Avainsana-arkisto: ulossulkeva seurakuntaoppi

Uskonsota keittiössä: hampaaton kirkko ei auta lestadiolaisen yhteisön uhreja


maija_leena_rova_uskonsota_keittiossa_

Hiljattain julkaistu kirja Uskonsota keittiössä  antaa äänen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtaantuneiden ihmisten kokemuksille. Se kertoo myös uuden identiteetin rakentamisesta ja tasapainoisen elämän jatkamisesta liikkeen ulkopuolella.

Kirjan toimittaja VTT Maija-Leena Rova toivoo, että kirja toimii vertaistukena yhteisöstä eroamista harkitseville.

Lisäksi hän toivoo, että kirjaa lukisivat ne, joilla on mahdollisuuksia auttaa ja tukea vanhoillislestadiolaisten uskovien elämää liikkeen sisällä, esimerkiksi lestadiolaisjohtajat sekä kirkon johtajat ja työntekijät.

Espoon piispa Tapio Luoma haastatteli Rovaa Helsingin kirjamessuilla (ks. video alla).

Rova muistuttaa, että kirkon johto ei ole riittävän tarmokkaasti puuttunut lestadiolaisuuden epäkohtiin, vaan ”yliymmärtää” uskonyhteisön opetuksen vahingollisia piirteitä. Kirkko on myös ohittanut niistä ihmisille seuranneita vakavia ongelmia. Moni on kärsimystensä seurauksena kadottanut yhteyden kristinuskoon kokonaan.

Kirkon tulisi vihdoin kantaa vastuunsa suurimman herätysliikkeensä kohdalla ja suhtautua sen ongelmiin vakavasti.

 

Maija-Leena Rova kokee itse vapautuneensa lapsuuden traumoistaan oikeastaan vasta tämän kirjaprojektin myötä. Hän itse joutui lapsuudenperheessään keskelle uskonsotaa, jossa … Lue koko artikkeli…

Advertisement

3 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, arkkipiispa, arvot, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, kiellot, kirkko, konsertit, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, mielenterveys, musiikki, naisen asema, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, sin, SRK ry., suurperhe, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, ulossulkeminen, Uncategorized, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Synti, sovitus ja taivas – televisiodokumentti suviseuroista


Nuori nainen kertoo joutuvansa usein pyytämään syntinä anteeksi sitä, että hän kuuntelee paljon maailmallista musiikkia ja pitää tanssimisesta. Hän olisi halunnut rock-tähdeksi.  –  Olen kasvanut siitä irti, mutta se on ollut vaikeaa!

Kymmenen lapsen äiti kertoo, miten heidän lapsensa valittavat koko ajan siitä, että heille ei tule enempää lapsia ”vaikka kaikki muut saavat”.

Suviseurat_Dokumentti_2016

YLE lähettää YLEn ruotsinkielisellä Fem -kanavalla Stefan Janssonin tv-dokumentin Suviseurat – synti, sovitus ja taivas. Ohjelma lähetetään … Lue koko artikkeli…

11 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, alakulttuuri, arvot, Conservative Laestadianism, elämäntapa, erehtymättömyys, identiteetti, identity, laestadianism, opilliset kysymykset, seurakuntaoppi, seurat, synnit, televisio, televisiokielto, yhteisöllisyys

Eräs helluntailaisnuori kysyy!


Helluntailaisuus_2

Täällä oli kirjoitus helluntailaisen naisen kokemuksista omissa  piireissä ja perheessä. Pidin tuota sinänsä asiallisena että on oikeus muistella miten muistelee. Sillä jokainen lähtee aina omista kokemuksistaan.

Itseäni kiinnostaisi nostaa esille se, että miten te lestadiolaiset suhtaudutte eri liikkeessä uskovaan. Ja että miettisitte, miltä teistä tuntuisi joutua tuomituksi kadotukseen niinkun te usein meille teette.

Olen itse helluntailainen mutta keskustelen mielellään eri tavalla ja eri liikkeissä uskovien kanssa.  Etkö sinäkin, joka olet uskossa? Ja minulla oli opiskeluaikoina läheinen ystävä, aivan paras kaveri, joka oli vanhoillisen suuntauksen lestadiolainen. Hän oli ihmisistä kyllä aivan parhaita, hirmusen mukava … Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, elämäntapa, hengellisyys, identiteetti, Jumalan sana, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, rauhanyhdistys, retoriikka, seurakuntaoppi, syntien anteeksiantamus, ulossulkeminen, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

”Kunpa olisit kuollut ennen kuin jätit uskon”


”Jos ajattelen lapsuutta vain lestadiolaisuuden uskon ja sen opetuksien näkökulmasta, se oli kamala. Minä en lapsena enkä nuorena voinut yhteisössä ja sen opetuksissa koskaan hyvin.”

”Toivon, että jokaisessa lestadiolaisessa perheessä ja yhteisössä elävällä saisi olla yhtälainen oikeus valita myös toisin. Siihen voisi olla enemmän mahdollisuuksia jo lapsena, ja sitä pitäisi pystyä tukemaan yhteisön sisältäkin.” – Olli  K.

Olemalla vain minä olen minä

Beautiful_world_kaunis_1

Kunpa sinä olisit kuollut, ennen kuin lähdit.

Sen minulle sanoi useampi vanha ystäväni, kun lähdin useampi vuosi sitten vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä. Sen olen kuullut sanottavan myös monelle muulle.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska tämä on ollut minun kasvuympäristöni. Koen itse, että kasvoin yhteisöstä irti jo pienestä lapsesta.

Yhteisön jättämät jäljet ovat kuitenkin hyvin lopullisia.

Yhteisö tulee seuraamaan aina elämässäni jollakin tasolla mukana. Vaikka se ei enää ole ollut vuosiin minussa, suurin osa suvusta siihen kuuluu.

Kaikki se mitä … Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): 2000-luku, ahdistus, alakulttuuri, anteeksianto, arvot, bans, eettisyys, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, forbidden things, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, laestadianism, lapsuus, leimaaminen, miehen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Aika ajoi ohi televisiosäännöstä, elävä usko pysyy


Päivämies_Lohen_kirjoitusAjattelin vähän kirjoittaa tuosta uskon muuttumattomuudesta, mitä olen siitä miettinyt, että onko jotain muuttunut ja muuttuuko ja pitäisikö muuttua. Asioita olis paljonkin mutta otan nyt ne mitkä eniten on puhuttaneet, varsinkin taas tänä kesänä on näistä meilläpäin puhuttu jonkinverran.
Telkkarisääntö ilmanmuuta suojeli vanhoillislestadiolaista liikettä ja se oltiin nähty hyväksi. Se oli pitkään ihan OK mutta siitä on media ja maailma muuttunut aivan toisenlaiseksi.Televisio_1970_Kekkonen

Aika ja netti ajoi telkkarisäännön ohi. Tällä tarkoitan … Lue koko artikkeli…

13 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ban of television, bans, concept of sin, elämäntapa, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kontrollointi, lakihengellisyys, lähihistoria, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, seurakuntaoppi, syntilista, televisio, televisiokielto, ulossulkeminen, vallankäyttö, videot

Syrjimällä ette meitä rakasta, vaan te syrjitte


Kun kuulemme näitä oman kirkkomme ihmisten kannanottoja, emme voi kuin ajatella, että heidän päähänsä ei nähtävästi pälkähdä, kenestä he puhuvat. He puhuvat minusta ja monesta muusta, jotka palvelemme heidän kanssaan samassa kirkossa.

Kirkkopäivillä pastori Aino Vesti ”rakastaa” homoja

Kirkon konservatiivit, kuten pastori Aino Vesti, turvautuvat hokemaan rakkauttaan, että miten he rakastavat meitä seksuaalivähemmistöihin kuuluvia uskovia kanssaihmisiään.

Mitä ”rakkaus” tarkoittaa käytännössä, kirkossamme? Miten aitona ja rehellisenä meidän on syytä pitää tätä rakastamisen vakuuttelua, … Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): arvot, avioliitto, eettisyys, eristäminen, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kaksoisviestintä, kiellot, kirkko, kristinoppi, normit, norms, perhe, seksuaalivähemmistöt, seurakunta, seurakuntaoppi, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö

Kirkon opillinen puhe ja elävä usko


Suviseurat HSR2Olen tavallisena vl-uskovaisena mielenkiinnolla seurannut ulkopuolisten keskustelua uskostamme. Viime aikona ovat puheet vanhoillislestadiolaista uskoa vastaan hieman koventuneet, jopa kirkossa. Moni kyselee, mikä on tarkoituksena kun meidät on nostettu tikunnokkaan.

Kovuutta on yritetty peitellä … Lue koko artikkeli…

27 kommenttia

Kategoria(t): Conservative Laestadianism, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, hengellisyys, iankaikkinen elämä, Jumalan sana, luterilaisuus, opilliset kysymykset, pelastus, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, seurakuntaoppi, ulossulkeminen, uskon perusteet, yhteisöllisyys

Piispa Matti Repo: Miten teidän Vain-Me-Pelastumme -opin kanssa oikein on?


-Onko pelastusta lestadiolaisen synninpäästön ulkopuolella? kysyy Tampereen piispa Matti Repo. Piispa teki kysymyksen puheessaan Tampereen rauhanyhdistyksellä . – ”Tampereen Rauhanyhdistyksen Matti Repopuheenjohtaja Eero Pellikka lausui Aamulehden haastattelussa, että ”tämän uskon ulkopuolella ei ole pelastusta”.  Vanhoillislestadiolaisuuden sisäpuolella on monia, jotka toivovat seurakuntaopin avointa käsittelyä ja läheisempää hengellistä suhdetta kirkon kanssa. Selkeästi piirretty pelastuvien joukon turvallinen raja voi muuttua muuriksi, jonka sisäpuolella ihminen voidaan alistaa … Lue koko artikkeli…

28 kommenttia

Kategoria(t): armo, ehkäisykielto, elämäntapa, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtokunta, Jumalan sana, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, laestadianism, luterilaisuus, nettikeskustelu, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakuntaoppi, sielunhoito, spiritualiteetti, suvaitsevaisuus, syntien anteeksiantamus, syrjintä, syyllistäminen, tulevaisuus, tuomitseminen, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisöllisyys