Avainsana-arkisto: sinkkuelämä

Kun haava on auki ja kirvelee


Minun elämäni tarkoitus?

Toivon että tämän lukisi varsinkin sellainen uskovainen kanssaihminen (vl) joka tuntisi Raamattua. Tätä kirjoittaessani taustalla soi Särkyneiden majatalo. Kai se on hiukan ”uskovaiselle sopimatonta musiikkia”. Olen uskomassa ja laulun sanat osuvat sydämeeni.

En kuitenkaan aio kirjoittaa musiikista vaan siitä, että mikä tarkoitus on elämässäni. Sitä mietin täällä vieraassa maassa. Ei kai meistä kukaan ole täydellinen eikä murtumaton? Vaikka vahvan ihmisen kaunis kuori päällimmäisenä olisi.

He etsivät tietä valoon maassa kyyneleiden.

He saapuivat majataloon särkyneiden…


En halua kuulla hyvää tarkoittavia kliseitä. Enkä neuvoja niiltä jotka eivät halua ymmärtää. Olen kohta – tai kai jo nyt – keski-ikäinen nainen.  Kun eteenpäin katson, toistakymmenen vuoden päässä … Lue koko artikkeli…

51 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, avioliitto, äitiys, elämäntapa, epäilykset, etniset vanhoillislestadiolaiset, identiteetti, identity, Jumala, Jumalan sana, lapsuus, meikkaaminen, mielenterveys, naisen asema, naiseus, perhe, perheettömyys, rauhanyhdistys, rukoileminen, seurat, sielunhoito, suru, tulevaisuus, Uncategorized, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Kun ei kukaan koskaan – vieraus ja kaipaus


suru_PVaikeita aikoja on, erityisesti ehkä perheenperustamisiässä. Kotiin tullessa siellä ei ole ketään. Ihmissuhteet pitää hankkia päivästä toiseen. Toiset kokevat läheisyyden tarpeen voimakkaasti. Elämä voi tuntua ikävältä, kun ei ole fyysistä rakkautta eikä lapsia.

Tuula Stenius kirjoitti muutama vuosi sitten Päivämieheen harvinaislaatuisen, tärkeän kirjoituksen siitä, mitä on elää ilman puolisoa ja ilman seksuaalista ja henkistä kumppania. Miten sen kokee se ns. sinkku, jolle Taivaan Isä on antanut tämän osan.

Moni tuntee vastenmielisyyttä käyttää sanaa sinkku. Se tuntuu rumalta sanalta. Vain parisuhde, ja hetero-sellainen, on se NORMI. Mutta mehän olemme kaikki ihmisinä erilaisia. Se mikä meitä ihmisinä yhdistää, uskon lisäksi, on että jokainen kaipaa kiintymystä, rakkautta, kosketusta. Kahdenkeskistä rakkaudelle perustuvaa intiimiä läheisyyttä ja kosketusta. Seksiä, vaikka sitä sanaa me emme käytä.

Kysymystä pohdiskeli jokin aika sitten eräs vanhoillislestadiolaisen kodin kasvatti anonyymisti, eräässä blogikirjoituksessa. Puhutteleva kirjoitus, jossa tarkastellaan rohkeasti ja suoraan sitä mitä useat kokevat tänä päivänä. Ihmiselämän herkimpiä kysymyksiä.

Ei-kukaan ei ole koskaan

”Tunnen usein olevani muukalainen, niin myös seksin ja suhteitten maailmassa. Olen kasvanut maalla, konservatiivisen herätysliikkeen piirissä ja ilman televisiota.

En tiedä, kuinka helppoa ihmisillä on ylipäänsä ymmärtää omaa kehoaan ja seksuaalisuuttaan, mutta ainakin analyyttiselle, koulukiusatulle, uskovaiselle tytölle se on vaikeaa. …Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, avioliitto, äitiys, elämäntapa, fundamentalismi, häpeä, hengellisyys, identiteetti, identity, ihmisarvo, kaksoisviestintä, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, leimaaminen, naisen asema, naiseus, normit, norms, nuoret, perhe, seksuaalivähemmistöt, sukupuolijärjestelmä, suru, suvaitsevaisuus, syrjintä, tieto, yksilöllisyys, yksinäisyys

Tuula Stenius: Ilman elämäntoveria, ilman rakkautta


avioliitto kuva

Tuula Stenius eritteli Päivämiehen kirjoituksessaan olosuhteita, joissa yksinelävä vl-uskovainen joutuu elämään silloin, kun hän sitoutuu elämään ilman elämänkumppania ja parisuhdetta. (Päivämies 41/2009.)

Tuula Stenius jättää mainitsematta kaikkein olennaisimman reunaehdon, joka on johtanut varsinkin suureen vastoin-tahtoaan-naimattomana elävien naisten määrään: avioitumiskielto ei-lestadiolaisen kanssa. Tuula Stenius ei edes mainitse kieltoa. Kuitenkin juuri tämä liikkeessä 1960-luvulla normiksi rakennettu käsitys on ei-toivotun naimattomuuden tärkein syy.

Ehkä Tuula Stenius väistää asian käsittelyn siitä syystä, että avioitumiskiellolle ei ole perustetta Jumalan sanassa.

avioliitto2

Raamattu ei kiellä avioitumasta toisin uskovan kanssa eikä tällaista kieltoa ole myöskään käskyissä eikä luterilaisessa kristinopissa. Raamatussa päinvastoin kehotetaan iloitsemaan parisuhteesta.

Luterilaisessa opetuksessa korostetaan avioliittoa ja elämänmittaisen sitoutumisen ihmiselle tuomaa rikkautta Jumalan pyhänä lahjana. Markuksen evankeliumissa Jeesus lausuu sanat:

”…luomisen alusta on Jumala heidät luonut mieheksi ja vaimoksi. Sen tähden pitää ihmisen eriämän isästänsä ja äidistänsä, ja pitää vaimoonsa yhdistymän. Ja niin tulevat kaksi yhdeksi lihaksi, niin ettei he ole silleen kaksi, mutta yksi liha.” (Mark.10:5–8.)

Tuula Stenius sivuuttaa mitätöiden ei-toivottuun sinkkuuteen liittyvät sosiaaliset, seksuaaliset ja henkiset ristiriidat ja paineet ja selittää ne kerralla pois yksinkertaisesti ”Jumalan tahdolla”:

”Itsellinen voi kokea myös olevansa kummallinen maailmassa, kun ei elä suhteessa. Ei elämä kuitenkaan ole kovin kummallista silloinkaan – -. Kaikilla ihmisillä on elämässä vaikeita jaksoja. Jumala tietää kuitenkin, mikä on juuri sinulle parasta.”

On kai itsestään selvä tosiasia, että useimmilla ihmisillä on elämässä erilaisia vaiheita, ja myös ”vaikeita jaksoja”. Kuitenkin elämä ilman parisuhteen ainutlaatuista läheisyyttä ja kumppanuutta, ilman seksuaalista iloa ja ja vailla iloa ja tyydytystä lapsista ja perheestä muodostaa erityisen kovat paineet ihmisen fyysiselle, psyykkiselle ja  sosiaaliselle terveydelle ja hyvinvoinnille. Vastoin omia toiveita seuraava yksineläminen voi tuottaa huomattavaa kärsimystä. Varsinkin kun tiedämme, miten perhekeskeinen ja lasten synnyttämistä arvostava elämäntapa vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä vallitsee. 

Tämän aihepiirin Tuula Stenius sivuuttaa kokonaan.

Vanhoillislestadiolaisuudessa on 1960-luvulta lähtien edellytetty, että uskovaisen tulee avioitua vain samanuskoisen kanssa. Ulkopuolisen kanssa avioituminen on opetettu julkisesti tehdyksi synniksi, josta on tehtävä julkiparannus. Viime aikoina julkiparannuskäytännöstä on paikka paikoin lipsuttu, mutta yhtäkaikki se on julkilausuttu normi.

Ei-lestadiolaisen kanssa avioituminen on ns. julkisynti, josta joutuu ripittäytymään julkisesti koko paikallisen seurakunnan edessä.

