Avainsana-arkisto: terapia

Olisin halunnut äidin syliin


Valkovuokkoja_aidille_1R

Itken nuoruutta joka loppui liian nopeasti ja keski-ikää joka siintää liian kaukana. Itken lapsia jotka jäävät sylittämättä ja miestä joka jää suutelematta. Itken päiviä joina aurinko ei nouse ja öitä joina kuu tuijottaa kasvojani kuolemankalpeana. Itken iloa joka katosi ja surua joka on kätkettävä.” – Pauliina Rauhala: Taivaslaulu.

–  Minulla on yksi ainoa muistikuva sylissä istumisesta tai pikemminkin äidin syliin pyrkimisestä. Alle kouluikäisenä pelkäsin joulupukkia. Pyrin äitini syliin, mutta olin jo tuolloin, alle kouluikäisenä, ”liian iso tyttö pelkäämään” ja ”liian iso syliin”.  – Nimimerkki ”Sairaanhoitaja”.

*     *     *

–  Kyse on ahtaalle ajettujen, väsyneiden naisten epätoivosta. Heidän äitiytensä kestää usein vuosikymmenien ajan ja he ovat paljon lasten kanssa yksin. Neuvottomuus sekä hoivaan että kasvatukseen ja ehkä myös oman elämäntilanteen vaihtoehdottomuuteen voi purkautua tällaisena. – Tutkija Johanna Hurtig äitien harjoittamasta väkivallasta, joka ilmeni lasten kokemuksissa, tutkimuksessa Taivaan taimet. Kaleva 16.10.2013.

Sairaanhoitaja_Olisin_halunnut_c

Lapsen puheenvuoro

Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirjan Usko, toivo ja raskaus aikaansaama julkinen keskustelu on repinyt minussa, 12-lapsisessa … Lue koko artikkeli…

10 kommenttia

Kategoria(t): arvot, äitiys, ban of birth control, Conservative Laestadianism, fundamentalismi, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kasvatus, lapset, lapsuus, lisääntyminen, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, pelko, pelot, perhe, suurperhe, vallankäyttö, valta, väkivalta

Mikko Salmi: Vanhoillislestadiolaisuuden suurin synti


Synti on sitä, jos emme elä elämää, joka meille on tarkoitettu, emmekä kasva siksi persoonaksi, joka olemme. Se on suurin synti. Salmi_Mikko_1Vanhoillislestadiolaisuus ei salli aikuisuutta, se ei salli ihmisen ajatella omilla aivoillaan eikä tulla sellaiseksi kuin on.

Pahin asia, jonka aikuinen lapselleen antaa, on elämätön oma elämä.

– Päätoimittaja, pappi Mikko Salmi.

”Tämä valtakunta, jossa asumme on lasten valtakunta. Siinä me tahdomme lapsina säilyä ja lapsen lailla olla omistamassa Jumalan sanan ruokaa. Ei ole hyvä, jos Jumalan lapsi kasvaa aikuiseksi ja alkaa tarvita sellaista aikuisen ruokaa, ettei lapsen ruoka enää kelpaa. Sitä kautta on moni joutunut ulos Jumalan valtakunnasta.” Suviseurasaarna, Reijo Setälä, Sievi 2008.

 

*        *        *

Hiljattain Demokraatti-lehden päätoimittajana aloittanut Mikko Salmi puhui Kotimaan haastattelussa (3.9.2015) vakavin sanoin niistä ongelmallisista piirteistä, joita hän on herätysliikkeeseen tutustuneena teologina, pappina ja journalistina tunnistanut … Lue koko artikkeli…

27 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, concept of sin, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kirkko, konsertit, kontrollointi, Kotimaa, kulttuurikiellot, lapset, luterilaisuus, mielenterveys, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, sin, suvaitsevaisuus, synnit, syyllistäminen, syyllisyys, taide, teatteri, televisio, televisiokielto, tulevaisuus, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, vapaus, vastuullisuus, väkivalta

Lapsi vanhoillislestadiolaisperheessä


Kasvoin 10 lapsisen perheen toiseksi nuorimmaisena. Jo murrosikäisenä ihmettelin tämän uskonlahkon toimintaa.  Brainwash_aivopesu

Ihmisethän manipuloidaan tekemään, mitä nämä ns. ”saarnaajat” käskevät. Sitten kytätään ja seurataan, että onko kaikki tehneet niin kuin saarnaajat opettavat.
Siinä uskossa JUMALA on hyvin ankara ja manipuloiva. Lapsikin on … Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, anteeksianto, avioliitto, äitiys, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, häpeä, identiteetti, identity, ilo, in English, insesti, kaksinaismoralismi, kasvatus, kontrollointi, lapset, lapsuus, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, mielenterveys, naisen asema, naiseus, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, Paavali, perhe, puhujat, sananjulistajat, seurakuntaoppi, suru, tieto, uskon jättäminen, vapaus, yksinäisyys

Yksinäisimmistä hetkistä


Yksin_laiturilla.S.

