Miten uskovaisen tulisi suhtautua kysymykseen järjestä?
Meillä on pidetty yllä jonkinmoista enemmän tai vähemmän vahvaa torjuntaa järjen ja ymmärryksen arvostusta vastaan. ”Järki pitää ottaa vangiksi”, kuullaan usein sanottavan. Lausetta toistellaan aika löysästi, asiassa kuin asiassa. Niin sopivassa kuin sopimattomassakin tilanteessa. Eräs vakavimpina pidetyistä asioista, mistä saatetaan huolestua veljen/sisaren uskomisessa on se, että tämä alkaisi luottaa järkeensä ja arvioisi asioita järkensä mukaan.
Uskomisessa tällä näkökohdalla on aivan oikea lähtökohta. Ei kukaan halua eksyä ns. järkeisuskoon, joka on sama asia kuin hengetön, kuollut usko.
Tässä järjen ”pelossa” saattaa ilmetä myös elävän kristillisyyden aito halu vastustaa nykyajan teknologista asennoitumista, jonka alle tahtovat jäädä ne tärkeimmät, kestävät elämänarvot ja elämän tärkein päämäärä.
Nykyaikaa hallitsevat arvot eivät kaikin osin ole elämääsuojelevia arvoja. Moni epäuskoinenkin on havainnut, miten lattea pinnallisuus ja kova materialismi tuntuvat hallitsevan ihmisten elämää. Ei tunnusteta muuta kuin tämänpuoleinen arkitodellisuus, ja ihmisiä ja jopa elämän arvoa arvioidaan ulkonaisen menestyksen mukaan. Se on onttoa ja tyhjäää elämää.
Hengellisyys ja ihmisten välinen keskinäinen vastuu ja kunnioitus sivuutetaan rahan perässä juoksemisessa ja yleisessä kaupallisessa viihteellistymisessä. Tässä suhteessa jopa ulkopuoliset ovat nähneet uskovaisten yksinkertaisessa ja terveessä elämäntavassa paljon kunnioittamisen ja vaalimisen arvoista.
Raamatun valossa
Onko siis järki kokonaan torjuttava hengellisissä yhteyksissä? Asia on tietenkin moniulotteinen. Raamatun valossa tarkastellen, Jumalan sana arvostelee terävästi järjen käyttöä silloin, kun on kysymys Jumalan pelastusteoista ja evankeliumista. Usko ei perustu ihmisten viisauteen (1 Kor 2:5). Mikään viisaus ei saa mitätöidä Kristuksen ristiä (1 Kor 1:17). Ihmisten ymmärrys on mitättömyyttä Jumalan pelastusteoissa (1:20, 3:19). Jumalan viisaus on silloinkin suurempi, kun se maailman viisauden mielestä on silkkaa hulluutta (1:21, 25). ”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan – -. ” (2 Kor.10:5.)
On tärkeää tässä ymmärtää, mikä on kristitylle uskomisen kohde: ei inhimillisen elämän asiat vaan armoevankeliumi omalle kohdalle. Siihen uskomisen kohteeseen, Jumalan armon ymmärtämiseen ei inhimillinen järki riitä. Joka sitä yrittää järkipohjalta ymmärtää, kadottaa sen.
Mutta, toiselta puolen Raamattu monessa kohtaa korostaa järjellisyyden, älyn ja viisauden merkitystä, sillä järki on sekin Jumalan lahja kristitylle. Jumalan lahjana sitä on arvostettava, kehitettävä ja käytettävä. Kyse on harkinnasta ja arvostelukyvystä, jolla on tärkeä tehtävänsä. ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta” (Jaak 1:5).
Jo vanhan liiton aikana nähtiin järjellisyys ja viisaus arvokkaaksi. Raamattu kertoo kuinka poliittisen neuvonantajan tehtävään koulutettavat Daniel ja hänen toverinsa olivat kyvykkäitä käsittämään kaikkea viisautta. He olivat älykkäitä ja hyväoppisia (Dan 1:4). Muistamme myös, että Jeesus sanoi: ”Minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle, olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset” (Matt 10:16).
Alkuseurakunnassa diakonin tehtäviin piti valita nimenomaan sellaisia uskovaisia, jotka olivat ”viisautta täynnä” (Apt 6:3). Paavali vetoaa uskovaisten itsenäiseen arvostelukykyyn: ”Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille, arvostelkaa itse, mitä minä sanon” (1 Kor 10:15).
Sen sijaan Paavali ei nähnyt uskovaisten veltossa ajattelussa tahi pinnallisessa tyhmyydessä mitään ihailtavaa. Paavali nuhteli siionia: ”Oi te älyttömät galatalaiset, kuka on lumonnut teidät” (Gal 3:1). ”Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte, ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat .” (Ef 5:15). Paavalilla onvelevoittavat sanat aikuisuudesta ja aikuisen ihmisen vastuusta: ”Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä.” (1. Kor. 14:20.)
Raamattu varoittaa meitä myös tiukasti fanaattisuudesta: ”… ettette anna minkään hengen ettekä sanan… heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin… Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavoin” (2 Tess 2:1-3). Mielen maltin menettäminen eli yksisilmäinen fanaattisuus johtaa yleensä ihmisen syntiin lähimmäisenrakkauden rikkomisen muodossa. 
Kyky eritellä asioita analyyttisesti ja arvioida niitä on Raamatun mukaan kristillinen hyve . Tätä lahjaa tarvitsemme kaikki yhä enemmän tässä ajassa. Uskovaisen on tarpeen oppia arvioimaan myös itseään ja erittelemään asioita (1 Kor 11:31).
Tässä yhteydessä kreikankielisessä Raamatussa esiintyy kreikan sana diakrinoo, jonka merkitys on ”koetella, arvioida, tehdä erotus, panna erilleen, eritellä, tunnistaa”. Uskovaisen on koeteltava kaikkea ja pidettävä vain se, mikä on hyvää (1 Tess 5:21). Arvioinnissa ei pitäisi asiattomalla tavalla sotkea yhteen sellaisia asioita, jotka eivät kuulu yhteen. On siis osattava erottaa toistaan asioita, eli analysoitava (1 Kor 11:29). On kriittisesti arvosteltava varsinkin niitä jotka esiintyvät profeettoina (1 Kor 14:29). ”Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget” (1 Joh 4:1).
Arvostelukyvyn ja harkinnan lahjan oikea käyttö varjelee kristityitä myös liioittelemasta puoleen tai toiseen. Se auttaa uskovaista taistelemaan lihan heikkoutta, jyrkkyyttä ja fanaattisuutta vastaan. Arvostelukyky rohkaisee ns. terveen maalaisjärjen käyttöön. Arvostelukykyinen säilyttää terveen varovaisuuden jokaiseen ihmiseen ja ilmiöön nähden (vert. Jer 9:4, Miik 7:5). Se myös varjelee uskovaista liialliselta herkkäuskoisuudelta ja ns. massahysterialta.
Tässä on elävän uskon voima esim. karismaattisten ääriliikkeiden ja pinnallisten korostusten ja lahkouskon syntyä vastaan. On totta, että arvostelukykyinen kristitty voi jäädä joukossa toisinaan hyvinkin yksinäiseksi. Kuten tunnettua, ihmisellä on taipumus mennä joukon mukana, silloinkin kun joukolla ollaan menossa vahingolliseen suuntaan. Naiivi ja pelokas auktoriteettiusko on itsenäisen arvostelukyvyn vastakohta. Se on orjuutta ja vastuuttomuutta, ei oikeaa kuuliaisuutta Pyhälle Hengelle.
Luther ylisti järkeä Jumalan lahjana
Myös uskonpuhdistaja Martti Luther näki, että Jumala loi ihmisen olennoksi, jolla on sekä omatunto että järjellisyys Jumalan lahjana. Näistä rakentuu Lutherin mukaan ihmisen osa: elää tietoisena, vastuunsa ymmärtävänä, omantunnon ohjaamana. Wittenbergin yliopistossa 14.1.1536 esittämissään teeseissä Luther ylistää järkeä auringoksi:
”On varmaa ja oikein sanoa, että tämän maailman asioista tärkein, korkein ja paras asia on järki. –– Järki on aurinko ja eräänlainen jumala, joka on asetettu hoitamaan tämän elämän asioita.”
Järjen rajallisuuden tunnistaminen
Asiat eivät ole ihan helppoja. Arvostelukykyisinä tiedämme, että täydellisiä ja valmiita vastauksia käytännön elämän muuttuviin tilanteisiin ja erilaisiin olosuhteisiin ei ole yhdelläkään kristityllä. Juuri tätä varten Jumala antoi ihmiselle järkeä, arvostelukykyä ja omatunnon.
Arvostelukykyinen ymmärtää tämän eikä voi siksi sokeasti innostua esimerkiksi sellaisista opeista, jotka muka antaisivat vastauksen kaikkiin ongelmiin. Yhdelläkään ihmisellä ei ole hallussaan kaikkea valoa, ei myöskään yhdelläkään yksittäisellä uskovaisella. ”Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti” (Fil 3:12).
Meille tulee uskovaisina elämässä usein vastaan monia tilanteita, joissa emme voi yksioikoisesti ja ehdottomasti sanoa: Näin on oikein, noin on väärin. Elämässä meidän on kuunneltava herkällä mielellä omantunnon ääntä, eriteltävä asioita arvostelukykyisesti ja kriittisesti, ja yritettävä suunnata koti parasta kulloisissakin ratkaisuissa. Emme saisi unohtaa, että olivatpa valintamme mitä tahansa, niitä leimaa inhimillinen erehdys ja synti, silloinkin kun yritämme parastamme. Täydellisyyttä ei ole tässä ajassa. Kristittyinä tunnistamme ja tunnustamme nöyrästi myös järjen rajallisuuden.
Uskomisen kohde?
Sielunvihollinen pyrkii hämärtämään sen, mistä uskomisessa on pohjimmiltaan kysymys, syntien anteeksi saamisesta yksin armosta. Siksi emme saisi ikään kuin ”laajentaa” uskomme kohdetta. Uskominen kohdistuu Raamatun mukaisesti Jumalan sanassa todistettuun Jeesukseen Kristuksen armotyöhön (Gal 3:1). Usko kohdistuu vain siihen. Toisin kuin jotkut arvostelijat väittävät, kristillisyydessä usko ei kohdistu rauhanyhdistyksen toimintaan eikä esimerkiksi SRK:hon, vaan luovuttamattomaan ja muuttumattomaan Kristuksen lunastustyöhön, jonka kautta saamme uskoa kukin omat syntimme ja heikkoutemme anteeksi.
Elämme kuitenkin aikaa, jossa toisinaan siionissakin saattaa esiintyä toisenlainen Raamatun tulkinta uskomisesta. Uskovaisten joukosta kasvaa ajallisen herruuden ja vallan väline, ikään kuin valtikka jonkun ihmisen käteen. Käsitys Jumalan valtakunnasta saattaa typistyä ihmisjoukoksi.
Aina kun uskominen kohdistetaan muuhun kuin Kristuksen armotyöhön, ihminen alkaa korottaa itsensä valtaistuimelle yhdessä Jeesuksen kanssa, Jumalan kaltaiseksi, ”korkeammalle kaikkea hallitusta, valtaa ja voimaa” (Ef 1:21) ja Jumala on jo nyt ”yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin” (Ef 2:6). Tässä on eksytyksen vaara, josta on herätysliikkeen historiassa esimerkkejä.
Siksi meillä tulee olla vapaus ottaa erilaisia kysymyksiä avoimeen tarkasteluun, mistä nyt onkin myönteisiä merkkejä. Sillä seurakunnassa on kaikki opin ja taidon tavarat ja monet lahjat kätkettynä. Niin myös arvostelukyvyn lahja.
(Kirjoitti: ”Luukki”)
* * *
Lue lisää:
Polliisi Karhunen: Uskovainen ja järki
Sami Pihlström: Usko, järki ja ihminen: Uskonnonfilosofisia esseitä. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2001.
Usko ei aukea järjelle. OHO! Siioni.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Juho Kalliokoski nosti kirjoituksessaan esille kaksoisviestinnän, jota herätysliikkeessämme tunnetusti esiintyy ja harjoitetaan. Kotimaan nettisivun keskustelussa nimimerkki Tuomas listasi siitä havainnollisia esimerkkejä. Samassa lauseessa ajatuksen alkupää ja loppupää lyövät toisiaan suloisesti poskelle. Tuomaksen esimerkkejä:
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 