Kirkolliskokous päätti, että samasukupuolisia parisuhteita ei kohdella jatkossakaan yhdenvartaisina kirkossa. Heille ei haluta vieläkään sallia yhtäläistä oikeutta kokea Jumalan siunausta, pyhyyttä ja liittymistä kristillisyyden ja kirkon perinteeseen sekä omaan seurakuntaansa kuin muille ev.-lut. seurakuntalaisille.
Homoseksuaalien eristäminen ja ulkopuolisiksi osoittelu seurakunnissa jatkuu. Alistaminen ja vallankäyttö paljastuvat kirkolliskokouksen päätöksen ehdoista ja rajoituksista. Itse asiassa päätös paljastaa erityisesti kirkolliskokouksen perustevaliokunnan suoranaisen ilkeämielisyyden ja pahantahtoisuuden seksuaalivähemmistöjä kohtaan.
Päätöksen myönteinen viesti kuitenkin on, että kirkko näin päättäessään on myöntänyt erehtyneensä. Homoseksuaalisuus on poistettu kirkon syntilistalta.
Kirkolliskokous antoi luvan: Isä meidän -rukous sallittu
Esityksessä todetaan, että ”rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa ja laulaa virsiä ja että esirukoukseen voidaan liittää Isä meidän -rukous ja Herran siunaus”. 
Tämä onkin historiallinen lupa kristinuskon ja Suomen kirkon piirissä.
Minkään muun ihmisryhmän kanssa rukoiltaessa ei ole erikseen vaadittu peräti kirkolliskokouksen päätöstä Raamatun ja Isä meidän -rukouksen lukemisesta.
Isä meidän -rukous on rukous, jonka itse Jeesus opetti Vuorisaarnassa. Rukous yhdistää maailman kaikkia kristillisä kirkkoja kirkkokunnasta riippumatta. Suomen ev.-lut. kirkossa tarvittiin erikseen kirkolliskokouksen hallinnollinen lupa lausua Jeesuksen opettamaa 
rukousta homoseksuaalien kanssa! Tämä ”hyväntahtoinen” lausuma osoittaa syrjinnän syvyyttä. Päätös osoittaa kirkon omat syrjivät asenteet.
Alla julkaistaan tiivistelmä piispainkokouksen mietinnöstä kirkollis-kokoukselle sekä perustevaliokunnan laatimasta lopullisesta esityksestä, joka kirkolliskokouksessa hyväksyttiin. Esitys oli rakennettu siten, että myös vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat suostuivat hyväksymään sen. http://www.kotimaa24.fi/uutiset/841-vanhoillislestadiolaiset-aanestivat-rukouksen-puolesta
Asiakirja rukoukselle vaadittuine ehtoineen paljastaa, että kirkossa on yhä yksimielisyys kaukana samasukupuolisten ihmisten ja heidän rakkautensa sekä perheidensä ihmisarvoa kunnioittavasta ja yhdenvertaisesta kohtelusta.
Onko minkään muun ihmisryhmän kanssa rukoilemiseen liitetty kirkossa vastaavia ankaria ehtoja ja kieltoja kuin homoseksuaalien liiton kohdalla nyt tehdään?
Vertauskohtaa ei löydy, ei muualta kuin Vanhasta testamentista, jossa itse Jumala kieltää vammaisia ihmisiä astumasta sisälle temppeliin (3. Moos. 21:17-23).
Pyhyys ja sormukset kiellettyjä
Kokouksen päätöksen mukaan rukoustilanne homoseksuaalisen parin kanssa on pidettävä mahdollisimman kaukana mistään kirkon viralliseen, pyhään toimitukseen viittaavasta tai siitä muistuttavasta. Homoseksuaaleilta riistetään oikeus kokea pyhyyttä omana juhlapäivänään. ”Rukoiltaessa ei pidä käyttää esimerkiksi avioliitoon vihkimiseen kuuluvia osia, mm. kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, liiton siunaaminen.”
Kirkon työntekijät voivat vapaasti kieltäytyä antamasta kirkossa edes tätä rukoushetkeä.
