Avainsana-arkisto: perustelut

Totta ja tarua ”meistä”


Autotseuroissa3

Suviseurat lähestyy ja mediassa huomioidaan taas ”pohjoisen herätysliike”.  Lappiin vl-uskovaiset yhä liitetään vaikka tosin meitä on nykyisin paljon myös Etelä-Suomessa. Päätin laittaa tänne joitakin omia ajatuksia ja kokemuksia ”sisältä päin”. Itse olen vanhoillislestadiolainen ja ns. lapsuususkossa, ja jos nyt kysytään … Lue koko artikkeli…

32 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, bans, Conservative Laestadianism, elämäntapa, eroaminen uskosta, identiteetti, identity, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, lähihistoria, luterilaisuus, meikkaaminen, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, synnit, syntilista, ystävyys

Onko kaikki pajunköyttä, eli onko SRK:n puheenjohtajalla televisio, ja ehkä urutkin?


50-luku 3

– En itse näe asioiden väärää hengellistämistä niinkään toimintakulttuuriimme liittyvänä – sana kulttuuri tulee tietääkseni latinasta ja tarkoittaa viljelyä. – SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen, Kotimaa24, 15.11.2011.

”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.”Päivämies no 15, 14.4.2010.

Jotta pajunköyden paksuus havaittais, kurkistetaan vähäsen lähihistoriaan. Ja vähän kauemmaksikin. Sillä lopussa se hyväkäs historia pääsee aina yllättämään meidät! … Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): 1800-luku, 1950-luku, 1960-luku, 1970-luku, 2000-luku, 2010-luku, Aimo Hautamäki, ban of television, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, historia, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, manipulointi, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, perheettömyys, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, retoriikka, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, suurperhe, suvaitsevaisuus, televisio, televisiokielto, totteleminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta

Herpert: Ehkäisy ei ole uskon kysymys, vaan eettisesti ratkaistava asia


”Mitkä tahansa keinot syntyvyyden säännöstelemiseksi on nähty aina synniksi Jumalan valtakunnassa.” (Päivämies, 12.5.2005, pääkirjoitus.)

Moses_Käskyt

Meille julistetaan seuroissa, Päivämiehessä ja SRK:n johtohenkilöiden haastatteluissa tätä samaa mitä hoemme …Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, forbidden things, hengellisyys, isyys, Jumalan sana, kannanotot, käskyt, kiellot, kontrollointi, lapset, lisääntyminen, luterilaisuus, naisen asema, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, Päivämies, pelko, pelot, perhe, Raamattu, retoriikka, SRK ry., SRK:n johtokunta, suurperhe, synnit, uskon perusteet, vallankäyttö, vastuullisuus

Jaakko Antila: vanhoillislestadiolaisuus elää rajanvedosta muuhun maailmaan


Kotimaa-lehti on haastatellut Jaakko Antilaa, joka on sitä mieltä, että vanhoillislestadiolaisuus on lahko. Antila jätti vanhoillislestadiolaisen liikkeen kolmisen vuotta sitten. Se tapahtui ennen kuin julkinen keskustelu lasten hyväksikäytöstä ja hoitokokousväkivallasta alkoi käynnistyä.

Antila ei itse kokenut herätysliikkeessä mitään varsinaisesti järkyttävää eivätkä uskon vaatimat elämäntapamääräykset olleet irtautumisen syynä. Sen sijaan häntä oli alkanut häiritä opetuksen epä-älyllisyys, joka joutui törmäyskurssille itsenäisen ajattelun kanssa. 

Uskontojen uhrien tuki ry:ssä Antila on sittemmin havainnut, että vanhoillislestadiolaisilla ja Jehovan todistajilla on yhteisiä piirteitä. Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, arvot, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, hajaannukset, harhaoppi, häpeä, historia, irrottautuminen yhteisöstä, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, Kirkko ja kaupunki, kontrollointi, kristinoppi, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, rauhanyhdistys, retoriikka, rippikoulu, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö

Meikkaamiskielto on vl-naisen huntupakko


Ajattelinpa tässä kertoa oman ”psalmini” josta saa jokainen olla ihan mitä mieltä haluaa. Olin julkisesti, siis virallisesti, vanhoillislestadiolainen (vl) noin 30-vuotiaaksi asti. Asia joka alkoi minua erityisesti nyppimään, ensin murrosiässä, ja sitten enemmän siinä kaksvitosena  oli meikkaamiskielto. Tunsin sisäistä halua kaunistautua ja olla naisellinen …Lue koko artikkeli…

41 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, eroaminen uskosta, hengellinen väkivalta, identiteetti, ihmisoikeudet, ilo, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, lakihengellisyys, leimaaminen, meikkaaminen, naisen asema, naiseus, normit, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, tyttökulttuuri, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yksilöllisyys

Meillä näin: Kuusi syytä hyväksyä ehkäisy


Kolmen lapsen vl-äiti, joka toimii rauhanyhdistyksellä Pohjois-Suomessa myös pyhäkoulun opettajana, kertoo, että hän on puolisonsa kanssa päättänyt käyttää ehkäisyä rajoittaakseen perheen kasvua. Hän tarkastelee kirjoituksessaan ehkäisyn synnillistämiseen liittyviä ongelmia hengelliseltä ja kristinopilliselta kannalta. Näden  näkökohtien lisäksi  ehkäisyyn päätymiseen on heidän tapauksessaan johtanut myös perheen tilanne. ”Tärkein syy ratkaisuille oli yhden lapsen vakava sairastuminen, mikä vei voimat. Olemme vähän vanhemmalla iällä avioituneet, joten ehkä ikäkin toi rohkeutta omiin päätelmiin.” …Lue koko artikkeli…

16 kommenttia

Kategoria(t): äitiys, ban of birth control, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, erehdys, erehtymättömyys, hengellisyys, isyys, keskustelu, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kymmenen käskyä, lapset, lapsuus, lisääntyminen, luterilaisuus, miehen asema, naisen asema, nettikeskustelu, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, pelastus, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, vallankäyttö, vastuullisuus

K. N. ja mutkikas kakkutemppu


Joskus meitä houkuttelee sellainen ratkaisu, että kakun voisi sekä syödä että säästää.

Vanhoillislestadiolainen pappi, teologian tohtori ja eläkkeellä oleva luterilaisen kirkon Oulun hiippakunnan hiippakuntadekaani  Keijo Nissilä kirjoitti Päivämiehessä naispappeuskysymyksestä: ”Raamatun tulkinnan ja sen soveltamisen tie on osoittautunut mutkikkaaksi nykyaikana.”

Mutkia matkassa? Ei kai se kovinkaan mutkikasta kuitenkaan ole.  On ilmeistä, että ”tulkinta ja soveltaminen” saattaa riippua siitä, onko kyse omasta vai kalliin sisaren tai veljen työpaikasta. Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, historia, kaksinaismoralismi, kannanotot, keskustelu, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, lähihistoria, luterilaisuus, manipulointi, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, Paavali, Päivämies, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, tasa-arvo, vallankäyttö

Voittosen yllätyslausunto televisiosta


Rovasti Olavi Voittonen, SRK:n puheenjohtaja, on antanut julkisuuteen lausunnon televisiokiellosta. Hän toteaa että vanhoillis-lestadiolaiset ovat ”lasten suojelemiseksi kieltäytyneet tv:stä kotien piirissä”.

Opetusvälineenä se palvelee esimerkiksi koululaitoksessa, Voittonen perustelee Kotimaa24:ssä.

Mitä tämä nyt siis tarkoittaa? ”Opetusvälineenä se palvelee”? Tietenkin television kauta voidaan välittää opetusohjelmia. Itsestäänselvää. Mutta mikä on vanhoillislestadiolaisuuden kanta uskovaisen television hankkimiseen ja sen ohjelmien seuraamiseen normaalista tv-vastaanottimesta?

Tarkoittaako Voittonen, että uskovaisen ei tarvitse ”kieltäytyä televisiosta” silloin, jos on lapseton, tai jos hänen lapsensa ovat jo aikuisia? Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): ban of television, bans, erehtymättömyys, historia, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kontrollointi, koulu, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lapset, lähihistoria, manipulointi, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, perheettömyys, puhujat, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, televisio, televisiokielto, totteleminen, vallankäyttö, videot

Stiven Naatus: vl-naispappeus on käytännön järjestely, ei hengellinen kysymys


Oululainen pappi, Tuiran seurakunnan kappalainen Stiven Naatus pohtii blogissaan naisten aseman muuttamisen perustelua vanhoillislestadiolaisuu-dessa. Naatus käynnisti bloginsa ajankohtaisella ja SRK-lestadiolaisuuden kannalta keskeisellä aiheella.

Kyse on enemmästäkin kuin pappisviran avaamisesta myös vanhoillislestadiolaisille naisteologeille.

Kerrotaan, että rovasti Aarno Haho on  äskettäin vaatinut vanhoillislestadiolaisia vaikenemaan julkisuudessa liikkeen asioista. Naatuksen kanta taas on, että herätysliikkeessä tulee hyväksyä avoin julkinen keskustelu. Kristillisen yhteisön on oltava ”kuin avoin kirje”, koska se toimii jatkuvassa lähetystehtävässä, toteaa Naatus. Lisäksi julkinen keskustelu normalisoi kuvaa, joka liikkeestä muodostuu, koska silloin useammat eri käsitykset liikkeen sisältäkin pääsevät esiin.

Kuten jotkut muistavat, Naatus ehdotti avointa keskustelua vanhoillislestadiolaisuuden sisälle myös vuonna 2007, minkä seurauksena hän joutui silloin pois SRK.n rippikoulupapin tehtävästä.

Naatus varoittaa hengellistämästä käsitystä naisten roolista vanhoillislestadiolaisuudessa ja kirkossa.  Hän liittää virkakysymyksen erinomaisen järkevästi ensi sijassa liikkeen arvopohjaan eikä siten pidä sitä teologisena eikä hengellisenä asiana. On ilmeistä, että Naatus tarkoittaa ehkä hieman huonosti valitulla termillä ”arvopohja” nimenomaan maallista käytäntöä ja elämäntapoja.

Lestadiolaisen liikkeen hengellisen sanoman ydin ei ole Naatuksen mukaan sidoksissa enempää tietyn aikakauden arvopohjaan kuin sen virkakäsitykseenkään.  Tässä hän osuu  todella oikeaan, kun ajatellaan mistä kristinuskon universaalissa ja ajattomassa sanomassa pohjimmiltaan on kyse. 

(Voidaan tietenkin perustellusti kysyä, mikä sitten on vanhoillislesta-diolaisuuden uskonopillinen ydin, jos se todellakaan ei ole liikkeessä hengellistetyissä normeissa. Sillä jos se ydin onkin sama kuin ev.lut. kirkon opetus, mihin vl-liikettä enää tarvitaan? Mihin tarvitaan rauhanyhdistyksiä ja varojenkeruuta? Liikkeeseen syntyneiden perinneyhteisöksi?)

Myös tutkija Heikki Nenonen on esittänyt samansuuntaisia ajatuksia, todeten, että virkakysymys ei ole opillinen kysymys. 

Virkakäytäntö on inhimillinen, ei raamatullinen

Naatuksen naispappeutta perusteleva argumentaatio on selvästi pitkälle sama kuin arkkipiispa emeritus John Vikströmin niinikään maalliselta pohjalta lähtevä, käytäntöihin ja tapoihin nojautuva pragmatistinen argumentaatio naisten pappisviran puoleasta. Hän on julkaissut näkemyksensä Teologisessa aikakauskirjassa 2007-2010.

Vikströmin mukaan luterilainen virkakäsitys ei estä naisen kutsumista paimenen virkaan. Luterilaisessa kirkossa vallinnut virkakäytäntö on muodostunut historiallisista,  inhimillisistä syistä. Ei siis hengellisistä lähtökohdista. 

Käytännön taustalla on ollut sekä Paavalin että Lutherin aikainen käsitys naisen kyvyttömyydestä vastuullisiin tehtäviin. Senaikaisissa yhteiskunnissa naisen tuli alistutua miehen alaiseksi, hän ei voinut johtaa eikä hallita miestä. Tämän järjestelyn, nykykielellä täsmällisemmin sanoen sukupuolijärjestelmän, yksi sovellutus on ollut virkakäytäntö, jonka mukaan naista ei kutsuttu papiksi, seurakunnan paimeneksi. 

Vikström kirjoittaa:

”Lutherilla ei ollut vaikeuksia hyväksyä naista saarnaviran hoitajaksi nunnaluostarissa. Syy naisten sulkemiseen pappisviran ulkopuolelle ei ole ollut virkakäsityksessä, vaan käsityksessä naisesta ja hänen oikeasta asemastaan ja roolistaan, ei pelkästään seurakunnassa vaan yhteiskunnassa ylipäänsä. Naisen velvollisuus olla miehelle alamainen ja rajata elinpiirinsä kodin yksityisyyteen on jättänyt hänet julkisen elämän ulkopuolelle ja samalla saarnaviran ulkopuolelle luterilaisissa kirkoissa meidän päiviimme asti. Tämän lisäksi naiselta on ajateltu puuttuvan sellaiset ominaisuudet ja kyvyt, joita tarvitaan julkisten virkojen, mukaan lukien saarnaviran, hoitoon.

Pappisviran avaaminen naisille luterilaisissa kirkoissa ei ole näin ollen johtunut uudesta virkakäsityksestä vaan uudenlaisesta naiskäsityksestä. Tai oikeammin: Tehtiin viimeisetkin johtopäätökset siitä muuttuneesta naiskäsityksestä ja naisen asemasta yhteiskunnassa ja kirkossa, jotka vähitellen olivat voittaneet sijaa ja askel askeleelta toteutuneet useissa luterilaisissa kirkoissa 1900-luvun aikana.

Meidän kirkossamme naiset saivat äänioikeuden 1910-luvulla, oikeuden tulla valituksi luottamushenkilöksi seurakunnan johtavissa elimissä 1920-luvulla, oikeuden olla kirkolliskokousjäsenenä 1930-luvulla ja vähitellen myös oikeuden toimia kanttorina ja lehtorina. Pappisviran avaaminen naisille oli selkeästi viimeinen askel tässä naisen aseman vähittäisessä muutoksessa kirkossa ja yhteiskunnassa.” (Vikström 2007.)

Mikäli tästä aikaan sidoksissa olevasta järjestelystä (Naatuksen termein ”arvopohjasta”) pidetään kiinni, Vikströmin mukaan on samalla logiikalla kiellettävä naisen toiminta myös muissa johtamisen ja päätöksenteon tehtävissä, niin kirkon eri tehtävissä kuin muuallakin yhteiskunnassa. Vikströmin analyysit ovat pitkiä ja perusteellisia ja niistä on tietenkin myös kiistelty. Niihin perehtyminen kannattaa ja palkitsee oivalluksilla.

Vältetään riskit ja sudenkuopat

Naatuksen ”vikströmiläistä”, käytännöllistä ja maallista tulkintaa  on pidettävä viisaana ja lupaavana strategisena valintana, ja onnistuneena erityisesti vanhoillislestadiolaisen liikkeen ominaislaatua ajatellen.

Kun kysymys siirretään historiallisesti muuttuvaan, ratkaisut ensi sijassa käytännöllisinä järjestelyinä tulkitsevaan arvopohja-retoriikkaan, tällöin voidaan välttää konservatiivisiiven aseet, jotka nojautuvat sen oman käsityksen mukaan hengelliseen ja teologiseen argumentaatioon sekä perinteeseen.  Tämä käy selvästi ilmi SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittosen lausunnosta: ”Lähtökohtana on Pyhä Raamattu ja kirkkomme tunnustuksen perinteinen tulkinta ja liikkeemme perinne.”

Samalla vältetään myös se, että jouduttaisiin toteamaan ja myöntämään konservatiivien pelkäämä riski ”opin muuttumisesta”. Jos heräisi epäilys hengellisen opetuksen muuttumisesta, tämä vaarantaisi käsityksen SRK-lestadiolaisuuden erehtymättömyydestä.  Sen sijaan, puhumalla yksinomaan maallisesta  käsitteestä, arvopohjasta, voidaan yhä säilyttää ja edelleen viestiä julkisuuteen riviuskovaisille doktriini opetuksen muuttumattomuudesta ja seurakunnan erehtymättömyydestä.

SRK:n konservatiivijohto ja liberaalit nuoren polven teologit voivat parhaassa tapauksessa löytää rakentavan yksimielisyyden etenemisestä kohti vl-naisen pappisvirkaa. Vältetään uuden hajaannuksen vaara.

On  tietenkin vakava riski, että jos kysymys keskusteluissa pääsisi ajautumaan puhtaasti ”hengelliselle osastolle”, vallassa oleva konservatiivisiipi saa syyn katkaista keskustelun alkuunsa, yksinkertaisesti uhkaamalla nykykäsityksen kritisoijia ulossulkemisella uskonyhteisöstä. Tätä tosin tuskin kukaan vastuulinen SRK:n johdossa haluaa, varsinkaan jos nuoren polven rivit eivät ala rakoilla.

Vl-liikkeen vaikutusvalta kasvaa naispappeuden myötä

Yhtä kaikki, Naatuksen ja Nenosen tulkintaa voidaan pitää ei vain strategisesti viisaana vaan myös ihan asiallisestikin hyvin perusteltuna. Vl-naisten pääsy papinvirkaan voidaan nimittäin vielä lisäksi kuvata yksinkertaisesti  loogisena jatkumona sille pohjimmiltaan pragmaattiselle toimintamallille, joka herätysliikkeessä valittiin jo 1985-1986, valmistauduttaessa sihen että kirkolliskokokous avaisi papin viran myös naisille. Ratkaisu on osoittautunut menestykseksi SRK-lestadiolaisuudelle.

Nykyinen tilanne vanhoillislestadiolaisuudessa on monessa suhteessa erilainen kuin se oli 1980-luvulla, ja siksi uutta päätöstä tältä osin voitaneen hyvin perustella, jälleen pragmaattisesti,  puhtaasti käytännön syillä.

Naisopiskelijoiden määrä teologisessa tiedekunnassa on dramaattisesti kasvanut. Naiset onnistuvat valintakokeissa paremmin kuin miehet. Myös hyvin kouluttautuvat vanhoillislestadiolaiset naiset ovat rynnistäneet tiedekuntaan ja menestyvät opinnoissaan. Papinvirka tarjoaa mielekkään ja hyvinpalkatun ammatin vl-naiselle ja työpaikkoja seurakunnissa on lähivuosina tarjolla. SRK-lestadiolaisuuden vaikutusvalta ev.-lut. kirkossa voi kasvaa tätä kautta huomattavastikin, kun seurakuntiin voidaan levittää entistä suurempi joukko ”omia” pappeja. Kanttoreistahan jo huomattava prosentti onkin vanhoillislestadiolaisia.

Vl-naisten tulo pappien työmarkkinoille ei vaaranna vl-miesten etenemistä. Heikki Nenonen on lisäksi korostanut, että vl-naisten pappeus ei tulisi uhkaamaan herätysliikkeen  yli 700:n mies-maallikkosaarnaajan asemaa. 

–  Herätysliike on omaehtoinen maallikkoliike. Se saa toimia niillä ehdoilla, joilla enemmistö ajattelee. Tällä hetkellä vain miehet voivat olla maallikkopuhujia, olkoon niin, Nenonen totesi Kotimaan haastattelussa.

Vanhoillislestadiolaisuutta on kuvattu usein pragmaattisena, käytännön asiat nopeasti ja taitavasti hoitelevana kollektiivina, jossa ei tehdä ongelmia ”turhista” loogis-teoreettisista tai filosofis-eettisistä kysymyksistä. Uudella naispappeus-ratkaisulla liike voi jälleen osoittaa dynaamisen voimansa.

Takertuminen menneisyyden maallisiin tapoihin ei ole hengellisyyttä

Naatuksen puhe 1900-luvun alun arvopohjasta viittaa tietenkin siihen tosiasiaan, että jokainen ihmisyhteisö, myös herätysliike, toimii jossain historiallisessa ajassa ja paikassa ja on auttamattomasti sidoksissa aikansa arvopohjaan ja esimerkiksi sen sukupuolijärjestelmään. Jopa ns. ”jumalanvaltakunta”, jos sellaisena pidetään vl-herätysliikettä.

On tietenkin vaativaa  kyetä nousemaan  oman aikansa arvojen yläpuolelle tarkastelemaan niitä kriittisesti hengelliseltä ja eettiseltä kannalta. Herätysliikkeelle se on onnistunut yleensä vain sen synty- ja  alkuaikoina.

Kun herätysliike sitten on institutionalisoitunut, sille on tyypillistä takertua tiukasti kiinni menneisyyden ulkonaiseen järjestykseen ja arvomaailmaan. Menneisyyden tapoja aletaan tulkita hengellisenä normistona. Lutherin mukaan kristillisen kirkon tulisi elää jatkuvassa uudistumisessa ja parannuksenteossa.

Vanhoillislestadiolaisuudessa takertuminen paljastuu naisen aseman lisäksi liikkeen elämäntapanormistossa, joka heijastaa eurooppalaista pietismiä ja 1900-luvun alun pohjoisen agraariyhteiskunnan arvopohjaa: elämänpiiriä, rakenteita ja tapoja. 

Sama menneisyyden arkielämän tulkinta hengellisenä koskee kaikkia pietistisiä liikkeitä, äärimmilleen vietynä esimerkkinä amishit. He hengellistivät 1600-1700-luvun elämäntavan. Voidaan kysyä, onko vanhoillislestadiolaisuus hengellistänyt 1920-1930-lukujen arvopohjan.

Vl-liike ei ole toistaiseksi kyennyt vapautumaan epäraamatullisista luutumistaan. Onkin toivottavaa, että se kykenisi vapautumaan menneisyyden sukupuolijärjestelmästä nuoren ja vanhan polven keskinäisessä dialogissa. Ratkaisu avaisi liikkeelle lupaavia näkymiä tulevaisuudessa. Tulevaisuus tehdään tämän päivän ratkaisuissa. SRK:n johto on paljon haltijana.

Ja joka tapauksessa: aika on nuoremman vl-polven puolella. Tulee päivä jolloin sillä on kaikki valta.

*    *     *

Naatus: Naiset herätysliikkeessä?

”Vanhoillislestadiolaisuudessa käytävä keskustelu naispappeudesta, josta Kotimaa24.fi uutisoi, liittyy minusta virkateologiaa enemmän herätysliikkeen arvomaailmaan.

Sen takaa aukeaa kysymys siitä, kuka käyttää ääntä liikkeessä. Millä tavalla esimerkiksi naiset ovat toimijoina näkyvissä ja miten heidän näkökulmansa tulee esiin?

Keskustelu naispappeudesta tässä herätysliikkeesä ei ole aiemmin tuottanut isoja otsikoita vaan on edennyt hiljakseen pinnan alla. Jotkut asiat vain tapahtuvat prosessimaisesti hitaassa tahdissa.

Julkinen keskustelu voi olla luonteeltaan monenlaista, myös pinnallista ja tarpeettoman kärjistävää. Silti se on periaatteellisesti hyväksyttävä. Kristillinen yhteisö on jatkuvassa lähetystyössä, jolloin sen on oltava ”kuin avoin kirje”. 

Vanhoillislestadiolaisuuden kohdalla julkinen keskustelu normalisoi tilannetta: hyvin erilaiset liikkeessä mukana olevat ihmiset voivat kertoa omia näkökulmiaan. Yksipuolinen, usein mielikuviin ja kohuotsikoihin perustuva käsitys liikkeestä saa täydennystä.

Vanhoillislestadiolaisuus on taustaltaan konservatiivinen pietistinen liike. Silti tämä arvopohja on eri asia kuin liikkeen hengellinen ydinsanoma ja evankeliumin julistus.

Jos esimerkiksi kannattaa 1900-luvun alun suomalaista arvomaailmaa, jossa naisilla on nykyajasta poikkeava rooli, on reilua sanoa se ääneen. Silloin voidaan keskustella arvoista ja niiden perusteista sen kummemmin asiaa hengellistämättä.”

*     *     *

Ajattelemisen aihetta antoivat Stiven Naatus ja  Korpijaakko.

Lue lisää:

Stiven Naatuksen blogikirjoitus: Naiset herätysliikkeessä? 20.9.2010.

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

Juhani Huttunen: Raamatulla päähän. Kirkko ja kaupunki 20.9.2010. Katsaus fundamentalismin kansaninvälisistä historiallisista juurista sekä sen vaikutuksista.

Johannes Ijäs: ”Naispappeudesta syytä keskustella”. Kotimaa 18.9.2010.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät miesten pappeudessa. Kotimaa 18.9.2010.

Miksi teatteri on syntiä? (Stiven Naatus Kalevassa syyskuussa 2007.)

Mikael Pentikäinen: Kahden maan kansalaisia. Helsingin Sanomat 13.7.2010.

Jyri-Jussi Rekinen: Tuiran miespapit hyväksyivät tasa-arvon. Kaleva 8.12.2009. (Oulun Tuiran seurakunnassa lopetettiin lainvastainen pappien työvuorojen järjestely.)

Skribentti: Naiset tulossa sananjulistajiksi

Protestiliikkeestä äärikonservatiiviseksi

SRK:n vuosikokous 2010: päätöksentekijät yksinomaan miehiä

SRK:n vuosikokous 27.6.2009: johdossa edelleen vain miehiä

John Vikström: On kyse enemmästä: Suhtautuminen naispappeuteen raamatullisuuden mittarina. Teologinen aikakauskirja 3/2010.

John Vikström: Kirkko ja yhteistyöstä kieltäytyvät papit: Mikä yhdistää, mikä erottaa? Teologinen aikakauskirja 2009, s. 264-.

Joihn Vikström: Omatunto ja naispapit. Kotimaan verkkolehti 29.10.2007. Suom. Tiina Partanen.

John Vikström:  Samvetet och kvinnliga präster: På vilket sätt är de samarbetsvägrande prästernas samveten bundna? Teologinen aikakauskirja 2007, s. 357-.

12 kommenttia

Kategoria(t): 1900-luku, 2000-luku, amishit, elämäntapa, erehtymättömyys, hengellisyys, historia, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, keskustelu, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, naisen asema, naissaarnaajat, normit, nuoret, opilliset kysymykset, pietismi, puhujat, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, synnit, tasa-arvo, tulevaisuus, uskon perusteet, vallankäyttö, yhteisö

Kun luin Päikkäriä: ”Aina on nähty kaikenlainen ehkäisy synniksi”


Kun Päikkärissä on julkais-tu ehkäisyteemaan liittyviä kirjoituksia,  ja  kun lehdessä on toisinaan julkaistu uusintoina vuosikymmentenkin takaisia kirjoituksia, olen  ottanut tavaksi tarkistaa Raamatusta jokaisen Raamatun kohdan, johon teksteissä on viitattu.

Vielä ensimmäisiä kirjoituksia lukiessani olin itse siinä lapsuuden käsityksessä, että ehkäisy on syntiä ja että se uskovaisten käsitys perustuu Raamattuun.

Olinkin sitten ällikällä lyöty, kun luin ko. Raamatun kohtia. Päikkärissä ehkäisyasian yhteydessä siteeratut Raamatun kohdat eivät mielestäni millään tavalla puolustaneetkaan ehkäisyn kieltoa (tai paremmin sanoen, sen syntinä pitämistä).

Olin myös hämmentynyt ja oikeastaan pöyristynyt siitä, että Päikkärissä häikäilemättä uskalletaan valottaa vahvasti elämäämme ja identiteettiämme leimaavan ehkäisypolitiikan hataraa pohjaa laittamalla ihan avoimesti esille asiaan mitenkään liittymättömät Raamatun kohdat. 

Ei olisi halunnut, mutta ei voinut olla näkemättä, että juttu haisee. Havaintoon riitti Raamatun luku. Ja seurapuheissa lapsiasiasta puhutaan usein, mutta puheissa Raamattu jää valitettavasti vieläkin useammin epäselväksi.

Ehkäisykielto oli ainakin alkuaan täysin ehdoton. Ajateltiin, että naisen täytyy olla valmis vaikka kuolemaan ennemmin kuin olisi mahdollista uskovaisena ehkäisemällä rajoittaa raskaaksi tuloa.

”Siihen ei voi lääkärikään muutosta tehdä”

Yksi esimerkki historiassamme esitetyistä lausunnoista on SRK:n johtokunnan ja terveydenhuollon ammateissa toimivien uskovaisten yhteisestä  kokouksesta 1970-luvulta.

”Usein vedotaan äidin sairauteen ja lääkärien antamaan lausuntoon: seuraava synnytys saattaa olla äidin loppu. Eikö Jumala voi antaa terveyttä, eikö Jumalalla ole voimaa auttaa lapset terveinä maailmaan. Olemmeko me ihmisen iän määrääjiä. Eikö Jumala sanonut: minä tunsin sinun päiviesi luvun ja kuoleman muodon ennen kuin syntynyt olit. Ihmisen ikää ei jatka lääkäri eikä mikään konstailu. Loppu tulee Jumalan määräämänä aikana.

Siksi emme näissäkään jää epäilemään, vaan uskomme ensimmäisen uskonkappaleen Jumalan sanan mukaisesti ja jätämme näissäkin asioissa kaikki Jumalan haltuun –. — kaikki perhesuunnittelu on synti sen kaikissa muodoissaan. — Lapsi on kivulla synnytettävä, ja jokainen synnytys on itse asiassa vaarallinen. Synnissä elävät äidit pelkäävät kuolemaa. – -Lopputuloksena keskustelussa tuli se ehdoton toteamus: perhesuunnittelu ja lapsisäännöstely sen kaikissa muodoissa on synti Jumalan sanan jälkeen. Siihen ei voi lääkärikään muutosta tehdä, vaan on kaikessa pyrittävä rohkaisemaan ja auttamaan synnyttäviä äitejä. Syvää huolta tunnettiin maamme ja kansamme tulevaisuudesta monessa mielessä, mutta ennen kaikkea synnin tähden Jumalan rangaistuksen pelossa; kauanko Jumala vielä kärsii tätä kaikkea laillistettua riettautta ja syntielämää. – – Yksimielisesti todettiin, että tässä on jälleen kysymys opillisista asioista. On kokonaan unohtunut ensimmäinen uskonkappale.” (Pm 28.7.1971.)

Kirjoituksesa ei ole yhtään viittaustakaan Raamattuun. Että missä kohtaa Jumala kieltää ehkäisyn.

Suoraviivaisemmin tämä ukaasi ilmaistiin vuonna 1979 Päikkärissä.  ”Ei milloinkaan eikä missään muodossa ihmiselämän ehkäisy tule Jumalan lapsilla kysymykseenkään. Jumalan lapsina me tiedämme, että se on Pyhä asia Jumalan elämä, ja elämän mahdollisuudet on kätketyt juuri siemeneen. Siksi ei missään muodossa ehkäisyä ole hyväksytty. Vaikka niinkin kävisi että uskovainen äiti taikka lapsi kuolisi synnytyksessä, taikka odotusaikana, niin he pääsisivät taivaaseen.” (Pm 14.2.1979.)

Käsitys sukupuolielämän merkityksestä muuttunut

Sittemmin luin Sosiologia -lehdessä vuonna 1992 julkaistun Päivi Alasuutarin artikkelin ehkäisykiellon synnystä ja umpikujasta vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä. Kyseinen artikkeli perustuu 1954 – 1984 Päikkärissä julkaistuun 286:een ehkäisyä käsittelevään tai sivuavaan kirjoitukseen. E-asia oli ilmeisesti umpikujassa jo 20 vuotta sitten, 1990-luvun alussa.

Päikkärin ehkäisykieltoa puolustavat sitaatit eivät ole Raamatullisia.

”Ehkäisy on saastaisuuden ja murhan synti. Saastaisuutta on sukupuoliyhteys avioliitossa, mutta yritys ehkäistä raskaus. Lisäksi ehkäisy on murha, koska se estää elämän syntymisen.” (Pm 14.6.1962.) ”…lääketieteen avulla tuhotaan elämän alku, ettei huoruuden tulos tulisi esille…” (Pm 30.11.1966.) ”…Pitäisin lapsiluvun luonnotonta rajoittamista avioliiton huoruuden syntinä. Säännöstelyn pohjimmainen tarkoitushan on sama kuin yleensä huoruuden: lihan himon tyydyttäminen…” (Pm 12.5. 1960)

Artikkelin mukaan ehkäisyä saatettiin pitää yleisestikin Suomessa  ainakin vielä 1950-luvulla  moraalisesti arveluttavana, koska yhteiskunnassa oli vallalla askeettinen sukupuolimoraali, jonka mukaan sukupuoliyhteyttä pidettiin hyväksyttävänä vain lasten siittämisen tarkoituksessa. Ei ollut vielä ymmärretty seksuaalisuuden merkitystä avioliitossa, parisuhteen ja rakkauden osana.

Kun sukupuolisuus on nähty vain välttämättömänä pahana, on helppo ymmärtää, että ehkäisy nähtiin moraalisesti sopimattomana.

Kun yleisessä ajattelussa sitten poistui tarve pitää lapsitoivetta hyväksyttävänä tekosyynä aviolliselle sukupuolielämälle, jouduttiin kohtaamaan se, että seksin harrastaminen silkasta seksin ilosta onkin arvo sinänsä, ja se on luonnollista. Tämä lienee ollut silloisille (maallikko?)puhujille liikaa. Heidän asenteissaan näkyi pietismin elämänkielteisyys. Ja sen kaikujahan Liperin suviksissakin taas kuunneltiin. (Itse odotin että perjantai-illan Rakkaus-puheenvuorossa Jussi Rentolalla olisi ollut hyvä tilaisuus tuoda  esiin kahden ihmisen avioliiton arvo sinänsä, Jumalan lahjana, ilman ”suorituksia”. Hänkin sivuutti asian.)

Nykyisin kovinkaan moni meikä-lestadiolainen ei kuitenkaan oikeasti ajattele seksin olevan vain lisääntymistä varten, vaan pikemminkin se nähdään avioliittoon kuuluvana rikkautta antavana lahjana. Yksi esimerkki tästä on Kaisu ja Aimo  Koskelon tervetullut haastattelu Iltalehdessä.

Silti kuitenkin aiemman, nyt vanhentuneen moraalikäsityksen aiheuttama toimintatapa (ehkäisyn kielto) on muodostunut osaksi vl-perinnekulttuuriamme.

Mikäli pidämme kiinni ”Jumalanvaltakunta on erehtymätön” -ajatuksesta, silloin nuo vanhatkin 70-luvun kokousten ja Päikkärin lausunnot on nähtävä ”voimassa olevina”.

Avioliiton, lapsen ja perheen arvoa ei määrällisesti mitata

Ottaen huomioon, kuinka heikko on ehkäisykiellon raamatullinen tausta, minustakin ja varsinkin vaimoni mielestä on tuntunut aina kirpaisevalta lukea esimerkiksi Päikkärin äitienpäiväjuttuja. Niissähän usein käsitellään äitiyttä pelkistetysti lisääntymisen kärsimyksen ja vaivan näkökulmasta. Sitten myös ylistetään suurperheiden äitejä. Mutta äitinä oleminen  ja vanhemmuuden ilo kapeutetaan lasten määrälliseen mittaamiseen.

Jokainen lapsi on lahja vaikka lapsia olisi vain yksi, kaksi tai kolme! Samalla lailla silloin äiti ja (huom!) myös isä kokee vanhemmuuden riemua, eikä lasten määrä ole se pointti. Ei myöskään se että naisen loputtomat kärsimykset olisivat perheonnen hinta.

Itse näen isyyden, äitiyden ja vanhemmuuden lahjana, joka on ainutlaatuista ja pelkästään kiitollista mieltä tuovaa, ilman mitään tarvetta tsempata tunteiden ja ajatustensa kanssa. Ja on täysin älytöntä mitata vanhemmuutta  määrällisesti. Yhtään ei pitäisi tätä puolta korostaa enää. Sehän satuttaa lisäksi monia sellaisia jotka eivät syystä tai toisesta elä suurperheessä. Eikö pitäisi ajatella perheiden moninaisuuksia, joita äitien ja yhtä lailla  isien työ ja heille omistetut merkkipäivät koskettaa.

Yhä lausuntoja vailla Raamattua

Päikkäriä lukiessa oloa ei ole helpottanut sekään, että kirjoituksissa  vakuuttavin argumetti ehkäisykiellon puolesta kuuluu kutakuinkin näin: ”Kristillisyydessä on aina nähty kaikenlainen ehkäisy synniksi”. Mikä perustelu tuo on? Liperin suviksien puheet ja Päikkärin kirjoitukset erehtymättömyydestä eivät ole yhtään selventäneet asiaa.

Vetoaminen perinteeseen on jo uskonpuhdistuksessa osoitettu vääräksi Lutherin elämäntyössä ja se sotii Raamattu-auktoriteettiajattelua vastaan. Ja kun ei sieltä perinteen syntyhetkiltäkään näyttäisi löytyvän tukevaa maata jalkojen alle. Paavin nosto kaveriksi tässä asiassa hakee vertaistaan älyttömyydessä ja epätoivossa. Kun ei löydy Raamattua, otetaan kirkollista auktoriteettia, olkoonkin että luterilaisten kannalta ”pahimmalta perkeleeltä”.

Myöskin viime vuosina SRK:n taholta julkaistut jyrkät lausunnot ovat omiaan lisäämään yksityistä ahdistusta. ”Mitkä tahansa keinot syntyvyyden säännöstelemiseksi on nähty aina synniksi Jumalan valtakunnassa.” (Pääkirjoitus, Päivämies, 12.5.2005.) ”Jumalalla on valta antaa elämä ja ottaa se. Siksi ehkäisy ei ole asia, johon ihmisellä olisi oikeutta missään olosuhteissa.” (SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki, Kotimaa 2.7.2009.)

”Lapsirajoitus on Jumalan sanaa ja hyvää omaatuntoa vastaan, ja lapsen syntymän ehkäiseminen on kaikissa tilanteissa syntiä. – – Yhdenkin lapsen ehkäisyssä otetaan jopa sukupolviin ulottuva ratkaisu omiin käsiin. – – vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielteisyys voidaan pelkistää seuraavaan: 1) Avioliitto on Jumalan luomisjärjestyksen mukaan miehen ja naisen välinen liitto, jonka varsinaisena tehtävänä on suvun jatkaminen. Tähän luomistapahtumaan Jumala kutsuu yhteistyökumppanikseen äidin ja isän. 2) Koska lapsi on Jumalan luomisteko, Herran lahja, ja lapsen arvo Jeesuksen mukaan ehdoton, uuden elämän syntyminen on alusta lähtien pyhä tapahtuma, johon ihminen ei saa puuttua. — Vanhoillislestadiolaisille ehkäisykielteisyys ei ole vain avioliiton etiikkaan kuuluva asia, vaan myös luovuttamaton opillinen kysymys, joka kytkeytyy ensimmäiseen uskonkappaleeseen. Uskonko todella, että ”Jumala on minut ja kaikki olennot luonut…Ehkäisyn lopputulos on sama kuin abortin: estää uuden elämän syntyminen. Tämä tapahtuu vain varhaisemmassa vaiheessa.” (SRK:n kannanotto 2009.)

Yksin Raamattu

Ei siis ihme, että kipuilua asian ympärillä riittää. Se on purkautunut lähinnä anonyymina keskusteluna nettipalstoilla. Ainoa omalla nimellään aihesta julkisuudessa puhunut on pohjoissuomalainen uskovainen terveydenhoitaja joka vetosi Kotimaa-lehden haastattelussa SRK:n johtoon ja Päivämieheen, tuloksetta.

Itse näen että ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi jää nöyrästi turvautua yksin Raamatun opetukseen.

Raamatun syntikäsitys tulee siunatuksi Pyhältä Hengeltä ja se kestää ajan myrskyt. Raamatusta ei ehkäisyn synnillisyyttä löydy.

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Perheellinen vl.

Lisää aiheesta:

SRK:n julkilausuma: ehkäisykiellon perustelu uskontunnustuksella (SRK 27.6.2009, Seppo Lohi)

Ex-vl-isä: Paine suureen perheeseen on säälimätön. Kotimaa24

Herpert: Seppo Lohen perustelut kristinopillisesti kiistanalaisia

Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla

Aimo Hautamäen perustelut ehkäisykiellolle ja niiden kritiikki. (Päivämies 27.1.2009)

M4 Sherman: Luomiskertomuksen sanoma

Kaffet tiedossa, jos ehkäisykanta muuttuu!

Jumalako se naisen nujertaa? (Merja Saarnio), Päivämies 23, 2010.

Pena: On väärin vääntää väkisin Raamatusta vahvistusta keksitylle ehkäisykiellolle 

Pauli Niemelä:  Raskaaksi tulo voidaan estää. (Kaleva 15.3.2009)

Jes-mies: Ennustus: ajaudumme umpikujaan

Terttu Holmi: Lisääntymisvelvoite voi viedä naisen kuoleman porteille (Kotimaa  28.1.2009.)

Avoin kirje herätysliikkeelleni (Rauhan Tervehdys 5.2.2009)

Päivi Alasuutari: Ehkäisyn kiellon synty ja umpikuja vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä. Sosiologia 2 81992), s. 106-115.

Merja Saari:Ehkäisykiellosta on muodostunut tabu (Helsingin Sanomat 5.4.2009)

K-ma: Vuorisaarnasta

Elo-Veera:  Raja tuli vastaan

Verstaalla pohtija: Emme elä paratiisillisessa tilassa

Wilhelmiina: Keskinäinen asia

Abortti on aina murha – Syntyvyyden säännöstely sen kaikissa muodoissa on synti. Lääkintähenkilökunnan, SRK:n johtokunnan ja puhujien neuvonpito, Päivämies 28.7.1971. (Talletettu Mopin palstalle. Suurkiitokset Hyrsyläiselle talletuksesta!)

Miia Honkanen: Toinen maailma. Kaisu ja Aimo Koskelon haastattelu. Iltalehti 3.-4.7.2010, 28-31.

Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvotelukunta: Ehkäisykielto on ihmisoikeusloukkaus.

Syntyvyys ja hedelmällisyys. Johdatus väestötieteeseen. Helsingin yliopisto, sosiologian laitos ja Avoin yliopisto, 2003.

36 kommenttia

Kategoria(t): 1900-luku, 1970-luku, 2000-luku, avioliitto, äitiys, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, ihmisoikeudet, isyys, kasvatus, kiellot, kontrollointi, lapset, lapsuus, manipulointi, miehen asema, naisen asema, normit, omatunto, opilliset kysymykset, paavi, painostaminen, Päivämies, perhe, pietismi, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, synnit, syyllistäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus