Suviseurat ovat nyt taas takana, ne ainoat seurat joissa voit minut tavata.
Täällä minä joka kuljen tässä matkasaatossa hiljaa ja huomiota herättämättä kuin varjo suviseuroissa telttaa kiertävässä ihmisjoukossa. Kuin yksi monista valtameren kalaparvessa. Yhdessä ja yksin, hiljaisena ja huomaamatta.
Oli tosi mahtavaa käydä suviseuroissa taas. Ei minulla ole valittamista. Tavata kaikki ne sukulaiset ja ystävät joita ei muuten näe. Iloita ystävistä, joihin yhä on läheisyys ja yhteys säilynyt vaikka opiskelut ja työt ovat kuljettaneet pois lapsuuden maisemista. Nauttia kesäisestä rennosta tunnelmasta, irtaantua arjen rytmistä. Sitä on suviseurat.
Hengellisessä mielessä seurat ovat minulle pyöreä nolla. Minä siis en usko. Mutta se ei suviseuroissa haittaa.
En ole uskaltanut … Lue koko artikkeli…
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 