toimivat ja opettavat.

Arkkipiispan puheen pääteema oli vapaus: ”Vapaus on kristittyjen erityinen lahja, josta on pidettävä huolta. Se on myös kristityn tuntomerkki.”

Ensinnäkin arkkipiispa viittasi hienovaraisesti herätysliikkeen ihmisoppeihin, eli ihmisten rakentamiin perinteisiin ja normeihin, jotka saattavat kasvaa  aralle kristitylle uskomisen esteeksi:

”Kristuksesta, meidän Herrastamme käytetään monia eri nimiä. Monille meistä rakkain onkin mainitsemani sana Vapahtaja, siis Vapauttaja. Sellaisena olemme Kristuksen työn ihmisessä kokeneet. Edeltäjäni virassani kuvasi kirkkoa usein vapautusliikkeeksi. Sillä on sanoma, jossa on voima vapauttaa niin synnin, kuoleman kuin pahan vihollisen vallasta. Se vapauttaa myös kaikista sellaisista ihmisten asettamista tai rakentamista siteistä, jotka sitovat omiatuntoja. Ihmisten sitoman omantunnon taakka painaa usein niin ahtaalle, ettei katse enää jaksa yltää syntisten Vapahtajaan.”

”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen”, muistutti Paavali galatalaisia (Gal.5:1) Vapaus on kristittyjen erityinen lahja, josta on pidettävä huolta. Se on myös kristityn tuntomerkki. – –

– – Vaikka Jumala näin vaikuttaa ihmisissä, taipumuksemme pahaan ei katoa. Pahimmillaan ihminen voi turmella Luojansa hyvää työtä toisissa ihmisissä ja viedä heiltä uskomisen iloa ja vapautta. Meidän kaikkien on kamppailtava tätä vastaan.”

Toiseksi, arkkipiispa Paarma viittasi rauhanyhdistyksissä harjoitetutun hengelliseen painostukseen, jonka seuraamukset ovat yhä edelleen käsittelemättä tapahtummista kärsineiden osalta. Kyse on hoitokokousmenettelyssä harjoitetusta väkivallasta ja painostamisesta. Jukka Paarma totesi:

”Pahimmillaan ihminen voi turmella Luojansa hyvää työtä toisissa ihmisissä ja viedä heiltä uskomisen iloa ja vapautta. Meidän kaikkien on kamppailtava tätä vastaan.  — Tämän asian tuomaa uhkaa keskinäiselle yhteydelle on käsitelty viime vuosina useammassakin hengellisessä liikkeessä sekä omassa kirkossamme että sen ulkopuolella. On tärkeää, ettei hengellistä painostusta tai väkivaltaa hyväksytä. Tällöin luottamusta lisää se, että menneisyyden ongelmat käsitellään rehellisesti ja avoimesti. Erityinen suoja on annettava niille, jotka ovat kokeneet joutuneensa hengellisen painostuksen kohteeksi. Silloin, kun kaikkein arimmatkin uskaltavat puhua ja kertoa kokemuksestaan, vallitsee vapaus eikä pelolla ole sijaa.

Me tiedämme sekä tämän liikkeen historiasta että nykypäivästä, että tämä kamppailu on osa myös vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen elämää. Jokainen loukattu sydän, katkeroitunut mieli tai uskonsa menettänyt on tappio Jumalalle. Jospa me yksityisinä kristittyinä ja liikkeinä jaksaisimme meihin pettyneet ja jättäneet rakastaa takaisin lähellemme. Tämä on kilvoittelun kohde monissa kodeissa, mutta myös niin ystävien kesken kuin hengellisissä liikkeissämmekin.”

 

(Hengellisen väkivallan selvittämistä vaatinut katkelma arkkipiispan puheesta alkaa videolla sunnilleen kohdassa 9:50, sitä ennen videolla puhuu SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen. Puhuttelevan Youtube-videon laatija on nimim. Clankilta.)

Kolmanneksi arkkipiispa nosti esiin sen, että lasten saamiseen ja perheen kokoon liittyvät kysymykset ovat kristitylle omantunnon vapauden eli ns. ehdonvallan asioita. Arkkipiispa muistutti, että rajoittamaton lisääntyminen ei ole autuuden ehto. Hän korosti myös vastuullisuutta ja velvoitetta pitää lapsista hyvää huolta.

”Viime aikoina on käyty julkista keskustelua myös niistä valinnoista, joita vanhoillislestadiolaisissa perheissä tehdään lasten saamisen osalta. Myös minä olen päässyt tai joutunut ottamaan osaa tähän keskusteluun. Toivon sydämestäni, että olen siinä pystynyt osoittamaan arvostukseni ja kunnioitukseni niitä perheitä kohtaan, joissa lapset otetaan vastaan Jumalan lahjoina ja joissa heistä huolehditaan Jumalan sanaan turvautuen. Siunatkoon Jumala teidän kotejanne.  – Samalla on tärkeää kuitenkin, tässäkin asiassa, korostaa omantunnon vapautta. Tällaisista asioista ei saa tehdä autuuden ehtoja. Usko on lahja ja pelastus on Jumalan teko. Me emme voi niitä teoillamme ansaita.”

”Tahdon puolustaa vanhoillislestadiolaisten oikeutta elää niin kuin oikeaksi näette sekä asettaa ja opettaa sellaisia elämisen ihanteita, jotka pohjautuvat Jumalan sanaan ja lähimmäisen rakastamisen ja hänestä huolehtimisen periaatteeseen, kunhan tiedämme, ettei painostusta tässäkään asiassa tapahdu.  – – Ohjenuorana voi olla vain Raamatussa ilmoitettu Jumalan tahto ja siihen perustuvat luterilaiset eettiset periaatteet.”

Neljäntenä teemanaan arkkipiispa puuttui vanhoillislestadiolaisuudessa harjoitettavaan naisten alistamiseen.

”On myös tärkeää, että molempia sukupuolia ja kaikkia sukupolvia kuunnellaan. Täälläkin näkyvä nuorten valtava määrä on liikkeen erityinen rikkaus. Kirkko tarvitsee heidän, niin tyttöjen kuin poikien, naisten ja miesten panoksen kirkon ja seurakuntien luottamushenkilöinä, kirkkomuusikkoina, teologeina, diakoniatyöntekijöinä ja muissa tehtävissä.  Iloitsemme heistä ja kiitämme liikkeen piiristä heidän työlleen osoitetusta tuesta.”

Arkkipiispan puhe kokonaisuudessaan.

Mopin palstan keskustelua Päivämies-lehden piispan puheen sensuroidusta uutisoinnista:

”- – liian vähälle huomiolle on nyt keskusteluissa jäänyt suorastaan törkeän valheellinen pm-uutisointi arkkipiispan puheesta

siis kaikkihan me kuulimme mitä a-piispa meille lestadiolaisille sanoi, eli mm:
-rakastakaa erotetut takaisin
-sallikaa aviopareille ehkäisyasiassa omantunnon vapaus

ja siis nämä, erittäin ajankohtaiset sekä a-piispan puheen hyvin olennaiset asiat , niin , pm jätti ne kylmästi POIS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

julkeasti, härskisti, vaikka kaikki me ne kuultiin omin korvin a-piispan kehotuksina, ja kuka viisas on, painoi nämä sanat kylä sydämeensäkin

röyhkeydessään tämänkaltainen disinformatiivinen uutisointi pravdassamme hakee vertaistansa julmimmista dikatuureista, joissa kansalle valehdellaan tyyliin : esitetään niille niin posketon ilmeinen ja suuri valhe kuin ikinä keksitään, niin kappas: sehän se vasta menee läpi

no se siitä ja pm:n uutisten arvosta. silkkaa soopaa siis, ja tästä on meillä tuore todiste – -.” (Nimimerkki Manchesterman)

Lucas: Alinta kastia ovat naiset ja lapset (YTT Johanna Hurtigin näkemyksiä naisten ja lasten asemasta)

Clankilta: Suviseurat 2009.

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

Ehkäisykysymys vl-liikkeessä 2000-luvulla

Suhtautuminen syntyvyyden säännöstelyyn vanhoillislestadiolaisuudessa 

Keskustelu Epäkuluttajan blogissa

TV 2:n Suomi-Express-dokumentti ehkäisykiellosta

Syntisin silmin, dokumentti hoitokokouksista (1981)

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, arkkipiispa, ehkäisykielto, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, kristinoppi, lakihengellisyys, lapset, lähihistoria, luterilaisuus, naisen asema, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, Raamatun tulkinta, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., suurperhe, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, tasa-arvo, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Piispa Kari Mäkinen: oman liikkeen näkeminen muiden yläpuolella on ongelmallista


Herätysliikkeistä tullut säilyttäviä perinneliikkeitäkari Mäkinen piispa 3

Turun piispa Kari Mäkinen on huolissaan kirkon herätysliikkeissä mahdollisesti vahvistuvasta puolustautuvasta ja muurien taakse vetäytyvästä asenteesta. Kun kirkkomme herätysliikkeet rukoilevaisuus, evankelisuus, herännäisyys ja lestadiolaisuus 1800-luvulla syntyivät, olivat ne radikaaleja uudistusliikkeitä ja herättäjiä. Seuraavassa piispa Mäkisen ajatuksia Kalevan haastattelussa, joka tehtiin hänen vieraillessaan suviseuroissa Oripäässää kesällä 2009. Alla myös katkelma tiedottaja Mari Leppäsen SRK:n Suviseuratiedotukselle tekemästä samansisältöisestä haastattelusta.
 

Uudistusliikkeistä perinteen säilyttäjiksi

 
– Nykyään kaikkia vanhoja herätysliikkeitä voi kutsua perinneliikkeiksi. Ne ovat perinnettä ylläpitäviä ja säilyttäviä liikkeitä. Kirkkoamme muuttavat ja uudistavat voimat ovat tänä päivänä muualla.

– Kyllä minusta herätysliikkeet joutuvat elämään sen kysymyksen kanssa, ovatko ne taaksepäin katsovia. Missä määrin oman perinteen pohjalta rohjetaan avautua katsomaan eteenpäin?

Ensi kerran lestadiolaisten suviseuroihin osallistunut piispa välitti viestin, että herätysliikkeiden on rohkaistuttava vuorovaikutukseen ympäristönsä kanssa. 
 
– Peräänkuulutan avointa keskustelua puhumattomien ja jännitteisten asioiden avaamiseksi.
 
Hän pitää suomalaisen kristillisyyden vahvimpana juonteena ujoa ja monesti vaikenevaa kristillisyyttä, joka ei profiloidu mihinkään liikkeeseen, vaan kiinnittyy hiljaisella tavalla kansankirkon arkeen.
 
— Herätysliikkeet tukevat ihmisiä kristillisen uskon syvimpiin aarteisiin. Ongelmallista kuitenkin on, jos oma ryhmä nähdään muiden yläpuolella, hän pohtii.
 
Herätysliikkeitä ei voi Mäkisen mielestä laittaa yhteen muottiin, koska sanaan kätkeytyy monenlaisia aineksia ja perinteitä. Hän kiitteli, että vanhoillislestadiolaisista tulee paljon kirkkoon aidosti sitoutuneita ja motivoituneita työntekijöitä.
– Herätysliikkeet ja muut ryhmittymät tekevät luterilaisesta kirkosta moniäänisen, kuin Raamatun neljä evankeliumia.
 
 
Kaleva 26.6.2009
*    *     *

– Kyllä kirkossa tulee edellyttää, että ne, jotka työskentelevät kirkossa, toimivat yhteisten pelisääntöjen ja yhteisen uskon tulkinnan pohjalta. Se ei ole ollut kaikille helppoa. Tämän kaltaista problematiikkaa olemme joutuneet käsittelemään esimerkiksi Luther Säätiön ja joidenkin virkakysymyksissä jyrkkien pappien kanssa, Mäkinen kertoo.

– Sitä usein mietin, miksi joissakin herätysliikkeissä on kasvualusta aggressiiviselle konservatiivisuudelle. Se voi olla äärimmäisen kovaa. Toisaalta vaarna on myös se, että helposti näemme koko liikkeen näiden ihmisten kautta. Kuitenkaan minkään herätysliikkeen kasvot eivät enää ole yksitotiset.

Kirkossa pitää olla monta ääntä

Herätysliikkeet ja muut ryhmittyvät tekevät kirkostamme moniäänisen. Kirkon moniäänisyys herättää keskustelua ja usein sitä myös kritisoidaan. Muun muassa viimeisessä kirkolliskokouksen istunnossa toivottiin arkkipiispasta kirkon yhtenäisen äänen lähettilästä. Mäkinen on eri mieltä.

– Sellainen kirkko ei ole elävä eikä aidosti toimiva kirkko, missä ei ole aitoa dialogia. Ja jos ei voida keskustella, ei ole tilaa erilaisille näkökulmille ja uuden löytämiselle. Ei ole viisasta, eikä edes mahdollista ajatella, että kirkolla olisi vain yksi ääni. Kirkko on jatkuvasti muuttuva ja jatkuvassa dialogissa sekä sisäisesti että vallitsevan kulttuurin kanssa.

Mäkinen peräänkuuluttaa avointa vuoropuhelua ja keskustelua.

– Ajattelen, että keskustelussa pitää voida testata rankkojakin asioita ja ajatuksia, mutta asenteen pitää olla nöyrä. Kun keskustelusta edetään päätöksiin, on näihin sen jälkeen sitouduttava.

Mäkinen jääkin pohtimaan, onko meillä kirkossa tällaisia nöyrän asiallisia keskustelufoorumeita, joissa pelkäämättä voidaan olla vuorovaikutuksessa erilaisten tulkintojen kanssa.

– Tänä päivänä keskusteluun osallistutaan voimakkaasti omista suunnista.

– Ajattelen, että on aloitettava itsestä, kysyttävä minkälaiset valmiudet itsellä on kuulla niiden ihmisten kokemusmaailmaa, jotka tulevat erilaisen perinteen keskeltä ja erilaisen elämänkokemuksen omaavina kuin minä. Ja mitä enemmän näitä valmiuksia on, sitä enemmän on myös rohkeutta tulla mukaan keskusteluun.

Aitoa keskustelua vaimentaa Mäkisen mukaan yhdenmukaisuuden odotus.

– Kuinka vahvaa on yhdenmukaistava vallankäyttö, jota tapahtuu herätysliikkeiden piirissä ja myös koko kirkon piirissä? Se on kovin inhimillistä, että tällaista tapahtuu, mutta se voi olla tuhoisaa ja vahingollista. Tällainen vallankäyttö on usein myös hyvin hienovaraista ja pinnanalaista.

– Piispana haluan ottaa huomioon ja tukea niitä ääniä, joita halutaan avoimesti ja nöyrästi tuoda yhteiseen pöytään. Surullisinta on se, kun törmää sellaiseen, että pöydän ääreen ei lainkaan haluta tulla, vaan tarkoituksellisesti pysyttäydytään erillään. Tällaisissa tilanteissa jää miettimään, miksi se on niin vaikeaa, ja kysyn myös itseltäni, ymmärränkö riittävästi sitä maailmaa, joka pakottaa toimimaan näin. Mitkä ovat takana olevat pelot?

Mari Leppänen: Turun piispa Kari Mäkinen Suviseuroissa ensimmäistä kertaa. SRK/Suviseuratiedotus 26..6.2009
– Samansisältöinen juttu kuin Kalevassa, mutta pohdinnan yksityiskohdat rikastuttavat haastattelua.

2 kommenttia

Kategoria(t): arvot, elämäntapa, evankelis-luterilainen kirkko, Kaleva, keskusteluilmapiiri, kirkko, kristinoppi, luterilaisuus, opilliset kysymykset, seurakunta, seurakuntaoppi, tulevaisuus

Seppo Lohen perustelut ehkäisykiellolle 2009


SRK:n johto julkisti  seuraavat ehkäisykiellon perustelut, kannanottonaan Ihmisoikeusliiton aloitteesta alkuvuodesta 2009 käynnistyneelle julkiselle keskustelulle. 

Ehkäisykiellon perustelut on laatinut FT, kirkkoherra Seppo Lohi, joka on tunnettu vanhoillislestadiolaisuuden ja SRK:n historian tutkijana. Alustus julkistettiin Oripään suviseuroissa 27.6.2009. Julkilausuma edustaa SRK:n vuosikokouksen ja  johtokunnan virallista kantaa ja on siksi merkittävä lajissaan.

Vanhoillislestadiolaisuuden johto on joutunut tänä vuonna antamaan tiedotusvälineissä lausuntoja siitä, millainen liikkeen vaatimus ehkäisystä pidättymisestä pohjimmiltaan on.

On kysytty, mikä on ehkäisykiellon varsinainen peruste, koska luterilainen kirkkomme ei sellaista opeta. Kirkkomme opetukseen valallaan sitoutuneet vanhoillislestadiolaisetkin papit ovat nimittäin myös asettuneet SRK:n ehkäisykiellon kannalle.

Onkin kysyttävä, millaiseen kristinopilliseen tulkintaan Raamatusta vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto pohjimmiltaan perustuu.

Vanhoillislestadiolaiset johtajat eivät itse hyväksy tässä yhteydessä sanaa ”ehkäisykielto”, vaan he suosivat mieluummin sanontaa ”ottaa lapset vastaan” , ”ehkäisemättömyys” tai  ”ehkäisystä pidättyminen”.  Retorisesti tarkoitushakuisella kielenkäytöllä ja sanavalinnoillaan he, kuten ymmärrettävää onkin, haluavat tuoda esiin ehkäisyn syntinä pitämisen myönteisesti sävyttyneenä. Retoriikallaan he haluavat myös saada ulkopuoliset vakuuttuneeksi siitä,  että oikealla tavalla uskovainen vanhoillislestadiolainen nainen on itse vapaaehtoisesti valinnut kiellon noudattamisen omana, vapaana ratkaisunaan.

Retoriikka onkin ymmärrettävää, sillä evankelis-luterilaisen kirkko on puolestaan ilmoittanut, että se ei hyväksy ehkäisyyn liittyvää  painostamista (arkkipiispa Jukka Paarma, Oulun piispa Samuel Salmi). Lisäksi Ihmisoikeusliitto, joka on selvittänyt kysymystä lainsäädännön kannalta,  on todennut, että ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia. Painostaminen tässä asiassa on lainvastaista.

Monet vanhoillislestadiolaiset  ovat puolestaan itse tuoneet esiin, että vaatimus ehkäisystä pidättymisestä ja rajoittamattomasta lisääntymisvelvoitteesta on hengellisessä mielessä heikosti perusteltu.

Monet ovat kaivanneet puhujilta ja SRK:n johdolta opillista, Raamattuun ja Tunnustuskirjoihin nojautuvaa argumentaatiota.

Päätelmä Seppo Lohen alustuksesta on yksiselitteinen. Syntyvyyden säännöstely ei ole SRK:n kannan mukaan vanhoillislestadiolaiselle sallittua missään olosuhteissa. Tämän on myös erikseen kysyttäessä todennut SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki (Kotimaa-lehden haastattelu 2.7.2009).

Ehkäisykiellon perustelut kannanotossa

Perusteluna kiellolle Lohi esittää kirkon perinteen, erityisesti katolisen kirkon perinteet, joitakin Lutherin käsityksiä, 1940-luvun kirkollista ja väestöpoliittista keskustelua sekä  ja Kullervo Hulkon alustuksen SRK:n puhujainkokouksessa vuodelta 1945.

Lohi referoi alustuksessaan Hulkon alustuksen, mistä tekstin pääasiallinen sisältö muodostuukin, lisättynä Lohen omalla lisävärityksellä. Lohi esimerkiksi rinnastaa ehkäisyn aborttiin.

Alustuksessa nostetaan yhdeksi pääperusteluksi em. näkökohtien lisäksi uskontunnustuksen ensimmäinen uskonkappale. Myös SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki viittasi tähän tammikuussa 2009 Päivämiehen pääkirjoituksessa. Tämä perustelu ei ole esiintynyt syntyvyyden rajoittamisen kiellon perusteluna yleisesti , vaan siihen alettiin vanhoillislestadiolaisuudessa viitata vasta vuodesta 1965 alkaen, (ns. pappishajaannuksen jälkeen).

Uskontunnustuksen käyttö perusteluna on sikäli tietysti ongelmallinen, että tässä samassa kannanotossa todetaan, että ehkäisemättömyysnormi ei olisi kaikissa elämäntilanteissa täysin ehdoton. Lohi viittaa siihen, että joitakin ”ongelmatilanteita on käsiteltävä harkiten tapaus tapaukselta”. Täyttä varmuutta ei tekstistä saa siihen, tarkioitetaanko että ehkäiseminen olisi sallittua näissä ”ongelmatilanteissa”.

Mikäli näin on, on pidettävä hämmentävänä, että Hautamäen ja Lohen mukaan kristitty voisi ikään kuin irtisanoutua uskonsa tunnustamisesta joissakin elämäntilanteissa. Ehkäisykiellon uskontunnustuksella perusteleminen on siten lähtökohtaisesti peräti nurinkurinen ajatus.

Mitä Raamatulla perustelemiseen tulee, Lohen valitsemat viittaukset sijaitsevat Raamatussa sellaisissa asiayhteyksissä, joissa ei tosiasiassa käsitellä lainkaan kysymystä ihmisen hedelmällisyyteen vaikuttamisesta.

Jälleen voidaan todeta, kuten SRK:n perusteluja aikaisemminkin kriittisesti tarkasteltaessa, että raamatullista, kristinopillista argumenttia ehkäisykiellolle ei ole tarjolla tässäkään kannanotossa. Juri sitä kaivattaisiin.

Näin voimakkaasti autuuden ehdoksi väitetyn asian tulisi luonnollisesti olla löydettävissä Raamatusta, käskyistä, ja myös kristinuskon perusteet määrittävistä Tunnustuskirjoista. Missään näistä teksteistä ei esiinny kieltoa vaikuttaa lisääntymiseen suuntaan tai toiseen.

Ehkäisykieltoa ei voida uskottavasti perustella myöskään yleisesti Jumalan sanan ”hengellä”, sillä tällaiselta pohjalta lähtevät väitteet ovat aina lopulta spekulatiivisia ja kiistanalaisia mielipidekysymyksiä, kun niille ei ole pohjaa Tunnustuskirjoissa.

Seppo Lohi turvautuu lopuksi epäsuorasti ja vihjaillen perustelunaan mielivaltaisesti retoriseen kikkaan. Hän vetoaa siihen, että juuri vanhoillislestadiolaisuuden ehkäisykielteisyys olisi Raamatussa mainitty ”merkki”, joka osoittaisi, että vanhoillislestadiolaisuus profiloituu ja erottautuu ainutlaatuiseksi  ryhmäksi (ainoaksi oikeaksi uskoksi) sillä perusteella, että SRK-lestadiolaisuus olisi yksinään, ainoana liikkeenä, ehdottoman ehkäisykiellon kannalla.

Ottamatta tässä yhteydessä kantaa kiusallisesti karismaattisten hurmosliikkeiden tyyliseen ratkaisuun etsiä Raamatusta maagisia  ”merkkejä” voidaan Lohen väitettä yrittää todentaa tarkastellen eri uskontojen suhtautumista ehkäisyyn. Tarkastelu paljastaa, että Lohen väite ei pidä paikkaansa enempää universaalisti uskontoja tarkasteltaessa kuin kristinuskonkaan osalta.

Ehkäisykielto ei suinkaan ole ainutlaatuinen piirre, joka olisi omaksuttu vain vanhoillislestadiolaisuudessa. Katolisen kirkon lisäksi erilaisissa protestanttisissa äärikonservatiivisissa liikkeissä, kuten nykyisin Yhdysvalloissa vaikuttavien pietististen ryhmien amishien, mennoniittien ja hutteriittien keskuudessa ehkäisemättömyys on samanlainen normi. Samoin ilmiötä esiintyy esimerkiksi mormonien ja islaminuskoisten joissakin alaryhmissä. Myös maalliset diktaattorit ovat käyttäneet hyväkseen ehkäisykieltoa (esimerkiksi Romanian Nicolae Ceausescu) kansan kontrolloimisessa.

Minä uskon Jumalaan, Isään

Seppo Lohi kokoAlustus tiedotustilaisuudessa Oripäässä lauantaina 27. kesäkuuta 2009. (Teksti alla kopioitu SRK:n sivulta, jossa kannanotto  oli saatavilla helmikuuhun 2011 saakka, sittemmin se poistettiin sieltä.)

”Arvoisat median edustajat, hyvät ystävät!

Kuluneena vuonna on julkisuutta puhuttanut vanhoillislestadiolaisten suhtautuminen syntyvyyden säännöstelyyn. Ehkäisyvälineet ovat tehneet lapsirajoituksen ja sitä tietä perhesuunnittelun yleiseksi, helpoksi ja vaivattomaksi. Vuodesta 1972 lähtien ehkäisyneuvonta on ollut Suomessa kuntien tehtävänä. Väestöliitto ja Kansaneläkelaitos ovatkin jo ilmaisseet huolensa syntyvyyden liiallisesta laskusta.

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK:n) puhujain ja seurakuntavanhinten kokouksissa aiheesta on koko keskusjärjestön historian aikana pidetty vain kaksi alustusta. Ensimmäisen kerran asia oli esillä Oulussa vuonna 1945. Kun julkisuudessa on esitetty väitteitä, että ehkäisykielteiset kannanotot ovat syntyneet maallikkojen toimesta 1960-luvulla, kerrottakoon heti alkuun, että Oulun puhujainkokouksessa keskustelun pohjusti otsikolla ”Avioliitto ja lapsirajoitus” pappi, sittemmin lestadiolaisuuden tutkijanakin ansioitunut Kuivaniemen kirkkoherra Kullervo Hulkko.

Aihetta pidettiin tuolloin ajankohtaisena, koska SRK:n valitseman valmistelutoimikunnan mukaan liikkeen sisällä esiintyi ”jatkuvasti opillista erimielisyyttä ja epäraittiutta” kasteen, ehtoollisen, avioliiton ja lapsirajoituksen suhteen. Syntyvyyden säännöstelystä oli samana vuonna käynnistynyt myös julkinen keskustelu.

Seuraavan kerran teemaa käsiteltiin runsaan kahden vuosikymmenen kuluttua Jämsässä seurakuntavanhinten ja puhujainkokouksessa (3.7.1967). Sillä kertaa alustajaksi oli valittu maallikko, saarnaaja Lauri Taskila. Hänen aiheensa oli Lapsirajoitus. Näiden lisäksi itse asiaa on kyllä kosketeltu useinkin muiden alustusten yhteydessä.

Puhujien ja seurakuntavanhinten kokous Perhon keskuskoululla.

Viimeisestä varsinaista aihetta käsitelleestä alustuksesta on kulunut 42 vuotta. Mistä tämä kertoo? Tulkitsenko oikein, jos sanon, ettei ehkäisykysymys ole ollut liikkeen jäsenille ainakaan periaatteellisella tasolla erityinen ongelma? Vaikka kysymyksessä ei ole niin sanottu ehdonvallan (adiafora) asia, ratkaisun avaimet ovat viime kädessä aina olleet kahden aikuisen ihmisen, äidin ja isän hallussa. Kristityt ovat tehneet valintansa Jumalan sanan ohjaaman omantuntonsa pohjalta uskonkysymyksenä. Tämä on merkinnyt sitä, että Jumalan sana on sitonut heidän omaatuntoaan niissäkin päätöksissä, joissa maallinen laki sallii vapaan ratkaisun ja omaan valintaan perustuvan menettelyn.

Uusi elämä on Jumalan luomisteko

Ensimmäinen kannanmäärittely, joka tehtiin vuoden 1945 puhujainkokouksessa Kullervo Hulkon alustuksen pohjalta, oli yksiselitteinen ja lyhyt: Lapsirajoitus on Jumalan sanaa ja hyvää omaatuntoa vastaan, ja lapsen syntymän ehkäiseminen on kaikissa tilanteissa syntiä.

Miten tähän oli tultu?

Julkisuudessa oli ennen kokousta esiintynyt ainakin kaksi puheenvuoroa. Tohtori, myöhemmin arvostettu kansantalouden professori Lauri O. af Heurlin julkaisi kirjasen Syntyvyyden säännöstely ja väestöpolitiikka (1945), jossa hän kummasteli, miksi kirkonmiehet kaihtavat ottamasta kantaa syntyvyyden säännöstelyyn. Kirjasta arvioi kuukautta ennen kokousta kirkollisen aikakauslehden Vartijan palstoilla teologian tohtori T. P. Virkkunen artikkelissaan Ajatuksia syntyväisyyden säännöstelystä (10/1945). Heurlinin vetoomuksesta huolimatta Virkkunen oli edelleen hyvin varovainen ja kallistui lähinnä varmojen päivien laskemisen kannalle. Mistä tällainen varovaisuus johtui?

Pappien arkuus selittyy kirkon vuosituhantisella perinteellä. Syntyvyyden säännöstelyä pidettiin kristikunnassa yleisesti Raamatun ja kirkon tradition vastaisena. Kristikunnassa vallalla olleen ihmiskuvan mukaan uuden elämän syntyminen on alusta lähtien Jumalan luomisteko, jota ihminen ei saa hallita. Se on avioliiton perustehtävä, joka perustuu Jumalan käskyyn: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa” (1. Moos. 1: 28). Aikanaan myös Luther piti lujasti tästä näkemyksestä kiinni. Hän lausui: ”Sillä tuo sana, minkä Jumala sanoo: ’Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää’, ei ole käsky, vaan enemmän kuin käsky, nimittäin jumalallinen teko, jonka estäminen tai laiminlyöminen ei ole meidän vallassamme.”Paavi Pius XI

Ehkäisykielteinen suhtautuminen jatkui kristikunnassa yleisesti aina 1900-luvulle saakka. Kun vuosisadan alkupuolella perhesuunnittelun ideologia teki tuloaan, ajattelutavassa tapahtui muutos, joka heijastui vaihtelevalla viiveellä myös kristillisiin kirkkoihin. Ensimmäisenä ehkäisyn kannalle asettui anglikaaninen kirkko vuonna 1930. Muut protestanttiset yhteisöt seurasivat yksi toisensa jälkeen perässä. Suomen evankelisluterilainen kirkko oli kypsä muutokseen vuonna 1952 ja salli ehkäisyn.

Roomalaiskatoliset sen sijaan pitäytyivät perinteisessä näkemyksessä, jonka ydin on, että syntyvyyden säännöstely on Jumalan sanan vastaista (Paavi Pius XI 1930, Paavali VI 1968). [Paavi Benedictus XVI muutti katolilaisten ehkäisyvälineiden kieltoa v. 2010 ilmoituksellaan, että kondomin käyttö voidaan sallia erityisesti silloin, kun sen avulla vähennetään hiv-tartunnan riskiä. – Toim.huom.]

Ortodokseilla syntyvyyden sääntely ja sen eettisesti hyväksyttävät muodot on jätetty avioparien omantunnon ratkaistaviksi ja mahdollisesti rippi-isän kanssa neuvoteltavaksi asiaksi (Viktor Raikas: Ortodoksia lukiossa IV. Joensuu 1983; Merja Merras: Ortodoksinen elämäntapa. Vivamon luostari 2000).Paavi Paul VI P

Neljäkymmentäluvun puolivälissä väestöpoliittisen kehityksen suunta oli siis jo selvästi nähtävissä, vaikka suurten ikäluokkien vuodet olivat vasta edessä.

Kun kokouksen valmistelijoihin vedottiin vielä yksityiskirjeellä, jossa väitettiin lapsirajoituksen yleistyneen myös maaseudulla, aiheeseen tartuttiin. ”Meillä täytyy olla Herran antamaa rohkeutta ottaa kanta, jonka me olemme valmiit saattamaan kansankirkkomme ja koko kansan tietoisuuteen.”

Ilmaisu sinänsä jo kertoo, että valmistelutoimikunnalle, joka käsitti kaksi pappia ja kaksi maallikkoa (L. P. Tapaninen ja Kullervo Hulkko sekä Kalle Timonen ja Aukusti Törölä), perinteinen raamatuntulkinta oli itsestään selvä lähtökohta. (Kuivaniemen pappilassa pidetyssä kokouksessa olivat lisäksi läsnä Kullervo Hulkko, Veikko Pentikäinen, Kalle Timonen, Aukusti Törölä, Arvi Hintsala, Kalle Vakkuri ja Jaakko Väärälä, sen sijaan L. P. Tapaninen puuttui.)

 

Lapsen elämä on pyhä ja arvo ehdoton

Luterilainen kirkko seisoi 1950-luvun alkuun saakka virallisesti samassa rintamassa vanhoillislestadiolaisten kanssa. Rohkeutta ei ainakaan kirkon tai yleisen mielipiteen vuoksi tarvittu. Suuret lapsiperheet olivat arkipäivää. Kokouksen päätökset eivät sisältäneet millään tavoin leimallisesti lestadiolaisia piirteitä. Perustelut ammennettiin Raamatusta ja yhteisestä kristillisestä perinteestä. Tämä on hyvä tiedostaa, kun tänä päivänä puhutaan vanhoillislestadiolaisten ehkäisykannasta! Puhujat, joita Oulussa oli koolla kaikkiaan 175, pitivät itsestään selvänä asettumista kirkon perinteiselle linjalle. Ajan kuva oli sekin, että kirkkoherra Kullervo Hulkko saattoi esitelmää laatiessaan tukeutua saksalaisiin ja suomalaisiin teologeihin, joita hän varsinkin avioliittoetiikan osalta suoraan myös siteerasi (esim. Emil Brunner, Y. J. E. Alanen ja Antti J. Pietilä).

T. P. Virkkusen artikkelin mukaan lapsirajoitus kytkeytyi suurempaan kokonaisuuteen: avioliittoon itseensä. Myös SRK:n kokouksen valmistelutoimikunta oli evästänyt alustajaa, ettei kysymyksessä ole vain yksittäinen lapsirajoitusta koskeva asia, vaan avioliitto kokonaisuudessaan ja lasten oikeudet ennen kaikkea. Avioliitto on Jumalan säädös, jossa mies ja nainen tulevat henkisesti ja ruumiillisesti yhdeksi. ”Luomakunnan alusta Jumala on luonut heidät mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Niin he eivät enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Mark. 10:6–9) Jeesuksen mukaan luomiskertomus ei ole pelkästään normaalitilannetta kuvaava, vaan myös normatiivinen, ohjeellinen, auktoriteetiltaan Mooseksen lain yläpuolella. Tähän perustui Lutherin rohkeus ilmaisuun ”enemmästä kuin käskystä”.

Tästä edettiin käsillä olevan ongelman ytimeen. Avioliiton tarkoituksena ei ole yksin puolisoiden persoonallisen nautinnon ja mukavuudenhalun tyydyttäminen, vaikka Jumala itse totesikin, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Avioliiton varsinaisena tehtävänä on suvun jatkaminen. Avioliiton välityksellä Jumala lahjoittaa lapset. Tätä luomistapahtumaa varten Jumala kutsuu työtovereikseen äidin ja isän, suo heille perheen ja kodin. ”Koti on yhteiskunnan voimanlähde” ja ”lapsirikkaat avioliitot” sen varmin tae. Yhdenkin lapsen ehkäisyssä otetaan jopa sukupolviin ulottuva ratkaisu omiin käsiin.

Hulkko vetosi perinteiseen kristilliseen ihmiskuvaan, josta Jeesus itse antoi esimerkin. Lapsen elämä on pyhä ja hänen arvonsa ehdoton. ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.” Lapsella on jäsenyys Jumalan valtakunnassa (Mark. 10:14). ”Heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.” Lapset ovat esikuvana oikeasta suhteesta Jumalaan, Isään. ”Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 18:3, 5, 10). Kun lapsen elämä asetetaan näin korkealle, maailmassa ei ole mitään siihen rinnastettavaa.

Tästä lasta arvostavasta ihmiskuvasta nousee itsestään selvänä lapsen oikeus elämään, olemassaoloon, vanhempiin, kotiin ja kasvatukseen, jotka kytkeytyvät saumattomasti avioliittoon. Ja tämä ei koske pelkästään jo hedelmöitynyttä munasolua, josta elämän katsotaan kohdussa alkavan. ”Siellä, missä elävä kristillisyys on vaikuttanut ja vaikuttaa, on aina lapsirikkaita koteja ja samalla onnellisia avioliittoja”, alustaja lausui.

Ongelmatilanteet on käsiteltävä tapauskohtaisesti

Kullervo Hulkko myönsi, ettei sellaisia sanoja kuin lapsirajoitus, säännöstely, ehkäisy tai perhesuunnittelu Raamatussa esiinny. Hän tulkitsi tämän professori Y. J. E. Alaseen vedoten niin, että jo keskustelu syntyvyyden rajoittamisesta on tahra avioliiton etiikassa. Alustaja nosti esiin Heprealaiskirjeen kehotuksen: ”Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee siveettömät ja aviorikkojat” (Hepr. 13:4). Hän viittasi myös Augustinukseen, joka piti muinaisen Rooman syntyvyyden laskua kulttuurin rappeutumisen merkkinä.

Roomalaiset harjoittivat perhesuunnittelua yhtä brutaalisti kuin Egyptin farao aikanaan. Rajatakseen heprealaisten voimakasta lisääntymistä farao antoi kätilöille käskyn tappaa välittömästi vastasyntyneet heprealaisten poikalapset (2. Moos. 1:16). Roomalaiset puolestaan jättivät ei-toivotut lapset yksinkertaisesti vain heitteille. Kristityt keräsivät ne sitten huostaansa – niin elävät kuin kuolleet. Rooman katakombeissa onkin nähtävänä valtava määrä vauvojen hautoja. Kristittyjen arvot olivat siis erilaiset kuin valtaväestön, ja kristityt käytännössä myös toimivat arvojensa mukaan. ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä” (Room. 12:2).

Minkälaisin perustein lapsirajoitusta suosittaneet tahot olivat vuonna 1945 liikkeellä? Hulkko esitteli ne pääosin Heurlinin kirjasen pohjalta, kuten väestöpoliittiset, yhteiskunnalliset, sosiaaliset ja taloudelliset tekijät. Hän totesi itsekin, että varsinkin köyhien lapsiperheiden olot olivat usein surkeat. Hän tunnusti raskauden äidille aiheuttamat huomattavat rasitukset. Hulkko mainitsi naisasialiikkeen vaikutuksen, naisen aseman muutoksen yhteiskunnassa ja nosti esiin ”medisiinisen näkökohdan”, siis lääketieteelliset ja terveydelliset syyt. Se tosiasia, että äidin henki saattoi olla uhattuna, teki alustajan nöyräksi. ”Tässä on aihetta pohdintaan”, hän lausui. Hänen mukaansa äidin ja lapsen elämä ovat yhtä arvokkaita eikä kuoleman uhmaaminen ole oikein. Viimeisenä Hulkko mainitsi pelkän mukavuudenhalun. Kuviteltiin, että elämä on huoletonta ja terveys säilyy, kun ei aseteta kehoa kuluttaville synnytyksille alttiiksi. ”Tästä tilasta kykenee ihmiset herättämään yksin totuuden evankeliumi”, alustaja huomautti. Alustuksesta ei löydy ympäristön painetta, koulutusta, urakehitystä tai ekologisia tekijöitä, seksuaalisuus- ja kauneusihanteista puhumattakaan. Kysymys on arvovalinnasta. Maallisten arvojen rinnalla lasten oikeus elämään osoittautuu köykäiseksi.

Kullervo Hulkko arvosteli myös ehkäisyvälineiden käyttöä ja pohti sukupuoliyhteydestä pidättäytymistä. Hän päätyi siihen, ettei sukupuolielämää tarkoitettu yksin lasten synnyttämistä varten. ”Se on myös aistillisen rakkauden korkein ilmaus.” Sukupuoliyhteys merkitsee myös aviopuolisoiden henkisen yhteyden lujittamista. ”Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voisitte keskittyä rukoukseen: palatkaa sitten taas yhteen” (1. Kor. 7:5).

Kaiken tämän jälkeen Kuivaniemen kirkkoherra Kullervo Hulkko kysyi: ”Mitä elävän kristillisyyden ja hyvän omantunnon näkökulmasta sanomme kaikesta tästä?” Hän vastasi: ”Lapsirajoitus on vastoin Raamattua ja hyvää omaatuntoa. Jeesuksen avioihanne on Jumalan valtakunnan jäsenten ihanne. – – Niin kuin emme saa tehdä avioeroa kristitylle luvalliseksi emme myöskään lapsirajoitusta.” Hulkko muistutti, että ongelmatilanteissa kysytään sielunhoitajalta kärsivällisyyttä ja herkkää korvaa, varsinkin kun kysymyksessä on äidin henki. Tällaiset asiat on harkiten käsiteltävä tapaus tapaukselta.

Elämän pyhyys avaa näköalan kristinuskon ydinasiaan

Koska ”kokous yhtyi alustuksessa esitettyihin ajatuksiin”, voidaan vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielteisyys pelkistää seuraavaan: 1) Avioliitto on Jumalan luomisjärjestyksen mukaan miehen ja naisen välinen liitto, jonka varsinaisena tehtävänä on suvun jatkaminen. Tähän luomistapahtumaan Jumala kutsuu yhteistyökumppanikseen äidin ja isän. 2) Koska lapsi on Jumalan luomisteko, Herran lahja, ja lapsen arvo Jeesuksen mukaan ehdoton, uuden elämän syntyminen on alusta lähtien pyhä tapahtuma, johon ihminen ei saa puuttua.

Tällainen uskonkäsitys rakentuu Jumalan oman sanan, kristikunnan vuosituhantisen Raamatun tulkinnan, Martti Lutherin käsityksen sekä lestadiolaiskristittyjen omien elämänkokemusten varaan.

Onko vuoden 1945 jälkeen tullut jotakin sellaista uutta tietoa ja oivallusta, joka olisi saanut vanhoillislestadiolaiset muuttamaan kantaansa? Kun SRK:n myöhemmissä kokouksissa 1960- ja 1970-luvulla palattiin ehkäisykysymykseen, vastaus oli toistuvasti sama: pidetään kiinni siitä, mitä asiasta on aikaisemmin lausuttu. ”Tässä on kysymys taistelusta Jumalan luomisjärjestystä ja ensimmäistä uskonkappaletta vastaan” (vsk:n ptk. 3.7.1965). ”Perhesuunnittelu kaikissa muodoissaan edellyttää luopumista kristillisen kirkon ensimmäisestä uskokappaleesta” (vsk:n ptk. 29.6.1974).

Vanhoillislestadiolaisille ehkäisykielteisyys ei ollut vain avioliiton etiikkaan kuuluva asia, vaan myös luovuttamaton opillinen kysymys, joka kytkeytyy ensimmäiseen uskonkappaleeseen. Uskonko todella, että ”Jumala on minut ja kaikki olennot luonut, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit, ja että hän nämä vielä pitää voimassa” (Luther)?

Jos uskon, tämä merkitsee sitä, että ihminen ei ole syntynyt sattumalta. Toisin kuin eläimet ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ainutkertaisen arvokkaaksi, ja siksi ihmisen elämä on pyhää. Elämän pyhyys avaa syvimmältään näkymän koko kristinuskon ydinsanomaan. Jumala ei antanut Poikaansa kuolemaan sattumanvaraisen kehityksen seurauksena syntyneiden olioiden, vaan ainutkertaisen arvokkaiden, Jumalan kuvaksi luotujen ihmisten vuoksi. Sanoma rististä on mieletön, jos ihmisarvo ei ole ehdoton. Tämä kannattaa tiedostaa myös tänä Charles Darwinin (1809–1882) syntymän 200-vuotisjuhlavuonna.

Ehkäisykielteisen näkemyksen ymmärtäjien ja tukijoiden joukon harvenemiseen on useita syitä.

Kristillisen kulttuurin vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut. Ratkaiseva taite arvomaailman muutoksessa tapahtui vuonna 1970, jolloin nykyinen vapaa aborttilaki astui voimaan. Abortti ei tule koskaan olemaan neutraali lääketieteellinen toimenpide. Se nostaa esiin erilaisten ihmiskäsitysten ja arvojen ristiriidat.

Ehkäisyn lopputulos on sama kuin abortin: estää uuden elämän syntyminen. Tämä tapahtuu vain varhaisemmassa vaiheessa.

Avoliitot ja lyhytikäiset parisuhteet, joissa ehkäisy on jo turvallisuussyistäkin osa arkipäivää, ovat syrjäyttäneet yhä enenevässä määrin avioliiton. Lapset vaativat rakkautta, vastuuntuntoa ja sitoutumista. Myös luterilainen kirkko on mukautunut yleiseen mielipiteeseen. Laajat herätyskristillisetkin piirit ovat hyväksyneet perhesuunnittelun.

Vanhoillislestadiolaisten mielestä tilanne on vakava aina silloin, kun tietoisesti hylätään Jumalan oma sana. Ja tämä tapahtuu vain sen vuoksi, ettei Jumalan käskyn katsota koskevan enää valistunutta nykyihmistä. Ihminen kuvittelee, että on turvallisempaa valita ihmisviisauden keinoin laaditut skenaariot kuin luottaa Jumalan omaan jo alussa ilmoitettuun suunnitelmaan ihmiskunnan tulevaisuudesta.

Kansantaloustieteilijä Lauri O. af Heurlin lausui 1945 kirjasensa päätteeksi profeetalliset sanat: ”Se aika, jolloin lapset syntyivät ’Herran lahjoina’, on ollut ja mennyt, ja mitä mieltä kukin niistä ajoista haluaakin olla, varmaa vain on, että ne eivät koskaan enää palaa” (1945, 42). Siltä näyttää. Vanhoillislestadiolainen liike jää ehkäisykielteisessä kannassaan todennäköisesti yhä yksinäisemmäksi saarekkeeksi, ”merkiksi, jota vastaan sanotaan” (Luuk. 2:34).

Historiasta tiedämme, että Raamatun ihmiskuva on alusta lähtien haastanut ympäröivän yhteiskunnan. Kaikkina aikoina se on joutunut vastarintaan tämän maailman kulttuurin kanssa. Miksi nyt elettäisiin poikkeuksellisia aikoja?

”Joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä”, Jeesus lupaa (Matt. 16:25).

Seppo Lohi”

(SRK:n johtokunnan julkistama teksti julkaistu yllä muuttamattomana. SRK:n omilta sivuilta julkilausuma poistettiin helmikuussa 2011.)

Lue lisää:

Ex vl-isä: Paine suureen perheeseen on säälimätön. Kotimaa24 6.9.2011.

Herpert: Lohen perustelut opillisesti kiistanalaisia

Emme elä paratiisillisessa tilassa

Maria: En alkaisi tätä rumpaa uudestaan

Minä uskon Jumalaan, Isään (alustus julkaistu myös Mopin palstalla; poistettu SRK:n sivuilta Internetistä helmikuussa 2011.)

Korpijaakko: Puhe murhasta kääntyi puheeksi seksin pyhyydestä ja sukusolujen oikeuksista

Topi Linjama: Kolme tai neljä näkökulmaa ehkäisykieltoon

TV:n Suomi-Express-dokumentti ehkäisykiellosta

Ihmisoikeusliiton taustamuistio: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia.  4.3.2009.

Paavi lieventää kantaansa kondomeihin. Helsingin Sanomat 20.11.2010.

Peltonen: Hännisen hattutemppu: synti muutetaan ei-synniksi

Poliitikot: ehkäisykielto ongelmallinen ihmisoikeuksien todellisen toteutumisen näkökulmasta.

Mopin palstan keskustelu Seppo Lohen alustuksesta.

Antti Ämmälä:  Uskonnon rooli perhesuunnittelussa hiipuu. Helsingin Sanomat 17.4.2010.

15 kommenttia

Kategoria(t): ban of birth control, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, historia, isyys, kannanotot, katolinen kirkko, kiellot, kontrollointi, lapset, lisääntyminen, luomiskertomus, miehen asema, naisen asema, normit, norms, opilliset kysymykset, paavi, painostaminen, perhe, Raamatun tulkinta, retoriikka, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syntilista, tasa-arvo, vallankäyttö

SRK:n vuosikokous 27.6.2009: johdossa edelleen vain miehiä


Vuosikokous

Vuosikokous 27.6.2009

”SRK:n Suviseurat Oripäässä 26.-29.6.2009.  Tiedote.

Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen vuosikokous Kanta-Loimaan kirkossa 27.6.2009

SRK:n vuosikokous on kaikkien Suomen rauhanyhdistysten tärkein yhteinen kokous, jossa käsiteltiin mennyt toimintavuosi ja luotiin katsaus tulevaan toimintavuoteen 2010.

Johtokunnan jäsenistä on erovuorossa vuosittain neljännes.

Tänä vuonna erovuorossa olleet Alpo Isotalus, Viljo Juntunen, Hannu Kallunki, Kimmo Puolitaival, Ilpo Saukkonen ja Pentti Saulio valittiin uudelleen jatkamaan johtokunnan jäsenen tehtävässä. Kimmo puolitaival PääHannu kallunki Pää

 Pentti saulio Pää

 Myös julkaisujen toimitusneuvoston jäsenistä vuosittain erovuorossa on neljännes. Vuonna 2009 erovuorossa olleet Erkki Piri ja Antti Saari valittiin uudelleen julkaisujen toimitusneuvostoon.Erkki Piri pää

 Henkilövalinnoista käytiin vuosikokouksessa vilkas keskustelu.

Kokousedustajien puheenvuoroissa esille nousivat toiveet sukupuolen ja alueellisuuden perusteiden huomioimisesta niin SRK:n johtokunnan kuin julkaisujen toimitusneuvoston henkilövalintoja suunniteltaessa. Perinteisesti kristillisyyden johtotehtävissä ovat toimineet miehet.

Rovaniemen rauhanyhdistyksen edustaja Johannes Ahola kysyi: ”Eikö sisarille löydy sijaa johtokunnan toiminnassa?”

Ahola toi puheenvuorossaan esiin myös huolen siitä, onko vanhoillislestadiolaisten naisten roolista väärä kuva sekä liikkeen sisällä että ulkopuolella.

Lauri Mätäsaho [po. Mehtätalo] Joensuusta kertoi omassa paikallisyhdistyksessään käydystä keskustelusta mahdollisuudesta valita naispuheenjohtaja johtamaan yhdistystä.

Julkaisujen toimitusneuvoston osalta nousi esille toimijoiden alueellinen keskittyminen Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle. Helsingin rauhanyhdistyksen edustaja Jukka Palola esitti tulevaisuuteen suuntaavan toiveen julkaisujen toimitusneuvoston kokoonpanon tasaisemmasta alueellisesta edustuksesta. Kajaanin rauhanyhdistyksen edustaja Markku Halonen kannatti sukupuolen ja alueellisuuden huomioimista henkilövalinnoissa ajatuksella: ”Nyt olisi tilaisuus avata ovia.”

Kokouksen lopuksi todettiin, että käyty keskustelu oli rakentavaa.

Vuoden 2010 tilintarkastajiksi valittiin edelleen Yrjö Trög, Seppo Tervo ja Arvo Pyykölä. Varatilintarkastajiksi valittiin edelleen Olavi Myllylä, Arto Pelttari ja Heikki Hurtig.

Vuoden 2010 talousarvioesitys ja sen perustelut hyväksyttiin SRK:n talouspäällikkö Jaakko Tahkolan tekemän vertauslukukorjauksen sekä johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittosen palkkauskuluja selventäneen puheenvuoron jälkeen.Voittonen pää

Liperin suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Jorma Hoppa toi vuosikokoukseen vuodelle 2010 suunniteltujen suviseurojen tervehdyksen. Hoppa toivotti kokousväen tervetulleiksi tulevan vuoden suviseuroihin Pohjois-Karjalan viljaville pelloille suviseurojen tunnukseksi valitulla Isä meidän -rukouksen säkeellä ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.”

Ylimääräisenä asiana kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin SRK:n johtokunnan esitys kiinnitysten hakemisesta ja panttaamisesta. Kiinnitykset ja panttaukset liittyvät uusien toimitilojen rakennushankkeeseen.

Suviseuratiedotus / Riikka-Maria Saukkonen

Kuvia vuosikokouksesta löytyy Suviseurojen nettisivujen kuvapalvelusta.”

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoivat  Suviseuratiedotus 27.6.2009 ja Kapu.

Lue lisää:

Lucas:  Alinta kastia ovat naiset ja lapset (Johanna Hurtigin näkemykset, pohjautuen Virpi Hyvärisen haastatteluun Kirkon tie -lehdessä.)

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

SRK:n vuosikokous 2010: päätöksentekijät yksinomaan miehiä

Kolme miestä

*   *    *

16 kommenttia

Kategoria(t): johtokunta, julkaisutoiminta, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, tasa-arvo, vallankäyttö, yhteisö