Avainsana-arkisto: pyhyys

Älä häpeä sitä että olet ihminen


Romaaninen_Toulouse_St.Sernin_2

Tranströmer_Holveissa_runo

Tomas Tranströmer, Holveissa, kokoelmasta Eläville ja kuolleille.  (Kootut teokset 1954–2004. Suom. Caj Westerberg.) 

*         *         *

~ Outsider  ~

*         *         *

harari_sapiens

Vinkkejä kaipaavalle:

Yuval Noah Harari: Sapiens, Ihmisen lyhyt historia. Suomentanut Jaana Iso-Markku. Helsinki: Bazar,  2016.

Ihmistä ei saa kutistaa

Emilia Karhu: Mihin tyssää matka aikuiseen uskoon? Blogikirjoitus 14.8.2016, Kotimaa24.

Heikki Kerkkänen:  Jokainen ihminen on eri asia

Leena Krohn: Ihmisen vaatteissa. Helsinki: Tammi, 1976 (1. painos).

Tarja Lamminmäki-Kärkkäinen: Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa

Petri Ylikoski ja Tomi Kokkonen, Tomi: Evoluutio ja ihmisluonto. Helsinki: Gaudeamus, 2010.

 

 

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): eettisyys, ekoteologia, evoluutio, hengellisyys, historia, ihmisarvo, johtajat, keskustelu, lähihistoria, omatunto, retoriikka, tiede, tieto, toivo, turvapaikka, valta, vapaus, vastuullisuus, yhteisö, yksilöllisyys, ympäristö, ympäristöetiikka

Yksinäisimmistä hetkistä


Yksin_laiturilla.S.

En tiedä yksinäisempää hetkeä kuin se, kun irrottautuu tiiviistä uskonyhteisöstä. Vaikka samanmielisiä ihmisiä ympärillä olisikin, on konkreettinen irtaantuminen aina tehtävä yksin. Kuolinhetken yksinäisyys lienee lähin vertauskohta: kuolemasi hetkellä olet yksin, vaikka kuinka joku kädestä pitäisi. 

Siksi on niin, että aina kun kuulen jonkun lähteneen uskonyhteisöstä, on kuin ottaisin hatun päästäni, laskisin sen rinnalleni ja sanoisin: hänen yksinäisyytensä hetkeä kunnioittaen. Samalla toivon, että vaikka jotakin hänessä kuolee, kyse olisi uskon ylösnousemuksesta, uudesta elämästä, toivosta ja kasvusta.

liekki1  Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): armo, etniset vanhoillislestadiolaiset, evankelis-luterilainen kirkko, evankeliumi, hartauskirjoitukset, hengellisyys, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kirkko, kuolema, lapset, lapsuus, mielenterveys, rauhanyhdistys, seurakunta, seurakuntaoppi, sielunhoito, spiritualiteetti, suru, suvaitsevaisuus, toivo, turvapaikka, ulossulkeminen, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Nöyryyttävä päätös: kirkko ei kohtele homoseksuaaleja yhdenvertaisina seurakunnassa


Kirkolliskokous päätti, että  samasukupuolisia parisuhteita ei kohdella jatkossakaan yhdenvartaisina kirkossa. Heille ei haluta vieläkään sallia yhtäläistä oikeutta kokea Jumalan siunausta,  pyhyyttä ja liittymistä kristillisyyden ja kirkon perinteeseen sekä omaan seurakuntaansa kuin muille ev.-lut. seurakuntalaisille.

Homoseksuaalien eristäminen ja ulkopuolisiksi osoittelu seurakunnissa jatkuu. Alistaminen ja vallankäyttö paljastuvat kirkolliskokouksen päätöksen ehdoista ja rajoituksista. Itse asiassa päätös paljastaa erityisesti kirkolliskokouksen perustevaliokunnan suoranaisen ilkeämielisyyden ja pahantahtoisuuden seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Päätöksen myönteinen viesti kuitenkin on, että kirkko näin päättäessään on myöntänyt erehtyneensä. Homoseksuaalisuus on poistettu kirkon syntilistalta. 

Kirkolliskokous antoi luvan: Isä meidän -rukous sallittu

Esityksessä todetaan, että ”rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa ja laulaa virsiä ja että esirukoukseen voidaan liittää Isä meidän -rukous ja Herran siunaus”. 

Tämä onkin historiallinen lupa kristinuskon ja Suomen kirkon piirissä.

Minkään muun ihmisryhmän kanssa rukoiltaessa ei ole erikseen vaadittu peräti kirkolliskokouksen päätöstä Raamatun ja Isä meidän -rukouksen lukemisesta. 

Isä meidän -rukous on rukous, jonka itse Jeesus opetti Vuorisaarnassa. Rukous yhdistää maailman kaikkia kristillisä kirkkoja kirkkokunnasta riippumatta. Suomen ev.-lut. kirkossa tarvittiin erikseen kirkolliskokouksen hallinnollinen lupa lausua Jeesuksen opettamaa rukousta homoseksuaalien kanssa! Tämä ”hyväntahtoinen” lausuma osoittaa syrjinnän syvyyttä. Päätös osoittaa kirkon omat syrjivät asenteet.

