Avainsana-arkisto: sosiaalinen eristäminen

Arvet minussa – Outin tarina


Outi joutui lapsena läheisen uskovaisen perhetuttavansa taholta seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Ensimmäinen hyväksikäyttö tapahtui kun hän oli alle vuoden ikäinen. Selkeitä muistikuvia hänellä on 5-6-vuotiaasta lähtien. Moni uskova ihmettelee, ettei Outi ole antanut hyväksikäyttöä anteeksi. Anteeksi antaminen on olennainen osa vanhoillislestadiolaisuutta. Osa Outin ystävistä on ottanut etäisyyttä häneen, kun hän on yrittänyt saada masennuksessa ja toipumisprosessissa tukea uskonliikkeestä. Outi on kokenut pettymyksenä sen, että uskonyhteisössä ei lähdetä tukemaan kärsimyksessä lähimmäistä, vaikka samaan aikaan siellä puhutaan, miten tärkeää uskovaisen on tarjota tukea toiselle.

Oultilla on selkeitä muistikuvia hyväksikäytöstä 5-6-vuotiaasta lähtien.  Hän joutui hyväksikäyttäjän uhriksi, kun hän oli yökylässä uskovaisessa naapuriperheessä. Outi joutui hyväksikäyttäjän uhriksi toistuvasti.

Lapsena Outi oli työntänyt tapahtumat pois mielestään. Ne nousivat tietoisuuteen vasta aikuisena, kun hän alkoi kärsi toistuvasta masennuksesta. Se oli alkanut lasten syntymän jälkeen.

Haettuaan apua ja terapiaa Outi tunnisti, että hänen masennuksensa taustalla on pitkään tiedostamattomana piillyt Lue koko artikkeli…

Advertisement

1 kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, anteeksianto, kaksinaismoralismi, suru, syntien anteeksiantamus

Pidin puheenvuoron puhujienkokouksessa, erotettiin puhujan tehtävästä


”- Näinollen hyväksikäytetty joutuu kuuntelemaan  Sanaa hyväksikäyttäjän suusta.” – Koopee M. blogissaan.

”- Hirveää tajuta, että on uskonut kaiken, mitä luottamustehtävissä olevat ihmiset ovat kertoneet totena.
Kammottavaa, että ei voi tietää, mitkä kaikki niistä ovat olleet vastaavanlaista valhep-kaa, mitä meistäkin on kerrottu muille. On tämä ollut ankara koulu.” – Katariina Ma elän -blogissa 27.4.2016.

*       *      *

Helsingin Sanomat 6.1.2014.

Helsingin Sanomat 6.1.2014.

Pidin puheenvuoron puhujien kokouksessa Jyväskylässä 30.12.2013, jossa toivoin vl-liikkeen johdolta rehellisyyttä tiedottamisessa.

Puhujainkokouksessa 30.12.2013 eräs johtokunnan jäsen kertoi silloisen pääsihteerin eroamiseksi syyn, joka on ristiriidassa todellisten syiden kanssa. Tuo kerrottiin totuutena paikalla olleille noin 900 puhujalle.

Puheenvuoro puhujainkokouksessa 30.12.2013

Mieleen nousee kuva muuttolintuparven lennosta sinistä taivaankantta vasten. Vetäjä auran kärjessä vaihtuu hätkähdyttävän sulavasti – ei ole tönimistä, vaan sulavaa siirtymistä kärjestä taaemmaksi ’lepopaikoille’. Lintuaurasta kuuluu laulua. Nousee mieleen väkevästi laulu.

SRK-info-2013-2

SRK:n tiedotustilaisuus Oulussa 24.10.2013.

Taivaan_ihanat_llintuset_1

 

 

 

 

 

 

Toinen kuva … Lue koko artikkeli…

28 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, arvot, eettisyys, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, insesti, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, Puhujienkokous, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, syyllistäminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, valta

Se tuli odottamatta


verhontakana_P Se tuli odottamatta. Ilman ennakkovaroituksia. Virallisen kokousosuuden jälkeen. Ettei jää mustaa valkoiselle.

Ei sitä ennen oltu keskustelu kahdenkesken. Eikä muutaman muun kanssa. Ei, vaikka Sana niin neuvoo.

Kuulin, kuinka käärme luikertelee uskovaisiin koteihin seurakunnan kerhon kautta. Kuinka vastuullinen vanhempi voi antaa lapsille kahdenlaisesta vellikupista. Ja paljon muuta.

Puolustauduin. Perustelin. Joku ymmärsi.

Sen vaimo jatkoi. Kuinka neuvoa on kysytty ihan pääkallopaikalta … Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, anteeksianto, bans, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, leimaaminen, manipulointi, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, sananvapaus, seurakunta, SRK ry., SRK:n johtokunta, suru, suurperhe, syntien anteeksiantamus, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisö, yksinäisyys

Mikko Salmi: Vanhoillislestadiolaisuuden suurin synti


Synti on sitä, jos emme elä elämää, joka meille on tarkoitettu, emmekä kasva siksi persoonaksi, joka olemme. Se on suurin synti. Salmi_Mikko_1Vanhoillislestadiolaisuus ei salli aikuisuutta, se ei salli ihmisen ajatella omilla aivoillaan eikä tulla sellaiseksi kuin on.

Pahin asia, jonka aikuinen lapselleen antaa, on elämätön oma elämä.

– Päätoimittaja, pappi Mikko Salmi.

”Tämä valtakunta, jossa asumme on lasten valtakunta. Siinä me tahdomme lapsina säilyä ja lapsen lailla olla omistamassa Jumalan sanan ruokaa. Ei ole hyvä, jos Jumalan lapsi kasvaa aikuiseksi ja alkaa tarvita sellaista aikuisen ruokaa, ettei lapsen ruoka enää kelpaa. Sitä kautta on moni joutunut ulos Jumalan valtakunnasta.” Suviseurasaarna, Reijo Setälä, Sievi 2008.

 

*        *        *

Hiljattain Demokraatti-lehden päätoimittajana aloittanut Mikko Salmi puhui Kotimaan haastattelussa (3.9.2015) vakavin sanoin niistä ongelmallisista piirteistä, joita hän on herätysliikkeeseen tutustuneena teologina, pappina ja journalistina tunnistanut … Lue koko artikkeli…

32 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, concept of sin, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kirkko, konsertit, kontrollointi, Kotimaa, kulttuurikiellot, lapset, luterilaisuus, mielenterveys, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, sin, suvaitsevaisuus, synnit, syyllistäminen, syyllisyys, taide, teatteri, televisio, televisiokielto, tulevaisuus, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, vapaus, vastuullisuus, väkivalta

Eräs helluntailaisnuori kysyy!


Helluntailaisuus_2

Täällä oli kirjoitus helluntailaisen naisen kokemuksista omissa  piireissä ja perheessä. Pidin tuota sinänsä asiallisena että on oikeus muistella miten muistelee. Sillä jokainen lähtee aina omista kokemuksistaan.

Itseäni kiinnostaisi nostaa esille se, että miten te lestadiolaiset suhtaudutte eri liikkeessä uskovaan. Ja että miettisitte, miltä teistä tuntuisi joutua tuomituksi kadotukseen niinkun te usein meille teette.

Olen itse helluntailainen mutta keskustelen mielellään eri tavalla ja eri liikkeissä uskovien kanssa.  Etkö sinäkin, joka olet uskossa? Ja minulla oli opiskeluaikoina läheinen ystävä, aivan paras kaveri, joka oli vanhoillisen suuntauksen lestadiolainen. Hän oli ihmisistä kyllä aivan parhaita, hirmusen mukava … Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, elämäntapa, hengellisyys, identiteetti, Jumalan sana, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, rauhanyhdistys, retoriikka, seurakuntaoppi, syntien anteeksiantamus, ulossulkeminen, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Suviseurat: ”Jumalan valtakunta on muuttumaton”


– Rakkaat veljet! Minä neuvon teitä, niin kuin outoja ja muukalaisia: välttäkäät lihallisia himoja, jotka sotivat sielua vastaan. – 1. Piet. 2:11.

Joka on saastaisen kanssa tekemisissä , se saastaiseksi tulee. – Puhuja seuroissa.

Jumalan Seurakunta ei erehdy. Jumalan valtakunnan Rakkauden Neuvot sekä Neuvon ja Nuhteen Sanat ovat muuttumattomia, sillä Seurakunta ei erehdy!

Joka väittää, että … Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 2010-luku, arvot, erehtymättömyys, hartauskirjoitukset, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, huumori, Jumala, Jumalan sana, kaksinaismoralismi, kasvatus, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, kymmenen käskyä

Johanna Hurtig: Vanhoillislestadiolaisuus ytimeltään väkivaltainen liike


yhteiso_suviseurat_

– Vanhoillislestadiolaisuus on ytimeltään väkivaltainen liike, koska siellä on tärkeätä oikeassa oleminen ja opin vartiointi, ja samalla keskustelun torjuminen, ihmisten uskon arviointi. Sillä on hyvin väkivaltainen ydin. Silloin väkivallan torjunta on vaikeaa.

– Minulle sanottiin, että ”sinä olet raateleva susi”. Mutta kaikki voidaan unohtaa, jos vain käyn seuroissa ja jatkan jäsenyyttä liikkeessä.

– Muiden uskovaisten myötätunnon puute merkitsi yksinäisyyttä, syvimmillään aivan äärimmäistä epätoivoa, aivan äärimmäistä tuskaa.

Näin toteaa Johanna Hurtig, maan tunnetuin lastensuojelun tutkija, erityisesti väkivallan ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksesta palkittu Helsingin yliopiston tutkijatohtori … Lue koko artikkeli…

20 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, arvot, äitiys, eettisyys, elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, johtokunta, Jumala, kaksinaismoralismi, kasvatus, keskusteluilmapiiri, kirkko, koulu, laestadianism, lapset, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, luterilaisuus, naisen asema, normit, norms, nuoret, Olavi Voittonen, painostaminen, pedofilia, perhe, rauhanyhdistys, seurakunta, seurakuntaoppi, siionin laulut, spiritualiteetti, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, suvaitsevaisuus, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, tiede, tieto, tulevaisuus, tuomitseminen, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Kun haava on auki ja kirvelee


Minun elämäni tarkoitus?

Toivon että tämän lukisi varsinkin sellainen uskovainen kanssaihminen (vl) joka tuntisi Raamattua. Tätä kirjoittaessani taustalla soi Särkyneiden majatalo. Kai se on hiukan ”uskovaiselle sopimatonta musiikkia”. Olen uskomassa ja laulun sanat osuvat sydämeeni.

En kuitenkaan aio kirjoittaa musiikista vaan siitä, että mikä tarkoitus on elämässäni. Sitä mietin täällä vieraassa maassa. Ei kai meistä kukaan ole täydellinen eikä murtumaton? Vaikka vahvan ihmisen kaunis kuori päällimmäisenä olisi.

He etsivät tietä valoon maassa kyyneleiden.

He saapuivat majataloon särkyneiden…


En halua kuulla hyvää tarkoittavia kliseitä. Enkä neuvoja niiltä jotka eivät halua ymmärtää. Olen kohta – tai kai jo nyt – keski-ikäinen nainen.  Kun eteenpäin katson, toistakymmenen vuoden päässä … Lue koko artikkeli…

51 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, avioliitto, äitiys, elämäntapa, epäilykset, etniset vanhoillislestadiolaiset, identiteetti, identity, Jumala, Jumalan sana, lapsuus, meikkaaminen, mielenterveys, naisen asema, naiseus, perhe, perheettömyys, rauhanyhdistys, rukoileminen, seurat, sielunhoito, suru, tulevaisuus, Uncategorized, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Taivaslaulusta kauden teatteritapaus Tampereelle ja Ouluun


Taivaslaulu_TTT_8

Tampereen Työväen Teatterin Taivaslaulun päärooleissa Viljana (oululaissyntyinen) Riikka Väliahde  ja Aleksin roolissa Tommi Raitolehto.

Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu (Gummerus 2013) yllätti ja hurmasi suomalaiset. Seuraavaksi Viljan ja Aleksin perheen tarina on koettavissa syksyllä 2015 teatterissa Oulussa ja Tampereella. Dramaturgi Seija Holma on laatinut romaanista näytelmän. Ohjauksesta vastaavat Tampereella Heidi Räsänen ja Oulussa Heta Haanperä. Liput syksyn esityksiin … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, kirjallisuus, laestadianism, lapset, lapsuus, lisääntyminen, miehen asema, naisen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, perhe, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, romaani, suurperhe, Tampere, teatteri

Alpo Murberger: Meidät eristettiin läheisistä ja tuomittiin helvetin tuleen


–Sieltä otettiin penkistä joku, jonka joku oli ilmiantanut, esimerkiksi sisko tai veli tai vanhemmat. Niin kuin kommunismissa, ja sitten viedään hoitokokoukseen suljettujen ovien taakse. Yökaudet siellä istutetaan ja itketetään vanhoja mummoja ja pappoja, kun he eivät tienneet mitään väärää tehneensä. – Alpo Murberger.

Meidat_tuomittiin_hoitokokouksessa_Alpo

Trollhättanilainen Alpo Murberger on kertonut Ruotsin television ohjelmassa, miten hänet ja hänen läheisensä joutuivat hoitokokouksessa hengellisen väkivallan kohteek-si sikäläisessä lestadiolaisten yhteisössä. Heidät erotettiin uskonyhteisöstä televisio-ohjelmien katselun takia. Murbrgerin mukaan hänen ja hänen uskonystäviensä erottamisesta päätti SRK 1970-luvun puolivälissä.

Hoitokokous on vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä tilaisuus, jossa yksityisiä yskovaisia kuulustellaan julkisesti kaikkien muiden edessä. Aiheena on kyseisen henkilön uskominen ja henkilökohtainen elämä, vaellus uskovaisena.

Vaikka SRK:n johtokunta on viime aikoina julkisuudessa pitänyt hoitokokouksissa harjoitettua toimin-taa vääränä ja jopa häpeällisenä, ei SRK eivätkä myöskään paikalliset rauhanyhdistysten johtokunnat ole mitätöi-neet tekemiään erottamispäätöksiä.

Tuomiot ovat edelleen voimassa ja ihmiset leimattu kuka milläkin julkisella leimalla ei-uskovaisiksi eli kadotukseen joutuviksi. Tuhannet ovat joutuneet kärsimään painostuksesta ja ihmissuhteiden rikkoontumisesta sukulaisten ja ystävien kanssa.

Alpo Murberger kertoi omista kokemuksistaan SVT:n haastattelussa syksyllä 2014.

SRK:n nykyinen puheenjohtaja, teologian tohtori Viljo Juntunen on todennut hiljattain julkisuudessa, että hän itse pelkäsi eikä yksinkertaisesti rohjennut asettua puolustamaan aiheettomasti syytettyjä uskovaisia. … Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 2010-luku, alueelliset erot, ban of television, bans, Conservative Laestadianism, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ilo, johtajat, johtokunta, kannanotot, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, laestadian, laestadianism, lapset, lapsuus, lähihistoria, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi