Avainsana-arkisto: shunning

Ex-vl isä: Vl-yhteisön säälimätön paine


Mies_vlKotimaa24:ssä on käyty anonyymisti keskustelua, jossa vanhoillislestadiolaiset miehet ovat pohtineet ehkäisykiellon seuraamuksia ja merkitystä lapsiperheen ja miehen elämässä.

Nimimerkki ”Lestadiolaisisä” kertoi uskovaisen suurperheen arjesta miehen näkökulmasta, otsikolla: Lestadiolaisisät eivät ole vaimojensa ja lastensa alistajia (31.8.2011). Hänelle vastasi nimimerkki Ex vl-isä Kotimaa24:n Anonyymi-blogissa otsikolla Paine suureen perheeseen on säälimätön.

”Vanhoillislestadiolaisen yhteisön luoma paine ehkäisemättömyysopin pitämiseen ja suureen perheeseen on säälimätön. Se on enemmän kuin normi – se on keskeisin opinkappale, jonka ympärillä koko yhteisö pyörii. – -Hinta tästä kaikesta on kuitenkin erittäin kova ja on todennäköistä, ettei herkkä ihminen selviä ilman jonkinasteista terapiaa. – Hienosäikeinen, sosiaalinen hylkimiskoneisto käynnistyy. Kohtaamista kartetaan. Katsetta väistellään. Viesti kiertää; sehän ei ole juoruilua, ajatellaan…   Puheet kulkevat. Keskustelujen rivien välit tulevat tutuiksi. – Jos hän tässä ylivoimaisessa ristipaineessa yrittää jäädä yhteisöön, sosiaalisen syrjinnän loppupisteenä Lue koko artikkeli…

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): ahdistus, ban of birth control, ehkäisykielto, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, lakihengellisyys, leimaaminen, lisääntyminen, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot

Elokuva Armosta osaton – Beyond Grace, a movie on leaving or staying Conservative Laestadian


Beyond Grace

Watch the movie

Two young women are fighting in the cross-pressures  of the religious self and its shadows  after their childhood in the In the Conservative Laestadian Community . The adaptation into the parents’ standard of activity has been the only option for a child but growing up and living as an adult independent person challenge to face the values ​​in a new light.

Armosta_osaton_0.P

Elina has seven children. She is as a mother concerned about herself and the family’s coping.  As well known, any family planning and contraceptives are taboo and sin in the Laestadian community.

Elina’s sister, Alina, is single. She is studying literature, even if she personally wanted to become Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, arvot, äitiys, ban of birth control, concept of sin, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, epäilykset, eroaminen uskosta, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, in English, irrottautuminen yhteisöstä, kontrollointi, laestadianism, leimaaminen, mielenterveys, naisen asema, naiseus, naispappeus, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seurat, sin, sukupuolijärjestelmä, synnit, syyllistäminen, uskon jättäminen, vapaus

Vieraus rauhanyhdistyksellä


pain_of_a_woman_S

Luin tuon El Judien kirjoituksen se osui ja upposi. Olen näitä asioita paljon mielessä pyöritellyt. Olen vl-perheestä lähtöisin, opiskeleva nuori nainen. En ole vuosikausiin tuntenut itseäni ”oikeaksi” lestadiolaiseksi, joskin seuroissa ja vl-nuorten tapahtumissa on tullut käytyä, kyllä enimmäkseen vanhempieni mieliksi ja riitojen välttämiseksi.

Minun kohdalla on sattunut käymään niin, että ei ole koskaan ollut paljoa kavereita uskovaisten porukoissa. Olenkin siellä usein yksin … Lue koko artikkeli…

11 kommenttia

Kategoria(t): eristäminen, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, lapsuus, normit, norms, nuoret, painostaminen, perhe, rauhanyhdistys, syrjintä, ulossulkeminen, yhteisö, yksinäisyys, ystävyys

A Stranger Among Them


Hanna Pylväinen is an author of a new debyte novel We sinners, a book that will be published in August 2012. The family portrait drawn from the author’s own life experience tells the story of a family of eleven in the American Midwest, bound together and torn apart by their Laestadian faith and its doctrines.

 

Pylväinen published in April an extract of the novel in The New York Times  where she writes about an eye-opening experience at her family’s church. Hanna Pylväinen is  a former Laestadian, obviously member of LCC. She doesn’t decribe herself by that word, it’s clear from the details within the text.

She made a deal with her parents when she left  the Laestadian congregation that she will return at Christmas and Easter to spend a time in the sermon. One Sunday she encounters a stranger, a black man, who makes her question her outsider status. …Read more…

2 kommenttia

Kategoria(t): bans, eroaminen uskosta, forbidden things, häpeä, identiteetti, identity, in English, irrottautuminen yhteisöstä, normit, norms, nuoret, perhe, secession, seurakuntaoppi, suurperhe, vallankäyttö

Olen vanhemmilleni viiva nimilistassa


Jos sanoisin suoraan mitä tunnen, niin oikeastaan olen vihainen lestadiolai-suudelle. Viha voi olla himpun liian voimakas sana, mutta muutakaan en keksi. Samalla vihan tunteeseen sekoittuu suru menete-tyistä asioista,  pettymys ja voimattomuus. Lue koko artikkeli…

13 kommenttia

Kategoria(t): 1980-luku, arvot, bans, eristäminen, eroaminen uskosta, hengellinen väkivalta, irrottautuminen yhteisöstä, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, koulu, lapset, lapsuus, leimaaminen, musiikki, normit, perhe, rauhanyhdistys, seurat, suru, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, yksinäisyys

SRK:n uusi pääsihteeri Tuomas Hänninen: Menkää hoitoon


SRK:n tuleva pääsihteeri Tuomas Hänninen on suositellut ammattiauttajia ja traumaterapiaa hoitokokousten väkivallasta kärsineille ihmisille. SRK:n väistyvä pääsihteeri Aimo Hautamäki puolestaan on leimannut ihmisten omiiin kokemuksiin perustuvat anonyymit nettipuheenvuorot yksiselitteisesti sanalla ”arvoton”.  Uskovaisten ihmisten kokemukset yhteisön hengellisestä väkivallasta ja muista ongelmista ovat SRK:lle ”arvotonta tietoa”, totesi Hautamäki Kotimaan haastattelussa.

SRK:n johdon näkemykset ja yksityisten ihmisten kokemusten mitätöinti eivät ole tuntuneet rohkaisevilta niistä, jotka ovat elätelleet toivoa väkivallasta ja painostamisesta luopumisesta  tulevaisuudessa.

Kannanotot hämmästyttävät myös niitä, jotka ovat nähneet, miten laajaksi ja aktiiviseksi nettikeskustelu vanhoillislestadiolaissuudesta on muodostunut.

Toisaalta, herätysliikkeen sisällä on alettu levittää huhuja remonttiryhmästä, joukosta nuoren polven vanhoillislestadiolaisia, jotka pyrkivät uudistamaan herätysliikettä. Onkin kysyttävä, mitä on remonttiseiskapuheen takana. Onko SRK:n johdon tarkoitus mustamaalata anonyymien lisäksi myös niitä, jotka ovat rohjenneet keskustella herätysliikkeen tilasta julkisuudessa omalla nimellään?

