Avainsana-arkisto: saarna

Ray Waaraniemi suviseuroissa: Ehkäisy on synti


Suviseuroissa, lauantaina 29.6.2013 Pudasjärvellä. Puhuja Ray Waaraniemi, tilintarkastaja, LCC:n johtokunnan jäsen, Minnesota, USA.

Suviseurat_4

Waaraniemi puheen ydinviesti on, että ehkäisy on synti. Lue koko artikkeli…

18 kommenttia

Kategoria(t): äitiys, ban of birth control, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, ihmisoikeudet, isyys, kannanotot, kiellot, kontrollointi, lapset, lisääntyminen, miehen asema, naisen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, sananjulistajat, seurakuntaoppi, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, synnit, syyllistäminen, totteleminen, uskon perusteet, vallankäyttö

Tee-se-itse -saarna


Tämän saarnageneraattorin avulla voit turvallisella … Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sielunhoito

Kristityn vapaudesta – Hannu Vapaavuoren saarna Huopalahden kirkossa


Kirkkoherra Hannu Vapaavuori saarnasi syksyllä Huopalahden kirkossa kristityn vapaudesta. Hän puhui kristillisyyden keskeisestä asiasta. Saarna pani kuulijan mietteisiin ja oli niin mieleenjäävä, että pyysimme sen julkaistavaksi. (Evankeliumiteksti ja saarna alempana, Hannu Vapaavuoren kuvan alapuolella.)

Vapaus on kristityn ominaisuus, tuntomerkki. Uskovana tuntee itsensä vapaaksi. Ihminen vapaimmillaan. Niinkö?

– Vapaus on kristittyjen erityinen lahja, josta on pidettävä huolta. Se on myös kristityn tuntomerkki, muistutti myös arkkipiispa Jukka Paarma  suviseuroissa 2009. Hän viittasi Paavaliin, joka opetti galatalaisille: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen” (Gal.5:1).

Toisin kuin tässä meidän yhteiskunnassamme,  Jeesuksen radikaali vapausnäkemys ei perustu vahvemman vapauteen. Päinvastoin, vahvemmalle ja parempiosaiselle kristitylle  lankeaa Jeesuksen opetuksen mukaan velvoite edistää heikomman kanssaihmisen vapauden toteutumista.

Toisen vapautta ja vapaata uskomista voivat rajoittaa monenlaiset asiat, kuten esimerkiksi pelko, alistaminen, köyhyys, yksinäisyys, sairaus, vanhuus, tai syntyminen vähemmistöön. Tai vaikkapa psyyken rakenteesta ja kasvuympäristöstä  johtuvat piirteet, jotka voivat altistaa ihmisen esimerkiksi väkivaltaiseksi tai alistuvaksi, tai johtaa hänet jonkin riippuvuuden orjaksi. Ihmisen vapautta voi rajoittaa myös pelko joutumisesta painostetuksi ja uhatuksi.

Vielä tätäkin tärkeämpää on, että kristittyinä voisimme oivaltaa, että yhteisölliset valta-asetelmat voivat sisäistyä osaksi myös yksilön omaa toimintaa ja identiteettiä. Silloin ihminen on itse asiassa tietämättään epävapaa ja rajoittaa itse potentiaaliaan ulkoapäin ohjautuvasti, edes ymmärtämättä sitä itse.

On heikkouksia, jotka rajoittavat elämistä aidosti vapaana ihmisenä ja tulemista siksi mikä voisi olla, ja miksi Jumala kyseisen ihmisen tarkoitti. Jeesus opetti, että vahvemman lähimmäisen velvollisuus on auttaa ja rohkaista heikompaa. Näin kanssakäymisessämme pääsisi toteutumaan armollisuus ja rakkaus. Ehkä edes joskus?

Samasta teemasta on kirjoittanut myös Topi Linjama Kalevassa ja blogissaan, tarkastellen kysymystä vanhoillislestadiolaisen yhteisön ja opetuksen näkökulmasta. ”Missä on hierarkiaa ja pelkoa, käy helposti niin, että vain vahvat ja rohkeat saavat oikeutta.”

Linjaman mukaan  vahvojen valtaan on pohjimmiltaan syynä se, että uskovaisten yhteisö, seurakunta, on kohotettu kuuliaisuuden ja uskomisen kohteeksi.  Sitä valvoo rauhanyhdistyksen hienosyinen, hierarkkinen vahvemman valta -järjestelmä.  Arkaa sielua ja uskomista varjostaa muiden pelko, eikä omia ajatuksiaan rohjeta esittää julki.

Samaan vapauden puuttumiseen on viitannut usein myös Vuokko Ilola blogissaan: ”Mitenkähän pitkä matka on oikeasti vapaaseen keskusteluun, kun tähän asti pelkkä kriittinen, kyseenalaistava ja epäilevä ajatuskin vl-opetusta kohtaan on ollut syntiä  …tosi moni vl on jo ajatustasolla lukkotilanteessa, saati että uskaltaisi puhua ääneensä asioista, puhumattakaan netissä kirjoittelusta, nikillä tai ilman.”

Ihmiset mieluummin alistuvat vaikenemaan kuin sanovat ääneen omia ajatuksiaan ja ottavat riskin joutua painostetuksi. Tässä tilanteessa ei kristityn vapaus tietenkään toteudu.

Mutta Paavali varoittaa tekemästä “tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan.” (Gal 2:1, 11-21.)

Vahvemman oikeudella voidaan heikompi nujertaa ja naamioida menettely hengelliseksi  ”hoitamiseksi”, ”seurakunnan rakkaudeksi”. Rankimpia menettelyjä on epäuskoiseksi julistaminen ja  uskovaisten yhteisön ulkopuolelle sulkeminen ”rakkauden” nimissä. ”Sitominen syntiin” on vapauden riisto.

– Yhteisö voi pahimmassa tapauksessa viedä jäseneltään miltei kaiken, minkä varaan hän on elämänsä rakentanut, toteaa Linjama.”Kun yhteisön lisäksi voidaan sulkea taivaan portit, panokset ovat kovat.”

Kristityn on kysyttävä itseltään: Mitä voin itse tehdä toisen vapauden hyväksi. Mitä voin tehdä jotta kristityn vapaus toteutuisi omassa lähipiirissäni.

(Matias)

*    *     *

Kirkkoherra Hannu Vapaavuoren saarna, 18. sunnuntai helluntaista 26.9.2010, 1 vk  (kuva: Esko Jämsä)

Evankeliumi  Luuk. 14: 1-6

Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: »Onko sapattina lupa parantaa vai ei?» He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: »Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?» Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

Saarna

”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina Näin alkaa Yhdistyneitten kansakuntien vuonna 1948 hyväksymä Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ensimmäinen artikla. Vapaus on ihmisoikeuksista tärkein, jos jotain voi päätellä siitä, että se nostetaan etusijalle YK:n julistuksen kolmessa ensimmäisessä artiklassa.

Mitäs tämä vapaus sitten oikein on? Kaikki tahtovat olla vapaita, mutta mitä se tarkoittaa?

Tarkoittaako se sitä, miltä se kuulostaa, että vapaa ihminen saa tehdä mitä haluaa, olla niin kuin taivaan lintu, tai niin kuin Ellun kana, lintu sekin, jolla ei ole mitään rajoja ja esteitä? Kukaan ei kiellä eikä käske, voin mennä ja tulla, ottaa ja antaa niin kuin tahdon. Jos meiltä yhtäkkiä kysytään, mitä on vapaus, niin saatamme vastata jotain tuollaista.