Samaan aikaan julkisuudessa on puhuttu paljon enemmistöön kuuluvien seurakuntalaisten kirkkohääjuhlien maallistumisesta ja pinnallisuudesta. He ovat tunnetusti alkaneet asettaa papille vaatimuksia ulkonäöstä, kampauksesta ja pukeutumisesta, jotta hääkuvista ja -videoista saadaan mahdollisimman näyttäviä.
Kun sitten löytyy sellainen pappi, joka suostuu rukoilemaan samasukupuolisen parin kanssa, hän ei saa siunata parisuhdetta, ei kysyä heiltä sitoutumiseen liittyviä lupauksia, ja pari ei saa liittää rakkauden ikuisuutta vuosituhansia symboloinutta sormusta tilaisuuteen.
On hämmentävää lukea, että juuri sormukset ovat homoseksuaaleilta erikseen kiellettyjä.
Nöyryyttävä ja alistava symboleihin saakka ulottuva kontrollointi paljastaa kiistatta sen, että kirkko haluaa yhä jatkaa homoseksuaalien ihmisarvon loukkaamista ja heidän syrjimistään.
Kontrollin ulottaminen rakkauden yleisinhimillisen symboliikan alueelle osoittaa erityisen ankaraa ja syvää torjuntaa ja vallankäyttöä, homojen torjuntaa vuorovaikutustilanteessa heidän kanssaan, vahvasti sekä hengellisellä että myös tunteiden tasolla. Seksuaalivähemmistöön kuuluvia halutaan loukata heidän omassa juhlassaan.
Juuri pyhyyden symboliikan ja siten pyhyyden yhteisen kokemisen kielto rukoustilanteessa paljastaa kirkon todelliset kylmät, ilkeät kasvot.
Vain tähän piispojen yksimielisyys riitti – ”vapaamuotoinen rukous”
Tiivistelmä perustevaliokunnan tekstistä.
”Piispainkokous pohti kuutta eri vaihtoehtoa siitä, kuinka tulisi suhtautua rekisteröityihin parisuhteisiin:
1. liiton siunaaminen
2. ihmisten siunaaminen
3. kodin siunaaminen
4. vapaamuotoinen rukous
5. asian katsotaan kuuluvan yksityisen elämän piiriin
6. erityinen kielto rukoilla tai siunata.
Näistä vaihtoehdot 1 ja 2 merkitsisivät uuden toimituskaavan laatimista, vaihtoehdot 4 ja 5 pastoraalista kohtaamista. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa edellyttäisivät kirkolliskokouksen päätöstä, vaihtoehtojen 3-5 osalta piispainkokous tai piispa voisi antaa menettelyä koskevan pastoraalisen ohjeen. – –
Piispainkokous katsoi, että kirkon yhteisen uskon, aiempien kannanottojen ja selvityksen perusteella yhteistä ratkaisua on mahdollista etsiä lähinnä neljännen vaihtoehdon pohjalta. – –
Rukouksen luonne suhteessa kirkollisiin toimituksiin
Toimivalta uuden kirkollisen toimituskaavan luomisessa kuuluu kirkolliskokoukselle ja edellyttää määräenemmistöä. Tämän vuoksi piispainkokouskaan ei esitäkirkkokäsikirjaan sisältyvien toimitusten soveltamista tai rukoushetken kaavan käyttämistä. Sen esittämässä vaihtoehdossa on kyse vapaamuotoisesta, pastoraalisen kohtaamisen piiriin kuuluvasta rukouksesta. Sisäisesti jännitteisten tulkintojen välttämiseksi on tärkeää avoimesti selvittää, mitä vapaamuotoinen rukous merkitsee ja miten se eroaa kirkollisesta toimituksesta.
Piispainkokous toteaa, että rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa ja laulaa virsiä ja että esirukoukseen voidaan liittää Isä meidän -rukous ja Herran siunaus.
Perustevaliokunta pitää tätä mahdollisena. Samalla se toteaa, että mitä enemmän rukouksen yksittäisiä osia luetellaan, sitä lähemmäksi tullaan kaavan luomista, mikä kuuluu kirkolliskokouksen toimivaltaan ja edellyttää määräenemmistöä.
Sen vuoksi on parempi, että pastoraalinen ohje on riittävän yleisluontoinen.
Perustevaliokunta pitää hyvänä piispainkokouksen linjausta, että työntekijä rukoilee vapaasti tai käyttää harkintansa mukaan olemassa olevaa, kirkon hengelliseen rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukouksessa voidaan pyytää esimerkiksi Jumalan huolenpitoa ja johdatusta, voimaa kunnioittaa toista ja etsiä Jumalan tahtoa.
Perustevaliokunnan mielestä sekä kirkon ykseyden että aidon kohtaamisen toteutumisen kannalta on tärkeää, että pappi antaa tilaisuudesta sen luonnetta vastaavan kuvan. Luterilaiseen perinteeseen kuuluu, että uskon säännön eli kirkon opin sisällön ja rukouksen säännön eli rukouksen ulkoisen toteutuksen tulee olla sopusoinnussa keskenään.
Koska kyseessä ei ole kirkollinen toimitus, rukoiltaessa ei pidä käyttää esimerkiksi avioliitoon vihkimiseen kuuluvia osia (mm. kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, liiton siunaaminen). Perustevaliokunta katsoo, että rukous voidaan toteuttaa kirkkotilassa, mikäli siitä on päätetty paikallistasolla ja seurakunnan yhteisellä päätöksellä (KJ 9:7, 14:2).
Kirkon työntekijän omantunnonvapaus
Piispainkokouksen mukaan kristityille kuuluu velvollisuus rukoilla toisten ihmisten puolesta. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuuntelemaan toista.
Samalla piispainkokous painottaa, että on tärkeää kunnioittaa papin ja kirkon muun työntekijän omantunnonvapautta ja että parisuhteensa rekisteröineiden pastoraalisessa kohtaamisessa rukous perustuu vapaaseen harkintaan.
Perustevaliokunta katsoo, että piispainkokouksen selvityksen mukainen pastoraalinenkohtaaminen on tulkittavissa julkisen jumalanpalveluselämän ja yksityisen sielunhoidon välillä olevaksi alueeksi, josta ei ole olemassa tarkempia ohjeita. Siksi pastoraalinen ohje perustuu joko piispan toimivaltaan tai piispainkokouksen yleistoimivaltaan.
Ohje on luonteeltaan suositus, josta ei seuraa kirkon työntekijälle kasuaalitoimituksen tavoin virkavelvollisuutta.
Toisaalta kirkon työntekijä ei saa lisätä tilanteeseen elementtejä, jotka tekisivät siitä erehdyttävästi julkisen kasuaalitoimituksen kaltaisen.
Valiokunnan kanta
Perustevaliokunta on yhtä mieltä kristillisestä avioliittokäsityksestä ja jokaisen ihmisen luovuttamattomasta arvosta. Näihin kahteen kirkko on sitoutunut useassa aiemmassa kannanotossaan, myös piispainkokous esittäessään vapaamuotoista rukousta parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta. Tämä perustevaliokunnan mietintö ei muuta kirkon oppia avioliitosta eikä jokaisen ihmisen luovuttamattomasta arvosta.
Perustevaliokunta katsoo, että kirkolliskokous voi näiden kahden peruslähtökohdan varassa pyytää piispainkokousta laatimaan pastoraalisen toimintaohjeen. Sen tulee perustua tässä mietinnössä esitettyihin näkökohtiin.
Tällainen rukous ei merkitse rekisteröidyn parisuhteen siunaamista, mikä edellyttäisi uuden kaavan luomista. Piispainkokouksen tulee huolehtia ohjetta antaessaan siitä, että ohje on riittävän yleisluontoinen eikä sen tarkoittamasta rukouksesta muodostu kirkollista toimitusta.
Perustevaliokunta katsoo, että tällainen rukous tarjoaa myönteisen mahdollisuuden kohdata pastoraalisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kirkon jäsenet.
Perustevaliokunta lausuu piispainkokoukselle lämpimät kiitokset sen laatimasta selvityksestä, joka koskee parisuhdelain seuraamuksia kirkossa.
Valiokunnan esitys: annetaan lupa laatia toimintaohje
Perustevaliokunta esittää, että kirkolliskokous antaa piispainkokouksen tehtäväksi laatia tämän mietinnön perustelujen mukaisen pastoraalisen toimintaohjeen.
Turussa 10. päivänä marraskuuta 2010
Valiokunnan puolesta
Simo Peura, puheenjohtaja
Ilmari Karimies, sihteeri
Asian käsittelyyn ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Simo Peura sekä jäsenet Aspinen, Grönlund, Kainulainen, Ketonen, Koukkari, Liljeström, Luoma, Marjokorpi (osin), Peltonen, Perret (osin), Rainerma (osin), Rasimus, Repo, Rissanen, Rämä (osin), Salonen ja Vuorikari.”
”Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi perustevaliokunnan mietinnön parisuhdelain seurauksista kirkossa perjantain täysistunnossa 12.11.2010 äänestystuloksella 78 – 30. Tyhjiä oli 0 ja poissa 0.
Päätöksen mukaan piispainkokous sai tehtäväksi laatia pastoraalisen toimintaohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta. Mietinnön mukaan rukous tarjoaa myönteisen mahdollisuuden kohdata seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kirkon jäsenet. Rukous ei merkitse parisuhteen siunaamista, mikä edellyttäisi uuden kirkollisen toimituksen kaavan luomista ja 3/4 määräenemmistöä kirkolliskokouksessa.”
Kirkko ei kyennyt vieläkään yhdenvertaisuuteen
Päätöksen sisällöstä ja rajoitusten paljastavista asenteista on vaikea löytää mitään erityisen myönteistä. Ainoastaan kai se, että kirkko on nyt liikahtanut edes vähän seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien suuntaan, vaikkakin sortuu yhä syrjimään, erottelemaan ja paikan osoittamiseen heille vain jossain kirkon takanurkassa.
Milloin ihmisten yhdenvertaisuus toteutuu ev.-lut. kirkossa ja seurakunnissa?
Tähän saakkahan kirkon menettely homoseksuaalien kohdalla on ollut kautta historian varsin synkkä. Kirkko on vastustanut homoseksuaalien ihmisoikeuksia kaikissa yhteiskunnan vaiheissa. (Toisaalta tutkimus on osittanut, että kirkon historiassa on ollut aikoja, jolloin samasukupuolisten suhteita on luostareissa virallisesti siunattu, joskus 1200-1300-luvulla, mutta näistä asioista on vasta vähän tutkimustietoa.) 
Suomen luterilainen kirkko on historian aikansa opettanut aina käsitystä, että homoseksuaalisuus on syntiä, se merkitsee luopumista Jumalasta ja jopa Jumalan tahdon tietoista vastustamista. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on vastusti homoseksuaalisuuden poistamista rikoslaista 1970-luvulla ja sairausluokituksesta 1980-luvulla sekä samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröintiä 2000-luvulla.
Kirkko on siis kaikissa vaiheissa aina torjunut homoseksuaalien ihmisoikeuksia niin pitkään kuin se vain on ollut mahdollista, menettämättä kirkon omia etuja ja asemia.
Tämäkin päätös on vain pakon edesssä tehty myönnytys, koska ilman sitä kirkkoa uhkaa jääminen marginaaliin yhteiskuntakehityksessä ja kansalaisten elämässä. Yleinen kansalaismielipide ja lainsäädäntö eivät Suomessa enää hyväksy seksuaalivähemmistöjen syrjintää. Massaero kirkosta osoitti tämän vastaansanomattomalla tavalla.
Ev-lut kirkko Suomessa on nyt ilmaissut erehtyneensä homoseksuaaleja koskevissa käsityksissään. Homoseksuaalisuus on poistettu kirkon syntilistalta.
Mutta kirkolliskokouksen päätelmä, miten kirkko tekee parannuksen erehdyksestään, on täysin riittämätön ja lyö vallankäytöllään homoseksuaaleja vasten kasvoja.
Olemassaolon tunnustamisesta yhdenvertaisuuteen?
Tämä kirkolliskokouksen päätös ei tee poikkeusta kirkon homoja syrjivästä perinteestä. Nytkin homoille annettiin vain niin niukasti sitä kuuluisaa ”kotipaikakoikeutta” seurakunnassa kuin mahdollista.
Humaaneista käsityksistään tunnettu vanhoillislestadiolainen pappi, oululainen kappalainen Stiven Naatus on todennut, että ”kirkko tunnusti näiden ihmisten olemassaolon”.
Se ei vielä ole kovin paljon vuonna 2010. Mutta, kuten Naatus tunnustaa, tämä oli se, johon asti nyt kirkon päättäjien mahdollisuudet riittivät.
”Olen arkkipiispan kanssa samaa mieltä siitä, että on hyvä, kun kirkko on tunnustanut näiden ihmisten olemassaolon. Tämä oli tässä tilanteessa, ja kirkon yhtenäisyyden kannalta, mahdollinen kädenojennus.” (Kaleva 13.11.2010.) SRK.n pääsihteeri Aimo Hautamäki puolestaan oli samaa mieltä äärimmäisen rajan osalta: ” Tällä päätöksellä on menty äärirajoille, ellei jo ylitettykin niitä.”
Kirkko joutuu käsittelemään samasukupuolisten parisuhteiden ”kohtaamista” yhä uudestaan. Karkuun se ei asiaa pääse tällä päätöksellä.
Eduskunta päättää ennemmin tai myöhemmin avioliittolain muutoksesta. Sen jälkeen vihkimisoikeuden nykyisin omaava kirkko ei voi enää jatkaa yhden ihmisyhmän syrjintää. Sen on valittava joko parisuhteiden yhdenvertaisuus tai luopuminen juridisesta vihkimisoikeudestaan.
Samaa sukupuolta olevien parien avioliitto on hyväksytty lailla seuraavissa maissa: Hollannissa (vuodesta 2001), Belgiassa (2003), Espanjassa (2005),Kanadassa (2005), Etelä-Afrikassa (2006), Norjassa (2009), Ruotsissa (2009), Portugalissa (2010), Islannissa (2010) ja Argentiinassa (2010).
Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan ratkaisu ei tyydytä seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ev.-lut. kirkon jäseniä. He itse haluaisivat vihkimisen parisuhteelleen. Tutka-lehden verkkokyselyn muk.aan reilu kolmannes seksuaalivähemmistöjen edustajista, eli käytännössä kaikki evl-kirkkoon kuuluvat, haluavat kirkollisen vihkimisen. Kyselyyn vastasi yli 400 vähemmistöihin kuuluvaa.
* * *
(R. K.)
Lähde: Perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous.
Lue lisää:
Homokeskustelu jatkuu kirkossa. Kaleva 14.11.2010, pääkirjoitus.
Ennätys kirkosta eroamisessa: ihmisoikeuksien loukkaaminen maksoi kirkolle yli 24 milj.€
Juhani Alaranta ja ontto kumina kuuliaisuudesta
Johannes Ijäs: Kirkkoon kuuluvat seksuaalivähemmistöjen edustajat haluaisivat vihkimisen. Kotimaa24 uutiset, 30.11.2010.
Kirkkoneuvosto: Kajaanin kirkossa lupa rukoilla rekisteröidyn parisuhteen puolesta
Kirkolliskokous. Syysituntokausi 2010.
Kun perheenjäsen kertoo olevansa homo
Risto Leppänen ja Martti Nissinen: Raamattunäkemykset ja homoseksuaalisuus
Mitä he eivät oppineet hiekkalaatikolla eivätkä Raamatusta
Martti Nissinen: On väärin käyttää Raamattua samasukupuolisten parisuhteiden ja heidän perheidensä tuomitsemisessa
Mikael Pentikäinen: homojen parisuhteille tasavertainen asema
Piispa Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta
Kaisa Tanttu: ”Vihkikaava” houkuttaa homopareja Hyvinkäälle. Kotimaa24, Uutiset 30.11.2010.
Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?
Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
