Avainsana-arkisto: rauhanyhdistys

Vuokko ja Ilkka Ilola tv-ohjelmassa: Usko Kristukseen pelastaa


–  On se jännä juttu, että vähän alle viisikymppisenä alkaa ihmettelemään, että kuka minä oon.  Aikaisemmin olin armoton, itseänikin kohtaan, elämäntapojen ja syntikäsityksen suhteen.  Nyt sen näkee toisella tavalla, sen eletyn elämän ja tämän nykyisen elämän. Toivoisin muidenkin kohdalle helpotusta ja armollisuutta, toisia ja itseä kohtaan. Syyllistäminen on voimakas vallankäytön muoto. – Ilkka Ilola.

–  Jumala on Suuri Rakkaus. Aikaisemmin luulin että rakkauden vastakohta on rakkaudettomuus, mutta se onkin pelko. Missä on pelkoa, siellä on rakkaudettomuutta. Pelko on kova voima, ja jos se verhotaan rakkauteen, se on väärin.   – Ilkka Ilola.

cross-heart

–  Minua syytetään siitä, että taistelen Jumalan valakuntaa vastaan. Kuitenkin taistelen vääriä oppeja ja ajatuksia vastaan, sellaisia vastaan, jotka aiheuttavat kärsimystä ja mitkä vahingoittavat ihmistä.  – En halunnut enää olla niiden miesten alistamisen alla. He eivät määrää, mitä minä saan puhua ja kirjoittaa.

Nehän oli ihan höpö asioita, mitä minulle on esitetty Jumalan tahtona. Aikaisemmin mulla oli hirveesti vain niitä pelkoja ja syyllisyyttä ja näin ja näin pitää toimia ja tuosta ja tuosta kieltäytyä… Nyt ajattelen sillä tavalla,  että usko Kristukseen pelastaa. Se on ihan eri asia. – Vuokko Ilola.

Maarit Tastulan tv-dokumentti vanhoillislestadiolaisen uskonliikkeen opeista, eritoten ehkäisykiellosta, ja uupuneista vanhemmista, jotka uskonnon normit veivät ahdistukseen ja masennukseen. Vaikka elämänvaiheissa on koettu niin iloja kuin syviä menetyksiäkin ja jouduttu tekemään raskaitakin päätöksiä, kokonaisuus on Ilkka ja Vuokko Ilolan perusmyönteisen ja lämpimän asenteen ansiosta täynnä valoa, toivoa, ja luottamusta Jumalan armoon.

Ilolat yrittivät viimeiseen asti noudattaa vanhoillislestadiolaisuuden … Lue koko artikkeli…

Advertisement

8 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 2010-luku, anteeksianto, armo, äitiys, ban of birth control, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, iankaikkinen elämä, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, johtajat, Jumala, kannanotot, kasvatus, käskyt, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, meikkaaminen, miehen asema, mielenterveys, musiikki, naisen asema, nettikeskustelu, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamattu, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, seurat, suru, suurperhe, suvaitsevaisuus, synnit, syntien anteeksiantamus, syntilista, syrjintä, syyllistäminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisöllisyys

Yksinäinen vaeltaja matkasaatossa


Suviseurat ovat nyt taas takana, ne ainoat seurat joissa voit minut tavata.

Täällä minä joka kuljen tässä matkasaatossa hiljaa ja huomiota herättämättä kuin varjo suviseuroissa telttaa kiertävässä ihmisjoukossa. Kuin yksi monista valtameren kalaparvessa. Yhdessä ja yksin, hiljaisena ja huomaamatta.

Suviseurat_17_teltta_C

Oli tosi mahtavaa käydä suviseuroissa taas. Ei minulla ole valittamista. Tavata kaikki ne sukulaiset ja ystävät joita ei muuten näe. Iloita ystävistä, joihin yhä on läheisyys ja yhteys säilynyt vaikka opiskelut ja työt ovat kuljettaneet pois lapsuuden maisemista. Nauttia kesäisestä rennosta tunnelmasta, irtaantua arjen rytmistä. Sitä on suviseurat.

Hengellisessä mielessä seurat ovat minulle pyöreä nolla. Minä siis en usko. Mutta se ei suviseuroissa haittaa.

En ole uskaltanut … Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): arvot, ehkäisykielto, elämäntapa, eroaminen uskosta, hengellisyys, iankaikkinen elämä, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kadotus, lapset, normit, norms, nuoret, omatunto, perhe, rauhanyhdistys, seurat, spiritualiteetti, uskon jättäminen, vapaus, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Se tuli odottamatta


verhontakana_P Se tuli odottamatta. Ilman ennakkovaroituksia. Virallisen kokousosuuden jälkeen. Ettei jää mustaa valkoiselle.

Ei sitä ennen oltu keskustelu kahdenkesken. Eikä muutaman muun kanssa. Ei, vaikka Sana niin neuvoo.

Kuulin, kuinka käärme luikertelee uskovaisiin koteihin seurakunnan kerhon kautta. Kuinka vastuullinen vanhempi voi antaa lapsille kahdenlaisesta vellikupista. Ja paljon muuta.

Puolustauduin. Perustelin. Joku ymmärsi.

Sen vaimo jatkoi. Kuinka neuvoa on kysytty ihan pääkallopaikalta … Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, anteeksianto, bans, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, leimaaminen, manipulointi, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, sananvapaus, seurakunta, SRK ry., SRK:n johtokunta, suru, suurperhe, syntien anteeksiantamus, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisö, yksinäisyys

Kun haava on auki ja kirvelee


Minun elämäni tarkoitus?

Toivon että tämän lukisi varsinkin sellainen uskovainen kanssaihminen (vl) joka tuntisi Raamattua. Tätä kirjoittaessani taustalla soi Särkyneiden majatalo. Kai se on hiukan ”uskovaiselle sopimatonta musiikkia”. Olen uskomassa ja laulun sanat osuvat sydämeeni.

En kuitenkaan aio kirjoittaa musiikista vaan siitä, että mikä tarkoitus on elämässäni. Sitä mietin täällä vieraassa maassa. Ei kai meistä kukaan ole täydellinen eikä murtumaton? Vaikka vahvan ihmisen kaunis kuori päällimmäisenä olisi.

He etsivät tietä valoon maassa kyyneleiden.

He saapuivat majataloon särkyneiden…


En halua kuulla hyvää tarkoittavia kliseitä. Enkä neuvoja niiltä jotka eivät halua ymmärtää. Olen kohta – tai kai jo nyt – keski-ikäinen nainen.  Kun eteenpäin katson, toistakymmenen vuoden päässä … Lue koko artikkeli…

51 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, avioliitto, äitiys, elämäntapa, epäilykset, etniset vanhoillislestadiolaiset, identiteetti, identity, Jumala, Jumalan sana, lapsuus, meikkaaminen, mielenterveys, naisen asema, naiseus, perhe, perheettömyys, rauhanyhdistys, rukoileminen, seurat, sielunhoito, suru, tulevaisuus, Uncategorized, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Poliisin urkintaepäilyn tutkinta valtakunnansyyttäjälle – ja Turkki lestadiolaiseksi?


 

Valtakunnansyyttaja_Kyltti_P

Vantaalla päällystötehtävissä työskennellyttä lestadiolaista poliisia koskeva urkintaepäily on siirretty esitutkinnasta syyteharkintaan valtakunnansyyttäjälle.

Esitutkintaa johtanut syyttäjä Tero Kekki kertoi esitutkinnan valmistumisesta medialle tiistaina 10.3.2015. Poliisia epäillään virkasalaisuuden rikkomisesta, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja henkilörekisteririkoksesta. Hänen epäillään hakeneen rekistereistä tietoja, jotka eivät liittyneet työtehtäviin kuten laki edellyttää.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan vanhoillislestadiolaisen poliisin tapaus on ehdottomasti selvitettävä. Paateron mukaan kuulostaa oudolta, että poliisi olisi toiminut omien sanojensa mukaan virkavastuulla rauhanyhdistyksen … Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): arvot, eettisyys, hengellisyys, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, kontrollointi, kuuliaisuus, mielenterveys, normit, norms, pelastus, pelko, pelot, Raamattu, rauhanyhdistys, seurakuntaoppi, SRK ry., totteleminen, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys

Vastaa puolivakavaan kalluppiin!


Mitä tapahtuu todella tässä ja nyt, elävässä uskossa? Mitä itse ajattelen, ”oikeesti”? Luulo ja huhut toinen toisistamme ei ole tiedon väärtti.

Miten elää eli kuinka uskon ihanteet ja tosielämä kohtaavat tässä uskossa, no, aikuisten oikeesti. Ollaan uskomassa, ja mikä on todellisuudessa mahdollista.Mäkilä_Kaksi_Naamiota

Justiina-blogistilla on avoimesti vastattava kysely käynnissä.

Otapa ja laita vastaten hänen blogissaan seuraaviin kysymyksiin. Kysymykset ovat hyviä. Samalla seuraat mitä muut ovat näistä jutuista tuumineet ja kokeneet. Voit kommentoida. Justiina vastaa itsekin.

Hän on itse asiassa pohdiskellut aiheita useammassakin postauksessaan. Asiallinen blogi!

Siispä asiaan:

”Keskustelujen innoittamana kyselen teiltä nyt puoliksi vakavissani joitakin juttuja vl-piireissä eläviin ihmisiin ja asioihin liittyen. Vastailen itse sitten myös oman kokemukseni perusteella.”

1. Monenko vl-henkilön tiedät käyttävän ehkäisyä ilman ”syytä”?
2. Kuinka monella vl:lla on kotonaan televisio … Lue koko artikkeli…

6 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ban of birth control, ban of television, bans, concept of sin, ehkäisykielto, elämäntapa, erehtymättömyys, etniset vanhoillislestadiolaiset, forbidden things, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, insesti, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, mielenterveys, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, rahoitus, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, seksuaalivähemmistöt, syntilista, totteleminen, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

SRK:n talous kääntyi plussalle – miljoonainvestointi alkamassa


Euro_rahat

SRK:n talous on saatu kohentumaan, joskin tulokertymää on edellen kasvatettava toimintamenojen kattamiseksi. Viime vuonna menoja oli 6,38 miljoonaa ja tuloja 6,57 miljoonaa euroa. Tulos kertoo siitäkin, että liikkeen jäsenet ovat tavattoman sitoutuneita yhteisöön myös merkittävällä henkilökohtaisella panostuksella.

On huomattava, että summaan ei sisälly 184 paikallisen rauhanyhdistyksen toiminta, jonka liikkeeseen kuuluvat myös rahoittavat, käytännössä vapaaehtoistyöllä.

Sitoutumista SRK:n kustannusten rahoitukseen osoittaa se, että tulopuolella ”tukialuelahjoitukset”, eli vapaaehtoistyön tuottama tulos ja lahjoitukset muodostavat kolmanneksen tuloista (32%).  Julkaisujen myynti on ykkönen, se tuottaa … Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): arvot, julkaisutoiminta, kasvatus, luterilaisuus, nuoret, rahoitus, rauhanyhdistys, SRK ry., vallankäyttö, yhteisö

Aika tehdä parannus vääristä erottamisista ry:llä


Ensiksi kiitos nimimerkille Taneli kirjoituksestasi Uskon sana näinä aikoina.  Oli täällä muitakin hyviä avauksia ja keskusteluja, mutta tässä on mielestäni kohtuuttoman vähälle huomiolle jätetty iso asia. Yhdyn siihen, että hoitokokouksissa yksityisiä ihmisiä koskevat ”tuomiot” ovat useimmissa tapauksissa jätetty kokonaan selvittämättä. Ne pitää saada vihdoin selvitetyksi rauhanyhdistyksellä, kaikkialla missä niitä erottamisia tapahtui.

Ilman sitä jää monilla ihmisillä tunnolleen asioita. Myöskään paikalliset rauhanyhdistykset jäävät kärsimään korjaamatta jätetyistä asioista. Asioita ei voida enää jättää tuonnemmaksi.

hoitokokous 4

Vuosia sitten tapahtunutta ja silloisia vääryyksiä emme voi tänä päivänä muuksi muuttaa, mutta niistä on mahdollista tehdä parannus. Ja kutsua vääryydellä erotetut takaisin ry:lle täysivaltaisina Jumalan lapsina. … Lue koko artikkeli…

15 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 2010-luku, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, lähihistoria, omatunto, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta

Anton: Itsestä se on kiinni


2puhujaa.2

Nähtävästi moni uskovainen on törmännyt vaikeuksiin kun on lähtenyt vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä. Esimerkiksi on joutunut henkisessä tai hengellisessä mielessä eksyksiin. Lähtenyt elämään niin että on tosissaan ”kieltänyt uskon”, kuten sanonta kuuluu.  Kerron tässä omana kokemuksena sen että näin ei tarvitse aina käydä. Olen 27-vuotias … Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, armo, eroaminen uskosta, hengellisyys, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, luterilaisuus, omatunto, perhe, rauhanyhdistys, sielunhoito, spiritualiteetti, synnit, syntien anteeksiantamus, uskon perusteet

Uskon sana näinä aikoina


Hoitokokous_HS_12.10.2011_Linjakumpu_EP

Olemme vaimoni kanssa niitä, jotka henkioppia tekosyynä käyttäen erotettiin 80-luvun alussa hoitokokousten jyllätessä tässä herätysliikkeessä. Olimme aivan tavallisia rivijäseniä siionissa. Emme näitä enää usein muistele,  mutta viime aikaiset julkisuudessa olleet asiat pysäyttivät meidät eräänä iltana muistelemaan sitä mikä meitä silloin kohtasi.

Erottamisestamme oli mennyt noin 4-5 vuotta kun SRK ilmoitti vuosikirjassaan, että henkioppi olikin ollut harhaoppia. Meihin ei kuitenkaan ry:stä kukaan ollut silloin yhteydessä, eikä sen jälkeenkään. Lue koko artikkeli…

28 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 2010-luku, erehtymättömyys, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, harhaoppi, historia, hoitokokoukset, ihmisarvo, johtajat, johtokunta, kaksoisviestintä, lähihistoria, opilliset kysymykset, painostaminen, rauhanyhdistys, sananvapaus, seurakuntaoppi, sielunhoito, syntien anteeksiantamus, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys