Avainsana-arkisto: seksuaalinen hyväksikäyttö

Arvet minussa – Outin tarina


Outi joutui lapsena läheisen uskovaisen perhetuttavansa taholta seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Ensimmäinen hyväksikäyttö tapahtui kun hän oli alle vuoden ikäinen. Selkeitä muistikuvia hänellä on 5-6-vuotiaasta lähtien. Moni uskova ihmettelee, ettei Outi ole antanut hyväksikäyttöä anteeksi. Anteeksi antaminen on olennainen osa vanhoillislestadiolaisuutta. Osa Outin ystävistä on ottanut etäisyyttä häneen, kun hän on yrittänyt saada masennuksessa ja toipumisprosessissa tukea uskonliikkeestä. Outi on kokenut pettymyksenä sen, että uskonyhteisössä ei lähdetä tukemaan kärsimyksessä lähimmäistä, vaikka samaan aikaan siellä puhutaan, miten tärkeää uskovaisen on tarjota tukea toiselle.

Oultilla on selkeitä muistikuvia hyväksikäytöstä 5-6-vuotiaasta lähtien.  Hän joutui hyväksikäyttäjän uhriksi, kun hän oli yökylässä uskovaisessa naapuriperheessä. Outi joutui hyväksikäyttäjän uhriksi toistuvasti.

Lapsena Outi oli työntänyt tapahtumat pois mielestään. Ne nousivat tietoisuuteen vasta aikuisena, kun hän alkoi kärsi toistuvasta masennuksesta. Se oli alkanut lasten syntymän jälkeen.

Haettuaan apua ja terapiaa Outi tunnisti, että hänen masennuksensa taustalla on pitkään tiedostamattomana piillyt Lue koko artikkeli…

Advertisement

1 kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, anteeksianto, kaksinaismoralismi, suru, syntien anteeksiantamus

SRK:n johto vaati Lastensuojelun Keskusliitolta anteeksipyyntöä 1984


”Kirjoitin 1980-luvulla Lapset ja yhteiskunta -lehteen artikkelin insestistä lestadiolaisten parissa. Pian vanhalestadiolaisten pääkonttorista tuli neljän hengen lähetystö vaatimaan liiton johdolta julkista anteeksipyyntöä.”

– Erikoisasiantuntija,  seksuaalisen hyväksikäytön tutkija Heikki Sariola Haaste-lehdessä (2014).

Haaste-lehti on rikoksentorjuntaneuvoston ja oikeusministeriön julkaisema, suurelle yleisölle suunnattu julkaisu, joka käsittelee rikoksentorjuntaa ja kriminaalipolitiikkaa yleistajuisesti.

Sariola_H_

Lapsella tulee olla oikeus elää ilman minkäänlaatuista väkivaltaa ja väkivallan uhkaa. Toisinaan kuitenkin lapsen koti ja lähiympäristö on hänelle kaikkein uhkaavin paikka. … Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): 1980-luku, 2010-luku, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kiellot, lapset, lapsuus, lähihistoria, miehen asema, naisen asema, normit, norms, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, Rippi, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., suurperhe, tiede, tieto, tutkimus, uhkailu, vallankäyttö, väkivalta

Lapsi vanhoillislestadiolaisperheessä


Kasvoin 10 lapsisen perheen toiseksi nuorimmaisena. Jo murrosikäisenä ihmettelin tämän uskonlahkon toimintaa.  Brainwash_aivopesu

Ihmisethän manipuloidaan tekemään, mitä nämä ns. ”saarnaajat” käskevät. Sitten kytätään ja seurataan, että onko kaikki tehneet niin kuin saarnaajat opettavat.
Siinä uskossa JUMALA on hyvin ankara ja manipuloiva. Lapsikin on … Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, anteeksianto, avioliitto, äitiys, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, häpeä, identiteetti, identity, ilo, in English, insesti, kaksinaismoralismi, kasvatus, kontrollointi, lapset, lapsuus, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, mielenterveys, naisen asema, naiseus, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, Paavali, perhe, puhujat, sananjulistajat, seurakuntaoppi, suru, tieto, uskon jättäminen, vapaus, yksinäisyys

Johanna Hurtigille tiedonjulkistamisen valtionpalkinto


Tutkijatohtori Johanna Hurtig Johanna Hurtig, Helsingin yliopisto. - Kuva: Tapani Romppainen.

Tutkijatohtori  Johanna Hurtig, Helsingin yliopisto. – Kuva: Tapani Romppainen.

Lasten hyväksikäyttöä vanhoillis-lestadiolaisessa yhteisössä tutkinut Helsingin yliopiston tutkijatohtori Johanna Hurtig on saanut jälleen huomattavan tunnustuksen.

Uusin tunnustus tuli korkealta valtion taholta. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 24.9.2014 Hurtigille tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon hänen teoksestaan Taivaan taimet – Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Teos ilmestyi … Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): arvot, Conservative Laestadianism, eettisyys, erehtymättömyys, forbidden things, hengellinen väkivalta, insesti, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, lapset, lähihistoria, leimaaminen, vallankäyttö, väkivalta

Mauri Kinnunen: SRK tarvitsee radikaalin muutoksen


MKinnunen3B– Muutos pitäisi tehdä nyt, ettei koko liikkeelle käy huonosti. – Vastuunkantajien pitäisi mielestäni tulla nyt esille. – Kun missä tahansa muussa organisaatiossa tulee ilmi, ettei ole osattu toimia oikein, siitä vedetään johtopäätöksiä. – Kun on toimittu väärin, on syytä katsoa peiliin ja miettiä ratkaisuja oman jatkopestinsä suhteen.

Mauri Kinnunen, Suomenmaa 10.1.2014

Kun SRK ry. täytti sata vuotta vuonna 2006, tutkija Mauri Kinnunen kirjoitti ansiokkaan ja paljon luetun analyysin vanhoillislestadiolaisen liikkeen tilanteesta (Suomen suurimman herätysliikkeen pitäisi pystyä avoimesti kohtaamaan menneisyytensä kipupisteet  -Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden. Kaleva 1.10.2006).

Kinnunen nosti silloin esille liikkeen kipukohtia ja selitti tilannetta viittaamalla modernin ajan muutoksiin yhteiskunnassa, jossa uskovaisten keskinäinen elämäntapasääntöjen noudattamista … Lue koko artikkeli…

11 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, bans, Conservative Laestadianism, elämäntapa, ennuste, erehtymättömyys, fundamentalismi, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kannanotot, keskustelu, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, laestadianism, lakihengellisyys, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, pedofilia, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, syyllistäminen, tulevaisuus, tutkimus, uskon perusteet, uskontokritiikki, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Johtokunta vaihtoon ja puhujakieltoon


”Pääsihteeri ja puheenjohtaja ovat omassa roolissaan, mutta päätökset tehdään yhdessä. Työvaliokunta ja johtokunta ovat yhteinen tiimi, jossa keskustellaan, pohditaan ja mietitään asioita.” Näin sanoi Matti Taskila Kalevassa, toinen SRK:n varapuheenjohtajista. SRK_2013_LOGO

Johtokunta on samassa liemessä kuin pääsihteeri ja puheenjohtaja ovat. Asiaa käsiteltiin puhujainkokouksessa. On epäilys, että johto valehteli julkisuudessa, lokakuussa järjestetyssä lastensuojelua koskeneessa tiedotustilaisuudessa.

SRK on nyt käytännössä toimintakyvytön.  Johtokunnan tulee nyt jättää paikkansa. … Lue koko artikkeli…

16 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, 2010-luku, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, laestadianism, lapset, lapsuus, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, pedofilia, puhujat, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurat, SRK ry., SRK:n johtokunta, totteleminen, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta

HS: Voittonen antoi lasten hyväksikäyttäjän välttää poliisin


Vanhoillislestadiolaisten johtaja eli SRK:n johtokunnan puheenjohtaja, rovasti Olavi Voittonen kehottaa julkisissa lausunnoissaan ohjaamaan hyväksikäyttäjät aina poliisille, mutta itse hän toimi toisin, kertoo Helsingin Sanomat 5.1.2013. Toimittaja Matti Huuskosen jutussa selostetaan tapaus Pohjois-Pohjanmaalta. Voittonen on Suomen luterilaisen kirkon pappi ja toiminut kymmeniä vuosia  lestadiolaisen liikkeen keskusjärjestön SRK:n johtokunnassa, vuodesta 2007 lähtien puheenjohtajana.

Puheena olevassa tapauksessa lapsia hyväksikäyttänyt mies oli … Lue koko artikkeli…

31 kommenttia

Kategoria(t): Conservative Laestadianism, insesti, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, lapset, lähihistoria, Olavi Voittonen, pedofilia, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, vallankäyttö, väkivalta

Ei se ollutkaan burnout


Sad_lonely_moment4P

Aviomiehen naiseen kohdistama seksuaalinen väkivalta on vaiettu asia vanhoillislestadiolaisuudessa. Perheväkivallasta on satunnaisesti kirjoitettu Päivämiehessä, mutta seksuaalinen vakivalta on tabu. Syksyllä 2012 vanhoillislestadiolainen aviopari julkaisi Helsingin Sanomissa kirjoituksen aiheesta. Kirjoittajat nostivat esiin, että huoli on todellinen. (Kenellä on valta päättää naisen kehosta? HS 14.6.2012.) Raiskaus3

Keskustelua jatkaa nyt terveysalalla toimiva asiantuntija, joka … Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): arvot, avioliitto, ban of birth control, bans, ehkäisykielto, ihmisoikeudet, Jumalan sana, kasvatus, keskusteluilmapiiri, kuuliaisuus, leimaaminen, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, naiseus, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, perheettömyys, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, suru, syyllistäminen, tasa-arvo, toivo, uhkailu, vallankäyttö, väkivalta, yksinäisyys