En tiedä yksinäisempää hetkeä kuin se, kun irrottautuu tiiviistä uskonyhteisöstä. Vaikka samanmielisiä ihmisiä ympärillä olisikin, on konkreettinen irtaantuminen aina tehtävä yksin. Kuolinhetken yksinäisyys lienee lähin vertauskohta: kuolemasi hetkellä olet yksin, vaikka kuinka joku kädestä pitäisi. 

Siksi on niin, että aina kun kuulen jonkun lähteneen uskonyhteisöstä, on kuin ottaisin hatun päästäni, laskisin sen rinnalleni ja sanoisin: hänen yksinäisyytensä hetkeä kunnioittaen. Samalla toivon, että vaikka jotakin hänessä kuolee, kyse olisi uskon ylösnousemuksesta, uudesta elämästä, toivosta ja kasvusta.

liekki1  Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): armo, etniset vanhoillislestadiolaiset, evankelis-luterilainen kirkko, evankeliumi, hartauskirjoitukset, hengellisyys, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kirkko, kuolema, lapset, lapsuus, mielenterveys, rauhanyhdistys, seurakunta, seurakuntaoppi, sielunhoito, spiritualiteetti, suru, suvaitsevaisuus, toivo, turvapaikka, ulossulkeminen, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Aija Hannilan kirja Valon lapsi kertoo hyväksikäytöstä ja toipumisesta


Aija Hannilan esikoisteos Valon lapsi on juuri ilmestynyt. Kirjassa käsitellään lapsena hyväksikäytön uhriksi joutuneen, ankarassa uskonnollisessa liikkessä kasvaneen naisen kasvua aikuisuuteen.

Esikoiskirjailija Aija Hannila YLEn TV1:n keskusteluohjelmassa A-talk  24.5.2012. Ohjelmassa olivat mukana myös Tuomas Hänninen, Pirjo Luokkala ja Johannes Alaranta, haastattelijana toimittaja Susanna Päivärinta.

Metsässä tuulee tänään. Tuijotan läheltä metsä­tähden terälehtiä. Olen valkoisessa valossa. Valosta heijastuu keltaista, vihreää, sinistä. Juuri avautu­neen metsätähden terä­lehdissä on vaalean­punaista. Valo kietoutuu minuun, suojaa minua. Valo puhuu minulle, se sanoo, olet turvassa rakas lapseni, he eivät koskaan tavoita sinun sieluasi.

Aija Hannilan uutuuskirja Valon lapsi on kirjoittajan mukaan tosiasioihin perustuva, Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): elämäntapa, eroaminen uskosta, get rid of, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, insesti, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, lapset, lapsuus, lähihistoria, mielenterveys, naisen asema, nuoret, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, syrjintä, syyllistäminen, tutkimus, uskon jättäminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yksinäisyys

SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä: ”Voinko enää halata tyttäriäni?”


Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa todettiin 16.5.2010:

”Kirkon ja lestadiolaisuuden piirissä viime viikkoina esille tulleet lasten hyväksi-käyttötapaukset antavat hätkähdyttävän kuvan siitä, miten uskonnollisissa yhteisöissä voidaan suhtautua lakiin ja sen velvoitteisiin.

Lapsiin kohdistuneiden rikosten vuosia jatkunut vähättely ja jopa peittely kertoo oikeustajun ja lähimmäisenrakkauden kieroutumisesta.”

Miten SRK:n uusi pääsihteeri Tuomas Hänninen on vastannut  vakavaan, toistuvasti julkisuudessa esitettyyn huoleen laajassa haastattelussa Kotimaa-lehdessä? Lue koko artikkeli…

11 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, eettisyys, erehtymättömyys, Helsingin Sanomat, insesti, johtajat, johtokunta, kirkko, Kotimaa, lapset, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, nuoret, Olavi Voittonen, pedofilia, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, yhteisö, yhteisöllisyys

Syntien taakka nelivuotiaalle


Onko lapsella oikeus perusturvallisuuteen – ilman ehtoja ja painostamista? Onko lapsella oikeus itse päättää suhteestaan uskontoon?

Kun olin lapsi, isä siunasi joka ilta syntini pois ”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Sitten oli minun vuoro siunata isäni synnit anteeksi. ”Jeesuksen nimessä ja veressä.” Muistan että olin jotain kuusivuotias.

En tietenkään ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta muistan sen ahdistavan tunteen. Tilanne oli painostava ja se toistui hyvin usein iltaisin. Tietysti sitä lapsena ahdistuu kun oma isä tulee keskellä yötä saarnaamaan verestä, anteeksiannosta, synnistä. Pelottavaa.

Aikuistuessani ymmärsin, että on todella hirvittävän väärin pakottaa ja opettaa lapsi pyytämään anteeksi, vaikka ei ole mitään anteeksipyydettävää. Tällä tavalla lapsen mieli ja omatunto vääristetään loppuelämäksi. Tällä lailla lapsi ehdollistuu pyytelemään anteeksi – silloin kun ehkä kaipaisi syliä, hyväksyntää, läheisyyttä ja kohtaamista. Lapsen mieli vääntyy luonnottomaksi suhteessa lähimpiin ihmisiin. Se on alistamista, väkivaltaa ja puolustuskyvyttämän lapsen psykologista ja hengellistä hyväksikäyttöä. 

Päätin, että jos saan joskus lapsia, en koskaan pakota heitä alistaviin rituaali-parannuksentekoihin.

Ankarat saarnat ja miesvaltaisen yhteisön puhuja-auktoriteetti voivat ahdistaa lasta

”Joskus tuli saarnasta paha olo, ihan kirveli, piti panna kädet korville ettei kuulisi. Niin kuin silloin, kun saarnattiin tyhmistä ja viisaista neitsyistä. Sitä oli vaikea ymmärtää, se tuntui väärältä ja kohtuuttomalta. […] Silmälasipäinen Veli oli aamupäivällä saarnannut, että paljaat käsivarret ovat syntiä, uskovainen nainen ei saisi pitää hihatonta kesäleninkiä, miesten himot heräävät, sanoi. Katselin luisia olkapäitäni, kananlihalla olevia käsivarsiani, kummeksuen, mikähän se näissäkin… […] En oikein ymmärtänyt miksi elämä, maallinen vaellus piti olla ankaraa kilvoittelua, ristin kantamista: jos vain hetken vielä jaksamme taivaltaa, niin ihanan taivaan ranta odottaa, ikuinen autuus koittaa […].

Katkelma kirjailija Anna-Maija Ylimaulan romaanista Papintyttö.

Lapsen tunne-elämä ja vanhempien kunnioittamiskäsky

Kansainvälisesti tunnettu lapsipsykologi Alice Miller on puhunut ja kirjoittanut  siitä, miten tuhoisaa alistava kasvatus on ihmisen psyykelle. Lasten alistaminen vanhempien mielivallan alaiseksi on yhä enemmän kuin tavallista. Lasta on helppo alistaa, sillä hän on aina lojaali vanhemmilleen, olivatpa nämä millaisia hyvänsä.

Raamatun neljäs käsky käskee kunnioittamaan vanhempia, sellaisiakin jotka eivät kunnioitusta ansaitse. Tämä vaatimus hallitsee länsimaista kasvatusta sukupolvesta toiseen. Millerin mukaan ahdistava ja vaativa, ankara (usein uskonnollinen) kasvatus tuottaa vaikeita ongelmia ihmisille.  Vaativan ja rankaisevan uskonnollisuuden tuottamia vaurioita yritetään sitten hoitaa terapialla, ja siinä taas sellaisella tavalla joka ei Millerin mukaan toimi.

Psykoterapioissa nimittäin pääsääntöisesti pyritään ymmärtämään vanhempien tekosia ja löytämään lopulta anteeksianto, jota sitten pidetään eräänlaisena terapian huipentumana. Kun ihminen kykenee antamaan anteeksi kasvattajilleen, ajatellaan että silloin hän olisi myös vapautunut menneisyyden otteesta. Tästä Miller on totaalisen toista mieltä. Koko anteeksiannon vaatimus on hänen mielestään absurdi, ovela ja kiero keino vielä kerran sitoa lapsi kunnioittamaan vanhempiaan ja kieltämään omat tunteensa ja kokemuksensa. Sivuuttamaan oman oikeutetun kipunsa, taas kerran. Kuten sen  lapsena lukemattomat kerrat oli oppinut sivuuttamaan, ja siten mitätöimään.

Miller tarkoittaa niitä vanhempia, jotka koko kristillisen kulttuurin voimalla vaativat itselleen kunnioitusta, vaikka eivät sitä ansaitse. Vaadittu kunnioitus on ahdistava pakko. Siitä voi tulla autenttisen minuuden lukko. Kollektiivisen moraalin kulttuurinen ja yhteisöllinen paine ja yksilön oman ruumiin totuus asettuvat vastakkain. Kumpi voittaa?

Lapsuuden kipeät suhteet ja tapahtumat tulee tiedostaa, mutta päämääränä ei tule olla anteeksianto, ei myöskään juuttuminen vihaan ja katkeruuteen. Asiat tulisi kokea sellaisina kuin ne olivat, ilman moraalista ulottuvuutta. Keskeinen avain mielen tasapainoon on tiedostamisessa, tietoiseksi tulemisessa. Tällainenko se lapsuus oli, tällainenko olen ja miltäkö tämä kaikki minusta tuntui ja tuntuu?  Sen enempää oikeita vastauksia ei ole kuin tiedostaminen ja tunteminen. Siis sanalla sanoen: itsetuntemus.

Muutoinkin Millerin psykoanalyytikon pätevyydellä ja tutkimustyöllä rakentamat oivallukset ovat vakuuttavia.  Hän on selvittänyt niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat erilaisten narsististen häiriöiden syntyyn ja muotoutumiseen. Havainnollisella ajattelullaan ja oivalluksillaan Miller avaa oven menneisyyteen ja antaa lukijalle keinot käsitellä oman lapsuutensa traumoja.

Lastensuojelun ja kasvatusalan asiantuntijoiden tulisi ohjata lestadiolaisvanhempia ymmärtämään, että pakottaminen jatkuvaan parannuksentekoon ja päivittäinen  synnistä ja verestä hokeminen ei yhtään lisää pienen lapsen turvallisuuden tunnetta. Aikuisen tulisi oivaltaa, että lapsi ei sitä rituaalia tarvitse, vaan aikuinen rakentaa sitä omaksi turvakseen ja käyttää lastaan hyväkseen alistamalla lapsen. Hän tekee lapselleen vahinkoa. Moinen rituaali-parannuksenteko vääristää lapsen autenttisen omantunnon. Se vääristää myös lapsen ja vnhempien väliset suhteet. Onkin kysyttävä, miten turvataan lapsen uskonnonvapaus ja psyyken tasapainoinen kehittyminen.

Fundamentalismiin kasvattaminen riistää lapselta  uskonnonvapauden

Vanhemmilla on demokratiassa perinteellisesti ollut oikeus kasvattaa lapsensa haluamansa uskonnon harjoittajiksi. Tätä oikeutta pitäisi rohjeta kyseenalaistaa silloin, jos vanhemmat käytännössä estävät tai rajoittavat lapsen mahdollisuuksia oppia ajattelemaan itsenäisesti. Lapset eivät pääse osalliseksi samanveroisista mahdollisuuksista ja oikeuksista kuin muut lapset silloin jos heidän vanhempansa kasvattavat heidät uskonnolliseen tai muuhun rajoittavaan fundamentalismiin.

Uskonnonvapaus tulisi ulottaa myös lapsiin. Lapsella tulisi olla vapaus kasvaa rakastavassa ja hyväksyvässä ilmapiirissä, ilman uskonnollista alistamista ja pakkoja, niin että hänellä olisi mahdollisuus valita ja ratkaista itse suhteensa uskontoon, sitten kun hän on siihen itse valmis.

Nelivuotiaan hätäännys

Alla olevassa tarinassa hienointa on lapsen selväjärkinen kysymys – ja se on paljastava: ”Mitä se tarkottaa?”

Pikkumiehen hätäännys pysähdyttää  lukijan, se järkyttää tässä Antti Halosen kertomuksessa. Se herättää myös paljon kysymyksiä. Onko tarinan lasten perusturvallisuus kiinni jokailtaisista anteeksipyyntörituaaleista? Onko lapsi varma isän rakkaudesta ja hyväksynnästä vasta kun hän on muistanut pyydellä syntejään anteeksi? Millaiseksi lapsen omatunto kehittyy? Vahemmat riistävät tällaisella aiheettomalla anteeksipyyntöjen toistelulla lapsen oman aidon omantunnon kehittymisen.

Lapsen uskonnollisen kasvatuksen kannalta ajatellen, vakaa ja turvallinen jumalasuhde ei tietenkään vaadi tällaisia rituaaleja, mutta vaatiiko sitä tässä aikuisen alistamiseen taipuvainen mielenlaatu?  Lapset ovat puolustuskyvyttömiä. Perusturvallisuus ei pääse rakentumaan, jos se on kiinni addiktiivisesta, rituaalisesta maagisten sanojen toistosta.

Miksi aikuinen mies tässä kertomuksessa näyttää istuttavan turvattomuuden ja syyllisyyden lapselle – sälyttää syntitaakan nelivuotiaan harteille?

Lapsen psyykkinen, uskonnoksi naamioitu alistaminen saattaa vakavasti vahingoittaa  tasapainoista henkistä ja hengellistä kehittymistä. Mikä SYNTINEN nelivuotias lapsi muka on?

Eikö ole täysin normaalia ja luonnollista että lapsi olisi mielellään lähtenyt kauppamatkalle mukaan yhdessä velipojan kanssa.  Miksi isä opettaa lapselle että lapsi onkin tämän takia syntinen? Tämä kertomuksen isä ei ole ymmärtänyt aikuisen vastuutaan.

Rituaalinen nimessä ja veressä -toistelu synnyttää varmasti pienen ihmisen lapsenmieleen ahdistusta ja pelkoa. Kristinopin mukaista se ei ole. Raamatun mukaan uskova, niin lapsi kuin aikuinenkin, saa olla turvattuna koko ajan Jumalan loppumattoman armon varassa. Ei pienen nelivuotiaankaan tarvitse sen saadakseen suorittaa jokailtaista ”mantra-rituaalia”.

Lapsella on oikeus kodissaan  turvalliseen nukkumaanmenoon ja turvalliseen oloon muutenkin, ilman ehtoja, ilman vaatimuksia jatkuvasta parannuksenteosta. Jos lapsi itse alkaa toistaa ja vaatia tällaisia rituaaleja esimerkiksi edellytyksenä nukkumaan rauhoittumiseen, hälytyskellojen pitäisi jo soida vanhempien mielessä.

Synnyt anteeksi 

 

 Isä on lähdössä käymään lähikaupassa, ja on kolmivuotiaan vuoro päästä mukaan. Nelivuotias jää epämukavalle kaarelle jännittyneenä eteisen lattialle makaamaan ja osoittaa äänekkäästi erimielisyytensä valinnan oikeudenmukaisuudesta.

Isän päästyä autollaan tielle saakka puhelin soi. Nelivuotiaan pikkumiehen itkuinen ääni sopertaa: ”Isä, minä oisin halunnu pyytää sinulta anteeksi.” Vieläkään ei ole myöhäistä, ja isä saarnaa pojalle kiukuttelun ja kaikki synnit Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi.
Ollaan laittautumassa nukkumaan. Kolmivuotias istuu pöntöllä ja lukee isän kanssa iltarukousta. Isä saarnaa pikkupojan pikkusynnit anteeksi, mutta isän pyytäessä evankeliumia hätäinen poika säntääkin kovalla kiireellä lastenhuoneen suuntaan. Isä jolkottaa nöyrästi alushousuja molemmilla käsillä kannattelevan pojan perässä kuullakseen pojan vastauksen: ”Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnyt anteeksi”. Kuin itsestään mieleen tulevat Paavalin sanat uskossa juoksemisesta. Kyllä evankeliumin perässä kannattaa vaikka juostakin.
 
Nelivuotias köllöttää jo sängyssään kädet rennosti pään takana. Kun evankeliumi on saanut puhdistaa päivän aikana tulleet likatahrat sekä isän että pojan matkavaatteista, poika yllättäen kysyy: ”Mitä se tarkottaa?”
 Isä selittää, että kun kaikki synnit annetaan anteeksi, se tarkoittaa, että kiukuttelut, tottelemattomuudet, valehtelut, kiusaamiset ja kaikki muutkin synnit on pyyhitty pois, eikä niitä enää ole. Ja isäkin saa uskoa suuttumiset, laiminlyönnit ja muutkin anteeksi. Poika uskoo, ja jää tyytyväisenä nukkumaan. Hän ei kysy, mitäs ne epäilykset sitten ovat. Tietäneekö hän sellaisia olevankaan?
Äidin kanssa luetun iltarukouksen jälkeen viisivuotias isosisko muistaa äkkiä, että pojat eivät ole vielä pyytäneet toisiltaan anteeksi. Alasängystä huudellen hän neuvoo poikia: ”Pyytäkää pojat tekin toisiltanne anteeksi, että säilytte uskovaisina. Halutaanhan me pysyä uskovaisina?” Pojat tottelevat kuuliaisesti viisaan isosiskon neuvoa.
 
 Tyttö muistuttaa vielä äitiään: ”Pyydättehän tekin isän kanssa toisiltanne anteeksi?” Äiti lupaa, että kyllä isä ja äitikin sopivat asiat joka ilta. Joskus päivälläkin.
Lapsen usko on yksinkertaista ja itsestään selvää. Heidän arvostelukykynsä ei riitä kyseenalaistamaan evankeliumin voimaa, ja juuri sellaisessa yksinkertaisessa uskossa piilee Jumalan pelastussuunnitelman mittaamaton viisaus.
 
Aikuisen kehittyneempi arvostelukyky on Jumalan antama lahja, joka auttaa toimimaan ajallisissa asioissa järkevästi, mutta uskonasioissa sitä ei ole lupa käyttää. Jumalan työtä aikuisenkaan arvostelukyky ei riitä arvostelemaan.
 Raamattu kehottaa meitä luottamaan taivaan Isän viisauteen ja uskomaan lapsen lailla. Ilman tuota neuvoa uskonkilvoituksemme olisi täysin mahdotonta.
 
Antti Halonen
Päivämies 14/2009 
 

Lue myös:

Alice Millerin suomennetut teokset

  • Alussa oli kasvatus. Kätketty julmuus ja väkivallan juuret, (Am Anfang war Erziehung, 1980), suom. Mirja Rutanen, 1985.
  • Älä huomaa. Muunnelmia paratiisiteemasta, (Du sollst nicht merken – Variationen über das Paradies-Thema, 1981), suom. Mirja Rutanen, 1986.
  • Karkotettu tieto, suom. Oili Suominen, 1989.
  • Lahjakkaan lapsen draama ja todellisen itseyden etsintä, (Das Drama des begabten Kindes und die Suche nach dem wahren Selbst. Eine Um- und Fortschreibung, 1996), suom. Mirja Rutanen, 1996.
  • Murra vaikenemisen muuri, suom. Leena Vallisaari, 1991.
  • Lapsuuden kuvia, suom. Eija Kämäräinen, 1986.
  • Kätketty avain, suom. Mirja Rutanen, 1989.

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Alice_Miller

Anonyymi: Jumala keijullakin? Kotimaa24 blogikirjoitus.

Ankara usko ja lapsuus Inhimillisessä tekijässä 7.3.

Mitä jälkiä vanhempien ankara usko jättää lapsiin? Helena Itkosen vieraina Katriina Järvinen, Soili Juntumaa ja Teuvo Moisa ohjelmassa Inhimillinen tekijä:

http://areena.yle.fi/video/810074

(Katsottavissa 26.2.2011 klo 21.00 saakka.)

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä  käynnistymässä

Alinta kastia naiset ja lapset

Kukkula, Tanja: Mikä tekee uskonnosta painostavan? Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto 2007.

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen

Vuokko Ilola:  Lapsen usko. Blogikirjoitus 16.8.2016, Kotimaa24.

Lirlies: Hitsi mä en jaksa uskooo

Uskonnonvapaus.fi: lasten ja nuorten uskonnollinen asema

Lasinen meri Nivalan seuroissa

Meidän perhe: Lapsi ja uskonto – kolme katsomukseltaan erilaista avioparia kertoo miten he selittävät elämän suuria kysymyksiä lapselle.

Määttä, Kaija: Kannattaa panna synti pois. Vanhoillislestadiolaisuuden lastenlehti Lasten Siioni 6/2010.

NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta?

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi nimimerkki Juuret & Siivet.

34 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, anteeksianto, äitiys, eettisyys, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, isyys, kasvatus, käskyt, kilvoittelu, kontrollointi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lapset, lapsuus, manipulointi, mielenterveys, normit, omatunto, painostaminen, pelko, perhe, retoriikka, spiritualiteetti, suvaitsevaisuus, synnit, syntien anteeksiantamus, syntilista, syyllistäminen, tasa-arvo, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yksilöllisyys