Filosofit, poliitikot, taloustieteilijät ja jopa teologitkin puhuvat vapaudesta eri näkökulmista. Vapautta tai vapauksia on monenlaisia. Sananvapaus, liikkumisen vapaus, uskonnonvapaus ja monet muut vapaudet, jotka periaatteessa mielellään suodaan jokaiselle, ja jotka on suhteellisen helppo myös toteuttaa jokaisen ihmisen kohdalla, jos niin halutaan.

Hyvin nopeasti alkavat kuitenkin hälytyskellot soida, jos lähdemme tavoittelemaan täydellistä vapautta, joka koskisi samalla tavalla jokaista ihmistä. Eihän kenelläkään voi olla täyttä vapautta. Täydellinen vapaus ajaisi koko yhteiskunnan nopeasti kaaokseen. Tietyn rajan ylitettyään vapaus sen todella tekeekin. Periaatteessa vapautta saattaa olla kaikilla yhtä paljon, mutta kaikki eivät kykene sitä käyttämään samalla tavalla.

Jos minä olisin vahva, nokkela, taitava ja älykäs, siis kaikin puolin huippulahjakas, voisin käyttää vapauttani aivan toisella tavalla, kuin joku toinen, jota ei olisi varustettu samanlaisilla lahjoilla. Minun vapauteni tekisi nopeasti tuon toisen ihmisen vapauden täysin tarpeettomaksi, koska minun vapauteni rajoittaisi hänen vapauttaan eikä hän voisi sitä käyttää.

Vahvemman vapaudella ottaisin, mitä tahtoisin, ja jättäisin tuolle toiselle sen, mitä jättäisin, jos jotain jättäisin. Jos olisin vapaa, veisin heikommalta hänen maansa ja mantunsa, jos hänellä sellaisia olisi, tai ainakin hän paitansa ja puuronsa, jos minulla sattuisi olemaan nälkä ja kylmä.

Vahvimman vapaus on vapauden irvikuva

Täydellinen vapaus tehdä mitä huvittaa, on eläinten vapautta, vahvimman vapautta, terveimmän, voimakkaimman ja viekkaimman vapautta. Näinhän me ihmiset kyllä usein toimimme. Me käytämme usein nimenomaan juuri tuota eläinten vapautta, vahvimman vapautta, usein enemmän tai vähemmän peitellysti, jos suinkin voimme. Luovumme siitä vain, jos on aivan pakko, tai sitten silloin, kun siitä on meille jotain hyötyä.

Tällaisena vapaus on kaiken pahan alku ja juuri, ja se kyllä näkyy tässä meidän kauniissa maailmassamme.

On tärkeätä ymmärtää, että edellä kuvattu vapaus on vapauden irvikuva. Kun YK:n julistuksessa puhutaan vapaudesta, sillä ei tarkoiteta vahvimman vapautta, vaan nimenomaan kaikkein heikoimman vapautta ja oikeuksia.

Kun Raamatussa puhutaan vapaudesta, se sisältää usein selkeitä rajoja ja ehtoja. Apostoli Paavali kirjoitti korintilaisille: Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi. (1. Kor. 9:19.) Hän käytti ehdotonta vapauttaan palvellakseen muita.

Roomalaisille hän kirjoitti: Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu — Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. (Room. 13. 7,8) Kristitty on vapaa kaikesta, mikä estää häntä rakastamasta lähimmäistä ja toimimasta hänen hyväkseen.

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu samasta asiasta oikeastaan paljon ymmärrettävämmin. Yksinkertaisella esimerkillä hän osoittaa, että kaikkinaiset säännöt kumoutuvat, kun on kysymys toisen ihmisen tai jopa kaivoon pudonneen eläimen auttamisesta. Hän ei kyllä välttämättä kehota meitä laittomuuksiin ja anarkiaan omien tulkintojemme perusteella.

Hän osoittaa sen, että lait ja säännökset, jotka eivät edistä lähimmäisen parasta ja yhteistä hyvää, ovat vääriä. Kristityn vapaus on vapautta taistella tällaisia lakeja vastaan.

Martti Luther kirjoitti kirjasessaan Kristityn vapaudesta kaksi teesiä: Kristitty ihminen on kaikkien asioiden Herra, täysin vapaa eikä kenenkään alamainen. Ja: Kristitty ihminen on kaikkien palvelija, itsensä täysin toiselle antava, kaikkien alamainen.

Nämä teesit näyttävät olevan täydellisessä ristiriidassa keskenään. Kuvatessaan näin kristityn ihmisen, Luther tulee minun mielestäni kuvanneeksi Jumalan. Jumalahan on tuollainen, kaikkien asioiden Herra eikä kenenkään alamainen. Kuitenkin hän Jeesuksessa Kristuksessa tuli kaikkien palvelijaksi, antoi itsensä täysin toisille ihmisille.

Kristus on vapauttanut meidät synnin, kuoleman ja pahan vallasta

Luther sanookin samassa kirjoituksessaan: Niinpä Kristuskin, vaikka oli kaikkien asioiden Herra, syntyi vaimosta ja alistui lain alaiseksi. Hän oli samalla kertaa vapaa ja orja; hänellä oli samalla kertaa Jumalan ja orjan muoto.

Kaikki ihmiset syntyvät vapaina, sanotaan YK:n julistuksessa. Se on hieno ajatus ja päämäärä, siihen on pyrittävä. Kristillisessä kasteessa vapaus vielä vahvistuu. Kastettavalle luvataan, että Jumala on Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden vapauttanut hänet synnin, kuoleman ja pahan vallasta.

Vapaina kristittyinä meidän pitää kuitenkin vielä täydentää YK:n julistusta jatkamalla, että jokaisella ihmisellä on oikeus myös kuolla vapaana, synnin kuoleman ja pahan vallasta vapautettuna. Kristus lahjoittaa tuon vapauden jokaiselle, joka häneen uskoo.

Siksi jokainen, joka häneen uskoo, on täysin vapaa ja kaikkien herra. Ja siksi jokainen joka häneen uskoo, on myös kaikkien palvelija ja alamainen. Siihen vapauteen jokaisella ihmisellä on oikeus syntyä, siinä elää ja siinä kuolla, iankaikkisen Jumalan yhteydessä, Kristuksen tähden.”

 

*     *      *

Lisää aiheesta:

Arkkipiispa: Neljä kipupistettä

Pekka Asikainen: Nyt olisi aika toimia

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

Galatalaiskirje: Riita ruokapöydässä kuuluu tänne asti

Herpert: Armo vapauttaa elämään Kristuksessa

Vuokko Ilola: Kun jo ajatus on syntiä…

Vuokko Ilola: ”Sun ristis olkoon ainoa mun matkallain tienviittana.”

Juho Kalliokosken kokemukset: laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko (Kaleva 29.5.2010)

M. T.: Eroon hengellisestä väkivallasta

Puhuja rauhanyhdistyksellä: “Olet noussut Jumalanvaltakuntaa vastaan!”

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

U.T.: Paavali: lakihengellisyys on ylpeyttä

Jätä kommentti

Kategoria(t): eettisyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankeliumi, hartauskirjoitukset, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, Jumala, kristinoppi, normit, omatunto, opilliset kysymykset, Paavali, sananvapaus, seksuaalivähemmistöt, spiritualiteetti, syrjintä, tasa-arvo, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta

Aarno Haho: Kuuliaisuus tärkeämpi kuin omatunto


Reisjärven kristillisen opiston rehtorin tehtävästä eläkkeelle jäänyt puhuja, rovasti Aarno Haho piti 5.10.2008 Yhdysvalloissa, Minneapolisissa saarnan, jossa hän painotti kuuliaisuutta seu-rakunnan opetukselle kristityn kaikkein tärkeimpänä tekona. (Saarnan Suomea koskeva osuus luettavana suo-raan äänitteestä litteroituna tämän postauksen lopussa.)

Haho ei ole yksin ajattelussaan. Kristityn omantunnon sivuuttaminen on todellakin julki lausuttu hengellinen ohje nykyisessä SRK-lestadiolaisuu-dessa. Päivämiehessä käsitys on ilmaistu ytimekkäästi esimerkiksi huhtikuussa 2010 Outokummun nuoriso- ja seurakuntapäivistä kertoneen artikkelin otsikossa: ”Saara-äidin neuvot ohjaavat Jumalan lapsia” (Päivämies 15 14.4.2010). Tekstissä tarkennetaan seuraavasti: ”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.”

Sekä yksilön omakohtainen usko että omatunto ovat ohentuneet pelkästään kuuliaisuudeksi yhteisölle, ne on ulkoisettu oman itsen ulkopuoliselle kollektiiville. Samaisesta ristiriidasta ovat kirjoittaneet Juho Kalliokoski ja Topi Linjama blogeissaan. myös Virpi Hyvärinen eritteli omantunnon syrjäyttämistä Topi Linjaman blogiin kirjoittamassaan analyysissa.

Videoelokuvat ja konsertissa käyminen ovat syntiä

Aarno Haho nosti parin vuoden takaisessa Amerikan-saarnassaan esiin erityisenä kristityn kuuliasuuden kohteena luopumisen videoelokuvien katselusta ja konsertissa käymisestä.

Ne ovat edelleenkin synti.  Ne edellyttävät Hahon mukaan oikealta uskovaiselta  ”ristin kantamista”, ja tämän ihminen osoittaa Jumalalle pidättymällä videoelokuvien katselemisesta ja kosertissa käymisestä, väittää Haho. Mitäpä tämä on muuta kuin tekojen oppia.

Hän selostaa amerikkalaisille, että nykypäivänä monet uskovaiset Suomessa ovat kuitenkin sitä mieltä, että video(DVD?)-elokuvat ja konsertissa käyminen ovat sopivia myös uskovaiselle eivätkä siis enää syntiä. Tämä käsitys on Hahon mukaan väärä.

Haho ennakoi ”puhdistuksia”

Haho ennakoi puheessaan, että nämä ihmiset tullaan erottamaan uskovaisten yhteydestä sisäisillä  ”puhdistuksilla”.

Opetusneuvos, rovasti Aarno Haho on ollut yksi SRK:n johtokunnan pitkäaikaisimpia jäseniä. Hän luopui tästä luottamustehtävästä vasta muutama vuosi sitten.

Hahon merkitys vanhoillislestadiolaisuudelle on ollut suuri erityisesti siinä prosessissa, kun vanhoillislestadiolaisuuden kristinopillista tulkintaa  on viety kohti nykyistä seurakuntakeskeisyyttä. Moni onkin todennut, että Kristuksen sijalle on uskomisen kohteeksi nostettu seurakunta

Prosessi alkoi jo 1960-luvulla, mutta sitä on voimistettu erityisesti 70-luvun kurinpidolla ja juurruttamalla seurakuntakeskeinen kuuliaisuusvelvoite usean sukupolven nuorten vanhoillislestadiolaisten mieliin erityisesti SRK:n opistoissa ja raamattuluokka- ja rippikoulutyössä. Hahon henkilökohtainen ideologinen vaikutusvalta on ollut erityisen merkittävää, sillä vuosikymmenten mittaisen SRK:n johtokunnan jäsenyyden lisäksi hän johti yhtäjaksoisesti peräti 36 vuotta Reisjärven kristillistä opistoa. Hän on ollut yksi niitä, jotka kasvattivat vanhoillislestadiolaisuuden nykyisen lakihenkisen, ehdotonta eksklusiivisuutta painottavan ja suorastaan fundamentalistisen siiven. Sellaista ei aikaisemmin vanhoillislestadiolaisuudessa juuri ollut.

Haho ja ”yhteistunto”

Yksi osoitus seurakuntakeskeisyydestä on se, että Aarno Haho on ollut aktiivisesti luomassa ja vakiinnuttamassa vanhoillislestadiolaisuuteen uutta käsitettä yhteistunto. Hän on puheillaan ja Päivämiehen kirjoituksillaan  joh-donmukaisesti vahvistanut kollektiivista seurakuntaan uskomista, ehdotonta kuuliaisuutta ja yhteistunnon asettamista vanhan luterilaisen käsitteen, yksilön omantunnon  ja yksin Raamattuun nojautumisen tilalle.

Yhteistunto-käsitteellä onkin jo onnistuttu lähes tuhoamaan vanhoillislesta-diolaisuudesta sekä henkilökohtaisen vastuun ajatus että luterilaisuuden peruslähtökohta, jonka mukaan uskon tulee perustua yksin Raamattuun. Kuten tunnettua, Martti Luther halusi oikaista katolisen kirkon oppia raamatulliseen suuntaan ja ryhtyi vastustamaan perinnäistapojen ja ulkoraamatullisten normien nostamista autuuden ehdoksi.

Varhainen lestadiolaiskanta: uskon tulee perustua yksin Raamattuun

Lestadiolaiset puhujat keskustelivat 1900-luvun alussa samasta kysymyksestä: kysymyksestä mihin uskon tulee perustua.

He kysyivät, pitäisikö seurakunnan neuvot nostaa Raamatun rinnalle. He päätyivät siihen, että näin nimenomaan ei pidä tehdä, koska ”seurakunta voi erehtyä”. he totesivat yksimielisesti: uskovaisille riittää yksin Raamattu.

”Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan. Seurakunta voi joskus erehtyä. Me emme oikein kunnioita Jumalan sanaa, jos siihen rinnalle pannaan mitään muuta perustusta.”

Juho Kalliokoski kirjoitti Kalevassa osuvasti: ”Kuuliaisuuden vaatimus Jumalan seurakunnalle vanhoillislestadiolaisuudessa on kuuliaisuuden vaatimus inhimilliselle ymmärrykselle, eikä Raamattu siihen opeta.” (Kaleva 24.9.2009.)

Myös Hahon Minneapolisissa pitämä puhe vahvistaa sen, miten mitättömänä Haho pitää kristityn henkilökohtaista omaatuntoa. Hän pitää sitä suorastaan haitallisena, vaarallisena asiana. 

Haho on osoittanut aikaisemminkin julkisesti kaipaavansa hoitokokouksia, joita hänen mukaansa on nykyisin aivan liian vähän. Puhujienkokouksessa 27.12.2007 Oulussa Haho lausui huolensa  siitä, ettei ”sielunhoitoa ole kirkkolain mukaisesti juurikaan käytetty 70-luvun jälkeen”. (Tiettävästi hoitokokouksia järjestetään edelleen, mutta pienimuotoisemmin kuin 1970-luvulla.)

Olisi erehdys pitää Hahon julkisia lausuntoja kaikkien vanhoillislestadiolaisen liikkeen opillisten linjanvetäjien kantana. Esimerkiksi Päivämiehessä on julkaistu myös Raamattu-korosteisia pääkirjoituksia, kuten esim. vuoden 2009  numerossa 40: ”Kestävän elämän perusta”.

Alla Hahon puheen se osa, jossa hän käsitteli vanhoillislestadiolaisuuden tilaa Suomessa. Teksti on litteroitu Hakomaja-sivustolle talletetusta MP3-äänityksestä.

”Suomessa on koteja, jotka eivät ole yksimielisiä toisten kotien kanssa”

”Tekstistä poikkeavasti puhun vielä tuosta kuuliaisuudesta. Suomessa on ollut sellaista, että jotkut ovat sanoneet että minun omatuntoni voi tehdä sitä ja sitä. Ja ne ovat eri mieltä Jumalan seurakunnan omantunnon kanssa. Pyhän Hengen äänen kanssa. Ja minusta on vaarallista lähteä tälle tielle. Sanon esimerkiksi sellaisen asian kuin video.

On sellaisia uskovaisia jotka sanovat:

– Minä voin hyvällä omallatunnolla katsoa videoista elokuvia.

On sellaisia kristittyjä jotka sanovat, että ”minä voin hyvällä omallatunnolla mennä konserttiin”.

He ottavat itselleen omia lupia. Ja ne eivät ole yhtä seurakuntaäidin kanssa. Siellähän Raamatussa sanotaan, että kun on vähässä uskollinen. niin se on paljossakin uskollinen. Joka on vähässä väärä, niin se on paljossakin väärä.

Ja Suomessa on sellaisia koteja, jotka eivät ole yksimielisiä toisten kotien kanssa.

Ja me sanomme näin,  että kun sitten tulee Jumalan aika, ja tulee sitten seurakunnassa puhdistuksen aika, sanomme sitä, että silloin kun eriseura syntyy, niin ne jotka jaetulla omalla tunnolla kulkevat, saattavat joutua väärälle puolelle.

On vaarallista se ettei ole yksimielinen Jumalan seurakunnan kanssa. Kannattaa sitä luopua ja kantaa ristiä kuin olla tottelematon.”

*    *    *

(Kirjoittaja: Nestori.)

Kuuntele puhe tästä.

Saarna ei ole enää kuunneltavissa LLC:n nettiarkistossa, mutta puheen tätä koskeva osuus on talletettu MP3-tiedostona  Hakomajassa. Suurkiitokset Admatalle tallennuksesta.

The sermon  is translated in English.

*     *     *

Lisää aiheesta:

Puhujan huomio: Opillinen harha puhujainkokouksissa 2007   

Juho Kalliokoski: Kysymys kuuliaisuudesta ja omastatunnosta

Juho Kalliokoski: Rippisalaisuudesta, ripistä ja salaisuudesta

Mitä jää puuttumaan, jos sitoo omantunnon vain Jumalan sanaan? (Juho Kalliokoski)

SRK-lestadiolaisuuden käsitys Jumalan sanasta (päättynyt vai jatkuva ilmoitus?)

Kertomus ja pöytäkirja lestadiolaiskristittyjen suuresta kokouksesta, Oulu, 1909. (Julkaistu mm. Mopin palstalla.)

Pääkirjoitus: Oikea yksilön vapaus perustuu Jumalan sanaan. Päivämies 31/2009.

Pääkirjoitus: Kestävän elämän perusta. Päivämies 40/2009.

x-vl: Kirjeeni SRK:lle -07.

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Topi Linjama: Eroon hengellisestä väkivallasta (Kotimaan blogi)

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan 

Verstaalla pohtija: Kilvoittelu armon varassa

Vastuu omastatunnosta puuttuu (Virpi H.)

Lassi Hyvärinen: Kulttuurikielloilla ei ole raamatullisia perusteluja. Kaleva 29.3.2009.

Jumala tarvitsee nyt niitä, jotka lopettavat tottelemisen

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Polliisi Karhunen: Uskovainen ja järki

Miksi teatteri on syntiä? (Stiven Naatus)

Magdalena: Onko uskominen harkittua näyttelemistä?

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

M. K. ja P. T:  Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville

Aarno Haho: Kristitty koti ja perhe aikamme murroksessa. Päivämies 3o, 2003.

Junker Jörg: Mara, teesit ja me

Saara-äidin neuvot ohjaavat Jumalan lapsia. Päivämies 15, 14.4.2010, s. 6.

7 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, bans, elämäntapa, ennuste, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, hajaannukset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, kannanotot, kasvatus, kiellot, konsertit, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, puhujat, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, televisio, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vihjailu

Jumala tarvitsee nyt niitä jotka lopettavat tottelemisen


”Jumalan vetoomus ihmisille on tämä: älkää totelko, älkää toistako sitä mitä on ollut ja mihin olette kasvaneet. Kapinoikaa. Ajatelkaa toisin kuin on tapana ajatella. Tehkää toisin kuin olette oppineet tekemään. Eläkää vastoin yleisiä odotuksia. Pahan valta säilyy niin kauan kuin ihmiset tyytyvät siihen mitä on. – Luomme saman pahan aina vain uudestaan pelkästään sillä, että tottelemme sitä. Pahan voima on siinä, että olemme sille kuuliaisia. Pahan ydin on tottelemisessa. – Jumala vetoaa meihin: lakatkaa toistamasta. Hän huutaa meille: tarvitsen niitä, jotka eivät suostu.”

Terho Pursiaisen saarna pitkäperjantaina 2.4.2010 Helsingin Huopalahden kirkossa.

Teodikea ja Jumalan vallan rajat

Viime pitkäperjantaina selitin teille, kuinka pitkäperjantai kärjistää teodikean ongelman. Toistan pääajatukseni. Sitten pohdin toista asiaan liittyvää kysymystä.

Pitkäperjantai on se kirkkovuoden kohta, jossa meidän tulee pysähtyä teodikean eli Jumalan maailmanhallinnan oikeuttamisen ongelmaan. Teodikea merkitsee Jumalan puolustamista syytöksiä vastaan. Miten hyvä Jumala voi sallia maailmassa sellaista kuin sallii?

Maailmassa on paljon pahaa. Muun muassa monet viattomat kärsivät. Miksi Jumala ei estä viattomien kärsimystä? kysytään.

Jos hän kykenisi estämään sen, muttei estä sitä, hän ei ole hyvä. Jos hän ei kykene estämään sitä, hän ei ole kaikkivaltias. Kummassakaan tapauksessa se, mitä uskonto opettaa, että Jumalan on kaikkivaltias ja hyvä, ei ole totta.

Teodikea on yritys osoittaa että kuvaamani ongelma on vain näennäinen. Kyllä Jumala on kaikkivaltias. Kyllä hän on hyvä, aivan kuten uskonto opettaa. Selitykset vaihtelevat, mutta yleensä todistellaan, että maailmassa oleva paha on tavalla tai toisella välttämätön hyvän toteutumisen ehto.

Pitkäperjantai kärjistää teodikean ongelman. Se että Jumala antaa julmien vallanpitäjien teloittaa raa’asti oman viattoman poikansa, on aika vaikeasti käsitettävä kertomus.

Jos hän tahtoi muutosta maailman menoon, miksei hän pannut sitä toimeen tyylikkäämmin, vähemmän verisesti ja viatonta uhraamatta? Jos ongelma oli ihmisten synti, miksei hän pannut synnin tekemiselle loppua, kaikkivaltiaalla kyllä olisi ollut keinot siihen?

Vastaus teodikean ongelmaan

Oikea vastaus teodikean ongelmaan on se, ettei Jumala enää ole kaikkivaltias. Hänhän on itse rajoittanut omaa valtaansa. Hän rajoitti omaa valtaansa silloin, kun loi ihmisen, omia valintojaan vapaasti tekevän olennon. Ihmiset ovat käyttäneet vapauttaan väärin, sen me tiedämme. Jumalalla olisi mahdollisuus lopettaa synnin tekeminen.

Hän voisi estää valehtelun saamalla aikaan sen, että valehtelijan kieli turpoaisi suussa eikä hän pystyisi muodostamaan yhtään ymmärrettävää sanaa. Hän voisi estää tappamisen siten, että murhamiehen lihakset toimisivat vastoin hänen omaa tahtoaan, miekka kirpoaisi kädestä ja luoti lähtisi pyssystä satunnaiseen suuntaan.

Mutta jos Jumala toimisi näin, se merkitsisi sitä, että hän peruuttaisi luomansa vapaan olennon.

Jumala ei voi muuta kuin vedota meihin

Raamattu kertoo, kuinka Jumala jo kerran tunnusti erehtyneensä ja ryhtyi peruuttamaan ihmistä ja koko elämää – siitähän vedenpaisumuskertomus kertoo.

Jos Jumala lopettaisi ihmisten pahat teot käytössään olevin hallinnollisin keinoin, hän ryhtyisi juuri siihen, mitä aikoi tehdä vedenpaisumuksen avulla aikoinaan: hän peruuttaisi luomansa vapaan olennon, ihmisen. Kun Jumala on päättänyt olla peruuttamatta ihmistä – senhän hän suorastaan vannoo vedenpaisumuskertomuksessa – hänellä ei enää ole käytettävissään hallinnollisia keinoja maailmassa olevaa pahaa vastaan.

Hänellä ei ole muuta keinoa kuin puhutella ihmiskuntaa ja vedota meihin, että muuttaisimme mielemme ja tekisimme parannuksen.

Pitkäperjantai on vedenpaisumuksen vaihtoehto. Sen sijaan, että Jumala tuhoaisi luomansa olennon, joka kykenee omintakeisiin valintoihin, hän vetoaa tuohon olentoon. Hän kutsuu ihmisen työtoverikseen rakentamaan toisenlaista, parempaa maailmaa. Hän kutsuu meitä jokaista Jumalan valtakuntaan.

Pitkäperjantai on Jumalan avunhuuto ihmiskunnalle. Suunnilleen tämän asian selitin teille, seurakuntalaiset, viime pitkäperjantaina.

Pahan ydin on tottelemisessa

Muutama sana toisesta näkökulmasta.

Maailmassa on erilaista pahaa. Niitä ei aina eroteta toisistaan, kun vaaditaan Jumalaa tilille pahan sallimisesta.

Ensinnäkin on olemassa sellaisia olemassaolon ja elämän piirteitä, jotka ovat ihmisen näkökulmasta hyvin epämiellyttäviä. Elämme kovin turvattomissa olosuhteissa. Yhtenä päivänä mannerlaatat lähtevät jossakin päin liikkeelle ja sadat tuhannet sattumalta paikalla olevat ihmiset tuhoutuvat. On geneettisiä puutteita ja muita syitä, joiden tähden jotkut meistä sairastuvat pahasti ja kuolevat ennen aikojaan. Ennenaikainen kuolema ei katso siihen, kuinka tarpeellinen uhri olisi monien muiden ihmisten näkökulmasta.

Sellaista elämä on eikä muunlaista elämää ole tarjona.

On toisenlaista pahaa, sellaista mitä ihmiset tekevät toisilleen. Sitäkin on kahdenlaista.

On pahojen ihmisten, esimerkiksi raiskaajien ja murhamiesten tekemää pahaa. On myös hyvien ihmisten, sellaisten kuin sinä, hyvä seurakuntalainen, ja minä, tekemää pahaa. Emme yleensä tahdo pahaa kenellekään, tulemme vain tehneeksi sitä.

Elämme niin kuin sitä eletään, mutta tämä elämänmuoto, johon osallistumme, on epäoikeudenmukainen ja tuhoaa toisten ihmisten elämää ja usein myös omaa elämäämme.

Sellainen paha on rakenteellista pahaa: pahaa johon kasvamme ja johon meitä kasvatetaan. Se siirtyy sukupolvesta toiseen, siten että toistamme sitä mitä ennenkin on tehty ja siten uusinnamme sitä ihan vain elämällä. Luomme saman pahan aina vain uudestaan pelkästään sillä, että tottelemme sitä. Pahan voima on siinä, että olemme sille kuuliaisia. Pahan ydin on tottelemisessa.

Jumalan vetoomus ihmisille pitkäperjantaina on tämä: älkää totelko, älkää toistako sitä mitä on ollut ja mihin olette kasvaneet.

Kapinoikaa. Ajatelkaa toisin kuin on tapana ajatella. Tehkää toisin kuin olette oppineet tekemään. Eläkää vastoin yleisiä odotuksia. Pahan valta säilyy niin kauan kuin ihmiset tyytyvät siihen mitä on.

Jumala vetoaa meihin tänäkin pitkäperjantaina: lakatkaa toistamasta. Hän huutaa meille: tarvitsen niitä, jotka eivät suostu.

*    *    *

Saarna Huopalahden kirkossa 2.4.2010.

Lue myös:

Terho Pursiaisen päiväkirja

Terho Pursiainen: Seitsemän kuolemansyntiä I-VI

Oikea ja väärä – SRK:n johtokunnan kannanotto 2006.

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Leo Väyrynen: Kuuliaisuus Jumalan äänelle. Päivämies nro 15, 2010.

Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

Juhani Alaranta ja ontto kumina kuuliaisuudesta

4 kommenttia

Kategoria(t): arvot, eettisyys, elämäntapa, evankelis-luterilainen kirkko, evankeliumi, hartauskirjoitukset, hengellisyys, Jumala, kilvoittelu, kuuliaisuus, luterilaisuus, omatunto, spiritualiteetti, synnit, syyllisyys, totteleminen, tulevaisuus, uskon perusteet, vastuullisuus

Herätyssaarna (1.Tess.4:21)


Rakas vanhoillislestadiolainen ystävä, on iloinen asia, että olet eksynyt tänne etnisten vanhoillislestadiolaisten blogiin. Haluan sanoa sinulle
samalla tavalla kuin sanotaan apostolien teoissa: ”Sinä teit hyvin, ettäs tulit.” (Ap.t. 10:33.)

Vielä uudelleen minä haluan sanoa, että teit hyvin, kun tulit. Pyydän sinulta, että viivähtäisit hetken sen kirjoitetun sanan ääressä, joka tähän kirjoitettu.

Minä tiedän, että siellä seuroissa näistä tällaisista palstoista varoitetaan. Voidaan jopa sanoa, että on synti lukea tällaista palstaa. Siellä halutaan, että ainoa paikka, josta saisit tietoa Raamatusta ja kristinopista, elämästä ja uskomisesta, olisi seurapenkki ja SRK:n julkaisut.

Mutta minä haluan sinulle olla sanomassa ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen sanoin: Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää.  (1. Tess. 4:21)

Oletko sinä, rakas ystävä, koetellut kaikkea ja pitänyt sen, mikä on hyvää?  Oletko sinä koetellut, onko se hyvää, mitä sinulla nyt on?

Minä itse

Kyllä me, jotka olemme ennen olleet tuossa lestadiolaisten joukossa, olemme sen kokeneet hyväksi ja siunaukselliseksi, että olemme koetelleet myös niitä isien perinnäissääntöjä, joita siinä joukossa opetetaan. Ja olemme saaneet niitä olla toteamassa ihmiselle pahoiksi ja Raamattuun perustumattomiksi.

Tuo mainitsemani Tessalonikaiskirjeen kohta jatkuu: Pysykää erossa kaikesta pahasta (1. Tess. 4:22).

Sinulle on ehkä opetettu, että kaikki, mitä siinä lestadiolaisten joukossa tapahtuu, on hyvää, ja se, mitä sen ulkopuolella, on pahaa. Rakas ystävä, sinä varmaan ymmärrät sen, ettei asia näin mustavalkoinen ole, vaikka siinä lestadiolaisten joukossa niin opetetaankin.

kompassi

Minä uskallan niin olla ajattelemassa, että nyt, kun sinä tänne olet eksynyt, sinä olet jo ottanut tärkeän askeleen. Sanotaanhan sananlaskussakin, että tuhannenkin kilometrin matka alkaa ensimmäisellä askeleella. Ja kun ensimmäinen askel on otettu, yleensä jo tiedetään suunta, johon ollaan matkalla. Hyvä ystävä, tervetuloa tälle tielle, sinä olet ottanut hyvän suunnan.

Kun olet tälle tielle lähtenyt, sinulla on ehkä ollut epäilyksiä siitä, onko se sen joukon opetus oikeaa. Sinulla on voinut olla ongelmia jonkin
henkilökohtaisesti kipeän asian vuoksi, jota tuossa joukossa ei lainkaan tunnisteta. Ehkä tunnet, ettet voi tuossa joukossa olla vapaa. Joudut
vaikenemaan monista asioista, sillä jos ajatuksiasi toisit esiin, sinua vaadittaisiin tekemään niistä parannusta. Näin toimii tuo ”Jumalan valtakunnaksi” itseään kutsuva joukko.

Jos jonkun asian olet tuonut esille, joka ei vastaa yleistä käsitystä, olet voinut kokea rankkaakin syyllistämistä ja sinua on voitu alkaa jopa karttaa. Pahimmassa tapauksessa tälläinen lestadiolaisten mukaan ”väärää henkeä” edustava ihminen voidaan täysin sulkea ulos tuon joukon sosiaalisesta ja henkisestä yhteydestä.

Ja entä jos olet uskaltanut puhua siitä, että jättäisit kokonaan tuon lauman, jossa olet ehkä lapsuudesta saakka tottunut kulkemaan? Seurauksena on voinut olla helvetillä pelottelua. Viimeisen tuomion kuvaileminenhan on tuossa joukossa hyvin yleistä, eikä silloin yleensä jätetä mainitsematta sitä, että kaikki, jotka eivät tuossa lestadiolaisten joukossa kulje, joutuvat iänkaikkiseen kadotukseen, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys.

Nujertamista rakkauden kaavussa

Kansankirkkomme jakaman tiedon mukaan hengellinen väkivalta on henkistä väkivaltaa, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Sen ilmenemismuotoja ovat pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Tarkoituksena on nujertaa toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide.

Mitä muuta tuo lestadiolaisten julkeasti rakkaudeksi veljeä tai sisarta kohtaan kutsuma toiminta on kuin hengellistä väkivaltaa? Ei siinä sellaiselle näkemykselle, joka poikkeaa siitä perinteisestä opetuksesta, anneta minkäänlaista arvoa. Eikä sitä arvoa anneta myöskään sille ihmisille, joka sen ajatuksen uskaltaa ääneen sanoa. Se mielipide nujerretaan hengellisen väkivallan keinoin.

Ilo elää omana itsenään 

Minä haluan olla sinulle sitä ilosanomaa kertomassa, että siitä lestadiolaisten orjuudesta on mahdollisuus vapautua. Sen ilon olen minä ja monet muut entiset lestadiolaiset saaneet kokea. Sinullakin on mahdollisuus kieltää uskosi ja jättää tuo lauma, jossa joudut kieltämään itsesi. Vai tunnetko, että pystyt tuossa joukossa, sen sosiaalisen kontrollin alla olemaan oma itsesi? Voitko toimia niin kuin hyväksi näet, pystytkö vapaasti näyttämään tunteesi – ilman, että niitä pitää olla syntinä uskomassa anteeksi. Pystytkö sanomaan, että olisit onnellinen ja ylpeä siitä, että kuulut tuohon joukkoon? Yleensä lestadiolaiset tuntuvat uskoaan häpeävän. Niitä Paavalin sanoja, että ”minä en häpeä evankeliumia” (Room. 1:16) ei tässä merkityksessä juurikaan niissä rauhanyhdistyksen saarnoissa julisteta.

Lähihistorian taakka

Sinullekin luultavasti varsin tutussa Psalmin kohdassa (Ps. 1:1) neuvotaan, että ei ole hyvä istua siellä, missä pilkkaajat istuvat. Lestadiolaisten
joukon ulkopuolelta varmasti jonkin verran kohdistuu pilkkaa siinä joukossa matkaa tekeviin, eikä se ole ihme, sillä niin kummallista on tuon joukon opetus ja elämä.

Mutta haluan sinulle pilkkaamisesta kertoa yhden esimerkin. Kuuntelin Oripään suviseurojen lauantai-illan puheenvuoroa, jota joku lestadiolainen pappi piti. Tämä pappi syyllistyi mielestäni vakavaan pilkkaan puheenvuorossaan. Hän tuntui avoimesti pilkkaavan ihmisiä, jotka
ovat tuossa lestadiolaisten joukossa kokeneet kovia, ja näitä asioita yrittävät jopa mielenterveytensä säilyttämisen vuoksi käsitellä toisten
samanlaisia kokemuksia kokeneiden kanssa. Tuo pappi ylimielisen oloisesti – ei puuttunut kuin pilkallinen nauru! – totesi, että viimeisellä tuomiolla niistä vertaisryhmistä ei ole hyötyä.

Miltä tämä mahtoi tuntua sellaisesta kuulijasta, joka noissa surullisissa 70-luvun hoitokokouksissa on ilman mitään asiallista syytä sidottu
synteihinsä
ja jätetty tuon niinsanotun jumalan valtakunnan ulkopuolelle ja nyt yrittää käsitellä kokemaansa vääryyttä yhdessä muiden kanssa?

Sinä et näistä hoitokokouksista mahdollisesti nuoruutesi vuoksi juuri mitään tiedä, koska tuossa lestadiolaisten joukossa niistä ei ole lupa puhua. Se järjetön hengellinen väkivalta pitäisi vain unohtaa. Tai uskon kautta jopa ymmärtää, että ne hoitokokoukset olivat siunauksellisia, niin kuin siitä opetetaan.

Huoli läheisistämme

Meillä täällä tuon valtakunnan ulkopuolella on suuri huoli läheisistämme, jotka ovat tuon valtakunnan sisällä. Tämä huoli on jo aivan pienistä
lapsista: saavatko he mahdollisuuden kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi, kun vanhemmilla ei välttämättä ole voimia heitä riittävästi hoitaa ja kasvattaa, koska vastuu lapsiasiassa täytyy ulkoistaa Jumalalle. Tämä huoli on myös niistä perheenisistä ja äideistä: niin moni väsyy sen taakan alle, joka heille tuon lapsilauman myötä on annettu, että se seuroissa usein saarnattava neuvo, että ”niinkuin on päiväs, niin on voimas” tuntuu lähinnä vitsiltä. Ja huoli on myös niistä lukuisista nuorista, jotka etsivät kipeästi itseään murrosiässä ja kipuilevat oman kehonsa ja psyykkeensä
kanssa: lestadiolainen opetus opettaa noita nuoria vain kieltämään itsensä ja heräävän seksuaalisuutensa.

Yleisesti on suuri huoli siitä, että nuo meille läheiset ihmiset elävät elämänsä aivan kuin jonkun toisen ohjaamana ilman, että voisivat itse tehdä elämällään sitä, mitä haluavat. Vanhaa sanontaa lainatakseni ”aivot on jätetty rauhanyhdistyksen naulakkoon”.

Ei itse osata eikä uskalleta miettiä, minkälainen elämä olisi juuri minulle hyvää ja arvokasta.

Minulla ei koskaan sinä aikana, kun vielä lestadiolaisten joukossa itse kuljin, ollut sellaista tunnetta, että olisin toivonut kaikkien tuntemieni
”epäuskoisten” tulevan tuohon joukkoon mukaan.

Mutta nykyisin minulla, rakas ystävä, on sellainen tunne, ja se on voimakas tunne, että kunpa läheiseni ymmärtäisivät tuosta joukosta lähteä. Että he saisivat jostain voimaa luopua tuon joukon opetuksista ja lähteä omaa järkeään ja sydäntään kuuntelemaan  ja seuraamaan. Jotta ihmiset koettelisivat kaiken ja pitäisivät sen, mikä juuri heille on hyvä. man cooking for a woman PP

Löydä oma polkusi kaikessa rauhassa

Näillä sanoilla minä haluan sinua herätellä huomaamaan sen, että se paljon puhuttu taivaspaikka ei tuossa joukossa ole yhtään sen varmempi kuin missään muussakaan joukossa, jos sitä koko taivasta ja jumalaa edes on olemassa. Älä hyvä ystävä sen takia pilaa tätä ainoaa elämääsi sillä, että noudatat neuvoja, joita sinulle antavat ihmiset, jotka eivät sinun elämäntilannettasi tiedä. Sinulla on mahdollisuus tuntea todellista rauhaa, vapautta ja iloa nimenomaan tuon lestadiolaisjoukon ulkopuolella, ei sen sisällä.

Lestadiolaiset opettavat ja pelottelevat usein, että joka parannuksentekonsa huomiseen siirtää, se huoneensa helvettiin rakentaa. Minä en vastaavalla tavalla halua olla sinua hoputtamassa yhdessä elämäsi suurimmassa päätöksessä.

Tutustu asioihin, perehdy lestadiolaisuuden historiaan, perehdy myös ajatuksiin kristinuskon ulkopuolelta. Mieti, mitä sinä elämältäsi haluat.

Varaudu painostamiseen

Sen neuvon minä haluan antaa, että mieti tarkasti, kenelle lestadiolaiselle pohdinnoistasi puhut. Väärälle ihmisille puhuessasi voit joutua aikamoisen painostuksen kohteeksi. Niin moni on sen hengellisen painostuksen alla luopunut lähtöaikeista, kun ei ole löytynytkään rohkeutta seistä omien ajatusten takana, vaan on taipunut takaisin sen holhouksen alle, jonka alta lestadiolaiset luulevat muita korkeammalle nousevansa.

Rakas ystävä, minä toivon, että sinä pohdinnoissasi päädyt tulokseen, jonka kanssa sinä voit elää. Ja että voit rehellisesti sanoa, että pohdinnat omat sinun omiasi, sillä tuo jo lapsesta asti saatu aivopesu helposti kasvattaa näennäiseen ajatteluun ja lievään itsepetokseen.

Minä toivon, että heräisit siitä unesta jossa olet. Jotkut siinä unessa matkaavat läpi elämänsä kuolemaan saakka koskaan heräämättä: syntyvät,
menevät naimisiin, kasvattavat lapsensa ilman että heille koskaan valkenee ihmiselämän kauneus.

Lähde matkalle, jossa tutkit oman elämäsi ja uskonnollisuutesi perusteita. Uskallan olla niin sanomassa, että vaikka se matka ei ole helppo, sillä matkalla on siunaus. Herää unestasi ja lähde matkalle.

(Juhani, alias Gepardi)

Lue myös:

Minä lähdin pois

Kuka ja mikä minä oikeasti olen?

Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta (Hakomaja)

Vanhoillislestadiolaisuus eronneen näkökulmasta (Uskontojen Uhrien Tuki ry.)

Minun tarinani

Nettikeskustelusta ja stooristani

Raja tuli vastaan

Uskon kieltäminen – mikä neuvoksi?

Kadotettu hengellisyys

Etniset vanhoillislestadiolaiset

9 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, elämäntapa, epäily, epäilykset, erehtymättömyys, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, etniset vanhoillislestadiolaiset, evoluutio, harhaoppi, helvetti, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, iankaikkinen elämä, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, Jumala, kadotus, kasvatus, keskusteluilmapiiri, kiellot, kristinoppi, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, lähihistoria, luterilaisuus, manipulointi, nettikeskustelu, normit, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, seurakuntaoppi, seurat, synnit, syntilista, syrjintä, syyllistäminen, tieto, totteleminen, tuomiopäivä, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö

Arkkipiispa: neljä kipupistettä


Sukupuolten tasa-arvo, kristityn omantunnon vapaus, hengellisen väkivallan ehdoton torjunta ja avioparien oikeus päättää itse perhekoosta olivat arkkipiispa Jukka Paarman tervehdyspuheen keskeiset painotukset Oripään suviseurojen avajaisissa. Arkkipiispa korosti, että kristityn uskon tulee perustua vain Jumalan sanaan: ”Ohjenuorana voi olla vain Raamatussa ilmoitettu Jumalan tahto ja siihen perustuvat luterilaiset eettiset periaatteet.”

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen oma lehti Päivämies kuitenkin vaikeni puheen kriittisistä osuuksista ja kertoi lukijoilleen vain SRK:n kannalta myönteiset lausumat.  arkkipiispa

Arkkipiispa Jukka Paarma puuttui tervehdyspuheessaan suviseurojen avajaisissa Oripäässä 26.6.2009 vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen kipupisteisiin. Puheessaaan arkkipiispa viestitti, että luterilaisen kirkkomme näkökulmasta on ilmennyt kaikkiaan neljä erityistä teemaa, joiden osalta vl-liikkellä on syytä korjata asioitaan. Nämä kysymykset ovat ongelmallisia evankelis-luterilaisen opetuksen ja kirkon kannalta, jonka sisällä myös vanhoillislestadiolaiset toimivat ja opettavat.

Arkkipiispan puheen pääteema oli vapaus: ”Vapaus on kristittyjen erityinen lahja, josta on pidettävä huolta. Se on myös kristityn tuntomerkki.”

Ensinnäkin arkkipiispa viittasi hienovaraisesti herätysliikkeen ihmisoppeihin, eli ihmisten rakentamiin perinteisiin ja normeihin, jotka saattavat kasvaa  aralle kristitylle uskomisen esteeksi:

”Kristuksesta, meidän Herrastamme käytetään monia eri nimiä. Monille meistä rakkain onkin mainitsemani sana Vapahtaja, siis Vapauttaja. Sellaisena olemme Kristuksen työn ihmisessä kokeneet. Edeltäjäni virassani kuvasi kirkkoa usein vapautusliikkeeksi. Sillä on sanoma, jossa on voima vapauttaa niin synnin, kuoleman kuin pahan vihollisen vallasta. Se vapauttaa myös kaikista sellaisista ihmisten asettamista tai rakentamista siteistä, jotka sitovat omiatuntoja. Ihmisten sitoman omantunnon taakka painaa usein niin ahtaalle, ettei katse enää jaksa yltää syntisten Vapahtajaan.”

”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen”, muistutti Paavali galatalaisia (Gal.5:1) Vapaus on kristittyjen erityinen lahja, josta on pidettävä huolta. Se on myös kristityn tuntomerkki. – –

– – Vaikka Jumala näin vaikuttaa ihmisissä, taipumuksemme pahaan ei katoa. Pahimmillaan ihminen voi turmella Luojansa hyvää työtä toisissa ihmisissä ja viedä heiltä uskomisen iloa ja vapautta. Meidän kaikkien on kamppailtava tätä vastaan.”

Toiseksi, arkkipiispa Paarma viittasi rauhanyhdistyksissä harjoitetutun hengelliseen painostukseen, jonka seuraamukset ovat yhä edelleen käsittelemättä tapahtummista kärsineiden osalta. Kyse on hoitokokousmenettelyssä harjoitetusta väkivallasta ja painostamisesta. Jukka Paarma totesi:

”Pahimmillaan ihminen voi turmella Luojansa hyvää työtä toisissa ihmisissä ja viedä heiltä uskomisen iloa ja vapautta. Meidän kaikkien on kamppailtava tätä vastaan.  — Tämän asian tuomaa uhkaa keskinäiselle yhteydelle on käsitelty viime vuosina useammassakin hengellisessä liikkeessä sekä omassa kirkossamme että sen ulkopuolella. On tärkeää, ettei hengellistä painostusta tai väkivaltaa hyväksytä. Tällöin luottamusta lisää se, että menneisyyden ongelmat käsitellään rehellisesti ja avoimesti. Erityinen suoja on annettava niille, jotka ovat kokeneet joutuneensa hengellisen painostuksen kohteeksi. Silloin, kun kaikkein arimmatkin uskaltavat puhua ja kertoa kokemuksestaan, vallitsee vapaus eikä pelolla ole sijaa.

Me tiedämme sekä tämän liikkeen historiasta että nykypäivästä, että tämä kamppailu on osa myös vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen elämää. Jokainen loukattu sydän, katkeroitunut mieli tai uskonsa menettänyt on tappio Jumalalle. Jospa me yksityisinä kristittyinä ja liikkeinä jaksaisimme meihin pettyneet ja jättäneet rakastaa takaisin lähellemme. Tämä on kilvoittelun kohde monissa kodeissa, mutta myös niin ystävien kesken kuin hengellisissä liikkeissämmekin.”

 

(Hengellisen väkivallan selvittämistä vaatinut katkelma arkkipiispan puheesta alkaa videolla sunnilleen kohdassa 9:50, sitä ennen videolla puhuu SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen. Puhuttelevan Youtube-videon laatija on nimim. Clankilta.)

Kolmanneksi arkkipiispa nosti esiin sen, että lasten saamiseen ja perheen kokoon liittyvät kysymykset ovat kristitylle omantunnon vapauden eli ns. ehdonvallan asioita. Arkkipiispa muistutti, että rajoittamaton lisääntyminen ei ole autuuden ehto. Hän korosti myös vastuullisuutta ja velvoitetta pitää lapsista hyvää huolta.

”Viime aikoina on käyty julkista keskustelua myös niistä valinnoista, joita vanhoillislestadiolaisissa perheissä tehdään lasten saamisen osalta. Myös minä olen päässyt tai joutunut ottamaan osaa tähän keskusteluun. Toivon sydämestäni, että olen siinä pystynyt osoittamaan arvostukseni ja kunnioitukseni niitä perheitä kohtaan, joissa lapset otetaan vastaan Jumalan lahjoina ja joissa heistä huolehditaan Jumalan sanaan turvautuen. Siunatkoon Jumala teidän kotejanne.  – Samalla on tärkeää kuitenkin, tässäkin asiassa, korostaa omantunnon vapautta. Tällaisista asioista ei saa tehdä autuuden ehtoja. Usko on lahja ja pelastus on Jumalan teko. Me emme voi niitä teoillamme ansaita.”

”Tahdon puolustaa vanhoillislestadiolaisten oikeutta elää niin kuin oikeaksi näette sekä asettaa ja opettaa sellaisia elämisen ihanteita, jotka pohjautuvat Jumalan sanaan ja lähimmäisen rakastamisen ja hänestä huolehtimisen periaatteeseen, kunhan tiedämme, ettei painostusta tässäkään asiassa tapahdu.  – – Ohjenuorana voi olla vain Raamatussa ilmoitettu Jumalan tahto ja siihen perustuvat luterilaiset eettiset periaatteet.”

Neljäntenä teemanaan arkkipiispa puuttui vanhoillislestadiolaisuudessa harjoitettavaan naisten alistamiseen.

”On myös tärkeää, että molempia sukupuolia ja kaikkia sukupolvia kuunnellaan. Täälläkin näkyvä nuorten valtava määrä on liikkeen erityinen rikkaus. Kirkko tarvitsee heidän, niin tyttöjen kuin poikien, naisten ja miesten panoksen kirkon ja seurakuntien luottamushenkilöinä, kirkkomuusikkoina, teologeina, diakoniatyöntekijöinä ja muissa tehtävissä.  Iloitsemme heistä ja kiitämme liikkeen piiristä heidän työlleen osoitetusta tuesta.”

Arkkipiispan puhe kokonaisuudessaan.

Mopin palstan keskustelua Päivämies-lehden piispan puheen sensuroidusta uutisoinnista:

”- – liian vähälle huomiolle on nyt keskusteluissa jäänyt suorastaan törkeän valheellinen pm-uutisointi arkkipiispan puheesta

siis kaikkihan me kuulimme mitä a-piispa meille lestadiolaisille sanoi, eli mm:
-rakastakaa erotetut takaisin
-sallikaa aviopareille ehkäisyasiassa omantunnon vapaus

ja siis nämä, erittäin ajankohtaiset sekä a-piispan puheen hyvin olennaiset asiat , niin , pm jätti ne kylmästi POIS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

julkeasti, härskisti, vaikka kaikki me ne kuultiin omin korvin a-piispan kehotuksina, ja kuka viisas on, painoi nämä sanat kylä sydämeensäkin

röyhkeydessään tämänkaltainen disinformatiivinen uutisointi pravdassamme hakee vertaistansa julmimmista dikatuureista, joissa kansalle valehdellaan tyyliin : esitetään niille niin posketon ilmeinen ja suuri valhe kuin ikinä keksitään, niin kappas: sehän se vasta menee läpi

no se siitä ja pm:n uutisten arvosta. silkkaa soopaa siis, ja tästä on meillä tuore todiste – -.” (Nimimerkki Manchesterman)

Lucas: Alinta kastia ovat naiset ja lapset (YTT Johanna Hurtigin näkemyksiä naisten ja lasten asemasta)

Clankilta: Suviseurat 2009.

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

Ehkäisykysymys vl-liikkeessä 2000-luvulla

Suhtautuminen syntyvyyden säännöstelyyn vanhoillislestadiolaisuudessa 

Keskustelu Epäkuluttajan blogissa

TV 2:n Suomi-Express-dokumentti ehkäisykiellosta

Syntisin silmin, dokumentti hoitokokouksista (1981)

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, arkkipiispa, ehkäisykielto, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, kristinoppi, lakihengellisyys, lapset, lähihistoria, luterilaisuus, naisen asema, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, Raamatun tulkinta, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., suurperhe, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, tasa-arvo, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisöllisyys, yhtenäisyys