Avainsana-arkisto: SRK:n seurakuntavanhinten ja puhujien kokous

Seppo Lohi: Emme ole keskustelleet ehkäisystä 42 vuoteen!


Ei_puhuttu_42_vuoteen_2P

Tunnustettu lestadiolaisuuden  tutkija, rovasti Seppo Lohi esitti tiedotustilaisuudessa vuonna 2009 väitteen, että vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä ei ole keskusteltu ehkäisyasiasta 42 vuoteen. Ja että asiasta on keskusteltu vain kaksi kertaa…

Lohi esitti käsityksensä SRK:n suviseurojen lehdistötilaisuudessa, jossa SRK:n johtokunta julkaisi uusimman … Lue koko artikkeli…

24 kommenttia

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 1980-luku, 2000-luku, 2010-luku, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, eettisyys, ehkäisykielto, erehtymättömyys, forbidden things, hengellinen väkivalta, ihmisoikeudet, Ihmisoikeusliitto, isyys, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, julkaisutoiminta, kaksoisviestintä, kannanotot, kasvatus, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kymmenen käskyä, lapset, lähihistoria, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, naiseus, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syyllistäminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö

Aika tehdä parannus vääristä erottamisista ry:llä


Ensiksi kiitos nimimerkille Taneli kirjoituksestasi Uskon sana näinä aikoina.  Oli täällä muitakin hyviä avauksia ja keskusteluja, mutta tässä on mielestäni kohtuuttoman vähälle huomiolle jätetty iso asia. Yhdyn siihen, että hoitokokouksissa yksityisiä ihmisiä koskevat ”tuomiot” ovat useimmissa tapauksissa jätetty kokonaan selvittämättä. Ne pitää saada vihdoin selvitetyksi rauhanyhdistyksellä, kaikkialla missä niitä erottamisia tapahtui.

Ilman sitä jää monilla ihmisillä tunnolleen asioita. Myöskään paikalliset rauhanyhdistykset jäävät kärsimään korjaamatta jätetyistä asioista. Asioita ei voida enää jättää tuonnemmaksi.

hoitokokous 4

Vuosia sitten tapahtunutta ja silloisia vääryyksiä emme voi tänä päivänä muuksi muuttaa, mutta niistä on mahdollista tehdä parannus. Ja kutsua vääryydellä erotetut takaisin ry:lle täysivaltaisina Jumalan lapsina. … Lue koko artikkeli…

15 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 2010-luku, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, lähihistoria, omatunto, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta

Puhuvaiset miehet puhujainkokouksesta toiseen


Uskokaa Jumalaan. Älkää saarnaajiin. – Nimimerkki Köpi Vartijan sivulla.

Puhujainkokous on hyvin outo tapahtuma: tuhat “äijää” tippa linssissä paaluttamassa ainoaa oikeaa uskoa. – Johannes Alaranta kirjassaan Erään prosessin kuvausherra_puhuu1

Tälle foorumille on toivottu ajatuksia siitä, miten puhujien kokous toimii. Ja mikä asema puhujilla on ry:llä. Asia on sikälikin ajankohtainen että vuodenvaihteen puhujienkokouksen aika on taas pian käsillä.

Kuulee semmoistakin että puhujilla olisi nykyään erilainen asema ja jossain määrin myös erilainen ajatus …Lue koko artikkeli…

10 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, bans, Conservative Laestadianism, erehtymättömyys, hengellisyys, johtajat, johtokunta, Jumalan sana, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, kristinoppi, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, Päivämies, pelko, pelot, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sensuuri, SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, ulossulkeminen, vallankäyttö

Puhuja: SRK saattoi henkiopilla Siionin lähes kaaokseen


Suurin osa meistä ei vieläkään oikein tiedä, mitä silloin tapahtui.” – Veikko Jurvakainen, puhuja.

Ylikiiminkiläinen maallikkopuhuja Veikko Jurvakainen on pohdiskellut oululaisessa Rauhan Tervehdyksessä SRK:n johtokunnan roolia sekä pitkäaikaisen johtokunnan jäsenen ja suositun puhujan, Heikki Saaren, merkitystä koko liikettä hallinneeseen ”henkioppiin”. rauhantervehdys-26_2013

Jurvakainen osoittaa kirjoituksessaan henkiopin olevan Raamatun vastainen harhaoppi. Toisin kuin SRK on tuoreissa lausunnoissaan ilmoittanut, SRK:n johto, työvaliokunta ja sen lähettävät puhujat levittivät sitä aktiivisesti hoitokokouksissa kautta maan. Kirjoituksen otsikkona  on  ”Henkioppi – harhaoppi”.

Todettakoon, että uskovaiset joutuivat kohtaamaan aivan käsittämättömiä ja outoja ”henkioppi”-syytöksiä puhujien taholta. Nimimerkki A.A.Tami on blogikirjoituksessaan käynyt läpi SRK:n hoitokokousaikojen julkaisuja ja löytänyt peräti 19 erilaista ”väärää henkeä”,  joista puhujat vaativat silmätikuksi otetuilta uskovailta julkista parannuksentekoa.

– Kun tällaiset käsitykset menivät SRK:ssa läpi ja SRK levitti sitä rauhanyhdistyksiin, se johti paikalliset rauhanyhdistykset lähes kaaokseen ja hoitokokousten kierteeseen, toteaa puolestaan yli 18 vuotta rauhanyhdistyksen puhujana toiminut Veikko Jurvakainen.

…Lue koko artikkeli…

6 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hajaannukset, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, kannanotot, kontrollointi, lakihengellisyys, lähihistoria, leimaaminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, mielenterveys, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, suru, ulossulkeminen, uskon perusteet, vastuullisuus, väkivalta, yhteisöllisyys

Kuiluja ja muutoksen signaaleja


Monipuolinen tilanneanalyysi

Kirkonkellarin  julkaisemasta artikkelista voi lukea tutkija, pappi Johannes Alarannan tarkkanäköisiä pohdintoja vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen tilasta. Salon seudun rauhanyhdistyksen johtokunta vapautti Alarannan puhujantehtävästä yli vuosi sitten. Tutkija keräsi havaintoaineistoa Lopen suviseuroista 2012 samalla kun työskenteli seurajärjestelyissä ylläpitotehtävissä vapaaehtoisena roskakuskina ja ruokatavaroiden kuljettajana.

[…] Monet olivat kanssani asioista eri mieltä. Se ei olekaan mikään ongelma, koska niinhän yleensä on. Minua kuitenkin miellytti tapa, jolla erimielisyydetkin otettiin esille. En kohdannut lyttäämistä. Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, ennuste, epäily, eristäminen, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, mielenterveys, painostaminen, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, syrjintä, syyllistäminen, tulevaisuus, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Puhujat, uudelleen avioitumisen kielto ja Lex Uljas


Puhujat päättivät vuonna 1973, että avioero ja eron jälkeen uudelleen avioituminen ovat syntiä. Rauhanyhdistyksellä kauan seurapuhujana toiminut nimimerkki Heino on muistellut, millä tavoin ratkaisuun silloin päädyttiin.

Silloin ensinnäkin varmistettiin, että lestadiolaispapit voivat vihkiä eronneita syyllistymättä itse syntiin uudelleen avioitumisen hyväksymisestä, joten he saattoivat edelleen jatkaa viranhoitoaan kirkossa. Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1990-luku, avioliitto, eettisyys, hengellinen väkivalta, historia, ihmisoikeudet, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, katolinen kirkko, kiellot, kirkko, kontrollointi, kuuliaisuus, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, naisen asema, normit, perhe, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syntien anteeksiantamus, totteleminen, vallankäyttö, yhteisö

Vahingoittiko SRK:n takaisinveto evankeliumin asiaa?


 Pidämme tärkeänä, että usko ja sen mukainen elämä olisivat Jumalan sanan mukaisia. Joka uskoo niin kuin Raamattu sanoo, tulee autuaaksi. Olemme halunneet kuitenkin välttää sellaista taistelua joka ei rakenna, vaan vahingoittaa evankeliumin asiaa.

Hannu Ojalehto: Moniääninen kirkko. (Päivämies, heinäkuussa  2006.)

Omien ajatusten ilmaiseminen julkisesti on vl-teologille hankala paikka. Pohdiskelevilla vl-teologeilla on omat hyvin perustellut näkemyksensä, mutta julkisen ilmaisun on aina mahduttava vl-uskon kollektion sisään, niin ettei synny eriseuran hajua. Sitä varotaan kaikkein eniten Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 2010-luku, erehtymättömyys, eriseura, evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, hengellinen väkivalta, hengellisyys, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, Jumalan sana, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kirkko, kristinoppi, lakihengellisyys, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, Rippi, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, televisio, televisiokielto, tulevaisuus, vallankäyttö, vastuullisuus, yhtenäisyys

”Huumausaineesta” hyväksytyksi 30 vuodessa


Kuvassa Ranuan kristillisen opiston kuoro ja orkesteri 2009. (Kuva Juho Kuha.)

Ruukin suviseurojen yhteydessä vuonna 1971 vanhoillis-lestadiolaisuudessa keskusteltiin suhtautumisesta musiikin esittämiseen ja kuuntelemiseen. Tuolloin järjestettiin vl-kanttoreiden, musiikinopettajien ja musiikista kiinnostuneiden sekä SRK:n johtokunnan yhteinen erityinen neuvonpito. Neuvonpidossa todettiin, että ”kuorossa laulaminen on sellaista huumausainetta, joka vie uskon ja hyvän omantunnon”. 

Neuvonpidolla valmisteltiin kieltoja, jotka tulivat voimaan vuoden kuluttua, kun Pudasjärven suviseurojen yhteydessä puhujien-kokous päätti, että mm. kirkkokuoro on synti. Keskustelussa oli ilmeisesti esiintynyt myös toiveita maltillisemmasta linjasta, mutta se jyrättiin. Tähän viittaa kannanoton lausuma, että hallitsevaa torjuvaa ja tiukkaa linjaa olivat jotkut kritisoineet lakihenkisenä.

Vielä niinkin myöhään kuin vuonna 2006 musiikkiin suhtauduttiin Päivämiehen artikkelissa  ja sen pääkirjoituksessa  sekä SRK:n järjestämässä neuvonpidossa jokseenkin yhtä torjuvasti kuin 1970-luvun alussa.

“… onkin nähty hyväksi, että uskovainen karttaa konsertteja – niin kuulijoina kuin esittäjinäkin – silloin kun ne eivät kuulu koulunkäyntiin, opiskeluun tai työhön ja kun ne turmelevat omaa tai lastemme uskonelämää. Toisenlainen menettely tuottaa kristittyjen keskuudessa murhetta.

Kirkkokonserttienkin suhteen olemme kriittisiä edellämainituista syistä. Myös kuoroissa laulamista on haluttu kotisiioneissa tarkastella uskossa varjeltumisen ja Siionin rakkauden vaalimisen näkökulmasta.” (Päivämies, syyskuu 2006.)

Vuoden 2006 tiukennusyritys jäi kuitenkin lopulta yritykseksi. Sitä moitittiin vl-muusikkopiireissä melko avoimesti kelvottomaksi ja ihmiset eivät vain yksinkertaisesti noudata sitä. 2000-luvulle tullessa vl-muusikot ovatkin voineet harjoittaa ammattiaan vapaammin.

Lisäksi kuuntelemisen osalta valvonta on käynyt tosiasiassa mahdottomaksi musiikin jakelun siirryttyä  nettiin ja henkilökohtaisiin kannettaviin laitteisiin. Niinsanotun ”maailmallisen musiikin” harrastamisesta ei jää enää kiinni.

Kieltoja lievennetty kaikessa hiljaisuudessa

Puhujienkokouksen päätöstä vuodelta 1972 ei ole koskaan kumottu, mutta on ilmeistä, että se ei enää velvoita luopumaan esiintyvän taitelijan ammatista eikä kuoroharrastuksestakaan. Muusikoita ei enää painosteta rauhanyhdistyksellä. He saavat tehdä rauhassa työtään.

Eri taidemuodoista teatteria ja oopperaa pidetään  yhä edelleen syntinä, mutta kuoroharrastus on vapautettu ”syntilistalta”. Se on itse asiassa esim. opistoissa nostettu uudelleen arvoonsa, joka sillä lestadiolaisuudessa aikanaan oli, 1930-40-luvulla.

Nykyisin vanhoillislestadiolaisten kuorotoiminta on yleistä sekä omissa kuoroissa että ev.lut. seurakunnissa.  Vl-uskovaisia toimii myös kuorojen johtajina ja esiintyvinä ammattimuusikkoina. Jotkut ovat saavuttaneet taiteilijoina huomattavaa arvostusta ja tulleet tunnetuiksi. Vl-uskovaisten omat kuorot ovat tuottaneet paljon myös äänitteitä.

Nykyisin ooppera lienee edelleen synnillistä, mutta kuorot ja kuorojen konsertteihin osallistuminen sallitaan. Ilmeisesti myös klassisen musiikin konsertit on vapautettu syntilistalta.

Musiikkipäätösten hiljainen ”unohtaminen” on vain yksi havainnollinen esimerkki käytännöstä, jolla uskovaisten elämää kontrolloidaan mielivaltaisesti. Aikanaan virallisesti päätettyä kieltoa ei reilusti ja avoimesti kumota, mutta enää vain ei  puututa  siitä lipsumiseen samalla ankaruudella kuin aikaisemmin.

Sama prosessi on parhaillaan käynnissä televisio- ja ehkäisykiellon osalta.

Menettely on omiaan herättämään sisäistä hämmennystä. Yhä edelleen voi kuulla myös kireitä kannanottoja. Ilmeisesti vastuunkantajat odottavat että aika hoitaa ongelmalliset lähihistorian päätökset.

Puhujat joutuvat usein ratkaisemaan sallitun ja kielletyn rajoja epäselväksi käyneessä tilanteessa. Heille on noussut joissakin tapauksissa kiusaus ajella kaksilla vankkureilla, eli pitää kiinni siitä että tietyt tekemiset ovat syntiä,   ja kuitenkin  löysäillä joidenkin yksittäisten henkilöiden kohdalla. Tällaiset ratkaisut heärttävät tietenkin paljon kysymyksiä, kuten esimerkiksi nimim. Jemima kertoi Mopin palstalla:

”Sellainen asia harmittaa mua kovasti, että monet sellaiset puhujaveljet, jotka ovat esittäytyneet meikäläisyydessä virallisen kannan edustajiksi esim. elämätapa-asioissa, niin he ovat yksityisissä keskusteluissa tiukan paikan tullen ”löysänneet kravattiaan” joittenki asioitten kohdalla. Esim. eräs palstoillakin nimeään tunnetuksi saanut puhujaveli on sanonut korvakoruista ”kyllähän se niin on, etteivät ne ole syntiä”. Ja eräs tunnettu puhuja”kööri” on antanut eräälle muusikolle luvan järjestää konsertteja, noin niinku yksityisessä audienssissa. [Puhujat] ovat ilmaisseet konserttien olevan heidän mielestään ihan ookoo tän kys. muusikon kohdalla.” (Jemima Mopin palstalla 12.12.2009.)

Musiikkikieltoja valmisteltiin yli vuoden ajan

Seurakuntavanhinten ja puhujain kokous käsitteli musiikkikysymystä 1971 Ruukin suviseurojen yhteydessä alustavasti ja seuraavan kerran 1972 Pudasjärven suviseuroissa. Musiikkiin suhtautumista pidettiin ”arkana ja ajankohtaisena” kysymyksenä.

Ruukin kokousta oli valmisteltu ennakkoon julkaisemalla Päivämiehessä SRK:n johtokunnan kannanotto “Televisio ja konsertit kristityn näkökannalta” (Päivämies 2.6.1971). Ruukissa pidettyjen kokousten tuloksena todettiin kategorisesti, että kuoroharrastus ei uskovaiselle sovi, ei edes  kirkkokuoroharrastus.

