Arkkipiispan teologinen sihteeri Risto Leppänen on Turun Sanomien 18.2.2012 julkistamien tietojen mukaan joutumassa jo toistamiseen Turun rauhanyhdistyksen johdon puhutteluun.
Ainakin kolme evankelis-luterilaisen kirkon työntekijää on joutunut viimeisen vuoden aikana hengellisen painostamisen kohteeksi arkkihiippakunnassa sijaitsevien rauhanyhdistysten piirissä.
Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen on käyttänyt menettelystä nimistystä hengellinen terrori.
On erikoista, että kirkkoon kuuluvan herätysliikkeen jäsen, joka sitoutuu kirkon virkakäsitykseen, joutuu samoin kirkkoon kuuluvien uskonyhteisön johtajien taholta hengellisen painostamisen ja väkivallan kohteeksi. Osa painostamiseen syyllistyneistä lestadiolaisista on lisäksi itsekin kirkon palveluksessa tai nauttii kirkon eläkettä.
Voidaan kysyä, syyllistyvätkö ahdistelijat hengellisen väkivallan lisäksi myös työpaikkakiusaamiseen.

Arkkipiispa Kari Mäkisen esikunnassa työskentelevä Leppänen on koulutukseltaan teologian tohtori ja hengelliseltä taustaltaan vanhoillislestadiolainen. Hän toimii myös Turun rauhanyhdistyksellä seurapuhujana.
Hoitokokous naamioitu ”keskusteluiksi”
Ristiriitojen taustalla on Leppäsen myönteinen kanta naispappeuteen. Hänen vaimonsa Mari Leppänen on määrä vihkiä papiksi maaliskuussa. Lue koko artikkeli…
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...