Avainsana-arkisto: uskon auktoriteetti

Rakas veli -verkosto ja vl-uskonoppi syy hyväksikäytön yleisyyteen


taivaan_taimet_5_Sitaatit_Hillevi

 

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja rikosten piilottaminen ovat johdonmukainen seuraus vl-yhteisön opista, sen käytännöistä ja rakenteista. Kyse on yhteisöllisestä rakas veli -järjestelmästä.  – Tälläkin hetkellä liikkeessä toimii miehiä, jotka ovat käyttäneet lapsia seksuaalisesti hyväkseen. –  Tutkija Johanna Hurtig.

Yksilön oikeuksien riisto on jokaisen vl-uskovaisen arkea

– Kun tarkastelee vanhoillislestadiolaisen yhteisön oppia ja käytäntöä hyväksikäytön uhrien kokemusten kautta, havaitsee, että hyväksikäyttöön eli yksilön oikeuksien riistoon kuuluvat tekijät ovat osa yhteisön jokaisen jäsenen arkea, painottaa  YTT Johanna Hurtig selostaessaan lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan tutkimuksensa tuloksia. Tulokset julkaistiin kirjassa Taivaan taimet (2013). Kaleva haastatteli tutkijaa kirjan ilmestyessä.lapsi pelkää

– Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on johdonmukainen seuraus vl-yhteisön rakenteista, painottaa tutkija.

Mistä näissä rakenteissa on kyse?

– Odotus lapsenkaltaisesta luottamuksesta ja kritiikittömyydestä, suostuminen omia ajatuksia, hyvinvointia ja tunteita vastaan sotiviin asioihin, ajatus kyvyttömyydestä omiin moraalisiin valintoihin sekä itsensä ja heikompien puolustamisen uhkaavuus ovat kulttuurisia asioita, joita odotetaan kaikilta vanhoillislestadiolaisen yhteisön jäseniltä, analysoi Hurtig Kalevan haastattelussa.

– Olen surullinen ja pettynyt siihen, miten vaarallista heikompien puolustaminen on yhteisössämme. Olen nähnyt liian monen kohdalla, mitä vaikeuksia seuraa, kun yrittää toimia … Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): anteeksianto, Conservative Laestadianism, elämäntapa, häpeä, ihmisarvo, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kasvatus, kontrollointi, lapset, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, maallikkosaarnaajat, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, Rippi, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syntien anteeksiantamus, syyllistäminen, tutkimus, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Pastellinsävyinen elämä


Olen siis päättänyt luopua ja irtautua vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä. Tiedän, että moni muukin painii Einsamkeit Psamojen ongelmien kanssa kuin minä. Toivon, että yksi tarina lisää auttaa teitä matkallanne. Muistakaa, että minäkin olen vielä kumpuilevan tien jyrkimmässä ylämäessä. – Nimimerkki Orava, nuori lestadiolainen perheenisä.

Intro

Omat polut -blogikokoelmassa on kirjoiteltu paljon kaikenlaista. Yksittäisiä kannanottoja tiettyyn aiheeseen, pitkiä kommentointipuheenvuoroja ja enemmän tai vähemmän provosoivaa (tämähän riippuu kirjoittajan mielentilasta) faktaa vanhoillislestadiolaisten elämästä.

Jos luet tekstini loppuun, olet lukenut osan minun elämäntarinastani. Vuorossa on pieni palanen rapiat parikymppisen perheenisän … Lue koko artikkeli…

32 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, arvot, bans, concept of sin, epäily, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, get rid of, hengellisyys, historia, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, Jumalan sana, kaksinaismoralismi, kasvatus, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, pelastus, perhe, puhujat, Raamattu, retoriikka, sananjulistajat, seurakuntaoppi, synnit, syyllistäminen, teatteri, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö

Onko kaikki pajunköyttä, eli onko SRK:n puheenjohtajalla televisio, ja ehkä urutkin?


50-luku 3

– En itse näe asioiden väärää hengellistämistä niinkään toimintakulttuuriimme liittyvänä – sana kulttuuri tulee tietääkseni latinasta ja tarkoittaa viljelyä. – SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen, Kotimaa24, 15.11.2011.

”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.”Päivämies no 15, 14.4.2010.

Jotta pajunköyden paksuus havaittais, kurkistetaan vähäsen lähihistoriaan. Ja vähän kauemmaksikin. Sillä lopussa se hyväkäs historia pääsee aina yllättämään meidät! … Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): 1800-luku, 1950-luku, 1960-luku, 1970-luku, 2000-luku, 2010-luku, Aimo Hautamäki, ban of television, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, historia, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, manipulointi, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, perheettömyys, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, retoriikka, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, suurperhe, suvaitsevaisuus, televisio, televisiokielto, totteleminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta

Mara, teesit ja me


Mara on täällä tänään.

Tiesitkö, että keskustelulla, jota parhaillaan käydään vanhoillislestadio-laisuudessa ja minkä Martti Luther (1483-1546) käynnisti omassa katolisessa kirkossaan, on hämmästyttävän paljon yhteneväisyyksiä keskenään.

”Kirkon todellinen aarre on kaikkein pyhin evankeliumi Jumalan kunniasta ja armosta.” (Teesi nro 62.)

Aluksi Luther ei aikonut kyseenalaistaa katolisen kirkon oppia kokonaisuudessaan. Hän halusi vain poistaa muutamia epäkohtia Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 2010-luku, armoneuvot, bans, elämäntapa, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, evankeliumi, hajaannukset, harhaoppi, hengellisyys, historia, johtajat, johtokunta, Jumalan sana, kaksinaismoralismi, kannanotot, katolinen kirkko, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, luterilaisuus, manipulointi, nettikeskustelu, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, retoriikka, seurakunta, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, tasa-arvo, totteleminen, tuomitseminen, uskon perusteet, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys

Risto Leppänen ja Martti Nissinen: Raamattunäkemykset ja homoseksuaalisuus


Vanhoillislestadiolaiset ovat SRK:n vuosikokouksessa tuominneet homoseksuaalisuuden synniksi ja siveettömyydeksi. (Oikea ja väärä –kannanotto 2005.)

Sitä vastoin viisi ev-lut. kirkon piispoista suosittaa samasukupuolisten parisuhteiden siunaamista (Irja Askola, Mikko Heikka, Kari Mäkinen, Wille Riekkinen, Björn Vikström), ja kaikki piispat ovat yhdessä esittäneet kirkolliskokoukselle parisuhteen puolesta rukoilemista kirkossa. Yli 60% seurakuntavaalien ehdokkaista kannattaa joko siunaamista tai avioliittolain mahdollisesti muututtua kirkollista vihkimistä. Piispojen erilaiset ratkaisut saattavat johtua  erilaisista raamattunäkemyksistä.

Teologi Risto Leppänen, joka on itse vanhoillislestadiolainen, on eritellyt evl-kirkon pappien raamattukäsityksiä haastattelemalla 22 pappia väitöskirjassaan Raamattu ja papit (Helsingin yliopisto 2010). Leppänen työskentelee arkkipiispa Kari Mäkisen avustajana.

Pappien raamattunäkemykset vaihtelevat – myös vanhoillislestadiolaisuudessa

Kristittyjen on usein vaikea päästä yhteisymmärrykseen varsinkaan eettisissä kysymyksissä, koska Raamattua luetaan erilaisten raamattunäkemysten muodostaman Raamatun tulkinnan kautta. Tämä ilmenee esimerkiksi suhtautumisessa seksuaalisuuteen yleensä, samoin muun muassa homoseksuaalisuuteen ja naisten asemaan kirkossa.

Fundamentalistisen raamattunäkemyksen mukaan Raamattu on sanasta sanaan johdonmukainen, ikuiseksi totuudeksi tarkoitettu kokonaisuus, jota tulkitaan kirjaimellisesti, ottamatta huomioon yli 2000 vuoden takaisen yhteiskunnan arvoista ja historiallisesta tilanteesta johtuvista tosiasioita, piittaamatta Raamatun sisäisisstä ristiriitaisuuksista ja 2000 vuoden mittaan kehittyneestä tieteellisestä tiedosta.

Näin ollen fundamentalistit suhtautuvat homoseksuaalisuuteen tavallisesti varsin kielteisesti.

Tieteellisessä raamatuntutkimuksessa taas painotetaan historiallisen tietämyksen ja  tieteelliseen tutkimukseen nojaavan päättelyn merkitystä Raamatun tulkinnassa, jolloin tulkinnat homoseksuaalisuudesta voivat olla yhtälailla myönteisiä kuin kielteisiäkin.

Mitä taas fundamentalismilla voidaan ymmärtää? Siitä on Juhani Huttusen perusteellinen katsaus täällä.

”Mitä ulkokohtaisempi suhde ihmisellä on Raamattuun ja kristinuskoon, sitä vähemmän sen ristiriitaisuudet ovat hänelle ongelma”, on raamatuntutkimuksen professori Heikki Räisänen todennut.

Leppänen: neljä erilaista raamattunäkemystä

Vain osa evankelis-luterilaisen kirkon papeista tulkitsee Raamattua niin, että se yksiselitteisesti kieltää homoseksuaalisuuden.

On kuitenkin mahdollista, että kaikkien vanhoillislestadiolaistenkaan pappien kanta ei ole asiassa yhtenäinen. Suhtautuminen homoseksuaaleihin riippuu pitkälle papin henkilökohtaisesta raamattunäkemyksestä. Teologi Risto Leppänen tutki 22 papin raamattunäkemyksiä vääitöskirjassaan.

Leppäsen mukaan papiston niiden edustajien keskuudessa, joita hän haastatteli (8 naista ja 14 miespappia), ilmeni neljä erilaista raamattunäkemystä.

Yhden näkemyksen mukaan Raamattu on Jumalan sanaa ja täydellinen totuus. Tähän ryhmään lukeutui kuusi miespappia.

Toisen ryhmän, pohdiskelevien pappien, mukaan Raamattu sisältää Jumalan sanaa ja on perusluonteeltaan kirja pelastuksen sanomasta (viisi miestä ja yksi nainen).

Kolmas ryhmä korostaa pyhyyttä ja sallivaa rakkautta (seitsemän naista ja yksi mies).

Raamattua inspiroivana kirjoituskokoelmana pitävälle neljännelle ryhmälle on tärkeää rationaalinen raamattusuhde (kaksi miestä).

– Kaikki haastattelemani papit haluavat sanoutua irti Raamatun tulkinnan ääripäistä. Yhtäältä siitä, että Raamattu on kivenkovasti ja kirjain kirjaimelta faktaa, ja toisaalta myös sellaisesta relativismista, jonka mukaan mikään Raamatussa ei olisi totta.

– Tutkimuksen perusteella pyhyyttä ja sallivaa rakkautta korostava tulkinta olisi tyypillisempää naispapeille kuin miespapeille, toteaa Risto Leppänen.

Herätysliiketaustaisten pappien raamattukäsitykset 

Raamattua täydellisenä totuutena pitävien joukkoon kuuluu rukoilevaisuuteen, Paavalin synodiin, viidesläisyyteen ja vanhoillislestadiolaisuuteen sitoutuneita pappeja.

Pohdiskelevien pappien joukossa on niin evankelisuuteen, vanhoillislestadiolaisuuteen, viidesläisyyteen kuin karismaattisuuteenkin lukeutuvia. Salliville papeille retriitti- ja Taizé-yhteisöt muodostavat leimallisen hengellisen taustan. Rationaalisuutta korostavat papit määrittelivät itsensä väljästi lähinnä herännäisyyteen kuuluviksi.

Vanhoillislestadiolaisuuden sisällä voi siis toimia pappeja, joilla on keskenään erilainen raamattunäkemys. Toinen tuomitsee homoseksuaalit ”perverssi-ilmiönä”, kuten SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki suviseura-alustuksessaan tehnyt. Mutta toinen lestadiolaispappi saattaa pitää heitä yhdenvertaisina lähimmäisinä, joiden sitoutuneen parisuhteen puolesta voi rukoilla, ja sen voisi jopa siunata – jos kirkolliskokous joskus tähän myöntää luvan.  

Nissinen: Raamatusta ei pidä hakea vastausta jota siellä ei ole

Martti Nissinen on teologian tohtori ja Helsingin yliopiston professori. Hänen erikoisalansa on eksegetiikka, tieteellinen raamatuntutkimus. Hän on sitä mieltä, ettei Raamattu sano homoseksuaalisuudesta mitään.

 – Miten niin ”ei sano mitään”? Onhan Raamatussa viisi kuusi kohtaa, joissa puhutaan miesten kanssa makaavista miehistä…

 – No, katsotaan, Nissinen sanoo ja ottaa kirjan työpöydältään. Hänen painoksensa ovat alkukielisiä, Vanha testamentti hepreaa, Uusi testamentti kreikkaa.

 Ensimmäinen Mooseksen kirja, 19. luku, kertomus Sodoman pahuudesta.

Sodoman kaupunkiin saapuu kolme miestä, enkeliä. Loot tarjoaa heille yösijan. Illalla Lootin talon eteen kerääntyvät kaikki kaupungin miehet. He huutavat Lootille.

”Missä ovat ne miehet, jotka tulivat tänä iltana luoksesi? Tuo heidät tänne, me haluamme maata heidät!”

”Hyvät miehet, älkää sentään tehkö niin pahaa tekoa”, vastaa Loot ja tarjoaa miehille kahta tytärtään.

 – Eikö tässä puhuta homoseksuaalisuudesta, ihan suoraan?

 – Ei, sanoo Nissinen ja esittää muutaman kysymyksen.

 – Kaikki Sodoman kaupungin miehet olisivat siis homoja, koko miespuolinen väestö? Olisiko sellainen skenaario millään tavalla mahdollinen? Ja miksi he kaikki haluaisivat näitä Lootin taloon tulleita miehiä? Ovatko vieraat kerta kaikkiaan niin komeita, että heitä on saatava? Eikä Loot poloinen sen vertaa tiedä kaupungin miesten suuntautumisesta, että tyrkyttää heille tyttäriään!

 – Kyse on vallasta, hierarkiasta, Nissinen sanoo. Siitä, kuka määrää. Loot, itsekin muualta tullut, kutsuu luokseen vieraita.

 – Nämä muukalaiset ovat uhka, heitä on nöyryytettävä. Eikä mitään häpeällisempää ole kuin miehen raiskaama mies. Loot yrittää tarjota korvikkeeksi tyttäriään, sillä ”vieraan kunnia on isännän kunnia”.

 – Entäs muut kohdat sitten? Kolmas Mooseksen kirja, luvut 18 ja 20. Kirje roomalaisille, 1. luku. Ensimmäinen kirje korinttilaisille, 6. luku.

 Nissinen selittää jokaisen jakeen. Patriarkaaliset perhesuhteet, yhteiskunnalliset valtasuhteet, väärän jumalan palveleminen, huoraaminen…

Ihmisen ei ole hyvä olla yksin

 – Homoseksuaalisuus on vasta meidän aikamme kysymys. Aina on ollut samaan sukupuoleen suuntautuneita ihmisiä, ja heitä on siedetty sen mukaan kuin yhteisöjen roolimallit ovat sallineet.

 Homoseksuaalisuuden käsite keksittiin 1800-luvun lopulla. Vasta silloin syntyi ajatus, että seksuaalinen suuntautuminen on yksilöllinen ominaisuus, toteaa Nissinen.

 Ylipäätään tieteeseen perustuva tietämys ihmisen seksuaalisuudesta on vasta hyvin nuorta. Klassinen esimerkki on, että vasta 1800-luvun alkupuolella ihmiskunnalle selvisi se, mistä naisen kuukautisissa on kyse.

–  Ongelma on se, että Raamatusta yritetään löytää vastauksia, joita siellä ei ole. Nissinen sanoo. – Kirurgisesti poimitaan jakeita ja irrotetaan ne asiayhteydestään.

 Hän panee nahkakantiset kirjat kiinni. Ja ihmettelee.

 – Miten homot, ”pienen pieni vähemmistö”, nousee niin tärkeäksi kysymykseksi, että kokonaiset kirkkokunnat repeävät.

 – Kauhu on syvemmällä, hän sanoo. – Ajatellaan, että tässä katoavat viimeisetkin perinteisen, patriarkaalisen yhteiskunnan tuntomerkit. Se ihmisiä pelottaa ja ahdistaa.

 Muttei Nissistä. Hän muistuttaa, mikä lopulta on Raamatun suurin huoli. Miltä se haluaa kiivaimmin ihmistä varjella?

 – Yksinäisyydeltä.

Samaan perustavanlaatuiseen näkökohtaan ihmisyydessä viittasi arkkipiispa Kari Mäkinen haastattelussaan 2009:

– Yksinäisyys on yksi modernin kulttuurin traagisimpia asioita. Yksinäisyyden murtavalle parisuhteelle on annettava täysi tuki.

”Ihmisen ei ole hyvä olla yksin.”

*      *      *

(Jutussa siteerattu Elina Järvisen artikkelia Irtiottoja – Kimmo syntyi vanhoillislestadiolaiseksi. Suomen Kuvalehdessä nro 50, 2007.)

(R.K.)

Lue lisää:

Arkkipiispa: Kirkon tuettava homoja ja homopareja. Kirkolliskokouksen avajaispuhe 8.11.2010. Kotimaa24 uutiset.

Kaisa Halonen: Kiehtovan inhimillinen Raamattu. Heikki Räisäsen haastattelu.Vantaan Lauri 24.5.2007

Vesa Hirvonen. Homoseksuaalisuus ja luterilaisen kirkon oppi. Julkaisematon esitelmä. Kirkot ja homoseksuaalisuus, verkkolähteitä. Kirkon tutkimuskeskus.

Vesa Hirvonen: Näkökohtia rekisteröityjen parisuhteiden siunaamisesta. Teologinen Aikakauskirja 2/2007. Kirkot ja homoseksuaalisuus, verkkolähteitä. Kirkon tutkimuskeskus.

Juhani Huttunen: Raamatulla päähän. Kirkko ja kaupunki 20.9.2010.

Joonas Josefsson: Rohkeutta homoseksuaalisuuden kohtaamiseen. Piispa Kari Mäkisen haastattelu. Kirkko ja Me 17.9.2009.

Elina Järvinen: Irtiottoja – Kimmo syntyi vanhoillislestadiolaiseksi. Suomen Kuvalehti 50/2007.

Matti Korhonen: Väitöskirja paljastaa eroja nais- ja miespappien raamattunäkemyksissä. Uusi Tie 18.5.2010.

Kun perheenjäsen kertoo olevansa homo

Juhani E. Lehto & Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana. Lilith 2010.

Heikki Leppä: Eksegeesistä saarnaan. Helsingin yliopisto.

Risto Leppänen: Pappi ja Raamattu: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien suhde Raamattuun. Helsinki: Helsingin yliopisto 2010.

Tuukka Matilainen: Ristiriitojen Raamattu. Iltalehti 18.10.2010.

Martti Nissinen: Historiallinen raamatuntutkimus ja kriittinen historiantutkimus. Helsingin yliopisto.

Martti Nissinen: Raamattu ei käytä valtaa. Helsingin Sanomat 24.10.2010, s. C13 , Mielipide.

Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.

Parisuhdelain seuraukset kirkossa: piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle 2010. (Pohjana kirkolliskokouksessa käsittelylle keväälläja syksyllä 2010.)

Mikael Pentikäinen: homojen parisuhteille tasavertainen asema

R. K.: Nöyryyttävä päätös: kirkko ei kohtele homoseksuaaleja yhdenvertaisina seurakunnassa

Heikki Räisänen: Raamattunäkemystä etsimässä. Helsinki: Gaudeamus 1986. Teoksen 14. luku, s. 143-151. Erillisjulkaisu, Helsingin yliopiston opiskelijakirjasto.

Samaa sukupuolta olevien avioliitto (Wikipedia)

Synti vai siunaus. Homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta. Toim. Martti Nissinen ja Liisa Tuovinen. Kirjapaja 2003.

Lauri Thurén: Mikä olisi hyvä raamattunäkemys. Sana 7.10.2005.

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

Homoparien puolesta voidaan rukoilla. YLE uutiset 12.11.2010.

Janne Villa: Heikki Räisänen tuntee munaskuitaan myöten ”rosoisen Raamatun”. Kirkko ja Kaupunki 10.10.2006.

7 kommenttia

Kategoria(t): arvot, evankelis-luterilainen kirkko, fundamentalismi, historia, homoseksuaalisuus, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, Jumalan sana, kannanotot, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, leimaaminen, normit, opilliset kysymykset, perhe, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, suvaitsevaisuus, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, tutkimus, vallankäyttö, vastuullisuus, yksinäisyys

Aarno Haho: Kuuliaisuus tärkeämpi kuin omatunto


Reisjärven kristillisen opiston rehtorin tehtävästä eläkkeelle jäänyt puhuja, rovasti Aarno Haho piti 5.10.2008 Yhdysvalloissa, Minneapolisissa saarnan, jossa hän painotti kuuliaisuutta seu-rakunnan opetukselle kristityn kaikkein tärkeimpänä tekona. (Saarnan Suomea koskeva osuus luettavana suo-raan äänitteestä litteroituna tämän postauksen lopussa.)

Haho ei ole yksin ajattelussaan. Kristityn omantunnon sivuuttaminen on todellakin julki lausuttu hengellinen ohje nykyisessä SRK-lestadiolaisuu-dessa. Päivämiehessä käsitys on ilmaistu ytimekkäästi esimerkiksi huhtikuussa 2010 Outokummun nuoriso- ja seurakuntapäivistä kertoneen artikkelin otsikossa: ”Saara-äidin neuvot ohjaavat Jumalan lapsia” (Päivämies 15 14.4.2010). Tekstissä tarkennetaan seuraavasti: ”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.”

Sekä yksilön omakohtainen usko että omatunto ovat ohentuneet pelkästään kuuliaisuudeksi yhteisölle, ne on ulkoisettu oman itsen ulkopuoliselle kollektiiville. Samaisesta ristiriidasta ovat kirjoittaneet Juho Kalliokoski ja Topi Linjama blogeissaan. myös Virpi Hyvärinen eritteli omantunnon syrjäyttämistä Topi Linjaman blogiin kirjoittamassaan analyysissa.

Videoelokuvat ja konsertissa käyminen ovat syntiä

Aarno Haho nosti parin vuoden takaisessa Amerikan-saarnassaan esiin erityisenä kristityn kuuliasuuden kohteena luopumisen videoelokuvien katselusta ja konsertissa käymisestä.

Ne ovat edelleenkin synti.  Ne edellyttävät Hahon mukaan oikealta uskovaiselta  ”ristin kantamista”, ja tämän ihminen osoittaa Jumalalle pidättymällä videoelokuvien katselemisesta ja kosertissa käymisestä, väittää Haho. Mitäpä tämä on muuta kuin tekojen oppia.

Hän selostaa amerikkalaisille, että nykypäivänä monet uskovaiset Suomessa ovat kuitenkin sitä mieltä, että video(DVD?)-elokuvat ja konsertissa käyminen ovat sopivia myös uskovaiselle eivätkä siis enää syntiä. Tämä käsitys on Hahon mukaan väärä.

Haho ennakoi ”puhdistuksia”

Haho ennakoi puheessaan, että nämä ihmiset tullaan erottamaan uskovaisten yhteydestä sisäisillä  ”puhdistuksilla”.

Opetusneuvos, rovasti Aarno Haho on ollut yksi SRK:n johtokunnan pitkäaikaisimpia jäseniä. Hän luopui tästä luottamustehtävästä vasta muutama vuosi sitten.

Hahon merkitys vanhoillislestadiolaisuudelle on ollut suuri erityisesti siinä prosessissa, kun vanhoillislestadiolaisuuden kristinopillista tulkintaa  on viety kohti nykyistä seurakuntakeskeisyyttä. Moni onkin todennut, että Kristuksen sijalle on uskomisen kohteeksi nostettu seurakunta

Prosessi alkoi jo 1960-luvulla, mutta sitä on voimistettu erityisesti 70-luvun kurinpidolla ja juurruttamalla seurakuntakeskeinen kuuliaisuusvelvoite usean sukupolven nuorten vanhoillislestadiolaisten mieliin erityisesti SRK:n opistoissa ja raamattuluokka- ja rippikoulutyössä. Hahon henkilökohtainen ideologinen vaikutusvalta on ollut erityisen merkittävää, sillä vuosikymmenten mittaisen SRK:n johtokunnan jäsenyyden lisäksi hän johti yhtäjaksoisesti peräti 36 vuotta Reisjärven kristillistä opistoa. Hän on ollut yksi niitä, jotka kasvattivat vanhoillislestadiolaisuuden nykyisen lakihenkisen, ehdotonta eksklusiivisuutta painottavan ja suorastaan fundamentalistisen siiven. Sellaista ei aikaisemmin vanhoillislestadiolaisuudessa juuri ollut.

Haho ja ”yhteistunto”

Yksi osoitus seurakuntakeskeisyydestä on se, että Aarno Haho on ollut aktiivisesti luomassa ja vakiinnuttamassa vanhoillislestadiolaisuuteen uutta käsitettä yhteistunto. Hän on puheillaan ja Päivämiehen kirjoituksillaan  joh-donmukaisesti vahvistanut kollektiivista seurakuntaan uskomista, ehdotonta kuuliaisuutta ja yhteistunnon asettamista vanhan luterilaisen käsitteen, yksilön omantunnon  ja yksin Raamattuun nojautumisen tilalle.

Yhteistunto-käsitteellä onkin jo onnistuttu lähes tuhoamaan vanhoillislesta-diolaisuudesta sekä henkilökohtaisen vastuun ajatus että luterilaisuuden peruslähtökohta, jonka mukaan uskon tulee perustua yksin Raamattuun. Kuten tunnettua, Martti Luther halusi oikaista katolisen kirkon oppia raamatulliseen suuntaan ja ryhtyi vastustamaan perinnäistapojen ja ulkoraamatullisten normien nostamista autuuden ehdoksi.

Varhainen lestadiolaiskanta: uskon tulee perustua yksin Raamattuun

Lestadiolaiset puhujat keskustelivat 1900-luvun alussa samasta kysymyksestä: kysymyksestä mihin uskon tulee perustua.

He kysyivät, pitäisikö seurakunnan neuvot nostaa Raamatun rinnalle. He päätyivät siihen, että näin nimenomaan ei pidä tehdä, koska ”seurakunta voi erehtyä”. he totesivat yksimielisesti: uskovaisille riittää yksin Raamattu.

”Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan. Seurakunta voi joskus erehtyä. Me emme oikein kunnioita Jumalan sanaa, jos siihen rinnalle pannaan mitään muuta perustusta.”

Juho Kalliokoski kirjoitti Kalevassa osuvasti: ”Kuuliaisuuden vaatimus Jumalan seurakunnalle vanhoillislestadiolaisuudessa on kuuliaisuuden vaatimus inhimilliselle ymmärrykselle, eikä Raamattu siihen opeta.” (Kaleva 24.9.2009.)

Myös Hahon Minneapolisissa pitämä puhe vahvistaa sen, miten mitättömänä Haho pitää kristityn henkilökohtaista omaatuntoa. Hän pitää sitä suorastaan haitallisena, vaarallisena asiana. 

Haho on osoittanut aikaisemminkin julkisesti kaipaavansa hoitokokouksia, joita hänen mukaansa on nykyisin aivan liian vähän. Puhujienkokouksessa 27.12.2007 Oulussa Haho lausui huolensa  siitä, ettei ”sielunhoitoa ole kirkkolain mukaisesti juurikaan käytetty 70-luvun jälkeen”. (Tiettävästi hoitokokouksia järjestetään edelleen, mutta pienimuotoisemmin kuin 1970-luvulla.)

Olisi erehdys pitää Hahon julkisia lausuntoja kaikkien vanhoillislestadiolaisen liikkeen opillisten linjanvetäjien kantana. Esimerkiksi Päivämiehessä on julkaistu myös Raamattu-korosteisia pääkirjoituksia, kuten esim. vuoden 2009  numerossa 40: ”Kestävän elämän perusta”.

Alla Hahon puheen se osa, jossa hän käsitteli vanhoillislestadiolaisuuden tilaa Suomessa. Teksti on litteroitu Hakomaja-sivustolle talletetusta MP3-äänityksestä.

”Suomessa on koteja, jotka eivät ole yksimielisiä toisten kotien kanssa”

”Tekstistä poikkeavasti puhun vielä tuosta kuuliaisuudesta. Suomessa on ollut sellaista, että jotkut ovat sanoneet että minun omatuntoni voi tehdä sitä ja sitä. Ja ne ovat eri mieltä Jumalan seurakunnan omantunnon kanssa. Pyhän Hengen äänen kanssa. Ja minusta on vaarallista lähteä tälle tielle. Sanon esimerkiksi sellaisen asian kuin video.

On sellaisia uskovaisia jotka sanovat:

– Minä voin hyvällä omallatunnolla katsoa videoista elokuvia.

On sellaisia kristittyjä jotka sanovat, että ”minä voin hyvällä omallatunnolla mennä konserttiin”.

He ottavat itselleen omia lupia. Ja ne eivät ole yhtä seurakuntaäidin kanssa. Siellähän Raamatussa sanotaan, että kun on vähässä uskollinen. niin se on paljossakin uskollinen. Joka on vähässä väärä, niin se on paljossakin väärä.

Ja Suomessa on sellaisia koteja, jotka eivät ole yksimielisiä toisten kotien kanssa.

Ja me sanomme näin,  että kun sitten tulee Jumalan aika, ja tulee sitten seurakunnassa puhdistuksen aika, sanomme sitä, että silloin kun eriseura syntyy, niin ne jotka jaetulla omalla tunnolla kulkevat, saattavat joutua väärälle puolelle.

On vaarallista se ettei ole yksimielinen Jumalan seurakunnan kanssa. Kannattaa sitä luopua ja kantaa ristiä kuin olla tottelematon.”

*    *    *

(Kirjoittaja: Nestori.)

Kuuntele puhe tästä.

Saarna ei ole enää kuunneltavissa LLC:n nettiarkistossa, mutta puheen tätä koskeva osuus on talletettu MP3-tiedostona  Hakomajassa. Suurkiitokset Admatalle tallennuksesta.

The sermon  is translated in English.

*     *     *

Lisää aiheesta:

Puhujan huomio: Opillinen harha puhujainkokouksissa 2007   

Juho Kalliokoski: Kysymys kuuliaisuudesta ja omastatunnosta

Juho Kalliokoski: Rippisalaisuudesta, ripistä ja salaisuudesta

Mitä jää puuttumaan, jos sitoo omantunnon vain Jumalan sanaan? (Juho Kalliokoski)

SRK-lestadiolaisuuden käsitys Jumalan sanasta (päättynyt vai jatkuva ilmoitus?)

Kertomus ja pöytäkirja lestadiolaiskristittyjen suuresta kokouksesta, Oulu, 1909. (Julkaistu mm. Mopin palstalla.)

Pääkirjoitus: Oikea yksilön vapaus perustuu Jumalan sanaan. Päivämies 31/2009.

Pääkirjoitus: Kestävän elämän perusta. Päivämies 40/2009.

x-vl: Kirjeeni SRK:lle -07.

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Topi Linjama: Eroon hengellisestä väkivallasta (Kotimaan blogi)

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan 

Verstaalla pohtija: Kilvoittelu armon varassa

Vastuu omastatunnosta puuttuu (Virpi H.)

Lassi Hyvärinen: Kulttuurikielloilla ei ole raamatullisia perusteluja. Kaleva 29.3.2009.

Jumala tarvitsee nyt niitä, jotka lopettavat tottelemisen

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Polliisi Karhunen: Uskovainen ja järki

Miksi teatteri on syntiä? (Stiven Naatus)

Magdalena: Onko uskominen harkittua näyttelemistä?

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

M. K. ja P. T:  Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville

Aarno Haho: Kristitty koti ja perhe aikamme murroksessa. Päivämies 3o, 2003.

Junker Jörg: Mara, teesit ja me

Saara-äidin neuvot ohjaavat Jumalan lapsia. Päivämies 15, 14.4.2010, s. 6.

7 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, bans, elämäntapa, ennuste, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, hajaannukset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, kannanotot, kasvatus, kiellot, konsertit, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, puhujat, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, televisio, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vihjailu

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko


Uskovaisille on annettava oikeus tuntea, kokea, ajatella ja puhua myös julkisesti ilman jatkuvaa sieluntilan kyseenalaistamista tai pelkoa yhteisön ulkopuolelle sulkemisesta”, vaatii  joensuulainen freelance-toimittaja Topi Linjama Kalevassa.

Linjaman mukaan  vakavaan tilanteeseen on pohjimmiltaan syynä se, että uskovaisten yhteisö, seurakunta, on kohotettu kuuliaisuuden ja uskomisen kohteeksi.  Sitä valvoo rauhanyhdistyksen hienosyinen, hierarkkinen vahvemman valta -järjestelmä.

Hengellisesti tilanne on johtanut siihen, että monet vl uskovaiset eivät voi  uskoa vapaasti, vaan uskoa varjostaa pelko ja kilvoittelussa uskomisen rauha ja ilo kuivettuvat elämäntapanormien ulkonaiseksi noudattamiseksi. Ihmiset mieluummin vain alistuvat ja vaikenevat kuin sanovat ääneen omia ajatuksiaan.

Topi Linjama julkaisi  Kalevassa 29.5.2010 näkemyksensä vanhoillislestadiolaisen yhteisön sisäisestä  vaikenemisen ja pelon kulttuurista. osittain samoja pohdintoja hän on julkaissut myös Kotimaan blogissaan, artikkelissa Eroon hengellisestä väkivallasta (11.5.2010).

Linjama pitää sisäistä vaikenemisen ja pelon kulttuuria syynä myös siihen, että rauhanyhdistyksissä ei ole määrätietoisesti  tartuttu lasten hyväksikäyttöön ja monet hyväksikäyttörikokset on jätetty ilmoittamatta viranomaisille.

 Linjaman mukaan huolestuttavaan tilanteeseen on johtanut liikkeen hienosyinen, huomaamaton mutta tiukka hierarkia sekä yhteisön kohottaminen kuuliaisuuden ja uskomisen kohteeksi.

Vanhoillisestadiolaisuudessa juuri oma yhteisö, seurakunta, on nostettu Jumalan rinnalle uskomisen kohteeksi. Sen perustelemattomille normeille on osoitettava ”kuuliaisuutta”.  Seurakunnan elämäntapaneuvot (ns. ”armoneuvot”) on rinnastettu Raamatun auktoriteettiin.

Linjama kysyy: ”Täytyykö yksilön omatunto sitoa yhteisön neuvoihin, jotka muuttuvat ajan mittaan, vai sopisiko kristityn elämänohjeiksi paremmin kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky? Syntyy epäselvyyttä siitä, liittyvätkö televisiottomuuden kaltaiset elämäntapanormit pelastumiseen, vai riittääkö pelastumiseen yksin Kristus.”

Lääkkeeksi Linjama ehdottaa avointa opillista keskustelua liikkeen sisällä kristinuskon peruskäsitteistä. kuten Jumalan valtakunta, synti, laki ja evankeliumi.

Samoin hän suosittaa, että rauhanyhdistysten johtokunnan tehtävä ja toimivalta tulee arvioida ja määritellä selkeästi maalliselta, yhdistyslain periaatteiden pohjalta, ilman sielunhoidollista erityisasemaa. Tähän suuntaan viittasi myös Mauno Hepola Päivämiehen kirjoituksessaan, jossa hän totesi: ”Jumalan seurakunta ei ole mikään sadoista kansankirkkomme seurakunnista. Se ei myöskään tarkoita rauhanyhdistyksiä tai niiden toimitiloja, sillä ne ovat näkyviä ja ajallisia instituutioita ja yhdistyksiä.”

Linjaman mukaan ongelmien käsittelyä rauhanyhdistyksissä on vaikeuttanut 1970-luvun hoitokokousten selvittämätön väkivallan perintö.

Vanhukset  ja keskipolvi muistavat hoitokokousten kurinpidon. Hoitokokousten toimintamalli on yhä käytössä ja  toimii pelotteena.  Tämä  on johtanut pelokkaaseen vaikenemiseen. Vain yhteisössä vahvoissa asemissa olevat voivat saada äänensä kuuluviin.

Yksittäisiin jäseniin kohdistettu hengellinen väkivalta hoitokokousmenettelyineen on oikeustajun vastaista, toteaa Linjama.  ”Missä on hierarkiaa ja pelkoa, käy helposti niin, että vain vahvat ja rohkeat saavat oikeutta. Jumala on kuitenkin heikkojen puolella. Myös Jumalaa pelkäävien ja Jeesusta seuraavien ihmisten tulee puolustaa heikkoja.”

 

Topi Linjaman kirjoitus Kalevassa:

”Mediassa käytävän pedofiliakeskustelun vuoksi tuntuu välttämättömältä tarkastella joitakin vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön pesiytyneitä vaientamisen ja vallankäytön kulttuureja. Itse tässä yhteisössä kasvaneena olen kohdannut lämmintä yhteisöllisyyttä ja paljon rehellisiä, Jumalaan turvaavia ihmisiä. Olen kokenut ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa”, eli juuri sitä, mitä Paavali kutsuu Jumalan valtakunnaksi.

Ikäväkseni olen silloin tällöin kohdannut myös ihmisten vaientamista, uhkailua ja painostamista uskonnollisella kielellä. Tätä kutsutaan hengelliseksi väkivallaksi.

Hengellinen väkivalta on mahdollista, koska yhteisöön on vuosikymmenten saatossa muodostunut hienosyinen hierarkia. Valtarakennelman seurauksena yhteisössä on pelkoa. Monet varsinkin 1970-luvun hoitokokousajat nähneet pelkäävät, että heidät suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Kun yhteisön lisäksi voidaan sulkea taivaan portit, panokset ovat kovat.

Jeesusta seuraavien ihmisten tulee puolustaa heikkoja

Vanhoillislestadiolaiselle usko ja uskonyhteisö ovat hyvin tärkeitä. Niinpä yhteisö voi pahimmassa tapauksessa viedä jäseneltään miltei kaiken, minkä varaan hän on elämänsä rakentanut. Ei ihme, että moni vaikenee tai kirjoittaa netissä nimimerkin takana. Tiedän yhteisön piiristä pappeja ja puhujia, jotka asemansa säilyttääkseen vaikenevat epäkohdista.

Missä on hierarkiaa ja pelkoa, käy helposti niin, että vain vahvat ja rohkeat saavat oikeutta. Jumala on kuitenkin heikkojen puolella. Jeesus osoitti elämällään, mitä se merkitsee käytännössä. Myös Jumalaa pelkäävien ja Jeesusta seuraavien ihmisten tulee puolustaa heikkoja.

Hierarkia pysyy pystyssä esimerkiksi siksi, ettei rauhanyhdistysten johtokunnissa aina tiedetä, mitä niiden toimenkuvaan kuuluu. Jos rauhanyhdistys on maallinen yhdistys, sen tulee noudattaa yhdistyksen sääntöjä.

Nyt joidenkin rauhanyhdistysten johtokunnat katsovat oikeudekseen hoitaa yhdistyksen jäsentä, jos hänen elämäntapansa, käytöksensä ja mielipiteensä poikkeavat totutusta.

Toisinaan nämä hoitotilaisuudet ovat silkkaa hengellistä väkivaltaa. Tällaisia kokouksia eivät tue yhdistyksen säännöt eikä uskoakseni myöskään yhteisön jäsenten enemmistön oikeustaju. Siksi niiden järjestäminen on lopetettava. SRK:n, joka toimi aktiivisesti 70–80-lukujen hoitokokouksissa, tulisi olla aloitteellinen tuolloin syntyneiden epäterveiden käytäntöjen kitkemiseksi.

Johtokuntien puuttuminen yksittäisten kristittyjen elämään palautunee käsitykseen, jonka mukaan yksilön on oltava kuuliainen seurakunnalle.

Tuleeko yhteisölle olla kuuliainen niin kuin Jumalalle?

Olisikin syytä pohtia, mikä on uskonyhteisön tehtävä suhteessa yksittäisen kristityn uskonelämään. Voiko uskomisen kohteena kolmiyhteisen Jumalan ohella olla yhteisö, ja tuleeko yhteisölle olla kuuliainen niin kuin Jumalalle? Täytyykö yksilön omatunto sitoa yhteisön neuvoihin, jotka muuttuvat ajan mittaan, vai sopisiko kristityn elämänohjeiksi paremmin kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky?

Kun usko ja yhteisön normit sekoittuvat toisiinsa, syntyy epäselvyyttä esimerkiksi siitä, liittyvätkö televisiottomuuden kaltaiset elämäntapanormit jollain tavalla pelastumiseen, vai riittääkö pelastumiseen yksin Kristus.

Seurakuntapäivillä ja rauhanyhdistysten keskusteluilloissa voisi selvittää, mitä tarkoitetaan esimerkiksi Jumalan valtakunnalla, synnillä, lailla ja evankeliumilla. Onko Jumalan valtakunta näkyvä ihmisten joukko vai jotain muuta? Onko synti vain sitä, että sydän luopuu Jumalasta vai myös sitä, että ihminen luopuu yhteisön normeista? Kuuluvatko ”neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat” evankeliumiin vai lakiin? Näkökulmia keskusteluun löytyy Raamatusta sekä sitä selittävästä kristinopista ja evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjoista.

linjamasuunta1

Keskustelu on ohitettu uhkailemalla keskustelua toivovia uskovaisia

Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ongelmat on pyritty hoitamaan hiljaisesti, yhteisön sisällä.

Se on tarkoittanut samalla sitä, että hierarkiaa ei ole tarvinnut purkaa. Kritiikki on voitu ohittaa siirtämällä katse kritiikistä kritisoijaan ja asettamalla hänen sieluntilansa kyseenalaiseksi.

Kritisoijaa on ohjattu toivottuun suuntaan korostamalla kuuliaisuutta tai sitä, että ”kristillisyydessämme on aina ymmärretty näin”. On voitu sanoa, että usko avaa ymmärryksen tai että epäkohtiin puuttuva jopa ”nousee Jumalan valtakuntaa vastaan” tai ”rakentaa eriseuraa”.

Viimeistään pedofiilien uhriksi joutuneen Minnan traaginen kertomus (HS 1.5.) osoittaa, että vaikenemisen ja vaientamisen tie on kuljettu loppuun. Kulttuurin on muututtava avoimeksi ja tasa-arvoiseksi, jottei yhdellekään ihmiselle enää tapahtuisi tämän yhteisön sisällä mitään vastaavaa.

Yhteisöön kuuluville on annettava oikeus tuntea, kokea, ajatella ja puhua myös julkisesti ilman jatkuvaa sieluntilan kyseenalaistamista tai pelkoa yhteisön ulkopuolelle sulkemisesta. Menneisyyden kipupisteet on kohdattava ja vahingollisista toimintamalleista on luovuttava.

Kristinuskon perussanoman kannalta hierarkian purkaminen ja hengellisestä väkivallasta luopuminen ei ole ongelma, pikemminkin päinvastoin. En myöskään usko, että näkyvä yhteisö hajoaa avoimuuteen. Oman kokemukseni mukaan avoin keskustelu voi auttaa ihmisiä löytämään uudelleen rakastavan yhteisön sekä elämän ja kuoleman ylitse kantavan elävän uskon.”

Topi Linjama
Kirjoittaja on joensuulainen freelance-toimittaja

*    *    *

”Pelko on totta tänä päivänä meikäläisyydessä”

Yhä useampi 1970-90-luvulla syntyneiden sukupolveen kuuluva vanhoillislestadiolainen on oivaltanut, että rauhanyhdistyksen toimintamekanismeissa ei ole kaikki kunnossa.

Sekä vl-uskovaisille että ulkopuolisille evankelis-luterilaisen kirkon suurin herätysliike vaikuttaa olevan hämmentävässä tilassa, jossa valtionsyyttäjä on ilmoittanut käynnistävänsä tutkimuksen rauhanyhdistyksissä tapahtuneista pedofiliarikosten vyyhdestä, ihmisoikeusjuristit ovat todenneet liikkeen ehkäisykieltoon liittyvien menettelyjen loukkaavan perustuslakia ja liikkeen johdon käsitys rippisalaisuudesta on Suomen rikoslain vastainen.  

Topi Linjama toteaa blogissaan: ”Hengellistä väkivaltaa tai ihmisten vaientamista ei pidä enää sallia. Vahinkoa on tehty jo tarpeeksi.”  Linjama kertoo joutuneensa myös itse henkilökohtaisesti painostuksen kohteeksi vuosi sitten, keväällä 2009. ”Siinä kokouksessa, jossa istuin, ei puhuttu sanaakaan armahtavasta ja rakastavasta Jumalasta eikä siellä tarvittu ensinkään Raamattua. Kokous vastasi sitä, mitä evlut kirkko kutsuu hengelliseksi väkivallaksi.”

Kalevassa julkaistu Linjaman puheenvuoro on herättänyt keskustelua. Nimimerkki Palmu totesi Hakomajassa:

”On kokemusta ihan lähivuosikymmeneltä siitä, että juuri edellä mainittuja keskeisiä käsitteitä on yritetty ottaa käsittelyn ja keskustelun piiriin esim. kansanopistoissa järjestetyillä Raamattutiedon kursseilla.

Mikäli tällaiset kurssit ja raamattukeskustelut noudattavat tarkasti etukäteen annettua opillista esiymmärrystä asioista, kaikki sujuu ristiriidattomasti. Jos taas on ryhdytty rehellisesti avaamaan omassa mielessä pyöriviä ristiriitaisuuksia ja kysymyksiä opista tai syntikäsityksestä, seuraukset ovat olleet surullisia hoitokokouksineen.”

Nimimerkki Reflektio eritteli Hakomajan keskustelussa yhteisön jäsenten hienostuneita kielellisen manipuloinnin tapoja, joilla hierarkiaa ja vallankäyttö naamioidaan teeskennellyksi huolenpidoksi lähimmäisen sielusta:

”Hierarkian olemassaolo kielletään jyrkästi liikkeen sisällä. Usein kuultuja sanontoja ovat: ”Me olemme tasapäistä joukkoa” tai: ”Ei ole Jumalan valtakunnassa isäntähenkeä eikä emäntähenkeä vaan joukko heikkoja jumalanlapsia.”

Tavallista on myös heikoksi tekeytyminen, joka on mielestäni aivan eri asia kuin todellinen heikkous. Heikoksi tekeytyminen kätkeytyy usein pahentumisen taakse. Puhuteltavalle todetaan: ” Emmehän me halua tahallamme pahentaa Jumalan seurakuntaa tai heikkoa veljeä tai sisarta.”

Heikoksi tekeytymistä on kuultavissa myös seuraavan kaltaisissa lausahduksissa: ” Minä tunnen itseni aivan laitimmaiseksi Jumalan lasten joukossa, mutta rohkenen ottaa esille…”. Tai: ” Minä tunnen vaellukseni niin epäonnistuneeksi ja enkä tunne olevani mahdollinen lausumaan…”

Nimimerkki Siansaparo totesi VL Foorumilla:

”Topin kirjoitus on hyvä. Pelko on totta tänä päivänä meikäläisyydessä. Sitä ovat sanoneet jotkut vl-papit miullekkin: pelko tulee esiin sielunhoidollisissa keskusteluissa. Ja olen saanut kuulla siitä koko elämäni myös ”tavallisilta” vl-ihmisiltä: ”Eihän tätä uskalla ääneen sanoa, ettei joudu hoitokokoukseen”.

Kalevan pääkirjoitus 6.5.2010

Myös Kalevan pääkirjoituksessa  6.5.2010 kiinnitettiin huomiota rauhanyhdistysten vallankäytön mentelmiin,  jotka ovat lisänneet esimerkiksi  pedofiilirikollisten toimintamahdollisuuksia:

”…etenkin tiukoissa uskonnollisissa yhteisöissä on piirteitä, jotka tekevät niistä otollisia ympäristöjä pedofiilisten taipumusten toteuttamiselle.

Näissä liikkeissä on esimerkiksi hengellisessä auktoriteettiasemissa olevia henkilöitä, joiden tekoja tai näkemyksiä ei voi seurauksitta uhmata. Myös oman liikkeen maineen varjelu voi mennä yksilön oikeuksien ja lastensuojelun ohitse.

Hätkähdyttävää on se, että sellaiset henkilöt, jotka ovat pyrkineet nostamaan omat tai tuntemansa hyväksikäyttötapaukset liikkeessään julki, ovat joutuneet rajun painostuksen tai parjauksen kohteeksi.

Näissä tapauksissa ei voi toivoa muuta kuin sitä, että ihmiset kielteisistä kokemuksistaan huolimatta rohkaistuvat nousemaan harhautunutta hengellistä auktoriteettia vastaan. Yhden ihmisen ulostulo voi toimia hyvänä esimerkkinä muille saman kohtalon kokeneille.”

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoivat Topi Linjama Kalevassa sekä Nestori tänne kooten ja kommentoiden.

Lue myös:

Topi Linjaman analyysi: SRK vahvisti laulukirjauudistuksessa seurakunnan auktoriteettia

Topi Linjama:  Vanhoillislestadiolaisuuden hiljaisuus ja pelko. Kaleva 29.5.2010, s. 28.

Topi Linjama: Eroon hengellisestä väkivallasta  (Vihreässä valossa -blogi Kotimaa24:ssä)

Epäkuluttajan blogi

Alaranta: Kokousta pukkaa, “ollaan hänestä huolissaan”, porukalla

Jemima: Tämän päivän pakkokeskusteltavat aiheet, eli kuumat perunat vanhoillislestadiolaisuudessa

Puhuja rauhanyhdistyksellä: “Olet noussut Jumalanvaltakuntaa vastaan!”

Miksi teatteri on syntiä? (Pastori Stiven Naatuksen hyllytystapaus.)

Eroon hengellisestä väkivallasta  (Pekka Asikainen, Topi Linjama)

Asteriski: Rippisalaisuuden purku ei auta, kirkon puututtava SRK:n rippiopetukseen ja väkivaltaan

Hautamäki: “Keskustelutilaisuuksissa jokaisella on vapaus ilmaista mielipiteensä”

Mauno Hepola: Uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan. Päivämies 21/2010.

Hoitokokous (Wikipedia)

Juho Kalliokoski:  Laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

Hoitokokoukset pitää selvittää!

Uskoni uskontoon teki kupperiskeikan

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

Tuiralainen: Väkivallan peittely leimaa vanhoillislestadiolaista liikettä – ja samoin kirkkoa

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

”Verkkokeskustelu on lestadiolaisuuden toinen todellisuus”: Kirkkohallituksen verkkokeskustelija Meri-Anna Hintslan haastattelu. Kotimaa24, 26.9.2010.

19 kommenttia

Kategoria(t): 1900-luku, 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, ahdistus, eettisyys, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, eriseura, erottaminen yhteisöstä, hajaannukset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, Jumalan sana, kaksinaismoralismi, Kaleva, käskyt, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kilvoittelu, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, kymmenen käskyä, lapset, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, Raamattu, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, sananvapaus, sensuuri, seurakunta, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, televisio, televisiokielto, totteleminen, tulevaisuus, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhtenäisyys, yksilöllisyys