Konserteissa käyminen on myös synti. Erikseen synniksi osoitettiin oopperan harrastaminen.

Pudasjärven suviseuroissa 1972 puhujainkokous teki lopulta virallisen päätöksen, jonka mukaan kuorolaulu ja esiintyvänä taitelijana toimiminen ovat molemmat syntiä. Näiden suhteen ryhdyttiin heti myös kurinpitotoimenpiteisiin yksityisten henkilöiden tasolla.

Tuolloin moni musiikin ammattilainen joutui vakavaan tilanteeseen: luopuako omasta ammatista kokonaan, muokatako siitä jollain lailla ”sopiva” siirtymällä pelkästään opetustyöhön, vai kieltääkö usko. Seurasi paljon henkilökohtaista ahdistusta, vaikeita ratkaisuja ja surullisia ihmissuhteiden katkeamisia, joista kärsineet jäivät monessa tapauksessa täysin yksin.

Mutta nyt, kun vapaammat tuulet puhaltavat, kukaan ei tunnu piittaavan niiden ihmisten kohtalosta, jotka aikoinaan ottivat musiikkikiellot todesta ja luopuivat kuorostaan tai peräti musiikista ammattina. Tai joutuivat tuhoamaan ”syntiseksi” leimatun sävellyksensä. Tai niistä jotka murheellisina jättivät rauhanyhdistyksen, koska vuosikymmenien opiskelun ja jatkuvaa harjoittelua vaativasta ammatista luopuminen oli käytännön mahdottomuus ja  tuntui kohtuuttomalta.

Monet luovat ja lahjakkaat ihmiset joutuivat kärsimään, täysin aiheettomasti.

Syyllisiä ovat puhujienkokouksen tietämättömät ja kulttuurisesti kapeakatseiset sanajulistajat. Heissä ole ollut miestä kantamaan vastuutaan edes nyt jälkenpäin. Se taho jonka nyt asiaan pitäisi NYT tarttua, on tietenkin vl liikkeessä päätöksiä tekevä taho eli SRK:n johtokunta.

1970-luvulla ammattiaan aloittelevien muusikoiden  olisi pitänyt syntyä vasta myöhemmin, kun herätysliikkeen syntikäsitys muutettiin.

Kukaan ei niistä uhreista enää puhu eikä edes tiedä. Silloiset päätösten tekijät tai SRK:n edustajat eivät ole esittäneet pahoitteluaan kärsimyksistä, joita päätös aikanaan heille epäoikeudenmukaisella tavalla aiheutti.  Kaiken tämän nähnyt vanhempi uskovainen tuntee itsensä vähintään hölmöksi.

Näitä virallisia SRK:n puhujainkokousten ja johtokunnan päätöksiä ei siis ole kumottu. Tästä huolimatta niitä ei kuitenkaan enää tarvitse noudattaa voidakseen olla vl-uskovainen.

Erehtymätön jumalanvaltakunta saattaa siis joskus erehtyä. Mutta erehdysten seuraamuksista ei nähtävästi kenenkään tarvitse piitata.

Liperin suviseurojen yhteydessä SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen korosti jumalanvaltakunnan absoluuttista erehtymättömyyttä.

Henkilökohtainen menestys muilla aloilla hyväksytään – miksi ei musiikissa? 

Ristiriitaista on,  että sillä jyrkkyydellä, jolla opin vartijat ovat torjuneet musiikin, he eivät ole koskaan puuttuneet muilla elämänalueilla ja ammattialoilla toimivien uskovaisten ammatinharjoittamisen ongelmiin. Henkilökohtaisen osaamisen ja menestyksen tuottamat saavutukset ovat julkisia myös politiikassa, talouselämässä ja julkisen hallinnon huipulla. Ne tuottavat yksityiselle ihmiselle mainetta ja kunniaa jopa enemmän kuin musiikkielämässä. ”Ihmiskunniaa” nostavat myös talousivuilla euroina julkistetut yrityskaupat, tilaukset ja sijoittajien voitot. Taloudelliset palkinnot ovat yrityselämässä lisäksi kokonaan eri maailmasta verrattuna musiikkialojen usein hyvin vaatimattomiin ansioihin.

On vaikea ymmärtää, mihin kristinopillisesti nojaudutaan, kun ankarimmat kiellot on päätetty kohdistaa  juuri musiikkialalle.

*   *    *

Päivämies-lehti julkaisi Ruukin suviseurojen jälkeen seikkaperäisen artikkelin  Kristitty ja taide (Päivämies 37, 8.9.1971). Tässä siitä musiikkia koskenut katkelma.

 

SRK 1971: ”Kirkkokuorossa laulaminen on vaarallinen silta maailmaan”

Päivämies 37, 8.9.1971

Musikaalisuutta ei ole lupa käyttää oman kunnian eikä epäjumalien hyväksi

Periaatteellisena näkemyksenä todettiin, että taiteellinenkin lahja on Jumalan lahja ja sitä sellaisenaan ei kukaan saa katsoa ylen. Kuitenkin tuli esille, että tätä lahjaa paljon käytetään väärin. Ei Jumala ole antanut näitä lahjojaan ihmiskunnian korottamiseksi, ei Jumala anna kunniaansa toisille eikä ylistystänsä epäjumalille. – –

TÄLLAINEN NEUVONPITO käytiin seurojen viimeisenä päivänä ja siihen oli kokoontunut niin runsaasti osanottajia, että osan oli etsittävä itselleen istumapaikka ikkunalaudalta.

Keskustelussa aikaisemmin oli tullut esille sellaisiakin ajatuksia, että Jumalan valtakuntaan olisi tullut jonkinlaisia kahleita ja laillisia määräyksiä tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

Heti alussa todettiin, että itse meissämme me ahtaalla olemme; Jumalan valtakunnassa ei ahdista eikä purista kun vain tunnon asiat ovat kunnossa. Neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat ovat osa evankeliumia.

MITEN SITTEN käytämme Jumalan antamia lahjoja musiikin alalla? Toiminnan muodot sillä alalla ovat avartuneet.

Musiikista on tulemassa vaara joutua maailmanmielisyyteen.

Jumalanlapset arvostavat Jumalan lahjaa myös musiikin alalla, mutta sitä ei saa käyttää väärin. — Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. — Musiikin taidossakaan ei ole varaa lähteä etsimään ihmiskiitosta, vaan mahdollisimman epäitsekästä Jumalan lahjojen käyttöä Jumalan kunniaksi.

Vapaaehtoisena harrastuksena kuoroissakin laulaminen, myös kirkkokuorossa, on osoittautunut monelle vaaralliseksi sillaksi maailmaan.

Yhteyden rakentaminen on kadottanut suolan, ja Jumalan valtakunnan rajat ovat alkaneet pimentyä. Viimeisen eriseuran aikana oli huomattava osa eriseuraan menneistä n.s. kirkkokuorolaisia. Laulettiin sydämet yhteen epäuskoisten kanssa. Jumala ei asu jaetussa sydämessä. Ei kukaan voi palvella kahta herraa.

”Solistina esiintyminen saa aikaan pahennusta”

TÄHÄNKIN OLISI lähtökohdaksi tehtävä kysymys-asettelu: etsinko siellä Jumalan kunniaa vai tämän maailman kunniaa. Eiköhän siellä pohjimmaisena tavoitteena ole tuoda esille itseään ja etsiä omaa kunniaa.

Osallistumisen turmiollisena seurauksena ei ole vain omantuntonsa turmeleminen, vaan siellä on vielä esimerkin vuoksi pahennukseksi monille muille.

Toisille tieto uskovaisen esiintymisestä jossakin tilaisuudessa tuo tervettä hätää sielun autuuden tähden, toisille se on houkutuksena osallistumiseen ja näin saa aikaan pahennusta.

Paavali sanoi, että hän ei lihaakaan söisi, jos tietäisi sen veljiä pahentaneen. Vaarat ovat perin moninaiset. Kannattaa siis pysyä erossa oman ja toisten sielujen autuuden tähden. Ei laulamisesta saa tulla epäjumalaa, se ei vie taivaaseen. Ei saa myös houkutella kanssaveljiä ja -sisaria sinne, missä pilkkaajat istuvat.

Tämä on sellaista huumausainetta, joka vie uskon ja hyvän omantunnon. Liiallinen kiintyminen taiteeseen saattaa tulla epäjumalaksi ja nousta evankeliumin edelle.

”Oopperat ovat ilveilyä”

ILMAN ENEMPÄÄ selitystä on selvä asia, että jumalanlapsen paikka ei ole oopperassa. Kokouksessa olikin syvä huoli, että jumalanlapset karttaisivat tällaisia tilaisuuksia.

Oopperat ovat suoranaista ilveilyä, johon usein sekoitetaan jumalisuuden kuva. Samasta suusta tulee kiitos ja kirous, miten voisi sellaiseen osallistua ja siihen yhtyä.

”Kuorot ja konsertit vievät sielun autuuden”

KUOROTOIMINTA on vapaaehtoisena musiikkiharrastuksena hyvin yleistä. On eri järjestöjen piirissä toimivia kuoroja, kirkkokuoroja ja vielä lapsikuoroja. Laulutaidon kehittämisen suhteen ne ovat hyviä ja monet näennäisesti ajanvietteenä vaarattoman näköisiä.

Mutta ajatellaanpa tilannetta. Kuorossa on suurin osa epäuskoisia laulajia, on laulettu sydämet yhteen. Monelle on käynyt niin, ettei ole jaksanut tunnustaa uskoaan ja vielä vähemmän saarnata kavereille parannusta. On joutunut jaetulle sydämelle.

Raamattu sanoo: Jumala ei asu jaetussa sydämessä, eikä kukaan voi palvella kahta herraa. Näin on vaarattoman tuntuisesta ajanvietteestä ollutkin mitä suurin vaara, on mennyt sielun autuus.

Kumpi on silloin parempi, säilyttää jumalanlapsen oikeus vai menettää se kallein aarre. Sielun autuus on kaikkein kallein asia, kaikki muu sen rinnalla on pelkkää roskaa.

KUOROT ESIINTYVÄT kaiken lisäksi erilaisissa konserteissa ja pitävät konsertteja. Eivät kaikki ole edes kirkkokonsertteja. Ulkonaisesti kaunista menoa, mutta puuttuu se eläväksi tekevä voima, Kristuksen evankeliumi.

Kun kuorossa on uskovaisia pitää moni kuoroon kuulumatonkin kristitty täysin oikeutettuna mennä konserttia kuuntelemaan ja saa siellä sielulleen kipuja; tunto tulee sairaaksi. Esiintymisellään on loukannut oman omantuntonsa ja vielä pahentanut monia muita.

Ei tarvinne kerrata, mitä Raamattu sanoo niille, jotka pahentavat yhden näistä vähimmistä, jotka uskovat Kristuksen nimen päälle. Sielunvihollisen eksytykset ovat niin ovelat ja kavalat, että jos taitaisi tapahtua, niin valitutkm eksytettäisiin.

Näitä asioita kannattaa tarkasti tutkia Jumalan sanan valossa. Vielä kannattaa tutkistella näitä Jumalanlasten kanssa keskustellen, että säilyttäisi uskon ja hyvän omantunnon. Paavali kirjoittaa Koi. 3:1—2: ”Jos te siis Kristuksen kanssa olette nousseet ylös, niin etsikäät niitä, jotka ylhäällä ovat, missä Kristus istuu Isän oikialla kädellä. Pyrkikäät niiden perään, jotka ylhäällä ovat ja ei niiden, Jotka maan päällä ovat”. – –

Loppusanat

KAIKISSA KOKOUKSISSA tuli esille voimallisesti se tosiasia, että kristityn elämä on todellista taistelua kehdosta hautaan asti.

Taistelu on jatkuvasti kiihtynyt ja edelleen kiihtyy. Syntielämä suojataan lailla. Onhan luonnollista, että sitä silloin tehdään ja joka ei siihen voi yhtyä hyvän omantuntonsa tähden, joutuu yhä suuremman painostuksen alaiseksi. Kristittyä pidetään ahdasmielisenä ja kehityksestä jäljessä olevana, nimityksiä löytyy toinen toistaan kummallisempia. Näin on kalkilla elämänaloilla, joten ei ole mitään aihetta asettaa toista vartiopaikkaa toista helpommaksi. Missään ei jaksa, ellei Jumala anna voimaa.

*    *    *

Päivämiehen artikkeli on julkaistiin kokonaisuudessaan aikoinaan ”Mopin palstalla” (palsta on lopetettu).

Lue lisää:

Lassi Hyvärinen: Lestadiolaisuuden vaikea kulttuurisuhde 

Puhujain- ja seurakuntavanhinten kokouksen päätös (Ruukki 1971), jossa kielletään kirkkokuoroissa ja muissa kuoroissa laulaminen, solistina esiintyminen ja oopperaharrastus sek varoitetaan kuvataiteilijan ja musiinkinopettajan ammateista.  Julk. Päivämies nro 37, 8.9.1971: “Kristitty ja taide”.

Televisiopäätös (Wikipedia)

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

x-vl: Kirjeeni SRK:lle -07.

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

Kaisu Innanen:  “Mitä ne oikein ajattelee?”: kulttuurikiellot  (Kaltio-lehdessä julkaistu artikkeli)

Jyrki Linjama: Kirkko-ooppera: säveltäjän puheenvuoro. 11.2.2010 Amfion.fi

Topi Linjaman analyysi: SRK vahvisti laulukirjauudistuksessa seurakunnan auktoriteettia

Mauri Kinnunen: Kipupisteet kohdattava avoimesti

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Speedy: “Olinko hölmö -?”

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

Syntilista

Tampereen rauhanyhdistyksellä 10.3.1976

12 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 2000-luku, elämäntapa, epäily, erehdys, erehtymättömyys, hengellinen väkivalta, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kilvoittelu, konsertit, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, musiikki, normit, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, retoriikka, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, taide, teatteri, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta

Kun luin Päikkäriä: ”Aina on nähty kaikenlainen ehkäisy synniksi”


Kun Päikkärissä on julkais-tu ehkäisyteemaan liittyviä kirjoituksia,  ja  kun lehdessä on toisinaan julkaistu uusintoina vuosikymmentenkin takaisia kirjoituksia, olen  ottanut tavaksi tarkistaa Raamatusta jokaisen Raamatun kohdan, johon teksteissä on viitattu.

Vielä ensimmäisiä kirjoituksia lukiessani olin itse siinä lapsuuden käsityksessä, että ehkäisy on syntiä ja että se uskovaisten käsitys perustuu Raamattuun.

Olinkin sitten ällikällä lyöty, kun luin ko. Raamatun kohtia. Päikkärissä ehkäisyasian yhteydessä siteeratut Raamatun kohdat eivät mielestäni millään tavalla puolustaneetkaan ehkäisyn kieltoa (tai paremmin sanoen, sen syntinä pitämistä).

Olin myös hämmentynyt ja oikeastaan pöyristynyt siitä, että Päikkärissä häikäilemättä uskalletaan valottaa vahvasti elämäämme ja identiteettiämme leimaavan ehkäisypolitiikan hataraa pohjaa laittamalla ihan avoimesti esille asiaan mitenkään liittymättömät Raamatun kohdat. 

Ei olisi halunnut, mutta ei voinut olla näkemättä, että juttu haisee. Havaintoon riitti Raamatun luku. Ja seurapuheissa lapsiasiasta puhutaan usein, mutta puheissa Raamattu jää valitettavasti vieläkin useammin epäselväksi.

Ehkäisykielto oli ainakin alkuaan täysin ehdoton. Ajateltiin, että naisen täytyy olla valmis vaikka kuolemaan ennemmin kuin olisi mahdollista uskovaisena ehkäisemällä rajoittaa raskaaksi tuloa.

”Siihen ei voi lääkärikään muutosta tehdä”

Yksi esimerkki historiassamme esitetyistä lausunnoista on SRK:n johtokunnan ja terveydenhuollon ammateissa toimivien uskovaisten yhteisestä  kokouksesta 1970-luvulta.

”Usein vedotaan äidin sairauteen ja lääkärien antamaan lausuntoon: seuraava synnytys saattaa olla äidin loppu. Eikö Jumala voi antaa terveyttä, eikö Jumalalla ole voimaa auttaa lapset terveinä maailmaan. Olemmeko me ihmisen iän määrääjiä. Eikö Jumala sanonut: minä tunsin sinun päiviesi luvun ja kuoleman muodon ennen kuin syntynyt olit. Ihmisen ikää ei jatka lääkäri eikä mikään konstailu. Loppu tulee Jumalan määräämänä aikana.

Siksi emme näissäkään jää epäilemään, vaan uskomme ensimmäisen uskonkappaleen Jumalan sanan mukaisesti ja jätämme näissäkin asioissa kaikki Jumalan haltuun –. — kaikki perhesuunnittelu on synti sen kaikissa muodoissaan. — Lapsi on kivulla synnytettävä, ja jokainen synnytys on itse asiassa vaarallinen. Synnissä elävät äidit pelkäävät kuolemaa. – -Lopputuloksena keskustelussa tuli se ehdoton toteamus: perhesuunnittelu ja lapsisäännöstely sen kaikissa muodoissa on synti Jumalan sanan jälkeen. Siihen ei voi lääkärikään muutosta tehdä, vaan on kaikessa pyrittävä rohkaisemaan ja auttamaan synnyttäviä äitejä. Syvää huolta tunnettiin maamme ja kansamme tulevaisuudesta monessa mielessä, mutta ennen kaikkea synnin tähden Jumalan rangaistuksen pelossa; kauanko Jumala vielä kärsii tätä kaikkea laillistettua riettautta ja syntielämää. – – Yksimielisesti todettiin, että tässä on jälleen kysymys opillisista asioista. On kokonaan unohtunut ensimmäinen uskonkappale.” (Pm 28.7.1971.)

Kirjoituksesa ei ole yhtään viittaustakaan Raamattuun. Että missä kohtaa Jumala kieltää ehkäisyn.

Suoraviivaisemmin tämä ukaasi ilmaistiin vuonna 1979 Päikkärissä.  ”Ei milloinkaan eikä missään muodossa ihmiselämän ehkäisy tule Jumalan lapsilla kysymykseenkään. Jumalan lapsina me tiedämme, että se on Pyhä asia Jumalan elämä, ja elämän mahdollisuudet on kätketyt juuri siemeneen. Siksi ei missään muodossa ehkäisyä ole hyväksytty. Vaikka niinkin kävisi että uskovainen äiti taikka lapsi kuolisi synnytyksessä, taikka odotusaikana, niin he pääsisivät taivaaseen.” (Pm 14.2.1979.)

Käsitys sukupuolielämän merkityksestä muuttunut

Sittemmin luin Sosiologia -lehdessä vuonna 1992 julkaistun Päivi Alasuutarin artikkelin ehkäisykiellon synnystä ja umpikujasta vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä. Kyseinen artikkeli perustuu 1954 – 1984 Päikkärissä julkaistuun 286:een ehkäisyä käsittelevään tai sivuavaan kirjoitukseen. E-asia oli ilmeisesti umpikujassa jo 20 vuotta sitten, 1990-luvun alussa.

Päikkärin ehkäisykieltoa puolustavat sitaatit eivät ole Raamatullisia.

”Ehkäisy on saastaisuuden ja murhan synti. Saastaisuutta on sukupuoliyhteys avioliitossa, mutta yritys ehkäistä raskaus. Lisäksi ehkäisy on murha, koska se estää elämän syntymisen.” (Pm 14.6.1962.) ”…lääketieteen avulla tuhotaan elämän alku, ettei huoruuden tulos tulisi esille…” (Pm 30.11.1966.) ”…Pitäisin lapsiluvun luonnotonta rajoittamista avioliiton huoruuden syntinä. Säännöstelyn pohjimmainen tarkoitushan on sama kuin yleensä huoruuden: lihan himon tyydyttäminen…” (Pm 12.5. 1960)

Artikkelin mukaan ehkäisyä saatettiin pitää yleisestikin Suomessa  ainakin vielä 1950-luvulla  moraalisesti arveluttavana, koska yhteiskunnassa oli vallalla askeettinen sukupuolimoraali, jonka mukaan sukupuoliyhteyttä pidettiin hyväksyttävänä vain lasten siittämisen tarkoituksessa. Ei ollut vielä ymmärretty seksuaalisuuden merkitystä avioliitossa, parisuhteen ja rakkauden osana.

Kun sukupuolisuus on nähty vain välttämättömänä pahana, on helppo ymmärtää, että ehkäisy nähtiin moraalisesti sopimattomana.

Kun yleisessä ajattelussa sitten poistui tarve pitää lapsitoivetta hyväksyttävänä tekosyynä aviolliselle sukupuolielämälle, jouduttiin kohtaamaan se, että seksin harrastaminen silkasta seksin ilosta onkin arvo sinänsä, ja se on luonnollista. Tämä lienee ollut silloisille (maallikko?)puhujille liikaa. Heidän asenteissaan näkyi pietismin elämänkielteisyys. Ja sen kaikujahan Liperin suviksissakin taas kuunneltiin. (Itse odotin että perjantai-illan Rakkaus-puheenvuorossa Jussi Rentolalla olisi ollut hyvä tilaisuus tuoda  esiin kahden ihmisen avioliiton arvo sinänsä, Jumalan lahjana, ilman ”suorituksia”. Hänkin sivuutti asian.)

Nykyisin kovinkaan moni meikä-lestadiolainen ei kuitenkaan oikeasti ajattele seksin olevan vain lisääntymistä varten, vaan pikemminkin se nähdään avioliittoon kuuluvana rikkautta antavana lahjana. Yksi esimerkki tästä on Kaisu ja Aimo  Koskelon tervetullut haastattelu Iltalehdessä.

Silti kuitenkin aiemman, nyt vanhentuneen moraalikäsityksen aiheuttama toimintatapa (ehkäisyn kielto) on muodostunut osaksi vl-perinnekulttuuriamme.

Mikäli pidämme kiinni ”Jumalanvaltakunta on erehtymätön” -ajatuksesta, silloin nuo vanhatkin 70-luvun kokousten ja Päikkärin lausunnot on nähtävä ”voimassa olevina”.

Avioliiton, lapsen ja perheen arvoa ei määrällisesti mitata

Ottaen huomioon, kuinka heikko on ehkäisykiellon raamatullinen tausta, minustakin ja varsinkin vaimoni mielestä on tuntunut aina kirpaisevalta lukea esimerkiksi Päikkärin äitienpäiväjuttuja. Niissähän usein käsitellään äitiyttä pelkistetysti lisääntymisen kärsimyksen ja vaivan näkökulmasta. Sitten myös ylistetään suurperheiden äitejä. Mutta äitinä oleminen  ja vanhemmuuden ilo kapeutetaan lasten määrälliseen mittaamiseen.

Jokainen lapsi on lahja vaikka lapsia olisi vain yksi, kaksi tai kolme! Samalla lailla silloin äiti ja (huom!) myös isä kokee vanhemmuuden riemua, eikä lasten määrä ole se pointti. Ei myöskään se että naisen loputtomat kärsimykset olisivat perheonnen hinta.

Itse näen isyyden, äitiyden ja vanhemmuuden lahjana, joka on ainutlaatuista ja pelkästään kiitollista mieltä tuovaa, ilman mitään tarvetta tsempata tunteiden ja ajatustensa kanssa. Ja on täysin älytöntä mitata vanhemmuutta  määrällisesti. Yhtään ei pitäisi tätä puolta korostaa enää. Sehän satuttaa lisäksi monia sellaisia jotka eivät syystä tai toisesta elä suurperheessä. Eikö pitäisi ajatella perheiden moninaisuuksia, joita äitien ja yhtä lailla  isien työ ja heille omistetut merkkipäivät koskettaa.

Yhä lausuntoja vailla Raamattua

Päikkäriä lukiessa oloa ei ole helpottanut sekään, että kirjoituksissa  vakuuttavin argumetti ehkäisykiellon puolesta kuuluu kutakuinkin näin: ”Kristillisyydessä on aina nähty kaikenlainen ehkäisy synniksi”. Mikä perustelu tuo on? Liperin suviksien puheet ja Päikkärin kirjoitukset erehtymättömyydestä eivät ole yhtään selventäneet asiaa.

Vetoaminen perinteeseen on jo uskonpuhdistuksessa osoitettu vääräksi Lutherin elämäntyössä ja se sotii Raamattu-auktoriteettiajattelua vastaan. Ja kun ei sieltä perinteen syntyhetkiltäkään näyttäisi löytyvän tukevaa maata jalkojen alle. Paavin nosto kaveriksi tässä asiassa hakee vertaistaan älyttömyydessä ja epätoivossa. Kun ei löydy Raamattua, otetaan kirkollista auktoriteettia, olkoonkin että luterilaisten kannalta ”pahimmalta perkeleeltä”.

Myöskin viime vuosina SRK:n taholta julkaistut jyrkät lausunnot ovat omiaan lisäämään yksityistä ahdistusta. ”Mitkä tahansa keinot syntyvyyden säännöstelemiseksi on nähty aina synniksi Jumalan valtakunnassa.” (Pääkirjoitus, Päivämies, 12.5.2005.) ”Jumalalla on valta antaa elämä ja ottaa se. Siksi ehkäisy ei ole asia, johon ihmisellä olisi oikeutta missään olosuhteissa.” (SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki, Kotimaa 2.7.2009.)

”Lapsirajoitus on Jumalan sanaa ja hyvää omaatuntoa vastaan, ja lapsen syntymän ehkäiseminen on kaikissa tilanteissa syntiä. – – Yhdenkin lapsen ehkäisyssä otetaan jopa sukupolviin ulottuva ratkaisu omiin käsiin. – – vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielteisyys voidaan pelkistää seuraavaan: 1) Avioliitto on Jumalan luomisjärjestyksen mukaan miehen ja naisen välinen liitto, jonka varsinaisena tehtävänä on suvun jatkaminen. Tähän luomistapahtumaan Jumala kutsuu yhteistyökumppanikseen äidin ja isän. 2) Koska lapsi on Jumalan luomisteko, Herran lahja, ja lapsen arvo Jeesuksen mukaan ehdoton, uuden elämän syntyminen on alusta lähtien pyhä tapahtuma, johon ihminen ei saa puuttua. — Vanhoillislestadiolaisille ehkäisykielteisyys ei ole vain avioliiton etiikkaan kuuluva asia, vaan myös luovuttamaton opillinen kysymys, joka kytkeytyy ensimmäiseen uskonkappaleeseen. Uskonko todella, että ”Jumala on minut ja kaikki olennot luonut…Ehkäisyn lopputulos on sama kuin abortin: estää uuden elämän syntyminen. Tämä tapahtuu vain varhaisemmassa vaiheessa.” (SRK:n kannanotto 2009.)

Yksin Raamattu

Ei siis ihme, että kipuilua asian ympärillä riittää. Se on purkautunut lähinnä anonyymina keskusteluna nettipalstoilla. Ainoa omalla nimellään aihesta julkisuudessa puhunut on pohjoissuomalainen uskovainen terveydenhoitaja joka vetosi Kotimaa-lehden haastattelussa SRK:n johtoon ja Päivämieheen, tuloksetta.

Itse näen että ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi jää nöyrästi turvautua yksin Raamatun opetukseen.

Raamatun syntikäsitys tulee siunatuksi Pyhältä Hengeltä ja se kestää ajan myrskyt. Raamatusta ei ehkäisyn synnillisyyttä löydy.

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Perheellinen vl.

Lisää aiheesta:

SRK:n julkilausuma: ehkäisykiellon perustelu uskontunnustuksella (SRK 27.6.2009, Seppo Lohi)

Ex-vl-isä: Paine suureen perheeseen on säälimätön. Kotimaa24

Herpert: Seppo Lohen perustelut kristinopillisesti kiistanalaisia

Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla

Aimo Hautamäen perustelut ehkäisykiellolle ja niiden kritiikki. (Päivämies 27.1.2009)

M4 Sherman: Luomiskertomuksen sanoma

Kaffet tiedossa, jos ehkäisykanta muuttuu!

Jumalako se naisen nujertaa? (Merja Saarnio), Päivämies 23, 2010.

Pena: On väärin vääntää väkisin Raamatusta vahvistusta keksitylle ehkäisykiellolle 

Pauli Niemelä:  Raskaaksi tulo voidaan estää. (Kaleva 15.3.2009)

Jes-mies: Ennustus: ajaudumme umpikujaan

Terttu Holmi: Lisääntymisvelvoite voi viedä naisen kuoleman porteille (Kotimaa  28.1.2009.)

Avoin kirje herätysliikkeelleni (Rauhan Tervehdys 5.2.2009)

Päivi Alasuutari: Ehkäisyn kiellon synty ja umpikuja vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä. Sosiologia 2 81992), s. 106-115.

Merja Saari:Ehkäisykiellosta on muodostunut tabu (Helsingin Sanomat 5.4.2009)

K-ma: Vuorisaarnasta

Elo-Veera:  Raja tuli vastaan

Verstaalla pohtija: Emme elä paratiisillisessa tilassa

Wilhelmiina: Keskinäinen asia

Abortti on aina murha – Syntyvyyden säännöstely sen kaikissa muodoissa on synti. Lääkintähenkilökunnan, SRK:n johtokunnan ja puhujien neuvonpito, Päivämies 28.7.1971. (Talletettu Mopin palstalle. Suurkiitokset Hyrsyläiselle talletuksesta!)

Miia Honkanen: Toinen maailma. Kaisu ja Aimo Koskelon haastattelu. Iltalehti 3.-4.7.2010, 28-31.

Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvotelukunta: Ehkäisykielto on ihmisoikeusloukkaus.

Syntyvyys ja hedelmällisyys. Johdatus väestötieteeseen. Helsingin yliopisto, sosiologian laitos ja Avoin yliopisto, 2003.

36 kommenttia

Kategoria(t): 1900-luku, 1970-luku, 2000-luku, avioliitto, äitiys, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, ihmisoikeudet, isyys, kasvatus, kiellot, kontrollointi, lapset, lapsuus, manipulointi, miehen asema, naisen asema, normit, omatunto, opilliset kysymykset, paavi, painostaminen, Päivämies, perhe, pietismi, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, synnit, syyllistäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus

Vastuun väistelyä vai ammattitaidottomuutta: SRK:n johto ohitti uhrit ja rippiongelman


SRK:n johtokaksikko, johtokunnan puheenjohtaja rovasti Olavi Voittonen ja pääsihteeri, teol.maist. Aimo Hautamäki julkaisivat 4.5.2010  SRK:n johdon näkemyksen kirkkohallituksen selvitykseen vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä tapahtuneesta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksista.

Lastensuojelun asiantuntijoiden mukaan liikkeen rippisalaisuus-käytäntö on mahdollistanut rikosten peittelyn ja  jatkamisen jopa vuosien ajan.

Kirjoittajat eivät tunnista tätä, vaan pitävät kiinni nykyisestä rippikäytännöstä. Se poikkeaa evankelis-luterilaisen kirkon rippikäsityksestä siinä, että ehdottoman rippisalaisuuden katsotaan koskevan myös tavallisia maallikkoja.

Pedofiili voi pyytää tekoaan anteeksi jotain uskonveljeltä tai  sisarelta. Tällä ei ole SRK:n opetuksen mukaan lupaa tehdä ilmoitusta viranomaiselle. Hänen tulee vain ”tukea” rikollista  tekemään itse tunnustuksen poliisille. Miksi pedofiili niin tekisi? Kykeneekö tämäntapainen sairas ihminen ymmmärtämään tekojensa rikollisuutta?

Käsitys on myös Suomen rikoslain vastainen, sillä vakavissa rikostapauksissa jokaisella on velvollisuus ilmoittaa siitä viranomaisille.

Kirjoittajat eivät myöskään puutu keskustelussa esiin nostettuihin ajatuksiin siitä, että herätysliikkeen opetuksessa ja yhteisön toimintatavoissa on mekanismeja ja ajatusmalleja, jotka alistavat heikompia.  

He eivät myöskään anna tietoa siitä, onko vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä tarkoitus jatkossa tehdä jotakin lasten suojelemiseksi. 

Heidän johtamansa järjestö, SRK  ry., tekee leikki-ikäisistä aikuisuuteen ulottuvaa lapsi- ja nuorisotyötä, joka on volyymiltaan maan laajimpia. Vanhoillis-lestadiolaisuudessa on kasvamassa yli 50 000 lasta ja nuorta. Liikkeen vastuu lasten turvallisuudesta on siis kiistattoman suuri.

Muistettakoon, että lapsi on täysin aikuisten varassa. Lapsen turvallisuus ja hyvinvointi on riippuvainen aikuisista. Lapselta itseltään on mahdotonta vaatia kykyä puolustautua aikuista ja mahdollisesti läheistä hyväksikäyttäjää vastaan, joka on ehkä lisäksi kunnioitettu seurakunnan auktoriteetti. 

Tässä tilanteessa vanhoillislestadiolaisuudessa tulisi tähdentää kaikille liikkeen jäsenille sitä, että ilmoituksen viranomaisille voi tehdä myös nimettömänä, netissä tai puhelimitse.


Helsingin Sanomat kirjoitti lasten hyväksikäytöstä (”Syntisten piiri”, HS Sunnuntai 1.5.). Kirjoituksessa kerrottiin, että vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piiristä on tullut tietoon kymmeniä lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia. Tiedot ovat murheellisia.

Vanhoillislestadiolaisessa kristillisyydessä on kautta aikojen ymmärretty ja opetettu, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on yksiselitteisesti synti ja rikos. Yhtä tuomittavaa on seksuaalirikollisen suojelu. Jokaisen rikoksesta tietoisen aikuisen tulee toimia niin, että lasten suojaksi säädetty laki saavuttaa tavoitteensa.

Lestadiolaisten suhtautumisesta todettiin: ”Vanhoillislestadiolaisilla on erilainen käsitys rikosoikeudellisesta vastuustaan kuin muilla suomalaisilla. – – Yhteisön jäsenet voivat suhtautua hyvinkin kylmästi väkivallan uhrin traumojen aiheuttamaan kärsimykseen.”

Vanhoillislestadiolaisille laki ja sen noudattaminen on sama kuin muillekin. Jumalan armahtama ihminen ei voi rikokseen langettuaan väistää vastuutaan lain edessä.

Kärsivän kylmäkiskoinen kohtelu ei ole oikein. Vähättelevä ohittaminen tai hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat lisätä ahdistusta. Meillä on täysi syy luottaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä oikeusjärjestelmän kykyyn auttaa törkeän ja traumatisoivan rikoksen kohteeksi joutuneita.

Kirjoituksessa esitetään myös väite, että ”rippi ja vaitiolon oppi on keskeinen lestadiolaisuuden pimeiden puolien selittämisessä”. Eräs haastateltava totesi: ”Kun tekijä pyytää tekoaan, vaikkapa lapsen hyväksikäyttöä anteeksi, niin sielunhoitaja julistaa absoluution eli synninpäästön. Tämän jälkeen asiasta ei saa enää puhua.”

Jumalan sana tuomitsee synnin, mutta tarjoaa katuvalle armoa. Raamatun mukaan synnit annetaan anteeksi, kun ihminen nöyrtyy parannukseen, vaikka kysymyksessä olisivat niinkin rumat asiat kuin insesti ja pedofilia.

Syntiin ajautunut tarvitsee sielunhoitoa. Itse ripin olemus kertoo, että kysymyksessä on ripittäytyjän vilpitön aikomus luopua synnistä ja tarve tulla autetuksi. Rippiä ei saa käyttää synnin peitteeksi.

Rikokseen syyllistynyt ripittäytyjä ei voi jättää asiaa hoitamatta maallisen lain edessä. Rippi-isän tulee siis ohjata ja tukea rikoksen tehnyttä menemään poliisiviranomaisen luokse.

Vanhoillislestadiolaisuuden näkemys käy selväksi seurakuntavanhinten kokouksessa vuonna 1979 pidetystä alustuksesta, jossa sanotaan: ”Salaripissä voi tulla esiin asioita, jotka tulee korjata laajemminkin. Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen. Näin on silloin, jos on rikottu toista ihmistä tai esivaltaa vastaan. Jos toista ihmistä vastaan on rikottu, tulee halu korjata asia hänen kanssaan, mikäli se on mahdollista. Tarvittaessa asia selvitellään myös maallisen esivallan kanssa.”

Näin opetetaan myös tänään.

Olavi Voittonen
Johtokunnan puheenjohtaja

Aimo Hautamäki
pääsihteeri
Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys

Helsingin Sanomat 4.5.2010.

Kommentteja:

Kotimaan pääkirjoituksesta 6.5.2010

”Tekijöiden vähäinenkin suojelu ja uhrien kokemusten pienikin vähättely ovat nyt poissuljettuja vaihtoehtoja.  Pääosassa ovat hyväksikäytön uhrien tunteet, oikeudet ja lopulta koko elämä. Kirkon maine ja herätysliikkeiden julkisuuskuva ovat täysin toissijaisia asioita.

 Raskaimpana epäily lankeaa juuri nyt vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen. Ikävä kyllä on ymmärrettävää, että tästä liikkeestä hyväksikäyttötapauksia tulee esiin enemän kuin muista liikkeistä.

Vanhoillislestadiolaisuus on herätysliikkeistä suurin, sen piirissä on paljon lapsia ja nuoria, ja sen lisäksi siihen kuuluu tietty sulkeutuneisuus. Tämä voi johtaa väärinkäytöksiin, joita ei ole aina osattu selvittää yleisillä pelisäännöillä.”

Kalevan pääkirjoitus 6.5.2010: Pedofilia pitää kitkeä juurineen.

VTT Sari Roman-Lagerspetz: Pahuutta on joskus vaikea kohdata.  Kaleva 6.5.2010 (Mielipide).

Mikael Kosk: Tigandets tid är förbi inom kyrkan. Hufvudstadsbladet 5.5.2010.

Hyväksikäytetty Minna – valtakunnansyyttäjä ottanut asian selvitettäväksi

VERTAA: 

Rauhan sana -lestadiolaisuuden Pietarsaaren Laestadianernas Fridsföreningars Förbund r.f:n puheenjohtajan Alf Snellmanin ja toiminananjohtaja Torsten Lassfolkin  lausunto Pietarsaaressa paljastuneen insestitapauksen johdosta. Herätysliikkeessä on perustettu perheneuvontatyön tukiryhmä ja palkattu määräaikainen perhetyöntekijä.

(Kiitämme ja kumarramme Mr. Pölyttyneen suuntaan Mopin palstalle dokumenttien tehokkaasta jakelusta.)

 *    *    *

Vastuunkantajista kapelo

Vastine on lähinnä puolustelu- ja torjuntaele. Kirjoittajat pitävät tärkeimpänä asioiden kiistämistä kuin niiden korjaamista. Miten lapsia aiotaan suojella, aiotaanko?

On vaikea ymmärtää, että kun ollaan kriisissä, johtajat tyytyvät vain kiistämään keskustelussa esiin tulleita yksityiskohtia  ja kuvittelevat pelkällä vakuuttelulla pelastavansa luottamuksen yhteisössä ja suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kaiken päälle he kehottavat ymmällään olevia liikkeen jäseniä ja tyrmistyneitä ulkopuolisia vain katsomaan taaksepäin, johonkin liikkeen kannanottoon vuoteen 1979.  Mitä tekemistä sillä on seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan poiskitkemisessä?

Kriisissä johdon tehtävä on tietenkin näyttää suuntaa tulevaisuuteen.

Lukija jää kysymään: mitä TE ITSE aiotte tehdä?  

Kriisissä on tärkeintä, että johto osoittaa uskottavasti kantavansa vastuuta.  Voittosen ja Hautamäen vastineesta ei löydä sanaakaan vastuun kantamisesta.  He tyytyvät vain neuvomaan muita tekemään sitä ja tätä.  ”…rikoksesta tietoisen aikuisen tulee toimia niin, että lasten suojaksi säädetty laki saavuttaa tavoitteensa. – – Meillä on täysi syy luottaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä oikeusjärjestelmän kykyyn auttaa…”

Heidän mielestään SRK:lle ei nähtävästi jää tilanteessa vastuuta eikä tehtävää. Tilanteessa jossa on paljastunut kymmeniä hyväksikäyttö- ja raiskaustapauksia. Tilanteessa  jossa SRK raportoi suviseuroissa laajasta lapsi- ja nuorisotyöstään. Tilanteessa jossa liikkeen piirissä on kasvamassa ennätykselliset yli 50 000 lasta ja nuorta.

Jokainen ymmärtää, että johdon tehtävä kriisissä on selkeästi ja yksiselitteisesti osoittaa, että kysymys on otettu vakavasti ja johdolla on uskottava tahtotila tehdä kaikki voitava tapausten estämiseksi jatkossa. Niin konkreettisesti kuin mahdollista.

Johdon tulee myös varmistaa jäsenilleen ja yhteiskunnalle, että se luotsaa yhteisön ulos kriisistä. Sen tulee osoittaa että on olemassa parempi tulevaisuus, joka hyväksi ollaan jo tekemässä työtä.  Johdon tulee kertoa, että se ottaa asian vakavasti ja osoittaa etenemistie,  miten tästä kauhistavasta tilanteesta päästään ulos.

Mitä tämä tarkoittaa? Tätä ei ole SRK:ssa ymmärretty ollenkaan. Tietenkin johdon tulee osoittaa luotettavasti julkisuudessa, miten vl-yhteisö turvaa kärsimään joutuneiden oikeudet ja selostaa, mihin toimenpiteisiin SRK muutoin ryhtyy, että rikoksille altistava menettely ei pääse enää jatkumaan.    

Johdon tulee osoittaa, että epäkohtiin tartutaan tarmokkaasti ja uskottavasti. On kerrottava ymmärrettävästi ja konkreettisesti, mikä on SRK:n vastuu ja mikä paikallisten ihmisten rauhanyhdistyksissä.

Voittosen ja Hautamäen kirjoituksessa ei sanota sanaakaan siitä, mitä herätysliikkeen johto todella aikoo tehdä tässä kriisissä. Toistella fraaseja?

Kirjoituksessa ei myöskään anneta konkreettisia neuvoja, mitä sellaisen yksityisen ihmisen tulisi tehdä, joka on joutunut herätysliikkeessä hyväksikäytön uhriksi, pelkää mahdollista ahdistelua tai tietää omassa rauhanyhdistyksessään näitä rikoksia. Konkreettista viestiä ei ole enempää uhreille kuin lasten vanhemmille tai liikkeen nuorisotyöntekijöillekään.

Petollinen rippisalaisuus ja puuttuvat toimintamallit

Ennen kaikkea kirjoittajat eivät ole ymmmärtäneet, miten fataali on nykyinen rippisalaisuus-käytäntö, jota rikolliset ovat voineet käyttää hyväkseen. He eivät myöskään alkuunkaan ole kyenneet asettumaan uhrin tilanteeseen.

Voittonen ja Hautamäki vahvistavat kirjoituksessaan, että ripissä esiin tulleesta rikoksesta tulee ripin vastaanottajan kehottaa syyllistä tekemään tunnustuksen myös poliisille.  

Tiedossa on, että tämä ohje sisältää seksuaalirikollisen mentävän porsaanreiän.  

Rikolliset kun eivät välttämättä noudata hyväuskoisen rippi-isän kehoitusta. Päinvastoin, he usein syyllistävät jo alistamansa uhrin.  Tiettävästi seksuaalirikolliset ovat painostaneet  uhrejaan uskottelemalla näille, että jos uhri vie rikoksen viranomaisten tietoon, myös hänestä tulee syntiin osallinen, siis syyllinen. Vaikeneminen jatkuu, ja raiskaaminen jatkuu.

Uhri ei useinkaan pääse tilanteesta irti omin voimin. Lestadiolaisyhteisön vaikenemisen kulttuuri sulkee hänen ja läheisten suut. Alistaminen ja painostaminen on mahdollista liikkeessä, jossa opetetaan totaalista rippisalaisuutta ja jossa johtajatkin osoittavat, että heikoimmat mieluiten sivuutetaan.  

Voittonen ja Hautamäki ovat koulutukseltaan pappeja. Heidän tiedossaan pitäisi olla, että lain mukaan ehdoton rippisalaisuus koskee vain pappia ja virassa olevaa lehtoria. Ei esimerkiksi maallikkosaarnaajaa – puhumattakaan rivi-vl:stä, ripin vastaanottaneesta uskonveljestä tai -sisaresta. 

Maallikolla ei ole oikeutta salata rikoksia ”rippisalaisuuden” perusteella. Näin tehdessään hän itse syyllistyy rikoksen peittelyyn.

Olisi tehtävä kaikille lestadiolaisille ja muillekin selväksi, että maallikkopuhujan ja jokaisen ripin vastaanottajan tulee tiedottaa viranomaisille  ripissä tietoonsa tulleista rikoksista.

SRK:n olisi tietenkin pitänyt ottaa rippisalaisuus-käsityksiin uusi, selkeä ja konkreettinen kanta ja opastaa ihmisiä toimimaan käytännössä oikein. Se voisi pelastaa uusia uhreja kärsimyksiltä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että johdon mielestä rippikäytäntöä ei ole tarvetta muuttaa tulevaisuudessakaan.

Ehkä muutos ei ”erehtymättömän ja muuttumattoman” opillisen rakennelman yhteydessä olekaan aivan yksinkertaista.

SRK:n johdossa ovat toimintamallit hukassa, koska niitä ei nähtävästi ole edes ajateltu.

Onko tämä ymmärrettävä piittaamattomuudeksi?  Vai onko kyse vain  ammattitaidottomuudesta? Ainakaan kirjoitus ei lisää luottamusta SRK:n haluun tehdä jotakin konkreettista vakavassa tilanteessa.

Vanhoillislestadiolaisella herätysliikkeellä on velvoittava vastuu kymmenistä tuhansista lapsista. Miten SRK:n johto kantaa tämän vastuun – miten  se käytännössä turvaa lapsia seksuaaliselta hyväksikäytöltä? Miten estetään uudet uhrit?

Johtajan tärkein tehtävä on ottaa vastuu, ajatella, suunnitella ja saada yhteisö panemaan toimeksi.

*   *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Lucas.

Lue lisää:

Keskustelu Ioannis Kostajan blogissa

Lucas: SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista

Tommi Nieminen:  Hyväksikäytetty Minna: tutut miehet raiskasivat, lestadiolaisyhteisö vaikeni. Helsingin Sanomat 1.5.2010, D2. (Kopio Mopin palstalla.)

Lucas: Alinta kastia naiset ja lapset

Lucas: Alaranta nojaa Suomen lakiin – Hautamäki Katekismukseen

Lucas: SRK:n kirje puhujille pedofilian torjumisesta 2010

Pääkirjoitus: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on synti ja rikos. Päivämies (tammikuu) 2010.

SRK ry:n lapsi- ja nuorisotyö (nettisivusto)

Katja Kuokkanen: Joka kahdeksas pappi kuullut hyväksikäytöstä ripissä. Helsingin Sanomat 16.6.2010.

12 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, armonvälineet, arvot, eettisyys, häpeä, ihmisarvo, ihmisoikeudet, insesti, johtajat, johtokunta, kirkko, kristinoppi, lapset, nuoret, omatunto, pedofilia, perhe, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, rauhanyhdistys, Rippi, sielunhoito, syntien anteeksiantamus, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö