Avainsana-arkisto: ryhmäpaine

SRK:n rippikoulussa vahvistui oma tie


” –  Se on elämän paras viikko, ota kaikki irti siitä! Niin monet rippikoulun käyneet olivat sanoneet minulle.
Ajattelin, että jos tämän pitäisi olla elämäni parasta aikaa, niin millaistahan se elämän kaikista huonoin aika sitten olisi. En kuitenkaan  vetänyt uskovaisuusviittaa ylleni ja jälkeen päin ajateltuna hyvä niin.

Vanhemmat toivoivat, että palaisin kotiin taas uskovaisena. Sain kuitenkin rippikoulusta entistä varmemman olon siitä, että tein oikean ratkaisun jättäessäni uskon. Ja että elämä kantaa.

Olin onnellinen siitä, että myös minun ripille pääsyni nähtiin juhlimisen arvoisena asiana, vaikken uskovainen ollutkaan.”

*      *      *

Tunsin itseni hyvin isoksi, kun Tervetuloa rippikouluun -esite eräänä päivänä pilkisti muun postin seasta.
Olin ilmoittautunut yhdelle [SRK:n] kristillisten kansanopistojen järjestämistä rippileireistä.

Päivät kuluivat ja viimeisenä koti-iltana alkoi vimmattu pakkaaminen: Mitä tulen tarvimaan viikon aikana, minkä voi jättää kotiin?
Mihin laukkuun pakkaan tavarani? Missä on Raamattu ja muistiinpanovälineet?

Onhan konfirmaatiovaatteet silitetty?

Positiivisella fiiliksellä ”epäuskoisena”

Olin kieltänyt uskoni jo hyvissä ajoin ennen rippikoulua ja ”epäuskoisena” meno leirille jännitti kovin. Leiriporukassa (leiriläiset,isoset, isännät..) oli lisäkseni vain yksi toinen uskonsa kieltänyt. Tunsin siis oloni Lue koko artikkeli…

Advertisement

2 kommenttia

Kategoria(t): eroaminen uskosta, hengellisyys, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kristinoppi, laestadianism, nuoret, rippikoulu, tuomitseminen, uskon jättäminen, yksilöllisyys

Lääkäri: Lestadiolaisen tytön yksityisyys ja terveys uhattuna


”Oletko kiltti tyttö vai etkö? Kuulutko joukkoomme? ” – Miksi niin moni pohjoissuomalainen nuori kieltäytyy rokotuksesta? Voiko HPV-rokotuksen ottaminen johtaa tytön eristämiseen uskonyhteisöstä? Voidaanko uskonyhteisöön kuuluvalle turvata henkilökohtainen vapaus ratkaista rokotussuojansa itsenäisesti? Mikä on lääkärin ja terveydenhoitajan ammattietiikka näissä tilanteissa?

Näin kysyy anonyymisti pohjoissuomalainen erikoislääkäri. Muutkin terveydenhuollon ammattilaiset ovat olleet huolissaan siitä, että lestadiolaiset diagnostisoivat toisiaan eikä yksilöllä ole aina lupaa omalle henkilökohtaiselle ratkaisulleen terveyskysymyksissä.

Vanhoillislestadiolaisuudessa rauhanyhdistys-yhteisön kanta määrittää sitä, millaisen ratkaisuun yksilö, tyttö ja nainen, voi ja saa päätyä henkilökohtaisessa elämässään, kuten terveyden ja sukupuolielämän ratkaisuissaan. Siksi oululaislääkäri vaatii, että järjestelmällisesti jokainen rokotusikäinen tyttö tulee marssittaa vuorollaan terveydenhoitajan luokse keskustelemaan ja saamaan tietoa rokotuksesta. Näin hän voi terveydenhoitajan kanssa, faktoihin perustuen, kahden kesken ratkaista, haluaako hän ottaa rokotuksen tai olla ottamatta.

Vain näin voidaan turvata jokaiselle nuorelle yksityisyys ja omakohtainen ratkaisumahdollisuus sekä tuki, henkilökohtaisessa ja erityisesti lestadiolaisperheessä kasvavan tytön kohdalla arassa kysymyksessä. Kohdunkaulan syövälle altistaa myös muun muassa tupakointi, joka tunnetusti on erityisen yleistä lestadiolaisnuorten keskuudessa.  

Kuvahaun tulos haulle nuoret suviseurat

Tyttöjen HPV- eli papilloomavirusrokotukset on käynnistetty syksystä 2013 lähtien, osana … Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): Conservative Laestadianism, elämäntapa, häpeä, identiteetti, identity, itsesensuuri, kaksinaismoralismi, kontrollointi, leimaaminen, manipulointi, naisen asema, naiseus, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, sukupuolijärjestelmä, tieto, tyttökulttuuri, ulossulkeminen, vallankäyttö

Vallankäyttö uskonnollisissa yhteisöissä – Kerro tutkijalle kokemuksistasi


Lapin yliopistossa tutkitaan vallankäyttöä uskonnollisissa yhteisöissä – kerro kokemuksistasi! Lapin_yliopisto_logo

Haluatko osallistua tutkimukseen uskonnollisten yhteisöjen vallankäytöstä?

Teen väitöstutkimusta Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa auktoriteetin muodostumisesta uskonnollisissa yhteisöissä. Pyrin selvittämään sitä, kuinka yhteisöjen entiset jäsenet ovat kokeneet toisaalta johtohenkilöiden toiminnan, toisaalta jäsenten mahdollisesti toisiinsa kohdistaman kontrollin.

Haluaisin kuulla Sinun, uskonnollisesta yhteisöstä irtautuneen (oletpa itse eronnut tai muusta syystä yhteisön ulkopuolelle päätynyt),
käsityksiäsi esimerkiksi seuraavista asioista:

  • Millaista johtaminen ja vallankäyttö oli yhteisössäsi?
  • Kuinka koit johtohenkilöiden toiminnan ja johtamisjärjestelmän, tai jos olit itse johtavassa asemassa, miten toimit johtajana?
  • Oliko johdon arvosteleminen tai muun palautteen antaminen mahdollista?
  • Kuinka yhteisön sääntöjen ja normien noudattamista valvottiin? Koitko ryhmäpainetta muiden jäsenten taholta?

… Lue koko artikkeli…

35 kommenttia

Kategoria(t): bans, eettisyys, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kiellot, kontrollointi, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, mielenterveys, nettikeskustelu, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, totteleminen, tuomitseminen, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö

Seppo Lohi: Emme ole keskustelleet ehkäisystä 42 vuoteen!


Ei_puhuttu_42_vuoteen_2P

Tunnustettu lestadiolaisuuden  tutkija, rovasti Seppo Lohi esitti tiedotustilaisuudessa vuonna 2009 väitteen, että vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä ei ole keskusteltu ehkäisyasiasta 42 vuoteen. Ja että asiasta on keskusteltu vain kaksi kertaa…

Lohi esitti käsityksensä SRK:n suviseurojen lehdistötilaisuudessa, jossa SRK:n johtokunta julkaisi uusimman … Lue koko artikkeli…

24 kommenttia

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 1980-luku, 2000-luku, 2010-luku, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, eettisyys, ehkäisykielto, erehtymättömyys, forbidden things, hengellinen väkivalta, ihmisoikeudet, Ihmisoikeusliitto, isyys, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, julkaisutoiminta, kaksoisviestintä, kannanotot, kasvatus, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kymmenen käskyä, lapset, lähihistoria, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, naiseus, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syyllistäminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö

Puhuttelussa


Kun luin kirjan ”Nyt vapaa olen” niin tunnistin siitä hyvin tuttua juttua. Tuli yli kymmenen vuoden takainen oma tilanne mieleen.  Minun  kohdallani  nytvapaaolen_Pprosessi kesti pitkään. Jo kouluikäisenä ja varsinkin lukiossa mietin ”syntyjä syviä”.  Onko vaikka jostain kirjasta tehty elokuva syntiä, ja miksi. Kun kirjan saa lukea, miksi ei siitä tehtyä elokuvaa saisi katsoa?  Onko kilpahiihto liikuntaseurassa ja vaikka joku tanssiminen vakavasti ottaen todellakin syntiä? Miten joistakin kiinnostavista Raamatun … Lue koko artikkeli…

34 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, eroaminen uskosta, forbidden things, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, keskusteluilmapiiri, kuuliaisuus, leimaaminen, manipulointi, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, rauhanyhdistys, sananvapaus, syyllistäminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, yhteisö

Oululainen, sano EI vihapuheelle!


Oululainen Karjasillan seurakuntapastori ja kirjailija Satu Kreivi-Palosaari on huolissaan lestadiolaisuutta kohtaan kohdistuvasta jyrkästä kielteisyydestä, torjunnasta ja mustamaalaus1suoranaisesta vihapuheesta Oulussa.

Satu Kreivi-Palosaari totesi kolumnissaan Kalevassa, että hän on kohdannut juuri Oulussa kaikkein kielteisimmät asenteet herätysliikkeen jäseniä kohtaan.

Samaan aikaan kirkossa on alettu laajemminkin kantaa huolta kristittyjen keskinäisestä … Lue koko artikkeli…

20 kommenttia

Kategoria(t): arkkipiispa, arvot, eettisyys, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, keskustelu, keskusteluilmapiiri, lähihistoria, leimaaminen, luterilaisuus, mielenterveys, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, painostaminen, SRK ry., suvaitsevaisuus, syrjintä, syyllistäminen, tuomitseminen, ulossulkeminen

Ex-vl isä: Vl-yhteisön säälimätön paine


Mies_vlKotimaa24:ssä on käyty anonyymisti keskustelua, jossa vanhoillislestadiolaiset miehet ovat pohtineet ehkäisykiellon seuraamuksia ja merkitystä lapsiperheen ja miehen elämässä.

Nimimerkki ”Lestadiolaisisä” kertoi uskovaisen suurperheen arjesta miehen näkökulmasta, otsikolla: Lestadiolaisisät eivät ole vaimojensa ja lastensa alistajia (31.8.2011). Hänelle vastasi nimimerkki Ex vl-isä Kotimaa24:n Anonyymi-blogissa otsikolla Paine suureen perheeseen on säälimätön.

”Vanhoillislestadiolaisen yhteisön luoma paine ehkäisemättömyysopin pitämiseen ja suureen perheeseen on säälimätön. Se on enemmän kuin normi – se on keskeisin opinkappale, jonka ympärillä koko yhteisö pyörii. – -Hinta tästä kaikesta on kuitenkin erittäin kova ja on todennäköistä, ettei herkkä ihminen selviä ilman jonkinasteista terapiaa. – Hienosäikeinen, sosiaalinen hylkimiskoneisto käynnistyy. Kohtaamista kartetaan. Katsetta väistellään. Viesti kiertää; sehän ei ole juoruilua, ajatellaan…   Puheet kulkevat. Keskustelujen rivien välit tulevat tutuiksi. – Jos hän tässä ylivoimaisessa ristipaineessa yrittää jäädä yhteisöön, sosiaalisen syrjinnän loppupisteenä Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): ahdistus, ban of birth control, ehkäisykielto, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, lakihengellisyys, leimaaminen, lisääntyminen, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot

SRK:n johto lupasi uudistaa opetusta, rakenteita ja menettelytapoja


SRK-info-2013-2

SRK ry. järjesti 24.10. tiedotustilaisuuden, jonka aiheena oli lastensuojelu. Tutkija Johanna Hurtigin juuri ilmestynyt tutkimus Taivaan taimet on nostanut kysymyksen jälleen esille.

Merkittävimmät asiat, jotka paikalla olleet SRK:n puheenjohtajat ja pääsihteeri toivat esiin, koskevat liikkeen oppien uudistamista ja sisäisen yhteisökulttuurin parantamista avoimempaan suuntaan.  Johtokunnan käsityksen mukaan herätysliikkeen opetusta ja rakenteita sekä käytäntöjä on uudistettava, ja maallikkorippisalaisuudesta luovutaan tapauksissa, joissa on kyse rikoksista.

Tässä suhteessa lestadiolaisen liikkeen opetukseen siis edelleen jää ristiriita Kirkkolain knassa. Kirkkolain mukaan rippisalaisuus ei lainkaan koske maallikoita. Se velvoittaa vain pappeja ja lehtoreita. Toisaalta on selvää, että mikäli maallikko ottaa vastaan kanssaihmisen synnintunnustuksen ja siten toimii rippi-isänä tai rippiäitinä, hänen on kyettävä olemaan luotettava ja pidettävä tietoonsa tulleet henkilökohtaiset asiat omana tietonaan, silloin kun kyse ei ole rikosasioista.

Nykyinen opetus ja käytännöt ovat johtaneet vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä vakavien rikosten piilottamiseen. Syylliset ovat lisäksi päässeet piiloon oikeudellista vastuutaan, koska keskustelukulttuuri rauhanyhdistyksissä ei ole vapaata eikä avointa.

SRK:n johtohenkilöt myönsivät tehneensä henkilökohtaisesti virheitä ja myös kollektiivisesti johtokunnassa. He totesivat myös, että hyväksikäytön uhrit eivät ole saaneet apua. SRK:n johdon mielestä muutoksista ovat vastuussa ensi sijassa paikalliset rauhanyhdistykset.

Johanna Hurtigin tutkimus on nostanut keskustelun keskiöön vanhoillislestadiolaisuuden teologian …Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, arvot, concept of sin, eettisyys, ihmisoikeudet, insesti, johtajat, johtokunta, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, kristinoppi, lapset, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, meikkaaminen, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, pedofilia, pelko, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syyllisyys, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys

Tutkimus hengellisestä väkivallasta – Kerro kokemuksiasi ja muistojasi!


Kuulutko tai oletko aikaisemmin kuulunut johonkin kirkkomme herätys-liikkeistä, tai esimerkiksi Jehovan todistajiin, mormoneihin tai muihin kristillisiin liikkeisiin tai yhteisöihin? Tai onko Sinulla muutoin kokemuksia kyseisistä liikkeistä?
Lapin yliopistossa on tekeillä tutkimus liittyen hengelliseen väkivaltaan sen eri muodoissa.
Tutkimushanketta johtaa dosentti, YTT Aini Linjakumpu.
Aini Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö: Hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa. Vastapaino 2012.

Aini Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö: Hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa. Vastapaino 2012.

Linjakumpu väitteli Lapin yliopistossa 1999, ja hänet tunnetaan uskontojen ja politiikan yhteis-kuntatieteellisenä tutkijana. Hän on julkaissut ensimmäisen …Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kontrollointi, lähihistoria, painostaminen, pelko, pelot, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, sensuuri, syyllistäminen, tuomitseminen, tutkimus, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskontokritiikki, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys

Vieraus rauhanyhdistyksellä


pain_of_a_woman_S

Luin tuon El Judien kirjoituksen se osui ja upposi. Olen näitä asioita paljon mielessä pyöritellyt. Olen vl-perheestä lähtöisin, opiskeleva nuori nainen. En ole vuosikausiin tuntenut itseäni ”oikeaksi” lestadiolaiseksi, joskin seuroissa ja vl-nuorten tapahtumissa on tullut käytyä, kyllä enimmäkseen vanhempieni mieliksi ja riitojen välttämiseksi.

Minun kohdalla on sattunut käymään niin, että ei ole koskaan ollut paljoa kavereita uskovaisten porukoissa. Olenkin siellä usein yksin … Lue koko artikkeli…

11 kommenttia

Kategoria(t): eristäminen, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, lapsuus, normit, norms, nuoret, painostaminen, perhe, rauhanyhdistys, syrjintä, ulossulkeminen, yhteisö, yksinäisyys, ystävyys