Avainsana-arkisto: Paavali

Mun psalmia (1)


Veljet ja sisaret, entisetkin, ja muut etniset!

Sillä kussa paljo viisautta on, siinä on myös paljo mielikarvautta; ja joka lisää ymmärrystä, hän lisää myös vaivaa. [Saarn. 1:18]

saint-jerome_1PTätä ei välttämättä kannata lukea sinun, jos olet uskovainen ja haluat pitää tiukasti kiinni käsityksestäsi, että ”me uskomme niin kuin on aina ennenkin uskottu, Raamattuun perustuen”. Lue koko artikkeli…

Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): avioliitto, äitiys, ban of birth control, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, epäilykset, Jumalan sana, kiellot, kristinoppi, kuuliaisuus, lähihistoria, lisääntyminen, luterilaisuus, miehen asema, naisen asema, naiseus, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, Paavali, puhujat, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syyllisyys, uskon perusteet, väkivalta

Kristusta kirkastetaan piispan facebookissa


Mitä on evankeliumi? Luther kirjoitti evankeliumista Galatalaiskirjeen selityksessä: ”Tosi evankeliumi on tätä: Teot tai rakkaus eivät ole uskon kaunistus eivätkä täydellistymä, vaan usko sinänsä on Jumalan lahja ja vaikutus ihmisen sydämessä.

Puheenvuoroja kristiuskon peruskysymyksestä Tampereen piispa Matti Revon facebookissa. Yli sata puheenvuoroa sisältävä keskustelu päättyy Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): armo, armoneuvot, bans, elämäntapa, erehtymättömyys, evankeliumi, harhaoppi, hengellisyys, identiteetti, identity, Jumalan sana, käskyt, kiellot, kristinoppi, kuuliaisuus, luterilaisuus, normit, norms, opilliset kysymykset, pelastus, pelko, pelot, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, Rippi, seurakuntaoppi, synnit, syntien anteeksiantamus, syntilista, syyllistäminen, syyllisyys, totteleminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys

Voiko uskovainen erota puolisostaan?


Rauhanyhdistyksillä opetetaan avioliiton olevan kuolemaan saakka kestävä side, jota ihminen ei saa missään olosuhteissa purkaa.  Raamattu ja Paavalin opetukset avioliitosta poikkeavat SRK:n hengen mukaisesta opetuksesta oleellisesti.

Paavalin mukaan avioliitto voidaan purkaa

Yhdeksi syyksi riittää Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, avioliitto, bans, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, harhaoppi, hengellinen väkivalta, ihmisoikeudet, insesti, isyys, johtajat, johtokunta, kannanotot, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, lakihengellisyys, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, opilliset kysymykset, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, retoriikka, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, tuomitseminen, vallankäyttö, väkivalta

Wanted: Paavali rauhanyhdistykselle!


Lestadiolaisuudessa pitäisi tapahtua sama suuri käänne, minkä Paavali teki aikanaan kristinuskolle. On tehty suuri erehdys, kun nyky-lestadiolaisuudesta on tehty ”etnistä” kasvatuskristillisyyttä.

Paavali irrotti kristinuskon sen juutalaisesta perinteestä ja avasi uskon universaaliksi koko maailmalle. Lue koko artikkeli…

6 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, alueelliset erot, armo, ateismi, elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, evankeliumi, hengellisyys, identiteetti, identity, kasvatus, kiellot, kirkko, lakihengellisyys, normit, norms, omatunto, Paavali, Raamattu, uskon perusteet, uskontokritiikki, vastuullisuus, yhteisö

Kristityn vapaudesta – Hannu Vapaavuoren saarna Huopalahden kirkossa


Kirkkoherra Hannu Vapaavuori saarnasi syksyllä Huopalahden kirkossa kristityn vapaudesta. Hän puhui kristillisyyden keskeisestä asiasta. Saarna pani kuulijan mietteisiin ja oli niin mieleenjäävä, että pyysimme sen julkaistavaksi. (Evankeliumiteksti ja saarna alempana, Hannu Vapaavuoren kuvan alapuolella.)

Vapaus on kristityn ominaisuus, tuntomerkki. Uskovana tuntee itsensä vapaaksi. Ihminen vapaimmillaan. Niinkö?

– Vapaus on kristittyjen erityinen lahja, josta on pidettävä huolta. Se on myös kristityn tuntomerkki, muistutti myös arkkipiispa Jukka Paarma  suviseuroissa 2009. Hän viittasi Paavaliin, joka opetti galatalaisille: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen” (Gal.5:1).

Toisin kuin tässä meidän yhteiskunnassamme,  Jeesuksen radikaali vapausnäkemys ei perustu vahvemman vapauteen. Päinvastoin, vahvemmalle ja parempiosaiselle kristitylle  lankeaa Jeesuksen opetuksen mukaan velvoite edistää heikomman kanssaihmisen vapauden toteutumista.

Toisen vapautta ja vapaata uskomista voivat rajoittaa monenlaiset asiat, kuten esimerkiksi pelko, alistaminen, köyhyys, yksinäisyys, sairaus, vanhuus, tai syntyminen vähemmistöön. Tai vaikkapa psyyken rakenteesta ja kasvuympäristöstä  johtuvat piirteet, jotka voivat altistaa ihmisen esimerkiksi väkivaltaiseksi tai alistuvaksi, tai johtaa hänet jonkin riippuvuuden orjaksi. Ihmisen vapautta voi rajoittaa myös pelko joutumisesta painostetuksi ja uhatuksi.

Vielä tätäkin tärkeämpää on, että kristittyinä voisimme oivaltaa, että yhteisölliset valta-asetelmat voivat sisäistyä osaksi myös yksilön omaa toimintaa ja identiteettiä. Silloin ihminen on itse asiassa tietämättään epävapaa ja rajoittaa itse potentiaaliaan ulkoapäin ohjautuvasti, edes ymmärtämättä sitä itse.

On heikkouksia, jotka rajoittavat elämistä aidosti vapaana ihmisenä ja tulemista siksi mikä voisi olla, ja miksi Jumala kyseisen ihmisen tarkoitti. Jeesus opetti, että vahvemman lähimmäisen velvollisuus on auttaa ja rohkaista heikompaa. Näin kanssakäymisessämme pääsisi toteutumaan armollisuus ja rakkaus. Ehkä edes joskus?

Samasta teemasta on kirjoittanut myös Topi Linjama Kalevassa ja blogissaan, tarkastellen kysymystä vanhoillislestadiolaisen yhteisön ja opetuksen näkökulmasta. ”Missä on hierarkiaa ja pelkoa, käy helposti niin, että vain vahvat ja rohkeat saavat oikeutta.”

Linjaman mukaan  vahvojen valtaan on pohjimmiltaan syynä se, että uskovaisten yhteisö, seurakunta, on kohotettu kuuliaisuuden ja uskomisen kohteeksi.  Sitä valvoo rauhanyhdistyksen hienosyinen, hierarkkinen vahvemman valta -järjestelmä.  Arkaa sielua ja uskomista varjostaa muiden pelko, eikä omia ajatuksiaan rohjeta esittää julki.

Samaan vapauden puuttumiseen on viitannut usein myös Vuokko Ilola blogissaan: ”Mitenkähän pitkä matka on oikeasti vapaaseen keskusteluun, kun tähän asti pelkkä kriittinen, kyseenalaistava ja epäilevä ajatuskin vl-opetusta kohtaan on ollut syntiä  …tosi moni vl on jo ajatustasolla lukkotilanteessa, saati että uskaltaisi puhua ääneensä asioista, puhumattakaan netissä kirjoittelusta, nikillä tai ilman.”

Ihmiset mieluummin alistuvat vaikenemaan kuin sanovat ääneen omia ajatuksiaan ja ottavat riskin joutua painostetuksi. Tässä tilanteessa ei kristityn vapaus tietenkään toteudu.

Mutta Paavali varoittaa tekemästä “tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan.” (Gal 2:1, 11-21.)

Vahvemman oikeudella voidaan heikompi nujertaa ja naamioida menettely hengelliseksi  ”hoitamiseksi”, ”seurakunnan rakkaudeksi”. Rankimpia menettelyjä on epäuskoiseksi julistaminen ja  uskovaisten yhteisön ulkopuolelle sulkeminen ”rakkauden” nimissä. ”Sitominen syntiin” on vapauden riisto.

– Yhteisö voi pahimmassa tapauksessa viedä jäseneltään miltei kaiken, minkä varaan hän on elämänsä rakentanut, toteaa Linjama.”Kun yhteisön lisäksi voidaan sulkea taivaan portit, panokset ovat kovat.”

Kristityn on kysyttävä itseltään: Mitä voin itse tehdä toisen vapauden hyväksi. Mitä voin tehdä jotta kristityn vapaus toteutuisi omassa lähipiirissäni.

(Matias)

*    *     *

Kirkkoherra Hannu Vapaavuoren saarna, 18. sunnuntai helluntaista 26.9.2010, 1 vk  (kuva: Esko Jämsä)

Evankeliumi  Luuk. 14: 1-6

Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: »Onko sapattina lupa parantaa vai ei?» He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: »Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?» Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

Saarna

”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina Näin alkaa Yhdistyneitten kansakuntien vuonna 1948 hyväksymä Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ensimmäinen artikla. Vapaus on ihmisoikeuksista tärkein, jos jotain voi päätellä siitä, että se nostetaan etusijalle YK:n julistuksen kolmessa ensimmäisessä artiklassa.

Mitäs tämä vapaus sitten oikein on? Kaikki tahtovat olla vapaita, mutta mitä se tarkoittaa?

Tarkoittaako se sitä, miltä se kuulostaa, että vapaa ihminen saa tehdä mitä haluaa, olla niin kuin taivaan lintu, tai niin kuin Ellun kana, lintu sekin, jolla ei ole mitään rajoja ja esteitä? Kukaan ei kiellä eikä käske, voin mennä ja tulla, ottaa ja antaa niin kuin tahdon. Jos meiltä yhtäkkiä kysytään, mitä on vapaus, niin saatamme vastata jotain tuollaista.

Filosofit, poliitikot, taloustieteilijät ja jopa teologitkin puhuvat vapaudesta eri näkökulmista. Vapautta tai vapauksia on monenlaisia. Sananvapaus, liikkumisen vapaus, uskonnonvapaus ja monet muut vapaudet, jotka periaatteessa mielellään suodaan jokaiselle, ja jotka on suhteellisen helppo myös toteuttaa jokaisen ihmisen kohdalla, jos niin halutaan.

Hyvin nopeasti alkavat kuitenkin hälytyskellot soida, jos lähdemme tavoittelemaan täydellistä vapautta, joka koskisi samalla tavalla jokaista ihmistä. Eihän kenelläkään voi olla täyttä vapautta. Täydellinen vapaus ajaisi koko yhteiskunnan nopeasti kaaokseen. Tietyn rajan ylitettyään vapaus sen todella tekeekin. Periaatteessa vapautta saattaa olla kaikilla yhtä paljon, mutta kaikki eivät kykene sitä käyttämään samalla tavalla.

Jos minä olisin vahva, nokkela, taitava ja älykäs, siis kaikin puolin huippulahjakas, voisin käyttää vapauttani aivan toisella tavalla, kuin joku toinen, jota ei olisi varustettu samanlaisilla lahjoilla. Minun vapauteni tekisi nopeasti tuon toisen ihmisen vapauden täysin tarpeettomaksi, koska minun vapauteni rajoittaisi hänen vapauttaan eikä hän voisi sitä käyttää.

Vahvemman vapaudella ottaisin, mitä tahtoisin, ja jättäisin tuolle toiselle sen, mitä jättäisin, jos jotain jättäisin. Jos olisin vapaa, veisin heikommalta hänen maansa ja mantunsa, jos hänellä sellaisia olisi, tai ainakin hän paitansa ja puuronsa, jos minulla sattuisi olemaan nälkä ja kylmä.

Vahvimman vapaus on vapauden irvikuva

Täydellinen vapaus tehdä mitä huvittaa, on eläinten vapautta, vahvimman vapautta, terveimmän, voimakkaimman ja viekkaimman vapautta. Näinhän me ihmiset kyllä usein toimimme. Me käytämme usein nimenomaan juuri tuota eläinten vapautta, vahvimman vapautta, usein enemmän tai vähemmän peitellysti, jos suinkin voimme. Luovumme siitä vain, jos on aivan pakko, tai sitten silloin, kun siitä on meille jotain hyötyä.

Tällaisena vapaus on kaiken pahan alku ja juuri, ja se kyllä näkyy tässä meidän kauniissa maailmassamme.

On tärkeätä ymmärtää, että edellä kuvattu vapaus on vapauden irvikuva. Kun YK:n julistuksessa puhutaan vapaudesta, sillä ei tarkoiteta vahvimman vapautta, vaan nimenomaan kaikkein heikoimman vapautta ja oikeuksia.

Kun Raamatussa puhutaan vapaudesta, se sisältää usein selkeitä rajoja ja ehtoja. Apostoli Paavali kirjoitti korintilaisille: Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi. (1. Kor. 9:19.) Hän käytti ehdotonta vapauttaan palvellakseen muita.

Roomalaisille hän kirjoitti: Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu — Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. (Room. 13. 7,8) Kristitty on vapaa kaikesta, mikä estää häntä rakastamasta lähimmäistä ja toimimasta hänen hyväkseen.

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu samasta asiasta oikeastaan paljon ymmärrettävämmin. Yksinkertaisella esimerkillä hän osoittaa, että kaikkinaiset säännöt kumoutuvat, kun on kysymys toisen ihmisen tai jopa kaivoon pudonneen eläimen auttamisesta. Hän ei kyllä välttämättä kehota meitä laittomuuksiin ja anarkiaan omien tulkintojemme perusteella.

Hän osoittaa sen, että lait ja säännökset, jotka eivät edistä lähimmäisen parasta ja yhteistä hyvää, ovat vääriä. Kristityn vapaus on vapautta taistella tällaisia lakeja vastaan.

Martti Luther kirjoitti kirjasessaan Kristityn vapaudesta kaksi teesiä: Kristitty ihminen on kaikkien asioiden Herra, täysin vapaa eikä kenenkään alamainen. Ja: Kristitty ihminen on kaikkien palvelija, itsensä täysin toiselle antava, kaikkien alamainen.

Nämä teesit näyttävät olevan täydellisessä ristiriidassa keskenään. Kuvatessaan näin kristityn ihmisen, Luther tulee minun mielestäni kuvanneeksi Jumalan. Jumalahan on tuollainen, kaikkien asioiden Herra eikä kenenkään alamainen. Kuitenkin hän Jeesuksessa Kristuksessa tuli kaikkien palvelijaksi, antoi itsensä täysin toisille ihmisille.

Kristus on vapauttanut meidät synnin, kuoleman ja pahan vallasta

Luther sanookin samassa kirjoituksessaan: Niinpä Kristuskin, vaikka oli kaikkien asioiden Herra, syntyi vaimosta ja alistui lain alaiseksi. Hän oli samalla kertaa vapaa ja orja; hänellä oli samalla kertaa Jumalan ja orjan muoto.

Kaikki ihmiset syntyvät vapaina, sanotaan YK:n julistuksessa. Se on hieno ajatus ja päämäärä, siihen on pyrittävä. Kristillisessä kasteessa vapaus vielä vahvistuu. Kastettavalle luvataan, että Jumala on Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden vapauttanut hänet synnin, kuoleman ja pahan vallasta.

Vapaina kristittyinä meidän pitää kuitenkin vielä täydentää YK:n julistusta jatkamalla, että jokaisella ihmisellä on oikeus myös kuolla vapaana, synnin kuoleman ja pahan vallasta vapautettuna. Kristus lahjoittaa tuon vapauden jokaiselle, joka häneen uskoo.

Siksi jokainen, joka häneen uskoo, on täysin vapaa ja kaikkien herra. Ja siksi jokainen joka häneen uskoo, on myös kaikkien palvelija ja alamainen. Siihen vapauteen jokaisella ihmisellä on oikeus syntyä, siinä elää ja siinä kuolla, iankaikkisen Jumalan yhteydessä, Kristuksen tähden.”

 

*     *      *

Lisää aiheesta:

Arkkipiispa: Neljä kipupistettä

Pekka Asikainen: Nyt olisi aika toimia

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

Galatalaiskirje: Riita ruokapöydässä kuuluu tänne asti

Herpert: Armo vapauttaa elämään Kristuksessa

Vuokko Ilola: Kun jo ajatus on syntiä…

Vuokko Ilola: ”Sun ristis olkoon ainoa mun matkallain tienviittana.”

Juho Kalliokosken kokemukset: laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko (Kaleva 29.5.2010)

M. T.: Eroon hengellisestä väkivallasta

Puhuja rauhanyhdistyksellä: “Olet noussut Jumalanvaltakuntaa vastaan!”

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

U.T.: Paavali: lakihengellisyys on ylpeyttä

Jätä kommentti

Kategoria(t): eettisyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankeliumi, hartauskirjoitukset, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, Jumala, kristinoppi, normit, omatunto, opilliset kysymykset, Paavali, sananvapaus, seksuaalivähemmistöt, spiritualiteetti, syrjintä, tasa-arvo, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta

Martti Nissinen: On väärin käyttää Raamattua samasukupuolisten parisuhteiden ja heidän perheidensä tuomitsemisessa


Raamatun tekstit eivät sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta eivätkä siihen perustuvista parisuhteista, totesi  Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan preofessori Martti Nissinen kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa 24.10.2010 (Raamattu ei käytä valtaa).

Nissinen on osoittanut tutkimustyössään, että  Raamatun homoseksuaalisuutta sivuava aineisto on hajanainen ja sattumanvarainen. Niistä Raamatun teksteistä, joissa homoseksuaalisuutta on sivuttu, ei muodostu asiallista kokonaisuutta, jonka mukaan voitaisiin johtaa oman aikamme kristittyjen ratkaisuja kysymykseen samasukupuolisten parisuhteiden ja perheiden asemasta kirkossa.

 Homoseksuaalisuutta käsittelevät kohdat esiintyvät Raamatussa vain sivuteemoina ja ovat sidoksissa oman aikansa yhteiskuntaan ja senaikaisiin käsityksiin, kuten miesten ja sukujen tai heimojen välisiin valta- ja kunniakysymyksiin.  Näihin seikkoihin on kiinnitettävä erityistä huomiota, kun näkemyksiä homoseksuaalisuudesta perustellaan Raamatun arvovallalla.
 
Yksittäiset  homoseksuaalisuutta koskevat viittaukset Raamatussa kasvavat Nissisen mukaan oman aikansa patriarkaalisen yhteiskunnan arvoista: mieskunnian menetys, eli miehen alistaminen toisen miehen toimesta naisen asemaan oli sen ajan yhteiskunnassa se kaikkein loukkaavin ja kauhistavin asia.
Raamatussa ei siis suinkaan kerrota vastuullisesta homoseksuaalisesta parisuhteesta, vaan väkivallalla nöyryyttämisestä ja toisaalta irstailusta, joka on tuomittavaa, oli sitten kyse homoista tai heteroista.
”Raamatun tekstit viittaavat samaa sukupuolta olevien suhteita kuvatessaan aina kokonaan muuhun asiaan kuin mistä nyt keskustellaan”, Nissinen on todennut  teoksessa Synti vai siunaus (2003).
Esimerkiksi Vanhan testamentin kyseisessä kertomuksessa ”Sodoman miehet eivät olleet homoja vaan rasisteja”. Joukkoraiskaus oli tapa häpäistä muukalaiset. Vastaavia tapauksia löytyy historiasta muualtakin.

Nissinen, joka on kansainvälisesti tunnettu Raamatun historian tutkija ja erikoistunut Raamatun ajan seksuaalietiikkaan, toteaa Helsingin Sanomissa,  että  kukaan ei pysty tukeutumaan Raamattuun tekemättä sen tekstien kohdalla aina valintoja ja tulkintoja. ”Raamattu ei käytä valtaa, vaan valtaa käyttävät aina ihmiset omien valintojensa ja tulkintojensa pohjalta”, hän toteaa. Raamatun tekstit eivät kuitenkaan anna oikeutta käyttää sitä lyömäaseena sukupuolisia vähemmistöjä vastaan.

Artikkelissaan Seksuaalimyönteinen Raamattu (2003) Nissinen on todennut, että nykyihminen lukee Raamattua usein varsin seksuaalikielteisin silmälasein. Silmälasit johtuvat juutalaisen ja länsimaisen kulttuurin erilaisuudesta sekä eräiden antiikin kulttuurista ammentaneiden kirkkoisien luomista tulkintamalleista, jotka eivät alkuunkaan ole pohjautuneet Raamattuun.

Teoksessaan Homoerotiikka Raamatun maailmassa (1994)  Nissinen on korostanut, että raamatullinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen edellyttää myös muihin Raamatun kohtiin tutustumista, erityisesti teksteihin, jotka koskevat rakkauden, vastuun ja seksuaalisuuden välistä suhdetta sekä syrjittyjen ihmisten asemaa. Myös samasukkupuolisille pareille kuuluu kirkossa oikeus pysyvän parisuhteen tuomaan läheisyyteen ja turvaan, joka on Jumalan lahja.

Seuraavassa prof. Nissisen Helsingin Sanomissa julkaistu kirjoitus.

Missä asiayhteydessä Raamattu puhuu homoseksuaalisuudesta?

”Mediassa on viime päivinä vedottu ahkerasti Raamattuun, viimeksi TV1:n A-talkissa 21.10. Raamattuun vetoavat erityisesti ne, jotka vastustavat samaa sukupuolta olevien parisuhteiden tunnustamista ja siunaamista.

Mitä Raamattu sitten tästä asiasta sanoo?

Sodoman miehet aikoivat joukkoraiskata kaupunkiinsa tulleet muukalaismiehet (1.Moos. 19). Mooseksen laissa kielletään toisen miehen miehuuden riistäminen anaaliyhdynnän keinoin eli ”niin kuin naisen kanssa maataan” (3.Moos.18:22; 20:13). Paavali puhuu sukupuoliroolien tietentahtoisesta vaihtamisesta (Room. 1:22-27) ja viittaa miespuolisiin elostelijoihin, jotka suomalaisessa käännöksessä tulkitaan ”miesten kanssa makaaviksi miehiksi”, vaikka alkukieli ei ole yksiselitteinen (1. Kor. 6:9).

Nämä tekstit eivät sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta eikä siihen perustuvista parisuhteista. Niitä siteeraamalla pysyvän parisuhteen solmineet, toisiaan rakastavat ihmiset rinnastetaan joukkoraiskaajiin ja irstailijoihin.

Tämä loukkaa ja häpäisee sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä syvästi.

Mieheksi ja naiseksi luominen (1. Moos. 1.27) on tulkittu samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kielloksi. Homot ja lesbot ovat toki Jumalan luomia naisia ja miehiä, mutta juuri luomisen perusteella heiltä halutaan kieltää osa Jumalan antimista, erityisesti pysyvän parisuhteen tuoma läheisyys ja turva.

Miksi ei toistella Jeesuksen väitettä: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten” (Mark. 2:23-28), tai Paavalin periaatetta, jonka mukaan kaikki käskyt tähtäävät samaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Room. 12:9)?

Näissä Raamatun teksteissä ihminen on tärkeämpi kuin lait ja järjestykset, joiden pitäisi palvella ihmisen parasta eikä erilaisuuteen tuomittujen diskriminointia.

Kukaan ei pysty tukeutumaan Raamattuun tekemättä valintoja ja tulkintoja. Raamattu ei käytä valtaa, vaan valtaa käyttävät ihmiset valintojensa ja tulkintojensa pohjalta.

Vallankäytöstään kantavat vastuun myös ne, jotka istuttavat oman käsityksensä homoseksuaalisuudesta Raamattuun ja kierrättävät sen Jumalan sanana takaisin.”

*      *      *

Martti Nissinen: Raamattu ei käytä valtaa. Helsingin Sanomat 24.10.2010, s. C13 , Mielipide.

(R.K.)

*      *      *

Lue lisää:

Arkkipiispa: Kirkon tuettava homoja ja homopareja. Kirkolliskokouksen avajaispuhe 8.11.2010. Kotimaa24 uutiset.

Synti vai siunaus. Homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta. Toim. Martti Nissinen ja Liisa Tuovinen. Kirjapaja 2003.

Efva: Jumalan laki?

Heikki  Hellman: Homous on vaikea asia. Helsingin Sanomat 12.8.2004.

Vesa Hirvonen. Homoseksuaalisuus ja luterilaisen kirkon oppi. Julkaisematon esitelmä.

Vesa Hirvonen: Näkökohtia rekisteröityjen parisuhteiden siunaamisesta. Teologinen Aikakauskirja 2/2007.

Joonas Josefsson: Rohkeutta homoseksuaalisuuden kohtaamiseen. Piispa Kari Mäkisen haastattelu. Kirkko ja Me 17.9.2009.

Pauli Juusela: Seksuaalinen erilaisuus. Vantaan Lauri 30.9.2003.

Juha Jämsä: Isä, joka on homo – homomiehen perhe ja vanhemmuus. Sosiologian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto 2003.

Emilia Karhu: Martti Nissinen: ”Homoudesta puhuttaessa unohtuu usein vastuullinen raamatuntulkinta”. Kotimaa24 13,3,2018.

Elina Korhonen & Jenni Lipponen: ”Me ollaan ihan tavallinen perhe” – opinnäytetyö naisparien vanhemmuudesta. Diakonia-ammattikorkeakoulu 2009.

Kari Kuula: Raamattu ja homoseksuaalisuus. Eksegeettinen ja raamattuteologinen selvitys Raamatun viittauksista homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. 2005.

Johanna Kuusniemi: Sateenkaarimessu – Seksuaalivähemmistöön kuuluvien kokemukset hengellisen elämän toteuttamisesta kirkossa ja Sateenkaarimessussa. Käytännöllisen teologian pro gradu –tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto 2005.

Risto Leppänen: Pappi ja Raamattu: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien suhde Raamattuun. Helsinki: Helsingin yliopisto 2010. (Väitöskirjatutkimuksessa on tunnistettu neljä erilaista raamattunäkemystä, joilla tutkimuksessa mukana olleet 22 pappia tulkitsevat Pyhää Kirjaa. Leppänen on itse vanhoilislestadiolaistaustainen pappi.)

Martti Mäkisalo: Kirkon vähemmistö puhuu seksuaalivähemmistöjen puolesta. Helsingin Sanomat 12.8.2004.

Martti Mäkisalo: Valheellisuus synti, ei homous? Kirkon homokeskustelulla on yhä vaikeuksia päästä irti Paavalista, vaikka monet muut Paavalin ohjeet jo ymmärretään aikansa tuotteiksi. Helsingin Sanomat 28.7.1997.

Krista Niemeläinen & Martta Virmakari: Naisparista lapsiperheeksi. Käsityksiä ja kokemuksia naisparien vanhemmuudesta Suomessa. Diakonia-ammattikorkeakoulu 2006.

Martti Nissinen: Homoerotiikka Raamatun maailmassa. Yliopistopaino 1994.

Martti Nissinen 1994. Seksuaalimyönteinen Raamattu. Teoksessa Haukattu hedelmä – Nuorten pappien seksuaalieettinen puheenvuoro. Toim. Kari Kopperi, Antti Kylliäinen, Terhi Paananen, Ari Tammi. Helsinki: Kirjapaja, 1994.

Parisuhdelain seuraukset kirkossa: piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle 2010. (Pohjana kirkolliskokouksessa käsittelylle keväälläja syksyllä 2010.)

Mikael Pentikäinen: homojen parisuhteille tasavertainen asema

Douglas Quenqua: Turned Away, He Turned to the Bible. The New York Times 14.9.2012.

Piia Johanna Rytilä: Paavi Johanna: Minulla ja vaimollani oli todellakin kirkkohäät. Kirkko ja Kaupunki 3.2.2017.

Samaa sukupuolta olevien avioliitto (Wikipedia)

Sateenkaariperheet päivähoidon ja koulun asiakkaina. Sateenkaariperheet ry. 2007.

Sinikka Pellinen (toim.): Homoseksuaalinen identiteetti ja kristillinen usko. Kirjaneliö 1997.

Kirsti Suoranta: Sukulaisuuden ja ydinperheen rakentuminen lastensa kanssa elävien naisparien sosiaalisissa verkostoissa ja puhetavoissa. Sosiologian pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto 2004.

Janne Toivonen: Kirkko ohjeistaa rukoilun homoparien kanssa. Helsingin Sanomat 12.11.2010.

Kari Tolppanen: Usko ja homoseksuaalisuus. Kotimaa24 7.1.2015.

Veera Visapää: Homomiehen tie isäksi on mutkia täynnä. Aviisi 6/2006.

43 kommenttia

Kategoria(t): arvot, avioliitto, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, historia, homoseksuaalisuus, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, Jumalan sana, kristinoppi, leimaaminen, luomiskertomus, normit, opilliset kysymykset, Paavali, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, seksuaalivähemmistöt, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, vallankäyttö

Topi Linjama: Olemmeko luterilaisia?


Topi Linjama on lukenut Lutherin Galatalaiskirjeen selitystä. ”Evankeliumin valheellista väärennöstä on tällainen opetus: meidät tosin vanhurskautetaan uskosta, mutta ei ilman lain tekoja.  Usko sinänsä on Jumalan lahja ja vaikutus ihmisen sydämessä.”

Hän vertaa vanhoillislestadiolaisuuden kuuliaisuuteen nojaavaa opetusta Paavalin aikaan, ensimmäiselle vuosi-sadalle. Juutalaisuuden perinteessä kasvaneet kristityt kiivailivat ympäri-leikkaamisnormin velvoittavuuden puolesta, mutta Paavali torjui sen jyrkästi. Linjama rinnastaa liikkeen tilan myös Lutherin aikaan 1500-luvulla, jolloin tämä katolilainen munkki taisteli vuosisatojen mittaan rakenneltujen paavien käskyjen ja kieltojen kumoamiseksi.  Topi Linjaman kirjoitus on viime vuosien selväsanaisimpia analyyseja Pohjolan kristillisyyden hengellis-opillisesta tilasta.

On surullista, että opillisesti yhtä painavia ajatuskulkuja ei ole julkisuudessa nähty vl-teologien kynästä. Puhuttelevina mieleen tulevat puheenvuorot on löydetty lähinnä nettikeskusteluista: useammista   Maalaispojan, Herpertin, Juho Kalliokosken, sekä Horsma Surulan & Rysanteemi Riemulan kirjoituksista. (Esim. tässä Herpertin  pohdintaa siitä, säilyykö usko kilvoittelemalla.)

Topi Linjama  jättää pohdittavaksi kysymyksen, ollaanko vanhoillis-lestadiolaisessa herätysliikkeessä luterilaisia.

*    *     *

”Martti Lutheria tituleerataan vanhoillislestadiolaisten seuroissa ”oppi-isäksemme”. Niinpä on turvallista lukea yhtä Lutherin pääteoksista, Galatalaiskirjeen selitystä (suom. Jukka Thurén, SLEY-Kirjat 2003). Suosittelen lämpimästi.

Galatalaiskirjeen pääpointtia Luther selvittää moneen otteeseen, esimerkiksi tähän tapaan (s. 111):

”Evankeliumin totuus on tämä: meidän vanhurskautemme tulee yksin uskosta, ilman lain tekoja. Evankeliumin valheellista väärennöstä on tällainen opetus: meidät tosin vanhurskautetaan uskosta, mutta ei ilman lain tekoja. Valeapostolit julistavat evankeliumia liittämällä siihen tämän ehdon. Samaa ovat opettaneet oman aikamme sofistit: on uskottava Kristukseen, usko on pelastuksen perustus; mutta usko ei vanhurskauta, ellei rakkaus anna sille muotoa.

Tämä ei ole evankeliumin totuutta, vaan evankeliumiksi naamioitua teeskentelyä. Tosi evankeliumi on tätä: Teot tai rakkaus eivät ole uskon kaunistus eivätkä täydellistymä, vaan usko sinänsä on Jumalan lahja ja vaikutus ihmisen sydämessä.”

Vähän aikaisemmin (s. 109-110) Luther sanoo tällä lailla:

”Jos syöt tahi olet syömättä, et sillä voita etkä menetä mitään (1. Kor. 8:8). Mutta jos joku menisi sotkemaan siihen syntiä tai vanhurskautta sanomalla: ’Jos syöt, teet syntiä, jos pidätyt syömästä, olet vanhurskas’ tai toisinpäin, hän olisi jumalaton hullu. Jumalattomuutta on se, että käsitellään seremonioita synnin ja vanhurskauden yhteydessä.

Näin menettelee paavi, joka pannajulistuksen kaavassa uhkaa sielun autuuden menettämisellä kaikkia, jotka eivät ole kuuliaisia Rooman ylipapin laeille. Hän tekee kaikista laeistaan autuuden ehtoja.”

Valeapostoli, teeskentely, jumalaton hullu – Luther käyttää välillä aika suorasukaisia ilmauksia.

Kumpi pelastaa, Kristus vai kilvoittelu?

Olen seuroissa oppinut, että uskon ydin on usko Kristuksen sovitukseen, jonka uskon Jumala lahjoittaa meille ja jonka saamiseksi me emme voi itse tehdä yhtään mitään.

Toisaalta kuitenkin kuulee puhuttavan  esimerkiksi kuuliaisuudesta seurakuntaäidin neuvoille ehdottomuudella, joka tuo mieleen Lutherin mainitseman pannajulistuksen.

Onko Kristus uskovaiselle vain hyvä alku, josta päästään varsinaiseen kilvoitukseen, joka koostuu kaikenlaisista kieltäytymisistä, seuroissakäynnistä ja keittiövuoroista?

Tarvitaanko Kristuksen lisäksi jotain ympärileikkaamiseen verrattavia ulkoisia merkkejä, jotta tiedetään, että nuo ovat uskovaisia; tuleeko rakkauden sittenkin antaa muoto uskolle?

Kumpi tässä oikein pelastaa, usko Kristukseen, vai pietistinen kilvoittelu ja yhteisön normien noudattaminen? Vai ehkä molemmat yhdessä?

Olemmeko ylimalkaan luterilaisia?

Evankeliumi eri paketissa kotimaassa kuin vientiin

Paavali ja Pietari rikkoivat molemmat juutalaisten normeja ollessaan pakanakristittyjen kanssa. Juutalaisten läsnäollessa Pietari ei kuitenkaan enää toiminut samoin, vaan eristäytyi pakanoista, mistä Paavali häntä julkisesti nuhteli.

Vaikka asia oli sinänsä mitättömän pieni, Paavali puuttui asiaan kovin sanoin, jotta evankeliumin totuus ei vaarantuisi. Luther sanoo, että jos paavi antaa hänelle vapauden olla niin tai näin, hän voi mukautua paavin tapoihin, mutta kun tavoista tehdään laki, hän kieltäytyy evankeliumin puhtauden vuoksi noudattamasta niitä.

Hieman vastaavanalainen tilanne näyttäisi olevan vanhoillislestadiolaisuudessa: on ikään kuin kaksi tuotetta, kotimainen ja vientituote.

Kotimaisessa, sanoisinko ”kulttuurisessa”, vanhoillislestadiolaisuudessa pääpaino on kovin usein siinä, mitä teemme ja jätämme tekemättä. Tämä vertautuu mielestäni juutalaisuuteen, johon synnytään, mutta johon syntyminen tai kulttuuristen tapojen noudattaminen ei vanhurskauta, jos on uskominen Paavalia.

Ulkomaisilla lähetysmatkoilla olleet ystäväni taas ovat kertoneet, että siellä puhutaan paljon vanhurskauttamisesta, ja hyvin luterilaisessa hengessä.

Periluterilaista ja -paavalilaista käsitystä, jonka mukaan ”vanhurskautemme tulee yksin uskosta, ilman lain tekoja” ei kuitenkaan koskaan ymmärrä niin hyvin, etteikö sitä voisi ja kannattaisi tämän tästä käsitellä myös kotoisissa seuroissa.

Tallaammeko  tomuun Kristuksen veren?

Galatalaiskirje ja Luther kieltävät sekoittamasta toisiinsa ulkoisia tapoja ja vanhurskautumista. Lihansyömisen kaltaisen normin nostaminen autuuden ehdoksi saa Lutherilta hyvin jyrkän tuomion (s. 135):

”Se, joka tässä mielessä on syömättä tiettyjä ruokia, hän kieltää Kristuksen, tallaa tomuun hänen verensä ja herjaa Pyhää Henkeä, Jumalaa ja kaikkea jumalallista.”

Mitä sanoisi Luther tänään? Antaisiko hän palttua vanhoillislestadiolaisille normeille, ostaisi television, värjäisi hiukset, ottaisi tatskan ja lävistyksen ihan vain osoittaakseen, ettei autuus ole millinkään vertaa niissä? Ja niissähän se ei ole, sanovat Luther ja Paavali. Samaa olen kuullut saarnattavan seuroissa.

Mutta kuitenkin rauhanyhdistysten seurakuntailloissa vatvotaan esimerkiksi sitä, miten pitkät hiukset miehillä voi olla. Tietysti jokaisessa yhteisössä on tietyt käyttäytymiskoodit, joita sopii kunnioittaa. Ylenmääräinen keskustelu epäolennaisista asioista saattaa kuitenkin harhauttaa jonkun onnettoman luulemaan, että pelastus sittenkin liittyy jotenkin siihen, miten pitkät hiukset on, tai miten noudattaa jotain hiustenpituus-normia.

Tällaisia onnettomia näkee valitettavan usein netissä ampumassa nimimerkin takaa, kuka omaa hengellistä kotiaan ja niitä, jotka syystä tai toisesta kunnioittavat normeja, kuka niitä, jotka ovat syystä tai toisesta luopuneet normeista.

Lakiusko on järkiuskoa

Lutherin (s. 111) mukaan järki tarkastelee ihmistä ja hänen tekosiaan, usko Kristusta.

”Ihmisen järki pitää kohteenaan lakia: tämän olen tehnyt ja tuon jättänyt tekemättä. Mutta kun usko on varsinaisessa tehtävässään, sen kohteena ei ole kerrassaan mitään muuta kuin Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka on annettu alttiiksi maailman syntien vuoksi. Se ei kiinnitä katsettaan rakkauteen ja kysele: Mitä olen tehnyt? Mitä olen rikkonut? Mitä olen ansainnut? Se kysyy: Mitä Kristus on tehnyt? Mitä hän on ansainnut? Siihen evankeliumin totuus vastaa: hän lunasti sinut vapaaksi synnistä, Perkeleestä ja iankaikkisesta kuolemasta.”

Kummasta puhutaan, ihmisestäkö vai Kristuksesta, kun keskustelu kiertyy elämäntapanormeihin?

Kirkastaako ihmisistä ja heidän elämäntavoistaan puhuminen jotenkin Kristusta?

No, nyt olen puhunut niin suoraan, että siellä päätteiden ääressä ehkä jo huolestutaan. Kuitenkin rohkenen pyytää: katsokaa asiaa, älkää asian sanojaa, joka ei todellakaan ole yhtään mitään asiaan verrattuna. Edelleen pyydän, ettei vatkattaisi sitä, onko blogisti väärässä vai ei – voin vakuuttaa, että olen väärässä, vaikka en välttämättä osaa sanoa, missä – vaan mieluummin pidettäisiin esillä evankeliumin totuutta.”

Topi Linjama Kotimaa-blogissaan 16.9.2010. Väliotsikot toimituksen. (Kaksi ylintä kuvaa saksalaisen Georg Baselitzin maalauksia.Taiteilijan näyttely oli keväällä Tennispalatsissa .)

*    *     *

Martti Luther: Galatalaiskirjeen selitys. Latinan kielestä suom. Jukka Thurén. SLEY-Kirjat 2003.

Galatalaiskirjeen selityksen osia ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi jo 1800-luvulla. Vuonna 1932 ilmestyi A. E. Koskenniemen suomennos, jota on pienin tarkistuksin käytetty viime aikoihin asti. Uuden käännöksen teki tarpeelliseksi varsinkin uusi raamatunkäännös. Kyseessä on kokonaan uusi suomennos latinan-kielisestä alkutekstistä. Selitykset teokseen on laatinut professori Lauri Koskenniemi.Professori, teol. tri Jukka Thurén oli mukana raamatunkäännöskomitean työssä, samoin hän osallistunut Tunnustuskirjojen käännöstyöryhmään. Galatalaiskirjeen suomennoksessa hän on halunnut kiinnittää huomiota paitsi kielen selkeyteen myös Lutherin tyylin sävyjen välittymiseen nykylukijalle.  (Kustantajan teosesittelystä.)

*    *     *

””Ei voida kieltää sitä, että kansamme tuskin lainkaan tuntee Lutherin kirjoja. Kuitenkin kirkkomme on saanut nimensä Lutherin mukaan.

Tekisi melkein mieli sanoa, että eräin paikoin maassamme ei tunneta muita Lutherin kirjoja kuin hänen Vähä katekismuksensa, eikä sitä­kään lueta.

Tietenkin tämä pitää paikkansa vielä enemmän muitten luterilaisten kirjojen osalta. Tästä taas on itsestään selvänä seurauksena, että kirkkomme puhdas, Jumalan totiseen sanaan perustuva usko, oppi ja tunnustus on kansamme suurimmalle osalle tuiki tuntematon.” 

(Evangelisk Tidning 1874; evankelisen herätysliikkeen julkaisu.)

*     *     *

Lisää aiheesta:

Galatalaiskirjeen selitys. Otteita vanhemmasta suomennoksesta, luvut 1-3.  (Hengellisiä kirjoituksia. Sivun ylläpidosta vastaavat Tuomas ja Suvi Levänen.)

Maalaispoika: Kuka vastaa Päivämiehen harhaopetuksesta? Kommentteja Päivämiehen ”armoneuvot”-päääkirjoitukseen 29.7.2009.

Riita ruokapöydässä kuuluu tänne asti (Paavali ja Pietari Antiokiassa)

Paavali: lakihengellisyys on ylpeyttä

Kilvoittelu armon varassa

Joona Korteniemi: Raamatun lukeminen ja rukous

Jumalan armo – ei merta edemmäksi (Horsma Surula, Der Hölle Roche, Herpert ja Maalaispoika pohtivat mitä on luterilainen usko)

Vanhoillislestadiolaisuus opillisesti katolilaisuutta: jatkuva vai päättynyt ilmoitus? 

SRK kieltänyt synninpäästön julkaisemisen tekstissä

Aarno Haho: Kuuliaisuus tärkeämpi kuin omatunto 

Juho Kalliokoski:  Mitä jää puuttumaan, jos sitoo omantunnon vain Jumalan sanaan?

Polliisi Karhunen: 

Armoneuvot päälaellaan

Jumalan armo – ei merta edemmäksi (Horsma Surula, Der Hölle Roche, Herpert ja Maalaispoika pohtivat mitä on luterilainen usko)

Vuokko Ilola: ”Sun ristis olkoon ainoa mun matkallain tienviittana.”

Herpert: Seppo Lohen perustelut kristinopillisesti kiistanalaisia

Syntilista

Mauri Kinnunen: Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden – Kipupisteet kohdattava avoimesti.

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

Martti Luther: Pyhän Paavalin Galatalaiskirjeen pääsisältö (1535)

Tri Martti Lutherin alkulause. Esipuhe Galatalaiskirjeen selitykset -teokseen (1535)

Lauri Koskenniemi: Suomen evankelinen liike Lutherin kirjallisen perinnön vaalijana

3 kommenttia

Kategoria(t): armo, armoneuvot, elämäntapa, epäily, evankeliumi, hartauskirjoitukset, hengellisyys, Jumala, Jumalan sana, kiellot, kilvoittelu, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, luterilaisuus, nettikeskustelu, normit, opilliset kysymykset, Paavali, sielunhoito, spiritualiteetti, synnit, totteleminen, tuomitseminen, uskon perusteet, vallankäyttö