Avainsana-arkisto: spiritualiteetti

Älä häpeä sitä että olet ihminen


Romaaninen_Toulouse_St.Sernin_2

Tranströmer_Holveissa_runo

Tomas Tranströmer, Holveissa, kokoelmasta Eläville ja kuolleille.  (Kootut teokset 1954–2004. Suom. Caj Westerberg.) 

*         *         *

~ Outsider  ~

*         *         *

harari_sapiens

Vinkkejä kaipaavalle:

Yuval Noah Harari: Sapiens, Ihmisen lyhyt historia. Suomentanut Jaana Iso-Markku. Helsinki: Bazar,  2016.

Ihmistä ei saa kutistaa

Emilia Karhu: Mihin tyssää matka aikuiseen uskoon? Blogikirjoitus 14.8.2016, Kotimaa24.

Heikki Kerkkänen:  Jokainen ihminen on eri asia

Leena Krohn: Ihmisen vaatteissa. Helsinki: Tammi, 1976 (1. painos).

Tarja Lamminmäki-Kärkkäinen: Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa

Petri Ylikoski ja Tomi Kokkonen, Tomi: Evoluutio ja ihmisluonto. Helsinki: Gaudeamus, 2010.

 

 

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): eettisyys, ekoteologia, evoluutio, hengellisyys, historia, ihmisarvo, johtajat, keskustelu, lähihistoria, omatunto, retoriikka, tiede, tieto, toivo, turvapaikka, valta, vapaus, vastuullisuus, yhteisö, yksilöllisyys, ympäristö, ympäristöetiikka

Nyt vapaa olen – Kun kaikki on arvioitava uudelleen


”Kun rehellisyys on kuuliaisuutta tärkeämpää.”

Nyt vapaa olen - Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden kertomuksia. Toim. Topi Linjama. Kustannusosakeyhtiö Hai 2014.

Nyt vapaa olen – Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden kertomuksia. Toim. Topi Linjama. Kustannusosakeyhtiö Hai 2014.

Kuuntele kirjan toimittajan Topi Linjaman haastattelu (YLE, Pohjois-Karjalan radio 23.3.2014.) – Voit tilata kirjan tästä.

Ihminen ei pysty kantamaan sitä taakkaa jonka tämä yhteisö asettaa hänen harteilleen. Kun hän jättää yhteisön niin hän tuntee syyllisyyttä ja häpeää sen vuoksi,  että hän ei olekaan ollut sellainen kuin tämä yhteisö olisi toivonut hänen olevan.

Jotta tästä häpeästä pääsee eteenpäin,  ihmisen pitäisi tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin hän on, ja myös hänen omilla ehdoillaan. Ihmisen täytyy itse saada kertoa oma tarinansa.

Professori Paavo Kettunen Nyt vapaa olen -kirjan julkistamistilaisuudessa.

… Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, Conservative Laestadianism, eettisyys, elämäntapa, epäily, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, häpeä, hengellinen väkivalta, hengellisyys, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ilo, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kirjallisuus, lapsuus, lähihistoria, mielenterveys, naisen asema, naiseus, naispappeus, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, sielunhoito, spiritualiteetti, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, synnit, syyllistäminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, yksinäisyys

Yhteinen kohtalomme: kipinä pimeydessä, kaikille sama


Earth_in_space1

Olen 29-vuotias perheetön mies, entinen lestadiolainen. Siitä päivästä lähtien kun sisareni 37-vuotiaana kuoli äkillisesti, keskellä parasta elämää, on kuolema ja elämä olleet ajatuksissani. Tapaus käänsi mieleni ja suhteeni uskomiseen uusille urille.

Kun koko perhe olimme shokissa, ensin tuntui että usko olisi lohduttava asia. Nyt jos koskaan Jumala pystyy lohduttamaan. Mutta tapaus oli kaikessa pysäyttävyydessään niin epäoikeudenmukainen, varsinkin äidittä jääneiden lasten kannalta, että pikkuhiljaa tajusin, ”näin ei hyvä jumala koskaan tekisi”. Ei se voinut olla minkään ”hyvän olennon ” tietoisen harkinnan tulos.

Luin paljon Raamattua silloin, varmaan ensimmäistä kertaa elämässä oikein kunnolla. Otin selvää myös joittenkin Raamatun tekstien taustoista. Pääsin myös keskusteluihin erään papin kanssa.

Tie ei ollut ihan helppo. Niin vaikea kuin sitä olikaan myöntää aluksi, päädyin tähän: sisartani kohdannut äkillinen kuolema oli sattuma. Kauhea asia, joita tapahtuu. Tapaus jolle on olemassa biologinen selitys. Piste.

Nykyään olen sitä mieltä, että jumala on joko sokea, kuuro ja autistinen tapaus, tai häntä ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta.

Koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan,  puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa.

Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan.

Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama, niin kuin sekin, että ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa, ja sen jälkeen — suoraa päätä vainajien joukkoon! tahdenlento5

Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi. …Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): ateismi, atheism, eettisyys, epäily, iankaikkinen elämä, ihmisarvo, ilo, kadotus, kuolema, opilliset kysymykset, Raamattu, spiritualiteetti, taivas, vapaus, vastuullisuus, yksinäisyys

Yksinäisimmistä hetkistä


Yksin_laiturilla.S.

En tiedä yksinäisempää hetkeä kuin se, kun irrottautuu tiiviistä uskonyhteisöstä. Vaikka samanmielisiä ihmisiä ympärillä olisikin, on konkreettinen irtaantuminen aina tehtävä yksin. Kuolinhetken yksinäisyys lienee lähin vertauskohta: kuolemasi hetkellä olet yksin, vaikka kuinka joku kädestä pitäisi. 

Siksi on niin, että aina kun kuulen jonkun lähteneen uskonyhteisöstä, on kuin ottaisin hatun päästäni, laskisin sen rinnalleni ja sanoisin: hänen yksinäisyytensä hetkeä kunnioittaen. Samalla toivon, että vaikka jotakin hänessä kuolee, kyse olisi uskon ylösnousemuksesta, uudesta elämästä, toivosta ja kasvusta.

liekki1  Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): armo, etniset vanhoillislestadiolaiset, evankelis-luterilainen kirkko, evankeliumi, hartauskirjoitukset, hengellisyys, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kirkko, kuolema, lapset, lapsuus, mielenterveys, rauhanyhdistys, seurakunta, seurakuntaoppi, sielunhoito, spiritualiteetti, suru, suvaitsevaisuus, toivo, turvapaikka, ulossulkeminen, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Rebekka Naatus: Lestadiolaisena voi ateistikin olla turvallisen yhteisön jäsen


Oululainen seurakunnan tiedottaja Rebekka Naatus on kolumnissaan todennut, että vanhoillislestadiolaisena voi elää ihan hyvin, vaikka olisi ateisti. Kyseessä ei nimittäin ole hengellinen liike, vaan mukavaksi koettu elämäntapayhteisö, joka antaa yksilön elämään sitä usein peräänkuulutettua turvallista yhteisöllisyyttä. Sitä kaipaa sellainen, joka on siihen kasvatettu, eli oma identiteetti on  muotoutunut vl-identiteetiksi ja on sidoksissa yhteisöön kuulumiseen. Tavallista vanhoillislestadiolaista eivät sen sijaan kristinuskon opilliset rakennelmat jaksa kiinnostaa. Lestadiolaisyhteisön jäsenyys ei myöskään edellytä muuta kuin sopeutumista ns. elämäntapanormeihin.

Naatus kirjoitti kolumnissaan Rauhan tervehdyksessä, että vaikka ihminen ei itse olisi uskonnosta kiinnostunut tai on jopa ateisti, Lue koko artikkeli…

13 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, arvot, ateismi, bans, eettisyys, elämäntapa, ennuste, erehtymättömyys, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellisyys, identiteetti, identity, itsesensuuri, kaksinaismoralismi, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, nettikeskustelu, omatunto, opilliset kysymykset, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, seurat, totteleminen, tulevaisuus, tutkimus, uskon perusteet, vallankäyttö, vastuullisuus, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys

Uskoni ei ole yhteisön, vaan Jumalan armon varassa


Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo ja ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.  (Room 9:16.)

On jo pitkän aikaa Lue koko artikkeli…

13 kommenttia

Kategoria(t): armo, elämäntapa, erehtymättömyys, identiteetti, identity, kirkko, lähihistoria, leimaaminen, omatunto, pelastus, seurakunta, seurakuntaoppi, spiritualiteetti, suvaitsevaisuus, syntien anteeksiantamus, toivo, uskon perusteet, vapaus, yhteisö, yksilöllisyys

Wanted: Paavali rauhanyhdistykselle!


Lestadiolaisuudessa pitäisi tapahtua sama suuri käänne, minkä Paavali teki aikanaan kristinuskolle. On tehty suuri erehdys, kun nyky-lestadiolaisuudesta on tehty ”etnistä” kasvatuskristillisyyttä.

Paavali irrotti kristinuskon sen juutalaisesta perinteestä ja avasi uskon universaaliksi koko maailmalle. Lue koko artikkeli…

6 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, alueelliset erot, armo, ateismi, elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, evankeliumi, hengellisyys, identiteetti, identity, kasvatus, kiellot, kirkko, lakihengellisyys, normit, norms, omatunto, Paavali, Raamattu, uskon perusteet, uskontokritiikki, vastuullisuus, yhteisö

Lapsuuden usko seuraa mukana – keskustelua 60-luvun hajaannuksesta


Onko nyt aika nostaa tarkasteluun 1960-luvun alun repeämä?

Monet uskovaiset ihmiset revittiin silloin irti toisistaan ja karkotettiin hengellisestä kodistaan. Kuten tiedämme, sama väkivaltainen ratkaisu tehtiin uudestaan, vielä laajamittaisemmin 1970-80-luvuilla. Voimme kysyä, onko vanhoillislestadiolaisuuden nykyhetken tilanteessa yhtymäkohtia 60-luvun pappishajaannuksen kysymyksiin.

S.V. on lestadiolaisen papin tytär ja koki tämän repeämän ollessaan 14-vuotias. Hän kirjoittaa tässä kokemuksistaan ja kutsuu osallistumaan keskusteluun tapahtumista yli 50 vuoden takaa.

Onko sinulla omakohtaisia muistoja pappishajaannuksen vuosilta? Millaisia seuraamuksia repeämästä oli itsellesi tai läheisillesi? Tai oletko nuori ja haluaisit kysellä näiden tapahtumien kokeneilta ihmisiltä siitä? Nyt siihen on tilaisuus.

Voit jakaa omia kokemuksiasi muille ja keskustella niistä. Voit myös tehdä kysymyksiä niille ihmisille, joiden nuoruuden herkimpien vuosien keskelle iski silloin raju myllerrys. Kaikki kommentit ovat tervetulleita.

*          *          *

Sain äskettäin Hiljaisuuden retriitissä tiedon etnisistä lestadiolaisista. Lueskelin kirjoituksia pikimmiltään. Oma kokemukseni on sama kuin monissa lukemissani teksteissä: vanhoillislestadiolaisuus seuraa aina mukana, vaikka olisi vuosikymmeniä ollut poissa liikkeen piiristä.

Itse olen ns. lapsuudenuskovainen. Sain 14-vuotiaaksi saakka nauttia liikkeen ”armon auringosta”. Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): 1960-luku, ahdistus, avainten valta, eettisyys, erehtymättömyys, eriseura, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, historia, identiteetti, johtajat, johtokunta, keskustelu, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, lestadiolaisuuden suunnat, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, seurakuntaoppi, seurat, siionin laulut, spiritualiteetti, SRK ry., SRK:n johtokunta, suru, suvaitsevaisuus, syntien anteeksiantamus, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksinäisyys

”Pelkoa ei rakkaudessa ole”: iltahartaus


Tammikuussa YLE Radio 1:ssä alkoi uudenlainen iltahartaussarja, jolle on perustettu myös oma Facebook-yhteisö. Ensivaikutelmien perusteella kirkko tavoittelee hartausohjelmiin uudentyyppistä ihmisläheisyyttä, vuorovaikutusta, dialogia, persoonallista otetta. Lue koko artikkeli….

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistus, armo, arvot, eettisyys, elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, hartauskirjoitukset, hengellisyys, identiteetti, identity, ilo, irrottautuminen yhteisöstä, Jumala, kasvatus, kristinoppi, lapsuus, omatunto, opilliset kysymykset, pelastus, pelko, pelot, rauhanyhdistys, sananvapaus, seurakunta, seurakuntaoppi, sielu, sielunhoito, siionin laulut, spiritualiteetti, suvaitsevaisuus, uskon perusteet, vapaus, vastuullisuus, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Hiljaisen viikon miete: vähemmän on enemmän


Läsnäolo hetkessä. 

“…uskon ettei elämä ole romaani, jonka alku, keskikohta ja loppu pitää suhteuttaa sen kokonaisuuteen. Pikemmin se koostuu sirpaleista, joiden välillä vallitsee vain heikko yhteys. Kun etsimme elämän mieltä, sitä ei siis tule hakea kokonaissummasta vaan osista. Tämä ei ole tuore oivallus, vaan tunnettu jo Horatiuksesta lähtien kun tämä huudahti: “Carpe diem!”

“Tartu tilaisuuteen” kuulostaa ehkä bisneshenkiseltä, mutta sen voi ymmärtää zeniläisenä mikroskooppina, joka suuntautuu yksittäiseen hetkeen erotellakseen siitä niin monta elementtiä kuin mahdollista. Tämä on myös luonnontieteiden opetus.

Luonto nimittäin opettaa vain, jos sitä katsoo tarkasti, niin hienolla erotuskyvyllä kuin on mahdollista. Sillä tavoin paljastuvat sekä aineen että kosmoksen mysteerit, ja sillä tavoin avautuvat maailman salat atomipommista proteiinien fysiikkaan. – –

Pragmaatikko voisi ajatella, että jos ihmiselämä on kokemusten summa, kokemusten määrä kannattaa maksimoida. Tämä ei kuitenkaan tarkoita pelkkää extremeä: riippuliitämistä Antarktiksella, delfiineillä ratsastamista tai Marsin matkaa.

Vähemmän voi tässä tapauksessa olla enemmän.

Kenties riittää vain tarkkailla auringon läikkää seinällä, syyskuun perhosta, joka siinä lämmittelee, korkeaa kesäistä pilveä, tuulta joka lennättää lehtiä, kättä joka pitelee kirjaa.

Tarvitsee vain katsella ihmisiä, jotka kiirehtivät katua Kauppatorin suuntaan, ihmisiä asemalla purkautumassa lähijunasta ja ihmisiä kaukaisissa maissa myyntipöytiensä takana toiveikkaina ja odottavina, ihmisiä jotka kaikkialla ja joka askeleella kantavat mukanaan elämän kevyttä kuormaa.

Riittää kuunnella hengityksen ääntä niin että voi sanoa itselleen: olen tässä, olen elossa tässä hetkessä, tämän kiitävän hetken joka on kuin timantti kahden kellon lyönnin välissä, ei tyystin huonoa.

Ja kenties tällöin voi olla piittaamatta kohtalosta, unohtaa niin menneen kuin tulevan, ja tuntea miten surujen taakka hetkeksi nousee harteilta.”

Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat. Helsinki: WSOY, 2009.

*    *    *

”Simon Kyreneläinen kantoi osan matkaa Jeesuksen ristiä. Näin tekee viisas sielunhoitaja. Hän ei yritä estää toista kulkemasta hänen omaa tietään. Sen sijaan hän tulee samalle tielle ja kantaa hetken toisen taakkaa.” – Kari Kuula.

Aiheesta muuta:

Topi Linjama: Mollaam poijat eletty yli varojen

Kohtuus Vaarassa

Jätä kommentti

Kategoria(t): armo, hengellisyys, ilo, kirjallisuus, luonto, spiritualiteetti, toivo, turvapaikka, vapaus