”Julkisesta synnistä on tehtävä julkinen parannus. Samoin, jos on avioitunut epäuskoisen kanssa, on siitäkin tehtävä julkinen parannus.” (Päivämies, 29.11 1978)

Yhteisön sisäisessä kielenkäytössä ei ole tapana puhua ”kiellosta”, vaan saarnojen ”kaanaan kielessä” esitetään asia niin kuin olisi kyse vapaaehtoisuudesta. Uskovainen ”ei halua” seurustella eikä solmia avioliittoa ”epäuskoisen” kanssa. Jokainen uskovainen opetetaan omaksumaan tämä normi  jo lapsuudesta saakka. Kyseessä ei kuitenkaan useimmiten ole yksilön itsenäinen, aidosti vapaa valinta, vaan yhteisön selvä normi, sillä jos sen rikkoo, seuraa sanktioita.

Ulkopuolisen kanssa avioitunut joutuu ulossuljetuksi.  Hänen katsotaan luopuneen uskostaan, häntä lakataan tervehtimästä ja hänen seuraansa kartetaan. Lapset ja nuoret kasvatetaan pitämään selviönä, ettei ei-lestadiolaisen kanssa ole lupa avioitua.

Koska herätysliikkeessä on huomattava ja edelleen kasvava naisenemmistö, avioitumisikäisistä miehistä on kovasti pulaa. Miehet avioituvat suhteellisen nuorina. 25-30-vuotiaita vapaita miehiä on enää hyvin harvassa. Avioitumisikäisten ikäluokassa oleva epätasapaino on pulmallisin korkeakoulupaikkakunnilla ja yleensäkin suurten kaupunkien rauhanyhdistyksissä.

Tuhannet uskovaiset naiset joutuvat sukupuolten määrällisen epätasapainon ja avioitumiskiellon takia jättäytymään vastoin tahtoaan sinkuksi. Tuhannet naiset  joutuvat näin luopumaan – tai luopuvat näennäisen ”vapaaehtoisesti” –  kokonaan rakastetusta, puolisosta, sukupuolielämästä, lapsista ja perheestä. He eivät saa koskaan iloita lapsenlapsista. He valitsevat enemmän tai vähemmän tietoisesti vanhenemisen yksinäisyydessä.

Tästä aiheutuu  inhimillistä kärsimystä, stressiä, yksinäisyyttä ja masennusta. Pohjimmiltaan sitoutuminen naimattomuuteen ei ole jokaiselle uskovaiselle naiselle todellinen vapaaehtoinen valinta, koska ei-lestadiolaisen kanssa avioitumisesta seuraavat sosiaaliset sanktiot omassa yhteisössä:  läheisistä ja uskovaisten joukosta eristäminen sekä uskosta luopuneeksi ”kadotuksen lapseksi” leimaaminen. Kun on koko elämänsä elänyt tiiviissä uskonyhteisössä, sosiaalinen tukiverkosto yhteisön ulkopuolella on usein heiveröinen.

Avioitumiskielto palvelee vanhoillislestadiolaisen yhteisön kollektiivista yhtenäisyyttä ja pitää eri tavalla uskovat kaukana ”perhepiiristä”. Tällä  lisätään samanmielisyyttä, sillä ristiriitoja ja uusia ajatuksia ei pääse murtautumaan kovin lähelle. Tällaista yhteisöä on helpompi hallita kuin sellaista, jossa joudutaan hyväksymään samassa perheessä erilaisia katsomuksia.

Vapaiden naisten suuri määrä liikkeessä takaa puolestaan lestadiolaisen liikkeen miehille suuren valinnanvaran avioliittomarkkinoilla. Kun avioitumisikäiset naiset kilpailevat verisesti harvoista miehistä, naisten välinen solidaarisuus ei myöskään pääse kehittymään. He alistuvat joustavammin myös muihin liikkeen naisia alistaviin normeihin. He eivät yhdistä voimaansa eivätkä ryhdy yhdessä kapinoimaan heihin kohdistuvaa kontrollia vastaan. Lestadiolaisnaiset vaikenevat.

Kollektiivisen yhtenäisyyden ja samanmielisyyden hinta on tuhansien naisten luopuminen omista oikeuksistaan ja unelmistaan.

*    *    *

Tuula Stenius: Suhteita

”Maailmassa sinkkuelämä nähdään rajattomana vapautena, mutta uskovaisen elämässä on toisin. Kysyin muutamalta itselliseltä mieheltä ja naiselta, mitä heidän arkeen ja juhlaan kuuluu.

