Avainsana-arkisto: tulevat sukupolvet

Alaranta: Seurakuntaoppi on pahin kompastuskivemme


Hyväksikäyttöskandaali nosti esiin lestadiolaisten ongelmat ja käsittelemättömät traumat, kirjoittaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän lehti Kirkko ja Me artikkelissaan ”Lestadiolaisuus murroksessa”. Lehti on haastatellut Johannes Alarantaa, Aimo Hautamäkeä ja Juho Kalliokoskea.  – Seurakuntaoppi on pahin kompastuskivemme. On täysin epäkristillistä ja farisealaista ajatella, että vain meidän porukkamme voi pelastua ja kaikki muut menevät helvettiin. Ainakin minä olen kokenut hengellistä yhteyttä hyvin monenlaisten kristittyjen kenssa, toteaa Alaranta.Lestadiolaiset ovat olleet perinteisesti Lue koko artikkeli…

Mainokset

15 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, Aimo Hautamäki, anteeksianto, ban of birth control, ban of television, bans, ehkäisykielto, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, forbidden things, fundamentalismi, hajaannukset, harhaoppi, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, insesti, johtajat, kadotus, kaksinaismoralismi, Kaleva, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, kontrollointi, Kotimaa, kulttuurikiellot, lapset, lapsuus, lähihistoria, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, Rippi, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, teatteri, televisio, televisiokielto, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö

Suviseurat, materialismin mahtinäytös


– Kaikki hehkuttivat, miten paljon seuroissa oli väkeä. Väenpaljous oli olevinaan suuri juttu. Minua se asenne suututti ja inhotti, se tuntui jumalattomalta. Ehdottomasti tuli mieleeni kultaisen vasikan ympärillä tanssiminen. Lue koko artikkeli…

21 kommenttia

Kategoria(t): arvot, eettisyys, ehkäisykielto, ekologia, elämäntapa, hengellinen väkivalta, hengellisyys, huumori, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kiellot, kirjallisuus, kristinoppi, kulttuurikiellot, lapset, manipulointi, musiikki, naisen asema, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, Päivämies, pelko, pelot, puhujat, romaani, sananvapaus, seurat, SRK ry., SRK:n johtokunta, tuomitseminen, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, ympäristö, ympäristöetiikka, ympäristönsuojelu

Ajatuksia ajassa


Viimeaikaisista tapauksista tässä tuli mieleen asioita ajassa. Aika on paha, se on paha, joo.  Itse olen vl, mutta siitä huolimatta jotenkin saatan ymmärtää arvostelijoidenkin tunteita ja ajatuksenjuoksua.

Vl:ien keskuudessa on ihan selkeästi lakihenkisyyttä, (lieneekö historiallinen jäänne?).  Jotkut käyttävät edelleenkin hengellistä väkivaltaa ja painostusta toisia uskovaisia kohtaan, mikä on todella surullista ja väärin. Olen ensimmäinen myöntämään useammankinkaltaiset kipupisteet (onkohan tuo oikea sana).  

Itse koen kyllä vahvasti, että minun paikkani on tässä yh-teisössä. Kaikesta huolimatta. Tämä on minun hengellinen kotini. Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, erehtymättömyys, hengellinen väkivalta, identiteetti, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, keskustelu, keskusteluilmapiiri, lakihengellisyys, leimaaminen, nettikeskustelu, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, sananvapaus, sensuuri, seurakunta, seurakuntaoppi, SRK ry., suvaitsevaisuus, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö

Testaa mihin uskot, mittaa uskonnon tuntemuksesi!


Pew Forum on Religion & Public Life -tutkimuslaitos on tehnyt selvityksen, miten hyvin eri katsomuksia kannattavat amerikkalaiset ihmiset ovat perillä uskonnoista.

Kyselyssä 3 500 vastaajasta vain kahdeksan henkilöä osasi vastata täysin oikein jokaiseen 32 kysymykseen. Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): alueelliset erot, arvot, ateismi, elämäntapa, ennuste, epäily, forbidden things, hengellisyys, Jumala, kristinoppi, Raamattu, seurakuntaoppi, suvaitsevaisuus, tieto, tutkimus, vapaus, yhteisö

Stiven Naatus: vl-naispappeus on käytännön järjestely, ei hengellinen kysymys


Oululainen pappi, Tuiran seurakunnan kappalainen Stiven Naatus pohtii blogissaan naisten aseman muuttamisen perustelua vanhoillislestadiolaisuu-dessa. Naatus käynnisti bloginsa ajankohtaisella ja SRK-lestadiolaisuuden kannalta keskeisellä aiheella.

Kyse on enemmästäkin kuin pappisviran avaamisesta myös vanhoillislestadiolaisille naisteologeille.

Kerrotaan, että rovasti Aarno Haho on  äskettäin vaatinut vanhoillislestadiolaisia vaikenemaan julkisuudessa liikkeen asioista. Naatuksen kanta taas on, että herätysliikkeessä tulee hyväksyä avoin julkinen keskustelu. Kristillisen yhteisön on oltava ”kuin avoin kirje”, koska se toimii jatkuvassa lähetystehtävässä, toteaa Naatus. Lisäksi julkinen keskustelu normalisoi kuvaa, joka liikkeestä muodostuu, koska silloin useammat eri käsitykset liikkeen sisältäkin pääsevät esiin.

Kuten jotkut muistavat, Naatus ehdotti avointa keskustelua vanhoillislestadiolaisuuden sisälle myös vuonna 2007, minkä seurauksena hän joutui silloin pois SRK.n rippikoulupapin tehtävästä.

Naatus varoittaa hengellistämästä käsitystä naisten roolista vanhoillislestadiolaisuudessa ja kirkossa.  Hän liittää virkakysymyksen erinomaisen järkevästi ensi sijassa liikkeen arvopohjaan eikä siten pidä sitä teologisena eikä hengellisenä asiana. On ilmeistä, että Naatus tarkoittaa ehkä hieman huonosti valitulla termillä ”arvopohja” nimenomaan maallista käytäntöä ja elämäntapoja.

Lestadiolaisen liikkeen hengellisen sanoman ydin ei ole Naatuksen mukaan sidoksissa enempää tietyn aikakauden arvopohjaan kuin sen virkakäsitykseenkään.  Tässä hän osuu  todella oikeaan, kun ajatellaan mistä kristinuskon universaalissa ja ajattomassa sanomassa pohjimmiltaan on kyse. 

(Voidaan tietenkin perustellusti kysyä, mikä sitten on vanhoillislesta-diolaisuuden uskonopillinen ydin, jos se todellakaan ei ole liikkeessä hengellistetyissä normeissa. Sillä jos se ydin onkin sama kuin ev.lut. kirkon opetus, mihin vl-liikettä enää tarvitaan? Mihin tarvitaan rauhanyhdistyksiä ja varojenkeruuta? Liikkeeseen syntyneiden perinneyhteisöksi?)

Myös tutkija Heikki Nenonen on esittänyt samansuuntaisia ajatuksia, todeten, että virkakysymys ei ole opillinen kysymys. 

Virkakäytäntö on inhimillinen, ei raamatullinen

Naatuksen naispappeutta perusteleva argumentaatio on selvästi pitkälle sama kuin arkkipiispa emeritus John Vikströmin niinikään maalliselta pohjalta lähtevä, käytäntöihin ja tapoihin nojautuva pragmatistinen argumentaatio naisten pappisviran puoleasta. Hän on julkaissut näkemyksensä Teologisessa aikakauskirjassa 2007-2010.

Vikströmin mukaan luterilainen virkakäsitys ei estä naisen kutsumista paimenen virkaan. Luterilaisessa kirkossa vallinnut virkakäytäntö on muodostunut historiallisista,  inhimillisistä syistä. Ei siis hengellisistä lähtökohdista. 

Käytännön taustalla on ollut sekä Paavalin että Lutherin aikainen käsitys naisen kyvyttömyydestä vastuullisiin tehtäviin. Senaikaisissa yhteiskunnissa naisen tuli alistutua miehen alaiseksi, hän ei voinut johtaa eikä hallita miestä. Tämän järjestelyn, nykykielellä täsmällisemmin sanoen sukupuolijärjestelmän, yksi sovellutus on ollut virkakäytäntö, jonka mukaan naista ei kutsuttu papiksi, seurakunnan paimeneksi. 

Vikström kirjoittaa:

”Lutherilla ei ollut vaikeuksia hyväksyä naista saarnaviran hoitajaksi nunnaluostarissa. Syy naisten sulkemiseen pappisviran ulkopuolelle ei ole ollut virkakäsityksessä, vaan käsityksessä naisesta ja hänen oikeasta asemastaan ja roolistaan, ei pelkästään seurakunnassa vaan yhteiskunnassa ylipäänsä. Naisen velvollisuus olla miehelle alamainen ja rajata elinpiirinsä kodin yksityisyyteen on jättänyt hänet julkisen elämän ulkopuolelle ja samalla saarnaviran ulkopuolelle luterilaisissa kirkoissa meidän päiviimme asti. Tämän lisäksi naiselta on ajateltu puuttuvan sellaiset ominaisuudet ja kyvyt, joita tarvitaan julkisten virkojen, mukaan lukien saarnaviran, hoitoon.

Pappisviran avaaminen naisille luterilaisissa kirkoissa ei ole näin ollen johtunut uudesta virkakäsityksestä vaan uudenlaisesta naiskäsityksestä. Tai oikeammin: Tehtiin viimeisetkin johtopäätökset siitä muuttuneesta naiskäsityksestä ja naisen asemasta yhteiskunnassa ja kirkossa, jotka vähitellen olivat voittaneet sijaa ja askel askeleelta toteutuneet useissa luterilaisissa kirkoissa 1900-luvun aikana.

Meidän kirkossamme naiset saivat äänioikeuden 1910-luvulla, oikeuden tulla valituksi luottamushenkilöksi seurakunnan johtavissa elimissä 1920-luvulla, oikeuden olla kirkolliskokousjäsenenä 1930-luvulla ja vähitellen myös oikeuden toimia kanttorina ja lehtorina. Pappisviran avaaminen naisille oli selkeästi viimeinen askel tässä naisen aseman vähittäisessä muutoksessa kirkossa ja yhteiskunnassa.” (Vikström 2007.)

Mikäli tästä aikaan sidoksissa olevasta järjestelystä (Naatuksen termein ”arvopohjasta”) pidetään kiinni, Vikströmin mukaan on samalla logiikalla kiellettävä naisen toiminta myös muissa johtamisen ja päätöksenteon tehtävissä, niin kirkon eri tehtävissä kuin muuallakin yhteiskunnassa. Vikströmin analyysit ovat pitkiä ja perusteellisia ja niistä on tietenkin myös kiistelty. Niihin perehtyminen kannattaa ja palkitsee oivalluksilla.

Vältetään riskit ja sudenkuopat

Naatuksen ”vikströmiläistä”, käytännöllistä ja maallista tulkintaa  on pidettävä viisaana ja lupaavana strategisena valintana, ja onnistuneena erityisesti vanhoillislestadiolaisen liikkeen ominaislaatua ajatellen.

Kun kysymys siirretään historiallisesti muuttuvaan, ratkaisut ensi sijassa käytännöllisinä järjestelyinä tulkitsevaan arvopohja-retoriikkaan, tällöin voidaan välttää konservatiivisiiven aseet, jotka nojautuvat sen oman käsityksen mukaan hengelliseen ja teologiseen argumentaatioon sekä perinteeseen.  Tämä käy selvästi ilmi SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittosen lausunnosta: ”Lähtökohtana on Pyhä Raamattu ja kirkkomme tunnustuksen perinteinen tulkinta ja liikkeemme perinne.”

Samalla vältetään myös se, että jouduttaisiin toteamaan ja myöntämään konservatiivien pelkäämä riski ”opin muuttumisesta”. Jos heräisi epäilys hengellisen opetuksen muuttumisesta, tämä vaarantaisi käsityksen SRK-lestadiolaisuuden erehtymättömyydestä.  Sen sijaan, puhumalla yksinomaan maallisesta  käsitteestä, arvopohjasta, voidaan yhä säilyttää ja edelleen viestiä julkisuuteen riviuskovaisille doktriini opetuksen muuttumattomuudesta ja seurakunnan erehtymättömyydestä.

SRK:n konservatiivijohto ja liberaalit nuoren polven teologit voivat parhaassa tapauksessa löytää rakentavan yksimielisyyden etenemisestä kohti vl-naisen pappisvirkaa. Vältetään uuden hajaannuksen vaara.

On  tietenkin vakava riski, että jos kysymys keskusteluissa pääsisi ajautumaan puhtaasti ”hengelliselle osastolle”, vallassa oleva konservatiivisiipi saa syyn katkaista keskustelun alkuunsa, yksinkertaisesti uhkaamalla nykykäsityksen kritisoijia ulossulkemisella uskonyhteisöstä. Tätä tosin tuskin kukaan vastuulinen SRK:n johdossa haluaa, varsinkaan jos nuoren polven rivit eivät ala rakoilla.

Vl-liikkeen vaikutusvalta kasvaa naispappeuden myötä

Yhtä kaikki, Naatuksen ja Nenosen tulkintaa voidaan pitää ei vain strategisesti viisaana vaan myös ihan asiallisestikin hyvin perusteltuna. Vl-naisten pääsy papinvirkaan voidaan nimittäin vielä lisäksi kuvata yksinkertaisesti  loogisena jatkumona sille pohjimmiltaan pragmaattiselle toimintamallille, joka herätysliikkeessä valittiin jo 1985-1986, valmistauduttaessa sihen että kirkolliskokokous avaisi papin viran myös naisille. Ratkaisu on osoittautunut menestykseksi SRK-lestadiolaisuudelle.

Nykyinen tilanne vanhoillislestadiolaisuudessa on monessa suhteessa erilainen kuin se oli 1980-luvulla, ja siksi uutta päätöstä tältä osin voitaneen hyvin perustella, jälleen pragmaattisesti,  puhtaasti käytännön syillä.

Naisopiskelijoiden määrä teologisessa tiedekunnassa on dramaattisesti kasvanut. Naiset onnistuvat valintakokeissa paremmin kuin miehet. Myös hyvin kouluttautuvat vanhoillislestadiolaiset naiset ovat rynnistäneet tiedekuntaan ja menestyvät opinnoissaan. Papinvirka tarjoaa mielekkään ja hyvinpalkatun ammatin vl-naiselle ja työpaikkoja seurakunnissa on lähivuosina tarjolla. SRK-lestadiolaisuuden vaikutusvalta ev.-lut. kirkossa voi kasvaa tätä kautta huomattavastikin, kun seurakuntiin voidaan levittää entistä suurempi joukko ”omia” pappeja. Kanttoreistahan jo huomattava prosentti onkin vanhoillislestadiolaisia.

Vl-naisten tulo pappien työmarkkinoille ei vaaranna vl-miesten etenemistä. Heikki Nenonen on lisäksi korostanut, että vl-naisten pappeus ei tulisi uhkaamaan herätysliikkeen  yli 700:n mies-maallikkosaarnaajan asemaa. 

–  Herätysliike on omaehtoinen maallikkoliike. Se saa toimia niillä ehdoilla, joilla enemmistö ajattelee. Tällä hetkellä vain miehet voivat olla maallikkopuhujia, olkoon niin, Nenonen totesi Kotimaan haastattelussa.

Vanhoillislestadiolaisuutta on kuvattu usein pragmaattisena, käytännön asiat nopeasti ja taitavasti hoitelevana kollektiivina, jossa ei tehdä ongelmia ”turhista” loogis-teoreettisista tai filosofis-eettisistä kysymyksistä. Uudella naispappeus-ratkaisulla liike voi jälleen osoittaa dynaamisen voimansa.

Takertuminen menneisyyden maallisiin tapoihin ei ole hengellisyyttä

Naatuksen puhe 1900-luvun alun arvopohjasta viittaa tietenkin siihen tosiasiaan, että jokainen ihmisyhteisö, myös herätysliike, toimii jossain historiallisessa ajassa ja paikassa ja on auttamattomasti sidoksissa aikansa arvopohjaan ja esimerkiksi sen sukupuolijärjestelmään. Jopa ns. ”jumalanvaltakunta”, jos sellaisena pidetään vl-herätysliikettä.

On tietenkin vaativaa  kyetä nousemaan  oman aikansa arvojen yläpuolelle tarkastelemaan niitä kriittisesti hengelliseltä ja eettiseltä kannalta. Herätysliikkeelle se on onnistunut yleensä vain sen synty- ja  alkuaikoina.

Kun herätysliike sitten on institutionalisoitunut, sille on tyypillistä takertua tiukasti kiinni menneisyyden ulkonaiseen järjestykseen ja arvomaailmaan. Menneisyyden tapoja aletaan tulkita hengellisenä normistona. Lutherin mukaan kristillisen kirkon tulisi elää jatkuvassa uudistumisessa ja parannuksenteossa.

Vanhoillislestadiolaisuudessa takertuminen paljastuu naisen aseman lisäksi liikkeen elämäntapanormistossa, joka heijastaa eurooppalaista pietismiä ja 1900-luvun alun pohjoisen agraariyhteiskunnan arvopohjaa: elämänpiiriä, rakenteita ja tapoja. 

Sama menneisyyden arkielämän tulkinta hengellisenä koskee kaikkia pietistisiä liikkeitä, äärimmilleen vietynä esimerkkinä amishit. He hengellistivät 1600-1700-luvun elämäntavan. Voidaan kysyä, onko vanhoillislestadiolaisuus hengellistänyt 1920-1930-lukujen arvopohjan.

Vl-liike ei ole toistaiseksi kyennyt vapautumaan epäraamatullisista luutumistaan. Onkin toivottavaa, että se kykenisi vapautumaan menneisyyden sukupuolijärjestelmästä nuoren ja vanhan polven keskinäisessä dialogissa. Ratkaisu avaisi liikkeelle lupaavia näkymiä tulevaisuudessa. Tulevaisuus tehdään tämän päivän ratkaisuissa. SRK:n johto on paljon haltijana.

Ja joka tapauksessa: aika on nuoremman vl-polven puolella. Tulee päivä jolloin sillä on kaikki valta.

*    *     *

Naatus: Naiset herätysliikkeessä?

”Vanhoillislestadiolaisuudessa käytävä keskustelu naispappeudesta, josta Kotimaa24.fi uutisoi, liittyy minusta virkateologiaa enemmän herätysliikkeen arvomaailmaan.

Sen takaa aukeaa kysymys siitä, kuka käyttää ääntä liikkeessä. Millä tavalla esimerkiksi naiset ovat toimijoina näkyvissä ja miten heidän näkökulmansa tulee esiin?

Keskustelu naispappeudesta tässä herätysliikkeesä ei ole aiemmin tuottanut isoja otsikoita vaan on edennyt hiljakseen pinnan alla. Jotkut asiat vain tapahtuvat prosessimaisesti hitaassa tahdissa.

Julkinen keskustelu voi olla luonteeltaan monenlaista, myös pinnallista ja tarpeettoman kärjistävää. Silti se on periaatteellisesti hyväksyttävä. Kristillinen yhteisö on jatkuvassa lähetystyössä, jolloin sen on oltava ”kuin avoin kirje”. 

Vanhoillislestadiolaisuuden kohdalla julkinen keskustelu normalisoi tilannetta: hyvin erilaiset liikkeessä mukana olevat ihmiset voivat kertoa omia näkökulmiaan. Yksipuolinen, usein mielikuviin ja kohuotsikoihin perustuva käsitys liikkeestä saa täydennystä.

Vanhoillislestadiolaisuus on taustaltaan konservatiivinen pietistinen liike. Silti tämä arvopohja on eri asia kuin liikkeen hengellinen ydinsanoma ja evankeliumin julistus.

Jos esimerkiksi kannattaa 1900-luvun alun suomalaista arvomaailmaa, jossa naisilla on nykyajasta poikkeava rooli, on reilua sanoa se ääneen. Silloin voidaan keskustella arvoista ja niiden perusteista sen kummemmin asiaa hengellistämättä.”

*     *     *

Ajattelemisen aihetta antoivat Stiven Naatus ja  Korpijaakko.

Lue lisää:

Stiven Naatuksen blogikirjoitus: Naiset herätysliikkeessä? 20.9.2010.

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

Juhani Huttunen: Raamatulla päähän. Kirkko ja kaupunki 20.9.2010. Katsaus fundamentalismin kansaninvälisistä historiallisista juurista sekä sen vaikutuksista.

Johannes Ijäs: ”Naispappeudesta syytä keskustella”. Kotimaa 18.9.2010.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät miesten pappeudessa. Kotimaa 18.9.2010.

Miksi teatteri on syntiä? (Stiven Naatus Kalevassa syyskuussa 2007.)

Mikael Pentikäinen: Kahden maan kansalaisia. Helsingin Sanomat 13.7.2010.

Jyri-Jussi Rekinen: Tuiran miespapit hyväksyivät tasa-arvon. Kaleva 8.12.2009. (Oulun Tuiran seurakunnassa lopetettiin lainvastainen pappien työvuorojen järjestely.)

Skribentti: Naiset tulossa sananjulistajiksi

Protestiliikkeestä äärikonservatiiviseksi

SRK:n vuosikokous 2010: päätöksentekijät yksinomaan miehiä

SRK:n vuosikokous 27.6.2009: johdossa edelleen vain miehiä

John Vikström: On kyse enemmästä: Suhtautuminen naispappeuteen raamatullisuuden mittarina. Teologinen aikakauskirja 3/2010.

John Vikström: Kirkko ja yhteistyöstä kieltäytyvät papit: Mikä yhdistää, mikä erottaa? Teologinen aikakauskirja 2009, s. 264-.

Joihn Vikström: Omatunto ja naispapit. Kotimaan verkkolehti 29.10.2007. Suom. Tiina Partanen.

John Vikström:  Samvetet och kvinnliga präster: På vilket sätt är de samarbetsvägrande prästernas samveten bundna? Teologinen aikakauskirja 2007, s. 357-.

12 kommenttia

Kategoria(t): 1900-luku, 2000-luku, amishit, elämäntapa, erehtymättömyys, hengellisyys, historia, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, keskustelu, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, naisen asema, naissaarnaajat, normit, nuoret, opilliset kysymykset, pietismi, puhujat, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, synnit, tasa-arvo, tulevaisuus, uskon perusteet, vallankäyttö, yhteisö

Annetaan lapsille maapallo


ANNETAAN LAPSILLE MAAPALLO

Annetaan lapsille päiväksi maapallo
kuin kirjava ilmapallo,
että he saisivat leikkiä.

Leikkiä ja laulaa tähtien seassa.

Annetaan lapsille maapallo
kuin jättiläisomena tai lämmin leipä,
että he olisivat kylläisiä edes yhden päivän.

Annetaan heille koko pallo,
että maailma edes yhden päivän saisi tuntea,
mitä on ystävyys.

Meidän käsistämme lapset ottavat maan
ja istuttavat siihen kuolemattomia puita.

*    *     *

Nazim Hikmet (1902-1963), suom. Brita Polttila. Sisältyy kokoelmaan Maailman runosydän (WSOY 1998).

 

Tule sinäkin mukaan istuttamaan puita – se käy helposti!

 Tree Nation on YK-vetoinen projekti, jonka tavoitteena on istuttaa kahdeksan miljoonaa puuta Saharaan. Istutusprojektin tarkoitus on ensisijaisesti ekologinen, mutta samalla parannetaan myös yhteiskunnallisia ja humanitaarisia oloja.  Jo kymmenellä eurolla voit istuttaa puun, jonka löydät sitten  nimelläsi nimikoituna netistä. Linkistä pääset aina halutessasi oman puusi luo.

Lahjoita ystävällesi, jolla on kaikkea, puutaimikko Afrikassa… 

http://www.tasaus.fi/

Tasaus2010-keräys: Ehkäise aavikoitumista istuttamalla puita (Suomen lähetysseura)

Myös World Vision Finlandin kautta voit istuttaa esimerkiksi ystävyyden puun, tai auttaa istuttamaan kokonaisen puutarhan, parilla kympillä.

Tai voit lahjoittaa ystävällesi 15 puuntainta Afrikassa Kirkon Ulkomaanavun kautta.

Eräs esimerkki metsäprojektista: Puut takaavat tulevaisuutta Mosambikissa (Ulkoministeriö 2009).

*    *    *

Meille suomalaisille metsät ovat aina olleet itsestäänselvyys, mutta eivät ole enää. Valtaosa Suomen metsistä on tehometsätalouden piirissä.

Lapsemme ja heidän lapsensa eivät voi elää jos meidän sukupolvelmme ei pidä huolta metsästä. Maailman metsistä. Millaisena jätämme maapallon heille?

Siemenpuu-Säätiö vaikuttaa ja tiedottaa maailman metsien tilasta niin Suomessa kuin Kaukoidässäkin.

”Metsän jäljillä -kirja vie keskelle sademetsää ja suomalaista hakkuuaukeaa. Paljon kiistelty tehometsätalous on ollut Suomessa maan tapa jo pitkään. Eikä vain Suomessa. Ympäri maailmaa teolliset puuplantaasit syrjäyttävät metsiä, ja Suomen rooli tehometsämallin levittäjänä Etelässä on suuri. Teollisuus ja jopa luonnonsuojelualueet ajavat metsäyhteisöjä ahtaalle. Moni metsästä riippuvainen yhteisö joutuu lähtemään. Entinen koti saa ympärilleen aseistetut vartijat.

Mitä on metsä? Ja kuka sen saa määritellä? Miten vaikutamme metsään ja miten se vaikuttaa meihin?”

Näitä kysymyksiä pohtii kirja Metsän jäljillä (Siemenpuu-säätiö, 2009).Voit ladata kirjan maksutta tästä.

Pyhyyden kohtaaminen – metsässä sielu lepää

Metsän myyttistä hiljaisuutta ja salojen lampien välkähtelyä voi kuulla rauhoittavana vaikkapa tässä:  Arvo Pärt: Spiegel im Spiegel. Luonnon ikuisuudessa on pyhyyttä jossa sielu lepää, kokee kuuluvansa osana kaikkeuden kokonaisuuteen.

On armas sunnuntaiaamu tää,
se muistot mielessä herättää –
nyt toiset on kirkkotiellä.
Mä etsin kirjani kontistain,
sen äitivainaalta muistoks sain –
hän on jo tallella siellä.

Nyt metsä kirkkoni olla saa,
voi täälläi palvella Jumalaa,
mun urkuni kauniit, soikaa!
Mun kirkkoni katto on korkea,
ja ystävä yksi on seurana,
joka muistavi paimenpoikaa.
(Immi Hellén: Paimenpoika, 1898)

Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan. Toim. Pauliina Kainulainen, Kirjapaja 2007. 

Pauliina Kainulainen: Missä sielu lepää. Kadonnutta pyhyyden tuntoa etsimässä. Kirjapaja 2010.

Juhani Huttunen: Päin mäntyä. Pauliina Kainulaisen haastattelu. Kirkko ja Kaupunki nro 17, 21.4.2010.

Ajattelemisen aihetta antoi Mecano.

Lue myös:

Mohandas Gandhi: Tottelemattomuudesta. Suom. ja toim. Eila Salomaa ja Jukka Viitanen. Taifuuni.

Jean Giono: Mies joka istutti puita. (L homme qui plantait des arbres, 1953.)
Suom. Tuukka Kangasluoma, 1994. Uusi kuvitettu painos 2008.

Juhani Pietarinen: Ilon filosofia: Spinozan käsitys aktiivisesta ihmisestä. Yliopistopaino, 1993. (4. p.2001.)

Henry Thoreau:

Elämää metsässä. (Walden or Life in the woods, 1854.) Suom. Mikko Kilpi (1. p. 1954.) WSOY, 1990.

Kansalaistottelemattomuudesta. Toim. Outi Lauhakangas. Visio. Otava, 1986.

Kävelemisen taito. (Walking, 1862.) Suom. Markku Envall. Basam Books, 2008 (1. p.: Jack-in-the-Box, 1997).

Vaellus vuorelle ja muita esseitä. Suom. Antti Immonen. Green Spot, 2007.

Anonyymi: Kadotettu hengellisyys

Pelasta maailma!

Topi Linjama: Pikkunupun isäntä. Kumppani-lehti 1.6.2009.

1 kommentti

Kategoria(t): arvot, eettisyys, ekologia, ekoteologia, evankeliumi, hengellisyys, identiteetti, ihmisoikeudet, lapset, lapsuus, luonto, musiikki, opilliset kysymykset, sielu, sielunhoito, spiritualiteetti, taide, toivo, tulevaisuus, vapaus, vastuullisuus, ystävyys

24 kännykkää ja oma linja-auto


Lempääläläisillä Riikoloilla on 19 lasta.Raha ei ole se tärkein asia suuressakaan perheessä, vaan rakkaus ja rauha Jumalan kanssa! Ja rakkaus vain lisääntyy kun sitä jaetaan.

Kyseessä lienee Suomen suurin perhe tämän vuostuhannen puolella, mikäli netissä olevia tietoja on uskominen.Bussi 3.3

Lapsia saa tulla vaikka 20, huudahti 17-vuotias Hannele Palokangas, kun hän haki opiskelemaan lastenhoitajaksi Rovaniemellä vuonna 1979.

Hannele ei voinut silloin tietää, että aika lailla niin oli käyvä. Muutaman vuoden päästä hänet vihittäisiin Risto Riikolan kanssa, johon hän oli kiinnittänyt huomiota jo rippikoulussa.

Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, Hannele ja Risto Riikola istuvat vierekkäin olohuoneessaan Lempäälän Kuljussa. Maailmaan on saatettu 19 lasta, joista osalla on omiakin lapsia.

Kaikki lapset eivät ole asuneet yhtä aikaa saman katon alla: kun Lyydia, nyt 7, syntyi, perheen esikoinen Antti oli jo 20-vuotias.

Vanhoillislestadiolaisessa perheessä on otettu kaikki lapset vastaan rakkaudella. Hannele ja Risto ovat varmoja, että lapsia on tullut juuri niin paljon kuin on ollut tarkoitus.

– Jos olisi ollut esimerkiksi sairautta, tuskin Luoja olisi antanut näin paljon lapsia, Hannele toteaa.

Joku ihmiseltä salattu tarkoitus on varmaan ollut silläkin, että perheen kuopus Aurora menehtyi kohtuun viisi vuotta sitten. Iloisen elämän keskellä Auroran kohtalo on Riikolan perheen surullisin asia.

– Vaikka se ei ole kenenkään syy, Risto toteaa mietteliäänä.

Surusta toipuessa suuresta perheestä oli apua. Eteenpäin piti mennä, vaikka surut oli surtava.

Ja nyt puolet perheen lapsista on maailmalla, kotona asuu enää yhdeksän.

– Helpoksi on käynyt, Hannele Riikola naurahtaa.

Tai helpoksi ja helpoksi. Minulle nousee hiki, kun yritän hahmottaa, kuinka paljon aikuisia ja lapsia Riikoloiden kotona on. Heitä on paljon, sillä haastattelupäivä on Pekan, 17, syntymäpäivä. Katariina, 26, on saapunut lapsineen Nastolasta. Mummu, Elsa Sieppi, istuu kiikkustuolissa ja nautiskelee hyörinästä.

Sohvalla vierekkäin istuvat Kristiina ja Kristiina, joista toinen on perheen tyttäriä ja toinen miniä. Toinen heistä on lempinimeltään Kitsu, mutta kumpi. Saman näköisiä ja oloisia kaunottaria. Tuolla pyörähtää Eki, Lauran kokemäkeläissyntyinen aviomies. Hänkin on muuten 19-lapsisesta perheestä.

Hannelen ja Riston syliin kapuavat vuoroin omat lapset, vuoroin lastenlapset, joita on yhteensä jo yhdeksän.

Joku kuuluu kattavan keittiön kolme- ja puolimetriseen pöytään kahvikalustoa.

Kaksospojat Olli ja Kalle, 14, heittävät välillä painiksi.

Päätän olla yrittämättä liikaa. Nämä nimet eivät painu päähän ihan heti. Se selviää, että lapsista neljä ei ole paikalla: Lääkäriksi valmistunut Antti, 27, on päivystysvuorossa Ähtärissä. Poissa ovat Kaliforniassa aupairina oleva Eveliina, 19, yliopistossa opiskeleva Lasse, 24, ja aina töissä oleva Anna-Tuulia, 21.

– Täällä ei ole koskaan tarvinnut olla yksin, paikalla olevat 1980-luvulla syntyneet lapset vakuuttavat kuin yhdestä suusta.

Uskon sen. Ja senkin, että jos on erityisesti halunnut olla yksin, on pitänyt lähteä erikseen ulos.

Lempäälässä on toki muitakin suuria perheitä, mutta lapset muistelevat, että koulussa on joskus ihmetelty sisarusten suurta lukumäärää.

– Eivätkä muut aina ole uskoneet, että meillä oikeasti on näin paljon sisaruksia, kertoo Kristiina, 18.puhelimet p

Arjen pyörittämiseen on tarvittu lukuisia pesukoneita, pakastimia, 24 kännykkää ja jopa oma linja-auto. Maitolitrojen ja perunakilojen kulutuksesta Riikolat eivät välitä puhua. Niistä kun tulee pahoja puheita jälkikäteen. Maitoa on ostettu, kun sitä on tarvittu. Piste.

– Mutta muuten ei ole juuri eroa sillä, onko lapsia yksi vai kaksikymmentä. Kaiken saa sujumaan, kun ymmärtää muutaman perusasian, Hannele Riikola toteaa.

Ja ne muutama perusasia ovat tässä: kun väsyttää, apua on otettava vastaan. Esimerkiksi kodinhoitoapua, ystävien ja sukulaisten apua.

Toiseksi: yöllä täytyy nukkua, lasten ja aikuisten.

Kolmanneksi: omia harrastuksia on oltava. Hannelekin pelasi aikoinaan lentopalloa, nyt rakkain harrastus on lukeminen. Risto kulkee metsällä.

Nykyisin Riikolat opettelevat elämään joka vuosi pienempänä perheenä. Vuosi sitten syksyllä Riikoloilta oli varsinainen muuttoaalto. Silloin omilleen lähtivät Anna-Tuulia, Eveliina ja Kristiina. Seuraavana lähtövuorossa on ehkä Pekka.

Isojen lähteminen näkyy ison perheen arjessa siten, että auttavia käsiä on vähemmän. Isot tytöt olivat paimentaneet pienempiään, olleet aikuisia talossa.

Muutoista huolimatta kaikenikäiset lapset ovat läsnä ja lähellä. Mikollekin rakennettiin oma koti viereiselle tontille talkootöinä.

– Minulla on pikkuveli Lasse alivuokralaisena. Ja joskus siskot tulevat siivoamaan, jos kauniisti pyydän, Mikko kehaisee.

Silja, 11, tuhahtaa vieressä.

Edith Ahola

Aamulehti 25.10.2009

Duggars Family

Yhdysvalloissa, Ohiossa on Duggarin 19-lapsinen perhe, joka tunnustaa baptismin konservatiivista suuntausta. Siinä ajatellaan samoin kuin vl-uskossa: lapset ovat Jumalan lahja. Perheellä on tiettävästi oma TV-show. Julkisuudessa on pohdittu lasten synnyttämisen rajallisuutta lääketieteelliseltä kannalta: miten paljon synnytyksiä olisi yhdellä naisella todella mahdollisuutta saada aikaan.

Väestönkasvu uhkaa lastemme elämää

Maapallolla elää nyt 6,8 miljardia ihmistä. Väkiluku kasvaa tätä nykyä joka vuosi yli 70 miljoonalla ihmisellä. Joka ikinen kuukausi maapallon väestö kasvaa 6,7 miljoonalla uudella ihmisellä. Joka ikinen päivä maailmaan tulee 220 000 uutta ihmistä lisää (nettokasvu: laskettu syntyvyys miinus kuolleet).

Ihmiskunta on nyt koko olemassaolonsa ajan suurimman uhkan edessä. Tutkija  James Lovelock on ennustanut, että ilmastonmuutoksen vuoksi maapallolla on tämän vuosisadan lopulla jäljellä enää vain miljardi ihmistä. Siis ennen kuin alkaa vuosi 2100, maapallon väestöstä valtaosa eli runsaat 5 miljardia on  tuhoutunut.

Siihen on tasan 90 vuotta. Lapsi, joka on syntynyt tänä vuonna, voi nähdä elinaikanaan ihmiskunnan suurimman katastrofin.

Tälle 90 vuoden ajalle voidaan ennakoida päivittäinen ihmisten tuhoutumisen tahti, kun ilmastonmuutos on päässyt vauhtiin. Silloin emme enää voi estää katastrofia millään.

Mitä vähemmän meitä ihmisiä on, sitä paremmin voimme hallita ilmastonmuutosta nyt, kun vielä voimme edes jotain tehdä,  ja ehkä turvata elinkelpoisen ympäristön ja turvallisen ravinnon myös lapsenlapsillemme.

Noin kaksilapsinen perhe on 21. vuosisadalla maapallon hallitun väestöpolitiikan ja elinympäristön turvaamisen ehdoton edellytys.

Syntyvyyden kasvu kiihtymässä

Teollisissa maissa ollaan lähes kaikkialla lähellä lukemaa kaksi tai sen alle. Mutta nyt myös länsimaissa syntyvyys on alkanut jälleen kasvaa (HS 11.8.2009).

Maapallon väestöräjähdys osoitti todellakin hiipumisen merkkejä 1900-luvun lopulla. YK:n ja Yhdysvaltain väestötoimistot korjailivat tuolloin ennusteitaan. Syntyvyys väheni vuosituhannen päättyessä odotettua nopeammin lähes kaikkialla, myös kehitysmaissa.

Rohkeimmat veikkasivat jo, että pelätty maapallon väestöräjähdys seisahtuisi 10–11 miljardiin ihmiseen. Tämä toteutuisi noin vuonna 2065 – ja sitten maapallon väkiluku alkaisi hiljalleen jopa laskea. Väestönkasvun pysähtyminen antaisi pienen mahdollisuuden sille, että ehkä ihmiskunta sittenkin  selviytyisi  ja kykenisi estämään ilmakehän lämpenemisestä seuraavan katastrofin.

Mutta syntyvyys on nyt alkanut jälleen kohota. Se  ei  enää alenekaan kohti länsimaista lukemaa, noin kahta lasta äitiä kohti. Mikä on muuttanut suunnan?

Modernisaatioteorian mukaan kakkien maiden pitäisi hiljalleen muuttua demokratioiksi, joissa syntyvyys on alhainen ja koulutustaso ja elintaso on korkea.  Mutta tämän kehityksen toteutuminen on asetettu viime aikoina kyseenalaiseksi, esim. The Economist-lehden julkistamien tutkimusten mukaan.

Tulkinta väestönkehityksen suunnasta kuuluu, että kun vauraus lisääntyy, ihmiset siirtyvät lisääntymisessään painottamaan määrän sijasta laatua ja tekevät vähän lapsia, mutta hoitavat nämä lapset erittäin hyvin. Tämä johtaaisi radikaalisti alhaisempaan syntyvyyteen, ja jopa siinä määrin, että mennään alle uudistumisen takaavan syntyvyyden.

Kun vauraus edelleen lisääntyy, näyttäisi käyvän kuitenkin niin, että lapsiluku alkaa jälleen nousta, kun olemassaolevien lasten hyvinvointi ei enää vaarannu vaikka perheeseen syntyisi lisääkin jälkeläisiä. Tämä on ympäristön ja luonnon kannalta uhkaava trendi, sillä korkean tuloluokan lapsista kasvaa todennäköisesti korkean kulutustason aikuisia.

Monien arkipäivässään tekemät havainnot tukevat tätä ennakoitua kehitystä. Alemman keskiluokan perheet tekevät usein yhden tai kaksi lasta, mutta ylemmän keskiluokan perheissä on jo nyt yhä yleisemmin kolme tai neljä lasta. Lisäksi, kyselytutkimusten mukaan suomalaiset haluaisivat tosiasiassa hieman suuremman perheen kuin mihin he todellisuudessa ovat päätyneet tai päätyvät.

Myös tilastot tukevat käsitystä ylemmän luokan keskimääräistä suuremmista perheistä.  Etenkin miesten korkeampi koulutus ja korkeampi tulotaso ennustavat lasten määrän kasvua. Naisten kohdalla suhde on yhä edelleen päinvastainen, muttei kuitenkaan yhtä voimakas, joten nettovaikutuksena todellakin koulutetummat ja paremmin tienaavat lisääntyvät länsimaissa enemmän. ”Liian korkea elintaso” siis nostaa syntyvyyttä.

Lisäksi kehitysmaissa on yli 200 miljoonaa seksuaalisesti aktiivista naista, jotka eivät saa ehkäisyä, vaikka he eivät haluaisi tulla lähiaikoina raskaaksi. Joka vuosi arviolta 80 miljoonaa naista tulee raskaaksi haluamatta sitä.

Pitkään on tiedetty, että naisten koulutus on paras ehkäisykeino. Opiskelu lykkää lasten hankintaa, ja koulutetut naiset tuntevat ehkäisymenetelmät yleensä hyvin. Koulutetut naiset saavat kehitysmaissa 1–4 lasta vähemmän kuin vähän kouluja käyneet.

Mutta onko tämä liian hidas menetelmä? Onko valtioiden tartuttava ongelmaan nopeammin ja tiukemmin? Kiinassa ei jääty odottelemaan kasvun hidastumista ”luonnollista” tietä, vaan se otti käyttöön tiukan yhden lapsen politiikan 1900-luvun lopulla.  On arvioitu, että sen ansioista  maailmaan jäi syntymättä noin 300 miljoonaa ihmistä. Kumuloituvat vaikutukset ovat tietysti merkittävimmät.

Luopuuko SRK ehkäisemättömyysvaatimuksesta?

Tuskin. Vanhoillislestadiolainen kirkkoherra Seppo Lohi on ennakoinut, että jos liike luopuu ehkäisykielteisestä opistaan, vanhoillislestadiolaisuus katoaa 50 vuodessa. Siis jopa nopeammin kuin koko ihmiskunta joutuu kohtaamaan liiallisen väestönkasvun ja kulutuksen aiheuttaman tuhonsa.

Vanhoillislestadilaisten määrällä ei sinänsä ole merkitystä maapallon nykysuunnassa suuntaan eikä toiseen. Kristilliseltä / hengelliseltä kannalta voidaan kysyä, voiko vanhoillislestadiolaisten lisääntymisratkaisu  olla mallina ja esikuvana maapallon kaikkien ihmisten elämäntavalle. Jos vl-lisääntymisratkaisu on Jumalan sanan mukainen, silloin sen tulee olla mahdollinen ja suositeltava  kaikille.

*    *     *

Lue lisää aiheesta:

Niilo Ihamäki (& Heidi Sommar): Äiti, isä ja 19 lasta. Radio-ohjelma Juho ja Alina Tynin perheestä, 22.12.1955.

Heikki Räisänen: Luontosuhdeluonnos

Korpijaakko: Puhe murhasta kääntyi puheeksi seksin pyhyydestä ja sukusolujen oikeuksista

Ympäristövastuu alkaa makuuhuoneesta

Petri Kulmala: Seimen ihme. Päivämies nro 50, 15.12.2010.

Marjut Lindberg: Väestönkasvu verrattavissa päästöihin, HS 7.2.2009.

Topi Linjama: Mollaam poijat eletty yli varojen.  (Epäkuluttajan blogi.)

Maria Saari: Ehkäisykiellosta on muodostunut tabu   Helsingin Sanomat 5.4.2009.

Sairaanhoitaja: Olisin halunnut äidin syliin

SRK: Minä uskon Jumalaan, Isään. (Perustelut ehkäisykiellolle, uusin SRK:n kannanotto 27.6.2009, poistettu netistä helmikuussa 2011). Talletettu mm. Mopin palstalla.

Eero Paloheimo: Teknisiä analogioita. Tieteessä tapahtuu 2/2008.

Antti Ämmälä:  Uskonnon rooli perhesuunnittelussa hiipuu. Helsingin Sanomat 17.4.2010.

12 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, äitiys, eettisyys, ehkäisykielto, ekologia, elämäntapa, ennuste, ilmastonmuutos, isyys, kasvatus, kiellot, kulutus, lapset, lapsuus, lisääntyminen, luonto, miehen asema, naisen asema, naiseus, normit, perhe, suurperhe, synnit, tulevaisuus, vastuullisuus, väestönkasvu, ympäristö, ympäristöetiikka, ympäristönsuojelu