Alla julkaistaan tiivistelmä piispainkokouksen mietinnöstä kirkollis-kokoukselle sekä perustevaliokunnan laatimasta lopullisesta esityksestä, joka kirkolliskokouksessa hyväksyttiin. Esitys oli rakennettu siten, että myös vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat suostuivat hyväksymään sen. http://www.kotimaa24.fi/uutiset/841-vanhoillislestadiolaiset-aanestivat-rukouksen-puolesta

Asiakirja rukoukselle vaadittuine ehtoineen paljastaa, että kirkossa on yhä yksimielisyys kaukana samasukupuolisten ihmisten ja heidän rakkautensa sekä perheidensä ihmisarvoa kunnioittavasta ja yhdenvertaisesta kohtelusta.

 Onko minkään muun ihmisryhmän kanssa rukoilemiseen liitetty kirkossa vastaavia ankaria ehtoja ja kieltoja kuin homoseksuaalien liiton kohdalla nyt tehdään?

Vertauskohtaa ei löydy, ei muualta kuin Vanhasta testamentista, jossa itse Jumala kieltää vammaisia ihmisiä astumasta sisälle temppeliin (3. Moos. 21:17-23).

Pyhyys ja sormukset kiellettyjä

Kokouksen päätöksen mukaan rukoustilanne homoseksuaalisen parin kanssa on pidettävä mahdollisimman kaukana mistään kirkon viralliseen, pyhään toimitukseen viittaavasta tai siitä muistuttavasta. Homoseksuaaleilta riistetään oikeus kokea pyhyyttä omana juhlapäivänään.  ”Rukoiltaessa ei pidä käyttää esimerkiksi avioliitoon vihkimiseen kuuluvia osia, mm. kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, liiton siunaaminen.”

Kirkon työntekijät voivat vapaasti kieltäytyä antamasta kirkossa edes tätä rukoushetkeä.

Samaan aikaan julkisuudessa on puhuttu paljon enemmistöön kuuluvien seurakuntalaisten kirkkohääjuhlien maallistumisesta ja pinnallisuudesta. He ovat tunnetusti alkaneet asettaa papille vaatimuksia ulkonäöstä, kampauksesta ja pukeutumisesta, jotta hääkuvista ja -videoista saadaan mahdollisimman näyttäviä.

Kun sitten löytyy sellainen pappi, joka suostuu rukoilemaan samasukupuolisen parin kanssa, hän ei saa siunata parisuhdetta, ei kysyä heiltä sitoutumiseen liittyviä lupauksia, ja pari ei saa liittää rakkauden ikuisuutta vuosituhansia symboloinutta sormusta tilaisuuteen.

On hämmentävää lukea, että juuri sormukset ovat homoseksuaaleilta erikseen kiellettyjä.

Nöyryyttävä ja alistava  symboleihin saakka ulottuva kontrollointi paljastaa kiistatta sen, että kirkko haluaa yhä jatkaa homoseksuaalien ihmisarvon loukkaamista ja heidän syrjimistään.

Kontrollin ulottaminen rakkauden yleisinhimillisen symboliikan alueelle osoittaa erityisen ankaraa ja syvää torjuntaa ja vallankäyttöä, homojen torjuntaa vuorovaikutustilanteessa  heidän kanssaan, vahvasti sekä hengellisellä että myös tunteiden tasolla. Seksuaalivähemmistöön kuuluvia halutaan loukata heidän omassa juhlassaan.

Juuri pyhyyden symboliikan ja siten pyhyyden yhteisen kokemisen kielto rukoustilanteessa paljastaa kirkon todelliset kylmät, ilkeät kasvot.

Vain tähän piispojen yksimielisyys riitti  –  ”vapaamuotoinen  rukous”   

Tiivistelmä perustevaliokunnan tekstistä.

”Piispainkokous pohti kuutta eri vaihtoehtoa siitä, kuinka tulisi suhtautua rekisteröityihin parisuhteisiin:

1. liiton siunaaminen

2. ihmisten siunaaminen

3. kodin siunaaminen

4. vapaamuotoinen rukous

5. asian katsotaan kuuluvan yksityisen elämän piiriin

6. erityinen kielto rukoilla tai siunata.

Näistä vaihtoehdot 1 ja 2 merkitsisivät uuden toimituskaavan laatimista, vaihtoehdot 4 ja 5 pastoraalista kohtaamista. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa edellyttäisivät kirkolliskokouksen päätöstä, vaihtoehtojen 3-5 osalta piispainkokous tai piispa voisi antaa menettelyä koskevan pastoraalisen ohjeen. – –

Piispainkokous katsoi, että kirkon yhteisen uskon, aiempien kannanottojen ja selvityksen perusteella yhteistä ratkaisua on mahdollista etsiä lähinnä neljännen vaihtoehdon pohjalta. – –

Rukouksen luonne suhteessa kirkollisiin toimituksiin

Toimivalta uuden kirkollisen toimituskaavan luomisessa kuuluu kirkolliskokoukselle ja edellyttää määräenemmistöä. Tämän vuoksi piispainkokouskaan ei esitäkirkkokäsikirjaan sisältyvien toimitusten soveltamista tai rukoushetken kaavan käyttämistä. Sen esittämässä vaihtoehdossa on kyse vapaamuotoisesta, pastoraalisen kohtaamisen piiriin kuuluvasta rukouksesta. Sisäisesti jännitteisten tulkintojen välttämiseksi on tärkeää avoimesti selvittää, mitä vapaamuotoinen rukous merkitsee ja miten se eroaa kirkollisesta toimituksesta.

 Piispainkokous toteaa, että rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa ja laulaa virsiä ja että esirukoukseen voidaan liittää Isä meidän -rukous ja Herran siunaus.

Perustevaliokunta pitää tätä mahdollisena. Samalla se toteaa, että mitä enemmän rukouksen yksittäisiä osia luetellaan, sitä lähemmäksi tullaan kaavan luomista, mikä kuuluu kirkolliskokouksen toimivaltaan ja edellyttää määräenemmistöä.

Sen vuoksi on parempi, että pastoraalinen ohje on riittävän yleisluontoinen.

Perustevaliokunta pitää hyvänä piispainkokouksen linjausta, että työntekijä rukoilee vapaasti tai käyttää harkintansa mukaan olemassa olevaa, kirkon hengelliseen rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukouksessa voidaan pyytää esimerkiksi Jumalan huolenpitoa ja johdatusta, voimaa kunnioittaa toista ja etsiä Jumalan tahtoa.

Perustevaliokunnan mielestä sekä kirkon ykseyden että aidon kohtaamisen toteutumisen kannalta on tärkeää, että pappi antaa tilaisuudesta sen luonnetta vastaavan kuvan. Luterilaiseen perinteeseen kuuluu, että uskon säännön eli kirkon opin sisällön ja rukouksen säännön eli rukouksen ulkoisen toteutuksen tulee olla sopusoinnussa keskenään.

Koska kyseessä ei ole kirkollinen toimitus, rukoiltaessa ei pidä käyttää esimerkiksi avioliitoon vihkimiseen kuuluvia osia (mm. kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, liiton siunaaminen). Perustevaliokunta katsoo, että rukous voidaan toteuttaa kirkkotilassa, mikäli siitä on päätetty paikallistasolla ja seurakunnan yhteisellä päätöksellä (KJ 9:7, 14:2).

Kirkon työntekijän omantunnonvapaus

Piispainkokouksen mukaan kristityille kuuluu velvollisuus rukoilla toisten ihmisten puolesta. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuuntelemaan toista.

Samalla piispainkokous painottaa, että on tärkeää kunnioittaa papin ja kirkon muun työntekijän omantunnonvapautta ja että parisuhteensa rekisteröineiden pastoraalisessa kohtaamisessa rukous perustuu vapaaseen harkintaan.

Perustevaliokunta katsoo, että piispainkokouksen selvityksen mukainen pastoraalinenkohtaaminen on tulkittavissa julkisen jumalanpalveluselämän ja yksityisen sielunhoidon välillä olevaksi alueeksi, josta ei ole olemassa tarkempia ohjeita. Siksi pastoraalinen ohje perustuu joko piispan toimivaltaan tai piispainkokouksen yleistoimivaltaan.

Ohje on luonteeltaan suositus, josta ei seuraa kirkon työntekijälle kasuaalitoimituksen tavoin virkavelvollisuutta.

Toisaalta kirkon työntekijä ei saa lisätä tilanteeseen elementtejä, jotka tekisivät siitä erehdyttävästi julkisen kasuaalitoimituksen kaltaisen.

Valiokunnan kanta 

Perustevaliokunta on yhtä mieltä kristillisestä avioliittokäsityksestä ja jokaisen ihmisen luovuttamattomasta arvosta. Näihin kahteen kirkko on sitoutunut useassa aiemmassa kannanotossaan, myös piispainkokous esittäessään vapaamuotoista rukousta parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta. Tämä perustevaliokunnan mietintö ei muuta kirkon oppia avioliitosta eikä jokaisen ihmisen luovuttamattomasta arvosta.

Perustevaliokunta katsoo, että kirkolliskokous voi näiden kahden peruslähtökohdan varassa pyytää piispainkokousta laatimaan pastoraalisen toimintaohjeen. Sen tulee perustua tässä mietinnössä esitettyihin näkökohtiin.

Tällainen rukous ei merkitse rekisteröidyn parisuhteen siunaamista, mikä edellyttäisi uuden kaavan luomista. Piispainkokouksen tulee huolehtia ohjetta antaessaan siitä, että ohje on riittävän yleisluontoinen eikä sen tarkoittamasta rukouksesta muodostu kirkollista toimitusta.

Perustevaliokunta katsoo, että tällainen rukous tarjoaa myönteisen mahdollisuuden kohdata pastoraalisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kirkon jäsenet.

Perustevaliokunta lausuu piispainkokoukselle lämpimät kiitokset sen laatimasta selvityksestä, joka koskee parisuhdelain seuraamuksia kirkossa.

Valiokunnan esitys: annetaan lupa laatia toimintaohje

Perustevaliokunta esittää, että kirkolliskokous antaa piispainkokouksen tehtäväksi laatia tämän mietinnön perustelujen mukaisen pastoraalisen toimintaohjeen.

Turussa 10. päivänä marraskuuta 2010

Valiokunnan puolesta

Simo Peura, puheenjohtaja                             

Ilmari Karimies,  sihteeri

Asian käsittelyyn ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Simo Peura sekä jäsenet Aspinen, Grönlund, Kainulainen, Ketonen, Koukkari, Liljeström, Luoma, Marjokorpi (osin), Peltonen, Perret (osin), Rainerma (osin), Rasimus, Repo, Rissanen, Rämä (osin), Salonen ja Vuorikari.”

”Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi perustevaliokunnan mietinnön parisuhdelain seurauksista kirkossa perjantain täysistunnossa 12.11.2010 äänestystuloksella 78 – 30. Tyhjiä oli 0 ja poissa 0.

Päätöksen mukaan piispainkokous sai tehtäväksi laatia pastoraalisen toimintaohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta. Mietinnön mukaan rukous tarjoaa myönteisen mahdollisuuden kohdata seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kirkon jäsenet. Rukous ei merkitse parisuhteen siunaamista, mikä edellyttäisi uuden kirkollisen toimituksen kaavan luomista ja 3/4 määräenemmistöä kirkolliskokouksessa.”

Kirkko ei kyennyt vieläkään yhdenvertaisuuteen  

Päätöksen sisällöstä ja rajoitusten paljastavista asenteista on vaikea löytää mitään erityisen myönteistä. Ainoastaan kai se, että kirkko on nyt liikahtanut edes vähän seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien suuntaan, vaikkakin sortuu yhä syrjimään, erottelemaan ja paikan osoittamiseen heille vain jossain kirkon takanurkassa. 

Milloin ihmisten yhdenvertaisuus toteutuu ev.-lut. kirkossa ja seurakunnissa?

Tähän saakkahan kirkon menettely homoseksuaalien kohdalla on ollut kautta historian varsin synkkä. Kirkko on vastustanut homoseksuaalien ihmisoikeuksia kaikissa yhteiskunnan vaiheissa. (Toisaalta tutkimus on osittanut, että kirkon historiassa on ollut aikoja, jolloin samasukupuolisten suhteita on luostareissa virallisesti siunattu, joskus 1200-1300-luvulla, mutta näistä asioista on vasta vähän tutkimustietoa.)

Suomen luterilainen kirkko on historian aikansa  opettanut aina käsitystä, että homoseksuaalisuus on syntiä, se merkitsee luopumista Jumalasta ja  jopa Jumalan tahdon tietoista vastustamista. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on vastusti homoseksuaalisuuden poistamista rikoslaista 1970-luvulla ja sairausluokituksesta 1980-luvulla sekä samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröintiä 2000-luvulla.

Kirkko on siis kaikissa vaiheissa aina torjunut homoseksuaalien ihmisoikeuksia niin pitkään kuin se vain on ollut mahdollista, menettämättä kirkon omia etuja ja asemia.

Tämäkin päätös on vain pakon edesssä tehty myönnytys, koska ilman sitä kirkkoa uhkaa jääminen marginaaliin yhteiskuntakehityksessä ja kansalaisten elämässä. Yleinen kansalaismielipide ja lainsäädäntö eivät Suomessa enää hyväksy seksuaalivähemmistöjen syrjintää. Massaero kirkosta osoitti tämän vastaansanomattomalla tavalla.

Ev-lut kirkko Suomessa on nyt ilmaissut erehtyneensä homoseksuaaleja koskevissa käsityksissään. Homoseksuaalisuus on poistettu kirkon syntilistalta.

Mutta  kirkolliskokouksen päätelmä, miten kirkko tekee parannuksen erehdyksestään, on täysin riittämätön ja lyö vallankäytöllään homoseksuaaleja vasten kasvoja.

Olemassaolon tunnustamisesta yhdenvertaisuuteen?

Tämä kirkolliskokouksen päätös ei tee poikkeusta kirkon homoja syrjivästä perinteestä. Nytkin homoille annettiin vain niin niukasti sitä kuuluisaa ”kotipaikakoikeutta” seurakunnassa kuin mahdollista.

Humaaneista käsityksistään tunnettu vanhoillislestadiolainen pappi, oululainen kappalainen Stiven Naatus on todennut, että ”kirkko tunnusti näiden ihmisten olemassaolon”.

Se ei vielä ole kovin paljon vuonna 2010. Mutta, kuten Naatus tunnustaa, tämä oli se, johon asti nyt kirkon päättäjien mahdollisuudet riittivät.

”Olen arkkipiispan kanssa samaa mieltä siitä, että on hyvä, kun kirkko on tunnustanut näiden ihmisten olemassaolon. Tämä oli tässä tilanteessa, ja kirkon yhtenäisyyden kannalta, mahdollinen kädenojennus.” (Kaleva 13.11.2010.) SRK.n pääsihteeri Aimo Hautamäki puolestaan oli samaa mieltä äärimmäisen rajan osalta: ” Tällä päätöksellä on menty äärirajoille, ellei jo ylitettykin niitä.”

Kirkko joutuu käsittelemään samasukupuolisten parisuhteiden ”kohtaamista” yhä uudestaan. Karkuun se ei asiaa pääse tällä päätöksellä.

Eduskunta päättää ennemmin tai myöhemmin avioliittolain muutoksesta. Sen jälkeen vihkimisoikeuden nykyisin omaava kirkko ei voi enää jatkaa yhden ihmisyhmän syrjintää. Sen on valittava joko parisuhteiden yhdenvertaisuus tai luopuminen juridisesta vihkimisoikeudestaan.

Samaa sukupuolta olevien parien avioliitto on hyväksytty lailla seuraavissa maissa: Hollannissa (vuodesta 2001), Belgiassa (2003), Espanjassa (2005),Kanadassa (2005), Etelä-Afrikassa (2006), Norjassa (2009), Ruotsissa (2009), Portugalissa (2010), Islannissa (2010) ja Argentiinassa (2010).

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan  ratkaisu ei tyydytä seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ev.-lut. kirkon jäseniä. He itse haluaisivat vihkimisen parisuhteelleen. Tutka-lehden verkkokyselyn muk.aan reilu kolmannes seksuaalivähemmistöjen edustajista, eli käytännössä kaikki evl-kirkkoon kuuluvat, haluavat kirkollisen vihkimisen. Kyselyyn vastasi yli 400 vähemmistöihin kuuluvaa.

*    *     *

 (R. K.)

Lähde:  Perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous.

Lue lisää:

Homokeskustelu jatkuu kirkossa. Kaleva 14.11.2010, pääkirjoitus.

Ennätys kirkosta eroamisessa: ihmisoikeuksien loukkaaminen maksoi kirkolle yli 24 milj.€

Juhani Alaranta ja ontto kumina kuuliaisuudesta

Johannes Ijäs: Kirkkoon kuuluvat seksuaalivähemmistöjen edustajat haluaisivat vihkimisen. Kotimaa24 uutiset, 30.11.2010.

Kirkkoneuvosto: Kajaanin kirkossa lupa rukoilla rekisteröidyn parisuhteen puolesta

Kirkolliskokous. Syysituntokausi 2010.

Kun perheenjäsen kertoo olevansa homo

Risto Leppänen ja Martti Nissinen: Raamattunäkemykset ja homoseksuaalisuus

Martti Nissinen: On väärin käyttää Raamattua samasukupuolisten parisuhteiden ja heidän perheidensä tuomitsemisessa

Mikael Pentikäinen: homojen parisuhteille tasavertainen asema

Piispa Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Kaisa Tanttu: ”Vihkikaava” houkuttaa homopareja Hyvinkäälle. Kotimaa24, Uutiset 30.11.2010.

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

 
 

4 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, avioliitto, erehdys, eristäminen, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, ihmisarvo, kannanotot, kirkko, kontrollointi, leimaaminen, luterilaisuus, normit, opilliset kysymykset, perhe, retoriikka, rukoileminen, seksuaalivähemmistöt, spiritualiteetti, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, tasa-arvo, vallankäyttö

Annetaan lapsille maapallo


ANNETAAN LAPSILLE MAAPALLO

Annetaan lapsille päiväksi maapallo
kuin kirjava ilmapallo,
että he saisivat leikkiä.

Leikkiä ja laulaa tähtien seassa.

Annetaan lapsille maapallo
kuin jättiläisomena tai lämmin leipä,
että he olisivat kylläisiä edes yhden päivän.

Annetaan heille koko pallo,
että maailma edes yhden päivän saisi tuntea,
mitä on ystävyys.

Meidän käsistämme lapset ottavat maan
ja istuttavat siihen kuolemattomia puita.

*    *     *

Nazim Hikmet (1902-1963), suom. Brita Polttila. Sisältyy kokoelmaan Maailman runosydän (WSOY 1998).

 

Tule sinäkin mukaan istuttamaan puita – se käy helposti!

 Tree Nation on YK-vetoinen projekti, jonka tavoitteena on istuttaa kahdeksan miljoonaa puuta Saharaan. Istutusprojektin tarkoitus on ensisijaisesti ekologinen, mutta samalla parannetaan myös yhteiskunnallisia ja humanitaarisia oloja.  Jo kymmenellä eurolla voit istuttaa puun, jonka löydät sitten  nimelläsi nimikoituna netistä. Linkistä pääset aina halutessasi oman puusi luo.

Lahjoita ystävällesi, jolla on kaikkea, puutaimikko Afrikassa… 

http://www.tasaus.fi/

Tasaus2010-keräys: Ehkäise aavikoitumista istuttamalla puita (Suomen lähetysseura)

Myös World Vision Finlandin kautta voit istuttaa esimerkiksi ystävyyden puun, tai auttaa istuttamaan kokonaisen puutarhan, parilla kympillä.

Tai voit lahjoittaa ystävällesi 15 puuntainta Afrikassa Kirkon Ulkomaanavun kautta.

Eräs esimerkki metsäprojektista: Puut takaavat tulevaisuutta Mosambikissa (Ulkoministeriö 2009).

*    *    *

Meille suomalaisille metsät ovat aina olleet itsestäänselvyys, mutta eivät ole enää. Valtaosa Suomen metsistä on tehometsätalouden piirissä.

Lapsemme ja heidän lapsensa eivät voi elää jos meidän sukupolvelmme ei pidä huolta metsästä. Maailman metsistä. Millaisena jätämme maapallon heille?

Siemenpuu-Säätiö vaikuttaa ja tiedottaa maailman metsien tilasta niin Suomessa kuin Kaukoidässäkin.

”Metsän jäljillä -kirja vie keskelle sademetsää ja suomalaista hakkuuaukeaa. Paljon kiistelty tehometsätalous on ollut Suomessa maan tapa jo pitkään. Eikä vain Suomessa. Ympäri maailmaa teolliset puuplantaasit syrjäyttävät metsiä, ja Suomen rooli tehometsämallin levittäjänä Etelässä on suuri. Teollisuus ja jopa luonnonsuojelualueet ajavat metsäyhteisöjä ahtaalle. Moni metsästä riippuvainen yhteisö joutuu lähtemään. Entinen koti saa ympärilleen aseistetut vartijat.

Mitä on metsä? Ja kuka sen saa määritellä? Miten vaikutamme metsään ja miten se vaikuttaa meihin?”

Näitä kysymyksiä pohtii kirja Metsän jäljillä (Siemenpuu-säätiö, 2009).Voit ladata kirjan maksutta tästä.

Pyhyyden kohtaaminen – metsässä sielu lepää

Metsän myyttistä hiljaisuutta ja salojen lampien välkähtelyä voi kuulla rauhoittavana vaikkapa tässä:  Arvo Pärt: Spiegel im Spiegel. Luonnon ikuisuudessa on pyhyyttä jossa sielu lepää, kokee kuuluvansa osana kaikkeuden kokonaisuuteen.

On armas sunnuntaiaamu tää,
se muistot mielessä herättää –
nyt toiset on kirkkotiellä.
Mä etsin kirjani kontistain,
sen äitivainaalta muistoks sain –
hän on jo tallella siellä.

Nyt metsä kirkkoni olla saa,
voi täälläi palvella Jumalaa,
mun urkuni kauniit, soikaa!
Mun kirkkoni katto on korkea,
ja ystävä yksi on seurana,
joka muistavi paimenpoikaa.
(Immi Hellén: Paimenpoika, 1898)

Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan. Toim. Pauliina Kainulainen, Kirjapaja 2007. 

Pauliina Kainulainen: Missä sielu lepää. Kadonnutta pyhyyden tuntoa etsimässä. Kirjapaja 2010.

Juhani Huttunen: Päin mäntyä. Pauliina Kainulaisen haastattelu. Kirkko ja Kaupunki nro 17, 21.4.2010.

Ajattelemisen aihetta antoi Mecano.

Lue myös:

Mohandas Gandhi: Tottelemattomuudesta. Suom. ja toim. Eila Salomaa ja Jukka Viitanen. Taifuuni.

Jean Giono: Mies joka istutti puita. (L homme qui plantait des arbres, 1953.)
Suom. Tuukka Kangasluoma, 1994. Uusi kuvitettu painos 2008.

Juhani Pietarinen: Ilon filosofia: Spinozan käsitys aktiivisesta ihmisestä. Yliopistopaino, 1993. (4. p.2001.)

Henry Thoreau:

Elämää metsässä. (Walden or Life in the woods, 1854.) Suom. Mikko Kilpi (1. p. 1954.) WSOY, 1990.

Kansalaistottelemattomuudesta. Toim. Outi Lauhakangas. Visio. Otava, 1986.

Kävelemisen taito. (Walking, 1862.) Suom. Markku Envall. Basam Books, 2008 (1. p.: Jack-in-the-Box, 1997).

Vaellus vuorelle ja muita esseitä. Suom. Antti Immonen. Green Spot, 2007.

Anonyymi: Kadotettu hengellisyys

Pelasta maailma!

Topi Linjama: Pikkunupun isäntä. Kumppani-lehti 1.6.2009.

1 kommentti

Kategoria(t): arvot, eettisyys, ekologia, ekoteologia, evankeliumi, hengellisyys, identiteetti, ihmisoikeudet, lapset, lapsuus, luonto, musiikki, opilliset kysymykset, sielu, sielunhoito, spiritualiteetti, taide, toivo, tulevaisuus, vapaus, vastuullisuus, ystävyys

Pyhyys ja heikko veli


Päivämies -lehti kosketteli pääkirjoituksessaan 28.10.2009 pyhyyden kokemusta. (Pääkirjoitus alempana.)Päivämies

Pyhyys on vaikea asia. Siihen on on jotenkin hankala tarttua ja saada siitä otetta. Ilmeisesti se sisältää jotakin sellaista oleellista jumaluuden olemuksesta, jota ei pysty järjellä, aisteilla eikä tunteellakaan käsittelemään. Siihen on siis kätkettynä salaisuus.

Pyhän kokemus tulee mielestäni parhaiten todeksi silloin, kun ihminen on läsnä toiselle ihmiselle ja missä tämän takia on myös Jumala ja Kristus läsnä. Usein pyhä paradoksaalisesti on läsnä arjen tilanteissa, missä ihminen on raadollisimmillaan, kuten häpeän, sairauden ja syyllisyyden kohdatessa.

Pyhä kristillisessä mielessä useimmiten ymmärretään Jumalalle erotetuksi.

Päivämies ilmaisee asian näin:

”Hengellisessä ja uskonnollisessa mielessä pyhä on tavallisesta tai maallisesta konkreettisesti tai kuvaannollisesti erotettua tai erillään pidettyä.”

Vanhoillislestadiolaisuudesta  keskusteltaessa on aiheellista esittää kysymys, kuka erottaa, mitä tai kenet.

Päivämies jatkaa:

”Yksityisyyden ja yksilön suoja on arvokas asia. Haasteellista on rajanveto suhteessa yhteisöllisyyteen. Kuinka suojella yksilöä niin, että ei suojeltaisi samalla rikollisuutta”.

Päivämies viitannee tässä kohdassa julkisuudessa esillä olleeseen vaalirahakohuun ja etenkin pääministerin lautakasajupakkaan.

Keskustelupalstoilla on kuitenkin etsitty tästä merkityksiä lestadiolaisuuden hoitokokouksiin ja niiden ongelmallisuutta muun muassa uskonnonvapauden suhteen sekä yhteisön että etenkin yksilön näkökulmasta.

Edelleen PM:

”Maallistuminen on vakava asia ja pyhien asioiden muuttumiseen liittyy uhka. Pyhyyden aliarvioiminen saattaa johtaa arvaamattomiin seurauksiin. On turmiollista, jos uskon silmissä sumenee pyhä yhteinen seurakunta.”

Seurakunta on perinteisesti ollut vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä erityisen pyhä asia. Pyhäksi seurakunnan tekee erityisesti opin korostus, jonka mukaan itse Pyhä Henki jatkuvasti ilmoittaa seurakunnalleen mm. seurapuheiden kautta tahtoaan.

Ahkerasti viljeltyjä Raamatunkohtia ovat sellaiset, joissa seurakuntaa kehotetaan kuulemaan, mitä ”Henki sanoo seurakunnille”. Tällaisia viitteitä löytyy erityisesti Ilmestyskirjasta. Tikkaat 2

Tätä on alettu kutsumaan etenkin liikkeen ulkopuolelta ns. jatkuvan ilmoituksen opiksi ja johtaa vääjäämättä kuuliaisuuden korostamiseen ja korostumiseen seurakunnan opetuksessa. Pahimmillaan pyhyyden olemus saattaa ohentua ulkokohtaiseksi kuuliaisuusretoriikaksi.

Liikkeen sisällä on  viime aikoina ilmentynyt voimakkaana ns. yhteisen rakkauden ja heikon veljen tukemisen ajatus. Tässä on nähty paitsi oikea suuntaista pyrkimystä heikon veljen ja sisaren tukemiseen myös valta- ja kontrollipyrkimyksiä.

TT Kari Kuula on teoksessaan Hyvä, paha ja synti (2004) ansiokkaasti käsitellyt niitä vaikeuksia, joihin kristillisyys kautta aikojen on ajautunut noudattaessaan liian yksisilmäisesti Paavalin ohjetta ns. heikon veljen tukemisesta.

Kuula tarkoittaa sellaisia tilanteita, joissa kaikkien on seurakunnassa toimittava niiden ehdoilla, joiden omatunto on herkkäviritteisin.

Yleissäännöksi otettaessa tämä voi johtaa tilanteeseen, että eettiseltä ja teologiselta arviointikyvyltään heikot määräävät koko yhteisön käytännön. Kohotessaan mahdollisesti mielipidejohtajiksi tällaiset henkilöt siirtävät näkemyksensä toisillekin. Edelleen virheelliset käsitykset siirtyvät sukupolvelta toiselle ja ongelma syvenee entisestään.

Paavalin ohjeen seuraamisesta saattaa olla kauaskantoisia seurauksia. Käytäntö ei enää rakenna vaan pikemminkin taannuttaa ja hajottaa seurakuntaa.

Mielestäni vanhoillislestadiolaisuus on ajautunut vaarallisen pitkälle tällä tiellä.

(Nimim. Delilah1 alias Reflektio)

Lue myös:

Kalevi D. Corppi: Voittonen:  Meidän katseemme ei yllä niinsanottuun makuukamariin

”Pyhän kokemus on aina yksilöllinen” , sanoo Riitta Myllys (Lea Lappalainen. Pyhän kätketty kutsu. Sana-lehti 7.1.2010).

Kuula, Kari 2004. Hyvä, paha ja synti: johdatus Raamatun etiikkaan. Kirjapaja.

Paavali: lakihengellisyys on ylpeyttä

Keskustelu heikon veljen opista Samuelin Torvi-blogissa.

Pyhiä asioita

Sanotaan, että sana pyhä on suomenkielessä sukua sanalle piha. Ilmeisesti on tarkoitettu aluetta, jonka käyttö on ollut kiellettyä tai rajattua. Maalaisyhteisössä arvostettiin naapureiden pihaaluetta, ja samaa yksityisyyttä halutaan vaalia vieläkin myös omakotialueilla.

Hengellisessä tai uskonnollisessa mielessä pyhä on tavallisesta tai maallisesta konkreettisesti tai kuvaannollisesti erotettua ja erillään pidettyä. Ajanlaskussa pyhänä on pidetty päivää, joka eroaa arjesta. Arki on varattu työlle ja sunnuntai pyhitetty lepoa varten. Jako pyhän ja arjen välille oli Jumalan tahto ja liittyi oleellisesti ihmisen luomiseen. Viikoittaisen lepo päivän pyhittäminen oli niin tärkeä asia, että hän liitti sen elämää suojelemaan tarkoitettujen käskyjen joukkoon.

Aika tuo sanalle pyhä uusia merkityksiä. Samanaikaisesti sanan aiemmat merkitykset katoavat tai laimenevat. Viimeaikaisessa keskustelussa esimerkiksi lähdesuojaa on pidetty avian erityisen pyhänä asiana. Yksityisyyden ja yksilön suoja on arvokas asia. Haasteellista on rajanveto suhteessa yhteisöllisyyteen. Kuinka suojella yksilöä niin, että ei suojeltaisi samalla rikolli suutta?

Kun on keskusteltu kauppojen sunnuntaiaukiolosta, on oikeutetusti vaihdettu ajatuksia myös pyhäpäivän perinteistä. Maallistumisen vaikutukset näkyvät lepopäivän pyhittämisessä Jumalan sanalle. Viisipäiväisen työviikon vapaa lauantai on muuttunut lepopäiväksi. Sen jälkeen on voimia tarttua pyhäpäivänä arkisiin askareisiin tai lähteä shoppailemaan.

Lauantaina vietettävä pyhäinpäivä on sulautuma kahdesta juhlasta: kaikkien pyhien päivästä 1.11. ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä 2.11. Muistojemme kohteena ovat kaikki kristikunnan marttyyrit ja muut Kristuksessa kuolleet.

Pyhitykselläkin on rajansa. Augsburgin tunnustuksessa erityisesti varoitetaan kääntymästä pyhien puoleen apua pyytääksemme. Raamattu asettaa yksin Kristuksen meidän eteemme välittäjäksi, sovituksen välineeksi, ylimmäiseksi papiksi ja esirukoilijaksi.

Pyhäinpäivä ei muistuta meitä vain kuolleista pyhistä. Jokainen Jumalan lapsi on pyhä. Uskosta osallisena hän elää pyhien yhteydessä. Uskontunnustuksessa lupaamme uskoa pyhien yhteyteen, pyhään yhteiseen seurakuntaan. Uskosta osallinen näkee vain uskon kautta näkymättömän seurakunnan. Luther to teaa: “Minä uskon, että maan päällä on olemassa pelkkien pyhien pyhä, pieni joukko ja seurakunta yhden ainoan Pään, Kristuksen alaisena, Pyhän Hengen kokoon kutsumana, yhdessä uskossa, mielessä ja käsityksessä, omaten monenlaisia lahjoja, mutta yksimielisenä rakkaudessa, ilman lahkoja ja eripuraisuuksia.”

Maallistuminen on vakava asia, ja pyhien asioiden muuttumiseen liittyy uhka. Pyhyyden aliarvioiminen saattaa johtaa arvaamattomiin seurauksiin. On turmiollista, jos uskon silmissä sumenee pyhä yhteinen seurakunta.

Päivämies 44/2009 (Kirjoittajan nimeä ei ole mainittu.)

Jätä kommentti

Kategoria(t): hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, keskustelu, kiellot, kilvoittelu, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, normit, omatunto, opilliset kysymykset, Paavali, Päivämies, retoriikka, seurakunta, seurakuntaoppi, totteleminen, vallankäyttö