Nimityksiä löytyy: vanhapiika, -poika, sinkku, yksinasuva, suhteeton, naimaton, itsellinen, yksinäinen ja ei-naimisissa. Nuoremmat käyttävät sinkkua, vanhemmat taas vierastavat sen kevytmielistä leimaa ja ovat mieluummin yksinasuvia, jos nyt pakko on siviilisäätyyn jossain viitata.

old-shoes P

Arki on työtä, harrastuksia ja ystävien kanssa olemista. Työhön sitoutuminen voi olla tärkeää. Joillakin on työn lisäksi luottamustehtäviä ja muita velvoitteita. Elämä voi olla kiireistä.

Vapaus on suurin ilonaihe.

Itselliset suunnittelevat itse elämänsä ja tekevät itse päätökset, niin suuret kuin pienetkin. Arjessa ihmissuhteita ylläpidetään puhelimessa, mesessä tai kyläilemällä. Elämään mahtuu matkustelua ja harrastuksia. Kummi- ja sukulaislapset voivat olla tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa vietetään hauskaa aikaa. Ystävä voi olla myös vakaa lähisuhde.

Shoes W P

Suurissa perheissä kasvaneilla on sisarusten perheitä ympärillä. Joskus olo on yksinäinen perheiden joukossa. Juhlissa yksinäisyys voi korostua.

Perheelliset kyselevät joskus liikaakin kumppanin puutteen syitä, vaikka aviopuoliso on Jumalan lahja. Jos omassa suvussa on vähän ihmisiä tai vähän uskovaisia, voi yksinäisyyden tunne korostua. Harvoin kiusoitellaan lapsettomuudesta, mutta puolisottomuudelle haluttaisiin jokin perustelu. Eihän sellaista useinkaan löydy.

Itsellisen elämä on kallista, sillä hän maksaa yksin vuokran, ostaa kodinkoneet ja osallistuu lahjakeräyksiin yksin.

Itsellinen voi kokea myös olevansa kummallinen maailmassa, kun ei elä suhteessa. Ei elämä kuitenkaan ole kovin kummallista silloinkaan: jokaisella on oma erilainen arkensa ja juhlansa.

Vaikeita aikoja on, erityisesti ehkä perheenperustamisiässä. Kotiin tullessa siellä ei ole ketään. Ihmissuhteet pitää hankkia päivästä toiseen. Toiset kokevat läheisyyden tarpeen voimakkaasti. Elämä voi tuntua ikävältä, kun ei ole fyysistä rakkautta eikä lapsia.

Näihin olotiloihin haastattelemani henkilöt tarjoavat erilaisia keinoja. Älä jää yksin, sure ja pura murheesi jollekin. Ota koira tai kissa. Perusta oma elämä, hanki jokin harrastus, joka innostaa. Ole eri-ikäisten kanssa, rukoile tyytyväistä mieltä. Mieti, mistä nautit ja tee sitä.

Kaikilla ihmisillä on elämässä vaikeita jaksoja.

Jumala tietää kuitenkin, mikä on juuri sinulle parasta.”

Tuula Stenius: Suhteita. Päivämies 41/2009.

Ajattelemisen aihetta antoi: ”Tuulikannel”

Lue myös:

Keskustelu Mopin palstalla Erkki Pirin yrityksestä lohduttaa lapsettomia ja naimattomia vl-naisia.

Anu Hankaniemi: Nuoret naiset haaveilevat miehestä ja lapsista. ”Ihan tavallisia ihmisiä”:  oululaisen Annukka Reinikaisen ja helsinkiläisen Mari Pentikäisen haastattelut. Keskipohjanmaa 3.7.1999.

Vuokko Ilola: ”Meille naurettiin!” Kotimaa24 1.5.2016.

Vuokko Ilola: Puolison valinta, arvomaailma ja Päivämies. Kotimaa24, 26.5.2018.

Vilja Paavola: Parisuhde. Päivämies 24.7.2016.

man sea 2 Pien

9 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, äitiys, elämäntapa, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, itsesensuuri, journalismi, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kasvatus, kiellot, kilvoittelu, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, naiseus, normit, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakuntaoppi, sukupuolijärjestelmä, suru, suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syrjintä, tasa-arvo, totteleminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys, ystävyys