Siihen aikaan kun vielä Kristusta saarnattiin

Hiljennymme kuulemaan Jumalan sanaa. Meitä palvelee veljemme N.N. Mutta kuulemmeko me väärentämätöntä opetusta? Mistä tiedämme että näin on? Pystytäänkö usko ja oppi pikkuhiljaa väärentämään niin että emme huomaa sitä?

Rakkaat veljet ja sisaret! Tämä on Jumalan valtakunta. Ei tämä ole mikään herätysliike vaan Jumalan valtakunta. – Jouko Haapsaari suviseuroissa 2007.

 _____________________________________

Edellä rakas veli totesi, että Jumalan valtakuntaan liittyy paljon tärkeitä kysymyksiä. On kysymyksiä, jotka ovat oikeita ja tarpeellisia, mutta saattaa olla myös kysymyksiä, joita meidän ei kannattaisi kysyä eikä pohtia. – Tauno Kujala suviseuroissa 2007.

Onko seuroissa nykyisin yhtään saarnaa, jossa puhuja ei nostaisi esiin sanaparia ”Jumalan valtakunta”?  Ei. Enää ei Jumalan sanaa saarnata eikä seurapuhetta pidetä ilman käsitettä ”Jumalan valtakunta”.

Advertisement

Miten Päivämiehen naiskuva rakennettiin

Ei meitä kukaan alista! Minä ainakin saan ihan itse päättää asioista, useimmat vanhoillislestadiolaiset naiset sanovat. – Sehän on ihan itsestä kiinni!

Kun naisen asemasta ja mahdollisuuksista puhutaan, asioita tarkastellaan niin Päivämiehessä kuin ”maailmankin mediassa” yksilöhaastattelujen kautta. Tällöin korostetaan sitä muka feministiseltä vaikuttavaa periaatetta, että ”sukupuolella ei ole mitään merkitystä”.

Yliopistonlehtori, kirkolliskokousedustaja Johanna Lumijärvi. (Kuva: Kotimaa24.)

Sukupuolen mukanaan tuomat normit ja rakenteet, eli patriarkaalinen sukupuolijärjestelmä, halutaan mielellään häivyttää näkyvistä ja korostetaan ”neutraalisti” vain yksilön omia kykyjä.

Päivämies tarjoaa kirjoituksissaan kuvauksia siitä, miten hyvin erinomaiset vl naiset voivat ja menestyvät, samalla kun suuren perheen lapset myös voivat hyvin ja menestyvät. Se ansaitsee kaiken arvostuksen, mutta yksilötason näkökulma on riittämätön kuvaamaan kokonaisuutta, rakennelmaa, jossa kaikkia kymmeniä tuhansia naisia yhdistää patriarkaatin sanelema normisto.

Päivämiehen lukijakyselystä paljastuikin, että monet lukijat pitävät lehden henkilöjuttuja todellisuudelle vieraana kaunisteluna.

Samaa individualistista ajattelua kuvastaa sattuvasti kirkolliskokouksen maallikkoedustajan, yliopistonlehtori Johanna Lumijärven kirjoitus muutama vuosi sitten Päivämiehessä. Lumijärvi onnistui

Tee-se-itse -saarna

Tämän saarnageneraattorin avulla voit turvallisella

Pelkoon kätketty aarre herätysliikkeen periseinällä: OHO! Siioni

Jos sinä et pääse kärpäsenä puhvelikokouksen kattoon, voit sen sijaan hiipiä  Periseinälle. Mitä tapahtuu todella?

 

 

(Avaa Omenoidin laatima taiteellinen videoesitys tästä:  http://www.youtube.com/watch?v=CX2SbuAMXGs

Ankarimmassa hätätilanteessa

Onko omakohtainen usko itse asiassa tabu?

Miksi uskosta ei ”ole tapana” keskustella henkilökohtaisella tasolla,  läheisten uskovaisten kesken?

Mikä tekee uskosta keskustelemisen mahdottomaksi jopa perheen sisällä? Itselle on tullut sekin mieleen että onko puhe uskosta oikeastaan ”ulkoistettu” puhujille. Puhe henkilökohtaisella tasolla on jollakin tavalla noloa tai uhkaavaa?

Lähdin liikkeestä kolmisen vuotta sitten. Sisimmässäni aloin pohtia jotain 12-vuotiaasta saakka itsekseni kaikenlaisia uskomisen asioita. Olen miettinyt kristinuskoa ja tätä ”elävää uskoa”, ”jumalanvaltakuntaa”. Ja uskokaa tai älkää, viime vuodet olen lukenut Raamattua enemmän kuin koskaan silloin, kun olin vielä lestadiolainen. Oikeastaan aika hämmästyttävää kun sitä ajattelee.

Olen lähdön jälkeen löytänyt uusia tuttuja ja ystäviä, ja  lukenut nettikeskusteluja. Olen löytänyt hengellisen keskustelun. Että siis on olemassa ihmisiä joille on luonnollista keskustella hengellisistä asioista avoimesti ja omakohtaisesti. Omana itsenään, ei niin että ”meikäläisyydessähän on tästä se käsitys että emmehän me halua”.

Rauhanyhdistyksessä uskosta puhuminen on piilotettu puhumiseksi yhteisön periatteista ja yhteisön ajatuksista. Ehkä uskovainen ei  olekaan yksilö. Eikö tähän viittaa sekin että  yksilöllinen omatunto on asetettu kyseenalaiseksi. (Katekismusta luettuani minusta on ruvennut tuntumaan,  että juuri omatunto on uskossa yksi tärkeimpiä asioita.)

Meillä ei rohjettu avautua puhelemaan uskosta

Vasta nyt olen havahtunut tajuamaan, että omassa perheessäni ei keskusteltu uskosta.

Puhe liittyi aina pelkästään johonkin konkreettiseen tilanteeseen. Seuroihin menosta puhuttiin, pyhäkouluun, raamattuluokkaan, talkoisiin menosta. Suvareihin lähdöstä ja matkan järjestelyistä. Kun posti toi Päivämies-lehden,  se ei herättänyt keskustelua. Sitä ei varsinaisesti luettu eikä sen kirjoituksia seurattu niistä yhdessä innokkaasti keskustellen… Lehti vain tulee, vuodesta toiseen.

Rauhanyhdistyksen teknisistä ja käytännöllisistä asioista puhuttiin. Kenelle lähetyspuhujat menevät ja ketkä ovat työvuorossa. Mutta siitä mikä on uskon tarkoitus, mihin se perustuu, mitä se itse kenellekin antaa ja merkitsee, miksi se on tärkeä ja mitä siitä uskosta seuraa… näistä asioista ei kotonani puhuttu koskaan.

Koskaan missään tilanteessa ei puhuttu uskosta?! Yksilötasolla. perhejuhlissakin puhe uskosta oli jotenkin ”seremoniallista” ja sen hoiti joku muiden puolesta.

Uskominen on vältelty puheenaihe. Ihan kuin usko olisi vl-perheessä ehdoton tabu.

Nyt, kun en enää ole piireissä, näitä asioita vältellään puheissa minun kanssa entistä enemmän. Sen ymmärtää, sillä voihan joku varoa siksi että pelkää loukkaavansa minua mielipiteillään. Taikka pelkää että tulee itse loukatuksi? Itse olisin ihan kiinnostunut keskustelemaan syntyjä syviä myös oman perheen jäsenten kesken, mutta he eivät halua.

Kun jätin liikkeen, ihan alussa sisaruksillani ja joillakin ystävillä oli paniikinomainen tarve käännyttää minut. Sain ahdistuneita tekstiviestejä ja puhelinsoittoja. Mutta sen jälkeen kaikki ovat vaienneet. Tasaveroiseen keskusteluun ilman käännytystä ei ole kukaan ollut halukas.

Muta yhä oudommalta on alkanut tuntua, ettemme jutelleet näistä asioista silloinkaan kun vielä kävin seuroissa. Onko kenelläkään toisella samanlaista kokemusta että uskosta puhumista vältellään?

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi: Säde.

Aiheeseen liittyvää:

M. K. ja P. T:  Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville

Hautamäki: “Keskustelutilaisuuksissa jokaisella on vapaus ilmaista mielipiteensä”

Jumalan sana – vanhoillislestadiolaisten hyljeksimä armonväline

Magdalena: Onko uskominen harkittua näyttelemistä?

Keksinmuru: Oliko sinulla lapsi isänä tai äitinä?

M @mma: Minulla ei ollut äitiä

Speedy: “Olinko hölmö -?”

Torvi: Kymppi tuli taloon

Uskovainen isä: ”Oikea” uskovainen. Keskustelu Mopin palstalla 3.5.2010.

Hannu Karpo:  Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet

Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville

Omakohtaisen uskon muuttaminen kollektiiviseksi kuuliaisuudeksi SRK:n nykyisille uskontulkinnoille on tapahtunut historiallinen tosiasia. Sen eri askeleet pystyisi varmasti jäljittämään pelkästään käymällä läpi SRK:n lehtiä ja suviseurajulkaisuja.  Uskomisen kohde on muuttunut: Kristuksen sijalle on nostettu seurakunta-jumala.

Väite ”jumalanvaltakunta on muuttumaton” ei pidä paikkaansa, jos Jumalan valtakunnalla tarkoitetaan vanhoillislestadiolaisuutta.

Pölyttynyt on kopioinut vanhoja saarnoja ja hengellisiä kirjoituksia ajalta ennen sotia, 1940-luvulta, aina 1970-luvulle saakka Mopin palstalle. Muutos on häkellyttävä. Tekstejä löytyy osioista Artikkelit: SRK:n julkaisut,  Asiakirjoja sekä Puhujainkokousten päätökset.

Uusi opillinen linjaus tehtiin – tai lähti jotenkin liikkeelle ??  –  luultavasti jo viitisenkymmentä vuotta sitten, joskus 1960-70-luvulla. Siitä on pidetty johdonmukaisesti kiinni. Sitä on myös tuettu omaksutulla vaikenemisen traditiolla. Emme enää antaudu hengellisiä asioita ja Raamattua koskeviin  keskusteluihin, emme keskenämme emmekä varsinkaan ulkopuolisten kanssa. Olemme ulkoistaneet uskosta keskustelemisen  puhujille.

Prosessissa on käytetty välineenä kolmea avainasiaa, jotka ovat, kuinkas muuten, kauneinta ja arvokkainta mitä meillä ry:llä on: (1) lapset ja nuoret, (2) lauluperinne ja (3) yhteisen kanssakäymisemme puhetapa, ”kaanaan kieli”.

Luotiin SRK:n järjestelmällinen lapsi- ja nuorisotyö ja varmistettiin, ettei uusi polvi vahingossakaan törmää missään muualla hengellisiin tilaisuuksiin tai Raamattuun kuin rauhanyhdistyksen piirissä.

Varmistettiin ennen kaikkea, että uudet polvet eivät tiedä mistään muusta  kuin tästä seurakuntajumala-uskosta.

Uusittiin Siionin laulut uuden ajattelun mukaisesti puhdasoppisiksi sanoiltaan ja huom. myös sävelmiltään sekä sovituksiltaan, tukemaan opillista muutosta, jossa seurakunnasta tehtiin uskomisen kohde eli jumala, Kristuksen sijaan. Lapset ja nuoret oppivat vain nämä laulut ja sävelmät, ja niiden mukana kollektiivisen ideologian. Eivätkä muusta tiedä, eivät osaa kaivata.

Muokattiin orwellilaiseen tapaan uskovaisten puhetapaa uuskieleksi,  niin että siinä ikään kuin viattomasti ja huomaamatta tuli kollektiivisen uskon painotus ainoaksi oikeaksi ”tallin hajuksi”, entisen yksilöllisen vakaumuksen, omantunnon ja vapaan armolapsen sijalle.

Luotiin uusia käsitteitä ja muutettiin vanhojen käsitteiden sisältöä. Päivämiehen kirjoituksissa, seurakuntapäivien alustuksissa ja saarnoissa lanseerattiin uusia käsitteitä. Esimerkiksi  käsite yhteistunto, jolla tarkoitetaan kauneinta ja puhtainta uskoa. Sen rinnalla entinen, kulttuurihistoriallisesti pitkän suomalaisen perinteen omaava  sana omatunto on saatukin näyttämään epäilyttävän kuluneelta ja vanhanaikaiselta.

Periluterilaisen yksilön vastuun ja omantunnon merkityksen alasajo onkin ollut määrätietoista. Luotiin kaiken huipuksi käsite omalakisuus, jolla opittiin tarkoittamaan kaikkein syvintä ja halveksittavinta saastaa.

Mentiin jopa niin pitkälle, että avoimesti kiistettiin omantunnon merkitys: ”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.” (Päivämies 14.4.2010.) Omantunnon tehtävät on ulkoistettu yksityisen uskovaisen vastuunalaisuudesta kasvottomalle kollektiiville.

Kiellellisen muokkauksen huipentumana kiellettiin muutama vuosi sitten synninpäästön sanojen julkaiseminen painetussa tekstissä. Kristinuskon historiassa moisia evankeliumin julistamisen kieltoja ovat laatineet yleensä sielunvihollisen asialla olevat vallanpitäjät, eivät uskovaiset itse…

Lukekaa, ihmiset, Orwellin teos Vuonna 1984, niin voitte todeta, miten hämmentävän samankaltainen kielellinen käänne on rauhanyhdistyksen piirissä toteutettu Newspeak. Sen tarkoitus oli Orwellin kuvaamassa maailmassa tehdä toisinajattelu ja kyseenalaistaminen kokonaan  mahdottomaksi viemällä ihmisiltä käsitteet, joilla ylipäätään pystyisi  ilmaistemaan uuden linjan kannalta  ”vääräoppisia” mielipiteitä. Valtio, eli kollektiivi, otti käsitteet haltuunsa ja antoi niille uudet, ainoat oikeat sisällöt ja määritelmät.

Rauhanyhdistyksen lapsi- ja nuorisotyö onkin varmistanut, että nykyiset nuoret vl-aikuiset eivät muuta uskoa tunnekaan kuin yhteistunto-tahdommehan-me -uskon. Eipä ihme että hengellisyys ja uskominen ymmärretään nuorten keskuudessa ohentuneena, ”uskovaisten kulttuurissa talosteluna”, syntilistaa noudatettavana tapakulttuurina, jolla ilmennetään kuulumista jonkinlaiseen ”etniseen ryhmään”.

Kollektiivi-uskon voiton ja sitä myöten omakohtaisen uskon tappion kruunasi Valkealan suviseurojen puhujien ja seurakuntavanhinten kokous 2007, jossa seurakunnan nosto Raamatun rinnalle ylimmäksi auktoriteeriksi siunattiin Juhani Uljaan sanoin:

”Uskon kuuliaisuudella tarkoitamme sitä, että osoitamme kuuliaisuutta Jumalan sanaan sidotun omantunnon lisäksi seurakuntaäidille. Kristinopin mukaan omatunto on Jumalan ääni meidän sisimmässämme. Omatunto vaatii oikean ja kieltää väärän. – Omatunto ei kuitenkaan ole täysin luotettava. Omantunnon neuvoessa toisin kuin Jumalan valtakunta opettaa on tärkeää olla kuuliainen Jumalan valtakunnan neuvoille.”

Tähän pöyhkeyteen vertautuu terve näkemys, johon uskovaiset puhujat päätyivät yhteisessä kokouksessaan vuonna 1909, tunnustaen nöyrästi asioiden oikean järjestyksen.

”Sitten seurasi veli Ryselinin esittämä kysymys: Onko oikein sanoa: ”Raamattuun ja seurakuntaan perustuvat puheet”, vai riittääkö sanoa: ”Raamattuun perustuvat puheet”. Veli Kanniainen vastasi seuraavaan tapaan:

– Missä ei ole Jumalan sanan näköistä seurakuntaa, siellä ei ole Jumalan valtakuntaa. Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan. Seurakunta voi joskus erehtyä. Me emme oikein kunnioita Jumalan sanaa, jos siihen rinnalle pannaan mitään muuta perustusta.

Iin Kanniainen muistutti vielä Jeesuksen sanoja: ”Joka uskoo niin kuin Raamattu sanoo, hänen kohdustaan pitää elämän veden virrat vuotaman. Koska Jeesuksellekin riitti Raamattu, riittäköön se meillekin.

Näihin Kanniaisen sanoihin yhtyivät toisetkin veljet ja heidän lausuntoja pidettiin vastauksena veli Ryselinin kysymykseen.” (Ote Pöytäkirjasta, tehty kristittyjen suuressa kokouksessa Tornion ja Haaparannan kaupungeissa Lokakuun 4:nä, 5:nä, 6:na ja 7:nä päivinä 1909, sivut 13-14.)

Huomatkaa, käytin tuossa edellä pasiivia: ”linjaus tehtiin”, ”puhetapa muokattiin”. Kuka ja missä onkaan se joka teki ja muokkasi? Missä luuraa todellinen subjekti, joka tässäkin jää kasvottomaksi? Sinä ja minä? Vai olemmeko me vain sitä kansaa, joka ei kanna omakohtaisesti vastuuta, vaan on tyytyväinen kun riittää olla ”kuuliainen”, eli me siis uskomme, ajattelemme ja toimimme aina siten,  miten kulloinkin kollektiivin kulissien takana häärivät miehet päättävät opettaa.

Topi Linjama on kuvannut ajattelun muokkaamista kielellisillä kikoilla pakinassa Epäkuluttajan blogissa.

Emmehän me halua meititellä?

” – – Sisällöttömyys uuvuttaa lukijan ja olo on kuin roskaruokaa syöneenä: maha täynnä ja silti nälkä.

Fraasin “aika on paha” perusteella voi päätellä, että ajalla on muitakin ominaisuuksia. “Aikaamme leimaa muutos” taipuisi jo fingerporilaiseksi stripiksi, jossa Herra Muutos painelee leimoja meidän Neiti Aikamme naamaan, stämp, stämp, stämp. “Älä välitä tosta äänestä. Muutos se siellä vain leimaa Aikaamme.”

Samantapaista etäännyttämistä on lauseessa “kehitys on murentanut perheiden asemaa“. Kehitys ei ole toimija eikä se murenna perheiden asemaa. Perheiden aseman murentuminen palautuu lopulta ihmisiin.

Meitittely on pääkirjoituskielessä yleistä, mutta aina ei ole selvää, puhutaanko meistä vai sittenkin heistä:

“Yhteiskunnassamme on ollut pitkään ensisijaisena päämääränä vain taloudellisen hyvinvoinnin jatkuva nousu”. Puhutaan meidän yhteiskunnasta, mutta puhutaanko silti meistä? Ei puhuta, nyt puhutaan meitä ympäröivästä yhteiskunnasta, heistä, joiden arvot eivät vastaa meidän arvojamme. En ainakaan usko, että pääkirjoittaja haluaa väittää hänen ja viiteryhmänsä ensisijaisena päämääränä olleen pitkään ”vain taloudellisen hyvinvoinnin jatkuva nousu”.

Sitten kun sanotaan “opistomme” tai “saamme olla kiitollisia” tai “haluammehan pysyä kuuliaisina”, tarkoitetaan meitä.

Oho, entäs tämä lause: “Yhteiskuntamme arvot sekä perheiden muuttuvat elämäntilanteet ja niistä aiheutuvat valinnat saattavat johtaa äidin työhön kodin ulkopuolelle…” [kursivointi minun]. Voi äiti, yritäpäs nyt ryhdistäytyä! Arvot, elämäntilanteet ja valinnathan johtavat sinua ihan minne niitä huvittaa… Diskurssianalyysia tekevä feministi voisi sanoa tätä naisen passivoinniksi.

Mitenkäs sitten, jos pääkirjoittaja väittää, että “lippu muistuttaa meitä vapaasta isänmaasta ja esivallastamme”, ja jos lukijalle tuleekin lipusta mieleen vaikka suurpoikaleiri tai ylppärijuhlat tai juhannus ja mummolan sauna. Kuuluuko lukija silloin meihin vai heihin? Kysymys ei ole triviaali: ääritapauksessa meillä tarkoitetaan niitä, jotka pääsevät lopuksi tuonne, heillä niitä, jotka joutuvat sinne.

Meitittely on huono tapa. Meitittely yleistää. Meitittelemällä kirjoittaja vetää rajan meidän ja heidän välille. Emmehän me halua meititellä?

Kielelliset ilmiöt kiinnostavat, sanan ja kirjoituksen kulttuurissa kun elän. Joskus kirjoitin vanhoillislestadiolaisten saarnakielestä Sana-lehteen. Juttua tehdessä tajusin, että seurapenkissä istuu agricolanaikaisen suomen kielen asiantuntijoita. Saarnakieli on muuten sisäpiirijuttujen runsaudensarvi, kuten vaikka ystävämme Torvi-blogistimme (tosikko, älä klikkaa) kirjoituksista voi huomata.

Kieli liittyy vallankäyttöön

Kieli liittyy myös vallankäyttöön. Voi olla aika tarkkaa, kuka saa puhua, mitä, missä ja miten – voi kauhea, oiskohan tätäkään merkintää saanut julkaista?!

Jos kysyn ulkopuoliselta, hän ihmettelee “hä, miten niin?” Jos kysyn perustuslailta, se sanoo “kakstoista pykälä: sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä”.

Jos kysyn vaikenemisen traditiolta, se pudistaa päätään tai korkeintaan kohauttaa olkapäitään.

Tämän jutun inspiraationa on käytetty kirjaa Heikkinen & Hurme: Hölynpölyimuri (Otava 2008).”

Uskovaisen mielensisäinen kaksoisajattelu  

Orwellin kuvaamassa diktatuurissa on käytössä myös kaksoisajattelu. Se tarkoittaa sitä, että ihmisellä voi olla samanaikaisesti jostakin asiasta kaksi täysin ristiriitaista mielipidettä, mutta hän hyväksyy ne molemmat.

Kaksoisajattelussa pitää samanaikaisesti tietää ja olla tietämättä, olla selvillä asioiden todellisesta tilasta ja ladella kevyesti julki huolella sepitettyjä valheita, olla yhtä aikaa kahdella eri kannalla ja tietää koko ajan, että ne poissulkevat toisensa, mutta uskoa silti kumpaankin.

Yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen tähden, opettaa Luther. Unohtuiko Lutherilta kuuliaisuus? E-asia ei ole suinkaan pelastuksen ehto, mutta samalla se onkin evankeliumin ydin, yhtä kuin uskontunnustus! Kaksoisajattelua kauneimmillaan.

Kaksoisajattelussa ihmisen täytyy käyttää logiikkaa logiikkaa vastaan, kieltää henkilökohtainen moraali ja vaatia sitä silti, uskoa ihmisen inhimilliset teot ja ratkaisut armon ja pelastuksen hyväksi kelpaamattomiksi, mutta pitää kuitenkin seurakunnan neuvoja pelastuksen ehtona.  Ihmisen täytyy uskoa että seurakunta ei koskaan erehdy mutta unohtaa samaisen seurakunnan määräämät, aiheettomat erottamiset ja muut ”ylilyönnit”. Pitää unohtaa kaikki, mitä on nähnyt ja kokenut hoitokokouksissa, mutta pitää myös pystyä tarvittaessa palauttamaan se aika ja tapaukset takaisin mieleen, kun siitä kirjoitetaan Päivämiehessä –  kunnes se kaikki kuuluu taas unohtaa.

Kaksoisajattelu on todellisuudenhallintaa, jossa ihmisten todelliset henkilökohtaiset muistot uudestaan ja uudestaan korvataan vastaamaan nykyhetken virallista todellisuuskäsitystä. Kulloinenkin todellisuuskäsitys on aina peräisin Kollektiivin ”viralliselta taholta”, joka pitää mielellään omasta itsestään hyvin matalaa profiilia. Se ei suosi läpinäkyvyyttä. ”Uskovaisethan on tasapäistä joukkoa.” ”Eihän meillä ole johtajia.”

Mikä tärkeintä, uskovaisen tulee pystyä soveltamaan kaksoisajattelua myös itseensä: lietsoa itsessä tietoisesti tietämättömyyttä (esim. siitä miten asiasta on Raamatussa sanottu, miten Luther on opettanut, miten joskus ennen lestadiolaisuudessa ajateltiin ja opetettiin)  ja sitten taas tekeytyä tietämättömäksi juuri itse itselleen toteuttamastaan hypnoosista. Jo kaksoisajattelun käsitteen ymmärtämiseksi on pakko turvautua kaksoisajatteluun…

”Omalakisuus” vertautuu Orwellin kuvaamaan mielenhallintaan

Vallanpitäjät olivat Orwellin romaanissa kehittäneet kielen, jossa esimerkiksi käsitteiden vastakohdat määritettiin epä-etuliitteellä. Niinpä tavallisen englannin kielen käsitteiden vastakohtaisuus good/bad muutettiin muotoon good/ungood eli hyvä/epähyvä. Luotiin myös käsite unperson eli epähenkilö, henkilö jonka olemassaolo kiistettiin. Epähenkilö oli ihminen, joka oli syyllistynyt hallitsevan ryhmän kannalta väärään ajatteluun.

Hänet tapettiin. Hän katosi lopullisesti. Kaikki fyysiset ja kulttuuriset jäljetkin hänestä joskus eläneenä ihmisenä hävitettiin. Esimerkiksi ko. henkilöä koskevat maininnat kirjoista ja lehdistä tuhottiin.

Epähenkilöksi määritelty yksinkertaisesti katosi, hän joutui varmaankin kadotukseen…

(Kirjoittajat: M. K. ja P. T.)

Lue myös:

Daniel: Siihen aikaan kun vielä Kristusta saarnattiin. (Kirjoituksessa vertaillaan Wäinö Havaksen saarnoja nykyisiin, mm.  suviseurapuheisiin.

Eroon hengellisestä väkivallasta (mm. Topi Linjaman ajatuksia)

Aarno Haho: Kuuliaisuus tärkeämpi kuin omatunto

Juho Kalliokoski: Kysymys kuuliaisuudesta ja omastatunnosta

Juho Kalliokoski: Mitä jää puuttumaan jos sitoo omantunnon vain Jumalan sanaan?

Topi Linjaman analyysi: laulukirjauudistuksella SRK vahvisti yhteisön auktoriteettia

Säde: Onko omakohtainen usko itse asiassa tabu?

Opillinen harha puhujainkokouksissa 2007

SRK kieltänyt synninpäästön julistamisen tekstissä

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

“Jumalanpelko muuttui ihmispeloksi”  – Puhujan kirje puhujille vuonna 1974

Keksityn henkiopin leviäminen 

SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin

Speedy: “Olinko hölmö -?”

Conservative Laestadians in Oulu

Dr. Edward Dutton, a British anthropologist and journalist, lives in Oulu in northern Finland and is married to a Finnish Lutheran priest. He has met Conservative Laestadians and spoken with them about their faith and rules. He visited Oulun rauhanyhdistys and published his sightings and experiences in the magazine 65 Degrees North.

*    *    *

Conservative Laestadians: Separate or not Separate?

Every expatriate in Oulu has heard of ”the Laestadians”. Many locals seem to describe them as a sinister religious sect whose members have enormous families, are against television, alcohol and woman priests and in which women – who don’t wear make-up or ear-rings – fulfil traditional home-making roles. But what are Oulu’s Laestadians really like?

I went to their regular Wednesday night meeting to find out.

Ten Child Families

The first thing that hits you at the ”Peace Society House’” on Professorintie near Oulu Polytechnic is how young everybody is and how many people there are. There must have been around three hundred people arriving for the 7pm at meeting of Oulu’s ”Conservative Laestadians” (which is what Finns mean when they say ”Laestadians”). Almost nobody appeared to be over the age of thirty and there were numerous teenagers. There were then a few who appeared to be in their sixties.

According to one Laestadian man I spoke to, ”This is because, as you probably know, we are against contraception because of what the Bible says so we tend to have very large families.”

This is certainly true. According to sociologist Leena Pesalä, the average Laestadian family has ten children with the most she came across in her research being a brood of twenty-one. Laestadians often marry as young as eighteen and, with the large families, presumably most who are married with children were at home looking after them.

Stylish without Makeup

Many of the stereo-types about Laestadians appeared to be true. None of the numerous young woman wore make-up or ear-rings and, most obviously, none of them had dyed hair which meant that there were a lot of girls with the supposedly typical western Finnish hair colour which one former member of a Laestadian splinter group Rauhansana referred to as ”the colour of the road”.

One young, female Laestadian I spoke to said that she did not wear make-up ”because I want to be like the other believers. It’s just a personal thing. But there is a way in which we have our own culture and beliefs and we want to be separate . . . but also not separate.”

One of the most striking things about this young woman – and everybody else there – was how well and how fashionably they dressed. Almost all the Laestadians seemed to have the latest fashions, hair-cuts straight from Hollywood movie stars, hair they’d obviously put a lot of time and effort into and the woman often wore lots of necklaces, perhaps because ear-rings are forbidden by the group.

There can’t be that many highly conservative religious meetings in which young, male ”believers” – as they termed themselves – walk in dressed like gangster rappers or the woman look like they’ve been to a beauty salon . . . without the make-up.

Often, conservative Christians tend not to smoke, citing verses in the Bible where it says, ”Your body is a temple of the Lord” but not so with the Laestadians. Many smoked outside before the meeting and went back outside to smoke after it had finished.

One male Laestadian summed this up saying, ”The Bible says that alcohol is not allowed. But it is says nothing about smoking. And maybe you know that we don’t drink alcohol, so maybe that’s why we smoke”. They stubbed out as the meeting started.

Largest Revival Group

Laestadians are the largest revival group within the Finnish Lutheran Church. They were founded by Swedish priest Lars Laestadius (1800 – 1861). While he was inspecting congregations in Lapland in 1844 he met a Sami woman called Milla Clementsdottir and through his relationship with her he experienced a kind of religious awakening. He began to preach and his views influenced first the Samis in Sweden and then spread to Finland and Norway. His was a highly conservative interpretation of Lutheranism, returning to traditional belief and rejecting liberal strains of thought.

The group draws a strong distinction between themselves and others whom they mostly expect to go to Hell. Laestadius also encouraged people to stop drinking in order to commit themselves to Christ and Conservative Lestadians argue that, ”In many localities, the revival movement caused complete changes in ways of life, drunks repented, the tavern keepers closed their bars . . .”

The movement also spread due to popularity of Temperance Movements and by the end of Laestadius’ life it was as far south as Oulu.

This group split into three main movements at the end of the nineteenth century – Conservative Laestadians are by far the largest group, then there is the First Born and finally Rauhan Sana. The Laestadians have about 110,000 members worldwide of which about 100,000 are in Finland, with the rest in Norway Sweden and the USA. Of these Finnish Laestadians, seventy-five percent are ”Conservative Lestadians”. The Conservative Lestadians are highly conservative in theological terms believing in Biblical inerrancy and that the Bible can only be revealed through a learned mediator.

One becomes a member by confessing ones sins to another Laestadian. Members I spoke to referred to themselves as ”Laestadians” or ”believers” in contrast to the other Laestadian groups. The other groups are more liberal. However, the debate over women priests in Oulu has been particularly fierce because of the refusal of a Rauhan Sana priest to work with his female colleague.

English Problems

The meeting itself was, basically, a half hour sermon by a Conservative Laestadian priest after which almost everybody left to go and have coffee while a few remained to sing Bible verses. It was after the meeting that I got talking to some Laestadians. The group is known to be quite educated but it was hard to find anybody that spoke English. This was because, according to those I spoke to, ”We don’t have television so I suppose we don’t learn English. There can be sex and violence on television.”

Despite their conservatism, the Laestadians seemed to be very friendly and willing to talk to me. Finnish friends had predicted that they would ”stare’” and ignore me as an ”unbeliever”. This did not happen at all.

Heaven for the Finns

Another idea about Laestadians is that they believe that all non-Laestadians go to Hell which would make Heaven a primarily Finnish-speaking domain.

Members I spoke to denied this saying ”only God can know who is a Christian” and ”people are saved if they have confessed their sins to a believer”. But ”believer’” did seem to mean ”Laestadian”.

Also, one young woman felt that Laestadianism was successful because, ”It is the work of God that there are so many Laestadians. The Bible says that in the End Times ’God’s hand will be over the Nordic Lands’.”

One Conservative Laestadian, originally from Jakobstad, said that sone of the stereotypes about them are plain wrong, ”Of course we are allowed to use washing machines!” he said, ”But it is true, I think, that we were told to shop at Prisma rather than the other supermarkets.”

Negative Ideas

However, many very negative ideas about Laestadians persist amongst Oulu people.

One teacher told me about a mother who forbade her children to play with non-Laestadians ”or you won’t be welcome home for dinner”. In general, Laestadians are seen as ”separate” not having much to do with non-members.

Almost all the Laestadians were slim with one Oulu resident commenting that, ”that’s because they don’t get enough food at home!” Many Oulu people were also convinced that the Laestadians were popular because, ”they stop Finns from drinking and Finns have a problem with alcohol” as one elderly man put it.

There are also numerous blogs by ex-Laestadians accusing the group of brainwashing and psychological abuse, including threats of being shunned by family friends if you disobey Laestadian rules.

But Oulu’s Conservative Laestadians certainly weren’t the unfriendly cult I’d be led to expect they’d be.

65 Degrees on North; 22 August 2007.

*    *    *

Please be free to give your comments here or by e-mail: verkosto@luukku.com.

*   *    *

Dr. Edward Dutton on tullut tunnetuksi  Suomessakin antropologina hänen julkaistuaan analyysin suomalaisuudesta: The Finnuit – Finnish Culture and the Religion of Uniqueness. Hän vertaa teoksessa suomalaisia ja arvomaailmaamme grönlantilaisten kultuuriin. Molemmilla kansoilla on Duttonin mukaan ollut vaikeuksia sopeutua moderniin elämäntapaan. Tämä ilmenee muun muassa uskonnollisuutena, nostalgisena menneisyyden haikailuna, runsaana alkoholinkäyttönä ja suurina itsemurhalukuina.

Uskonnollisuus näkyy Duttonin mukaan siinä, että sekä Suomessa että Grönlannissa on vahvoja kristillisiä herätysliikkeitä. Yhtäältä herätysliikkeet heijastavat luterilaisen synnintunnon ja häpeän nostattamaa vertaisryhmän tarvetta, toisaalta ne ilmentävät vastareaktiota perinteistä identiteettiä uhkaaviin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Hänen käsityksensä mukaan sekä Suomessa että Grönlannissa kristinuskoon on sekoittunut myös pakanallista mystiikkaa, jossa on šamanistisia piirteitä.

Lue lisää:

Edward Dutton 2007:  A Shared Pre-Christian Past? Contemporary Finnish Baptism in Light of Greenlandic Naming Rituals.

Halla: I was brainwashed into raging Laestadian beliefs

Tutkija: Suomi on kuin laimennettu Grönlanti. Helsingin Sanomat  15.9.2009.

Tutkimus: Luonnontieteilijät ovat yhteiskuntatieteilijöitä älykkäämpiä. Kotimaa24 1.3.2014.

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

Mun henkeäni salpaa

Harvemmin on ollut tapana keskustella puhujien tyylistä. Mitä joskus huulenheittoa lähipiirin kesken ohimennen. Mutta kun ollaan monenmoisten arkiaskareittan ja kiireen keskeltä seuroihin päästy, jaksaako ottaa evankeliumia vastaan, jos se tarjoillaan ”liian isoina annoksina”? Henki meinaa joskus salpautua maallisemmasta syystä kuin evankeliumin ilosta, tai ainakin istumalihakset on kovilla.

Torvi-blogissa kirjoittaja kertoo, mitä kuulijan paikalla mielessä liikkuu, kun seurapuhe on jo läpeensä tuttua. Sen perussanoma on moneen kertaan kuultu ja perustelut, ne tietyt Raamatun kohdat, ovat tullet tutuiksi. Yllätyksiä ei ole tiedossa. Seuroissa käynnistä on tullut tapa.

Seurapuheet ja alustukset ovat jopa niin kaavamaisia ja ennustettavia, että niistä on julkaistu taitavia parodioita (esim. OHO! Siioni-blogissa ja Jemima Mopin palstalla). Onpa kehitetty myös Saarnageneraattori.

Pölökky-blogissa jutustelee uskovainen kanttori mukavasti. Tästäkin. En osaisi itse paremmin koota toivomuksia puhujalle.

”Älkää hyvät veljet stressatko puheen mitasta, paitsi silloin kun se venyy yli kolmen vartin! Sitä eivät minun persuukseni ja keskittymiskykyni tahdo oikein kestää.”, toteaa Pölökky.

Kaksi puhetta peräkkäin

”Olipa kerran seurat, arki-iltana ja seuroissa väsyneitä lapsiperheitä. Olipa seuroissa kaksi puhetta peräkkäin ja ensimmäinen puhe piiiitkä ja monotonisella ”yhden säveltason” puhetavalla pidetty. Puhujalla oli hyvä hengitystekniikka, ääntä ja puhetta riitti yhdellä hengityksellä monen lauseen verran, kunnes piti vetää keuhkot täyteen ja antaa taas evankeliumin virrata. Asiassa ei sinänsä ollut mitään vikaa, päin vastoin! Mukavia veljiä molemmat ja oikealla asialla!

Silti monen kuulijan vaikutelmaksi saarnasta jäi tämä:
—-,——–.——,—-.—–,—–,—-.—-,——–.——,—-.—–,—,—-
–,—-.—-,——–.——,—-.—–,—–,—-.—-,——–.——,—-.—–,
—–,—-.—-,——–.——,—-.—–,—–,—-.—-,——–.——,—-.—
–,—–,—-.—-,——–.——,—-.—–,—–,—-.—-,——–.——,—-.
—–,—–,—-.—-,——–.——,—-.—–,—–,—-.—-,——–.——,–
–.—–,—–,—-.—-,——–.——,—-.—–,—–,—-.—-,——–.——
,—-.—–,—–,—-.—-,——–.——,—-.—–,—–,—-.—-,——–.—
—,—-.—–,—–,—-.—-,——–.——,—-.—–,—–,—-.—-,——–.
——,—-.—–,—–,—-.—-,——–.——,—-.—–,—–,—-.—-,——
–.——,—-.—–,—–,—-. (huomaa pilkut ja pisteet!)

Itselläni pää oli hieman kipeä toisen puheen ajan, muisto ensimmäisestä puheesta. Niinpä sekin puhe meni hukkaan, vaikka puhuja rupatteli mukavasti tärkeistä asioista. Musikaalisuudella on varjopuolensa. Kuulokeskus on ääni-informaatiolle usein normaalia herkempi, ja niinpä jokin toistuva ääniefekti sopivalla sävyllä, korkeudella ja voimakkuudella saattaa viedä jopa toimintakyvyn. Niin sitten kävi, seurapuheen aikana.

”Tavallisella” kuulollakin varustetut olivat kuulemma tiukilla tuona iltana, päänsärkyä ei toki muille tullut.”

Palautetta puhujarievulle, hop hop

”En välttynyt ajatukselta, että opiskeluaikana läpi viedyt viestinnän kurssit toimisivat mainiosti myöskin kristillisyytemme puhujille. Saattaisihan se vähän vähentää puhujankin paineita, jos tietäisi miten viestinsä saa parhaiten perille.

Olisiko aivan hurja ajatus, että joku asiaan vihkiytynyt tai peräti ammattilainen voisi aivan luvan kanssa antaa puhujille palautetta äänen käytöstä, artikulaatiosta, intonaatiosta ja nyansseista, ehkäpä myös mikrofoniin puhumisesta (on aivan oma lajinsa).

Toivottavasti tämä kaino toive ei tunnu liikaa arvostelulta! On vain niin, että lapsiperhekeskeinen toiminta iloisenkirjavine hälyäänineen, monin paikoin suuret toimitilat, sekä vanhentuneet tai muuten heikkotasoiset äänentoistolaitteet asettavat puhujien ulosannille niin suuret vaatimukset, että koulutettukin puhuja voisi olla ajoittain helisemässä.”

Lyhyt puhe toimii

”Sitten arka aihe.

Nuoret puhujat, usein teologit, saavat välillä selän takana jopa vähän väheksyviä kommentteja ”niistä nuorien puhujien lyhyistä puheista.” Onko puheen mitta pituus? Uskallan olla sitä mieltä, että joskus aivan yhtä tärkeä ja yhtä oikea asia virtaa puhujan suusta ulos 15 minuutissa, joskus 45 minuutissa. Hyvä niin, miksi jatkaa väkisin toiset 15 minuuttia että saisi ”edes suviseuramittaisen” kasaan?

Jos näen lautasen tyhjenneen ja lapsen maha on täysi, en kai silti mätä hänelle suuhun toista lautasellista väkisin vain siksi, että naapurin isäntäkin syöttää kaksi lautasellista…

Olen itkenut hiljaa syvällä itsessäni itseni jälleen terveeksi sekä varttitunnin että kolmen vartin saarnan aikana. Älkää hyvät veljet stressatko puheen mitasta, paitsi silloin kun se venyy yli kolmen vartin! Sitä eivät minun persuukseni ja keskittymiskykyni tahdo oikein kestää.”

Toinen näkökulma:  fraasit

Siitä on jo yli kymmenen vuotta kun lähdin liikkeestä.  Pari vuotta sitten kuuntelin suviseuraradiota, eka kerran aikoihin.

Järkytyin todella. Siellä oli täsmälleen ne samat vanhat fraasit, joita itse kuuntelin viikonlopusta toiseen puisella seurapenkillä ry:llä. Itse asiassa se oli henkilökohtaisesti minulle pääosin myönteistä aikaa, silloin kun vielä uskoin kaiken, mitä kuulin. Silloin oli helppo olla siellä meikäläisten keskellä. Kunnes heräsi kysymyksiä ja tuli kriisi omakohtaisen kristillisen vakaumuksen osalta ja seurusteluasiassa, mutta se on toinen juttu.

Mutta juuri se, että itselleni oli jäänyt niin positiivinen kuva itse saarnoista, sai minut varmaan sittemmin järkyttymään. Nimittäin, niiden fraasien ohella puhujilla ei nyt tuntunut olevan enää mitään asiaa niiden takana. Ja tuntui, että he olivat välillä suorastaan vaivautuneita, kun piti vain saada saarna-aika kulumaan. Fraaseja toistelemalla sitä pituutta voi kasvattaa, mistä taas Pölökky-blogisti kertoi kiusaantuneensa. Minä kiusaannuin puheesta joka oli vailla muuta sisältöä kuin fraasien toistelu.

Heräsi vaikutelma, että vl-uskon systeemi on pahasti kriisiytymässä. Jokin romahdus tai murtuma saattaa kohta tulla, sillä eihän kukaan jaksa kannatella tyhjää täynnä olevaa järjestelmää loputtomiin. Itse toivon ihmisten kuolemattomien sielujen vuoksi, että jokin uskonuudistus tai uusi herätys tulisi pian.

(”Puheet & teot”)

*     *     *

Lue myös:

Jemima: Kun sain rakkaat sisaret ja veljet tehtäväkseni… Mopin palsta 3.2.2011.

M. K. & P. T.: Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville.

Puheiden todellinen anti. Keskustelu Suomi24 -palstalla.

Saarnageneraattori. OHO! Siioni.

Torvi: Tapa: seuroissakäynti

Uskomme perusteista: omavanhurskauden vaarat. OHO! Siioni.

Uskovainen haluaa äänestää oikein. OHO! Siioni.

Vanhoillislestadiolaisen saarnakielen piirteitä (Topi Linjama)

Emmehän me halua meititellä? (Topi Linjama)

Ennustus: ajaudumme umpikujaan

Lasinen meri Nivalan seuroissa. Katkelma, Anna-Maija Ylimaula: Papintyttö.

Totinen Togosta: Pelkoon kätketty aarre herätysliikkeen periseinällä: OHO! Siioni