Avainsana-arkisto: uskonnolliset yhteisöt

”Kunpa olisit kuollut ennen kuin jätit uskon”


”Jos ajattelen lapsuutta vain lestadiolaisuuden uskon ja sen opetuksien näkökulmasta, se oli kamala. Minä en lapsena enkä nuorena voinut yhteisössä ja sen opetuksissa koskaan hyvin.”

”Toivon, että jokaisessa lestadiolaisessa perheessä ja yhteisössä elävällä saisi olla yhtälainen oikeus valita myös toisin. Siihen voisi olla enemmän mahdollisuuksia jo lapsena, ja sitä pitäisi pystyä tukemaan yhteisön sisältäkin.” – Olli  K.

Olemalla vain minä olen minä

Beautiful_world_kaunis_1

Kunpa sinä olisit kuollut, ennen kuin lähdit.

Sen minulle sanoi useampi vanha ystäväni, kun lähdin useampi vuosi sitten vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä. Sen olen kuullut sanottavan myös monelle muulle.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska tämä on ollut minun kasvuympäristöni. Koen itse, että kasvoin yhteisöstä irti jo pienestä lapsesta.

Yhteisön jättämät jäljet ovat kuitenkin hyvin lopullisia.

Yhteisö tulee seuraamaan aina elämässäni jollakin tasolla mukana. Vaikka se ei enää ole ollut vuosiin minussa, suurin osa suvusta siihen kuuluu.

Kaikki se mitä … Lue koko artikkeli…

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): 2000-luku, ahdistus, alakulttuuri, anteeksianto, arvot, bans, eettisyys, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, forbidden things, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, laestadianism, lapsuus, leimaaminen, miehen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Aini Linjakumpu: Viranomaisten on puututtava hengelliseen väkivaltaan


Hengellinen väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma. Se koskettaa tuhansia suomalaisia. Viranomaisten ja kirkon on aika ymmärtää, että hengellisissä yhteisöissä tapahtuu vaarallisia asioita, jotka uhkaavat arvokkaita  ihmissuhteita, ihmisen tasapainoista hyvinvointia, terveyttä ja jopa henkeä. Yhteiskunnan on kyettävä puuttumaan siihen.

Oikeuslaitoksessa, poliisissa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa ei ole ymmärretty, mistä hengellisestä väkivallassa on kyse. Tästä syystä väkivallan uhreille ei myöskään ole tarjolla asiantuntevaa psyykkistä eikä yhteisöllistä tukea eikä myöskään juridista apua. Ongelmaan ollaan vasta heräämässä, kun tieteellinen tutkimus on osoittanut ongelman laajuuden ja vakavuuden. Erityisen tärkeää olisikin, että uhrit itse nostaisivat avoimesti esiin kokemiaan väkivallan muotoja. Tämä on kuitenkin useimmille uhreille liian vaativaa sillä seuraamusten pelossa vain harva siihen kykenee.

Lapin yliopiston politiikkatieteiden lehtori, dosentti Aini Linjakumpu on juuri julkaissut tutkimuksensa Uskonnon varjot, jossa hän tarkastelee uskonnollista väkivaltaa Suomessa.

Uusi tutkimus purkaa auki hengellisen väkivallan kuvaa sekä kirkon sisältä, vanhoillislestadiolaisten piiristä, että kirkon ulkopuolelta  Jehovan todistajien kokemuksista. Linjakummun mukaan samoja piirteitä voidaan tunnistaa myös lukuisista muista uskonnollisista liikkeistä.

Ajankohtaiseen aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että uskonnollisten yhteisöjen piirissä harjoitettu väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma, johon ei … Lue koko artikkeli…

10 kommenttia

Kategoria(t): eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, ihmisoikeudet, insesti, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, johtokunta, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, Lappi, lapset, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, Raamatun tulkinta, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta

Poliisin urkintaepäilyn tutkinta valtakunnansyyttäjälle – ja Turkki lestadiolaiseksi?


 

Valtakunnansyyttaja_Kyltti_P

Vantaalla päällystötehtävissä työskennellyttä lestadiolaista poliisia koskeva urkintaepäily on siirretty esitutkinnasta syyteharkintaan valtakunnansyyttäjälle.

Esitutkintaa johtanut syyttäjä Tero Kekki kertoi esitutkinnan valmistumisesta medialle tiistaina 10.3.2015. Poliisia epäillään virkasalaisuuden rikkomisesta, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja henkilörekisteririkoksesta. Hänen epäillään hakeneen rekistereistä tietoja, jotka eivät liittyneet työtehtäviin kuten laki edellyttää.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan vanhoillislestadiolaisen poliisin tapaus on ehdottomasti selvitettävä. Paateron mukaan kuulostaa oudolta, että poliisi olisi toiminut omien sanojensa mukaan virkavastuulla rauhanyhdistyksen … Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): arvot, eettisyys, hengellisyys, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, kontrollointi, kuuliaisuus, mielenterveys, normit, norms, pelastus, pelko, pelot, Raamattu, rauhanyhdistys, seurakuntaoppi, SRK ry., totteleminen, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys

Vallankäyttö uskonnollisissa yhteisöissä – Kerro tutkijalle kokemuksistasi


Lapin yliopistossa tutkitaan vallankäyttöä uskonnollisissa yhteisöissä – kerro kokemuksistasi! Lapin_yliopisto_logo

Haluatko osallistua tutkimukseen uskonnollisten yhteisöjen vallankäytöstä?

Teen väitöstutkimusta Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa auktoriteetin muodostumisesta uskonnollisissa yhteisöissä. Pyrin selvittämään sitä, kuinka yhteisöjen entiset jäsenet ovat kokeneet toisaalta johtohenkilöiden toiminnan, toisaalta jäsenten mahdollisesti toisiinsa kohdistaman kontrollin.

Haluaisin kuulla Sinun, uskonnollisesta yhteisöstä irtautuneen (oletpa itse eronnut tai muusta syystä yhteisön ulkopuolelle päätynyt),
käsityksiäsi esimerkiksi seuraavista asioista:

  • Millaista johtaminen ja vallankäyttö oli yhteisössäsi?
  • Kuinka koit johtohenkilöiden toiminnan ja johtamisjärjestelmän, tai jos olit itse johtavassa asemassa, miten toimit johtajana?
  • Oliko johdon arvosteleminen tai muun palautteen antaminen mahdollista?
  • Kuinka yhteisön sääntöjen ja normien noudattamista valvottiin? Koitko ryhmäpainetta muiden jäsenten taholta?

… Lue koko artikkeli…

35 kommenttia

Kategoria(t): bans, eettisyys, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kiellot, kontrollointi, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, mielenterveys, nettikeskustelu, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, totteleminen, tuomitseminen, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö

Jani Alatalo: Kielteinen kuva vl-uskosta voimistui 1960-luvulta lähtien


– Pohjolan kirkas tuli voisi valaista ja lämmittää koko kirkkoa, ellei sitä ymmärtämättömästi rajata vain meikämiehiä lämmittäväksi rakovalkeaksi. – Päätoimittaja Leino Hassinen, Kotimaa 30.3.1976.

Vanhoillislestadiolaisuuden johdon siirtyminen voimakkaasti maallikkopuhujien käsiin 1960-luvulla ja puhujien päättämät uudet kiellot ja normit johtivatSRK_2013_LOGO liikkeen julkisuuskuvan katastrofiin suomalaisessa yhteiskunnassa ja kansalaisten käsityksissä vl-uskosta, osoittaa Jani Alatalon tuore väitöskirjatutkimus. Seuraus oli, että puhujat ja SRK:n johto tekivät vakavan karhunpalveluksen herätysliikkeelle … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 1980-luku, ehkäisykielto, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, julkaisutoiminta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, puhujat, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syntilista, syyllistäminen, televisiokielto, tiede, tuomitseminen, tutkimus, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys

Kanatarhassa


Hen house

Auttaiskohan jonkinlainen vertauskuva ymmärtämään tilannetta.

Jos ois vaikka kanalauma, jossa on kaikenvärisiä kanoja. Ne on kaikki kuitenkin kanoja ja tyytyväisenä kuopsuttelevat samassa laumassa, jossa niitä ihaillaan ja kunnioitetaan, sitä enemmän mitä enemmän munii.

Sitten osa kanoista hyökkää joittenkin toisten kanojen kimppuun ja ajaa nämä ulos laumasta. … Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): ahdistus, eettisyys, elämäntapa, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hajaannukset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, kasvatus, keskustelu, keskusteluilmapiiri, leimaaminen, painostaminen, pelko, pelot, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, seksuaalivähemmistöt, syrjintä, tasa-arvo, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Hengellinen väkivalta tunnetuksi – Kaikille avoin seminaari Helsingissä


Pahinta ei ole pahojen ihmisten julmuus, vaan hyvien ihmisten vaikeneminen siitä. – Martin Luther King.

Väärinkäytöksiksi Voittonen nimeää muun muassa julki- ja pakkoripit. – SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen, Helsingin Sanomat 10.10.2011.

hengellinen_vakivalta_S

Seminaari hengellisestä väkivallasta 22.11.2013: kirjailijat kertovat

Aika: 22.11. klo 12-18

Paikka: Balderin sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki

UUT ry:n järjestämässä iltapäiväseminaarissa puhuvat maan parhaat hengellisen väkivallan asiantuntijat.

Hengellisestä väkivallasta on julkaistu viime aikoina useita kirjoja. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa seminaarissa tutkijat ja kirjailijat kertovat teoksistaan, aiheistaan ja tutkimustensa tuloksista – ja ehkä itsestäänkin.

Tutkimus on osoittanut, että Suomessa toimii useita hengellisiä liikkeitä ja yhteisöjä, jotka painostavat jäseniään ja kohtelevat … Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, eettisyys, elämäntapa, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kirjallisuus, lähihistoria, mielenterveys, normit, norms, painostaminen, pelko, pelot, sananvapaus, syrjintä, syyllistäminen, tiede, tieto, tutkimus, uskon jättäminen, uskontokritiikki, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksinäisyys