Avainsana-arkisto: uskon perusteet

Vuokko ja Ilkka Ilola tv-ohjelmassa: Usko Kristukseen pelastaa


–  On se jännä juttu, että vähän alle viisikymppisenä alkaa ihmettelemään, että kuka minä oon.  Aikaisemmin olin armoton, itseänikin kohtaan, elämäntapojen ja syntikäsityksen suhteen.  Nyt sen näkee toisella tavalla, sen eletyn elämän ja tämän nykyisen elämän. Toivoisin muidenkin kohdalle helpotusta ja armollisuutta, toisia ja itseä kohtaan. Syyllistäminen on voimakas vallankäytön muoto. – Ilkka Ilola.

–  Jumala on Suuri Rakkaus. Aikaisemmin luulin että rakkauden vastakohta on rakkaudettomuus, mutta se onkin pelko. Missä on pelkoa, siellä on rakkaudettomuutta. Pelko on kova voima, ja jos se verhotaan rakkauteen, se on väärin.   – Ilkka Ilola.

cross-heart

–  Minua syytetään siitä, että taistelen Jumalan valakuntaa vastaan. Kuitenkin taistelen vääriä oppeja ja ajatuksia vastaan, sellaisia vastaan, jotka aiheuttavat kärsimystä ja mitkä vahingoittavat ihmistä.  – En halunnut enää olla niiden miesten alistamisen alla. He eivät määrää, mitä minä saan puhua ja kirjoittaa.

Nehän oli ihan höpö asioita, mitä minulle on esitetty Jumalan tahtona. Aikaisemmin mulla oli hirveesti vain niitä pelkoja ja syyllisyyttä ja näin ja näin pitää toimia ja tuosta ja tuosta kieltäytyä… Nyt ajattelen sillä tavalla,  että usko Kristukseen pelastaa. Se on ihan eri asia. – Vuokko Ilola.

Maarit Tastulan tv-dokumentti vanhoillislestadiolaisen uskonliikkeen opeista, eritoten ehkäisykiellosta, ja uupuneista vanhemmista, jotka uskonnon normit veivät ahdistukseen ja masennukseen. Vaikka elämänvaiheissa on koettu niin iloja kuin syviä menetyksiäkin ja jouduttu tekemään raskaitakin päätöksiä, kokonaisuus on Ilkka ja Vuokko Ilolan perusmyönteisen ja lämpimän asenteen ansiosta täynnä valoa, toivoa, ja luottamusta Jumalan armoon.

Ilolat yrittivät viimeiseen asti noudattaa vanhoillislestadiolaisuuden … Lue koko artikkeli…

Mainokset

5 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 2010-luku, anteeksianto, armo, äitiys, ban of birth control, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, iankaikkinen elämä, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, johtajat, Jumala, kannanotot, kasvatus, käskyt, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, meikkaaminen, miehen asema, mielenterveys, musiikki, naisen asema, nettikeskustelu, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamattu, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, seurat, suru, suurperhe, suvaitsevaisuus, synnit, syntien anteeksiantamus, syntilista, syrjintä, syyllistäminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisöllisyys

Pelastaako Jumala vai vapaa ihiminen ite?


Päivämiehessä sanottiin että Jumala lahjoitti uskon. Mietin että mten tämän asian kanssa oikein on. Rippikoulussa sanottiin että ihminen on valinnan edessä tässä maailmassa.

No niin, tämä on asia sarjassa ”kaikki mitä et ole kehdannut puhujalta kysyä” silloin kun olisi pitänyt ja niin olisi tämäkin asia mielessä kirkkaana. Ajattelu_kysymys_omatunto_itse_

Olen monta kertaa seuroissa puhetta kuunnellessa jäänyt miettimään tätä. Ei ole tullut kysyttyä keltään puhujalta kun ei ole tullut luontevaa tilaisuutta siihen.

Jos olen käsittänyt oikein niin on opetettu sillä lailla, että Lutherin mukaan kuolevainen ihminen ei voi omasta voimastaan ja … Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, armo, Conservative Laestadianism, hartauskirjoitukset, Jumala, kadotus, kristinoppi, leimaaminen, luterilaisuus, opilliset kysymykset, pelastus, Raamatun tulkinta, synnit, syntien anteeksiantamus, syrjintä, tuomiopäivä, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon perusteet

Meneekö usko rikki vai ihminen?


Tämä ”Maunun” kirjoitus joskus viime vuodelta on saanut minut ja vaimoni miettimään uskonasioita pitkään ja hartaasti. Olemme campin_mourning_trinity_Gottvaterkeskustelleet keskenään näistä ulospääsyä löytämättä. Mitä se tarkoittaa että on Hyvä Jumala? Onko ihminen määrätty ennalta kadotukseen tai helvettiin? Mitä se tosissaan tarkoittaa, että on puhdas omatunto. Entä jos se alkaa tuntumaan ontolta ja peräti väärältä?  Rikkooko siinä mielensä? Erään puhujan kanssa rohkenimme myös nostaa tätä, tosin varovasti, keskusteluun kun hän oli meillä käymässä. Tahto olisi olla uskomassa, ja silloin ei välinpitämättömyys asenne tunnu oikealta. Meistä tuntuu, että uskon että on muitakin näistä kiinnostuneita. Ei monta mutta kuitenkin. Olemme rukoilleet että tulisi vielä päivä että Taivaan Isä antaisi ymmärrystä. Ja rohkeutta ottaa esille veljien ja sisarten kanssa. Jonkun muun näkökulmien tunteminen saattaisi auttaa ulos umpikujasta.

Toivomme että moni uskovainen löytäisi tämän.

Vanhoillislestadiolaisuuden moraalinen luonne

Vanhoillislestadiolaisuudessa on vahvaa moraalista luonnetta: Ihmiset ovat valmiita tekemään uhrauksia – jopa elämän kokoisia uhrauksia – hyvän puolesta.

Mutta mikä on moraalisen luonteen eli eetoksen sisältö?

Jokin osa vanhoillislestadiolaisuuden normistosta tukee ihmisen moraalista unelmaa. Esimerkiksi oppi kaikkien vauvojen uskovaisuudesta on kristinuskon yleisestä normista poikkeava helmi.

Osa vanhoillislestadiolaisuuden normistosta on ristiriidassa ihmisen moraalisen unelman ja siis Jumalan … Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, ban of birth control, eettisyys, elämäntapa, hengellisyys, irrottautuminen yhteisöstä, itsesensuuri, Jumala, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, keskusteluilmapiiri, kristinoppi, lisääntyminen, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, pelastus, retoriikka, seurakuntaoppi, spiritualiteetti, suurperhe, synnit, syyllistäminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, valta, vastuullisuus, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Hintsala: Opetus ehkäisyn synnillisyydestä ei Raamatun eikä kristillisen teologian mukaista


 

Tuija_Ei_saa_peittaa_2

– Naisten keskenään harjoittama sosiaalinen kuri on hienovaraista mutta hyvin tehokasta.Tuija Ruotsin SVT:n ohjelmassa.

Hyvä SRK:n puheenjohtaja, onko ehkäisy syntiä?

Juntunen_V_Ei_saa_peittaa_2.2
Teologian tohtori, rovasti, rauhanyhdistyksen puhuja, SRK:n puheenjohtaja Viljo Juntunen:

– Kyllä me nähdään se Jumalan luomistyöhön puuttumisena. Se on opillinen asia meille, että otetaan vastaan kaikki lapset, joita Jumala haluaa antaa. Siinä on se myönteinen ajatus, että osallistuu Jumalan luomistyöhön.

Meri_Anna_Hintsala_4

– Opetus, että ehkäisy kaikissa muodoissaan on synti, ei ole Raamatun … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): 2000-luku, 2010-luku, ahdistus, avioliitto, äitiys, ban of birth control, concept of sin, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, elämäntapa, kannanotot, keskustelu, kiellot, kontrollointi, laestadian, laestadianism, lapset, lapsuus, lähihistoria, lisääntyminen, naisen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, suurperhe, tiede, tutkimus, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Ihmisoikeusliitto: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia – Mikä on kirkon kanta?


Mitä Ihmisoikeusliitto ry. lausui ehkäisykiellosta? Entä millä tavoin luterilainen kirkkomme näkee vanhoillislestadiolaisuuden oppiin sisältyvän ehkäisemättömyys-velvoitteen luterilaisen tunnustuksen ja ihmisoikeuksien kannalta?

Alla Ihmisoikeusliiton lakiasiantuntijoiden 4.3.2009 julkistama taustamuistio. [Dokumentti on julkaistu Ihmisoikeusliiton nettisivulla. Sivusto on parhaillaan uudistettavana, joten dokumentti on tilapäisesti poissa käytöstä. ]

Selvityksen käynnistäjänä vuonna 2008-2009 oli joukko yksityishenkilöiltä vanhoillislestadiolaisen liikkeen piiristä. He pyysivät Ihmisoikeusliittoa selvittämään, loukkaako ehkäisykielto ihmisoikeuksia.Ihmisoikeusliitto_1

______________________________

Döbelninkatu 2, 8. krs, 00260 HELSINKI l Tel. +358 9 4155 2500 l Fax +358 9 4155 2520

info@ihmisoikeusliitto.fi l http://www.ihmisoikeusliitto.fi

TAUSTAMUISTIO 4.3.2009

EHKÄISYKIELTO LOUKKAA IHMISOIKEUKSIA

Lähtökohtia ehkäisykiellon tarkastelulle

Yksityiselämän suojaan kuuluu muun muassa oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan. YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevassa yleissopimuksessa (CEDAW) turvataan miesten ja naisten tasa-arvon pohjalta kaikille yhtäläiset oikeudet vapaasti päättää lastensa lukumäärästä ja syntymisajoista sekä mahdollisuus tämän oikeuden toteutumisen edellyttämään tietoon, opetukseen ja välineisiin.

Ihmisoikeudet suojaavat siten yksilön oikeutta päättää ehkäisystä vapaasti.

Tämän oikeuden kieltäminen loukkaa ihmisoikeuksia. … Lue koko artikkeli…

6 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, äitiys, ban of birth control, ehkäisykielto, ihmisoikeudet, Ihmisoikeusliitto, kannanotot, kiellot, kontrollointi, lapset, lähihistoria, lisääntyminen, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, perhe, syyllistäminen, tasa-arvo, vallankäyttö, vastuullisuus

Mun psalmia (1)


Veljet ja sisaret, entisetkin, ja muut etniset!

Sillä kussa paljo viisautta on, siinä on myös paljo mielikarvautta; ja joka lisää ymmärrystä, hän lisää myös vaivaa. [Saarn. 1:18]

saint-jerome_1PTätä ei välttämättä kannata lukea sinun, jos olet uskovainen ja haluat pitää tiukasti kiinni käsityksestäsi, että ”me uskomme niin kuin on aina ennenkin uskottu, Raamattuun perustuen”. Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): avioliitto, äitiys, ban of birth control, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, epäilykset, Jumalan sana, kiellot, kristinoppi, kuuliaisuus, lähihistoria, lisääntyminen, luterilaisuus, miehen asema, naisen asema, naiseus, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, Paavali, puhujat, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syyllisyys, uskon perusteet, väkivalta

Onko kaikki pajunköyttä, eli onko SRK:n puheenjohtajalla televisio, ja ehkä urutkin?


50-luku 3

– En itse näe asioiden väärää hengellistämistä niinkään toimintakulttuuriimme liittyvänä – sana kulttuuri tulee tietääkseni latinasta ja tarkoittaa viljelyä. – SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen, Kotimaa24, 15.11.2011.

”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.”Päivämies no 15, 14.4.2010.

Jotta pajunköyden paksuus havaittais, kurkistetaan vähäsen lähihistoriaan. Ja vähän kauemmaksikin. Sillä lopussa se hyväkäs historia pääsee aina yllättämään meidät! … Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): 1800-luku, 1950-luku, 1960-luku, 1970-luku, 2000-luku, 2010-luku, Aimo Hautamäki, ban of television, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, historia, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, manipulointi, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, perheettömyys, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, retoriikka, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, suurperhe, suvaitsevaisuus, televisio, televisiokielto, totteleminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta