Avainsana-arkisto: pahuus

Isän Päivä


Taivaalliselle Isälle mieleen.

 

  xxx

… Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): eettisyys, erehtymättömyys, ihmisarvo, isyys, Jumala, Jumalan sana, kaksinaismoralismi, kiellot, kristinoppi, kuuliaisuus, lapset, miehen asema, Raamattu, syyllisyys, taide, totteleminen, uhkailu, uskontokritiikki, vallankäyttö, väkivalta

Virallisen valheen vangit ovat sisältä rikki


”Teos kertoo vaikenemisen vammauttamista virolaisista”, jotka elävät  ”itse itseään retusoivassa maassa”.

Musertavan vahvasti Oksanen näyttää, millaista tuhoa virallistettu valhe ja vaikeneminen aiheuttavat niin yksilölle, ihmissuhteille kuin koko maallekin. ( – Avoin pahantahtoisuus kukoistaa ja ilmiantomenettely kuuluu asiaan.)

Mielivaltaisessa pelon yhteisössä ihminen itse antaa sille luvan, ja potentiaalinen itseen kohdistuva uhka saa mustamaalaamaan muita, jotta pelastaisi oman nahkansa.

He pettävät sekä toisensa että itsensä

Loputtoman aroiksi terrorisoidut miehet ja naiset myyvät hiljaisuudella ihan kenet tahansa, jos vain pilkistää pienikin mahdollisuus, että kaikkein pahin ei sittenkään Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): eettisyys, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lähihistoria, manipulointi, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, retoriikka, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Miten tämä on tällaiseksi mennyt? Kun uskomisesta oli tullut salailua 1979


”Talviaurinko lämmittää selkääni, mutta minua palelee. Mistä lähtien uskomisesta on tullut salailua vaativaa hommaa?” Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 2010-luku, ahdistus, ban of birth control, ehkäisykielto, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, evankeliumi, hajaannukset, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kannanotot, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lapset, lähihistoria, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, naisen asema, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, Paavali, painostaminen, Päivämies, pelko, pelot, perhe, politiikka, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, Rippi, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, synnit, syyllistäminen, vallankäyttö, väkivalta

SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä: ”Voinko enää halata tyttäriäni?”


Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa todettiin 16.5.2010:

”Kirkon ja lestadiolaisuuden piirissä viime viikkoina esille tulleet lasten hyväksi-käyttötapaukset antavat hätkähdyttävän kuvan siitä, miten uskonnollisissa yhteisöissä voidaan suhtautua lakiin ja sen velvoitteisiin.

Lapsiin kohdistuneiden rikosten vuosia jatkunut vähättely ja jopa peittely kertoo oikeustajun ja lähimmäisenrakkauden kieroutumisesta.”

Miten SRK:n uusi pääsihteeri Tuomas Hänninen on vastannut  vakavaan, toistuvasti julkisuudessa esitettyyn huoleen laajassa haastattelussa Kotimaa-lehdessä? Lue koko artikkeli…

13 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, eettisyys, erehtymättömyys, Helsingin Sanomat, insesti, johtajat, johtokunta, kirkko, Kotimaa, lapset, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, nuoret, Olavi Voittonen, pedofilia, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, yhteisö, yhteisöllisyys

Mitä he eivät oppineet hiekkalaatikolla eivätkä Raamatusta


Tähtiteteen professori, kirjailija  Esko Valtaoja kirjoitti kolumnissaan luterilaisen kirkon tilanteesta. Hän toteaa, että homojen syrjinnässä on kyse senkaltaisesta pahuudesta,  jota ei tarvitse enää sietää eikä edes yrittää ymmärtää.

”Kirkko niittää nyt sitä mitä se on kauan kylvänyt. Niin naisten kuin homojenkin kohdalla on vetkuteltu vuosikymmenestä toiseen, koetettu katsoa muualle, vedottu siihen, että kyseessä on ”vaikea ja herkkä” asia, käyty viivytystaistelua, jossa annetaan perään aina vain välttämätön minimi, ja kerta toisensa jälkeen haudattu asiat komiteoihin ja muutaman vuoden kuluttua kokoontuviin elimiin.

Kirkon tragedia tiivistyy arkkipiispa Kari Mäkisen perjantaisessa tiedotteessa, jossa hän kertoo olevansa hämmentynyt, että ihmiset eroavat kirkosta homoseksuaalisuuteen liittyvien kysymysten takia. ”Juuri nyt on aika käydä keskustelua homoseksuaalisuudesta, toisia kunnioittaen ja kuunnellen.”

Ei, niin ei ole. Se aika oli ja meni jo kauan aikaa sitten.

En kehtaisi enää katsoa homo- ja lesboystäviäni silmiin, jos todella alkaisin ”käydä keskustelua” homoseksuaalisuudesta Päivi Räsäsen kaltaisia ihmisiä ”kunnioittaen ja kuunnellen”. Nyt eletään vuotta 2010 ja kaikki ajattelevat, lähimmäistään rakastavat ihmiset ovat sen keskustelun jo aikapäiviä sitten käyneet. –  –

Johonkin täytyy vetää raja. Vaikka kuinka kannatan keskustelua ja sillanrakennusta, on pahuutta, jota ei tarvitse sietää eikä edes yrittää ymmärtää.

Hätääntyneet kirkon edustajat ovat vedonneet siihen, että puheenjohtaja Päivi Räsänen ja piispa Matti Repo eivät edusta koko kirkkoa, ja että parhaiten homojen asemaa parannetaan vaikuttamalla kirkon sisällä.

On tietysti totta, että kristillisdemokraattien suhde kristillisyyteen on suunnilleen sama kuin kansandemokraattien suhde demokratiaan. Totta on sekin, että kirkon sisältä löytyy runsaasti myös homomyönteistä suhtautumista, piispoja myöten.

Mutta kyse ei olekaan siitä. Kyse on siitä, kuinka kukaan ajatteleva ihminen voi enää samaistua yhteisöön, joka väittää olevansa rakkauden asialla ja samalla sallii pahuuden lietsonnan omassa piirissään.”

*    *     *

Vanhoillislestadiolaisuuden kanta homoseksuaalien oikeuksista  tunnetaan muodossa: homoseksuaalit ovat samanarvoisia kuin muutkin ihmiset, mutta heillä ei ole lupaa ”toteuttaa seksuaalisuuttaan”.

”Homoseksuaalinen käyttäytyminen on siveettömyyttä ja sellaisenaan synti. Jokainen on velvollinen pidättäytymään sen toteuttamisesta.(SRK:n kannanotto 2005.)

Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä homoseksuaalisuudesta ei keskustella. Se tuomitaan yksinkertisesti synniksi ja nimitellään ”perverssi-ilmiöksi” (esim. SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki alustuksessan 2005) . Ainoastaan Helsingin Sanomien  päätoimittaja Mikael Pentikäinen on julkisuudessa ilmaissut vaatimuksen, että homoseksuaalien tulee saada yhteiskunnassa tasavertainen asema.

Kansanedustaja Oras Tynkkynen osoittaa kolumnissaan havainnollisesti, mistä tämäntyyppisessä argumentaatiossa on pohjimmiltaan kyse kristinuskon kannalta. Asenne loukkaa häikäilemättömästi Jeesuksen tärkeimpänä opetuksenaan pitämää kultaista sääntöä vastaan.

Miten on mahdollista, että kristittyinä itseään pitävillä ihmisillä on juuri tässä kohtaa sokea piste? Eikö tätä opetettu rauhanyhdistyksen pyhäkoulussa?

Oras Tynkkynen: Kultainen sääntö opitaan hiekkalaatikolla

”Pikkulapsille opetettava etiikka perustuu usein empatiaan. Jos Karoliina lyö Miroa muovilapiolla otsaan, häntä kehotetaan miettimään, miltä tuntuisi itse kokea sama. Ikävältähän se tuntuisi, joten Karoliina yrittää hetken olla kiltisti.

Jeesuksen opettamana samaa neuvoa kutsutaan kultaiseksi säännöksi. Sanassa sanotaan: ”Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”.

Kultaisen säännön noudattaminen edellyttää kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Tätä eivät konservatiivit nähtävästi ole oppineet sen paremmin hiekkalaatikolla kuin Raamatustakaan. He vaativat toisilta asioita, joihin itse eivät ole valmiita.

Ajankohtaisen Kakkosen homoillassa äärilaidan kristityt julistivat, että homot ovat toki ihmisinä ihan ok, mutta homoseksuaalisia “taipumuksia” ei sovi harjoittaa. Homot eivät saisi mennä naimisiin eivätkä etenkään adoptoida lapsia.

Mutta miltä konservatiiveista tuntuisi, jos heiltä kiellettäisiin mahdollisuus mennä naimisiin? Tyytyisivätkö vanhoillisten arvojen kannattajat osaansa, jos he voisivat vain rekisteröidä parisuhteensa samalla, kun liberaalit voisivat avioitua?

Miten konservatiivi laittaisi suunsa, jos olisi ihan ok olla hetero, kunhan ei vain harjoita heteroseksuaalisia “taipumuksia”? Miten sujuisi Päivi Räsäseltä tai Pentti Oinoselta elinikäinen selibaatti?

Entä miten vanhoilliset suhtautuisivat siihen, jos heitä ei pidettäisi kelvollisina vanhempina siksi, että he eivät tarjoa lapsilleen kunnollisia sukupuolimalleja? Jos heitä ei kelpuutettaisi edes sijaisvanhemmiksi – pitämään huolta lapsista, jotka ovat kokonaan vailla turvallista kotia?

Jos vanhoilliset kristityt osaisivat asettua toisten ihmisten asemaan, he tajuaisivat pian saarnaamansa opin vääryyden. Että avioliiton ja vanhemmuuden epääminen tuntuu pahalta. Että rakkauden ja seksuaalisuuden kieltäminen on julmaa.

Hiekkalaatikollakin ymmärretään, ettei toisia saa kohdella niin.”

*    *     *

Filosofi Jukka Relander kehotti YLEn kolumnissaan kaikkia suvaitsevaisuutta kirkkoon toivovia ihmisiä äänestämään seurakuntavaaleissa, jotta fundamentalistien valta kirkossa vähenisi.

Synti on itsekkyyttä – Äänestä kirkon vaaleissa!

”Koko vanhoillista porukkaa yhdistää ajatus siitä, että seksuaalisuus sinällään on syntiä, paitsi silloin, kun seksiä harrastetaan kirkon siunauksella avioliitossa. Ja avioliitto taas halutaan tulkita vain miehen ja naisen väliseksi siteeksi, joka on solmittu lisääntymistarkoituksessa. Kakkosen teemailta onnistui synnyttämään vaikutelman että tämä on myös kirkon kanta.

Se ei mene näin. Nykykirkko suhtautuu laumaansa aika lempeästi, ja jos kirkon jäsenten maltillinen valtavirta todella myös äänestäisi seurakuntavaaleissa, kirkon hallintoelinten ei tarvitsisi enää myötäillä aktiivista konservatiivista vähemmistöä. Nyt tarvitsee, koska pohjoisen lahkolaisilla on lukumääräänsä nähden suhteettoman paljon valtaa. – – Kristinuskon lempeästä sanomasta ei fundamentalistien puheissa näy jälkeäkään.

Itse näen, että kirkon viesti on jossain aivan muualla kuin seksuaalimoraalissa, ja ihmettelen, miksi fundamentalistit ajattelevat koko ajan vain seksiä kun puhuvat uskonnostaan. Kristinusko on oppi armosta ja anteeksiannosta, lähimmäisen rakkaudesta ja siitä, että hyvää ei voi ansaita itselleen omin teoin. Se kannattaisi räsäsläistenkin muistaa, ennen kuin alkavat tuomitsemaan kokonaista väestöryhmää heidän olemuksensa takia.

Kristinuskon pointti on suunnilleen tämä: ihminen on ahne ja liha on heikko. Ihmisen itsekkyys ja halu omaan hyvään on juuri se, jota Raamatussa kutsutaan synniksi. Ja ideana on, että armo –  ja vain armo –  pelastaa näistä.

Itse olen sitä mieltä, että Ajankohtaisen Kakkosen lähetyksessä toista poskeaan kääntänyt Oras Tynkkynen on parempi kristitty kuin tuomiotaan jylissyt Päivi Räsänen, kuului Oras sitten kirkkoon tai ei. – –

En ole koskaan äänestänyt seurakuntavaaleissa, mutta seuraavissa aion tehdä sen. Kirkkoa ei saa jättää vain niille, jotka tulkitsevat koko kristillisen tradition omista ennakkoluuloistaan käsin.

Maltillinen, lempeä ja salliva kirkko voisi parhaimmillaan olla mahtava foorumi sellaisille keskusteluille, joita emme tieteen ja rahan käsitteistöllä osaa käydä. Jos kirkko jätetään lahkolaisille, juuri me maltilliset ja vähemmän uskonnolliset ihmiset menetämme eniten, tai ainakin toiseksi eniten niiden homojen jälkeen, jotka kokevat kirkon omakseen.

Heitä haluan tukea.”

*     *      *

Kolumneja selasi  R.K.

Lue lisää:

Elina Järvinen: Irtiottoja: Kimmo syntyi vanhoillislestadiolaiseksi… Suomen Kuvalehti 2007, nro 50.

Fil.toht. Seppo Lohi: “Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”

Oras Tynkkysen sivusto.

Esko Valtaoja: Homoilua, taas kerran. Turun Sanomat 19.10.2010.

Professori veikkaa erobuumin katoksi 30 000. Aamulehti 18.10.2010.

Mikael Pentikäinen: Uuden arkkipiispan tulikoe. Helsingin Sanomat 19.10.2010.

Katrina Lumikallio: ”Markon” kokemus 1990-luvun suomalaisesta ex-gay-liikkeestä. Finnqueer 16.9.2009.

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Piispainkokous ei suosita homoparien siunaamista. Helsingin Sanomat 10.2.2010.

Aimo Hautamäki: Oikea ja väärä. Alustus Perhon suviseuroissa 2.7.2005.

Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät miesten pappeudessa

Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Liisa Tuovinen: Luterilainen seksuaalietiikka ja muuttuva parisuhde. Esitelmä 2006.

Jukka Relander: Kirkko ja kadonneet lampaat. Uusi Suomi/YLE 19.10.2010.

Olli Seppälä: Kirkolliskokous hyväksyi rukouksen. Kotimaa24, uutiset 12.11.2010.

Homoparien puolesta voidaan rukoilla. YLE uutiset 12.11.2010.

Lesbopappi: Minua ei ole syrjitty. Seurakuntapappi Laura Mäntylän haastattelu. Iltalehti 23.10.2010.

Santeri Palin: Pohdintaa A2 Homoillan pohjalta

Sateenkaaripastori: Kirkon pyydettävä homoilta anteeksi (Kirkko ja kaupunki 18.2.2009)

2 kommenttia

Kategoria(t): arkkipiispa, arvot, eettisyys, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kannanotot, kirkko, kristinoppi, lapset, leimaaminen, luterilaisuus, normit, omatunto, opilliset kysymykset, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, seksuaalivähemmistöt, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Hitsi mä en jaksa uskooo


Jatkuvasti lähipiiri kyselee, jotta millä teillä sä oikein oot…
Ne luulee, että olen joku kamala sarvipääpeto. Tuntuu tympeeltä elää jatkuvassa epäluottamuksessa.
En tajuu, mistä ne ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että olisin jotenkin väärästä hengestä.

Mua on jopa epäilty mieltymisestä maailmalliseen menoon, maailmalliseen musiikkiin jne, vaikken itessäni sellaisia piirteitä tunnista. En kuuntele maailmallista musiikkia, en nauti alkoholia, enkä käy ravintoloissa.

Mistä ihmeestä lähelläni olevat ihmiset ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että minä harrastaisin tuollaista syntielämää?

Jotenkin rupeaa tuntuu raskaalta tämä, koska ihan sama, mitä tein, olen kuitenkin heidän mielessään synnissä eläjä. Kertooko joku minusta muunneltua totuutta, vai mistä tää valtava epäluottamus johtuu?

Onko ehkä jotku selän takana puhuneet, että minun näköinen ihminen käy baareissa tms. Voi ku tietäis.
Ite en oo kertaakaan baareissa sisällä käynyt, kuuntelen vain klassista ja SRK:n äänitteitä. En ole ikinä maistanut alkoholijuomia jne.

Tympeetä, ku mä en ilmeisesti osaa perustella noille, etten todellakaan tee kyseisiä syntejä. Ne jotenkin kokee minun valehtelevan, vaikka puhun ehdotonta totuutta :(.

Väkisin tässä rupee sitten itekkin epäilemään itteään, vaikka sen tiedän tasan tarkkaan, etten ole kertaakaan juonu tai tehny muita epäiltyjä asioita!!
Lähinnä epäilen sitä, onko mun uskos jotai vikaa sit, ku tällasii käsityksii päässy syntymään….

*   *    *

Ajattelemisen aihetta antoi  nimimerkki Lirlies” (Julkaistu Suomi 24 -palstalla).

Kyösti Haukipuro: ”Ei sääntöjä”

— Lestadiolaisuus painottaa nykyisin enemmän kasvatuskristillisyyttä kuin julistuskristillisyyttä. Kasvatuksella ja ohjauksella — ei säännöillä — on keskeinen merkitys esimerkiksi perheiden elämässä. (Vantaan Lauri 20.5.2003.)

Aiheen vierestä:

Vanhoillislestadiolaisuuden syntilista

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

Crisy: …mite ihanaa suvareis on!

Guitar Hero: Rehellisyys itselleen

Irtiotto kaksoiselämästä

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

Syntinen ja sairas: Äiti tyttärelle: Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema “   

Herpert: Minkä nuori kieltää? Syntien sovituksen… vai elämäntapanormin?

Säde: Onko omakohtainen usko itse asiassa tabu?

Voittaako järki sittenkin?

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, elämäntapa, epäily, hengellinen väkivalta, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, leimaaminen, manipulointi, mielenterveys, musiikki, normit, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, retoriikka, sananvapaus, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, vihjailu

Jumala tarvitsee nyt niitä jotka lopettavat tottelemisen


”Jumalan vetoomus ihmisille on tämä: älkää totelko, älkää toistako sitä mitä on ollut ja mihin olette kasvaneet. Kapinoikaa. Ajatelkaa toisin kuin on tapana ajatella. Tehkää toisin kuin olette oppineet tekemään. Eläkää vastoin yleisiä odotuksia. Pahan valta säilyy niin kauan kuin ihmiset tyytyvät siihen mitä on. – Luomme saman pahan aina vain uudestaan pelkästään sillä, että tottelemme sitä. Pahan voima on siinä, että olemme sille kuuliaisia. Pahan ydin on tottelemisessa. – Jumala vetoaa meihin: lakatkaa toistamasta. Hän huutaa meille: tarvitsen niitä, jotka eivät suostu.”

Terho Pursiaisen saarna pitkäperjantaina 2.4.2010 Helsingin Huopalahden kirkossa.

Teodikea ja Jumalan vallan rajat

Viime pitkäperjantaina selitin teille, kuinka pitkäperjantai kärjistää teodikean ongelman. Toistan pääajatukseni. Sitten pohdin toista asiaan liittyvää kysymystä.

Pitkäperjantai on se kirkkovuoden kohta, jossa meidän tulee pysähtyä teodikean eli Jumalan maailmanhallinnan oikeuttamisen ongelmaan. Teodikea merkitsee Jumalan puolustamista syytöksiä vastaan. Miten hyvä Jumala voi sallia maailmassa sellaista kuin sallii?

Maailmassa on paljon pahaa. Muun muassa monet viattomat kärsivät. Miksi Jumala ei estä viattomien kärsimystä? kysytään.

Jos hän kykenisi estämään sen, muttei estä sitä, hän ei ole hyvä. Jos hän ei kykene estämään sitä, hän ei ole kaikkivaltias. Kummassakaan tapauksessa se, mitä uskonto opettaa, että Jumalan on kaikkivaltias ja hyvä, ei ole totta.

Teodikea on yritys osoittaa että kuvaamani ongelma on vain näennäinen. Kyllä Jumala on kaikkivaltias. Kyllä hän on hyvä, aivan kuten uskonto opettaa. Selitykset vaihtelevat, mutta yleensä todistellaan, että maailmassa oleva paha on tavalla tai toisella välttämätön hyvän toteutumisen ehto.

Pitkäperjantai kärjistää teodikean ongelman. Se että Jumala antaa julmien vallanpitäjien teloittaa raa’asti oman viattoman poikansa, on aika vaikeasti käsitettävä kertomus.

Jos hän tahtoi muutosta maailman menoon, miksei hän pannut sitä toimeen tyylikkäämmin, vähemmän verisesti ja viatonta uhraamatta? Jos ongelma oli ihmisten synti, miksei hän pannut synnin tekemiselle loppua, kaikkivaltiaalla kyllä olisi ollut keinot siihen?

Vastaus teodikean ongelmaan

Oikea vastaus teodikean ongelmaan on se, ettei Jumala enää ole kaikkivaltias. Hänhän on itse rajoittanut omaa valtaansa. Hän rajoitti omaa valtaansa silloin, kun loi ihmisen, omia valintojaan vapaasti tekevän olennon. Ihmiset ovat käyttäneet vapauttaan väärin, sen me tiedämme. Jumalalla olisi mahdollisuus lopettaa synnin tekeminen.

Hän voisi estää valehtelun saamalla aikaan sen, että valehtelijan kieli turpoaisi suussa eikä hän pystyisi muodostamaan yhtään ymmärrettävää sanaa. Hän voisi estää tappamisen siten, että murhamiehen lihakset toimisivat vastoin hänen omaa tahtoaan, miekka kirpoaisi kädestä ja luoti lähtisi pyssystä satunnaiseen suuntaan.

Mutta jos Jumala toimisi näin, se merkitsisi sitä, että hän peruuttaisi luomansa vapaan olennon.

Jumala ei voi muuta kuin vedota meihin

Raamattu kertoo, kuinka Jumala jo kerran tunnusti erehtyneensä ja ryhtyi peruuttamaan ihmistä ja koko elämää – siitähän vedenpaisumuskertomus kertoo.

Jos Jumala lopettaisi ihmisten pahat teot käytössään olevin hallinnollisin keinoin, hän ryhtyisi juuri siihen, mitä aikoi tehdä vedenpaisumuksen avulla aikoinaan: hän peruuttaisi luomansa vapaan olennon, ihmisen. Kun Jumala on päättänyt olla peruuttamatta ihmistä – senhän hän suorastaan vannoo vedenpaisumuskertomuksessa – hänellä ei enää ole käytettävissään hallinnollisia keinoja maailmassa olevaa pahaa vastaan.

Hänellä ei ole muuta keinoa kuin puhutella ihmiskuntaa ja vedota meihin, että muuttaisimme mielemme ja tekisimme parannuksen.

Pitkäperjantai on vedenpaisumuksen vaihtoehto. Sen sijaan, että Jumala tuhoaisi luomansa olennon, joka kykenee omintakeisiin valintoihin, hän vetoaa tuohon olentoon. Hän kutsuu ihmisen työtoverikseen rakentamaan toisenlaista, parempaa maailmaa. Hän kutsuu meitä jokaista Jumalan valtakuntaan.

Pitkäperjantai on Jumalan avunhuuto ihmiskunnalle. Suunnilleen tämän asian selitin teille, seurakuntalaiset, viime pitkäperjantaina.

Pahan ydin on tottelemisessa

Muutama sana toisesta näkökulmasta.

Maailmassa on erilaista pahaa. Niitä ei aina eroteta toisistaan, kun vaaditaan Jumalaa tilille pahan sallimisesta.

Ensinnäkin on olemassa sellaisia olemassaolon ja elämän piirteitä, jotka ovat ihmisen näkökulmasta hyvin epämiellyttäviä. Elämme kovin turvattomissa olosuhteissa. Yhtenä päivänä mannerlaatat lähtevät jossakin päin liikkeelle ja sadat tuhannet sattumalta paikalla olevat ihmiset tuhoutuvat. On geneettisiä puutteita ja muita syitä, joiden tähden jotkut meistä sairastuvat pahasti ja kuolevat ennen aikojaan. Ennenaikainen kuolema ei katso siihen, kuinka tarpeellinen uhri olisi monien muiden ihmisten näkökulmasta.

Sellaista elämä on eikä muunlaista elämää ole tarjona.

On toisenlaista pahaa, sellaista mitä ihmiset tekevät toisilleen. Sitäkin on kahdenlaista.

On pahojen ihmisten, esimerkiksi raiskaajien ja murhamiesten tekemää pahaa. On myös hyvien ihmisten, sellaisten kuin sinä, hyvä seurakuntalainen, ja minä, tekemää pahaa. Emme yleensä tahdo pahaa kenellekään, tulemme vain tehneeksi sitä.

Elämme niin kuin sitä eletään, mutta tämä elämänmuoto, johon osallistumme, on epäoikeudenmukainen ja tuhoaa toisten ihmisten elämää ja usein myös omaa elämäämme.

Sellainen paha on rakenteellista pahaa: pahaa johon kasvamme ja johon meitä kasvatetaan. Se siirtyy sukupolvesta toiseen, siten että toistamme sitä mitä ennenkin on tehty ja siten uusinnamme sitä ihan vain elämällä. Luomme saman pahan aina vain uudestaan pelkästään sillä, että tottelemme sitä. Pahan voima on siinä, että olemme sille kuuliaisia. Pahan ydin on tottelemisessa.

Jumalan vetoomus ihmisille pitkäperjantaina on tämä: älkää totelko, älkää toistako sitä mitä on ollut ja mihin olette kasvaneet.

Kapinoikaa. Ajatelkaa toisin kuin on tapana ajatella. Tehkää toisin kuin olette oppineet tekemään. Eläkää vastoin yleisiä odotuksia. Pahan valta säilyy niin kauan kuin ihmiset tyytyvät siihen mitä on.

Jumala vetoaa meihin tänäkin pitkäperjantaina: lakatkaa toistamasta. Hän huutaa meille: tarvitsen niitä, jotka eivät suostu.

*    *    *

Saarna Huopalahden kirkossa 2.4.2010.

Lue myös:

Terho Pursiaisen päiväkirja

Terho Pursiainen: Seitsemän kuolemansyntiä I-VI

Oikea ja väärä – SRK:n johtokunnan kannanotto 2006.

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Leo Väyrynen: Kuuliaisuus Jumalan äänelle. Päivämies nro 15, 2010.

Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

Juhani Alaranta ja ontto kumina kuuliaisuudesta

4 kommenttia

Kategoria(t): arvot, eettisyys, elämäntapa, evankelis-luterilainen kirkko, evankeliumi, hartauskirjoitukset, hengellisyys, Jumala, kilvoittelu, kuuliaisuus, luterilaisuus, omatunto, spiritualiteetti, synnit, syyllisyys, totteleminen, tulevaisuus, uskon perusteet, vastuullisuus

Uskovaisten miesten saamat hyväksikäyttötuomiot pitkiä


Tuomiot on langetettu vuosia jatkuneesta hyväksikäytöstä, johon on liittynyt henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä uskolla uhkailua. Tuorein vanhoillislestadiolaisuuden piirissä käynnissä oleva epäily lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä julkistettiin Helsingin Sanomissa 29.9.2010.

Helsingin Sanomat haastatteli sosiaalityön tutkija YTT Johanna Hurtigia (16.1.2010 ja 29.9.2010). Hän pitää mahdollisena, että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on kirkon herätysliikkeissä jonkin verran yleisempää kuin Suomessa yleensä.

Herätysliikkeissä yleisempää

Uskonnollisissa yhteisöissä esiin tuleva lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on usein pitkäaikaista ja uhreja voi olla monta. Oikeudessa langetetut tuomiot ovat olleet yleensä pitkiä. Tekijät ovat olleet poikkeuksetta miehiä.

– On viitteitä, että hyväksikäyttö on kirkon herätysliikkeissä ja vapaakirkoissa jonkin verran yleisempää kuin Suomessa yleensä, sanoo tutkija Johanna Hurtig Helsingin yliopistosta.

Tilastoja uskonnollisiin ryhmiin liittyvästä lasten hyväksikäytöstä  ei ole. Hurtigin käsitys perustuu taustatutkimukseen, jota hän on tehnyt keväällä käynnistyvää kansainvälistä tutkimusprojektia varten.

Tampereen yliopisto, Ensi- ja Turvakotien liitto sekä evankelis-luterilainen kirkko ovat käynnistämässä ainutlaatuista selvitystä siitä,  miten lasten oikeudet toteutuvat uskonnollisissa yhteisöissä. Hankkeseen osallistuu tutkijoita myös Irlannista, Skotlannista ja Norjasta.

Uskonyhteisöissä ei tunnisteta väärinkäytöksiä

Yhteisöjen jäsenten saamat pitkät tuomiot kertovat Hurtigin mukaan siitä, ettei yhteisöissä kyetä tunnistamaan sen omien jäsenten väärinkäytöksiä  tai niihin ei osata puuttua.

– Seksuaalisen hyväksikäytön kynnys on rikoslaissa matalalla, ja silti nämä tuomiot ovat tulleet vuosikausia jatkuneesta hyväksikäytöstä, johon on liittynyt henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä uskolla uhkailua, toteaa tutkija.

Hurtig korostaa, että uskonto tai herätysliikkeet eivät sinänsä ole lapsen kasvualustana riski. Kaikkien yhteisöjen virallinen kanta tuomitsee lasten hyväksikäytön. Mutta vaikeneminen ei ole kenenkään etu.

– Herätysliikkeissä on usein paljon lapsia ja iloa heistä. Mutta samalla kun valtaosan elämä on turvallista, uhriksi joutuneen lapsen tuska on sitä vaikeampi kantaa ja tuoda esiin.

Kuuliaisuus yhteisölle ja yksilön alistaminen

Uskonnossa lapset opetetaan kunnioittamaan aikuisia  ja olemaan kuuliaisia heille. Siksi onkin erityisen tärkeää, että yhteisöissä myönnetään tapahtunut insesti tai pedofilia. Samoin on tärkeää että lapsi tunnistetaan uhriksi eikä syylliseksi.

– Yhteisöissä on mukana myös luonnehäiriöisiä ja sairaita ihmisiä. Uskonto voi olla heille piilo pahoja tekoja vastaan ja keino alistaa uhria, Johanna Hurtig toteaa.

Seurakunnan rivijäsenen alisteinen asema uskonnollisessa yhteisössä on yksi mahdollinen selitys sille, miksi hyväksikäyttö voi jatkua kauan ja jäädä kokonaan piiloon.

– Yksilöä vastaan tehdyt rikkomukset liitetään usein keskinäisen anteeksiannon piiriin ja unohdetaan rikoksentekijänvastuu lain edessä.

Kaivataan asiantuntemusta

Siksi uskonnollisten yhteisöjen valmiutta reagoida seksuaalirikoksiin pitää parantaa. Herätysliikkeissä esiintyy yksityisten ihmisten auttamistyötä, mutta sitä tekevät usein tavalliset ihmiset, joilla ei ole lastensuojelun eikä sosiaalityön asiantuntemusta.

– Kun tapahtuu jotain vakavaa, maallikolla ei ole erityisosaamista. Hän voi kyllä kehottaa ihmisiä hakemaan apua, mutta he eivät kuitenkaan välttämättä sitä hae, toteaa Johanna Hurtig.

Lähde:

Katja Kuokkanen: Uskovaisten miesten saamat hyväksikäyttötuomiot ovat pitkiä. Helsingin Sanomat 16.1.2020, A 10.

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä käynnistymässä

Vanhoillislestadiolaiset: Lasten hyväksikäyttö on tuomittavaa

Vanhoillislestadiolaiset ovat täsmentäneet liikkeensä kannan osana  keskustelua, joka käynnistyi vuodenvaihteessa. Kirkkohallituksen perheasiain johtaja Martti Esko on vaatinut pedofiilien järjestelmällistä pysäyttämistä evankelisluterilaisessa kirkossa ja sen herätysliikkeissä. Esko toi kantansae esiin kun lestadiolaisessa Rauhan Sana -liikkeessä paljastui räikeä lasten hyväksikäyttörikos. Pietarsaarelainen Rauhan Sana -lestadiolainen maallikkosaarnaaja oli käyttänyt hyväkseen ainakin 11:tä lapsenlastaan.

SRK tiedotti helmikuussa 2010 kantanaan pedofiileista hengellisissä liikkeissä käytävään keskusteluun, että vanhoillislestadiolaisten käsityksen mukaan lasten hyväksikäyttö on rikos ja sellaisena tekijän on se tunnnustettava. Vanhoillislestadiolaisten on ohjattava syyllistä tunnustamaan teko viranomaisille. Siis, tämä sen lisäksi että teko on hengellisessä mielessä synti. 

”Suomen vanhoillislestadiolaiset tuomitsevat lasten seksuaalisen hyväksikäytön yksiselitteisesti rikoksena.

– Se on kaikissa tapauksissa synti. Se on Suomen lain mukaan myös rikos, ja jokaisella ihmisellä on velvollisuus viedä asiaa eteenpäin lastensuojelu- tai rikosilmoituksena”, painottaa Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) pääsihteeri Aimo Hautamäki.

Vanhoillislestadiolaiset ja Rauhan Sana -lestadiolaiset ovat eri herätysliikkeitä.

Vanhoillislestadiolaisissa 189 rauhanyhdistyksessä on mukana arviolta noin 50 000 lasta ja nuorta.

– Hyväksikäytetty lapsi tarvitsee apua, eikä häntä saa syyllistää uhriksi joutumisesta, Hautamäki sanoo.

Apua tarvitsee kumpikin osapuoli, mutta pedofiilille anteeksi antaminen ei Hautamäen mukaan tarkoita tapauksen peittämistä.

– Meitä kohtaan voi olla vääriä käsityksiä. Koska ydinsanomamme on opetus anteeksiantamisesta, siihen on saattanut liittyä käsitys, että anteeksiannolla peitetään tällaiset rikokset, Hautamäki miettii.

Siksi Hautamäki korostaa nyt sitä, että vanhoillislestadiolaisen yhteisön tehtävä on ohjata pedofiili tunnustamaan rikoksensa.

– Hänkin on terapian tarpeessa, jotta hän pystyisi edes hillitsemään taipumustaan, Hautamäki sanoo.

(Tiivistelmä Helsingin Sanomien artikkelista; Katja Kuokkanen 16.2.2010)

Päivämies-lehti: ”Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on synti ja rikos”

SRK:n Päivämies-lehti julkaisi kannanoton hyväksikäyttöasiasta 27.1.2010. pääkirjoituksessaan. Se ei jätä arvailujen varaa siitä, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen etu ei ole vaieta tai peitellä mahdollisia rikoksia. Lehti painottaa myös samaa kuin tutkija Johanna Hurtig:  asian selvittämiseen ja uhrien tukemiseen tarvitaan aina asiantuntevaa ammattiapua.

”Kärsimysten vähättelevä ohittaminen tai hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat jopa lisätä ahdistusta.”

”Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, jota kutsutaan usein pedofiliaksi, on yksiselitteisesti synti ja rikos. Hyväksikäytöstä on laissa säädetty rangaistus, ja lain edessä kansalaiset ovat tasavertaisia. Ei Jumalan armahtama ihminenkään voi rikokseen ajauduttuaan väistää vastuutaan maallisen lain edessä. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on erittäin traumatisoiva kokemus, ja lasta on suojeltava hyväksikäyttäjältä kaikin tavoin. Teko haavoittaa syvästi ja on häpeäksi tekijälle, hänen perheelleen ja yhteisölle.

Myös seksuaalirikollisen suojelu on tuomittavaa. Siksi jokaisen rikoksesta tietoisen tulisi toimia niin, että lasten suojaksi säädetty laki saavuttaa sille asetetun tavoitteen. On kaikkien etu saada tuhoisa kierre heti katkaistua. Kärsimysten vähättelevä ohittaminen tai hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat jopa lisätä ahdistusta. Voimme luottaa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmäämme. Se kykenee auttamaan myös törkeän ja traumatisoivan rikoksen kohteeksi joutuneita. Apua tarvitseva, niin tekijä itse kuin hänen uhrinsakin, tulee ohjata ammattinsa osaavan auttajan luo.

Syntiin ajautunut tarvitsee myös sielunhoitoa. Jumalan sana tuomitsee synnin mutta tarjoaa katuvalle Jumalan armoa. Raamatun mukaan synnit annetaan anteeksi, kun ihminen nöyrtyy parannukseen – vaikka kysymyksessä olisivat niinkin rumat asiat kuin insesti tai pedofilia. Jeesus suhtautuu syyllisyyttä tuntevaan rikoksen tekijään yksiselitteisesti. Kun katuva tulee luokse ja sanoo ”minä kadun” erittelemättä tekonsa suuruutta, hänelle neuvotaan antamaan anteeksi (Luuk. 17:4). Augsburgin tunnustuksen mukaan synninpäästö tulee antaa niille, jotka palaavat tehdäkseen parannuksen (XII).

Rippisalaisuus on ehdoton. Sielunhoitajalta vaaditaan armollisuutta mutta myös taitoa ja ryhtiä. Asia on vakava ja ripittäytyjä ei voi jättää asiaa hoitamatta maallisen lain edessä. Kirkkohallituksen perheasianjohtaja Martti Esko totesi pedofiliaan liittyvässä haastattelussa (HS 22.1.): ”Asian tutkiminen ja anteeksianto ovat kaksi eri asiaa.”

Kun Jumalan terveellinen armo sulattaa armahdetun sydämen, anteeksi saanut pitää huolen, ettei asia jää puolitiehen.”

Päivämies 27.1.2010, pääkirjoitus.

Lue lisää aiheesta:

Lucas:  Alinta kastia ovat naiset ja lapset (Johanna Hurtigin näkemykset, pohjautuen Virpi Hyvärisen haastatteluun Kirkkotie -lehdessä 5/2010, s. 8 – 9,  sekä

Tommi Niemisen artikkelikokonaisuuteen Syntisten piiri. Helsingin Sanomat 1.5.2010, D1-2).

Tommi Nieminen: Hyväksikäytetty Minna – Tutut miehet raiskasivat, lestadiolaisyhteisö vaikeni. Helsingin Sanomat 1.5.2010, D2.

Susanna Kemppainen: Lestadiolaisvaikuttajan raiskaussyytteitä puidaan käräjillä. Kaleva 12.1.2011.

Lasse Kerkelä & Katja Kuokkanen: Rauhanyhdistyksen ex-johtaja vangittu epäiltynä insestistä. Helsingin Sanomat 29.9.2010; paperilehdessä s. A6.

Lucas: SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista

 Kymmenet hyväksikäytetyt lähestyneet kirkkohallitusta. Turun Sanomat 20.4.2010.

Kymmenet seksuaalisen hyväksikäytön uhrit lähestyneet kirkkohallitusta. Helsingin Sanomat 20.4.2010

Kirkossa ja herätysliikkeissä kymmenittäin pedofiilien uhreja. Ilta-sanomat 20.4.2010.

2 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, Aimo Hautamäki, alakulttuuri, anteeksianto, arvot, eettisyys, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, häpeä, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kasvatus, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, manipulointi, mielenterveys, normit, nuoret, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, perhe, puhujat, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakunta, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntien anteeksiantamus, syyllistäminen, tasa-arvo, totteleminen, turvapaikka, tutkimus, uhkailu, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Särkiniemen vastine silmänkääntötemppu?


Yksi puuttuu ja sen mukana kaikki: Jumalan sana…

 

Espoolainen vanhoillislestadiolainen pappi ja entinen kansanedustaja Seppo Särkiniemi on kirjoittanut kommentin Maria Saaren debattikirjoitukseen (Helsingin Sanomat 5.4.2009 D6).

 

Seppo Särkiniemen kirjoitus herättää useita kysymyksiä. Ensimmäinen ja kaikkein perustavin kysymys kuuluu: mistä syystä teologi ja pappi Särkiniemi ei perustele Jumalan sanalla näkemystä ehkäisystä syntinä? Kyllä tälle näkökannalle tulee tuoda esiin ensi sijassa Raamatusta löydetyt perustelut.

 

SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen on viime aikoina perustellut ehkäisykieltoa paavien kiertokirjeissään esittämillä näkemyksillä. Tämä ei kuitenkaan sentään riittäne luterilaisessa kirkossa toimivalle herätysliikkeelle ja uskovaisille papeille.

 

Onko siis niin, että varsinaiset raamatulliset perustelut ehkäisykiellolle itse asiassa puuttuvat?

 

Särkiniemi myöntää suoraan, että ihmiset ovat kokeneet lestadiolaisyhteisössä ehkäisykiellolla painostamista. ”Minulla ei ole varaa kiistää painostamisen kokemuksia.– – kaikki painostaminen on väärin ja syntiä, ja siihen syyllistyneiden on tehtävä parannus.” Tätä selvemmin asiaa ei voine enää vl-uskovainen todeta.

 

Mutta Särkiniemi pitää painostustapauksia vain seuraamuksena yksittäisten vl-uskovaisten henkilökohtaisesta pahuudesta.

 

SRK:n puhujainkokouksen ehkäisyn synnillistävällä päätöksellä (1967), joka sitoo kaikkia vl-uskovaisia kollektiivisesti, ei siten Särkiniemen mukaan olisikaan mitään yhteyttä naisten ja avioparien kokemaan painostamiseen.

 

Tässä on Särkiniemen silmäkääntötemppu. SRK ja rauhanyhdistykset eivät siis Särkiniemen mukaan olisi lainkaan vastuussa painostamisesta!

 

Särkiniemi nostaa yksittäisen uskovaisen ihmisen yksinään vastuunkantajaksi naisten ja avioparien yhteisössä kokemalle painostamiselle.

 

Tosiasiassa painostaminen perustuu herätysliikkeen omaksumaan ehkäisykielto-oppiin josta puhujainkokous päätti vuonna 1967 ja jota on siitä lähtien pidetty varsin keskeisenä opin osana ja oikean uskovaisen ”hengen hedelmänä”.

 

Painostaminen ei tietenkään olisi mahdollista ilman liikkeen johdon ja puhujina toimivien miesten yhteisesti omaksumaa ja heidän sekä lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden ylläpitämää ehkäisyn synnillistävää tulkintaa.

 

Ehkäisykiellosta on pidetty satoja, jos ei tuhansia saarnoja rauhanyhdistyksissä ja suuremmissa seuroissa. Aiheesta on julkaistu myös jatkuvasti kirjoituksia SRK:n julkaisemissa lehdissä ja kirjoissa. Kuuliaisuudesta ottaa vastaan kaikki lapset joita on mahdollista saada,  puhutaan lähes kaikilla rauhanyhdistysten seurakuntapäivillä. Monet puhujat ovat pitäneet suurperhettä suoranaisesti uskovaisenihmisen tunnusmerkkinä (esim. Mikko Uljas).

 

Lisäksi yksi nykyisen opin keskeinen näkemys on, että uskovaisen tulee aina puhutella ja nuhdella sellaista uskonsisarta tai –veljeä, jonka arvelee tai epäilee langenneen syntiin. Siten tunkeilevat, syyllistävät ja painostavat kyselyt lasten saannista ja raskauksista voidaan perustella tällä ”rakkaudellisella huolenpidolla”.

 

Yksittäinen vl-uskovainen pyrkii toimimaan sillä tavoin kuin hän on oppinut oikeana ja asiaankuuluvana pitämään. On epäeettistä ja harhaanjohtavaa, että Särkiniemi kirjoituksessaan syyllistää vain jotkut yksittäiset uskovaiset naisten kokemasta painostamisesta. Hän antaa sen käsityksen, että kyse olisi yksittäisten kristittyjen omasta ”pahuudesta”, kun nämä vain toimivat kuten herätysliikkeen johto ja puhujat ovat vuosikymmeniä heitä opettaneet.

 

Käytännössä Särkiniemi itse asiassa puolustaa SRK:n nykyistä, ehkäisyn synnillistävää kantaa sillä, että hän viittaa asian liittyvän ”uskon oppiin”. Mutta hän ei tuo ollenkaan esiin itse ”oppia”, eli sitä miten Raamatussa ehkisy olisi kielletty.

 

Onkin  pidettävä hämmästyttävänä, että vaikka Särkiniemi on koulutettu teologi, hän ei nojaudu tässä Raamattuun eikä perustele ehkäisykantaa Jumalan sanalla. Miksi?

 

 

Seppo Särkiniemi

On annettava tilaa myös uskonnolle

 

Olen Maria Saaren kanssa samaa mieltä siitä, että ehkäisyyn liittyy lestadiolaisilla sellaisia omantunnon syitä, joihin jokaisella on oikeus ilman selityksiä ulkopuolisille. Tämän periaatteen toivoisin niidenkin muistavan, jotka haluavat kirjoituksillaan määritellä, mitä ja miten lestadiolaisuudesta keskustellaan.

 

Lapsen syntymisestä puhumiseen liittyy aina sellaista herkkyyttä että mitkään sanat eivät tunnu oikeilta. Arjen kivun kuvaamiselle tulee olla paljon tilaa, ja toista ihmistä on suostuttava kuuntelemaan. Saari on tässäkin vakaumuksessaan oikeassa. Mutta tilaa on annettava myös sille keskustelulle, jossa asioita tarkastellaan uskon perusteiden valossa. Niihin liittyvä kipu ei kieltämällä poistu.

 

Minulla ei ole varaa kiistää painostamisen kokemuksia. Lestadiolaiset ovat samalla tavoin raadollisia, syntisiä ihmisiä kuin kaikki muutkin. Pahuus on näkynyt ja näkyy edelleen yksittäisten uskovaisten ja yhteisöjen elämässä. Mutta kaikki painostaminen on väärin ja syntiä, ja siihen syyllistyneiden on tehtävä parannus.

 

Mutta tärkein näkökulma unohtuu koko ajan. Lestadiolaiset eivät omista totuutta, mutta kokevat sen kuuluvan uskon oppiin. Siihen tunto on sidottu, ja sen kanssa seisotaan Jumalan edessä, ja vastataan ajatuksista, sanoista ja teoista.

 

Yhteisön sisin olemus ei ole tapakulttuuria, päätöksiä, painostusta, miesten tai naisten harjoittamaa väkivaltaa, enemmistöjä ja vähemmistöjä, vaan hiljaista iloa Jumalan armosta ja sitä kuuluttavasta anteeksiantamuksesta. Sen varassa lepää kaikki. Ilman sitä kaikki on turhaa tapojen tottelemista.

 

* * *

moses-orders-2

8 kommenttia

Kategoria(t): ehkäisykielto, elämäntapa, Helsingin Sanomat, kiellot, manipulointi, naisen asema, normit, painostaminen, Raamattu, retoriikka, uskon perusteet, yhteisö