Yasmin 89: Minun tarinani

Synnyin vanhoillislestadiolaiseen perheeseeni vuonna 1989 perheen toiseksi lapseksi ja vanhimmaksi tytöksi. Minun jälkeeni syntyi vielä kaksi tyttöä ja kolme poikaa, meitä oli siis yhteensä seitsemän lasta.

Pienestä pitäen kuljimme seuroissa rauhanyhdistyksellä ja kesäisin Suviseuroissa, mikä oli koko kesän kohokohta. Usko pysyi murrosiässäkin vielä vahvana ja se oli minulle hyvin tärkeä ja lähellä sydäntä, se toi jotenkin turvan ja luottavaisen mielen tulevaisuudesta.

Kuva: Suviseurojen Kuvapalvelu.

Uskovaiset ystävät olivat ns. ”uskonelämässä” tärkeä asia, vaikka ei-vanhoillislestadiolaisia ei katsottukaan ainakaan meidän perheessä pahalla, rippikoulussakin opetettiin että kaikki kaverit ei tarvitse olla uskomassa, mutta seura kannattaisi valita harkiten.

Pidin teini-iässä itsestään selvyytenä, että jonain päivänä minäkin löydän rinnalleni hyvän ja luotettavan miehen, jonka kanssa menisin naimisiin ja saisimme lapsia niin paljon kun jumala niitä meille soisi.

Toisin kävi.

Advertisement

Virallisen valheen vangit ovat sisältä rikki

”Teos kertoo vaikenemisen vammauttamista virolaisista”, jotka elävät  ”itse itseään retusoivassa maassa”.

Musertavan vahvasti Oksanen näyttää, millaista tuhoa virallistettu valhe ja vaikeneminen aiheuttavat niin yksilölle, ihmissuhteille kuin koko maallekin. ( – Avoin pahantahtoisuus kukoistaa ja ilmiantomenettely kuuluu asiaan.)

Mielivaltaisessa pelon yhteisössä ihminen itse antaa sille luvan, ja potentiaalinen itseen kohdistuva uhka saa mustamaalaamaan muita, jotta pelastaisi oman nahkansa.

He pettävät sekä toisensa että itsensä

Loputtoman aroiksi terrorisoidut miehet ja naiset myyvät hiljaisuudella ihan kenet tahansa, jos vain pilkistää pienikin mahdollisuus, että kaikkein pahin ei sittenkään

Rebekka Naatus: Lestadiolaisena voi ateistikin olla turvallisen yhteisön jäsen

Oululainen seurakunnan tiedottaja Rebekka Naatus on kolumnissaan todennut, että vanhoillislestadiolaisena voi elää ihan hyvin, vaikka olisi ateisti. Kyseessä ei nimittäin ole hengellinen liike, vaan mukavaksi koettu elämäntapayhteisö, joka antaa yksilön elämään sitä usein peräänkuulutettua turvallista yhteisöllisyyttä. Sitä kaipaa sellainen, joka on siihen kasvatettu, eli oma identiteetti on  muotoutunut vl-identiteetiksi ja on sidoksissa yhteisöön kuulumiseen. Tavallista vanhoillislestadiolaista eivät sen sijaan kristinuskon opilliset rakennelmat jaksa kiinnostaa. Lestadiolaisyhteisön jäsenyys ei myöskään edellytä muuta kuin sopeutumista ns. elämäntapanormeihin.

Naatus kirjoitti kolumnissaan Rauhan tervehdyksessä, että vaikka ihminen ei itse olisi uskonnosta kiinnostunut tai on jopa ateisti,

Vaikka olisi kuinka rikki, seuroihin pukeudutaan nätisti

Vanhoillislestadiolainen liike on ajanut naispappeusasiassa itsensä umpikujaan, toteaa lestadiolainen perheenisä. Vanhoillislestadiolainen liike heräsi keskustelemaan naispappeudesta, kun liikkeeseen kuuluva Mari Leppänen vihittiin papiksi viime maaliskuussa.

Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupunki  -lehden artikkelissa vanhoillisestadiolaiset Anna, Mikko ja Jaana (nimet muutettu) sekä kirkon verkkokeskustelija Meri-Anna Hintsala tarkastelevat naisen asemaa vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Osa antaa tukensa SRK:n menettelyille, kun taas osa on pettynyt

Tulossa: Lestadiolaisuus – herätysliike vai lahko?

Vastikään perustetun verkkolehti Kirkonkellarin kolmannessa numerossa tarkastellaan lestadiolaisuutta. Teemanumerossa kysytään, onko lestadiolaisuus kirkon herätysliike vai uskonnollinen lahko.  

Artikkeleissa tarkastellaan lestadiolaisuuden historiaa ja nykypäivää. Kirjoittajina ovat mm. Meri-Anna Hintsala, Jutta Jokiranta, Kari Kuula ja Lauri Uljas. 

Painostava ilmapiiri sai minut lähtemään

Minä olen ollut ns. entinen vl viitisen vuotta. Sen jälkeen, kun muut uskovaiset  asian tajusivat, mihin ratkaisuun olin päätynyt, kävi niin että menetin suurin piirtein kaikki ystäväni. Parhaimmatkaan kaverit eivät enää minua tunteneet

Uskovainen mies: Liian paljon lähipiirissä romahtaa, jos nostan asiat julkisuuteen

” On kehotettu tekemään perheen sisällä selväksi, että valtakunnan raja menee perheen sisällä. Tilanne on tietysti kuvottava ja järkyttävä. Se voi johtaa jopa kuolemaan.” – Johannes Alaranta: (Oikeus)murha, 2011.

Väliin on tuntunut, että vl-uskossa kulkeminen on kohdallani muodostunut enemmän ristiksi kuin lahjaksi, tunnustaa keski-ikäinen vanhoillislestadiolainen mies.