Eräs helluntailaisnuori kysyy!

Täällä oli kirjoitus helluntailaisen naisen kokemuksista omissa  piireissä ja perheessä. Pidin tuota sinänsä asiallisena että on oikeus muistella miten muistelee. Sillä jokainen lähtee aina omista kokemuksistaan.

Itseäni kiinnostaisi nostaa esille se, että miten te lestadiolaiset suhtaudutte eri liikkeessä uskovaan. Ja että miettisitte, miltä teistä tuntuisi joutua tuomituksi kadotukseen niinkun te usein meille teette.

Olen itse helluntailainen mutta keskustelen mielellään eri tavalla ja eri liikkeissä uskovien kanssa.  Etkö sinäkin, joka olet uskossa? Ja minulla oli opiskeluaikoina läheinen ystävä, aivan paras kaveri, joka oli vanhoillisen suuntauksen lestadiolainen. Hän oli ihmisistä kyllä aivan parhaita, hirmusen mukava

Advertisement

”Kunpa olisit kuollut ennen kuin jätit uskon”

”Jos ajattelen lapsuutta vain lestadiolaisuuden uskon ja sen opetuksien näkökulmasta, se oli kamala. Minä en lapsena enkä nuorena voinut yhteisössä ja sen opetuksissa koskaan hyvin.”

”Toivon, että jokaisessa lestadiolaisessa perheessä ja yhteisössä elävällä saisi olla yhtälainen oikeus valita myös toisin. Siihen voisi olla enemmän mahdollisuuksia jo lapsena, ja sitä pitäisi pystyä tukemaan yhteisön sisältäkin.” – Olli  K.

Olemalla vain minä olen minä

– Kunpa sinä olisit kuollut, ennen kuin lähdit.

Sen minulle sanoi useampi vanha ystäväni, kun lähdin useampi vuosi sitten vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä. Sen olen kuullut sanottavan myös monelle muulle.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska tämä on ollut minun kasvuympäristöni. Koen itse, että kasvoin yhteisöstä irti jo pienestä lapsesta.

Yhteisön jättämät jäljet ovat kuitenkin hyvin lopullisia.

Yhteisö tulee seuraamaan aina elämässäni jollakin tasolla mukana. Vaikka se ei enää ole ollut vuosiin minussa, suurin osa suvusta siihen kuuluu.

Kaikki se mitä

Jumala heitti kiven

Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven. (Joh. 8:7)

* * *

* * *

Asteroidin kiertorata. MTV3.

Helmihytti: Mun elämään ei mahdu jumalaa.

Lestadiolaiset papit kirkossa: asemia, valtaa ja pelkkää feikkiä?

• –  Minä toivon, ettei meidän arvostetut piispamme ja kirkkoherramme ja kirkkomme edustajat loukkaannu siihen, mutta minä tahtoisin neuvoa semmosta, että täältä Jumalan valtakunnasta pittää tulla neuvoa kysymään jos neuvoa tahtoo. Täällä on oikeat neuvot täällä Jumalan valtakunnassa. Täällä neuvotaan, miten ihminen tulee autuaaksi. – Suviseurapuhuja Liperin suviseuroissa 2010.

Turun rauhanyhdistyksen puheenjohtaja, SRK:n johtokunnan jäsen Kimmo Puolitaival on todennut Kotimaassa:

Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi tukeutuu käsitykseni mukaan vahvasti Pyhään Raamattuun ja samalla evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin. Jumalan seurakunta on niiden mukaan uskovien yhteisö tai toisella luterilaisella ilmaisulla Jumalan armovaltakunta, jonka keskeinen tehtävä on Jumalan sanan saarna.

Kauniita sanoja. Mitä Kimmo Puolitaival jätti sanomatta?

Risto Leppänen ja Heikki Rainio joutumassa puhujakieltoon Turun rauhanyhdistyksellä

Rauhanyhdistysten kurinpitoratkaisuissa kietoutuvat toisiinsa vanhoillislestadiolaisen, täysin miesjohtoisen herätysliikkeen naisia alistava ja mitätöivä  kulttuuri, yhteisön piirissä tapahtuneet  lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvät rikokset ja liikkeessä voimistunut sisäinen kritiikki, jota SRK ja paikallinen johto yrittävät rangaistuksilla ja pelottelulla vaientaa.  Kaikki nämä piirteet ovat näkösällä tällä kertaa Turun rauhanyhdistyksellä. Aloitteentekijänä on yhdistyksen johtokunta puheenjohtajansa johdolla.

Arkkipiispa Kari Mäkisen teologinen kansliasihteeri, teologian tohtori Risto Leppänen aiotaan asettaa puhujakieltoon Turun rauhanyhdistyksellä.

Yhdistyksen puheenjohtaja, diplomi-insinööri Kimmo Puolitaival on lähettänyt asiasta kokouskutsun johtokunnan muille jäsenille sekä Turun rauhanyhdistyksen muille maallikkopuhujille Mauri Tuikkalalle, Martti Telkille, Jouni Ritalalle ja Kimmo Lahdenperälle.

Herätysliikkeen maallikkojohtoisuus havainnollistuu tässäkin tilanteessa. Enempää Puolitaival kuin muutkaan johtokunnan jäsenet eivät ole teologeja.

Puolitaival itse on myös maallikkopuhuja ja lisäksi SRK:n johtokunnan jäsen. Hän on myös osallistunut saarnaajana ja SRK:n johtokunnan jäsenenä aktiivisesti vanhoillislestadiolaisuuden lähetystyöhön Länsi-Afrikassa. 

Puolitaival on ehdolla kirkolliskokouksen maallikkojäseneksi helmikuussa käytävissä vaaleissa. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Puolitaival on ehdolla vaaleissa ryhmässä Yhteisellä tiellä, jonka vaaliohjelmassaan julkisesti ilmoittaa torjuvansa  kaikenlaisen syrjinnän: 

Kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto ovat Suomen perustuslakiin kirjattuja, jokaiselle kansalaisille kuuluvia perusoikeuksia. Kirkon pitää niitä edistää myös omassa piirissään, etenkin kun nämä oikeudet ovat sopusoinnussa Jeesuksen julistuksen ja kirkon yhteisen uskon kanssa.

 Kokouskutsussa, joka on vuodettu Suomi24-keskustelupalstalle, Puolitaival kirjoittaa:

Kun äiti synninmyllyn osti

Nimimerkki ”T10 n11 m12 u” kertoo, että hänen vanhempansa ja koko perheensä joutui erotetuksi vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä, koska kotiin oli ostettu televisio. Menettely  perustuu SRK:n vuosikokouksissa tehtyihin päätöksiin. Niiden mukaan sen, joka on hankkinut kotiin television, katsotaan teollaan kieltäneen uskonsa ja hänet erotetaan uskonyhteydestä sekä rauhanyhdistyksen jäsenyydestä.  

Kirjoittaja pitää omalla kohdallaan myönteisenä sitä, että hän ei joutunut elämään vanhoillislestadiolaisen liikkeen jäsenenä aikuiseksi saakka. Hän  toteaa, että vanhoillislestadiolaisuus ja  yleensä fanaattiset uskonliikkeet aiheuttavat jäsenissään riippuvuutta.  Liikkeestä irrottautuminen aikuisiässä on monesti vaikeaa.

Silloin ei oikeastaan valehtele jos tekee niinkuin kaikki tekevät – rauhanyhdistys tottelevaisuuskokeena

“On oltava vaikka ei olisikaan. Ei ole aina niin kuin oikeastaan on, mutta ei silloin oikeastaan valehtele jos tekee niin kuin kaikki tekevät koska silloin on enemmän oikein koska on muitten mukana samassa.”

Mikä on uskomisen kohde?

Se kysymys, joka on vallannut alaa ja jonka hedelmät lopulta kulminoituvat nykyisessä kriisissä.

Uskomisen kohde on siirretty pois Kristuksesta ja armosta.

Armosta uskominen on yksinkertainen asia. Se on silkkaa Jumalan armoa, jossa ihmisen omat rakennelmat ovat Jumalalle kauhistus.

Ihminen on Jumalan armon vastaanottajana lapsi

Alaranta: Tajusin että muissakin on meitä ja meissä muita

Se että jako [vuohiin ja lampaisiin] on olemassa ei tarkoita sitä että tietäisimme missä jakolinja menee. – Topi Linjama 2010.

”Muistan, kuinka turvallista oli pienenä poikana istua seuroissa, nukahtaa isän tai äidin lämpimään syliin siionin laulujen kaikuessa. Muistan, kuinka sydäntä puristavasta pahasta olosta pääsi eroon, kun sai uskoa syntinsä anteeksi, pois pyyhityiksi. Armosta. Yksin Armosta.

Muistan, kuinka kasvaessani tajusin, etten ole kuten toiset. Minulle kerrottiin, että olen ”uskovainen”.

Hämmentyneenä katsoin maailmaa ja opin, että on me ja muut. Pelastuvat, ja ne, jotka kerran tuhotaan.

Lapsuuden usko seuraa mukana – keskustelua 60-luvun hajaannuksesta

Onko nyt aika nostaa tarkasteluun 1960-luvun alun repeämä?

Monet uskovaiset ihmiset revittiin silloin irti toisistaan ja karkotettiin hengellisestä kodistaan. Kuten tiedämme, sama väkivaltainen ratkaisu tehtiin uudestaan, vielä laajamittaisemmin 1970-80-luvuilla. Voimme kysyä, onko vanhoillislestadiolaisuuden nykyhetken tilanteessa yhtymäkohtia 60-luvun pappishajaannuksen kysymyksiin.

S.V. on lestadiolaisen papin tytär ja koki tämän repeämän ollessaan 14-vuotias. Hän kirjoittaa tässä kokemuksistaan ja kutsuu osallistumaan keskusteluun tapahtumista yli 50 vuoden takaa.

Onko sinulla omakohtaisia muistoja pappishajaannuksen vuosilta? Millaisia seuraamuksia repeämästä oli itsellesi tai läheisillesi? Tai oletko nuori ja haluaisit kysellä näiden tapahtumien kokeneilta ihmisiltä siitä? Nyt siihen on tilaisuus.

Voit jakaa omia kokemuksiasi muille ja keskustella niistä. Voit myös tehdä kysymyksiä niille ihmisille, joiden nuoruuden herkimpien vuosien keskelle iski silloin raju myllerrys. Kaikki kommentit ovat tervetulleita.

*          *          *

Sain äskettäin Hiljaisuuden retriitissä tiedon etnisistä lestadiolaisista. Lueskelin kirjoituksia pikimmiltään. Oma kokemukseni on sama kuin monissa lukemissani teksteissä: vanhoillislestadiolaisuus seuraa aina mukana, vaikka olisi vuosikymmeniä ollut poissa liikkeen piiristä.

Itse olen ns. lapsuudenuskovainen. Sain 14-vuotiaaksi saakka nauttia liikkeen ”armon auringosta”.