Poliisin urkintaepäilyn tutkinta valtakunnansyyttäjälle – ja Turkki lestadiolaiseksi?

 

Vantaalla päällystötehtävissä työskennellyttä lestadiolaista poliisia koskeva urkintaepäily on siirretty esitutkinnasta syyteharkintaan valtakunnansyyttäjälle.

Esitutkintaa johtanut syyttäjä Tero Kekki kertoi esitutkinnan valmistumisesta medialle tiistaina 10.3.2015. Poliisia epäillään virkasalaisuuden rikkomisesta, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja henkilörekisteririkoksesta. Hänen epäillään hakeneen rekistereistä tietoja, jotka eivät liittyneet työtehtäviin kuten laki edellyttää.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan vanhoillislestadiolaisen poliisin tapaus on ehdottomasti selvitettävä. Paateron mukaan kuulostaa oudolta, että poliisi olisi toiminut omien sanojensa mukaan virkavastuulla rauhanyhdistyksen

Advertisement

Lääkärin kanta: Vl-yhteisö oikeudelliseen vastuuseen ehkäisykielto-opista

Miten on mahdollista, että luterilaisen kirkkomme sisällä toimiva yhteisö voi kieltää ja estää naisia ja heidän puolisoitaan toteuttamasta perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia, kysyy lääkäri Pirkko Kiviluoto kirjoituksessaan (HS 9.9.2014). Lääkärin kysymys on aiheellinen. Ehkäisemättömyyteen sitoutumiseen eivät velvoita vain liikkeen saarnaajat, vaan myös jopa terveydenhoidon ammattilaiset, kuten terveydenhoitajat, jotka itse kuuluvat vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön. Toisaalta, tiettävästi yksi vanhhoillislestadiolainen terveydenhoitaja on julkisesti kehottanut liikkeen johtoa lieventämään ehkäisykieltoa.

– Asiaan on puututtava välittömästi ja herätysliike on saatettava asiasta oikeudelliseen vastuuseen. Ihmisoikeuksia polkeva henkinen ja uskonnollinen synnyttämään pakottaminen on saatava loppumaan. Kirjoittaja kysyy myös, kuinka tällaista oppia voidaan levittää luterilaisen kirkkomme sisällä.

Uutuuskirja Usko, toivo ja raskaus  (2014) on antanut äänen lestadiolaisen lisääntymisopin uuvuttamille naisille ja miehille, 

Erottelematta, yhdenvertaiseksi Suomen lain edessä

Homoseksuaaleihin kohdistuva hyväksymättömyys ja torjunta on vanhoillislestadiolaisten piirissä huomattavasti suurempaa kuin kirkossa tai yhteiskunnassa keskimäärin. YTT Hanna Salomäen tutkimuksen mukaan vanhoillislestadiolaisista 92 prosenttia ei pidä homoseksuaalisuutta koskaan hyväksyttävänä. Mirka-Maria kertoo omakohtaisia kokemuksiaan blogikirjoituksessaan (katkelma luettavana postauksessa alempana).

Lestadiolaiset tuomitsevat homoseksuaalit jopa ankarammin kuin muslimit, joista 80% eli neljä viidestä suhtautuu kielteisesti homoseksuaalisuuteen.

Ei ymmärretä, että myös me olemme Taivaan Isän armahtamia ja uskovaisia ja tahdomme elää jumalanlapsina, uskoen omat synnit anteeksi tässä joukossa. Meihin kohdistettu jyrkkyys ja tuomitseminen on väärin ja siksi kipeä asia. Myös homoseksuaalit uskovaiset kaipaavat ja tarvitsevat oman siionin hyväksyntää ja lupaa olla avoimesti kaltaisenaan uskomassa.

Tutkija ja pappi Meri-Anna Hintsala on todennut:

– Uskonnollinen yhteisö edustaa ihmisille usein jumalallista arvovaltaa, ja siksi yhteisön hyväksyntä merkitsee myös Jumalan hyväksyvää suhtautumista luomaansa ihmiseen.

Torjunta ja tuomitseminen aiheuttaa Hintsalan mukaan ilmiön piiloutumisen rauhanyhdistyksellä. On selvää että salailu tekee homoseksuaalien elämän yhteisössä erittäin vaikeaksi. On raskasta kun ei voi elää ja uskoa omassa siionissa avoimesti

Ihmisoikeusliitto: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia – Mikä on kirkon kanta?

Mitä Ihmisoikeusliitto ry. lausui ehkäisykiellosta? Entä millä tavoin luterilainen kirkkomme näkee vanhoillislestadiolaisuuden oppiin sisältyvän ehkäisemättömyys-velvoitteen luterilaisen tunnustuksen ja ihmisoikeuksien kannalta?

Alla Ihmisoikeusliiton lakiasiantuntijoiden 4.3.2009 julkistama taustamuistio. [Dokumentti on julkaistu Ihmisoikeusliiton nettisivulla. Sivusto on parhaillaan uudistettavana, joten dokumentti on tilapäisesti poissa käytöstä. ]

Selvityksen käynnistäjänä vuonna 2008-2009 oli joukko yksityishenkilöiltä vanhoillislestadiolaisen liikkeen piiristä. He pyysivät Ihmisoikeusliittoa selvittämään, loukkaako ehkäisykielto ihmisoikeuksia.

______________________________

Döbelninkatu 2, 8. krs, 00260 HELSINKI l Tel. +358 9 4155 2500 l Fax +358 9 4155 2520

info@ihmisoikeusliitto.fi l http://www.ihmisoikeusliitto.fi

TAUSTAMUISTIO 4.3.2009

EHKÄISYKIELTO LOUKKAA IHMISOIKEUKSIA

Lähtökohtia ehkäisykiellon tarkastelulle

Yksityiselämän suojaan kuuluu muun muassa oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan. YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevassa yleissopimuksessa (CEDAW) turvataan miesten ja naisten tasa-arvon pohjalta kaikille yhtäläiset oikeudet vapaasti päättää lastensa lukumäärästä ja syntymisajoista sekä mahdollisuus tämän oikeuden toteutumisen edellyttämään tietoon, opetukseen ja välineisiin.

Ihmisoikeudet suojaavat siten yksilön oikeutta päättää ehkäisystä vapaasti.

Tämän oikeuden kieltäminen loukkaa ihmisoikeuksia.

Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille

Näkyi valkoinen kivi, minä sanoin joutsen,
ja heti joutsen ui siinä,
minä sanoin lennä, ja se ojensi kaulan
ja levitti siipensä, siipien pesä,
maailma on teonsana,
lentää, valkoinen, vetten yllä.

(Mirkka Rekola: Taivas päivystää, 1996.)

Kirjailija, runoilija, aforistikko  Mirkka Rekola, 80, on tunnustettu ja palkittu taiteilija ja Helsingin yliopiston filosofian kunniatohtori. Runon ja aforistiikan uudistaja on saavuttanut vakiintuneen aseman kirjallisuudessa yhtenä modernin runouden klassikoista. Kun Rekolalle

Mitä tapahtuu Iloisen talon kellareissa? Uutuuskirja ihmisoikeuskeskustelun sokeasta pisteestä

Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros on nostanut esiin uskonnollisten liikkeiden ja etnisten ryhmien ihmisoikeusloukkaukset Suomessa. Tämä on uusi näkökulma suomalaisessa ihmisoikeuskeskustelussa.

Hän on toimittanut yhdessä Susan Villan kanssa artikkelikokoelman Iloisen talon kellarissa, jossa tarkastellaan mm. vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia. Teoksen kirjoittajina ovat mm. Johanna Hurtig, Topi Linjama ja Rebekka Naatus.

Lestadiolaiset käynnistivät Kaleva-boikotin – mediasensuuriko takaisin?

Suuttuivatko lestadiolaiset lehdelle, joka näytti vl-yhteisölle peiliä?

Sanomalehti Kaleva on julkistanut tiedon, että ryhmittymä vanhoillis-lestadiolaisessa herätysliikkeessä on käynnistänyt boikotin lehteä vastaan.

Boikotin syyksi on arveltu lehden pääkirjoitusta 5.7., jossa arvosteltiin herätysliikkeen keskusyhdistyksen SRK:n johtoa hyväksikäyttörikosten vähättelystä ja asian huonosta hoidosta.

Pääkirjoituksessa paheksuttiin myös sitä, että edelleenkään liikkeen keskusyhdistyksen johtokuntaan ei valittu yhtään naista. Pääkirjoitus päättyi toteamukseen: ”Liikkeen johtajilla on vahvat tukijansa. Mutta jos SRK:n johto luulee, että kaikki seisovat yhtenäisenä rintamana sen takana, se erehtyy. Sisällä on paineita, jotka aikansa kasvettuaan tulevat purkautumaan ulos.”

Kalevan päätomittajalle Markku Mantilalle on tullut vanhoillis-lestadiolaisilta puheluita ja satoja sähköpostiviestejä, joissa on ilmoitettu tilausten peruuttamisesta ja uhkailtu, että jos Kalevan vanhoillislestadiolaisuutta koskeva kirjoittelu ja leimaaminen ei lopu, Mantila ”ei ole kovin kauan päätoimittajana”.

Homot ahdingossa lestadiolaisuudessa

 

YLE/TV1 lähettää 3.4. Kati Juuruksen toteuttaman dokumentin Kyllä homotkin siivoaa, jossa homoseksuaalit nuoret kertovat, miten vaikeaa kasvaminen homoksi on nyky-Suomessa.

Yksi dokumentin haastateltavista on Limingassa lestadiolaisuuden piirissä kasvanut Markus, joka kertoo

Teologikokous Helsingissä 7.10.2010 – suljettu kutsutilaisuus

Helsingin rauhanyhdistyksellä järjestetään 7.10.2010 asialistan  mukaan mm. pappisviran avaamista vanhoillislestadiolaisille naisille käsittelevä keskustelutilaisuus, ns. teologi-ilta, jonne on kutsuttu herätysliikkeen teologeja ja puhujia sekä mm.  tutkijoita. Alustuksen pitää SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen, joka tarkastelee saarnavirkaa sekä kristillisen kirkon virkakäsitystä hengelliseltä ja opilliselta kannalta. Keskustelu on poikkeuksellisesti kutsutilaisuus, jonne ei muilla kuin kutsutuilla ole pääsyä. Tiedotusvälineiden edustajat eivät myöskään ole tervetulleita paikalle. Tämä kävi ilmi, kun Kotimaan toimittaja tiedusteli asiaa.  

Huoli herätysliikkeen tulevaisuudesta kirkossa

Kuten Omat Polut – blogissa viime  vuonna todettiin, monet vanhoillislestadiolaiset naiset  ja myös jotkut miehet kannattavat naisten toiminnan sallimista pappisvirassa. He eivät näe asiassa enempää hengellistä kuin teologistakaan ongelmaa.  Mutta yhä hankalampi ongelma sen sijaan on juuri se, että naiset eivät ylipäätään näy liikkeen keskeisissä tehtävissä nykyisin lainkaan. Papinviran avaaminen naisille nähdään tilanteen parantamisessa keskeinenä avaimena.

Julkisuudessa esimerkiksi päätoimittaja Mikael Pentikäinen viittasi naisten näkymättömyyteen epäkohtana  Helsingin Sanomien pääkirjoituksessaan heinäkuussa 2010.

Naiskysymys tulee nousemaan esiin ensi sijassa suhteessa ev.-lut. kirkkoon. Julkisuuteen päin ristiriitaa ei ole päästetty näkyville, mutta on selvää, että jossain vaiheessa kysymys nousee väistämättä esille. 

Tätä eivät halua kirkko eivätkä visionäärisimmät vl-teologit myöskään. Vanhoillislestadiolaiset naispappeuden kannattajat ovat vakavasti huolissaan oman liikkeensä tulevaisuudesta nykyjohdon linjausten tähden, ja syystä.

Historian ironista leikkiä

Vanhoillislestadiolaisuus on naisten sananjulistuksen ja kirkkosuhteensa osalta häkellyttävällä tavalla historiallisesti samassa tilanteessa kuin lestadiolainen liike oli 1800-luvun lopulla. Siihen aikaan lestadiolaisuudessa oli tavallista, että  naisetkin toimivat sananjulistajina. Silloinen kirkko ei suvainnut tätä, vaan piti käytäntöä yhtenä liikkeen vakavimmista harhaopeista. Lestadiolaisuudessa päätettiin silloin luopua naispuhujista, jotta piispojen arvostelu ja uhka kirkon ulkopuolelle joutumisesta saatiin torjutuksi. Kirkosta tuli lestadiolaisuuden ”tekninen kumppani” ja käyttökelpoinen tukirakenne, joten päätöstä voidaan nykytietojen valossa pitää viisaana ja kaukonäköisenä.  

Tänään ollaan tilanteessa, että naiset kannattaisi kiireesti hyväksyä ainakin papeiksi, koska näyttää erittäin selvältä, että kirkko ei pitkään enää sulata naisten eristämistä näistä tehtävistä. Historian ironista leikkiä!

On paljon myös myös lestadiolaisia miespappeja, teologian ja muiden alojen tutkijoita ja muita nuoremman polven edustajia, jotka eivät  asiallisestikaan näe naisen sukupuolta kristinopilliselta eivätkä hengelliseltä kannalta esteenä seurakunnan kaitsijan ja sananjulistajan tehtävässä. 

Osa heistä näkee lisäksi nykytilanteen selkeästi lainvastaisena syrjintänä, joka kuormittaa ei ainoastaan uskovaisia naisia, vaan kaikkia liikkeessä toimivia, ja myös herätysliikkeen julkisuuskuvaa. Syvimmiltään tietenkin kyse on lainkuuliaisuudesta, eettisestä selkärangasta, moraalista. Toisin sanoen, miespappeuteen ei olla enää liikkeen sisälläkään valmiita sitoutumaan, eettis-moraalisista ja periaatteellisista syistä.

Tavoite varmistaa vanhoillislestadiolaisuuden asema kirkossa myös tulevaisuudessa

SRK:n nykykannasta seuraa ennen pitkää vakavia ongelmia suhteessa ev.-lut. kirkkoon, jossa piispat ovat lähteneet entistä tiukemmin torjumaan naisten syrjintää pappisvirassa.

Myös seurakunnissa on toleranssi hyväksyä naisten syrjintää missään muodossa on selvästi madaltunut. Perustuslaki syrjimättömyyspykälineen on noussut keskeiseksi asiaksi myös kirkossa.

Toisaalta on muistettava, että vanhoillislestadiolaisuudella on kirkossa tätä nykyä hengellisesti, kristinopillisesti ja käytännön toiminnassaan edelleenkin jokseenkin rajoittamaton itsenäisyys ja toimintavapaus. Kirkko ei ole puuttunut herätysliikkeen toimintamenetelmiin eikä opetukseen. Sillä ei ole keinoja eikä tiettävästi haluakaan siihen, tällä hetkellä, jos sen ei ole aivan pakko.

Onkin kysyttävä, mikä voisi olla tilanne, jolloin piispoilla ja papeilla seurakunnissa tulee kipuraja vastaan. Se on ilman muuta naisten syrjintä vl-liikkeessä, ja tälle käsitykselle on jo näyttöä. Naisten syrjintää ei voida pitää enää vl-liikkeen eikä SRK:n yksityisasiana, koska ollaan kirkon jäseniä. Kirkko on selkeästi sitoutunut syrjimättömyyteen ja syrjinnän kriminalisoivaan perustuslakiin.

Naisten syrjinnän lainvastaisuuden osalta kyse on nyt jo sanktioista, eli vakavista ja  konkreettisista, jopa euroina kouriintuntuvista seuraamuksista, toisin sanoen painavammista intresseistä kuin epämääräisestä ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksestä. Näitä seuraamuksia on jo nähty. Piispat ja varsinkaan seurakunnat,  kirkollisveroa maksavat ev.lut. kirkon jäsenet, eivät ole enää yhtä valmiita tässä asiassa nielemään mitä hyvänsä, edes vanhoillislestadiolaisuudelta. Seurakuntien juristit joutuvat seuraamaan asioita myös tältä kannalta.

Luther-Säätiön tilanne on kaikkien tiedossa, mutta sen kohtaamat sanktiot koskevat sittenkin vielä melko pientä ryhmää. Merkittävämpi signaali on ollut suurten kaupunkiseurakuntien suhtautuminen SLEY:n tiukkaan naispappeuden vastustukseen. Se on sekä maksanut ko. järjestölle jo kymmeniä tuhansia menetettyjä tukieuroja että aiheuttanut yhteistyö- ja luottamusongelmia seurakunnissa. Ratkaisuilla on ollut laaja tuki seurakunnissa.

Tulevaisuudessa piispat eivät myöskään enää halua nähdä ev.-lut. kirkkoa  liitettävän naisten toimintamahdollisuuksia rajoittaviin tahoihin. Kirkostaeroamista ei onnistuta pysäyttämään, jos julkisuudessa toistuvasti  paljastuu, että kirkko yhä edelleen suosii naisia syrjiviä toimintamalleja sisällään.  

Moni koulutettu vl onkin vakavasti huolissaan ajatellessaan herätysliikkeen tulevaisuutta SRK:n nykyjohdon järjettömän jääräpäisellä linjalla, sillä törmäyskurssi on jo kaukonäköisimpien silmin nähtävillä.

Kirkon taholta asiaan suhtaudutaan tällä hetkellä tietenkin suurella varovaisuudella ja diskreetisti, mikä on ymmärrettävää sillä kirkoon ei tosiaankaan  toivota enää lisää myöskään julkista epävakautta. Tosin, toistettakoon tämä,  kirkolla ei ole enää varaa  myöskään  naisten syrjintään liittyvään julkisuuteen.  Yksi esimerkki keskustelusta kirkossa oli Turussa järjestetty piispaehdokkaiden paneeli 6.10.2010 ,   jossa piispaehdokkailta pyydettiin kantaa vanhoillislestadiolaisuuden naispappeuskysymykseen.

Käytännön ratkaisua kohti

Useimmat muutoksen kannattajat ilmaisevat mielipiteensä kuitenkin mieluiten vain anonyymisti. Julkisuudessa naispappeutta ovat puoltaneet esimerkiksi oululainen seurakuntapappi Stiven Naatus, tutkija ja seurakunnan tiedottaja Mari Leppänen sekä tutkija Heikki Nenonen.

Asiassa on haluttu edetä pragmaattisesti, eli niin, että tunnetusti maallikkovaltaisessa herätysliikkeessä ei asetettaisi ainakaan vielä lähivuosien tavoitteeksi sitä, että naispappi saisi oikeuden saarnata myös rauhanyhdistyksellä.

Tärkeintä olisi aluksi saada vanhoillislestadiolaisuuden julkisivu kirkkoon päin nyt nopeasti kuntoon.

Samalla naisten ”lupa” toimia tulevaisuudessa papin virassa ev.-lut. seurakunnissa saattaisi vahvistaa mahdollisuuksia saaada naisia valituksi myös herätysliikkeen ylimpään päätöksentekoon, eli SRK:n johtokuntaan. Tällä hetkellä johtokuntaan kuuluu 24 miestä eikä siihen ole koskaan SRK:n yli satavuostisen historian aikana ole valittu yhtään naista. Herätysliikkeen naisvaltaisuus ei siis  näy lainkaan sen ylimmillä tasoilla. Silloin on vaikeata perustella väitteitä,  että naisten ääni ja tasaveroinen valta oman herätysliikkeen päätöksenteossa todella toteutuisi.

Vallankäyttöä yli kuoleman rajan

SRK:n johto, mm. johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen, on julkisissa lausunnoissaan järjestelmällisesti torjunut vanhoillislestadiolaisten naisten pääsyn papin virkaan. Muodollista, maallista, virallista kieltovaltaa liikkeen johdolla ei tietenkään ole siihen mitä yksityiset uskovaiset naiset päättävät omasta tulevaisuudestaan ja elämäntehtävästään, mutta on selvää, että kyse onkin tässä tapauksessa kaikkein voimakkaimmasta vallasta. Vallasta, joka ulottuu tuonpuoleisuuteen saakka.

Jos nainen rikkoo SRK:n naispappeuden kieltävän normin, hänen asemansa uskovaisena ja hänen pelastustoivonsa taivaaseen pääsystä joutuvat kyseenalaistettavaksi.

Lapsesta saakka liikkeen piirissä kasvanut ja sen hengellisyyden elämänsä perustaksi mieltävä ihminen voi kadottaa elämänhallinnan ja elämän  merkityksellisyyden kokemuksen, jos hän menettää oikeuden tulla hyväksytyksi uskovaisena taivaan tien matkaajana ”Jumalan valtakunnassa”. Hänet eristetään ja suljetaan ulkopuolelle. Valta tuomita yksityinen uskovainen ulottuu kuolemankin yli. Lisäksi hän menettää ystävyys- ja sukulaisuusverkoston lojaalisuuden ja tuen.

Tästä syystä vanhoillislestadiolaiset teologinaiset eivät ole voineet  itsenäisesti ratkaista tomintansa laajuutta ja luonnetta evankelis-luterilaisessa kirkossa. Ja tästä syystä nyt käynnistyvät keskustelut liikkeen johdon kanssa ovat erittäin merkittäviä vanhoillislestadiolaisille naisille. Mutta asian ratkaisulla on varmasti painava merkitys koko liikkeen tulevaisuudelle.

1980-luvulla SRK:n papit tekivät puhtaasti käytännön ratkaisun, nyt uuden aika 

Yhtenä perusteluna voidaan nähdä se, että pappisviran avaamista kannattavien mukaan 1980-luvulla päätettyä kieltoa ei pitäisi nähdä lopullisena, vaan tiettyyn historialliseen tilanteeseen liittyvänä ratkaisuna. Lisäksi voidaan pitää moititavana, että vanhoillislestadiolaisilla naisilla itsellään ei ollut silloin mahdollisuutta ottaa asiaan kantaa.  Asiasta ei käyty vl-pappispiirejä  laajempia keskusteluja.

Tämä voidaan ymmärtää nyt niin että kyse oli silloisessa tilanteessa tehdystä käytännön ratkaisusta SRK:n piirissä.

Naispappeuden kannattajat ovatkin ehdottaneet, että asiaa voidaan ryhtyä tarkastelmaan 2010-luvulla uudelta kannalta, lähtökohtana vanhoillislestadiolaisen liikkeen tulevaisuus sekä kirkon nykyinen tilanne, ja varsinkin liikkeen asema tulevaisuuden ev.lut. kirkossa. Nykytilanne kirkossa vaatii uutta reagointia SRK:lta.

Sisäinen keskustelu käynnistetään juuri Helsingin rauhanyhdistyksellä käytännön syistä, koska vanhoillislestadioaliset teologit, SRK:n edustajat ja Helsingin yliopistossa teologiaa  opiskelevat ja tutkivat vanhoillislestadiolaiset  ovat pitäneet tapana kokoontua vuosittain yhteen ns. teologi-iltaan keskustelemaan ajankohtaisista kysymyksistä. Tällä kertaa maininta teologi-illasta on Helsingin ry:n nettisivun seuraohjelmasta pudonnnut pois, mutta ilmoitettiin Päivämiehessä.

*    *    *

”Vanhoillislestadiolaisten Helsingin Rauhanyhdistyksen johtokunta järjestää tänään teologikokouksen, jonka asialistan yksi kohta ennakkotiedon mukaan käsittelee naisten pappeutta. Liikkeen sisällä on ainakin puolenkymmentä naista, jotka toivovat liikkeen muuttavan kielteisen kantansa naispappeuteen, jotta voisivat itse ottaa pappisvihkimyksen.

Yhteisön sisällä asia on siinä määrin herkkä, että naiset ovat toistaiseksi valinneet matalan profiilin linjan ja anonymiteetin. He korostavat, että nimettömyyden syy ei ole pyrkimys marttyyriasemaan eikä edes niinkään pelko silmätikuksi tulemisesta.

Kotimaa24:n tavoittama papeutta miettivä vanhoillislestadiolainen naisteologi ei halua, että keskustelua käydään julkisuuden kautta, vaan toivoo, että asia ratkaistaan herätysliikkeen sisällä.

Mikäli vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät kuitenkin perinteisessä virkakäsityksessä, eikä asiaan ole nähtävissä millään aikavälillä muutosta, lähtevätkö naiset liikkeestä vai luopuvatko pappishaaveistaan?

Vastauksena on hiljainen katse.

Helsingin Rauhanyhdistyksen perinteinen teologikokous on kutsutilaisuus, eikä tiedotusvälineitä haluta päästää mukaan.”

Ville Talola: Useat lestadiolaiset naiset toivovat pappisvihkimystä. Kotimaa24-uutiset 7.10.2010. 

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Skribentti.

Lue lisää aiheesta:

Naiset tulossa sananjulistajiksi 

Stiven Naatus: Vl-naispappeus on käytännön järjestely, ei hengellinen kysymys

Mikael Pentikäinen: Kahden maan kansalaisia. Helsingin Sanomat 13.7.2010.

Johannes Ijäs: ”Naispappeudesta syytä keskustella”. Kotimaa 18.9.2010.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät miesten pappeudessa. Kotimaa 18.9.2010.

Ville Talola: Kalliala toivoo vanhoillislestadiolaisia naispappeja. Kotimaa24 uutiset 7.10.2010.

Simo Alastalo: Lestadiolaisten keskusteluillassa ei väitelty naispappeudesta. Kotimaan uutiset 12.10.2010.

Protestiliikkeestä äärikonservatiiviseksi

SRK:n vuosikokous 2010: päätöksentekijät yksinomaan miehiä

SRK:n vuosikokous 27.6.2009: johdossa edelleen vain miehiä

Sley:n asema vaakalaudalla naispappikysymyksen vuoksi. Kirkko ja Kaupunki 12.3.2007.

Naispappeus – Viimeinen linnake. Aamulehti 27.4.2007.

Naispappeus pirstoo evankelisen liikkeen. YLE 30.3.2008.

Jani Laukkanen: Papin vaatekaapilla. Miespiispat pohtivat naispapin virkapukua vuonna 2007. Vantaan Lauri 13..9.2007. (Kuvissa Tikkurilan seurakunnan pappi Kristiina Kartano.)