On Jumalan aika: Meri-Anna Hintsala vihitään papiksi Jumalan valtakuntaan

– Pappeus lähtee siitä, että kirkko kutsuu virkaan. Pappeus on tosi hieno tehtävä, jossa saa olla armon, Jumalan rakkauden ja vapauden asialla.  – –  Olen vain ollut rehellinen itselleni. Siinä mulla on hirveän hyvä olla.  – Teologi ja tutkija Meri-Anna Hintsala, vihitään papiksi 16.12.2012.

– Kun jakaa leivän ja viinin elämän kuluttamille huulille, jotka juuri ja juuri avautuvat,  se on aika tunteisiin käyvä tilanne. Siinä ajattelee, että on oikeastaan aika sama, jos jotkut eivät pidä sitä oikeana. – Pastori, tutkija Mari Leppänen, vihittiin papiksi 4.3.2012.

(Kuva: ESSE ja Kotimaa 2012)

Kiittäkää Herraa!

Jeesus sanoo: »Ota minun ikeeni harteillesi. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.» – Siunatkoon sinua kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, ja pyhittäköön sinut palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla.

Teologian maisteri, uskonnonpettaja, sisaremme Meri-Anna Hintsala vihitään papiksi Espoon tuomiokirkossa tänään. Hänet on kutsuttu

Advertisement

K. N. ja mutkikas kakkutemppu

Joskus meitä houkuttelee sellainen ratkaisu, että kakun voisi sekä syödä että säästää.

Vanhoillislestadiolainen pappi, teologian tohtori ja eläkkeellä oleva luterilaisen kirkon Oulun hiippakunnan hiippakuntadekaani  Keijo Nissilä kirjoitti Päivämiehessä naispappeuskysymyksestä: ”Raamatun tulkinnan ja sen soveltamisen tie on osoittautunut mutkikkaaksi nykyaikana.”

Mutkia matkassa? Ei kai se kovinkaan mutkikasta kuitenkaan ole.  On ilmeistä, että ”tulkinta ja soveltaminen” saattaa riippua siitä, onko kyse omasta vai kalliin sisaren tai veljen työpaikasta.

Naisväelle runsaasti tehtäviä!

”Olemme kuitenkin saaneet iloita siitä, että naisillekin löytyy runsaasti tehtäviä. Suositeltavia ovat esimerkiksi kahvipöydän kattaminen puhujaveljille ja parempien palojen valikoiminen heidän nautittavaksi.

Jos omaa tehtävää ei näistä tahdo löytyä tai sitä ei osata arvostaa, johtokunta ottaa siunauksensa pois, mutta kuulijaiset [naisensa] se on luvannut kalliisti siunata.”  (OHO! Siioni.)
SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen pitää viimeaikaisia  keskustelunavauksia

Ensimmäinen nainen 4.3.2012 – uskovaisten naisten uskon, toivon ja rakkauden messu Kristuksessa

Kiittäkää Herraa!

Jeesus sanoo: »Ota minun ikeeni harteillesi. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.» – Siunatkoon sinua kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, ja pyhittäköön sinut palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla.

Ordinaatiomessu sunnuntaina 4.3. klo 10 Turun tuomiokirkossa

Yllä linkki Virtuaalikirkon tallenteeseen Turusta.

Kari Mäkinen: Sellaista on armo. Saarna pappisvihkimysmessussa Turun tuomiokirkossa 2.paastonajan sunnuntaina 4.3.2012.

Hurtig ja Kallio: Naisten on aika saada tilaa lestadiolaisessa liikkeessä

Mari Leppäsen lisäksi on tiettävästi useita muitakin vanhoillislestadiolaisia teologinaisia, jotka ovat kokeneet kutsumuksekseen papin tehtävän työuranaan ja hengellisessä työssä. He ovat valmiita pappisvihkimykseen ja sitoutumaan pappislupaukseen.

Helsingissä toimiva teologi ja uskonnonopettaja, Ruukista kotoisin oleva Laura Kallio on kertonut  Helsingin Sanomien haastattelussa toivovansa, että vanhoillislestadiolaisuudessa alettaisiin hyväksyä myös naiset papinvirkaan.

Kalliolla itsellään ei ole pappiskutsumusta, mutta hän tuntee useita lestadiolaisia teologinaisia, jotka ovat saaneet kutsumuksen papin tehtävään.

– Minun tiedossani on ainakin viisi

Risto Leppänen ja Heikki Rainio joutumassa puhujakieltoon Turun rauhanyhdistyksellä

Rauhanyhdistysten kurinpitoratkaisuissa kietoutuvat toisiinsa vanhoillislestadiolaisen, täysin miesjohtoisen herätysliikkeen naisia alistava ja mitätöivä  kulttuuri, yhteisön piirissä tapahtuneet  lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvät rikokset ja liikkeessä voimistunut sisäinen kritiikki, jota SRK ja paikallinen johto yrittävät rangaistuksilla ja pelottelulla vaientaa.  Kaikki nämä piirteet ovat näkösällä tällä kertaa Turun rauhanyhdistyksellä. Aloitteentekijänä on yhdistyksen johtokunta puheenjohtajansa johdolla.

Arkkipiispa Kari Mäkisen teologinen kansliasihteeri, teologian tohtori Risto Leppänen aiotaan asettaa puhujakieltoon Turun rauhanyhdistyksellä.

Yhdistyksen puheenjohtaja, diplomi-insinööri Kimmo Puolitaival on lähettänyt asiasta kokouskutsun johtokunnan muille jäsenille sekä Turun rauhanyhdistyksen muille maallikkopuhujille Mauri Tuikkalalle, Martti Telkille, Jouni Ritalalle ja Kimmo Lahdenperälle.

Herätysliikkeen maallikkojohtoisuus havainnollistuu tässäkin tilanteessa. Enempää Puolitaival kuin muutkaan johtokunnan jäsenet eivät ole teologeja.

Puolitaival itse on myös maallikkopuhuja ja lisäksi SRK:n johtokunnan jäsen. Hän on myös osallistunut saarnaajana ja SRK:n johtokunnan jäsenenä aktiivisesti vanhoillislestadiolaisuuden lähetystyöhön Länsi-Afrikassa. 

Puolitaival on ehdolla kirkolliskokouksen maallikkojäseneksi helmikuussa käytävissä vaaleissa. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Puolitaival on ehdolla vaaleissa ryhmässä Yhteisellä tiellä, jonka vaaliohjelmassaan julkisesti ilmoittaa torjuvansa  kaikenlaisen syrjinnän: 

Kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto ovat Suomen perustuslakiin kirjattuja, jokaiselle kansalaisille kuuluvia perusoikeuksia. Kirkon pitää niitä edistää myös omassa piirissään, etenkin kun nämä oikeudet ovat sopusoinnussa Jeesuksen julistuksen ja kirkon yhteisen uskon kanssa.

 Kokouskutsussa, joka on vuodettu Suomi24-keskustelupalstalle, Puolitaival kirjoittaa:

Leppäsen haastattelemat naiset: suorat sanat kutsumuksesta, syrjinnästä ja SRK:sta

Jeesus sanoo: Ota minun ikeeni harteillesi. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. – Matt. 11:29–30.

Nämä Jeesuksen sanat lausutaan pappisvihkimyksessä.

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä elävät naisteologit ovat pettyneet siihen, millä tavoin oma hengellinen yhteisö on kohdellut ja edelleen kohtelee heitä, osoittaa teologi Mari Leppäsen tutkimus.

Tunnen usein epäoikeudenmukaisuuden, voimattomuuden ja jopa vihan tai katkeruuden tunteita naisten roolin vuoksi. Miksi naisen täytyy koko elämänsä ajan kuunnella pelkästään miesten julkista puhetta siitä, mitä on naisen elämä? (Haastateltu teologi.)

Ensimmäiset lestadiolaiset naisteologit valmistuivat Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta 1930-luvulla. He työskentelivät sittemmin uskonnonopettajina, viestintäaloilla, kouluttajina, ja tutkijoina. Tunnetuimpia heistä on kirjailija, suomentaja ja runoilija  Anna-Maija Raittila (s. 1928), joka kuuluu kansainvälisesti arvostetuimpiin suomalaisiin teologeihin.

Papiksi vihitään ensimmäinen vanhoillislestadiolainen nainen kuitenkin vasta yli 70 vuotta myöhemmin.

SRK:n linja: hierarkkisesta miesten ”vanhinten neuvostosta” myös naisten lahjoja hyödyntäväksi palveluyksiköksi?

Haaparannan kirkkoherra Kimmo Sulila on Kotimaa24:n haastattelussa tiedustellut SRK:n puheenjohtaja, rovasti Olavi Voittoselta, miksei SRK:n johtokunnassa ole naisjäseniä.

– Hän saisi vastata minulle ja kymmenilletuhansille, miksi SRK:n johtokunnassa on vain miehiä.

SRK:n piirissä esiintyy ainakin kaksi perustavasti erilaista käsitystä siitä, mikä on Keskusyhdistyksen tehtävä

Vahingoittiko SRK:n takaisinveto evankeliumin asiaa?

 Pidämme tärkeänä, että usko ja sen mukainen elämä olisivat Jumalan sanan mukaisia. Joka uskoo niin kuin Raamattu sanoo, tulee autuaaksi. Olemme halunneet kuitenkin välttää sellaista taistelua joka ei rakenna, vaan vahingoittaa evankeliumin asiaa.

– Hannu Ojalehto: Moniääninen kirkko. (Päivämies, heinäkuussa  2006.)

Omien ajatusten ilmaiseminen julkisesti on vl-teologille hankala paikka. Pohdiskelevilla vl-teologeilla on omat hyvin perustellut näkemyksensä, mutta julkisen ilmaisun on aina mahduttava vl-uskon kollektion sisään, niin ettei synny eriseuran hajua. Sitä varotaan kaikkein eniten

Teologikokous Helsingissä 7.10.2010 – suljettu kutsutilaisuus

Helsingin rauhanyhdistyksellä järjestetään 7.10.2010 asialistan  mukaan mm. pappisviran avaamista vanhoillislestadiolaisille naisille käsittelevä keskustelutilaisuus, ns. teologi-ilta, jonne on kutsuttu herätysliikkeen teologeja ja puhujia sekä mm.  tutkijoita. Alustuksen pitää SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen, joka tarkastelee saarnavirkaa sekä kristillisen kirkon virkakäsitystä hengelliseltä ja opilliselta kannalta. Keskustelu on poikkeuksellisesti kutsutilaisuus, jonne ei muilla kuin kutsutuilla ole pääsyä. Tiedotusvälineiden edustajat eivät myöskään ole tervetulleita paikalle. Tämä kävi ilmi, kun Kotimaan toimittaja tiedusteli asiaa.  

Huoli herätysliikkeen tulevaisuudesta kirkossa

Kuten Omat Polut – blogissa viime  vuonna todettiin, monet vanhoillislestadiolaiset naiset  ja myös jotkut miehet kannattavat naisten toiminnan sallimista pappisvirassa. He eivät näe asiassa enempää hengellistä kuin teologistakaan ongelmaa.  Mutta yhä hankalampi ongelma sen sijaan on juuri se, että naiset eivät ylipäätään näy liikkeen keskeisissä tehtävissä nykyisin lainkaan. Papinviran avaaminen naisille nähdään tilanteen parantamisessa keskeinenä avaimena.

Julkisuudessa esimerkiksi päätoimittaja Mikael Pentikäinen viittasi naisten näkymättömyyteen epäkohtana  Helsingin Sanomien pääkirjoituksessaan heinäkuussa 2010.

Naiskysymys tulee nousemaan esiin ensi sijassa suhteessa ev.-lut. kirkkoon. Julkisuuteen päin ristiriitaa ei ole päästetty näkyville, mutta on selvää, että jossain vaiheessa kysymys nousee väistämättä esille. 

Tätä eivät halua kirkko eivätkä visionäärisimmät vl-teologit myöskään. Vanhoillislestadiolaiset naispappeuden kannattajat ovat vakavasti huolissaan oman liikkeensä tulevaisuudesta nykyjohdon linjausten tähden, ja syystä.

Historian ironista leikkiä

Vanhoillislestadiolaisuus on naisten sananjulistuksen ja kirkkosuhteensa osalta häkellyttävällä tavalla historiallisesti samassa tilanteessa kuin lestadiolainen liike oli 1800-luvun lopulla. Siihen aikaan lestadiolaisuudessa oli tavallista, että  naisetkin toimivat sananjulistajina. Silloinen kirkko ei suvainnut tätä, vaan piti käytäntöä yhtenä liikkeen vakavimmista harhaopeista. Lestadiolaisuudessa päätettiin silloin luopua naispuhujista, jotta piispojen arvostelu ja uhka kirkon ulkopuolelle joutumisesta saatiin torjutuksi. Kirkosta tuli lestadiolaisuuden ”tekninen kumppani” ja käyttökelpoinen tukirakenne, joten päätöstä voidaan nykytietojen valossa pitää viisaana ja kaukonäköisenä.  

Tänään ollaan tilanteessa, että naiset kannattaisi kiireesti hyväksyä ainakin papeiksi, koska näyttää erittäin selvältä, että kirkko ei pitkään enää sulata naisten eristämistä näistä tehtävistä. Historian ironista leikkiä!

On paljon myös myös lestadiolaisia miespappeja, teologian ja muiden alojen tutkijoita ja muita nuoremman polven edustajia, jotka eivät  asiallisestikaan näe naisen sukupuolta kristinopilliselta eivätkä hengelliseltä kannalta esteenä seurakunnan kaitsijan ja sananjulistajan tehtävässä. 

Osa heistä näkee lisäksi nykytilanteen selkeästi lainvastaisena syrjintänä, joka kuormittaa ei ainoastaan uskovaisia naisia, vaan kaikkia liikkeessä toimivia, ja myös herätysliikkeen julkisuuskuvaa. Syvimmiltään tietenkin kyse on lainkuuliaisuudesta, eettisestä selkärangasta, moraalista. Toisin sanoen, miespappeuteen ei olla enää liikkeen sisälläkään valmiita sitoutumaan, eettis-moraalisista ja periaatteellisista syistä.

Tavoite varmistaa vanhoillislestadiolaisuuden asema kirkossa myös tulevaisuudessa

SRK:n nykykannasta seuraa ennen pitkää vakavia ongelmia suhteessa ev.-lut. kirkkoon, jossa piispat ovat lähteneet entistä tiukemmin torjumaan naisten syrjintää pappisvirassa.

Myös seurakunnissa on toleranssi hyväksyä naisten syrjintää missään muodossa on selvästi madaltunut. Perustuslaki syrjimättömyyspykälineen on noussut keskeiseksi asiaksi myös kirkossa.

Toisaalta on muistettava, että vanhoillislestadiolaisuudella on kirkossa tätä nykyä hengellisesti, kristinopillisesti ja käytännön toiminnassaan edelleenkin jokseenkin rajoittamaton itsenäisyys ja toimintavapaus. Kirkko ei ole puuttunut herätysliikkeen toimintamenetelmiin eikä opetukseen. Sillä ei ole keinoja eikä tiettävästi haluakaan siihen, tällä hetkellä, jos sen ei ole aivan pakko.

Onkin kysyttävä, mikä voisi olla tilanne, jolloin piispoilla ja papeilla seurakunnissa tulee kipuraja vastaan. Se on ilman muuta naisten syrjintä vl-liikkeessä, ja tälle käsitykselle on jo näyttöä. Naisten syrjintää ei voida pitää enää vl-liikkeen eikä SRK:n yksityisasiana, koska ollaan kirkon jäseniä. Kirkko on selkeästi sitoutunut syrjimättömyyteen ja syrjinnän kriminalisoivaan perustuslakiin.

Naisten syrjinnän lainvastaisuuden osalta kyse on nyt jo sanktioista, eli vakavista ja  konkreettisista, jopa euroina kouriintuntuvista seuraamuksista, toisin sanoen painavammista intresseistä kuin epämääräisestä ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksestä. Näitä seuraamuksia on jo nähty. Piispat ja varsinkaan seurakunnat,  kirkollisveroa maksavat ev.lut. kirkon jäsenet, eivät ole enää yhtä valmiita tässä asiassa nielemään mitä hyvänsä, edes vanhoillislestadiolaisuudelta. Seurakuntien juristit joutuvat seuraamaan asioita myös tältä kannalta.

Luther-Säätiön tilanne on kaikkien tiedossa, mutta sen kohtaamat sanktiot koskevat sittenkin vielä melko pientä ryhmää. Merkittävämpi signaali on ollut suurten kaupunkiseurakuntien suhtautuminen SLEY:n tiukkaan naispappeuden vastustukseen. Se on sekä maksanut ko. järjestölle jo kymmeniä tuhansia menetettyjä tukieuroja että aiheuttanut yhteistyö- ja luottamusongelmia seurakunnissa. Ratkaisuilla on ollut laaja tuki seurakunnissa.

Tulevaisuudessa piispat eivät myöskään enää halua nähdä ev.-lut. kirkkoa  liitettävän naisten toimintamahdollisuuksia rajoittaviin tahoihin. Kirkostaeroamista ei onnistuta pysäyttämään, jos julkisuudessa toistuvasti  paljastuu, että kirkko yhä edelleen suosii naisia syrjiviä toimintamalleja sisällään.  

Moni koulutettu vl onkin vakavasti huolissaan ajatellessaan herätysliikkeen tulevaisuutta SRK:n nykyjohdon järjettömän jääräpäisellä linjalla, sillä törmäyskurssi on jo kaukonäköisimpien silmin nähtävillä.

Kirkon taholta asiaan suhtaudutaan tällä hetkellä tietenkin suurella varovaisuudella ja diskreetisti, mikä on ymmärrettävää sillä kirkoon ei tosiaankaan  toivota enää lisää myöskään julkista epävakautta. Tosin, toistettakoon tämä,  kirkolla ei ole enää varaa  myöskään  naisten syrjintään liittyvään julkisuuteen.  Yksi esimerkki keskustelusta kirkossa oli Turussa järjestetty piispaehdokkaiden paneeli 6.10.2010 ,   jossa piispaehdokkailta pyydettiin kantaa vanhoillislestadiolaisuuden naispappeuskysymykseen.

Käytännön ratkaisua kohti

Useimmat muutoksen kannattajat ilmaisevat mielipiteensä kuitenkin mieluiten vain anonyymisti. Julkisuudessa naispappeutta ovat puoltaneet esimerkiksi oululainen seurakuntapappi Stiven Naatus, tutkija ja seurakunnan tiedottaja Mari Leppänen sekä tutkija Heikki Nenonen.

Asiassa on haluttu edetä pragmaattisesti, eli niin, että tunnetusti maallikkovaltaisessa herätysliikkeessä ei asetettaisi ainakaan vielä lähivuosien tavoitteeksi sitä, että naispappi saisi oikeuden saarnata myös rauhanyhdistyksellä.

Tärkeintä olisi aluksi saada vanhoillislestadiolaisuuden julkisivu kirkkoon päin nyt nopeasti kuntoon.

Samalla naisten ”lupa” toimia tulevaisuudessa papin virassa ev.-lut. seurakunnissa saattaisi vahvistaa mahdollisuuksia saaada naisia valituksi myös herätysliikkeen ylimpään päätöksentekoon, eli SRK:n johtokuntaan. Tällä hetkellä johtokuntaan kuuluu 24 miestä eikä siihen ole koskaan SRK:n yli satavuostisen historian aikana ole valittu yhtään naista. Herätysliikkeen naisvaltaisuus ei siis  näy lainkaan sen ylimmillä tasoilla. Silloin on vaikeata perustella väitteitä,  että naisten ääni ja tasaveroinen valta oman herätysliikkeen päätöksenteossa todella toteutuisi.

Vallankäyttöä yli kuoleman rajan

SRK:n johto, mm. johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen, on julkisissa lausunnoissaan järjestelmällisesti torjunut vanhoillislestadiolaisten naisten pääsyn papin virkaan. Muodollista, maallista, virallista kieltovaltaa liikkeen johdolla ei tietenkään ole siihen mitä yksityiset uskovaiset naiset päättävät omasta tulevaisuudestaan ja elämäntehtävästään, mutta on selvää, että kyse onkin tässä tapauksessa kaikkein voimakkaimmasta vallasta. Vallasta, joka ulottuu tuonpuoleisuuteen saakka.

Jos nainen rikkoo SRK:n naispappeuden kieltävän normin, hänen asemansa uskovaisena ja hänen pelastustoivonsa taivaaseen pääsystä joutuvat kyseenalaistettavaksi.

Lapsesta saakka liikkeen piirissä kasvanut ja sen hengellisyyden elämänsä perustaksi mieltävä ihminen voi kadottaa elämänhallinnan ja elämän  merkityksellisyyden kokemuksen, jos hän menettää oikeuden tulla hyväksytyksi uskovaisena taivaan tien matkaajana ”Jumalan valtakunnassa”. Hänet eristetään ja suljetaan ulkopuolelle. Valta tuomita yksityinen uskovainen ulottuu kuolemankin yli. Lisäksi hän menettää ystävyys- ja sukulaisuusverkoston lojaalisuuden ja tuen.

Tästä syystä vanhoillislestadiolaiset teologinaiset eivät ole voineet  itsenäisesti ratkaista tomintansa laajuutta ja luonnetta evankelis-luterilaisessa kirkossa. Ja tästä syystä nyt käynnistyvät keskustelut liikkeen johdon kanssa ovat erittäin merkittäviä vanhoillislestadiolaisille naisille. Mutta asian ratkaisulla on varmasti painava merkitys koko liikkeen tulevaisuudelle.

1980-luvulla SRK:n papit tekivät puhtaasti käytännön ratkaisun, nyt uuden aika 

Yhtenä perusteluna voidaan nähdä se, että pappisviran avaamista kannattavien mukaan 1980-luvulla päätettyä kieltoa ei pitäisi nähdä lopullisena, vaan tiettyyn historialliseen tilanteeseen liittyvänä ratkaisuna. Lisäksi voidaan pitää moititavana, että vanhoillislestadiolaisilla naisilla itsellään ei ollut silloin mahdollisuutta ottaa asiaan kantaa.  Asiasta ei käyty vl-pappispiirejä  laajempia keskusteluja.

Tämä voidaan ymmärtää nyt niin että kyse oli silloisessa tilanteessa tehdystä käytännön ratkaisusta SRK:n piirissä.

Naispappeuden kannattajat ovatkin ehdottaneet, että asiaa voidaan ryhtyä tarkastelmaan 2010-luvulla uudelta kannalta, lähtökohtana vanhoillislestadiolaisen liikkeen tulevaisuus sekä kirkon nykyinen tilanne, ja varsinkin liikkeen asema tulevaisuuden ev.lut. kirkossa. Nykytilanne kirkossa vaatii uutta reagointia SRK:lta.

Sisäinen keskustelu käynnistetään juuri Helsingin rauhanyhdistyksellä käytännön syistä, koska vanhoillislestadioaliset teologit, SRK:n edustajat ja Helsingin yliopistossa teologiaa  opiskelevat ja tutkivat vanhoillislestadiolaiset  ovat pitäneet tapana kokoontua vuosittain yhteen ns. teologi-iltaan keskustelemaan ajankohtaisista kysymyksistä. Tällä kertaa maininta teologi-illasta on Helsingin ry:n nettisivun seuraohjelmasta pudonnnut pois, mutta ilmoitettiin Päivämiehessä.

*    *    *

”Vanhoillislestadiolaisten Helsingin Rauhanyhdistyksen johtokunta järjestää tänään teologikokouksen, jonka asialistan yksi kohta ennakkotiedon mukaan käsittelee naisten pappeutta. Liikkeen sisällä on ainakin puolenkymmentä naista, jotka toivovat liikkeen muuttavan kielteisen kantansa naispappeuteen, jotta voisivat itse ottaa pappisvihkimyksen.

Yhteisön sisällä asia on siinä määrin herkkä, että naiset ovat toistaiseksi valinneet matalan profiilin linjan ja anonymiteetin. He korostavat, että nimettömyyden syy ei ole pyrkimys marttyyriasemaan eikä edes niinkään pelko silmätikuksi tulemisesta.

Kotimaa24:n tavoittama papeutta miettivä vanhoillislestadiolainen naisteologi ei halua, että keskustelua käydään julkisuuden kautta, vaan toivoo, että asia ratkaistaan herätysliikkeen sisällä.

Mikäli vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät kuitenkin perinteisessä virkakäsityksessä, eikä asiaan ole nähtävissä millään aikavälillä muutosta, lähtevätkö naiset liikkeestä vai luopuvatko pappishaaveistaan?

Vastauksena on hiljainen katse.

Helsingin Rauhanyhdistyksen perinteinen teologikokous on kutsutilaisuus, eikä tiedotusvälineitä haluta päästää mukaan.”

Ville Talola: Useat lestadiolaiset naiset toivovat pappisvihkimystä. Kotimaa24-uutiset 7.10.2010. 

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Skribentti.

Lue lisää aiheesta:

Naiset tulossa sananjulistajiksi 

Stiven Naatus: Vl-naispappeus on käytännön järjestely, ei hengellinen kysymys

Mikael Pentikäinen: Kahden maan kansalaisia. Helsingin Sanomat 13.7.2010.

Johannes Ijäs: ”Naispappeudesta syytä keskustella”. Kotimaa 18.9.2010.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät miesten pappeudessa. Kotimaa 18.9.2010.

Ville Talola: Kalliala toivoo vanhoillislestadiolaisia naispappeja. Kotimaa24 uutiset 7.10.2010.

Simo Alastalo: Lestadiolaisten keskusteluillassa ei väitelty naispappeudesta. Kotimaan uutiset 12.10.2010.

Protestiliikkeestä äärikonservatiiviseksi

SRK:n vuosikokous 2010: päätöksentekijät yksinomaan miehiä

SRK:n vuosikokous 27.6.2009: johdossa edelleen vain miehiä

Sley:n asema vaakalaudalla naispappikysymyksen vuoksi. Kirkko ja Kaupunki 12.3.2007.

Naispappeus – Viimeinen linnake. Aamulehti 27.4.2007.

Naispappeus pirstoo evankelisen liikkeen. YLE 30.3.2008.

Jani Laukkanen: Papin vaatekaapilla. Miespiispat pohtivat naispapin virkapukua vuonna 2007. Vantaan Lauri 13..9.2007. (Kuvissa Tikkurilan seurakunnan pappi Kristiina Kartano.)