*    *     *

SRK:n tuleva pääsihteeri Tuomas Hänninen kehottaa hoitokokouksista kärsineitä ihmisiä hakeutumaan ammattiauttajien hoitoon saamaan trauma-terapiaa. Hänninen ”hienosti” sanottuna yksioikoisesti medikalisoi  hoitokokousten väkivaltaa kokeneiden ihmisten tilanteen. Hän katsoo, ettei heidän kärsimyksensä kytkeydy varsinaisesti vanhoillislestadiolaiseen hengellisyyteen eikä yhteisöön, sen velvoitteisiin eikä mahdollisuuksiin tukea kristittyjä.

Muuttamalla puheen yhteisön menettelytavoista seuranneesta ihmisten kärsimyksestä yksityisten henkilöiden henkilökohtaisiksi ”traumoiksi” ja liittämällä siihen sairauden leiman Hänninen seuraa johdonmukaisesti vanhoillislestadiolaisuuden perinteistä vallankäyttöä, vahvemman vallan kulttuuria.  

Jos jotkut ihmiset ovat vaikeuksissa ja kärsivät, ongelmat eivät koskaan seurausta SRK.yhteisön menettelytavoista eivätkä ne velvoita SRK-yhteisöä, vaan ne ovat seurausta kyseisten yksittäisten ihmisten henkilökohtaisesta heikkoudesta, sairaudesta ja/tai syntisyydestä.

Hänninen totesikin uutista seuranneessa Kotimaan keskustelussa, että hän ei ole itse koskaan tavannut sellaista uskovaista (vanhoillislestadiolaista), joka olisi pelännyt kysellä ja keskustella hoitokokouksien asioista.   

Hänninen antoi lausuntonsa Kotimaa24:n nimitysuutisen yhteydessä käydyssä keskustelussa 27.10.2010.

Samassa yhteydessä Hänninen ilmoitti myös, että hän ei itse aio osallistua nettikeskusteluihin. Hänninen aloittaa työnsä SRK:n pääsihteerinä vuoden 2011 alusta.

Vuokko Ilola ja Topi Linjama: Uskovaiset pelkäävät

Vuokko Ilola tiedusteli Kotimaa24:n haastattelua seuranneessa keskustelussa Hänniseltä, onko vanhoillislestadiolaisuuden hoitokokousten väkivaltaa tarkoitus ryhtyä selvittämään. Hän esitti Hänniselle useita kysymyksiä.

”Liikkeessämme on tapahtunut pahoja juttuja 70-luvun hoitokokouksissa, joista minulla on monen muun ihmisen kanssa edelleenkin syviä traumoja. Onko milloin(kaan) odotettavissa, että silloisia hoitokokouksia alettaisiin selvittämään, jotta mahdollisimman moni traumatisoitunut voisi saada avun traumaansa?

Mielestäni silloinen sielunhoidollinen väkivalta tuli osaksi liikkeen kurinpitomentaliteettia, josta ei olla luovuttu edelleenkään. Tämä aiheuttaa vl-ihmisissä pelkoa ja orjuutta ja vie Jumalan lapsen vapautta, jonka pitäisi olla ihan oleellinen ilmentymä kristityn elämässä.

Ja pelkoa on. Ihan raavaat ja isot miehetkin ihmettelevät minun ”rohkeutta” puhua asioista nimellä ja ääneeni ja ajattelevat olevansa itse ”vellihousuja”, kun eivät uskalla puhua avoimesti ajatuksistaan. Ja mitä he pelkäävät? Noh, tulevansa mahdollisesti hoidetuiksi avoimuutensa johdosta. Ja. Pelko on ihan aiheellinen, kun katsoo historiaamme eikä tarvitse katsoa kovinkaan kauas. Minulle on myös kerrottu, että heidän psyyke ei kestäisi hoitokokousta.”

Myös free lance -toimittaja Topi Linjama on herätellyt julkisuudessa keskustelua vanhoillislestadiolaisen yhteisön sisäisestä pelon ja vaikenemisen ilmapiiristä Kalevan pääkirjoitussivulla julkaistussa katsauksessaan ”Vanhoillislestadiolaisuuden hiljaisuus ja pelko (Kaleva 29.5.2010) sekä blogikirjoituksessaan ”Eroon hengellisestä väkivallasta” (Kotimaan blogi  Vihreällä valolla, 11.5.2010).

Hänninen: Turvautukaa ammattiauttajiin – ei kuulu SRK:lle

 Tuomas Hänninen vastasi Ilolalle Kotimaan nettisivulla.

Hän kiisti kohdanneensa sellaisia uskovaisia ihmisiä, jotka pelkäisivät tehdä kysymyksiä tai keskustella hoitokokousten asioista, tai muustakaan aiheesta.

Hän kehotti traumoja saaneita kääntymään ammattiauttajien puoleen. Hännisen mukaan SRK:n organisaatio ei ole auttamiseen tarkoitettu organisaatio. Se on tarkoitettu vain ”evankeliumin työhön”.

– En oikein kykene hahmottamaan millä tavoin evankeliumin työhön keskittyvä SRK:n nykyinen organisaatio tai rauhanyhdistykset kykenisivät vastaamaan esittämääsi haasteeseen, totesi Hänninen.

– Siksi osaan vain ystävällisesti neuvoa kohtaamaan ammattiauttajan ja hänen tuellaan mahdollisesti ne henkilöt joiden koet aiheuttaneen trauman. Tietenkin on mahdollista että ko. henkilö ei valitettavasti ole enää kohdattavissa.

– Minun kokemukseni ”hoitokokouksiin” osallistuneena on aivan toisenlainen mutta silti en voi tehdä tyhjäksi toisten kokemuksia. Tuskin koskaan on oikein ja raamatullista ryhtyä pakolla hoitamaan sellaisen ihmisen sielua joka sitä itse ei halua, sanoi Hänninen.

Hänninen ilmoittaa haastattelussa arvostavansa avoimuutta, mutta nettikeskusteluihin hän ei aio osallistua.

– Vaikka arvostan avoimuutta, en aio jatkossakaan toteuttaa sitä verkossa – teen sen tällä kertaa velvollisuuden tunnosta. Erityisen mieluusti kohtaan keskustelijan kasvot jos se vain on mahdollista.

Tapaamisia varten pääsihteeri Hänninen ilmoitti keskustelussa yhteystietonsa: tuomas.hanninen@srk.fi; puh. 0400242686.

Painostus pyrkii murtamaan perheenjäsenten keskinäisen lojaalisuuden – pelko vaientaa

Tämän jälkeen Vuokko Ilola pohdiskeli  blogissaan, että se henkilö, joka toivoo vain asioiden selvittämistä, saatetaankin leimata syntipukiksi.

”Se ei ole paha, että toimitaan väärin ja tehdään pahaa ja ajetaan ihmisiä rotkon reunalle, vaan se on paha, että toivoo vääryyden loppuvan ja puhuu asioista ääneensä. Paha poistunee, kun hyypiön suu tukitaan, jalat ja kädet sidotaan ja hyypiö heitetään rotkon reunalta alas muitten heitettyjen joukkoon. Sillä tavallahan se paha saadaan poistumaan  : (

Paha, pahempi, (sanonko kuka?)… Syyllinen, syyllisempi, (sanonko kuka?)…

”Kun uuvun, haavoitun,
huomassas, Herra sun,
suuren ja siunatun, levätä saan.
Toiset jos hylkäävät,
kasvosi lempeät
puoleeni kääntyvät rokaisemaan.”

Nyt itkettää.

En itse halunnut enkä järjestänyt hoitokokouksia. Ei itselläni ollut mahdollisuutta olla menemättä niihin. En liioin olisi halunnut ystävilleni hoitokokouksia. En en. Olisin järjestänyt ja valinnut toisin. Tässä nyt yritetään pärjätä.”

Toisessa kirjoituksessaan Iso Please. Pyydän, toivon ja anelen  Ilola esitti julkisen vetoomuksen siitä, että hänen perheenjäseniään ei painostettaisi.

”He eivät ole millään tavalla vastuussa kirjoituksistani/käsityksistäni/ajatuksistani, eivätkä myöskään selittelyvelvollisia. Itse vastaan itsestäni ja toimistani, eikä ihan kukaan muu.

En tiedä nykykäytäntöä em. kaltaisissa tapauksissa, mutta 70-luvullahan ainakin perheeni olisi pistetty valitsemaan minun käsitysteni ja vl-opetuksen välillä. Ja tuomio olis sitten ollut sen mukainen. Ja se oli väärin. Ja se aiheutti perheitten hajoamisia tai vähintäänkin paljon ongelmia perheen sisällä.

Perheenjäsenilläni on vapaus ajatella käsityksistäni ihan just niin kuin he ajattelevat, minä en ole ihan ketään ihmistä tämän maan päällä vaatimassa ”omaan ruotuuni”, minun on vain kerrottava oma uskoni niin kuin se on ”julki ihmisten ja Jumalan edessä”.”

Rauhanyhdistyksen johtokunnan jäsenet ja muut uskovaiset, joiden mielestä mielipiteitä ei ole luvallista esittää julkisesti, voivat pyrkiä murtamaan perheen sisäisen yhteenkuuluvuuden ja lojaalisuuden uhkailemalla ja painostamalla muita perheenjäseniä. Menettely on ollut hoitokokousten yhteydessä tavallista kautta aikojen.

Tällöin sananvapauttaan omalla nimellään julkisesti käyttänyt uskovainen on tilanteessa, jossa hän joutuu tavallisesti lopulta sulkemaan suunsa. Harva haluaisi saattaa rakkaimpansa kärsimään omien mielipiteidensä takia. Perheenjäseniin kohdistettu painostaminen on julma mutta tehokas keino lopettaa julkinen keskustelu. Monen ääni on tällä uhkailulla ja kiusaamisella vaiennettu.

Julkisesti esitetty mielipide leimataan ”hyökkäykseksi jumalanvaltakuntaa vastaan”, riippumatta sen sisällöstä 

Vuokko Ilolalla on havaintoja myös omien julkisten kirjoitustensa herättämästä kasvokkain keskustelusta uskovaisten kesken.  Hän kirjoittaa:

– Keskustelussa on tullut ilmi kaksi mielenkiintoista seikkaa: kukaan ei ole sinällään pitänyt kirjoituksiani Jumalan sanan vastaisina, mutta itte kirjoittamista Jumalan valtakuntaa vastaan hyökkäämisenä. Ja tuon jälkimmäisen syytöksen perusteella uskoni on asetettu kyseenalaiseksi.

– On totta, että meillä on vielä matkaa reiluun keskusteluun ja hurjasti onkin, Ilola toteaa Verkkokeskustelu on lestadiolaisuuden toinen todellisuus -keskustelussa.

Toisin sanoen, jokainen, joka omalla nimellään julkisesti ottaa kantaa yhtään mihinkään herätysliikkeessä, altistaa sielunsa autuuden ja taivaspaikkansa kyseenalaistamisen kohteeksi.

Alaranta: Tee painostamisesta AINA julkinen – ryhdy remonttimieheksi

Vanhoillislestadiolainen pappi Johannes Alaranta on blogissaan huomauttanut, että hoitokokousväkivalta jatkuu yhä edelleen (Huolinkaisia, 26.2.2010).

Hän on myös  esittänyt blogissaan vakavan vetoomuksen, että vanhoillislestadiolaisten piirissä ei enää alistuttaisi hoitokokouksiin eikä enää hyväksyttäisi minkäänlaista hengellistä väkivaltaa. Hän kehottaa jokaista julkistamaan kaikki painostamistapaukset. Enää ei pidä sulkea silmiä eikä suuta siltä, mitä itselle uskonystäville tapahtuu.

”Hengellinen väkivalta on vaarallista ja tappavaa. Vuosien saatossa moni on laskenut matkasauvansa ennenaikaisesti hengellisen väkivallan uhrina. Joku oman käden kautta, joku toinen mielenterveyden petettyä, kolmas siksi, ettei sydän kestänyt.

Jos kohtaat hengellistä väkivaltaa, puutu siihen aina. Älä sulje silmiäsi vaan estä väkivalta. Jos joudut hengellisen väkivallan uhriksi, ilmoita asiasta eteenpäin ja tee tapauksesta julkinen. Kiusaaminen on AINA väärin.”

Vain harvat vanhoillislestadiolaiset rohkenevat tuoda johdon linjasta poikkeavat käsityksensä julki omalla nimellään.

Vanhoillislestadiolaisten nettikeskustelu on erittäin vilkasta, kuten kirkon nettikeskustelija-koordinaattori Meri-Anna Hintsala on todennnut, mutta se on pääosin anonyymia, niin tässä blogissa kuin muillakin lestadiolaisuudesta keskustelua käyvillä foorumeilla. Keskustelufoorumeita on kaikkiaan ainakin kymmenkunta.

Ihmiset ottavat kantaa liikkeensä kysymyksiin aktiivisesti, mutta eivät halua tulla tunnistetuksi, koska pelkäävät itsensä ja läheistensä puolesta.

Herätysliikkeen sisällä on tiettävästi levitetty huhuja SRK:n nykyistä lijaa kritisoivasta ”remonttiryhmästä”. Alaranta on paljastanut huhun sisällön.

– Olen kuullut monelta taholta puhuttavan remonttiryhmästä. Nyt tämä ryhmä on tarkennettu vielä remonttiseiskaksi. Jos ei ole olemassa näkyvää vihollista, se pitää keksiä. – – Mukava ajatella, että kaikki paha on jossain ulkopuolella. Paljon hankalampaa on myöntää, että se paha on minussa ja jokaisessa meissä. Remonttiryhmästä puhuminen on vain yksi pahan puhumisen muoto monien muiden joukossa. Ei se sen kummallisempaa ole, hän pohdiskelee blogissaan.

Hän peräänkuuluttaa sijaan rakentavaa keskustelua ja kannustaa:

– Ryhdy remonttimieheksi ja lopeta puheet remonttiryhmistä.

Puheella remonttiseiskasta saatetaan vetää tavallisten uskovaisten tuki pois julkisesti omalla nimellään mileipiteitään esittäneiden ajatuksilta. Pelko tulla itsekin leimatuksi remonttiryhmään on tehokas mustamaalausase, jolla nettiin laajentunutta keskustelua voidaan jälleen kerran yrittää suitsia.

Kyse ei kuitenkaan liene vain näiden seitsemän ryhmästä, vaan laajemmasta liikkeen uudistussiivestä, jonka on esimerkiksi tutkija Hanna Salomäki tunnistanut herätysliikkeitä koskeneen väitöskirjatyönsä yhteydessä. On paljon vl-ihmisiä, jotka eivät enää jaa SRK:n johdon opillisia näkemyksiä.

Asikainen: Pelkoa, ahdistusta ja vahvemman valtaa

Oulun hiippakunnassa työskentelevä kasvatuksen hiippakuntasihteeri, TT Pekka Asikainen on esittänyt samoja kysymyksiä herätysliikkeelleen Kotimaan blogissaan.

”Vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä on kysyttävä rohkeasti, onko liikkeen taustahistoriassa läpikäymättömiä asioita, jotka heijastuvat nykyajan toimintaan. Onko liikkeessä edelleen vallalla lähihistoriaan kytkeytyviä mekanismeja, jotka pyrkivät tukahduttamaan avointa keskustelua, luomaan puhumattomuutta ja vaikenemista, kylvämään pelkoa ja ahdistusta, luomaan pelisääntöjä pelkästään vahvemman vallankäyttäjän näkökulmasta sekä ohjaamaan liikettä entistä tiiviimpään eristäytymisen tilaan?”, kysyy Asikainen.

– Leimataanko pohdiskeleva ja avoin keskustelu epäilyttäväksi järkeilyksi, joka ei kumpua uskosta? Heijastuvatko puhumattomat 1970-luvun vaikutukset edelleenkin tähän päivään? Nyt olisi aika toimia ja selvittää perusteellisesti nämä kysymykset, Asikainen toteaa ja toivoo avointa keskustelua herätysliikkeensä sisälle.

Stiven Naatus: On pystyttävä keskustelemaan

Oululainen pappi, Tuiran seurakunnan kappalainen Stiven Naatus esitti Kalevassa julkaistussa haastattelussaan toivomuksen, että oman herätysliikkeen sisällä voitaisiin sallia julkinen keskustelu lähihistorian tapahtumista. 

Kalevan haastattelu liittyi Oulussa silloin esitettyyn Juha Jokelan näytelmään Fundamentalisti, jonka Naatus kävi katsomassa kalevan pyynnöstä. Suosikiksi kohonnut esitys käsitteli hegellistä väkivaltaa uskonnollisessa yhteisössä. Tällöin Naatus totesi:

–  Jos ajattelen omaa liikettä, ihmisten on vaikea kuvailla omia tunteitaan avoimesti. Johtuu varmaan historiallisesta kokemuksesta. Haluaisin opetella puhumaan muiden kanssa, myös yhteisön sisällä.

SRK:n tuleva pääsihteeri Tuomas Hänninen toimi silloin SRK:n leirityön sihteerinä. Hän ja SRK:n johto hyllyttivät Naatuksen jo sovitusta SRK:n rippikoulupapin tehtävästä. Julkisuudessa hän ilmoitti syyksi sen hämmennyksen, jonka uskovaisen papin tutustuminen teatteriesitykseen oli herättänyt vanhoillislestadiolaisten rippikoululaisten vanhemmissa.

– Tiesin, että se aiheuttaisi hämmennystä. Tässä mielessä se ei ollut ansiokas teko. Pointtini oli kuitenkin siinä, että näistäkin asioista on pystyttävä keskustelemaan, kertoi Naatus Kotimaan haastattelussa (9.8.2007).

Teatterissa käymistä pidetäänkin vanhoillislestadiolaisuudessa edelleen syntinä, kuten Ylikiimingin rauhanyhdistyksen puheenjohtaja, menestynyt yrittäjä ja maallikkopuhuja Sami Pikkuaho totesi TV-uutisissa (24.11.2010). (Perusteluna synnille hän esitti, että teatterissa ”ihminen lähtee hakemaan itselleen mainetta ja kunniaa, minkä tavoittelu ei ole Raamatun mukaista”.)

Myös Juho Kalliokoski on kertonut kokemuksistaan, joiden keskelle hän joutui kysyessään julkisesti omalla nimellään SRK:n perusteluja eräisiin kristinopillisiin kysymyksiin ja kritoisoituaan liikkeen opetusta. Hän on kohdannut painostusta ja uhkailua, henkistä väkivaltaa, jota on kohdistettu myös hänen läheisiinsä.

Kalliokoski onkin pohtinut syitä miksi opetuksen kriittinen tarkasteleminen ei ole rauhanyhdistyksellä mahdollista. Kalliokoski pitää kyseenalaistamisen kieltämistä Raamatun opetuksen vastaisena.

Yksityisille ihmisille on siis koitunut ikäviä seuraamuksia siitä, kun he ovat tehneet kysymyksiä SRK:lle tai jo siitä että he ovat esittäneet toivomuksien liikkeen sisäisen keskustelun sallimisesta ilman sanktioita.

Siten ei ole ihmeteltävää, että useimmat pitäytyvät anonyymeina.

Hautamäki: Uskovaisten anonyymit mielipiteet ovat arvottomia 

SRK:n nykyinen pääsihteeri Aimo Hautamäki pitää heidän keskusteluaan täysin yhdentekevänä ja ”arvottomana”:

– Nimetön keskustelu on arvotonta keskustelua ja arvotonta tietoa, Hautamäki kuittasi haastattelussa  Kotimaan toimittaja Johannes Ijäkselle 30.10.2010 .

Aimo Hautamäki on todennut aikaisemmin Kalevassa:

-Anonyymilla nettikeskustelulla ei ole merkitystä eikä uskovaisilla ole sellaiseen tarvetta. Yleisönosastokeskustelu ei kuulu vanhoillislestadiolaisuuteen. Keskustelutilaisuuksissa jokaisella läsnäolijalla on vapaus ilmaista mielipiteensä.

Hautamäen lausunto pitää sisällään logiikan, jonka mukaan se joka ei rohkene käydä keskustelua omalla nimellään vaan pelkää, ja kokee tarvetta tuoda esiin ajatuksiaan anonyymisti ei ole oikealla tavalla uskomassa. Lisäksi hänen näkemyksensä ovat ”arvottomia”.

Hän ei tunnu piittaavan siitä tosiasiasta, että ihmiset ovat joutuneet painostetuksi mielipiteidensä julkistamisen jälkeen, samoin heidän omaisensa. Tämän luulisi olevan vakava hälytysmerkki yhteisön johdossa olevalle henkilölle siitä että kaikki ei ole kunnossa.

Missä ihmisiä vaiennetaan, siellä on pelkoa – eristämisen, ulossulkemisen ja taivaspaikan menetyksen pelko

Monia Hautamäen asenne on on hämmästyttänyt ja myös loukannut. Free lance –toimittaja Topi Linjama totesi kommentissaan:

-Toisella puolella ei tunnisteta pelkoa, joka ilmenee esimerkiksi siten, ettei ihmiset uskalla puhua omalla nimellä. Ja miksi eivät. Sen takia, että tähän yhteisöön kasvaneella on niin paljon pelissä, tässä yhteisössä on hänen sosiaalinen elämänsä, tässä on kaikki se, mitä hän pitää pysyvänä ja ikuisena. Tästä on lähimenneisyydestä liian paljon liian rankkoja esimerkkejä. Jos joku kuitenkin tulee ulos omalla nimellään, kuten Vuokko, hänestä ”huolestutaan” ja annetaan ymmärtää, ettei hän ehkä ole ihan oikein uskomassakaan. Pahimmillaan ihminen voidaan eristää yhteisöstä ja viedä häneltä samalla iankaikkisen elämän toivo.

-Kun pelataan tällaisilla panoksilla, niin ei totisesti ole mikään ihme, että ihmiset eivät puhu omalla nimellään, totesi Topi Linjama.

Tavallisen riviuskovaisen riskit menettää uskovaisen asema rauhanyhdistyksellä, koko ystäväpiiri, sosiaalinen verkosto ja  iankaikkisen elämän toivo ovat useimmille aivan liian kallis hinta asioihin puuttumisesta ja avoimesti keskustelemisesta. 

Topi Linjama on pohtinut myös konkreettisia käytännön askeleita, joilla tilannetta voitaisiin lähteä korjaamaan. Hän on ehdottanut, että paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnan roolia ja tehtävää suhteessa sielunhoidolliseen työhön täsmennettäisiin.

– Nyt joidenkin rauhanyhdistysten johtokunnat katsovat oikeudekseen hoitaa yhdistyksen jäsentä, jos hänen elämäntapansa, käytöksensä ja mielipiteensä poikkeavat totutusta.

– Toisinaan nämä hoitotilaisuudet ovat silkkaa hengellistä väkivaltaa. Tällaisia kokouksia eivät tue yhdistyksen säännöt eikä uskoakseni myöskään yhteisön jäsenten enemmistön oikeustaju. Siksi niiden järjestäminen on lopetettava, toteaa Linjama.

– Ilman perusteellista itsetutkistelua muutos vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä ei uskoakseni tule onnistumaan. Siellä missä ihmisiä vaiennetaan, siellä on hierarkiaa, valtaa ja pelkoa. Siellä heikot poljetaan maahan eivätkä he saa oikeutta. Jos Jumala on heikkojen puolella, myös Häneen uskovien ihmisten pitäisi olla heikkojen puolella, kirjoittaa Linjama.

– Vaientamista harjoitetaan monella tavalla. Julkisesti asioita pohtiva vaiennetaan ääritapauksissa sellaisilla ilmauksilla kuin ”nouset Jumalan valtakuntaa vastaan”. Mielestäni se kuulostaa samalta kuin nousta Jumalaa vastaan.

Filosofi George Santayana on sanonut: ”Kaikki ne, jotka eivät muista historiaansa, ovat tuomittuja toistamaan sitä.”  Tästä laista on muistuttanut myös kirjailija Primo Levi holokaustia käsittelevissä kirjoissaan. Väkivallasta vaikeneminen ja sen peittely jatkaa ja ylläpitää vakivaltaa.

Niin kauan kuin vanhoillislestadiolaisuudessa ei  selvitetä avoimesti lähimenneisyyden väkivaltaa, sitä toistetaan yhä uudelleen.

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi Nestori.

*    *     *

Lisää aiheesta:

Pekka Asikainen: Nyt olisi aika toimia. Blogikirjoitus 24.4.2010.

Ex: Miksi teatteri on syntiä?

Ioannis Gostaja: Huolinkaisia

Ioannis Gostaja: VäkiVallaton

Aimo Hautamäki: Nimetön keskustelu on arvotonta. Kotimaa24, 31.10.2010.

Aimo Hautamäki: “Keskustelutilaisuuksissa jokaisella on vapaus ilmaista mielipiteensä” (Kaleva 15.9.2007.)

Virpi Hyvärinen: Tarvitsemme(-ko) glasnostia?

Vuokko Ilola, vetoomus SRK:lle: ”Hoitokokoukset pitää selvittää!” Kotimaa 18.12.2008.

Vuokko Ilola: Kehoitetaanko Sanassa murehtimaan? Blogi 29.10.2010.

Vuokko Ilola: Iso Please. Pyydän, toivon ja anelen. Blogi 30.10.2010.

Johannes Ijäs: Kuka pääsee taivaaseen? Kotimaa24 Uutiset, 29.11.2010.

Johannes Ijäs: Laestadianleaks julkaisee dokumentteja lestadiolaisuuden kipupisteistä. Kotimaa24, 29.10.2010.

Johannes Ijäs: Tuomas Hänninen vanhoillislestadiolaisen liikkeen pääsihteeriksi. Kotimaa24, 26.10.2010.

Outi Ikonen: ”Verkkokeskustelu on lestadiolaisuuden toinen todellisuus”. Kirkkohallituksen verkkokeskustelun koordinaattori, teologi Meri-Anna Hintsalan haastattelu.Kotimaa24, 26.9.2010.

Juho Kalliokoski: Epäilystä. Blogikirjoitus 21.10.2010.

Juho Kalliokoski:  Laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

Mauri Kinnunen: Kipupisteet kohdattava avoimesti. (Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden – Suomen suurimman herätysliikkeen pitäisi pystyä avoimesti kohtaamaan menneisyytensä kipupisteet. Kaleva 1.10.2006.)

M.K. & P.T.: Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville

Topi Linjama: Avoimen keskustelun esteitä. Blogikirjoitus 8.12.2010.

Topi Linjama: Eroon hengellisestä väkivallasta. Blogikirjoitus 11.5.2010.

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolaisuuden hiljaisuus ja pelko. Kaleva 29.5.2010, s. 28.

Pekka Mikkola: SRK tyynnyttelee Naatus-jupakkaa. Kaleva 8.9.2007.

Nestori: Hoitokokous on väkivaltaa, ei sielunhoitoa

Nestori: Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet (Toimittaja Hannu Karpon haastattelu.)

M.T.: Eroon hengellisestä väkivallasta

Perttu: Nettikeskustelulla lakihenkeä vastaan   

Puhuja rauhanyhdistyksellä: “Olet noussut Jumalanvaltakuntaa vastaan”

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

Heikki Rusama: Teatterivierailiu sulki papin pois SRK:n rippileiriltä. Kotimaa 9.9.2007.

Voitto Savela: 1970 -luvun tarkastelua. SRK:n vuosikirja 1989. ”Jumala rakentaa kaupunkiaan.”

Tuiralainen: Väkivallan peittely leimaa vanhoillislestadiolaista liikettä – ja samoin kirkkoa

7 kommenttia

Kategoria(t): 1900-luku, 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, ahdistus, Aimo Hautamäki, arvot, avainten valta, eettisyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, Kotimaa, lähihistoria, leimaaminen, nettikeskustelu, normit, painostaminen, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys

No Apologising for Past Violence of SRK-Laestadians’ ”Healing Meetings”


Dr. Mikko Ketola, a researcher and university lecturer at the University of Helsinki, Department of Church History, has in his recent essay described the violence of healing meetings in the Conservative Laestadian revival movement (SRK-Laestadianism). He has analysed  the question of public apologising in the  fundamentalistic community, by comparing  SRK and other cases. (Apologising for Past Errors: Two Finnish Religious Revival Movements and Their Different Strategies, August 2010.) Dr. Ketola  is recently elected the Secretary of the association of the researchers of Christian church history CIHEC (Commission Internationale d’Histoire et d’Etudes du Christianisme) in 2010-2015.

The review offers valuable information and views on the near history of the Conservative Laestadian revival movement in Finland and worldwide.

Mikko Ketola says as his conclusions that it is not probable that a public apology will be made by the SRK anytime soon, although recent sexual abuse charges against several SRK-Laestadian lay preachers have further darkened the public image of the movement and put more pressure on the SRK leadership to do something.

Regardless, the consequences of the apology will certainly be considered carefully by the SRK management. The thorough calculation can give advise whether such an apologising would offer advantages e.g. to support the position of SRK in the Evangelical Lutheran Church of Finland. Anyway, in the possible collective apologising would arose questions inside related with the doctrine of unerring congregation. On the other side, there is increasing effort in the community generally to own-initiative confessions of the past errors, to compensate for the victims and also to commit transparency and the fair treatment of people in all situations. However, the  implications of the collective apologising are always unexpected and uncontrollable.

*    *    *

The aim of the review

”The paper concentrates in recent discussion about the necessity of the apologies of two Finnish religious revival movements: SRK-Laestadianism and the Finnish Lutheran Mission (Suomen evankelisluterilainen kansanlähetys).  The movement’s secretary-general of the Finnish Lutheran Mission issued an apology in 1999 for all the mental and spiritual anguish the movement has caused for its adherents during its history in Finland.

Public ecclesiastical apologies have become quite usual during the last 15 years. In July 2010, the Lutheran World Federation, at a joint service of repentance with Mennonit es, asked for forgiveness for the 16th-century persecution of Anabaptists, the religious reformers whose modern-day descendants include Mennonites.

The aim is not to describe and analyse the actual events being apologized for but to analyse the apology and its motivations (in the case of the FLM) and the lack of apology and the reasons for that (in the case of Laestadianism).

The SRK-Laestadianism

One of the Finnish Lutheran Church’s significant features is the role of revival movements within the church. During the 19th century four principal revival movements emerged, all inspired by German pietism but each with its own distinctive characteristics and doctrinal emphasis. They all blossomed within the Church rather than outside of it and went on to have a profound impact on both religious life and society in Finland.

The largest of these is Laestadianism which came to be in the middle of the 19th century in the northern parts of Norway, Sweden and Finland. Today, it has around 100.000 adherents in Finland, and its mass meetings bring as many as 70.000 people together each summer.

During its history Laestadianism has split several times. At the beginning of the 20th century, the movement broke into three branches, Conservative Laestadianism remaining the largest of them. Even after this major schism, other groups have also departed or been forced to depart, the last of them at the beginning of the 1960s. At the core of these schisms there has always been the congregational doctrine. Who can be considered a true believer and member of the Kingdom of God?

The branch of Laestadianism I’m talking about is in English called Conservative Laestadianism but in Finland it is known as SRK-Laestadianism.

SRK stands for the Central Committee of Conservative Laestadian Congregations, established in 1906. Incidentally, in the original Finnish name of the committee the word ’conservative’ does not appear or isn’t even implied. Actually, it is not needed; in Finland everyone knows that the Laestadians are religious conservatives.

A literal translation of the SRK would be The Central Association of the Associations of Peace in Finland [Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys ry.]. Namely, the local congregations are called Associations of Peace. [Or the Assembly of Peace, as well.] For some reason, this term does not appear in the official English name at all.

The Central Committee is based in Oulu, a regional metropol in northern Finland. There are Associations of Peace everywhere in Finland. The Helsinki Assembly of Peace is one of the largest.

No salvation outside the SRK – the exclusive congregational doctrine

The central, defining feature of SRK-Laestadianism has always been its exclusive congregational doctrine. The SRK-Laestadians see themselves as the Kingdom of God upon earth. The Kingdom of God is unanimous in faith, doctrine and love.

The central teaching of Conservative Laestadianism is the forgiveness of sins. One becomes a believer by confessing one’s sins to another Laestadian. The receiver of the confession proclaims that ’You can believe all sins forgiven in Jesus’ name and precious blood.’

An individual believer can err but the congregation is never wrong.

The members call themselves either Laestadians, ’believers,’ or ’Christians’. Thus, it can be confusing for an outsider to listen to a Laestadian using a very ecumenical and inclusive-sounding term ’Christians’ when in fact it means a very limited group of Finnish Christians. The borders of the true congregation are kept very clear.

Inside these borders lies salvation, outside there is only ’unbelief and confusion about matters of faith’. In fact, all outsiders are on the way to hell. There is no salvation outside the SRK.

The Kingdom of God upon earth

The SRK-Laestadianism sees itself as the empirical and historical successor of the apostles. They are convinced that they constitute the visible and concrete reality of the Kingdom of God upon earth. In their view, this role has in the course of history been offered to other groups and communities of believers in different parts of the world but they have all failed.

Within the SRK-Laestadianism the epithet ”revival movement” is resented because it is seen as demeaning.

This self-understanding of the SRK-Laestadianism has understandably caused problems in its relations with the Lutheran Church of Finland.

For instance, the SRK-Laestadians do not accept women pastors, whose number in the Lutheran Church is steadily growing, but then again, they do not regard any other pastors than their own as ’right’ although they might be legitimate.

They rarely attend regular services at the local parish churches, not because it is forbidden for them, but because they do not find the preaching and proclamation of Gospel there ’fruitful’ or useful.

However, they have not been interested in leaving the Church which they see as as important protector, and as long as they are not forced to leave the Church, they will stay.

On the other hand, the Lutheran church leadership has been reluctant to disturb their relations to the movement; even though the SRK-lestadianism quite clearly constitutes a church within a church because of its exclusivity, it has been considered a vital part of the wider church, especially in northern Finland.

Violence in the healing meetings

Keeping the border between the Kingdom of God and the outside world clear once again became a burning issue at the second half of the 1970s. The leadership of the SRK-Laestadianism which consisted mostly of lay preachers began to see the unity and purity of the Kingdom increasingly threatened by harmful outside influences and lax discipline inside. It became a necessity to root out these influences and those who kept disseminating them.

The way to achieve this was to organize so called public ’healing’ or ’pastoral care’ meetings. They were called by the local Associations of Peace but were very often attended by one or more members of the executive committee of the Central Committee (the SRK). The official organ of the Central Committee carried notices of these meetings. 

People accused each others and were manipulated to fight against each others 

In reality, these meetings meant interrogation and disciplining of those who were deemed to be led by a false spirit. Those accused had to step in front of the whole congregation where they had to listen to the charges made against them. The whole congregation, not just those acting as chairmen, could join in making accusations.

The accused then had the chance to repent and receive forgiveness. If they did or could not do this in the right way, and this often meant using very specific words and phrases, they could be expelled from the congregation and thus from the Kingdom of God.

These events were traumatic for many accused.

Many of them were old people who could not understand that they had done anything wrong. Many tried to repent immediately just to be spared further pain and humiliation but this was not possible because the leaders wanted to be certain that the accused really understood what they had done wrong. This could in some cases take hours. All kinds of things could be cause for reprimand.

“The False spirit”: greeting, television, books, singing in the choir,  hunting society, wrong political party…

Watching television or using contraception were considered particularly serious faults at this time. Other ’crimes’ included greeting non-believers, reading ’ecumenical’ journals or literature (i.e. any other religious literature than that published by the SRK), or voting for the wrong political party (e.g. any leftist party or the ideological competitor to the Centre Party which is the Laestadians’ party of choice).

Even singing in the local parish choir or being an active member in the hunting society could be reason enough to be called in front of the congregation. Precise minutes were always made of these meetings but they remain confidential. However, enough information has been provided by those who participated in the meetings for us to know how things were done.

Whole families were expelled out of ”the Kingdom of God”

Many people were deeply hurt and even traumatized by the oppressive methods used in these meetings.

For some people being first humiliated in front of other believers and finally thrown out of the Kingdom of God was so painful that they committed suicide. Almost always casualties included not just individuals but other members of the family and even other relatives. Whole families were expelled.

The meetings and purges raised an intense public discussion at the turn of the 1970s and 1980s, and probably due to the wide popular attention further meetings were soon halted.

The events of the late 1970s caused long-standing resentment and bitterness among those who felf personally wronged. Some of them became ex-members active in seeking justice for the falsely ”healed” and an apology from the leadership of the SRK-Laestadianism.

The new discussion emerged in the Internet

They were gradually joined by a younger generation many of whom wanted a relaxation of the strict lifestyle norms and a modernization of the movement. From the start of the new millennium, they joined forces especially at the Internet message boards and discussion forums where the healing meetings became a special focus at the start of 2006.

On 19 January 2006, at an Internet forum called Suomi24.fi a woman who gave her name as Paula E. demanded that the SRK should employ an independent university scholar to research the events around the healing meetings. After the work is completed, the results must be published and an open apology issued to all those who had suffered from the spiritual terror and mental anguish of the meetings. The apology must be published in the official organ of the SRK-Laestadianism, and in the leading national and regional newspapers. It should also be made known to the members of all Associations of Peace.

This demand would perhaps have remained unknown for the wider public but for the fact that the issue was picked up by the religious press.

[In fact, previously as early as in March 2000 the young Laestadian priest  Antti Pentikäinen with two colleagues, Matti Hyry and Jyrki Rauhala, launched public discussion on the state of Laestadian movement. They made suggestion to SRK for a public apology, in the interview published in Sana, the religious magazine.  Antti Pentikäinen was worried about people’s unfair treatment in the healing meetings and pointed out the responsibility of the Laestadian revival movement. He also emphasized womens rights and their problematic treatment in the congregation and wished progress for the gender equality in the future. The consequences towards the priests were expected. Some members of the executive committee of the Central Committee of SRK arranged a healing meeting for them. Thus, thereafter they stopped activities concerning the healing meetings. As a matter of fact, even before that outcome of the young Laestadian priests  there had been going on already for years the debate and writings in the media about the violence and  individual experiences in healing meetings.  – Editors’ note.]

Kotimaa gets the ball

The semi-official organ of the Lutheran Church, Kotimaa, interviewed the secretary-general of the SRK and also a prominent historian of Laestadianism who was a member of the movement himself. [Taneli Kylätasku: ”Hoitokokousten” kipu tuntuu yhä. Kotimaa 3.2.2006, p.4.]

The historian Dr Seppo Lohi’s judgement was that clear mistakes had been make in the course of holding the meetings and individuals had been wronged. It seems evident that only through the medium of Internet discussion forums and blogs has it become possible to effectively challenge and even pressure the SRK Laestadianism’s leadership.

Open criticism and discussion has not been tolerated within the movement’s ranks.

Conservative Laestadians do take part in online discussions but always anonymously. The reason for this probably is that they are afraid of being labelled and becoming subject to questioning by the elders of their congregation.

I would tentatively claim that there was a fairly clear period of intensification of internet debate not only concerning Laestadianism but also in the case of the small Roman Catholic Church in Finland, and also more generally in regard of religion, in 2005–2006. Whether this was a mere coincidence or whether it was because people had finally ’found’ this channel and had realized the possibilities of Internet to voice their dissatisfaction with the status quo, remains a matter for further study.

It would also be interesting to know whether there are similiar observations from other countries.

No need for an apology

When interviewed in 2006, Mr Aimo Hautamäki, the secretary-general of the SRK Laestadians denied that there was any need for an apology from the side of the SRK leadership.

In his view, the apology should be issued by those individuals who had been personally involved with the organising and carrying out of the actual meetings, as the Central Committee had not been responsible for the meetings.

However, it has been pointed out that members of the Central Committee took actively part in many of the meetings, especially when asked to help out as speakers and ’judges’.

Also, the main organ of the SRK-Laestadianism, the weekly Päivämies, carried notices of the meetings, making them thus very public and official-sounding.

In general, the view from today’s leadership of the SRK seems to be that the critics are either bitter outsiders and ex-members or young people who were not even born in the 1970s and thus not capable of having an informed view of the issues.

The present SRK leadership evidently want to detach themselves from and deny their responsibility for events 30 years in the past.

Background of the Case of the Finnish Lutheran Mission

The Finnish Lutheran Mission (the FLM) was established in 1967.  The FLM united like-minded people from different conservative groups and movements. In Finland, these circles have been called neo-pietistic to stress on the one hand their roots in the old German pietistic tradition, and on the other hand in reference to the newer influences they received from British and American Evangelicalism.

The FLM has also been called the ’Fifth Revival Movement’ to imply that it belongs to the same league with the four other, more traditional, revival movements.The FLM was to a large extent a protest movement. It protested against liberal tendencies in university theology,  especially the use of historicalcritical method in Bible studies, increasing ecumenical cooperation,  and general leftist radicalism of the 1960. The movement was conservative not only theologically but also politically and morally. 

An important part of the mode of operation of the FLM was active personal evangelisation. Every member was expected to regard it as their duty. Sometimes there were excesses, committed particularly by the younger followers in the early days of the movement, and many of those who had been targeted for evangelisation felt they were objects of psychological and spiritual harassment. The strict moral code also felt oppressive to many and became a reason for gradual alienation and eventually leaving the movement.

FLM  apology of 1999

In 1999, the FLM held its annual youth summer festival in the town of Hämeenlinna in southern Finland. The festival performance was followed by a prayer service during which a groupof Christians apologized for all spiritual violence they or their reference group might have been guilty of.

There was an apology for all Lutherans, for the parish of Hämeenlinna, for older Christians, for younger Christians, and for the FLM. Primus motor for the apology service was the youth Pastor Jussi Miettinen who said he got the idea from his own experiences of revivals in the Pacific area.

The FLM apology was made by the secretary-general of the movement, Pastor Timo Rämä. He felt he could ask forgiveness for the whole organisation as its leader and as someone who had been with it from the beginning.

With his apology he said he wanted to give an example of the proper apologizing and forgiving mentality that is needed in the Church where differing opinions should be tolerated and respected.  Later he also stressed that his aim was not to apologize for the whole existence and history of the movement, thus devaluing the movement’s accomplishments. The apology was made for ’undeniable mistakes’.

However, the nature of these mistakes was never put in detail. It seems there was some doubt whether an apology would undermine the FLM’s credibility.Rämä’s apology can also be seen as a move in the ongoing struggle between the conservatives and liberals within the Lutheran Church of Finland.

The FLM is steadfastly on the conservative side on issues such as women’s ordination and the blessing of same-sex couples. Rämä has characterized himself as a victim of ’religious oppression’. By this he evidently means that he and the FLM have been under heavy pressure to adapt to the official Church policy regarding female ordination.

Yet another issue that must be pointed out in the FLM case is that the secretarygeneral explained his apology in a newspaper column also with his own bad experiences of a wrong sort of manipulative charismatic Christianity which tries to cast people in the same mould. This complaint may reflect a larger development within evangelical Christianity of charismatical groups like Pentecostals gaining supporters from the ranks of more traditional evangelicals.

Conclusions

The obvious difference between the two cases was that the Finnish Lutheran Mission apologized unasked and the idea came from within the organization. The whole thing was in fact carefully planned to take place in a ceremonial fashion.

The SRK-Laestadians have not apologized even when asked repeatedly. There has been strong pressure from the outside, they have been pushed to do it, especially by exmembers.

However, there is strong resistance within Laestadianism to yield to these demands to apologise. In part this resistance arises from the movement’s selfidentity as the infallible Kingdom of God, in part from juridical arguments.

The FLM could choose the time and place for its apology. It could use an occasion which offered a natural context. They could be quite certain that their apology would be met with sympathy.

The FLM apology can also be seen in the context of internal Church struggle. Sometimes an apology can be used as a ’weapon’, or at least in order to bring the other side to shame; one can apologize for something that one actually sees as the other side’s fault. In this regard, there can be discerned a whiff of self-pity in secretary-general Rämä’s statements.

Outside models and inspirations can be found in both cases. Shortly before the demand aimed at the SRK was launched, the semi-official organ of the Finnish Lutheran Church, Kotimaa, apologized for supporting certain rightist movements and praising the Nazis’ coming to power in Germany in the period between the two World Wars. The newspaper asked forgiveness for thus oppressing the workers who were to a very large extent also members of the Church.

Another symbolic factor which may have had something to, at least unconsciously, with the timing of the FLM apology, was the approaching new millennium. It had been the reason for Pope John Paul II to launch his own series of papal mea culpas, but Jussi Miettinen, the primus motor behind the FLM’s action denied getting any sort of inspiration from the Pope.

It would perhaps been more surprising to hear that the FLM had emulated the Pope, given that one reason for the movement’s founding had been a deep prejudice towards the Roman Catholic Church.

It is certainly true that the Internet has given plenty of opportunities for all kinds of oppositionists and critics to voice their views uninhibitedly. In cases like the SRK-Laestadianism where the community itself does not encourage or tolerate criticism, an outside forum where criticism can be practised anonymously is almost the only viable channel through which to pursue change.

It is not probable that a public apology will be made by the SRK anytime soon, although recent sexual abuse charges against several Laestadian lay preachers have further darkened the public image of the movement and put more pressure on the SRK leadership to do something.”

*    *    *

Author’s notification.

This study is based on printed sources such as journalistic reports, news stories, letters to the editor and memoirs, interviews, and internet message boards and discussion forums. Archival sources were not available. There is yet very little research on these matters.

Mikko Ketola

The original paper: Apologising for Past Errors: Two Finnish Religious Revival Movements and Their Different Strategies, University of Helsinki / University of London, Institute of Historical Research. The International Historical Congress, Amsterdam, 22-28 August 2010.)

(Abbreviation by permission of the author. The subtitles and abbreviation by the Freepathways blog editors.)

*     *      *

Read more:

(Unfortunately, some of the texts are only in Finnish. To translate those articles, please try Google Translate)

Admata: Kotimaa-lehti hoitokokouksista 3.2.2006. Hakomaja discussion forum.

Johannes Alaranta: Kokousta pukkaa, “ollaan hänestä huolissaan”, porukalla.

Simo Alastalo: Tutkija: Vanhoillislestadiolaisen liikkeen pitäisi pyytää hoitokokouksia anteeksi. Kotimaa24 uutiset, 23.11.2010. (Published after this blog posting.)

… and forgive us: Lutherans Repent Anabaptist Persecution.  Lutheran World Information 6/2010.

Jason A. Edwards: Apologizing for the Past for a Better Future: Collective Apologies in the United States, Australia, and Canada. Southern Communication Journal, 75 (1),  January 2010 , 57–75.

Leo Hartvaara: Suden uhrit. Joensuu: Kirjavaaka 1984. (The novel describes healing meetings in a SRK-Laestadian congregation from the victims’ point of view.) 

Warren H. Hepokoski 2002: The Laestadian Movement: Background Writings and Testimonies. Rev.ed. Culpeper, Virginia, US.

Hoitokokous (lestadiolaisuus). Wikipedia. (N.B. references and a review on the research and discussion about the healing meetings.)

Vuokko Ilola: Hoitokokoukset pitää selvittää. Kotimaa 18.12.2008. (An open letter and a petition to the management of SRK for healing meetings’ investigation.)

Hannu Karpo: Syntisin silmin. Tv-dokumentti, YLE 3.10.1981. (A report about the healing meetings in the Northern Finland by a renowned Finnish journalist.)

Mauri Kinnunen:  Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden: Suomen suurimman herätysliikkeen pitäisi pystyä avoimesti kohtaamaan menneisyytensä kipupisteet. Kaleva 1.10.2006. (One of the first public petitions to the management of SRK written by a member of the laestadioan movement; the author is PhD and a renowed researcher of the Laestadiasim.)

Korpijaakko: Anteeksipyyntö 2010 – historiallinen sovinto.

Taneli Kylätasku: ”Hoitokokousten” kipu tuntuu yhä. Kotimaa 3.2.2006. (A remarkable report which broadened further the discussion originated in the net.)

Laestadian-ism : a blog of the research project on political laestadianism funded by the Academy of Finland, 2010-2012, at the University of Lapland. One part of the research will focus on the impacts of healing meetings.

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolaisuuden hiljaisuus ja pelko

Tuomas Lohi: Haapajärven lestadiolaisuuden vaiheet 1863-1999. Oulun yliopisto. Pro gradu -tutkielma.

Matkalippu helvettiin: vanhoillislestadiolaisuden piiristä erotetut kertovat. Tv-dokumentti, YLE 31.10.1985.

Pekka Mikkola: Anteeksipyyntö on vaikeaa hengellisille yhteisöillekin. Kaleva 12.7.2006.

Paula E.: SRK:n anteeksipyyntö. Suomi24 Keskustelua vanhoillislestadiolaisuudesta, 19.1.2006.

Tuomas Peltomäki: Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet. Helsingin Sanomat 28.7.2007. (An interview of a journalist Hannu Karpo.)

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa” (The SRK-laestadian preachers’ meeting 2008: ”The 1970s was time of love and forgiveness”.)

Rhyming Blue: Living as my true self – leaving the Conservative Laestadian one true faith’s community

Jussi Rytkönen: Hoitokokouksista ei anteeksipyyntöä. Kotimaa 2.7.2006. (An interview of secretary-general of the SRK Aimo Hautamäki.)

Kari Salonen – Kimmo Kääriäinen – Kati Niemelä: Kirkko uudelle vuosituhannelle – Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 1996-1999. (Information on the collective apologizing of FLM 1999.)

Amartya Sen: Identity and Violence (a review in The Guardian)

SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin

Marjo Valtavaara: Conservative Laestadians’ lifestyle debate boils over onto the Internet. Helsingin Sanomat 23.10.2007.

Kahdeksan hoitokokousvuotta Haapaveden rauhanyhdistyksellä.

1 kommentti

Kategoria(t): 1900-luku, 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, Conservative Laestadianism, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, hajaannukset, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisarvo, in English, johtajat, johtokunta, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kirkko, kontrollointi, Kotimaa, lähihistoria, manipulointi, mennoniitit, mielenterveys, nettikeskustelu, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, politiikka, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, Rippi, sananjulistajat, secession, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, syrjintä, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, tutkimus, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta